Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 257 350
  • 13 719

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No viime aikoinahan sitä informatiivisuutta on lisätty eli kerrotaan missä rike on tapahtunut. Ko. nimimerkin tapauksessa moderaattoreiden ilmoituksesta myös selviää, että pelikieltoon vaikutti useampi sääntöjen vastainen viesti. Ei täälläkään mikään niin tiukka linja ole, joten jokainen rangaistuksen saanut on sen enemmän tai vähemmän ansainnut. Enkä ole ikinä tajunnut jonkun toisen pelikiellosta tai omasta pelikiellosta valittamista. Jos joku pääseekin läpäisemään seulan, niin entä sitten? Ihan lastentarha-osaston juttuja heittää, että miksi toi toinen ei sitten saa pelikieltoa.

Ehdotuksenahan oli että modet laittaisivat linkin bannin aiheuttaneeseen viestiin tai ainakin yhteen esimerkkiviestiin jos banniin on johtanut useampi viesti. Näin ollen minä en ainakaan katso että informatiivisuutta olisi sen kummemmin lisätty sillä että ajoittain ilmoitetaan mihin ketjuun joku rike liittyy

Valittamisen tarpeellisuudesta taas voi olla montaa mieltä, mutta eikös tämä ketju ole juuri olekin sitä varten pystyssä että täällä valitetaan...
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Yleisesti ottaen TF ei todellakaan täytä palstahäirikön tuntomerkkejä kirjoitustustyylinsä ja asenteidensa puolesta. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta uskoisin suuren osan ainakin Ässä-osion vakionimimerkeistä jakavan kanssani tämän näkemyksen.
Kyllä, mielestäni TF on asiakirjoittaja. Ei, tuo ei ole tyypilinen asiakirjoittajan rangaistustilasto. Ja juuri tämä minua ihmetyttäkin. Mielestäni Zeta03 tuossa tekikin ihan hyvän arvion. Ehkä syy on juuri siinä, että ei pysty myöntämään olevansa väärässä.
Obi-Wanin lainauksista sen verran, että nuo on tyypillisiä TF:n vastauksia, kun keskustelu kiihtyy, eli joko valehtelet tai et ymmärrä mistään mitään. Lähinnä aikamoisesta ylimielisyydestä ja vasta-argumenttien ohittamisesta on ajoittain kyse, ei niinkään henkilökohtaisuuksista.
Tässähän koko juttu tiivistyy! Kuten jo aiemmin sanoin, en ole pahemmin tutustunut TF:n Ässä-puolen "asiakirjoitteluun". Se että omaa 20-30 vuoden kokemuksen Ässien kannattamisesta tai kuulee Ässä-asioita "sisäpiiristä" ei mielestäni vielä tee kirjoittajasta asiakirjoittajaa.

Siis luultavasti TF:lla on reilusti Ässä-tietoutta (jopa sisäpiiri-), mutta mielestäni asiakirjoittajan tulisi pystyä silloin tällöin myöntämään reilusti olleensa väärässä. Jos kirjoittelee paljon, niin kuinka usein tällaisia tapauksia tulee? 1/10? Tämähän se TF:n ongelma juuri onkin: ne harvat kerrat, kun pitäisi myöntää olevansa väärässä, se selkä ei vaan taivu siihen. Sitten sitä väärässäoloa pitää peitellä a) perustelemattomilla väittämillä, b) jättämällä toisten kirjoittajien kommentit huomioimatta, c) lopettamalla keskustelu tai d) henkilökohtaisuuksilla. Nyt tämän viimeisen kohdan Moderaattoritkin ovat huomanneet. Siitä syystähän TosiFani istuu nyt tuota pidennettyä kakkuaan.

Asiakirjoittajat eivät vain yksinkertaisesti tee näin!

Asiakirjoittajista paras esimerkki taitaa olla vlad! Onko joku joskus nähnyt tämän kaverin hermostuvan jostain tai jättävän kommenttejaan perustelematta? Onko vlad muuten ikinä istunut yhtään ainoata pelikieltoa?
Jos ja kun TF on syyllistynyt henkilökohtaisuuksiin, on hän tietysti ansainnut rangaistuksensa, mutta kuukauden banni "rikoksen uusinta" - perusteella on mielestäni liioittelua nimimerkin yleisen tason huomioon ottaen. Viikko olisi riittänyt ellei jostakin todella törkeästä ole kyse ja siihen(kään) en tässä tapauksessa usko. TF voi olla joskus tyly, mutta ei sorru haistatteluun tai nimittelyihin.
Uskotko oikeasti, että se viikko olisi muuttanut yhtään mitään? Juurihan TF istui tuon viikon ja jatkoi sen jälkeen täysin samalla linjalla. Nyt hänellä on kokonainen kuukausi aikaa istua ja miettiä tekosiaan/sanomisiaan. Siis eihän rangaistusta kärsitä vain rangaistuksen vuoksi, vaan siitä pitäisi myös oppia jotain.

Tämä Jatkoajan systeemihän on jopa reilumpi kuin suomalainen rikesakkosysteemi ylinopeuksista. Ajat ylinopeutta => pieni rikesakko, ajat toisen kerran ylinopeutta => pieni rikesakko, ajat kolmannen kerran ylinopeutta => pieni rikesakko + ajokielto. Eihän kai tuossakaan ole tarkoitus pienillä rikesakoilla kerätä rahaa valtiolle (vaikka oikeasti onkin), vaan saada ylinopeutta ajanut kuski vähän keventämään kaasujalkaansa.

Vastaavasti Jatkoajan keskustelupalstalla: eihän täälläkään ole tarkoitus "kerätä" viikon pelikieltoja off seasonilla, vaan saada TosiFanin kaltaiset tosikot vähän löysäämään pipoaan. Kai sitä joskus voisi myöntää olevansa väärässäkin tai vähintään perustella mielipiteensä menemättä henkilökohtaisuuksiin. Henkilökohtaisuus => viikon pelikielto, useampi henkilökohtaisuus => kuukauden pelikielto, jatkuuko homma vielä vai tarttuuko sinne TosiFanin paksuun kalloon tämän kuukauden aikana jotain oppia?

