Tällä hetkellä tuo prosessi tehdään täysin väärinpäin, eli käsikirjoitus tehdään viimeisenä, ja sitten vielä kehdataan haukkua omat asiakkaat jos joku ajattelee omilla aivoillaan. Esim. Nälkäpelit olivat säälittävä yritys tehdä teinien tapposarja. Kuka ihme kaipasi Battle Royalen tapaista leffaa lasten versiona? Juuri tällaiset päätökset tappavat ison budjetin leffat jotka suunnattaisiin aikuisille. Ei jokaista genreä voi suunnata lapsille ja iskeä vielä random-tyttö pääosaan.
Ei ison budjetin leffoja edes tehdä nykypäivänä aikuisille, koska studiot eivät halua hävitä rahaa. Siellä on laskettu maksimikatot tietyntyyppisten elokuvien budjeteille, sekä ostohinnoille. Miltsi independent elokuville, joku 6-7 miljoonaa ison profiilin "indie"-elokuville ja yksinkertaiselle "low needs" genre-hötölle. Sitten seuraava katto on n. 30 miljoonaa dollaria isoille genre-elokuville ja alimman tason blockbustereille. Sitten kun mennään tästä yli niin seuraava katto on 120 miljoonaa blockbuster-elokuville, mutta niiden pitää olla ikärajaltaan pg-13. Sitten on vielä jotain 200 miljoonaa jo nimeä omaaville franchiseille, tai sellaisiksi suunnitelluille ja näilläkin ikäraja pg-13.
Että tuosta 30 ja 120 välisestä valtavasta kuilusta löytyy osiltaan se syy, miksi niitä hyviä ja isoja aikuisten elokuvia ei juuri tehdä. Sellaiset 60 miljoonan keskibudjetin elokuvat, jotka aikuisille suunnattu, ovat kadonneet.
Nuo katot ovat olemassa sen vuoksi, että studiojen finanssigurut on laskeneet, että noilla katoilla lippuluukuillakin flopanneet elokuvat tulevat pitkässä juoksussa tuottamaan sijoitukset takaisin toissijaisten tulomuotojen (tv, streaming, kotivideot jne.) kautta.
Vanhoina aikoina elokuvamogulit olivat elokuvamiehiä ja romantikkoja, jotka ottivat riskejä voittaakseen isosti. 70-luvun lopun blockbuster aikakauden seurauksena isot mediayhtiöt huomasivat kuinka paljon fyrkkaa Star Warseilla ja Tappajahailla voi tehdä, ja hiljalleen valtavat mediakonglomeraatit alkoivat muotoutua ottaen haltuunsa elokuvastudiot. Studioita johtavat nykyisin liikemiehet ja kirjanpitäjät, jotka niputtavat taiteen ohjaajineen, näyttelijöineen yhtälöihin ja laskevat, että onko elokuva turvallista tehdä. Tarvitaanko sinne vielä jotain alieneita, vai mitä sinne soppaan lisättäisiinn tulojen ja potentialisen katsojakunnan kasvattamiseksi. On tyhmää yrittää ahtaa taidetta ja satojen, tuhansien ihmisten kollaboratiivista vuosien työtä yhtälöihin, mutta joihinkinhan niiden hallintoihmisten pitää pystyä nojautumaan, että voidaan selittää miksi jokin epäonnistui. No uskonnollisteemaiset elokuvat eivät vaan nykypäivän pakanoille enää kolahda, mistä taidettiin esimerkiksi Ben-Hurin remaken kohdalla puhua, vaikka kyseessä oli aika tyhmä idea ja surkea elokuva. Seuraavaksi remakea Kummisedästä jonkun keskinkertaisen fantasiatoimintahöttöohjaajan kanssa ja pääosiin näyttelijöitä, joista kukaan ei ole kuullutkaan. Mutta vissiin ne kynäniskat siellä toimivat yhtälöiden mukaan ja näin saavat nukkua yönsä rauhassa.
Ja vanhoina aikoina kun kotivideomarkkinoita ei ollut ja tv-rahankaan varaan tuskiin laskettiin, niin ainoa kunnon tulonlähde oli lippuluukut. Noina aikoina hyvä elokuva saattoi pyöriä helposti jopa yli vuoden verran teattereissa, joten kannatti tehdä elokuva joka saa perseet penkkiin kerta toisensa jälkeen. Nykyään taas juostaan lyhyen tähtäimen tuottojen perässä. Elokuvat tekevät suurimman osan bisneksestään ensimmäisten päivien aikana teatterissa ja kahden viikon kuluttua ne ovat voineet jo kadota kokonaan teattereista. Siksi kohkataan avausviikonlopuista jokapaikassa ja tätä nuo mediayhtiötkin ovat halunneet, koska tässä mallissa ne tulot on helpompaa ennustaa.
