Jatkoajan leffakerho

[Everton]

Mitä, pidetäänkö noita kahta elokuvaa (Django ja Basterds) yleisesti jotenkin huonoina?

No ei kyllä pidetä. Toki varmasti joku pitää, mutta ei ainakaan ns. suuri yleisö. Alla IMDB-arvosanat Tarantinon ohjaamista leffoista:

1. Pulp Fiction - 8,9
2. Django - 8,4
3. Paskiaiset - 8,3
4. Reservoir Dogs - 8,3
5. Kill Bill 1 - 8,1
6. Once Upon... - 8,0
7. Kill Bill 2 - 8,0
8. Hateful Eight - 7,8
9. Jackie Brown - 7,5
10. Death Proof - 7,0

 

[Tarinankertoja]

Downton Abbey



Jos oli sarjan fani, on leffa täydellinen.

Leffa sijoittuu parivuotta lady Edithin häiden jälkeiseen aikaan vuoteen 1927. Kuningas Yrjö V ja kuningatar Mary ilmoittavat tulevansa vierailemaan Downton Abbeyhyn.

Kaikki päähenkilöt on läsnä. Molesley palaa kuningasvierailuin ajaksi palveluskuntaan ja Mary pyytää Carsonin vielä kerran hovimestaroimaan. Bates ja kaikki alakerranväki on ”taistelemassa” Downtonin kunnian puolesta… ja Daisy on edelleen ihana…

Bransonin ja hovimestariksi Carsonin seuraajaksi nousseen Barrow’n tarina menee jopa eteenpäin, hienoa.

Toki shown varastaa leskikreivitär Grantham, aina loistava Maggien Smith. Violet Granthamille (siis Smith) ja paronitar Isobeli Grawleylle on kirjoitettu kaikki onelinerit ja nehän toimii, varsinkin Maggie Smithin karisma valtaa alaa. Varsinkin lopun keskustelussa Maryn kanssa.. .

Muutama uusikin hahmo on kuningasparin lisäksi. leskikreivittären serkku lady Bagshaw tämän seuraneiti Lucy on ”juonen” keskipisteessä ja lisäksi mukana on prinsessa Mary.

Ainoa keskeinen hahmo, joka puuttuu on Lilly Jamesin esittämä Lady Rose, toisaalta eihän tää ollu viimeisellä siisoniollakaan enää…



No jos en olis fanboy ja olisi ihan töpinöissäni leffasta..,. niin toki elokuvallisesti tää on TV sarjan jakso. Toisaalta pidennetty sellainen, toisaalta yritys saada kokonaisen kauden sivujuonetkin mahtuun mukaan (Branson ja Mary ja tasavaltalaiset, Barrow baariseikkailu jne). Tuotantoarvot on tietysti viimesenpäälle pukuineen ja ajankuvineen, mutta sehän on koko sarjan epookkinen idea.



Elokuvassa ei oikeastaan yllätä mikään, mutta juuri siksi se onkin fanien taivas.

 

[axe]

IT2 oli kyllä yllättävän huono. Mun mielestä ykkönen oli pienestä kauhunpuutteestaan huolimatta kuitenkin hyvä leffa, mutta tämän kakkosen analysoi kyllä hyvä ystäväni Antti Törmänen kaikkein parhaiten: Törkeetä, törkeetä, törkeetä. Se on ainoa analyysi. Onhan tämä grande katastroof, eihän tällaista voi tapahtua. Eihän tämä ole mahdollista.

 

[Infamous]

Mitä, pidetäänkö noita kahta elokuvaa (Django ja Basterds) yleisesti jotenkin huonoina? Ja ihan vilpittömästi kysyn. Mun mielestä ne kuuluvat Tarantinon top 3 -leffoihin Pulp Fictionin kanssa. Tätä uutta en ole vielä nähnyt.

Ei niitä varmaan yleisesti huonoina pidetä (näitäkin mielipieteitä on ilmoilla), mutta Tarantinon mittapuulla uskoisin että moni asettaa asteikon alapäähän. IMDB-arvosanat toki kertovat muuta, mutta niitä nyt ei kannata lukea kuin piru raamattua. Itse arvioin Pulp Fictionin täyden viiden tähden leffaksi ja Death Proofin kolmen tähden kelpo rainaksi - ja itse asiassa varmaan muut leffat ovat vähintään neljän tähden pätkiä paitsi Death Proof ja ehkä Hateful Eight. Tarkempi järjestys ehkä jotakuinkin:

Pulp Fiction
Reservoir Dogs
Kill Bill 1
Once Upon A time in... Hollywood
Jackie Brown
Django Unchained
Inglourious Basterds
Kill Bill 2
Hateful Eight
Death Proof

 

[Tarinankertoja]

Gwen

niin tämmönenkin tuli katottua....