Ihmettelen, jos tämä TosiFanin sama "asenne", "ylimielisyys" ja "vasta-argumenttien ohittaminen" (lainauksista otettuja) jatkuu vielä heinäkuussakin. Epäilisin, että pelikiellon päättymisestä (01.07.?) ainakin Pitsiturnaukseen saakka TosiFani lienee melko lailla Moderaattorien valvonnan alaisena (tai ainakin itse näin pitäisin, jos olisin Moderaattori). Suosittelisin vähintään tuolle ajanjaksolle roppakaupalla lisää nöyryyttä "asiakirjoitteluun"! Tietysti jos homma ei maistu ja sama paskantärkeä asenne jatkuu, niin mielestäni Moderaattorit tekisivät aivan oikein, jos laittaisivat "puutarhasakset laulamaan". Ei tuollainen möykkääminen ole asiallista eikä asiakirjoittajan näppäimistöltä tuollaista vahingossa tule etenkään jatkuvalla syötöllä. Varoitukset on nyt annettu; varoitusten jälkeen se on aina "yksilön vastuu omista tekemisistään" uppoaako sinne paksuun kalloon muutakin kuin halpaa virolaista viinaa.
Täytyy myöntää että ihan uteliaisuuttani tutkin hieman TF:n viime päivien viestihistoriaa ja mitään aivan räikeätä ei tullut vastaan.
En ole itse noita tutkinut, mutta epäilisin siinä olleen kyse juuri tuosta "jatkuvasta vänkäämisestä". Tuskin sieltä viestihistoriasta mitään yksittäistä henkilökohtaisuutta löytyykään. Onhan täälläkin jo useampikin kirjoittaja kirjoittanut tuosta TF:n "asennevammasta" ja nyt se on jo Moderaattorienkin tiedossa/tutkinnassa. Aimo annos nöyryyttä "asiakirjoittajan salkkuun" ei olisi ollenkaan paha lisä!
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Omasta mielestäni nuo lainaamani viestit eivät mene niin henkilökohtaisuuksiin että niistä pitäisi rankaista. Mutta ilmeisesti jollain muullakin kuin Herra Ketulla on jotain henkilökohtaista agendaa takana. Koska Ketun osaltahan tuo on niin selkeää ettei sitä oikeastaan enää tarvitsisi edes esille tuoda.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässähän koko juttu tiivistyy! Kuten jo aiemmin sanoin, en ole pahemmin tutustunut TF:n Ässä-puolen "asiakirjoitteluun". Se että omaa 20-30 vuoden kokemuksen Ässien kannattamisesta tai kuulee Ässä-asioita "sisäpiiristä" ei mielestäni vielä tee kirjoittajasta asiakirjoittajaa.

Kannattaa hieman tutustua Ässä-osioon, arvioida viestittelyn yleistä tasoa ja TF:n kirjoitustyylin suhdetta siihen ja määritellä sitten onko hän asiakirjoittaja vai ei. TF tietää oikeasti jääkiekosta aika paljon, hänen keskeisin antinsa palstalle ei todellakaan ole sisäpiiritietojen kertominen (vaikka se toki tärkeää onkin) ja pelkästään mainitussa osiossa on muutama nimimerkki jotka ovat harvoin jos koskaan olleet pelikiellossa vaikka ansaisisivat mielestäni olla paljon useammin.

TosiFanissa on kyllä vikansa, sitä en kiellä, mutta edelleen väitän yleisen asiallisuuden kompensoivan tätä aika paljon.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Omasta mielestäni nuo lainaamani viestit eivät mene niin henkilökohtaisuuksiin että niistä pitäisi rankaista. Mutta ilmeisesti jollain muullakin kuin Herra Ketulla on jotain henkilökohtaista agendaa takana. Koska Ketun osaltahan tuo on niin selkeää ettei sitä oikeastaan enää tarvitsisi edes esille tuoda.
Kuten sanoin: tuskin tuolta mitään yksittäistä rangaistavaa henkilökohtaisuutta löytyykään! Jos minä tai sinä kirjoittelisimme vaikkapa kerran kuukaudessa jotain tuollaisia lainaamiasi tekstejä, niin tuskin niistä häkki heilahtaisi (tuskin ainakaan ilman varoitusta).

Nyt epäilisin, että TosiFanin kohdalla Moderaattoritkin ovat huomanneet jotakin. Lähestulkoon joka ainoa väittely, jossa TF on mukana, menee ennemmin tai myöhemmin tuollaisiin lainaamiisi viestien tapaisiin "puolihenkilökohtaisuuksiin". Tämä siis silloin, kun "asiakirjoittaja" TosiFani havaitsee olevansa väärässä tai heikoilla jäillä. Tämän Moderaattorit ovat nyt päättäneet karsia pois TF:n "asiateksteistä". Kuten sanoin jo aiemmin: nyt on varoitukset annettu ja alkaa tosissaan olla kyseessä se "yksilön vastuu omista tekemisistään".

Ja kyllä: kuten jo aiemminkin mainitsin, tämä on (jo/vasta) kolmas kohdalleni sattunut aivan vastaavanlainen vänkääjä! Kerroin näistä kahdesta aiemmasta tapauksesta tässä viestissäni. Molemmat muuten nappasivat pari-kolme pelikieltoa henkilökohtaisuuksistaan, jonka jälkeen alkoi tulla asiallisempaa tekstiä ja eritoten perusteluita asioihin! Kanssani saa toki olla eri mieltä, mutta olisi kiva nähdä joskus jotain todellisia perusteitakin asioille. Mielestäni todellinen peruste ei ole esimerkiksi joku näkemysero yleisessä elämänkatsomuksessa. TosiFanin pitää näemmä kävellä se sama polku läpi. Näissä tapauksissa on nähtävissä niin samankaltaisia piirteitä.

Eikä mulla mitään sen suurempaa henkilökohtaista agendaa ole TosiFania vastaan. Siis tarkoitan henkilökohtaisesti tai nimimerkkinä; enemmänkin mua vituttaa yleisesti tuollainen "paskantärkeä asenne". Olen nyt vain nähnyt näitä vastaavanlaisia tapauksia ennenkin sekä Jatkoajassa että tosielämässä. Empaattisia ja hyvämoraalisia kirjoittajia/keskustelijoita/ihmisiä, joilta puuttuu kaksi tärkeää taitoa: a) kyky perustella sanomisiaan/tekemisiään/mielipiteitään ja b) kyky myöntää olevansa joskus väärässä!

Tähän kun lisätään vielä omat puutteeni. Mä voin sen ihan hyvin myöntää julkisesti, että mulla ei ole a) paskankaan vertaa empatiakykyä eikä b) yleisesti hyväksyttyä moraalikäsitystä. Tai siis moraalikäsitys mulla on, mutta se on hyvin venyvä. Säännöissä ja laeissa mulle on aina olemassa musta ja valkoinen; joku asia on joko sallittua tai sitten ei! Itse toisaalta tykkään elää sillä "harmaalla välialueella". Sääntöjä saa taivuttaa, mutta ei rikkoa. Joskus ne tosin taivuttaessa vähän rikkoutuvatkin, mutta silloin mä olenkin valmis myöntämään olleeni väärässä ja pystyn ottamaan täyden vastuun tekosistani. Yksilön vastuu omista tekemisistä on lempilauseeni!

