Lastenpsykiatrian dosentti, ylilääkäri Jari Sinkkonen
Pelastakaa Lapset ry
Lausunto lakivaliokunnalle asiassa M 10/2013 vp
Minut on kutsuttu lakivaliokunnan kuultavaksi koskien eduskunnalle tehtyä kansalaisaloitetta avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muuttamisesta. Tarkastelen tässä suppeasti samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsen kehitykseen liittyviä näkökohtia.
Aiheesta käyty keskustelu on kaikkialla ollut erittäin tunnepitoista, ja näkemykset ovat polarisoituneet "edistyksellisiin" ja "konservatiivisiin". "Edistyksellistä" on painottaa ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, "konservatiivista" taas on nostaa esiin lapsen mahdollisesti kohtaamia kehityksen solmukohtia. Polarisoituminen koskee yllättäen myös tiedemaailmaa: jo 2005 Yhdysvaltain psykologiyhdistys (APA) antoi julkilausuman, jossa todettiin, että 59 tutkimuksen perusteella on osoitettu kiistattomasti, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset kehittyvät aivan yhtä hyvin elleivät paremminkin kuin heteroperheiden lapset.
Julkilausuma on poikkeuksellinen, sillä kehityspsykologian alueella tuskin mikään on yksiselitteistä tai kiistatonta. Myöhemmin Loren Marks - niminen tutkija kävi läpi mainitut 59 tutkimusta ja totesi katsauksessaan, että monissa niistä aineistot ovat pieniä, vertailuryhmät puuttuvat, tai menetelmissä on puutteellisuuksia. Lasten subjektiivisia kokemuksia on tutkittu vielä verraten vähän. Mark Regnerus - niminen sosiologi joutui valtavan parjauskampanjan kohteeksi julkaistuaan 2012 tutkimuksen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsilla on myöhemmin kohonnut depression riski.
Tämä sanottuna, nyt olemassa oleva tutkimusnäyttö ei anna aihetta vakavaan huoleen samaa sukupuolta olevien vanhempien lasten kehityksestä. Tiedämme toistaiseksi kuitenkin varsin vähän siitä, miten he aikanaan kokevat oman vanhemmuutensa, ja miten he voivat aikuisuudessa. On myös tärkeää muistaa, että samaa sukupuolta olevien ihmisten liitot ovat yhtä monenkirjavia kuin heteroliitotkin. USA:ssa on esim. lesbojärjestöjä, jotka tähdentävät miesten merkitystä lapsen kehitykselle ja auttavat etsimään naisparien lapsille mieskavereita. Osa naisista on saanut lapset heteroliitossa, ja kun he eroavat ja solmivat suhteen naiseen, lapsilla on parhaassa tapauksessa luonteva kontakti omaan biologiseen isäänsä. Näissä tilanteissa lapsi tietää, ketkä hänen vanhempansa ovat.
Jokainen lapsi saa alkunsa munasolun ja siittiön yhdistymisestä: puolet geneettisestä materiaalista tulee naisesta, toinen puoli miehestä. Koulutukseni ja kliinisen kokemukseni perusteella pidän tärkeänä, että lapsi voi luoda mielikuvia biologisista vanhemmistaan niissäkin tapauksissa, joissa hänellä ei ole kontaktia toiseen vanhempaansa tai kumpaankaan heistä (adoptiot). Tämä koskee myös niitä lapsia, jotka ovat saaneet alkunsa keinohedelmöityksellä. Eräässä haastattelussa lesboparin toinen osapuoli ilmoitti kertovansa lapselle, että "valitettavasti sinulla ei ole lainkaan isää". Näkemys ei edistä lapsen hyvää kehitystä ja sotii biologista realiteettia vastaan.
Samaa sukupuolta olevien vanhempien hoivissa kasvavan lapsen kannalta aikuislähtöinen tasa-arvoajattelu ei ole oleellista, ja se voi pahimmassa tapauksessa tukahduttaa hänen tarvettaan kyseenalaistaa vanhempiensa ratkaisuja ja asenteita. Kaikissa tapauksissa on tuettava lapsen kehitystä juuri sellaiseksi, joksi hän on tulossa.