Oceans 8 on kelpo viihdettä. Nais-Ghostbustersissa ainoa hyvä asia oli muistaakseni Chris Hemsworth. Tietysti ovat hyvällä asialla, mutta surulliseksi tuo siltikin tavallaan vetää... Ei se voi olla tekemättä myös vahinkoa, kun laiska elokuva ratsastaa suoraan jollain aiemmin tehdyllä, markkinoidaan politiikka edellä ja sitten vielä laadullinen lopputulos on mitä on... Vielä kun tietää, että se elokuvan synnyttänyt Hollywood-studio kyynisesti laskee vain sitä, että paljonko tällainen lähestymistapa ja elokuva tulee tuottamaan ja tarttuu siihen markkinarakoon.
Onneksi näistä ensemble-elokuvista löytyy Girls Trip, mutta sillekin löytyy vastapainoksi Rough Night...
Aiheesta tuli mieleen taannoin katsomani mm. vähemmistö- ja työpaikkatasa-arvoon, sekä toksiseen maskuliinisuuteen keskittynyt Mindy Kalingin käsikirjoittama ja hänen sekä Emma Thompsonin tähdittämä Late Night. Se oli ajan hermolla ja se sanoi kaikki oikeat asiat, vaikkakin tuntui siltä, että se olisi luntannut ne jostain muualta (sillä olen lukenut tasan samoja asioita). Mutta mielestäni sen viesti oli ristiriidassa sisällön kanssa.
Elokuvassa kemikaalitehtaan laadunvalvojana työskentelevä Mindy Kaling, siis intialainen nainen, palkataan täysin nollakokemuksella Late Night -ohjelman käsikirjoittajatiimiin (mikään ei ole maskuliinisempi ympäristö viihdeteollisuudessa kuin tämä). Syynä on se, että hän sattuu tulemaan paikalle tasan oikeaan aikaan, kun ainoastaan miehistä koostuvaan käsikirjoitustiimiin vaaditaan naiskäsikirjoittajaa puhtaasti edustuksen ja kiintiöiden täyttämisen vuoksi. Hänellä ei ole mitään edellytyksiä tuohon työhön paitsi, että hän on fanittanut kyseistä Late Night -ohjelmaa koko ikänsä, hänellä on intoa ja kemikaalilaitoksen työkavereidensa mukaan hän on tosi hauska, sekä hän aikoo aloittaa stand-upin. Kalingin hahmo ohittaa työhaastattelussa nepotismin voimin sisään yrittävän, silti muodollisesti paljon pätevämmän (!), nuoren miehen.
Kun Kaling pahoittaa tunteensa naispomonsa sanoista, joka taisi koskea hänen työtään (!), Kaling pahoittaa mielensä ja itkee hysteerisesti ensin naistenvessassa ja sitten työpöytänsä alla. Ja kaikesta tästä huolimatta Kalingin hahmolla on pokkaa elokuvan aikana sanoa (osoitettuaan olevansa parempi vitsien kirjoittaja kuin miehet), ettei hän ole mikään kiintiöiden vuoksi palkattu hyväntekeväisyystapaus, vaan osaa ja välittää työstään. Vielä kerran elokuva siis kampanjoi vähemmistöjen ja työpaikkatasa-arvon puolesta, sekä haluaa naisille enemmän mahdollisuuksia. Samaan aikaan se silti vahvistaa ihmisten ennakkoluuloja naisten emotionaalisesta herkkyydestä, sekä näyttää kuinka heitä saatetaan palkata vailla mitään konkreettista pätevyyttä vain että saadaan täytettyä jotain nykyajan ilmapiirin kiintiöitä. Teksti on ristiriidassa viestin kanssa ja satuttaa elokuvan viestiä isosti. Se on sääli, sillä kyseessä on ihan hyvä ja erittäin ajankohtainen elokuva, jonka heikko käsikirjoitus lopulta rampauttaa. Ja tietysti mukana on vielä helvetti vieköön päälleliimattua työpaikkaromanssia, joka ei mielestäni myöskään edistä elokuvan viestiä.