Historiallinen Draama Walesista Krimin sodan ajalta. Äiti ja kaksi tyärtä koittaa selvitä miehen ollessa krimin odassa. Talo karussa ympäristössä kaivosomistajien ahdistelemana.



Vaikutta hyvältä… mutta on aivan hemmetin hidas leffa. Enkä oikein tiedä, mikä tää leffa edes on. Draama, joo.. mutta silti on muutamia kauhuleffasäikytysefektejä.. asioita jotka ei tunnu kuuluvan leffaan lainkaan. Weird.. maisemat on superankeita ja tarina vähintäänkin tylsä ja aika epäuskottava.. jos tässä nyt tarinasta voi puhua. Tai voi, mutta sen selittäs kolmella rivillä (en viitti spoilata, jos joku tän erehtyy kattoon).



Joo, sanotaanhan tätä ArtHouse elokuvaksi, mutta aika kaukana taiteesta ollaan, lähinnä kyse on tylsästä leffasta, ellei pidä ankeudesta ja sen maksimoinnista.



miten mää tähän eksyin? No Eleanor Worthington-Cox, joka oli hyvä Britannia TV sarjassa, on pääosassa ja leffan kuvaus vaikutti mielenkiintoiselta.. mutta aika kahlattava oli, onneksi alle pualtoistatuntinen.

 

[Tifosi]

Pulp Fiction
Reservoir Dogs
Kill Bill 1
Once Upon A time in... Hollywood
Jackie Brown
Django Unchained
Inglourious Basterds
Kill Bill 2
Hateful Eight
Death Proof

Mitä rienausta. Oikea järjestys:
1. Pulp Fiction
2. Reservoir Dogs
3. Hateful Eight
4. Django Unchained
5. Once upon a time... in hollywood
6. Kill Bill 1
7. Inglourious Basterds
8. Kill Bill 2
9. Jackie Brown

Death Proof ei kuulu listaan.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Mitä rienausta. Oikea järjestys:
1. Pulp Fiction
2. Reservoir Dogs
3. Hateful Eight
4. Django Unchained
5. Once upon a time... in hollywood
6. Kill Bill 1
7. Inglourious Basterds
8. Kill Bill 2
9. Jackie Brown

Death Proof ei kuulu listaan.

Ei pojat ei!

Eiku, aika hyvä järjestys, joskin bastards viimeiseksi :)

 

[Tifosi]

Ei pojat ei!

Eiku, aika hyvä järjestys, joskin bastards viimeiseksi :)

Ei kuulu Basterds omiinkaan suosikkeihin. Täytyy täsmentää että pidän kaikista Tarantino-leffoista kovasti joten vaikka Basterds onkin listan hännillä niin nautin siitäkin elokuvasta aina kun ruudussa oli Waltz tai Mélanie Laurent. Myös se baarikohtaus(3 lasia) oli ikimuistoinen. Brad Pitt -kohtaukset olivat omaan makuun kehnoja.

 

[Tarinankertoja]

OK Osallistutaan...

1. Reservoir Dogs
Edelleen dialoginsa ja erilaisuutensa takia elokuvaklassikko

2. Django Unchained
riittävän erilainen ja pitää otteen loppuun asti

3. Pulp Fiction
Episodielokuvakikkailua, joka kantaa koska näyttelijäkaarti on niin kova. IMO liian pitkä

Loput onkin samaa silppua, joko liian pitkiä (Hateful Eight) tai hölmön epäuskottavia (Kill Bill) tai liian tavallisia (Jackie Brown )
Ja Inglourious Basterds, joka olisi voinut olla mestariteos, jos absurdit hölmöilyt olisi jättänyt pois, ja tehnyt klassisen elokuvan… ei vaan maineensa vankina voinut (tai ei osaa)


Hollywoodia en ole ehtinyt näkemään...