Nälkäpeli oli tosiaan kirjasarjana jo bestseller. Ensimmäinen leffakin toimi mainiosti koska casting onnistui hienosti. Mutta kirjasarjan heikkoudet tuli esiin myös jatkoleffoissa. Maze Runner oli viä parempi esimerkki, joka ekan kirjan ja leffan osalta toimi mysteerinä, mutta joka sen jälkeen luisui genrekliseiseen jatkoon. Ja onhan näitä muitakin, nuorten scifikirja saagojen leffaversioita, kuten Outolintu sarja, Twilight leffat ja varmaan yhteen leffaan flopannut Mortal Engines. Seuraava tekniscifisaaga tulee oleen James Freyn Endgame. Nää on hyviä tossa @Buster :in viestissä mainituin syin. Valmis fanbase ja PG13 jotka tuhlaa rahojaan leffoihin ja oheiskrääsään.. . Tähän genreen itseasiassa olen odotellut aikanaan tvsarjanakin menestynyttä Tripodien Aikaa.
Puuttumatta muuhun.. niin eihän toki @PJPT väittänytkään vastoin tuota, vaan sitä kaipaako yleisö tuon mallista elokuvaa lasten versiona. Joudun olemaan samaa mieltä, että ei tarvitse. Ajatus tuosta maailmasta toki olisi kiehtova, vaikka sitten lapset joista kasvaa aikuisia. Mutta näinhän ei elokuvissa tapahtunut, vaan hahmot pysyivät yrityksestä huolimatta teineinä.
Itse arviosta. Joutui alkamaan todellakin miettimään, minkä arvosanan tuolle sarjalle antaisi. Toteutuksesta ja kokonaisuudesta en pitänyt, mutta lopulta joudun varmaan toteamaan tuon 6/10 olevan melko lähellä.. ehkä kuitenkin 4 tai 5/10 omalta osaltani. Mutta ei se nyt ihan niin murheellinen ollut, mitä aina muistan lonkalta :)
Leffa oli mun katsontalistalla, en muistanut miksi, mutta oli kaverin leffahyllyssä, ja otin sateisen sunnuntaipäivän viihteeksi.
Miksi se oli listalla, en tiä, ehkä siksi että se näemmä oli Clint Eastwoodin ohjaama, tai että se oli musikaalifilmatisointi.. paitsi ettei ollut.
Leffa on siis Broadwayn musiikkiNäytelmään pohjaava Four Seasons ja Frankie Vallin tarina. Musahan nyt on hyvää, kaikki nää biisit tietää viimeistään kuullessaan ne. Musa vaan ei riitä, kun teatteriratkasut leffaan vietynä ei oikein toimi. Se että puhutaan suoraan yleisölle toimii teatterissa kohtausten vaihtajana ja alustajana hienosti, ja joissain leffoissakin kyllä, kun tämä rajan ylittävä kertoja on aina sama tyyppi. Tässä yleisölle/katsojalle höpöttää randomisti joka bändin jäsen. Se, että stagella se toimii hienosti, ei oikein toimi elokuvassa.
Ei silti, viihdyttävä musiikkielokuva ja bändielämäkerta. Vaikka biisit on tuttuja ja varsinkin Frankie Vallin ääni on tosi tunnistettava, en bändistä sinänsä mitään tiennyt. Siksi leffa ensin vaikutti Tommy DeViton tarinalta kunnes se muuttu Frankie Vallin tarinaksi. Erikoismainita Chritopher Walkenin pienelle sivuroolille.
Kyllä sen sateisen sunnutailtapäivän näinkin vietti
No senverran kaipaa, että kirjasarjaa on myyty 65 miljoonaa kpl. Ja se on ekirja tilastossa ohittanut Harry Potterin. Että voisi kuvitella yleisön todellakin kaipaavan juuri ton formaatin leffoja myös... ja kuten leffatuotoista käy ilmi, nää heikommatkin tekeleet vetää katsojia. Ei ehkä meitä vanhuksia, mutta sitä eniten leffaviihdettä kuluttavaa ikäluokkaa kyllä.
No senverran kaipaa, että kirjasarjaa on myyty 65 miljoonaa kpl. Ja se on ekirja tilastossa ohittanut Harry Potterin. Että voisi kuvitella yleisön todellakin kaipaavan juuri ton formaatin leffoja myös... ja kuten leffatuotoista käy ilmi, nää heikommatkin tekeleet vetää katsojia. Ei ehkä meitä vanhuksia, mutta sitä eniten leffaviihdettä kuluttavaa ikäluokkaa kyllä.