Jim Jarmuschin The Dead Don't Diesta myös pari sanaa, johon ilmeisesti sekä yleisö että kriitikot on vähän nuivasti suhtautuneet. Se on kauhukomedia, joka hylkää täysin perinteisen kauhun ja sen huumori on todella kuivaa, eksistentiaalista huumoria, mikä ei aiheuta maha kippurassa lattialla kieriskelyä, vaan lähinnä hymähtelyä. Ja kauhu sekä komedia on genrejä, joiden tuotosten tason arviointi yleensä menee niin (ainakin massoilla) että mitä enemmän pelotti ja mitä enemmän nauratti, sitä parempi elokuva oli ja vice versa. Lähtökohdiltaankin The Dead Don't Die on kuin mikä tahansa zombie-elokuva ikinä: uninen Yhdysvaltoja symboloiva Centervillen pikkukaupunki löytää itsensä hiljalleen leviävän zombie-epidemian kynsistä. Elokuva ei ole järin kekseliäs ja tarjoa uutta, eikä se aina edes tunnu Jim Jarmuschin elokuvalta.
Minulla oli myös hetken aikaa hieman epäselvää, että halveksiiko tämä elokuva kauhua. Mutta ei, se halveksii laiskoja kauhuelokuvia ja kunnioittaa genren merkkiteoksia. Se myös samalla mielestäni iskee jabin kauhuelokuvia vasemmalla aivopuoliskolla seuraavan katsojakunnan poskipäähän, koska elokuvassa on pari toistuvaa logiikkaan liittyvää vitsiä. The Dead Don't Diessa on lukuisia viittauksia eri kauhuelokuviin, niiden yleiseen kuvastoon ja hahmogalleriaan. Tuntui myös siltä, että piittaamattoman tyylin omaava elokuva olisi lähes minä tahansa hetkenä voinut lähteä moneen eri suuntaan, mikä ehkä osaltaan ruokkii monien pettymystä ja tuntui hukatuilta mahdollisuuksilta.
Mutta tuo piittaamaton tyyli on koko elokuvan idea ja viesti. Koko hahmokaarti on vieraantunut kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Kukaan ei suoranaisesti osoita välittävänsä mistään tai kenestäkään, ei edes omasta tuhostaan. Kaikilla on ironisen välinpitämätön, "ihan sama" -asenne. "Totta kai täällä on zombeja ja me kaikki kuolemme", mitä seuraa epäuskon sävyttämä räkäinen naurunpuuska varoituksen päälle. "Eikö sinun pitäisi sanoa kaiken järjestyvän parhain päin?". Johon tyyni ja tunteeton vastaus kuuluu: "Voisin, mutta en usko niin käyvän". Metahuumorin ohella tämä siis liittyy elokuvan pääviestiin (muita on maahanmuutto, valeuutiset, konsumerismi/materialismi ja ihmisten lammasmaisuus)...
Mutta tämä pääviesti toimitetaan elokuvan lopussa katsojan syliin rusettiin käärittynä. Ihmiskunta on myynyt sielunsa vastineeksi Game Boysta ja muista uutuustavaroista, jotka vievät huomiomme pois tärkeistä asioista. Olemme olleet järjettömiä, ohjailtavia zombeja kaiken aikaa. Elokuvan ihmishahmojen tapaan, me emme välitä mitä ympärillä ja maailmassa tapahtuu, koska jostain syystä koemme olevamme omassa kuplassamme erillään todellisuudesta, josta seuraamme tapahtumia välinpitämättömällä ironialla... Aivan kuten metahuumoria ja neljättä seinää useampaan kertaan rikkova elokuva, tapahtumista etäällään olevalla hahmokaartilla suoraan osoittaa. Emme välitä maapallon ja sitä myötä ihmiskunnan tuhoutumisesta. Elokuvan viimeinen repliikki onkin suoranainen vetoomus katsojille: "Emme varmaankaan (enää) onnistu, mutta yritetään tosissamme, vaikka kaikki päättyisikin huonosti."