 

[palle]

Koko kolmetuntisen eilen kärsineenä sanoisin, että se varaus on sellainen, että jos kiinnostaa analysoida mikä kaikki voi käsikirjoituksessa ja ohjauksessa mennä pieleen, niin silloin voi mennä katsomaan.

Enpä heti muista milloin viimeksi oikeasti olisin halunnut lähteä kesken elokuvan kotiin. Nyt olisin lähtenyt, ellei 4 muutakin kaveria olisi ollut mukana. Leffassa on aineksia ehkä n. 50 minuuttiin, mutta se kestää yli 3(!!!) kertaa pidempään. Harvemmin tulee näin puuduttavia ja tylsiä jöötejä vastaan, monesti huonot leffat ovat sentään tahattomasti ihan hauskojakin.

Spoileri

Hankala käsittää miten Itin eteneminen siitä n. 30 minuutin kohdalta eteenpäin on päässyt minkäänlaisesta reflektiivisestä prosessista läpi. Jokaisen hahmon tavaranhaku (lopulta ilmeisen merkityksettömään "rituaaliin") identtisine säikyttelyineen ilman minkäänlaista todellisen uhkan tuntua oli myötähävettävän hirveää katsottavaa.

Leffan punainen lanka on muutenkin niin rispaantunut ja ohut, että ihan uskomattoman vaikeaa oli katsoa noin pitkän ja paksun paskapökäleen ulostus alusta loppuun. Surkeaa ja mitätöntä huttua.

Koska elokuva ei mielestäni voi paljon tästä huonontua, on arvostelu 1/10 paikallaan.

Todella samoilla linjoilla omien ajatusteni kanssa. Tästä avauduinkin pitkällä postauksella pari sivua sitten.

Spoileri

Ja tuo rituaali oli myös itselle melkoinen pannukakku. Se oli olevinaan joku tarinan punainen lanka ja tärkein asia mitä päähenkilöillä on tehtävänä. Se vain oli aivan uskomattoman typerä ja huonosti kirjoitettu kaiken kaikkiaan. En tiedä miten asia on kirjoissa ollut, mutta eihän tuossa ollut päätä eikä häntää. Miksi ensinnäkin päähahmojen piti kaikkien suoriutua tuosta 'esineen' noudosta yksin? Ymmärrän ajan hallinnallisesta näkökulmasta, että se olisi saattanut jo tuossa elokuvan ajassa olla ongelma jos koko porukka siirtyy yhdessä paikasta toiseen, mutta vaikkapa kahden tai kolmen hengen ryhmissä. Tälle ei ikinä annettu kunnon perusteluja. Muutenkin tuo koko juttu, että natiivit amerikkalaiset olisivat olleet paremmin kartalla olennon alkuperästä ja keksineet tyhjästä jonkin typerän rituaalin mikä mukamas pystyy kukistamaan noin voimakkaan, ulkoavaruudesta tulleen hahmon. Toki kirja on kirjoitettu vuosikymmeniä sitten ja on erään aikakautemme kirjailijan mielikuvituksen tuote. Mutta jotenkin niin laiskaa ja epäuskottavaa, jopa maailmassa missä tuollainen olisi edes mahdollista.

Ihan samanlaista kritiikkiä on ollut myös mediassa mitä sinulla nyt tuossa, etenkin että leffa on niin jäätävän ylipitkä ja sen verran itseään toistava, että se menee jo tylsäksi. Kuin myös se, ettei leffa oikein ole varsinainen kauhuelokuva. Jossain mainittiin, että siinä on jopa liiallista ihmissuhde draamaa päähenkilöiden välillä. Tehostepuolesta taas en mitään odotakaan, koska ykkösosassa se ei kummoista ollut.. esimerkiksi leprainen oli kuin Pirates of the Caribbean leffoista karannut, eli ihan tooosi pelottava

Noh, katsotaan viitsinkö sitten käydä ihan leffateatterissa sen katsomassa. Koska noista neljästä leffasta mitä tuossa luettelin haluavani nähdä, IT on kuitenkin vähiten tärkeä nähdä nimenomaan valkokankaalta..

En usko, että tuo on huono ratkaisu. Uskon, että pääset samaan lopputulemaan, jos joskus tuon elokuvan katsot kotona.