Vaikka tuo kirjojen myyntimäärä ei vaikuta sinällään keskustelun aiheeseen ja kirjoissa hahmot kehittyvät vuosien vieriessä, toisin kuin elokuvasarjoissa, niin touche.
Olisi kuitenkin mukava tietää, että minkä ikäiset ihmiset oikeasti käyvät paljon leffoissa.
Kävin katsomassa Ad Astran tälle iltaa. Elokuva oli tehosteistaan ja tarinastaan huolimatta yllättävän minimalistinen, josta iso peukku. Elokuva oli kohtuu hidas tempoinen ja todella surullinen. Toki subjektiivistahan se on. Pidin elokuvasta erinomaisen paljon ja jos haluaisin johonkin nykyajan elokuvaan verrata (ikivanhaa scifiä on tehty samankaltaisella tarinalla) niin vertaisin Interstellariin. Ei kauas jää tämä leffa Interstellarista omissa kirjoissani ja se oli minusta loistava.
Toki olen siitä jäävi arvostelemaan, että genre on kuin luotu minulle. Scifin pitää olla joko täysin yliampuvaa, tai sitten helkkarin uskottavaa. Tämä oli monessa suhteessa uskottava visio tulevaisuudesta, vaikka tietysti muutamat asiavirheet pitikin taas bongata seasta :)
Toki olen siitä jäävi arvostelemaan, että genre on kuin luotu minulle. Scifin pitää olla joko täysin yliampuvaa, tai sitten helkkarin uskottavaa. Tämä oli monessa suhteessa uskottava visio tulevaisuudesta, vaikka tietysti muutamat asiavirheet pitikin taas bongata seasta :)
Itsekin ajattelin tämän olevan minulle tehty, mutta niinpä vain en oikein tykännytkään. Hienon näköinen, hyvin luotu maailma ja paikoitellen hyviä kohtauksia, mutta kokonaisuus jäi jotenkin vajavaiseksi. Koska varsinainen pääjuoni on superyksinkertainen, leffan todellinen pääjuju on isä-poika-suhteen psykologisessa tarkastelussa ja tämä puoli jää auttamattoman ohueksi. Havainnot ovat banaaleja ja tunnepuolella on liian köyhää, jotta katsoja (tai siis minä) pääsisi suurten tunnekokemusten äärelle.
Muutama ärsyttävä epäloogisuuskin löytyy:
Jäniksenä alukseen nouseminen Marsissa oli naurettavasti toteutettu, eikä kohtaus sopinut muuhun elokuvaan yhtään. Laskin omuisuudeksi myös elokuvan lopun, jossa kokonaisen erikoistehtävää suorittaneen miehistön tappaneen astronautin kohtalo maan päällä on lähteä kahville (ex-?)vaimon kanssa.
Harmillista. Odotukseni elokuvaan mennessä olivat elitistisesti sellaiset, että kyseessä on varmaan hyvä elokuva, jota suuri yleisö ei välttämättä vain ymmärrä... No, en ymmärtänyt lopulta minäkään.
Erinomaisesti puettu sanoiksi. Ja täsmälleen samaa mieltä tuon piilotetun huomion kanssa, kuin myös pari muutakin juttua olisi voitu tehdä ilman kliseitä. Mutta itselle taas tuo isä-poika juttu toimi oikein hyvin ja itse olin juurikin elokuvan kanssa samalla aaltopituudella. Mutta kuten jo tietty mainitsinkin, niin subjektiivisiahan nämä kokemukset ovat ja ymmärrän todella hyvin pettymyksen, mikäli ei samalla ajatuksella ollut leffassa. Sivuhuomiona todettakoon, että olin tarkoituksella pitänyt itseäni uutispimennossa tästä leffasta (nimeä lukuunottamatta). En tiennyt oikeastaan yhtään mitä odotin.
Kävin katsomassa Ad Astran tälle iltaa. Elokuva oli tehosteistaan ja tarinastaan huolimatta yllättävän minimalistinen, josta iso peukku. Elokuva oli kohtuu hidas tempoinen ja todella surullinen. Toki subjektiivistahan se on. Pidin elokuvasta erinomaisen paljon ja jos haluaisin johonkin nykyajan elokuvaan verrata (ikivanhaa scifiä on tehty samankaltaisella tarinalla) niin vertaisin Interstellariin. Ei kauas jää tämä leffa Interstellarista omissa kirjoissani ja se oli minusta loistava.