Tällaiset kaksi ihmistyyppiä kun pistää vastakkain, niin lopputulos on hyvin usein nähdyn kaltainen!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Kannattaa hieman tutustua Ässä-osioon, arvioida viestittelyn yleistä tasoa ja TF:n kirjoitustyylin suhdetta siihen ja määritellä sitten onko hän asiakirjoittaja vai ei. TF tietää oikeasti jääkiekosta aika paljon, hänen keskeisin antinsa palstalle ei todellakaan ole sisäpiiritietojen kertominen (vaikka se toki tärkeää onkin) ja pelkästään mainitussa osiossa on muutama nimimerkki jotka ovat harvoin jos koskaan olleet pelikiellossa vaikka ansaisisivat mielestäni olla paljon useammin.
Hmmm... OK! Jos mulle vaikkapa näin ei-porilaisena tulisi tarve kysyä jotain Porin Ässiin liittyvää, niin eipä kyllä TosiFani olisi se ensimmäinen mieleeni juolahtanut nimimerkki. Yksi eniten arvostamistani nimimerkeistä koko Jatkoajassa (ja siten myös luonnollisesti Ässä-osiossa) on ehdottomasti teemu73. Siinä on kaveri, jota pidän vladin ohella todellisena asiakirjoittajana. Tietää helvetisti Porin Ässistä, jääkiekosta yleisesti eikä ikinä sorru mihinkään alatyylisiin loanheittokilpailuihin tai jätä kysymyksiä kommentoimatta, lopeta keskustelua kesken tai jätä kommenttejaan perustelematta.

Oletko eri mieltä kanssani?

Vastattuasi kysymykseeni laitapa teemu73 ja TosiFani samalle viivalle, kun arvioidaan asiakirjoittajia. Tiedän teemu73:n lisäksi hyvin nopeasti miettien pari-kolme muutakin hemmetin asiallista Ässä-puolen kirjoittajaa, jotka ovat takuuvarmasti asiallisempia kuin TosiFani. Miltä kuulostavat nimimerkit Arnold ja JustinCase? Lyödään siihen päälle vaikkapa jo vahvuudesta poistunut Irggu, korkki, Mahtiankka ja Pêr un pugno di dolari... siinä on ulkopuolisen silmin heitettynä asiallisia Ässä-kirjoittajia. Osaavat olla asiallisia nimittäin oman osionsa ulkopuolellakin. Tämä TF ei koskaan tule tuolla asenteellaan nousemaan samaan kategoriaan edellä mainittujen kirjoittajien kanssa ihan siitäkin syystä, että "vain hänen (perustelematon) näkemyksensä asioista on se ainoa oikea".
TosiFanissa on kyllä vikansa, sitä en kiellä, mutta edelleen väitän yleisen asiallisuuden kompensoivan tätä aika paljon.
Tuskinpa Moderaattorit haluavatkaan puuttua tähän yleiseen asiallisuuteen (ehkä 90% jutuista?) vaan niihin vikoihin (ehkä 10% jutuista). Muilla mainitsemillani ja arvostamillani Ässä-puolen asiakirjoittajilla ei mielestäni ole tuota 10% taakkaa. Miksi TosiFani ei voisi karsia sitä? Miksi viikko ei riittänyt sen karsimiseen?

EDIT: ja kuinka saatoin unohtaa Ässä-puolen asiakirjoittajista Major Jullin?

Tässähän olen kohta luetellut "ulkopuolisen silmin" toistakymmentä asiallista Ässä-puolen kirjoittajaa. Harvemmin näistä muuten yhdenkään nimeä on näkynyt tuossa Moderaattorien ilmoituksissa...
 
Viimeksi muokattu:

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Ei täälläkään mikään niin tiukka linja ole, joten jokainen rangaistuksen saanut on sen enemmän tai vähemmän ansainnut. Enkä ole ikinä tajunnut jonkun toisen pelikiellosta tai omasta pelikiellosta valittamista.

Tuota asennetta en kyllä tajua sitten alkuunkaan. Että jokainen pelikielto on ansaittu, koska pelikielto tulee. Mitä olen näitä pelikieltoja ja niiden taustoja seurannut, niin mieleen tulee myös Il Tempo Giganten kaksi pelikieltoa kevään mittaan. "Turhasta off-topicista". Ne molemmat tapaukset olivat sellaisia, että aikamoinen propellipää saa olla, että niissä mitään jäähyn arvoista näkee.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Vastaan omasta puolestani, eipä jää spekuloinnille sijaa.

Asiakirjoittajista paras esimerkki taitaa olla vlad! Onko joku joskus nähnyt tämän kaverin hermostuvan jostain tai jättävän kommenttejaan perustelematta? Onko vlad muuten ikinä istunut yhtään ainoata pelikieltoa?

Olen tainnut pari kolme kertaa hermostua jollain tasolla ja poltanut päreeni, kerran sain tällaisesta idioottimaisesta avautumisesta aivan väärässä RIP-ketjussa viikon (?) pelikiellon. Tämän ohella olen saanut yhden varoituksen.

Olen pyrkinyt perustelemaan jokaisen kommenttini ja vastaamaan parhaani mukaan minulle esitettyihin kysymyksiin mutta tietty aina ei voi muistaa tai huomata kaikkia esitettyjä kysymyksiä, koska viestihistoriaakin minulla on jo yli 12000 viestin verran jos nyt oikein muistan. Eli sorry jos olen unohtanut vastata jonkun esittämään kysymykseen, syy ei ole teissä vaan minussa - en yksinkertaisesti ole joko huomannut kysymystä tai sitten olen unohtanut vastata siihen.

vlad.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
EDIT: ja kuinka saatoin unohtaa Ässä-puolen asiakirjoittajista Major Jullin?

Helposti, koska en ole asiakirjoittajaa nähnytkään. Paitsi SuperMarion, mutta kaveri ei pahemmin jaksa tänne postailla, mikä on asiakirjoittajan tunnusmerkki.

Sattuneesta syystä näin "livenä" mistä tuo bänni tuli, ja tulihan se aivan sääntökirjan mukaan. Vaikka ketjussa joku itsemoderoisikin koko ajan ja pääosin asiattomasti, se on joko kestettävä hammasta purren tai sitten painettava sitä raportointi-nappulaa. Muuten homma ei tule täällä toimimaan.

Itsekin olen ollut TosiFanin kanssa jostain asioissa aivan erilinjoilla, mutta arvostan todella paljon kaveria, ja tietäen hänen siviiliminänsä tiedän että on muutenkin asiaheppu.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Omasta mielestäni nuo lainaamani viestit eivät mene niin henkilökohtaisuuksiin että niistä pitäisi rankaista. Mutta ilmeisesti jollain muullakin kuin Herra Ketulla on jotain henkilökohtaista agendaa takana. Koska Ketun osaltahan tuo on niin selkeää ettei sitä oikeastaan enää tarvitsisi edes esille tuoda.