 

[Tarinankertoja]

Little Woods



Tossa Downton Abbeyn tiimoilla pohdin Lady Rosen poissaoloa, eli mitkähän aikataulukiireet sen pois kuvauksista piti, niin Yestyrdayn lisäksi Lily James oli leffassa Little Woods. Toinen pääosa ja tuottaja oli Tessa Thompson, jonka kirmailuja MiB:ssä kans just katselin, ja kun elokuvan sanottiin olevan hyvä draama.. niin katsontaan



Elokuva kertoo siis kahdesta sisaruksesta, James ja Thompson (kyllä, toinen oli adoptoitu) pienessä öljyfrakkauskaupungissa pohjois Dakotassa. Thompsonin hahmo on ehdonalaisessa salakuljetettuaan huumelääkkeitä Kanadasta (maksaakseen äitinsä lääkkeitä) ja nyt koittaa sinnitellä ruoka ja kaffetta työläisille kuskaamalla. Asuu äidin kuoltua äidin vanhassa talossa, josta on kiinnitysvelkaa maksamatta. Sisko asuu asuntovaunussa alle kouluikäisen poikansa kanssa.



Sisko, Jamesin hahmo Deb, kertoo olevansa raskaana, jolloin tulee ongelmaksi miten maksaa kaikki, tuleva siä kun on juoppo ja köyhä kuten muutkin. Talokin on menossa alta, ja se olisi perheelliselle hyvä paikka kun Thompsonin hahmo Ollie olisi lähdössä pois ehdonalaisen jälkeen joka tapauksessa. Mitä tehdä…



Erinomaisesti kerrottu tarina, todella hyvin näyttelijäsuorituksin ja ankeudessa on aina jotain toivonpilkahduksia ja hyvyyttä. Ihmiset on moniulotteisia ja elämää kokeneiden tuntuisia.



Draama, ja hyvä sellanen. Kivaa vastapainoa Hollywood hötölle. IMDB:ssä generenä on rikoksen ja draaman lisäksi ” Western” jota nyt en ihan ymmärrä. Tossa kun arvosteluja luki, niin niissäkin puhuttiin modernista Westernistä.. ilmeisesti jenkeissä kaikki ”lännen maille” sijoittuvat leffat on Westernejä?

 

[palle]

Godzilla: King of the Monsters

Onneksi en lähtenyt teatteriin katsomaan, kun kaveri pyysi mukaan. Tämä leffa ei todellakaan kaipaa, tai ansaitse mitään syväanalyysia, mutta lyhyesti voisin mainita mitä olin mieltä:

Elokuva on aivan liian pitkä yli 2-tuntia kestävänä. Helpoin tapa tehdä elokuvasta sekä parempi että tiiviimpi, olisi leikata alun jälkeen jokaikinen kohtaus mikä sisältää ihmishahmoja pois. Sen jälkeen kun hirviöt ovat nousseet, nuo jo entisestään typerät, epäloogiset ja turhat hahmot käyvät entistäkin tarpeettommiksi ja huomasinkin loppua kohden mentäessä skippaavani valtaosan kohtauksista, jotta näkisin vain hirviökliimaksin.

Hirviöt ovat ihan hienoja ja heidän väliset taistelut ihan hauskoja. Siinäpä se.

4/10 (5/10 jos elokuva olisi uskaltanut tappaa ihmishahmot pois ensimmäisen 15-minuutin jälkeen)

 

[Buster]

Godzilla: King of the Monsters

Helppo allekirjoittaa. Ihmishahmot toimivat lähinnä hypemiehinä noille monstereille, tai ainakin sivuhahmot. Siihen sitten arkkityyppiset ihmispäähahmot, jotka tekee jotain kliseistä, koska niin kuuluu tehdä. On niin isoa konfliktia ja panosta pelissä, että... Enkä myöskään muistanut yhtään mitään aiemmasta elokuvasta, joten esimerkiksi Vera Farmigan hahmo tuntui lähes mielipuoliselta ja vieraalta.

Nyt sitten tarkistin ensimmäisen elokuvan ja huomasin, ettei Farmigan koko hahmoa edes ollut 2014 Godzillassa. Mutta silti tultiin keskelle jotain perhedraamaa ja muistan, kuinka tunsin olevani aivan pihalla yrittäessäni ymmärtää noita elokuvan hahmoja. Se on yleensä vähän nihkeää, ellei tiedä mistä joku tulee. Toki kyseessä iso ensemblemainen elokuva, mutta silti.