Toki olen siitä jäävi arvostelemaan, että genre on kuin luotu minulle. Scifin pitää olla joko täysin yliampuvaa, tai sitten helkkarin uskottavaa. Tämä oli monessa suhteessa uskottava visio tulevaisuudesta, vaikka tietysti muutamat asiavirheet pitikin taas bongata seasta :)
Ad Astrasta jäi hiukan valju fiilis, vaikka kyseessä onkin aivan viihdyttävä, pieteetillä tehty leffa hienoine näyttelijöineen. Kummastelen lähinnä sitä, miten selvästi tarkoituksena oli yhdistellä mm. Interstellarin, Mad Maxin ja Blade Runner 2049:n (sekä 2001:n, Alienien jne.) kuvakerronnallista aineistoa. Omituista tällainen läpinäkyvä "seosvedostaminen" on siksi, että Interstellar on poikkeuksellisen syvällinen ja koskettava tieteiselokuva, Mad Max (erityisesti Fury Road) hengästyttävän nopeatempoinen ja huikean vahvan sanoman sisältävä leffa, ja BR2049 visuaalisesti vuosikymmenen upeimpia elokuvia. Miksi kopioida näitä mestariteoksia?
Ad Astran teknologiset osuudet oli kyllä kuvattu mielenkiintoisesti, mutta muuten elokuvassa oli koko ajan omituinen "kiireetön kiire" ja paikoin päälleliimatun tehostemässäilyn fiilis; esim. kuupiraattihomma ja "hätäsignaali norjalaisasemalta" olivat jopa korneja osuuksia.
Ihastuttavan Liv Tylerin todella pieni sivuosa jäi aivan omanlaisekseen mysteeriksi; oliko aikeena jäljentää Armageddon-leffan rooli, vai mistä oli kysymys? Olisi ollut rohkea ja hieno veto laittaa tässä leffassa Tyler näyttelemään itsellistä, pelotonta astronauttia, joka lähtisi etsimään vaikka äitiään (esim. Helen Mirren) Neptunuksen kiertoradalta. Pitt olisi voinut jäädä maapallolle odottelemaan.
Ikitie-elokuvan katsoin äsken ensimmäistä kertaa. Kiitos Ylelle. Harvinaisen pysäyttävä ja poikkeuksellisen vaikuttava leffa.
Ad Astran teknologiset osuudet oli kyllä kuvattu mielenkiintoisesti, mutta muuten elokuvassa oli koko ajan omituinen "kiireetön kiire" ja paikoin päälleliimatun tehostemässäilyn fiilis; esim. kuupiraattihomma ja "hätäsignaali norjalaisasemalta" olivat jopa korneja osuuksia.
Tuossapa ne melkein ainoat mitkä @olkikuukkeli mainitseman lisäksi olisin jättänyt pois tai tuonut aspektit toisella tavalla esiin. Tarkoittaen tietty resurssikilpailua ja avaruusmatkailun yleisiä sääntöjä, kun se kerran on muodostunut yleiseksi kuten merimatkailu. Itselleni ei jostain syystä esiintynyt kiire mitenkään millään tavalla, jos nyt ei kiirettä rakettiin lasketa. Monin paikoin oli itse asiassa positiivista, että asiat nyt tapahtuu omalla ajallaan, eikä tarvitse varsinaisesti juosta mihinkään.
Lopulta pidin elokuvan realistisuudesta (jos nyt voi scifistä koskaan noin ajatella) ja ennen kaikkea sen fiiliksestä. Tarina oli yksinkertainen ja suoraviivainen, joten sen päälle elokuvaa arvottaessa saa pettymyksen aikaiseksi. Itselleni tunnelma oli se juttu muutoinkin ja jos vertaa esim. BR2049 niin tunnelma oli kuta kuinkin samanlainen. Paitsi tässä oli erikoisella tavalla jopa viihdyttävämpi. Tämä voi toki selittyä silläkin, että BR2049:iin oli melkoiset odotukset ladattuna.
Ymmärrän enemmän kuin hyvin, että tästä leffasta ei välttämättä pidä. En itse näe tätä yrityksenä yhdistellä mainitsemiasi elokuvia, jos nyt teemat ehkä sivuavatkin. Pystyin katsomaan tätä varsin helposti vertaamatta mihinkään muuhun leffaan, jos nyt jokunen yksittäinen kohtaus joistain 60-luvun scifileffoista tulikin mieleen.
Kuvauksellisesti negatiivista tuli omille silmille ainoastaan se, että monessa muussa vastaavassa saadaan planeettojen massiivinen olemus paremmin esiin. Tässä ei ihan täysin onnistuttu siinä.
Otin eilen tietoisen riskin ja kävin katsomassa R&A festarin finaalin eli Terrence Malickin uusimman eepoksen A Hidden Life (linkki IMDB). Leffasta ei tarvi etukäteen tietää muuta, kuin IMDB:n synopsis ja homma onkin siinä sitten aika hyvin paketissa. Kolmisen tuntia meni tämän tarinan kertomiseen, eikä siinä mitään, tarinahan on hyvä ja aihe mielenkiintoinen - esitystapa vaan nyt taas hiertää tällaista normi-leffakatsojaa.