Sillä tuskin on vaikutusta asiaan, että TosiFani on myös esittänyt paljon kritiikkiä moderointilinjaa ja -toimintatapaa kohtaan. Mutta vähän kyllä ihmetyttää kuukauden kakku tuollaisista kommenteista, kun paljon törkeämpiäkin henkilökohtaisuuksia olisi tarjolla muiden kirjoittajien toimesta. Yleisesti ottaen moderointilinjasta kitiseminen on täysin turhaa, koska on selvää, että moderointia hoidetaan juuri niin hyvin, kuin senhetkiset moderaattorit osaavat. Välillä se on hienoa yhteistoimintaa kirjoittajien kanssa pilkettä silmäkulmassa unohtamatta, välillä taas pikkuasioista nipottamista ylimielisine vittuiluineen ja täysin hukassa olevine linjoineen.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hmmm... OK! Jos mulle vaikkapa näin ei-porilaisena tulisi tarve kysyä jotain Porin Ässiin liittyvää, niin eipä kyllä TosiFani olisi se ensimmäinen mieleeni juolahtanut nimimerkki. Yksi eniten arvostamistani nimimerkeistä koko Jatkoajassa (ja siten myös luonnollisesti Ässä-osiossa) on ehdottomasti teemu73. Siinä on kaveri, jota pidän vladin ohella todellisena asiakirjoittajana. Tietää helvetisti Porin Ässistä, jääkiekosta yleisesti eikä ikinä sorru mihinkään alatyylisiin loanheittokilpailuihin tai jätä kysymyksiä kommentoimatta, lopeta keskustelua kesken tai jätä kommenttejaan perustelematta.

Oletko eri mieltä kanssani?

En halua liiaksi vertailla eri nimimerkkien asiallisuutta, varsinkin kun "asiakirjoittajan" käsite tuntuu olevan aika subjektiivinen. Esimerkiksi teemu73 on kyllä asiallinen tyyppi, mutta kirjoittajana hyvin erilainen kuin TF. Karkeasti eroteltuna suurin ero on siinä että teemu73 pudottelee tietojaan aika omaan tahtiinsa, omasta ylhäisestä yksinäisyydestään eikä lähde kumoamaan toisten mielipiteitä tai lankaudu pitkiin väittelyihin muutenkaan. TF taas on kirjoittajana sosiaalisempi ja tuntuu nimenomaan nauttivan väittelyistä. Ei tarvinne arvailla kumpi kirjoittajatyyppi on alttiimpi pelikielloille?

Aika usein Tosifanin ärähdykset ynnä muut erikoisuudet ovatkin olleet seurausta kyllästymisestä paikallaan polkevaan väittelyyn. Täällä Jatkoajassa on määrä x nimimerkkejä, jotka kirjoittavat muodollisesti sääntöjen mukaista tekstiä, mutta jotka saavat omalla jankutuksellaan lietsottua muut raivoon. En sano tuon olevan pelkästään väärän tavan kirjoittaa, mutta ikävän usein tuntuisi käyvän niin että se alunperin asialinjalla ollut kirjoittaja kimpaantuu ja rikkoo sääntöjä. Tällaiseen voisi mielestäni puuttua enemmän, ja miettiä pelikieltoja myös asiayhteyden eikä pelkästään Lain kirjaimen mukaan.

Tästä asiasta lienee turha tämän enempää keskustella, koska kuten todettua, asiakirjoittajia on montaa eri tyyppiä eikä yhtä oikeaa asiallisen kirjoittamisen tapaa ole varmasti olemassakaan.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TF taas on kirjoittajana sosiaalisempi ja tuntuu nimenomaan nauttivan väittelyistä. Ei tarvinne arvailla kumpi kirjoittajatyyppi on alttiimpi pelikielloille?
Hmmm... TosiFani on vain väittelijänä pelkkä haiseva, hikinen villasukka: perustelut väitteille puuttuvat jatkuvasti, oikeista naruista vetämällä hänet saa todella helpolla täysin raivon partaalle tai menemään henkilökohtaisuuksiin tai jopa lopettamaan väittelyn! Kotipsykologina epäilisin, että tämä on seurausta hänen töistään. TF tulee Jatkoajan keskustelupalstalle huutamaan maailmalle omaa pahaa oloaan ja purkamaan omia työpaineitaan, joita hän ei voi omalla työpaikallaan päästää ulos.
Omassa työssäni (erityisopettaja) vittuilu tulee ihan luontaisetuna. Joka päivä saa kuulla olevansa "Vitun läski!" jne. (Tähän olen usein todennut omaavani terveen kehonkuvan ja tiedän olevani ylipainoinen.) Jos ottaisin nämä henkilökohtaisesti, niin en voisi tehdä työtäni. Tässä työssä, kuten järjestyksenvalvojan työssäkin, joutuu kohtamaan ihmisen pahaa oloa, joka purkautuu herjaamisena ja vittuiluana, mutta ei se ole henkilökohtaista vaan sen hetkisen tunnelatauksen purkamista. Mikäli tätä ei pysty ottamaan vastaan, kannattaa vaihtaa työtä.
Tämän tekstin perusteella sanoisin, että TosiFanin ärähtelyt, herjaamiset ja vittuilut Jatkoajan keskustelupalstalla eivät ole mitenkään henkilökohtaisia vaan sen hetkisen tunnelatauksen purkamista. Moderaattorien toimintaa ja TosiFanin saamia rangaistuksia pohtiessa tulee kysyä yksi asia: kuuluuko tämän tyyppinen toiminta jääkiekkoaiheiselle keskustelupalstalle? Oma mielipiteeni tähän asiaan lienee kaikille selvä. Myös Moderaattoreiden kanta lienee hyvin selkeästi toteennäytetty: TosiFanille vajaassa kahdessa kuukaudessa viisi viikkoa pelikieltoa henkilökohtaisuuksista. Ehkä TF:n pitäisi oikeasti miettiä vähän tuota omaa käytöstään.
Aika usein Tosifanin ärähdykset ynnä muut erikoisuudet ovatkin olleet seurausta kyllästymisestä paikallaan polkevaan väittelyyn. Täällä Jatkoajassa on määrä x nimimerkkejä, jotka kirjoittavat muodollisesti sääntöjen mukaista tekstiä, mutta jotka saavat omalla jankutuksellaan lietsottua muut raivoon. En sano tuon olevan pelkästään väärän tavan kirjoittaa, mutta ikävän usein tuntuisi käyvän niin että se alunperin asialinjalla ollut kirjoittaja kimpaantuu ja rikkoo sääntöjä. Tällaiseen voisi mielestäni puuttua enemmän, ja miettiä pelikieltoja myös asiayhteyden eikä pelkästään Lain kirjaimen mukaan.
Väittelythän jäävät useimmiten junnaamaan paikoilleen, jos toinen osapuoli ei perustele omia näkökantojaan millään lailla. Perustelujen puute kielii hyvin usein siitä, että niitä ei ole! Tämähän se TF:n väittelytaidon ongelma onkin. Mielipiteet ovat vankkoja, mutta niille ei ole perusteluita.