John Carter on melko klassinen esimerkki omasta mielestäni, kun mietitään tuota "ellei tiedä mistä joku tulee". Flashbackit kun olisi sijoitettu elokuvan alkukohtauksiksi ja sitten sen kaiken empimisen sun muun merkityksen olisi ymmärtänyt täydellisesti. Nyt se on vain outoa ja tylsää vehtailua, muukalaisen seuraamista ja ihmettelyä, miksi toi tekee noin. Mene nyt jo ja ole sankari, perkele. Taisipa jokin taistelukohtauskin jakautua kahteen osaan, koska sen keskellä tapahtui flashback. Ei sellainen ole yleensä kovinkaan vangitsevaa, vaikka tietysti mikään ei ole kiveen hakattua ja poikkeuksia löytyy.

Planes, trains ja automobiles (vauhdilla Chicagoon) tulee yhtenä mieleen. John Candyn hahmo näyttäytyy ärsyttävänä ja itsekeskeinä itkupillinä, jolle Steve Martin ja yleisö hyvillä mielin irvailevat. Kunnes Candyn hahmon historiasta tulee ilmi jotain, joka asettaa kaiken uuteen valoon. Ja onhan näitä, vaikka juuri nyt lyö tyhjää. Noh, Shutter Island jne.

Kieltämättä hyvä pointti tuolla yllä myös IT:stä ja hahmojen hajaantumisesta kukin omalle tielleen. Panin sen leffassa merkille, mutten muistanut tänne kirjoittaessa. Tylsintä ikinä, kun kaikki painaa vuorotellen. Oli varmasti vaikeuksia pallotella tuota suurta hahmojen määrää. Ja miksi hemmetissä siellä oli vielä noiden nuorten hahmojen pelottelua, koska niille nyt ei ainakaan voi enää tapahtua mitään niissä hommissa. Ylipäänsäkään noilla flashbackeilla ei hirveästi enää ollut tarjottavaa, mutta jostain syystä aika paljon nuo tykätyt junnut vielä olivat mukana elokuvassa. Tavallaan häiritsi noiden aikuisten hahmojen "omaksi ottamista".

Andy Muschietti puheli, että olisi paljon materiaalia jäänyt elokuvasta vielä uloskin ja tulevaisuudessa noista elokuvista on suunnitteilla supercut, jossa molemmat elokuvat on samassa jöötissä ja molemmissa kai mukana enemmän matskua. Lisäksi olisi kai tarkoitus kuvata vielä sitä varten jotain lisääkin, mutta jää nähtäväksi toteutuuko tämä.

 

[palle]

Helppo allekirjoittaa. Ihmishahmot toimivat lähinnä hypemiehinä noille monstereille, tai ainakin sivuhahmot. Siihen sitten arkkityyppiset ihmispäähahmot, jotka tekee jotain kliseistä, koska niin kuuluu tehdä. On niin isoa konfliktia ja panosta pelissä, että... Enkä myöskään muistanut yhtään mitään aiemmasta elokuvasta, joten esimerkiksi Vera Farmigan hahmo tuntui lähes mielipuoliselta ja vieraalta.

Nyt sitten tarkistin ensimmäisen elokuvan ja huomasin, ettei Farmigan koko hahmoa edes ollut 2014 Godzillassa. Mutta silti tultiin keskelle jotain perhedraamaa ja muistan, kuinka tunsin olevani aivan pihalla yrittäessäni ymmärtää noita elokuvan hahmoja. Se on yleensä vähän nihkeää, ellei tiedä mistä joku tulee. Toki kyseessä iso ensemblemainen elokuva, mutta silti.

Planes, trains ja automobiles (vauhdilla Chicagoon) tulee yhtenä mieleen. John Candyn hahmo näyttäytyy ärsyttävänä ja itsekeskeinä itkupillinä, jolle Steve Martin ja yleisö hyvillä mielin irvailevat. Kunnes Candyn hahmon historiasta tulee ilmi jotain, joka asettaa kaiken uuteen valoon. Ja onhan näitä, vaikka juuri nyt lyö tyhjää. Noh, Shutter Island jne.