Jos elokuvassa ei varsinaisesti tapahdu yhtään mitään, varsinkaan yllättävää, ja koko juoni on käytännössä alusta asti selvä, niin kyllä tuo kolme tuntia on vaan aivan saatanasti liikaa. JOS tässä olisi tapahtunut jotain todella yllättävää jossain vaiheessa ja tarina olisi haarautunut tms., niin kestoa voisi jotenkin puolustella. Nyt toisteltiin ja alleviivattiin samoja teemoja helvetin pitkäpiimäisesti ja mulle tuo näyttäytyy juurikin sellaisena tekotaiteellisena paskana, mitä elokuvissa ihan yksiselitteisesti vihaan. Maisemat on toki nättejä, tunnelma läsnä ja musiikki mainiota, mutta edelleen sitä on ainakin tunti liikaa. Tuon voisi ajaa 1.5 kertaisella nopeudella ja homma toimisi paremmin.
Tää ois mennyt kategoriaan hyvä, jos tempoa olisi ollut vähän lisää, turhat pätkät olisi karsittu pois ja/tai tuohon olisi saatu edes jonkinlainen juonenkäänne tms. porkkana aikaiseksi. Ajankuvana ja yksittäisen henkilön/perheen henkilökohtaisena helvettinä ihan mielenkiintoinen
ja kaippa tuossa pitäisi jonkinlaista filosofista katsantokantaakin ottaa, kun periaatteen mies pitää periaatteestaan kiinni loppuun saakka vaikka siitä ei mitään iloa kenellekään olisikaan. Jos kaikkien periaatteet olisivat yhtä ylevät, olisiko maailma parempi paikka ja natsejakaan ei olisi ollut?
. Spoilerissa loppuratkaisusta, jos se kenellekään yllätyksenä tulee. Nyt homma oli niin pitkäpiimäistä puurtamista, että monessa välissä kävi mielessä, että loppuis nyt saatana jo, vaikka samalla kyllä teki mieli tietää mitä sitten tapahtuu jos sieltä vaikka tulisi jotain yllättävää. Elokuva vaikutti joltain directors cutilta, jossa on otettu mukaan ihan kaikki mitä nauhalle kuvauksissa on tarttunut.
Kriitikot ja oikeat elokuvan tulkitsijat varmasti valuvat mahlaa ja onanoivat keskenään elokuvan mahtavuutta, mutta tälläinen tavallinen leffa-fani jäi kyllä nyt vähän haukottelemaan. En muuten oo koskaan nähnyt elokuvissa yhtä montaa nukkuvaa ihmistä, kun eilisessä näytöksessä. Annan elokuvalle 6/10 tähteä, mitään varsinaista vikaa siinä ei ollut, mutta pitkitetty ja venytetty yksinkertainen tarina hiertää sen verran, että vähintään seiskan leffasta otetaan yksi tähti pois.
____________________________________
Pari muutakin R&A-elokuvaa tuli vilkuiltua, parhaana The Nightingale (linkki IMDB), joka on sopivan tyly kostotarina 1800-luvun alun Australiassa. Mukana ajankuvaa, eli väkivaltaa, rasismia, sovinismia, ksenofobiaa, patriotismia ja mitäkaikkea kiedottuna jonkinlaiseen kasvutarinaan, vaikka teema onkin kostossa. Reilu parituntisessa rainassa on oivallinen tahti ja rakenne toimii, elokuva etenee jatkuvasti ja logiikka pysyy kasassa hahmonkehityksineen kaikkineen. Vähän ennen loppuhuipennusta tulee omituinen suvanto- & sekoiluvaihe ilman mitään syytä tai järkeä, mutta se ei onneksi katselunautintoa pääse pilaamaan. Mutta muutoin oikein positiivinen yllätys. Annan kahdeksan tähteä, mikä on mun asteikolla oikein hyvä numero.
Myös High Life (linkki IMDB) tarttui mertaan. Tää menee sarjassamme "hukattu potentiaali" ihan kärkipäähän. Idea huikean hyvä ja resurssejakin näytti olevan, mutta homma ryssitty täysin johonkin pseudotaiteelliseen psykoseksuaaliseen sekoiluun suurimman osan ajasta. Maailman paskin snuff-filmi tai keinohedelmöitysopas? Koko toteutus jäi ihan täysin torsoksi tuon jälleen kerran idioottimaisen väkisinalleviivamisen takia, kun aiheesta ja ympäristöstä olisi saanut irti vaikka minkälaista psykologista jännää esim. Sunshinen tai Moonin tapaan, puhumattakaan Children of Menista. Mutta ei, Juliette Binochen tissit oli nyt tärkeimmät. Näyttelijät vetää muuten hyvää duunia, mutta paska sisältö ei siitä konvehdiksi muutu. Aika paskaa, vitosen sai vaikka olisin helvetisti halunnut tykätä enemmän kun lähtökohdat oli niin herkulliset. Pilalla.
Salaisuus pinnan alla.. siis ei se Zemeckisksen What Lies beneath, jossa Ford ja Pfeiffer, vaan Serenity.. siis ei se Firefly scifisarjan leffa, vaan Tää Matthew McConaughey elokuva tältä vuodelta
Leffa alkaa kovia kokeneen miehen päähänpinttymän kuvauksella saalistaa iso tonnikala, jota hän kutsuu nimellä ”oikeus”. Elokuva on aika hyvin tällasten mies, meri ja kala kuvausten lupaavan kliseisen kuvauksen äärellä. Ihan ekan kohtauksen CGI kalaa lukuun ottamatta alku on lupaava draama, joskin pukumies vähän hämmentää. Paikalle ilmestyy miehen ex. joka vikittelee kalastajaa tapaan nykyisen (gangsteri)miehen kalastusreissulla kun tää saapuu. Leffa saa mielenkiintoisen juonenkäänteen…
…kunnes tunnin jälkeen leffassa tapahtuu iso twisti leffagenressä. Mun periaatteessa pitäisi ehkä tykätä kun genre vaihtuu, mutta tuhoaahan se tän leffan rakenteen täydellisesti. Jospa kässäri olisi ollut Draama ja Twistin pohjustustyöt olis jätetty alkuleffasta pois ja menty jollain draamajatkolla.. leffa ois voinut olla jopa erinomainen. Nyt se on pannukakku huolimatta McConaugheyn hyvästä roolisuorituksesta (mies on vanhemmiten saanut hyvää karsimaa otteisiinsa/ulkonäköönsä).
Myös High Life (linkki IMDB) tarttui mertaan. Tää menee sarjassamme "hukattu potentiaali" ihan kärkipäähän. Idea huikean hyvä ja resurssejakin näytti olevan, mutta homma ryssitty täysin johonkin pseudotaiteelliseen psykoseksuaaliseen sekoiluun suurimman osan ajasta.
- 18-24 vuotiaat ja 12-17 vuotiaat kävivät elokuvissa keskimäärin 5,1 kertaa vuoden aikana, mikä on eniten.
- 25-39 ja 40-49 vuotiaat kävivät 4,3 kertaa vuoden aikana jakaen kakkossijan.
- Kuitenkin eniten säännöllisiä elokuvakävijöitä (vähintään kerran kuukaudessa) oli 25-39 vuotiaiden joukossa; 10,8 miljoonaa.
- Sitten 40-49 vuotiaat 6,8 miljoonaa ja vasta sitten 18-24 vuotiaat 5,6 miljoonaa. 12-17 vuotiaita säännöllisiä kävijöitä oli 5 miljoonaa, yhtä monta kuin 50-59 vuotiaita säännöllisiä kävijöitä.
- Miehet kävivät keskimäärin neljä kertaa ja naiset 3,5 kertaa vuodessa elokuvissa. 2018 miehet oli käyneet vain 0,3 kertaa naisia enemmän leffassa.
- Mutta kaikista elokuvakävijöistä naiset muodostavat kuitenkin 51%.
- Määrään suhteutettuna aktiivisimpia kävijöitä olivat latinalaiset (4,7) ja aasialaiset (4,5) valkoisten jäädessä 3,3, mikä oli suhteessa vähiten mitatuista etnisyyksistä. Kuitenkin säännöllisiä elokuvakävijöitä valkoisissa on 12,5 miljoonaa enemmän kuin kakkosena tulevissa latinalaisissa.
- Pohjois-Amerikan väkimäärästä 12% luokitellaan säännöllisiksi elokuvakävijöiksi (vähintään kerran kuukaudessa) ja tämä joukko muodostaa 49% kaikista myydyistä elokuvalipuista. Säännölliset elokuvakävijät ovat todennäköisesti nuorehkoja ja omistavat keskimääräistä pulliaista enemmän erilaisia teknologisia härveleitä.
- Ulkomaisista markkinoista Aasia on edelleen ylivoimaisesti suurin tuottaen 16,7 miljardia dollaria jatkaen kasvuaan Kiinan (9 miljardia) avittamana. Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka ja Latinalainen Amerikka ylsivät yhteensä 12,5 miljardiin dollariin. Pohjois-Amerikan saldo oli 11,9 miljardia, mikä on jälleen kaikkien aikojen ennätys.
- Tehtyjen elokuvien määrä on jatkanut tasaista nousuaan. Vuonna 2014 laitettiin tuotantoon 482 yli miljoonan dollarin budjetin elokuvaa ja 2018 niitä oli 576, mikä on 20% kasvu.