Mitä tuohon jälkimmäiseen juttuusi tulee, niin totta kai minäkin haen vastaväittelijästäni heikkoja kohtia ja kun sellaisen löydän, isken siihen kiinni. Totta kai, en kai minäkään nyt tyhmä ole! Se, että joku provosoituu siitä, että oma heikko kohta on löytynyt, niin... Kumpi siitä tulevasta sääntörikkomuksesta tulee laittaa pihalle: se joka provosoi vai se joka provosoitui? Jos jääkiekkokaukalossa taklattava loukkaantuu sääntöjenmukaisen taklauksen seurauksena, niin miksi taklaaja pitäisi laittaa pihalle? Jos keskustelupalstalla vastaväittelijä menettää malttinsa sääntöjen mukaisen (mutta provosoivan) tekstin seurauksena, niin miksi provosoija pitäisi laittaa pihalle? Sääntörikkomukset ovat asia erikseen!
Tästä asiasta lienee turha tämän enempää keskustella, koska kuten todettua, asiakirjoittajia on montaa eri tyyppiä eikä yhtä oikeaa asiallisen kirjoittamisen tapaa ole varmasti olemassakaan.
Tästä lienemme yhtä mieltä!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kotipsykologina epäilisin, että tämä on seurausta hänen töistään. TF tulee Jatkoajan keskustelupalstalle huutamaan maailmalle omaa pahaa oloaan ja purkamaan omia työpaineitaan, joita hän ei voi omalla työpaikallaan päästää ulos.Tämän tekstin perusteella sanoisin, että TosiFanin ärähtelyt, herjaamiset ja vittuilut Jatkoajan keskustelupalstalla eivät ole mitenkään henkilökohtaisia vaan sen hetkisen tunnelatauksen purkamista.
Minä en tiedä miten termi muualla ymmärretään, mutta minun mielestäni tämäntyyppiset pohdinnat ovat mallikirjaesimerkki henkilökohtaisuuksiin menosta ja IMO paljon tuomittavampaa kuin jonkun höpsön sanominen höpsöksi.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Minä en tiedä miten termi muualla ymmärretään, mutta minun mielestäni tämäntyyppiset pohdinnat ovat mallikirjaesimerkki henkilökohtaisuuksiin menosta ja IMO paljon tuomittavampaa kuin jonkun höpsön sanominen höpsöksi.

Vähän kyllä samaa mieltä.

En nyt oikein ymmärrä että miksei Herra Ketulle kelpaa, jos TF on jonkun mielestä asiakirjoittaja. Ristiretki pystyyn ja vääräuskoiset vartaalle eiks jeh. Miksi tarvitsee puolustella jonkun pelikieltoa noin paljon? Kyllähän tässä väkisin nousee teorioita mieleen.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vähän kyllä samaa mieltä.

En nyt oikein ymmärrä että miksei Herra Ketulle kelpaa, jos TF on jonkun mielestä asiakirjoittaja. Ristiretki pystyyn ja vääräuskoiset vartaalle eiks jeh. Miksi tarvitsee puolustella jonkun pelikieltoa noin paljon? Kyllähän tässä väkisin nousee teorioita mieleen.

Samaa voisi kysyä miksi täällä kitistään pelikielloista niinkin paljon (enemmän).

Varsinaisia oikeusmurhia käsittääkseni tapahtuu todella harvoin (nimimerkin Q poisto oli tosin aivan perseestä) ja toiseksi joku viikon tai kuukauden huili kesällä ei pitäisi olla ylitsepääsemätön asia vaikka ei olisikaan samaa mieltä tuomion kanssa.

Mitä tulee nimimerkkiin TF niin olen havainnut hänessä noita Foxin esiintuomia piirteitä ainakin vapaan keskusteluissa (noh, muualla tuleekin hyvin vähän enää edes kirjoitettua) eli liian harvoin väitteiden tueksi tuodaan mitään kättä pidempää. Muilta osin pidän häntä asiakirjoittajana.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Minä en tiedä miten termi muualla ymmärretään, mutta minun mielestäni tämäntyyppiset pohdinnat ovat mallikirjaesimerkki henkilökohtaisuuksiin menosta ja IMO paljon tuomittavampaa kuin jonkun höpsön sanominen höpsöksi.
Vähän kyllä samaa mieltä.
1) TosiFani on siis itse kertonut, että hän kuulee päivittäin töissä vittuilua. Töissä hän ei voi vastata siihen vaan hänen tulee ottaa se vastaan ammattinsa vaatimalla tavalla.

2) Useampikin kirjoittaja on maininnut, että Jatkoajan keskustelupalstalla TosiFani ärisee, murisee, vittuuntuu ja [täytä oma verbisi tähän] hyvin herkästi, jos jää väittelyssä kakkoseksi. Lisäksi useampikin kirjoittaja on todennut TF:n kuukauden pelikiellon perustelluksi.

Jos kohdat 1) ja 2) laskee yhteen, niin mielestäni saadaan melko hyvä ja perusteltu arvio TosiFanin käyttäytymismallista (ja vastaus kysymykseen MIKSI), jos hän kuulee jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla pientä vittuilua. Jonkun mielestä tekstini saattoi olla henkilökohtaisuuksiin menoa, mutta olenpahan ainakin väitteeni perustellut! Jos nämä tekstini ovat Moderaattoreiden mielestä menneet liian henkilökohtaisuuksiin, niin luultavasti nimeni tulee näkymään lähiaikoina Ilmoitus-osiossa. Jälleen kerran: "yksilön vastuu omista tekemisistään"! Jos olen Moderaattorien mielestä rikkonut jotain Jatkoajan keskustelupalstan sääntöä, niin olen valmis istumaan sen viikon!

Vastaavasti, jos mainitsisin vaikkapa tässä ketjussa, että ei ole oikein tullut viime aikoina naisten perässä juostua. Tämän jälkeen joku toinen nimimerkki kertoisi "Bongaa jatkoaikalainen" -ketjussa bonganneensa Mr.Fox:n miesseurueessa Turussa jokilaivalla (joka muuten toteutuu noin puolen tunnin päästä). Tämän jälkeen joku kolmas nimimerkki laskisi yhteen 1+1 ja kertoisi kolmannessa ketjussa aavistelunsa siitä, että Mr.Fox on melko todennäköisesti homo! Onko tämä henkilökohtaisuuksiin menoa? Minun mielestäni EI! Mielestäni kyseessä on ihan perusteltu päättelyketju, joskin perusteet ovat melko hataralla pohjalla. TF:n kohdalla tein ihan vastaavan päättelyketjun, mutta mielestäni minulla oli jopa huomattavasti painavammat perustelut esittää epäilykseni kuten sen esitin.
En nyt oikein ymmärrä että miksei Herra Ketulle kelpaa, jos TF on jonkun mielestä asiakirjoittaja. Ristiretki pystyyn ja vääräuskoiset vartaalle eiks jeh.
Ensimmäisen pelikiellon aikoihin TosiFani oli "about yksi neljästä" järkevästä Ässä-kirjoittajasta. Seuraavan jäähyn nasahtaessa pelikieltoon lähtikin jo "puolet asiallisista Ässä-kirjoituksista". Mainitsin jo jossain edellisessä viestissäni epäilykseni, että seuraavan pelikiellon sattuessa kohdalle (porilaisten mielestä):

TosiFani = Jatkoajan keskustelupalstan Ässä-keskustelu

Aiemmin toin esille lähemmäs kymmenen Ässä-puolen nimimerkkiä, joita pidän ulkopuolisin silmin katsottuna paljon enemmän asiakirjoittajina kuin tätä yhtä pelikiellossa istuvaa sankaria. Asiakirjoittajan määritteleminenhän on tietysti vaikeaa ja lähes mahdotonta, mutta mielestäni toistuvat pelikiellot henkilökohtaisuuksista eivät kuulu asiakirjoittajien meriitteihin. Onko joku tästä kanssani eri mieltä? OK, porilaiset saavat mun puolestani pitää TosiFania asiakirjoittajana, mutta silloin mieleeni hiipii väkisinkin yksi legendaarinen lause elokuvasta V2 - Jäätynyt Enkeli!

"Mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa?"

Ei enää kuulu ollenkaan tähän topiciin, mutta mainitsen kuitenkin asiasta! Mä olen asunut ja opiskellut neljä vuotta Porissa. Mulla on hyviä aito-porilaisia kavereita. Mulla jäi helvetin hyvät muistot koko opiskeluajastani ja edelleenkin Pori on mun "kakkoskotikaupunkini" Suomessa. Totta kai jokaisessa kaupungissa on ne omat huonot puolensa, huonot alueensa, huonot asukkaansa jne. Turussakin on niitä! Myös Porissa törmäsin sellaisiin paikallisiin, joihin en halunnut tehdä yhtään sen enempää tuttavuutta. Jostain syystä TosiFanin keskustelutyyli, kykenemättömyys perusteltuun väittelyyn ja jopa yleinen elämänasenne saivat kylmät väreet menemään selkäpiitäni pitkin ja palautti mieleeni niitä huonompia muistoja porilaisista.
Miksi tarvitsee puolustella jonkun pelikieltoa noin paljon? Kyllähän tässä väkisin nousee teorioita mieleen.
Hmmm... ns.sigu-gaten aikoihin istuttiin sitä "ikuista kakkua" yhdessä.
Eiköhän tämä riitä vastineeksi teoriapohdinnoillesi?
Mitä tulee nimimerkkiin TF niin olen havainnut hänessä noita Foxin esiintuomia piirteitä ainakin vapaan keskusteluissa (noh, muualla tuleekin hyvin vähän enää edes kirjoitettua) eli liian harvoin väitteiden tueksi tuodaan mitään kättä pidempää. Muilta osin pidän häntä asiakirjoittajana.
Siis asiakirjoittajana voidaan pitää henkilöä, joka tuo keskusteluihin/väittelyihin täysin perustelemattomia väittämiä/mielipiteitä. Tämä ajatus nyt ei vain uppoa kaaliini. Tähän kun lisätään vielä huono palstaitsetunto (rähjää helposti) ja useammankin kirjoittajan myöntämä "TF:n rangaistustilasto ei ole asiakirjoittajan rangaistustilasto". Mikä siitä TosiFanista oikein tekee asiakirjoittajan?

Jalkaa polkeva pikkunulikka, joka kimpaantuu heti jäädessään väittelyssä kakkoseksi perusteettomilla kommenteillaan = asiakirjoittaja?
Moderaattoreita lainatakseni: "hyvin te vedätte"!

Seuraavaksi varmaan Porissa päin ehdotellaan Sean Averya Lady Byng Trophy -ehdokkaaksi!
 
Viimeksi muokattu:

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Ensimmäisen pelikiellon aikoihin TosiFani oli "about yksi neljästä" järkevästä Ässä-kirjoittajasta. Seuraavan jäähyn nasahtaessa pelikieltoon lähtikin jo "puolet asiallisista Ässä-kirjoituksista".

vero ja Tuamas ovat olleet vähän hiljaisia viimeaikoina.

En nyt ryhdy erikseen kaikkeen ylläolevaan vastaamaan, mutta nostan jälleen esille sen, miksi tämän asian täällä ylipäätään - jälleen - mainitsin. Jos unohdetaan kokonaan nämä tasapuolisuus ja reiluus -aspektit, niin voidaan kysyä, että tekeekö keskustelupalstan moderointi sitä, mitä sen tulisi tehdä? Parantaa keskustelun laatua.

Mielestäni ei. Mielestäni moderointi on kautta linjan ylikovia rangaistuksia olemattomista rikkeistä, jotka täyttävät sääntörikkomuksen kriteerit. Samaan aikaan täysin sisällöttömän postaushistorian omaavien hahmojen annetaan mellastaa ympäriinsä trollaamassa, vain koska heidän kirjoituksensa ovat näennäisen asiallisia.
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Hmmm... TosiFani on vain väittelijänä pelkkä haiseva, hikinen villasukka: perustelut väitteille puuttuvat jatkuvasti, oikeista naruista vetämällä hänet saa todella helpolla täysin raivon partaalle tai menemään henkilökohtaisuuksiin tai jopa lopettamaan väittelyn! Kotipsykologina epäilisin, että tämä on seurausta hänen töistään. TF tulee Jatkoajan keskustelupalstalle huutamaan maailmalle omaa pahaa oloaan ja purkamaan omia työpaineitaan, joita hän ei voi omalla työpaikallaan päästää ulos.

Jalkaa polkeva pikkunulikka, joka kimpaantuu heti jäädessään väittelyssä kakkoseksi perusteettomilla kommenteillaan = asiakirjoittaja?
Moderaattoreita lainatakseni: "hyvin te vedätte"!

Ei minulla ole mitään tällaista kielenkäyttöä kohtaan, eli en koe kovin vakavana rikkeenä jos toista tällä tavalla solvataan. Tarkasti ilmaisten luen erittäin mielelläni hyvää ja laadukasta solvaamista.

En kuitenkaan kykene koskaan ymmärtämään ihmisen pienuutta kun näin kovin sanoin solvaa henkilöä, jolla ei ole mahdollisuutta puolustautua.

Lainaamallani nimimerkillä on erittäin paljon annettavaa tälle palstalle ja luen erittäin mielelläni hänen viestejään. Nyt alkaa kuitenkin epäilyttää että Mr.Foxin viestit tulisi kieltää, jos niissä ei ole vähintään yhtä TPS:aan liittyvää taulukkoa mukana.

Moderointilinjaan toivoisin sellaista muutosta että solvaaminen sallitaan, jos se on molemminpuolista, kielellisesti rikasta, pilke silmäkulmassa laadittua ja muutamaan viestiin jäävää. Muissa tapauksissa huomautusten antaminen ja lyhyet pelikiellot luultavasti riittävät tilanteen korjaamiseksi. Lyhyellä pelikiellolla tarkoitan tässä yhden tunnin ja vuorokauden väliin sijoittuvaa rangaistusta. Nämä heikosti laaditut henkilökohtaisuudet, joissa ei ole pienintäkään pilkettä silmäkulmassa, ovat yleensä pikaistuksissa kirjoitettuja ja siksi niistä tulisi rangaista kuin pienestä maalinedustakahakasta; 2min väkivaltaisuus, ei 5min tappelu.

Lisäksi toivoisin raportointinappulan uudelleen miettimistä. Tällä hetkellä raportointi onnistuu aivan kaikista mahdollisista rikkeistä ja nämä kaikki rikkeet ilmeisesti myös käsitellään jos aikaa löytyy. Minun mielestäni raportointinappulan painamisen jälkeen olisi suotavaa tulla valikko josta voi valita vain jonkin vakavan rikkeen raportoitavaksi. Raportti etenisi ainoastaan jos olisi valittu jokin valikon vakavista rikkeistä. Pieni OT, pirskahtelevan kevytkenkäinen kenttä provo tai väärin muotoiltu kokoonpano otteluketjussa, eivät ole raportointia vaativia asioita. Tällaisista "ongelmista" tulisi jokaisen täysipäisen suomalaisen selvitä aivan omin nokkinensa ilman virkavallan apua, ei tässä sentään alakoulussa olla. Väärin suoritetusta raportoinnista, eli pirskahtelevan kevytkenkäisen kenttä provon raportoiminen trollamisena, ei kuitenkaan tulisi seurata kirjoituskieltoa. Uskoisin että riittäväksi pelotteeksi osoittaituisi vaaleanpunaisen My Little Ponyn liittäminen väärinraportoijan nimimerkin viereen. Uskoisin että riittävä aika tämän Blig-Blingin esillä oloon vaihtelisi viikosta vuosi kymmeneen, riippuen raportoijan pikkusieluisuuden asteesta. Esimerkkeinä raportoitavaksi kelpaavista asioista ovat mm. kirjoittajan todellisen identiteetin paljastaminen tai vakavamielinen arvuuttelu ja trollaaminen.

Näillä muutoksilla Jatkoaika kykenisi yhdistämään valtaisan kirjoittajamääränsä ja laadukkaiden, mutta hieman provokatiivisten kirjoittajien luoman loistavan tunnelman. Nyt tilanne tuntuu sellaiselta että tämä valtaisa kirjoittajamassa, omalla keskinkertaisuudellaan, pakottaa myös palstan loistavat huippuyksilöt joko samaan muottiin tai pois.

Ainoastaan Schollin, Vladin ja Rokun tapaiset kirjoittajat erottavat tämän palstan Suomi24:stä. Toki palsta olisi erittäin laadukas vain "Vladilla" ja "Rokulla", mutta jotain jäisi mielestäni puuttumaan ilman "Schollia". Mielestini hyvään keskusteluun kuuluvat asiallisuuden lisäksi myös huumori ja tarvittaessa hyvän maun rajoilla liikkuvat mielipiteet.

Näillä sanoilla ehdottaisin pikkusieluisuuden poistamista yhteiskunnastamme!
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä tuohon jälkimmäiseen juttuusi tulee, niin totta kai minäkin haen vastaväittelijästäni heikkoja kohtia ja kun sellaisen löydän, isken siihen kiinni. Totta kai, en kai minäkään nyt tyhmä ole! Se, että joku provosoituu siitä, että oma heikko kohta on löytynyt, niin... Kumpi siitä tulevasta sääntörikkomuksesta tulee laittaa pihalle: se joka provosoi vai se joka provosoitui? Jos jääkiekkokaukalossa taklattava loukkaantuu sääntöjenmukaisen taklauksen seurauksena, niin miksi taklaaja pitäisi laittaa pihalle? Jos keskustelupalstalla vastaväittelijä menettää malttinsa sääntöjen mukaisen (mutta provosoivan) tekstin seurauksena, niin miksi provosoija pitäisi laittaa pihalle? Sääntörikkomukset ovat asia erikseen!Tästä lienemme yhtä mieltä!

Tästä me emme todellakaan ole yhtä mieltä.

Mitä varten Jatkoajassa ylipäätään on säännöt ja moderaattorit jotka sääntöjä valvovat? Eikös tarkoituksena ole taata mahdollisimman laadukas keskustelu? Tuon sinun tekstisi perusteella voisi melkein luulla sääntöjen olevan olemassa siksi että toiset keskustelijat saataisiin rikkomaan niitä. Entä se aihe ja asiayhteys josta keskustellaan? Onko sillä mitään väliä vaan onko oleellisinta nujertaa toinen keskustelija kaikin käytettävissä olevin keinoin? Tuohon tyyliin ajattelevia nimimerkkejä valitettavasti on ja juuri tähän toivonkin itse muutosta: ehdottomasti se joka on aloittanut provoamisen pitäisi laittaa ensin pihalle, ei se joka suuttuu, ainakaan tapauksissa joissa malttinsa menettävä on ollut ensin asialinjalla. Peräänkuulutan siis sääntöjen tulkitsemista enemmän niiden hengen kuin kirjainten ja pilkun paikkojen mukaan. Jatkoaika ei ole kuitenkaan kilpaurheilua vaan keskustelua ja keskustelun laadun mielestäni ratkaisee viime kädessä sen sävy ja pyrkimykset, ei se mitä yksittäisiä sanoja tai ilmauksia käytetään.

Tätä kirjoittamaani ei toki tule ymmärtää niin että vastustaisin värikästä kielenkäyttöä ja pientä vittuilua sinänsä. Päinvastoin, tämä palsta on monille ensisijaisesti viihdettä ja hörähtelen usein itsekin erityisen oivaltaville kuiteille. Mutta jos ihan oikeasti jollain nimimerkillä ei ole keskusteluun muuta annettavaa kuin toisten kuumentaminen, olisi siihen suotavaa puuttua useamminkin kuin mitä nyt tapahtuu ja jättää vastaavasti yksittäisiin ylilyönteihin toisinaan sortuvat nimimerkit rauhaan.

Lopuksi täytyy todeta että nimimerkki RuuhkaTukka:n idea lyhemmistä pelikielloista pikkurikkeiden takia on mielestäni kokeilemisen arvoinen.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mitä varten Jatkoajassa ylipäätään on säännöt ja moderaattorit jotka sääntöjä valvovat? Eikös tarkoituksena ole taata mahdollisimman laadukas keskustelu?
Olen täysin samaa mieltä! Ilmeisesti tämä ystäväsi TosiFanin asiakirjoittelu edustaa sinulle laadukasta keskustelua?
- - -
Ja voisit mielestäni lopettaa tämän ketjun moderaattorina toimimisen, sinun toistuva virtuaalisormen heristäminen vituttaa.
Sinä olet hyvä esimerkki kirjoittajasta, joka keskittyy sormet korvissa lällättelyyn ja muiden puheiden moderointiin.
...ja esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka paljon lisääkin; myös sellaisia, joissa olen itse osallisena. Huomioithan, että lainaamissani laadukkaissa keskusteluissa minä en ole ollut millään lailla osallisena. Toisin sanoen JOKO joku muukin on huomannut TosiFanin "heikot kohdat" väittelyissä ja käyttää niitä hyväkseen TAI sitten TosiFani on täysin kykenemätön laadukkaaseen keskusteluun.