Erittäin hyviä pointteja ja olet tosiaan oikeassa, tuo 'perhe' minkä kohtalosta pitäisi jotenkin välittää, heitetään suoraan altaan syvään päähän. Huonoa kirjoittamista, kun miettii miten paljon nuo saavat ruutuaikaa ja siitä huolimatta heidän kohtalonsa eivät voisi vähempää kiinnostaa. Elokuva olisi ollut huomattavasti parempi, kun oltaisiin käytetty vähemmän ruutuaikaa ihmisiin ja siinäkin keskitytty vain edellisestä leffasta selviytyneihin hahmoihin.

Noloa myöntää, mutta Planes, Trains and automobiles on allekirjoittaneelta näkemättä. Kehuttu pätkä ja on imdb:n watchlistalla, mutta vielä ei ole tullut katsottua.

Shutter Island oli ihan ok pätkä, vaikka todella paljon koettelikin uskottavuuden rajoja tapahtumillaan. Se on muuten äärimmäisen hauska pätkä katsoa uudelleen, syistä mitä en tietenkään spoilereiden pelossa uskalla tässä sanoa. Tämä tosin vaatii, että elokuva on tuoreessa muistissa.

John Carter on melko klassinen esimerkki omasta mielestäni, kun mietitään tuota "ellei tiedä mistä joku tulee". Flashbackit kun olisi sijoitettu elokuvan alkukohtauksiksi ja sitten sen kaiken empimisen sun muun merkityksen olisi ymmärtänyt täydellisesti. Nyt se on vain outoa ja tylsää vehtailua, muukalaisen seuraamista ja ihmettelyä, miksi toi tekee noin. Mene nyt jo ja ole sankari, perkele. Taisipa jokin taistelukohtauskin jakautua kahteen osaan, koska sen keskellä tapahtui flashback. Ei sellainen ole yleensä kovinkaan vangitsevaa, vaikka tietysti mikään ei ole kiveen hakattua ja poikkeuksia löytyy.

John Carter on mielestäni hieman mainettaan parempi tekele. Se ei sentään tunnu ottavan itseään liian vakavasti. Mainitsemasi kerronnalliset ongelmat sitä(kin) vaivaa ja tuntui aika ajoin, että tekijät olettivat katsojalta liikaa lähdemateriaalin tuntemusta. Oli vaikea nauttia menosta ja hahmoista, kun ei aina ymmärtänyt motiiveja.

Kieltämättä hyvä pointti tuolla yllä myös IT:stä ja hahmojen hajaantumisesta kukin omalle tielleen. Panin sen leffassa merkille, mutten muistanut tänne kirjoittaessa. Tylsintä ikinä, kun kaikki painaa vuorotellen. Oli varmasti vaikeuksia pallotella tuota suurta hahmojen määrää. Ja miksi hemmetissä siellä oli vielä noiden nuorten hahmojen pelottelua, koska niille nyt ei ainakaan voi enää tapahtua mitään niissä hommissa. Ylipäänsäkään noilla flashbackeilla ei hirveästi enää ollut tarjottavaa, mutta jostain syystä aika paljon nuo tykätyt junnut vielä olivat mukana elokuvassa. Tavallaan häiritsi noiden aikuisten hahmojen "omaksi ottamista".

Andy Muschietti puheli, että olisi paljon materiaalia jäänyt elokuvasta vielä uloskin ja tulevaisuudessa noista elokuvista on suunnitteilla supercut, jossa molemmat elokuvat on samassa jöötissä ja molemmissa kai mukana enemmän matskua. Lisäksi olisi kai tarkoitus kuvata vielä sitä varten jotain lisääkin, mutta jää nähtäväksi toteutuuko tämä.

Aikaisemmasta nillityksestäni, ylipitkään elokuvaan liittyen, huolimatta tämä ei välttämättä ole huono asia. Koska tuo pitkityshän johtui ihan pelkästään tuosta typerästä keskiosasta, mikä oli ladattu täyteen jump scarea. Asioita ei selitetty tarpeeksi, eikä hahmoille annettu mielestäni tarpeeksi aikaa kehittyä. Pidennetyssä versiossa, tai yhdistetyssä versiossa, nuo voisi korjata. Ja jättää myös nuo mainitsemasi kakkososan turhat flashbackit pois.

 

[Buster]

John Carter on melko klassinen esimerkki omasta mielestäni, kun mietitään tuota "ellei tiedä mistä joku tulee".

Ääh... Up - kohti korkeuksia olisi ollut täydellinen esimerkki. Muistin sen tuossa Jokerien peliä katsellessa, ja siinä meni loppupeli pienessä usvassa.

Up olisi voinut alkaa suoraan vaikka jostain hautajaisista miljoonan muun elokuvan tapaan ja kaikki olisi käynyt ihan järkeen tarinatasolla, ja elokuvakin olisi mielestäni toiminut silti ihan hyvin. Olisimme sympatisoineet sitä elokuvan Carl-papparaista hänen menetyksensä johdosta ja ymmärtäneet hänen läpikäymiään tunteita. Pienenä riskinä olisi kuitenkin ollut se, että Carlin käytös sitä läskiä partiolaispoikaa vastaan olisi jossain kohtaa saattanut alkaa näyttäytyä meille kaikesta huolimatta kusipäisenä toimintana mennen ns. "yli". Täten olisimme saattaneet etääntyä Carlista ja lähentyneet tuohon partiolaiseen, mikä olisi ollut huono juttu elokuvan kertoman tarinan, viestin ja tarkoituksen kannalta. Se olisi tarkoittanut, että elokuva olisi oikeastaan pohjimmiltaan epäonnistunut.

Joten periaatteessa tarinankerronnallisen pakon sanelemana Up-elokuvan alussa on nerokkaasti tiivistettynä kokonainen elämä siihen noin viiteen minuuttiin ja me katsojina elämme sen läpi yhtälailla kuin Carlkin. Kun mekin elämme sen läpi ja koemme sen kaiken saman (tapaaminen, onnelliset hetket, surulliset hetket, hidas pois kuihtuminen yms.), niin mekin ymmärrämme mitä Carlilla oli ja mitä hän menetti. Me ymmärrämme Carlia ja jaamme hänen tunteensa, eli empatisoimme häntä. Tuon viiden minuutin intron ansiosta olemme nyt alusta lähtien täysin Carlin kelkassa mukana loppuun saakka ja ymmärrämme, mistä tuo elokuvan tyly ja ulkopuoliselle kusipäinen käytös johtuu, joten se ei työnnä meitä poispäin hahmosta. Periaatteessa elokuva ei enää voi epäonnistua.

Mutta tosiaan tyylejä on monia ja kaikki riippuu loppukädessä tarkoituksesta, kuten tuo Vauhdilla Chicagoonkin nyt esimerkiksi osoittaa.

 

[Tarinankertoja]

Planes, Trains and automobiles on allekirjoittaneelta näkemättä.

Komediaklassikko. Sekä Steve Martinin että John Candyn paras leffa. Hyvin kirjoitettu komedia ja John Hughes oli ohjaajana uransa primessä.. Kuten komediat yleensäkkin, parasta seurassa katsottuna.

 

[VT]

Uusin Tarantino tuli tsekattua ja tykkäsin siitä kyllä kovasti, mutta jäi mietityttämään, että mahtaako tuo avautua miten, jos ei tiedä heti alusta henkilöiden kautta että mitä tapahtumaa tässä nyt setupataan?

Samaa mietin itsekin. En tiennyt leffaan mennessä muuta kuin sen, että leffa sijoittuu Hollywoodiin ja jonnekin menneeseen. Kun tiettyjä henkilöitä ilmaantui, tiesin heti mitä tapahtumaa elokuvassa tullaan sivuamaan. Eli historiantuntemus on selkeä etu, mutta itse ainakin arvostin tätä yllätyselementtiä. Mutta jos kyseiset tapahtumat eivät ole lainkaan tuttuja, voi leffasta mennä ensikatsomalla aika paljon ohi. Jälkikäteen kun olen lukenut jotain arvosteluja, niissä on spoilattu jo aivan liikaa. Esimerkiksi Hesarin ja rasittavan Anton Vanha-Majavan arvostelua ei kannata lukea ennen leffan katsomista.

 

[finnjewel]

Tulipa sattumalta ja täysin ilman ennakko-odotuksia katsottua HBO:n elokuvaosastolta "Bad Times at the El Royale". Harvoin on joku leffa yllätttänyt niin positiivisesti kuin tämä. Erityisesti käsikirjoitusta on syytä kiittää erikseen. Vasta jälkeenpäin arvostelut luettuani kävi selville, että elokuvan takana on sama mies jonka käsialaa oli "Cabin in the Woods".

 

[Tarinankertoja]

Toy Story 4

Kyllähän toki pääkohderyhmä on lapset, mutta hienosti tän seurassa aikuinenkin viihtyy.. ja nauraa ihan spontaanisti ääneen.

Ääninäyttelt jälleen huippua Tom Hanksin johdolla ja tarvii olla todella kyyninen ihminen, jos tarinan käänteet ei liikuta. Tarina ystävyydestä ja (lelun) elämän tarkoituksesta. Äksöniä, jännitystä ja huumoria. Pixar osaa nämä kyllä. Kannatti katsoa, tuli hyvälle mielelle.

 

[Pete27]

Tulipa sattumalta ja täysin ilman ennakko-odotuksia katsottua HBO:n elokuvaosastolta "Bad Times at the El Royale".

Minkä valtakunnan HBO? Ei vissiin HBO Nordic, mikä normaalisti tarjolla täälä Suomessa.

 

[finnjewel]

Minkä valtakunnan HBO? Ei vissiin HBO Nordic, mikä normaalisti tarjolla täälä Suomessa.

Joo, ei Suomen, vaan Tsekin. En ajatellut, että valikoima ei ole sama kaikissa maissa. Joka tapauksessa katsomisen arvoinen leffa.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Joo, ei Suomen, vaan Tsekin. En ajatellut, että valikoima ei ole sama kaikissa maissa. Joka tapauksessa katsomisen arvoinen leffa.

Olipa pettymys, kun muistin tuon elokuvan uudelleen mainoksestasi. Eihän sitä tosiaan nordicilta löytynyt :(

 

[Vintsukka]

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ensimmäinen päivä on osaltani takana, ja kolme hyvin eri tavoilla viihdyttävää leffaa tuli tuirailtua.

Being Frank: The Chris Sievey Story on dokumentti lievästi maanisen oloisesta brittimuusikko Chris Sieveystä ja tämän luomasta alter egosta, vielä maanisemmasta Frank Sidebottomista. Juuri mitään en miehestä etukäteen tiennyt, joten dokkari onnistui naurattamaan, yllättämään ja vetämään hiljaiseksi.

Linkki: https://youtu.be/_wHcHaPkYnw

Alex Ross Perryn ohjaama Her Smell kertoo naisrokkarista, jonka suosion huippuvuodet ovat takana päin ja riidat ja päihteet repivät tämän bändiä rikki. Steve Jobsmaisesti tarina kerrotaan muutamassa pitkässä kohtauksessa, joiden välillä saattaa kulua vuosiakin aikaa. Elisabeth Moss pääosassa on paras näkemäni näyttelijäsuoritus pitkään aikaan.

Linkki: https://youtu.be/PMlHDNdLGU8

Ja Jesus Shows You the Way to the Highway on... en minä tiedä mikä se on. Tsekatkaa traileri.

Linkki: https://youtu.be/qt36wSvUkcc

 

[Tarinankertoja]

Elisabeth Moss pääosassa on paras näkemäni näyttelijäsuoritus pitkään aikaan.

Yllättyneet: -

Naisen kasvonäytteleminen jaksaa hämmästyttää leffasta ja sarjasta toiseen, miten niin pienin ilmemuutoksin pystyy kuvaamaan sisäisä tunteita ja ristiriitoja. Maaginen muija...

Laitetaas tää(kin) leffa katsontalistalle

 

[Everton]

Being Frank: The Chris Sievey Story on dokumentti lievästi maanisen oloisesta brittimuusikko Chris Sieveystä ja tämän luomasta alter egosta, vielä maanisemmasta Frank Sidebottomista. Juuri mitään en miehestä etukäteen tiennyt, joten dokkari onnistui naurattamaan, yllättämään ja vetämään hiljaiseksi.

Jos oikein päättelen rivien välistä, niin et ehkä ole sitten nähnyt myöskään tätä elokuvaa:

Frank (2014) ⭐ 6.9 | Comedy, Drama, Music

1h 35m | K-12

www.imdb.com

Tähän sopii oikeastaan aika samat sanat kuin millä kuvailit tuota dokkaria. Kaikin puolin outo elokuva, mutta pitääpi katsoa joskus tuo dokumentti, jotta pystyy vertailemaan kumpi tässä tapauksessa oikeasti onkaan oudompaa: fakta vai fiktio.