Elokuvalipun keskihinta Suomessa oli muuten vuonna 2008 vielä 7,9 euroa. 2011 se oli kivunnut 9 euroon. Vuonna 2015 ylittyi kympin raja keskihinnan ollessa 10,3 euroa. 2017 lipun keskihinta nousi jo 11,2 euroon, jossa se oli myös 2018. Yhdysvalloissa 2009 lipun hinta oli 7,50 dollaria ja 2018 se on 9,11 dollaria.
Suomesta löysin tälläisen tutkimuksen elokuvakatsojista (linkki Suomen elokuvasäätiön sivuille ko. tutkimukseen), joka on vain reilun 500 vastaajan puhelin/internetkysely:
- Vain 9% vastaajista kävi teatterissa 1-3 kertaa kuukaudessa katsomassa minkä tahansa elokuvan ja 2% kävi 1-3 kertaa kuukaudessa katsomassa kotimaisen.
- Suurin määrä, 30%, kävi elokuvissa 1-2 kertaa puolen vuoden aikana katsomassa minkä tahansa elokuvan ja vain 16% kotimaisen.
- 13% vastaajista totesi, ettei käy koskaan elokuvissa ja 19% ei käynyt koskaan katsomassa kotimaista elokuvaa.
- Haastattelussa 15-24 vuotiasta 77% kävi vuoden aikana vähintään 2 kertaa katsomassa minkä tahansa pitkän elokuvan. 25-34 ja 35-44 vuotiaat tulivat seuraavina n. 60%.
- 45-59 vuotiaista kävi 33% katsomassa vuoden aikana vähintään 2 kotimaista, mikä on eniten kotimaisista. Pienin oli yllättäen 25-34 vuotiaat, joiden luku oli vain 14%.
- Miehistä 51% kävi vähintään 2 kertaa vuodessa katsomassa, minkä tahansa pitkän elokuvan ja naisista 48%. Samassa tilastossa naisista 23% kävi katsomassa vähintään 2 kotimaista vuoden aikana, miehistä 22%.
- 30% alle 13-vuotiaiden lasten vanhemmista kävivät lapsensa kanssa 1-2 kertaa puolen vuoden aikana elokuvissa. 24% kerran vuodessa.
- 83% motiivi mennä teatteriin oli parempi äänimaailma (allekirjoitan). 79% että se näyttää paremmalta isolla valkokankaalla. Vain 48%, että haluaa nähdä elokuvan tuoreeltaan. 16% lähti spesifisti 3D:n houkuttelemana.
Jos nyt tuota tulkitsen oikein, niin aikuisten elokuville olisi tilausta eikä ainakaan kävijämäärillä voi perustella elokuvien suuntaamista nuorille ja lapsille.
Totta kai on varmasti kyse myös jälkiliukk.. markkinoista eli videolevitykset, oheistuotteet ja muu sellainen. Eli @Tarinankertoja ei välttämättä väärässä ole tulkitsessaan, että lapset ja nuoret olisi tärkein kohdeyleisö.
Tämä leffa tuli mieleen, kun on nyt kirja työstössä. Miellyttävää oli huomata, että elokuvahan ei seuraa kirjaa oikeastaan mitenkään, joten ei tarvitse olla "määhän tiedän miten tässä käy" mielellä liikkeellä. Elokuva oli varsin viihdyttävä ja toiminnan täytteinen, joskin ihan älyttömän iso miinus pitää antaa cgi-zombieista. Muutenkin olen joka kerta pettynyt niihin yliluonnollisen nopeasti liikkuviin nykyajan zombiehin, jotka ovat vain tietokoneella tehtyjä. I am legendissä sama efekti ja kuinka moni edes tietää niiden leffassa olevien otusten olevan vamppyyreita? Kirjassa ne ainakin oli :) Noh, harhauduin vähän, kun tuli sekin hiljattain luettua.
WWZ kirjana noudattaa lähinnä zombie apocalypsen jälkipuintia. Kirjailija tai dokumentaristi haastattelee eri ihmisiä ympäri maailmaa ja miten he kokivat tämän kauheuden, sekä miten he huomasivat muutoksen. Väistämättä joudun ajattelemaan, että olisipa kiva nähdä elokuva tehtynä tästä aiheesta samantyylisesti. Tunnelmaltaan sellainen, mitä nyt voi vaikka historyltä, tai muilta kanavilta katsoa toisesta maailman sodasta. Ainekset olisivat jopa minisarjaksi asti :)
Täällä kun on puhuttu vähän Disneystä ja sitä ympäröivästä "woke" ilmapiiristä, niin tuli tämä Lindsay Ellisin video vastaan. Siinä vähän tökitään reikiä Hiiren kylkeen.
Täällä kun on puhuttu vähän Disneystä ja sitä ympäröivästä "woke" ilmapiiristä, niin tuli tämä Lindsay Ellisin video vastaan. Siinä vähän tökitään reikiä Hiiren kylkeen.
Joo, Lindsay tekee kyllä hyvää settiä ja erityisesti Disney-videot on jääneet mieleen kuten Beauty and the Beast, Notre Damen kellonsoittaja ja Hercules. Muistan lämmöllä myös Transformerseja, joiden kautta käsitteli Michael Bayta eri elokuvateorioiden näkökulmasta (auteur, feministinen jne.). Kultaa.
Tietää mistä puhuu ja mikä tärkeintä osaa ilmaista sen hyvin selkeästi, vaikkakin tuohon hieman nuorekkaaseen ja kärkevään tyyliin saattaa mennä muutama video ennen kuin tottuu.
Joo, Lindsay tekee kyllä hyvää settiä ja erityisesti Disney-videot on jääneet mieleen kuten Beauty and the Beast, Notre Damen kellonsoittaja ja Hercules. Muistan lämmöllä myös Transformerseja, joiden kautta käsitteli Michael Bayta eri elokuvateorioiden näkökulmasta (auteur, feministinen jne.). Kultaa.
Tietää mistä puhuu ja mikä tärkeintä osaa ilmaista sen hyvin selkeästi, vaikkakin tuohon hieman nuorekkaaseen ja kärkevään tyyliin saattaa mennä muutama video ennen kuin tottuu.
Joo en muista mitä kautta häneen törmäsin, mutta tykästyin hänen tyyliinsä. Hänen näkemyksensä eivät aina mene samaan minun kanssani, mutta sitä on hauska katsoa. Älykäs tyyppi.
Muutama Joaquin Phoenixin elokuva katsottu lähipäivinä.
You Were Never Really Here. Phoenixilta vahva suoritus traumatisoituneena sotaveteraanina, elokuvassa oli hetkensä mutta ajoittain liian hidas ja taiteellinen kuvaus vei suurimman mielenkiinnon mukanaan. Tuskin tulee uudestaan katsottua, mutta kyllä tuon parissa kerran viihtyi. **½/*****
Her. Tämä sen sijaan oli aivan mahtava. Lyhykäisyydessään elokuva on lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina avioeroprosessin keskellä olevasta Theodoresta (Phoenix) joka rakastuu käyttöjärjestelmään. Elokuva pistää katsojan miettimään, on omaperäinen sekä yllättävänkin hauska. Phoenixin lisäksi Spike Jonzen ohjaus, käsikirjoitus ja muu casting (mm. Chris Pratt, Amy Adams, Scarlett Johansson) on puhdasta priimalaatua. Vahva suositus. ****½/*****
Siitä jännä näyttelijä itselle, että häneltä ei löydy hirveästi huonoja suorituksia. Jostain syystä hänen elokuvistaan on parhaiten jäänyt mieliin Buffalo soldiers, jonka parissa sai nauraa kerran jos toisenkin.
Jos Joaquin Phoenix ei saa tänä vuonna Oscaria niin ihmettelen. Pisti melkoisen työnäytteen pöytään Jokerina, omasta mielestäni jopa kovemman kuin Heath Ledger aikanaan. Julman karu leffa noin muutenkin.
Sitä jäin miettimään että
pistikö Arthur naapurissaan majailleen päiväuniensa kohteen kylmäksi?
Älä avaa tuota yllä olevaa spoileria, jos et ole nähnyt leffaa ”The Joker”, siellä nimittäin ei lue Michael Jackson. Tässä seuraavassa sen sijaan lukee:
Jos Joaquin Phoenix ei saa tänä vuonna Oscaria niin ihmettelen. Pisti melkoisen työnäytteen pöytään Jokerina, omasta mielestäni jopa kovemman kuin Heath Ledger aikanaan. Julman karu leffa noin muutenkin.
Pakko yhtyä mielipiteeseen. Aivan loistava roolisuoritus Phoenixilta. Kohta jossa hän nauraa hysteerisesti ja millisekunissa ilme vakavoituu kertoo kaiken oleellisen kuinka hyvä suoritus oli. Elokuva oli kyllä synkkä ja käsitteli ihan oikeita ongelmia. Joaquin ei ollut ainoa, kuka on tehnyt hyvän suorituksen vaan kyllä kaikki leffan parissa ansaitsevat kiitoksen. En oisi uskonut Kauhea Kankkunen -elokuvan ohjaajalta tällästä mestariteosta. Ja oma mielipide spoilerissa olevaan kysymykseen on kyllä.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy
