Hobbs ja Shaw -elokuvassa mentiin taas Fast & Furious tapaan, sekä 90-luvun ja ehkä vähän 00-luvunkin toimintaelokuvien tapaan, ympäri maailmaa ja toimintakohtaukset oli mittakaavaltaan valtavia. Ohjaajana oli se toinen kaveri John Wickistä minkä valossa on jännää, miten hän ilmeisesti tykkää tehdä lähinnä tosi coolilta näyttävää toimintaa ja ei ole väliä kuinka isossa mittakaavassa käytetään cgi:tä. Puhtaat myllyttämiset on kuvattu docustylella. On energiaa, mutta jostain syystä mikään elokuvan toiminta ei oikein loppupeleissä lähde todella lentoon. Siis siinä mielessä, että kaikesta mittakaavasta ja parista parhaasta toimintatähdestä huolimatta elokuvan toimintakohtaukset tuntuu ihan keskinkertaisen yhdentekeviltä. Vaatisi tarkempaa paneutumista syiden kaivamiseen, mutta saman ohjaajan Deadpool 2 aiheutti itselleni samanlaisen fiiliksen.
Sen sijaan elokuvan buddy cop -ainekset ja hennosta varresta huolimattaan kovaa vakoojaa esittävä Vanessa Kirby (tee enemmän elokuvia!) ovat parin hauskan cameon ohella sen verran vahvasti onnistuneita osasia, että näillä elokuva kohotaan lievästi positiivisen puolelle. Tämä huolimatta hieman vaivaannuttavasta kolmannesta aktista. Voisi kanssa sanoa, että elokuvan komedian suhteen mennään Jumanjin linjoilla, sillä Shaw ja Hobbs jatkuvasti vittuilevat toistensa ulkonäöstä ja muusta vahvasti itse näyttelijään (eikä vain hahmoihin) liittyvistä ominaisuuksista. Se on hauskaa ja siihen päälle Legolas&Gimli -tyylin kisaamista siitä, kumpi lyö paremmin vihulaisia lättyyn.
Vanha ja ehkä vähän unohdettukin kauhuklassikko The Changeling (1980) oli aika hieno tuttavuus. Olisiko ehkä ensimmäinen kerta (tai ensimmäisiä kertoja) isomman profiilin elokuvassa, kun näkymätön paha heittää pallon pimeydestä, jonka variaatioita on käytetty tehokkaasti sittemmin ainakin Kirottu-elokuvissa ja Crimson Peakissa. Lisäksi Changelingiin liittyy myös mysteeri, johon kuuluu kaivo, kuollut lapsi ja tämän sielun rauhaan saattaminen, mikä tietysti muistuttaa todella vahvasti The Ringia/Ringua. Elokuvalla on myös tuon pallon lisäksi heittää pari aika vahvaa kauhukohtausta.
Kuitenkaan jostain syystä elokuva ei saa katsojaa imettyä sisäänsä ihan niin maksimaalisesti, kuin kaikki hyvä paperilla ja näin jälkikäteen ajateltuna antaisi odottaa. Ehkä vika on ohjaajassa ja kohtausten linkittämisessä toisiinsa merkityksellä tavalla. Ehkä syy on tamimaisia maneereja (erityisesti A Christmas Carolissa) omaavassa George C. Scottissa, joka näyttelee harvinaisesti aika pelkäämätöntä ja panikoimatonta kauhuelokuvan päähahmoa. Ehkä kauhuelokuva tarvitsee sen panikoivan ja kirkuvan hahmon kunnolla ilmentämässä pelkoa ja hermostuneisuutta. Ehkä asiaan myös vaikuttaa se, että Scottin hahmo olisi koska tahansa voinut nostaa vain vuokraamastaan talosta kytkintä ja jättää asian sikseen, vaikka sääliä/sympatiaa oman menetyksensä johdosta tunsikin. Sitäkään yhteyttä ei tuotu riittävästi käytännössä ja näkyvässä muodossa esiin. Joka tapauksessa kyllä tuota katsoessa varmaan pimeänä talvi-iltana olisi joutunut vilkuilemaan taakseen, mutta katsoin sen eilen päiväsaikaan.