Onko jokainen näistä tapauksista ollut vain joku TosiFanin yksittäinen ylilyönti?
Tätä kirjoittamaani ei toki tule ymmärtää niin että vastustaisin värikästä kielenkäyttöä ja pientä vittuilua sinänsä. Päinvastoin, tämä palsta on monille ensisijaisesti viihdettä ja hörähtelen usein itsekin erityisen oivaltaville kuiteille. Mutta jos ihan oikeasti jollain nimimerkillä ei ole keskusteluun muuta annettavaa kuin toisten kuumentaminen, olisi siihen suotavaa puuttua useamminkin kuin mitä nyt tapahtuu ja jättää vastaavasti yksittäisiin ylilyönteihin toisinaan sortuvat nimimerkit rauhaan.
Tästähän juuri olen puhunutkin ehkä hieman toisesta näkökulmasta.

Kun sanoin, että "TosiFani on väittelijänä pelkkä haiseva, hikinen villasukka", niin sen voi ottaa myös henkilökohtaisuutena. En missään nimessä väittänyt TosiFania haisevaksi, hikiseksi villasukaksi. Kohdensin tuon kommenttini TosiFanin väittelytaitoihin. Tämän lisäksi vielä perustelin näkökantani, MIKSI en arvosta TosiFania väittelijänä tai vastakeskustelijana pätkääkään. Samoista syistä en myöskään pidä häntä asiakirjoittajana. Kerrataan vielä: voimakkaissa eriävissä mielipiteissä perustelujen puute, lyhytpinnainen, menee helposti henkilökohtaisuuksiin ja pakoonluikkiminen jäädessään tappiolle. Nämä samat puutteet ja viat ovat jo useat muutkin kirjoittajat todenneet!

Totta kai jos olisin jonkun kanssa jossain ketjussa väittelyssä ja heittäisin tuon saman lauseen ("olet pelkkä haiseva, hikinen villasukka") vastaväittelijälleni ilman mitään perusteluita tai mitään muuta asiaa koko viestissä, niin silloinhan tuo olisi ilman muuta rangaistava henkilökohtaisuus. Jos nyt Moderaattorit tulkitsevat tuon heittoni liian henkilökohtaiseksi, niin todennäköisesti tulen saamaan rangaistuksen siitä. Kuten sanoin: kyllä mä siitä olen valmis viikon istumaan. En mä tuolla jokirannassa niin hirvittävästi Jatkoaikaa kaipaa.

Kysyn vielä uudestaan: Onko jokainen näistä tapauksista ollut vain joku TosiFanin yksittäinen ylilyönti?

Loppuun vielä terveisiä TosiFanille:
Hyvää kesää sinullekin! Pysytään mun puolestani jatkossa ihan asialinjalla perusteluineen. Kuten sanoit: "Palstalla on mahdollisuus ihan reiluun keskusteluun.", pidä itsesi kentän puolella, niin mahdollisuus on molemminpuoleista. Pysy poissa boxista äläkä toista kertaa enää luiki karkuun kun perustelusi loppuvat! Voisit kuukauden aikana opetella nostamaan silloin tällöin käden pystyyn ja myöntää joskus ihan reilusti: "Sorry, olin väärässä!".

Nyt pastat naamariin ja takaisin Donnaan...
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko jokainen näistä tapauksista ollut vain joku TosiFanin yksittäinen ylilyönti?

Kyllä, pidän lainattuja tekstejä enemmän yksittäisinä ylilyönteinä kuin yleisenä häiriköintinä ja haittana palstan yleiselle tasolle. Mielestäni juuri tuon kaltaisiin kirjoitelmiin voisi soveltaa RuuhkaTukkan ideaa yhden tunnin tai vuorokauden välille sijoittuvista jäähyistä.

Periaatteessa joka kerta kun siteeraat TF:n tekstejä alleviivaat omaa kaunaisuuttasi mainittua nimimerkkiä kohtaan ja keräät ketjuun lisää porukkaa ihmettelemään että noista teksteistäkö todella irtosi kuukauden penaltti.
 

tutzba

Jäsen
Moderaattorit kirjoitti:
Nimimerkki Deko huilaa viikon YouTube-linkistään ilman mitään kuvausta.

Ahahahaa, olette te sitten ihania. Tästä penalttia, mutta esim. HIFK sen sijaan saa jatkaa mussuttamistaan ja itkemistään jatkuvalla syötöllä. Ei auta se, että viestejä on raportoitu, ei auta se, että on lähetetty yksityisviestejä teille, ei sitten mikään.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Ahahahaa, olette te sitten ihania. Tästä penalttia, mutta esim. HIFK sen sijaan saa jatkaa mussuttamistaan ja itkemistään jatkuvalla syötöllä.

Penaltin uhallakin maalailen, että nimimerkki HIFK voisi olla jopa moderaattorien trollauskanava? Eihän tuossa koko touhussa noin muutoin ole oikein mitään tolkun hiventä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ahahahaa, olette te sitten ihania. Tästä penalttia, mutta esim. HIFK sen sijaan saa jatkaa mussuttamistaan ja itkemistään jatkuvalla syötöllä. Ei auta se, että viestejä on raportoitu, ei auta se, että on lähetetty yksityisviestejä teille, ei sitten mikään.

Mikä vittu teitä vaivaa? Olen lukenut nm. HIFK:lta ehkä 5 viestiä ja todennut että hänen viestinsä ei ole vaivan arvoisia. Nyt skippaan hänen viestinsä aika suvereenisti. Onneksi hän näyttäisi olevan pääasiassa ketjuissa joita itse en seuraa, toki hänen viestejä lainataan useissa muissa ketjuissa.

Mutta en siis ymmärrä miksi kitistään siitä että joku nimimerkki itkee ja mussuttaa (ne viestit mitä olen nähnyt ei oikein mitään sääntöjä tunnu rikkovan), eikö olisi vaan parempi jättää ne täysin omaan arvoonsa?

Ja tuo Dekon viesti nyt oli täysin tyylipuhdas linkkiviikko, ei kai siitä oikeasti kukaan voi kitistä? Siihen kun olisi lisännyt sanat "Pekka Rinne" tai "video Rinteen torjunnoista" niin tuskin siitä olisi tullut mitään.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
En oikein ymmärrä miksi täältä pitäisi kipata pois sääntöjen mukaan toimivat kirjoittajat niin kauan kuin tuo sisällötön jankutus ei tapahdu kiekkopuolella. Kiekkopuolella on yksi jankuttaja, mutta samalla hän on yksi neljästä JA:n maskotista (tuo joukko on scholl, siffa, psychodad ja TOJ), joille on syystäkin vähän löysennetyt säännöt. Vapaalla saa mielestäni jankuttaa vaikka kuinka paljon, koska se on tämän palstan päätarkoituksen kannalta toissijainen hiekkalaatikko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös