Jatkoajan leffakerho

[SilentMan]

Polkupyörävarkaat(1948)
Vähän pelkäsin etukäteen että onko tämä joku leffanörttien hehkuttama ajan tylsyttämä tekele mutta ilokseni tästä ei ollut kyse. Päähenkilöt(mies ja poika) olivat sympaattisen näköisiä heti startissa ja heidän tarinansa ja tekonsa, epätoivosta ärsyyntymiseen vain vahvistivat tätä. Loppukohtaus sai kyyneleen vierähtämään. 100/100hyvä italia:D

Jos mykkäelokuvat eivät tuota ongelmia, neuvon katsomaan King Vidorin komean Kansan miehen (The Crowd) vuodelta 1928, se on nimittäin toiminut suurena innoittajana De Sicalle Polkupyörävarasta suunniteltaessa. Virallista julkaisua ei taida valitettavasti olla, mutta eiköhän Kansan miehen jostain löydä jos niin haluaa.

 

[Tinke-80]

Goalie (2019) - IMDb
GOALIE Trailer [HD] Mongrel Media

Joku ehtinyt jo katsoa?

 

[Buster]

Hammer Horror ja joitain muita puljun kultakauden tuotoksia on nyt kahlattu läpi, eikä voi sanoa mitään muuta kuin Christopher Lee on aivan järkyttävän hyvä näyttelijä. Tiesin sen jo, mutta arvostus nousi entistä korkeammalle. Ihan sama kuinka huono elokuva ja pieni rooli (jopa vailla dialogia) on kyseessä, niin hänen läsnäolonsa nostaa välittömästi elokuvan tasoa. Hänen Draculansa on oikeasti pelottava ja vaikka niiden elokuvien taso pääsääntöisesti (pari poikkeusta) tippui mitä pidemmäs mentiin, niin voisi väittää Leen tulkinnan aina vain parantuneen. Todella hieno sekoitus sitä perinteistä älyllistä herrasmiestä ja juuri pinnan alla kytevää animalistista, vaistojensa ja tarpeidensa johdattamaa olentoa, joka tietyissä tilanteissa ottaa vallan.

Eikä tietysti Peter Cushingiakaan sovi olla kehumatta, vaikken näistä superhitaista ja absoluuttisesti joka kerta itseään toistaneista Frankenstein-elokuvista oikein pitänytkään. Onneksi hän teki paljon muitakin roolisuorituksia. Cushingillakin oli vastaavanlainen preesens kuin Leellä, eli hänen mukanaolonsa yksinkertaisesti nosti materiaalin tasoa ja toi arvokkuutta, sekä uskottavuutta.

Vanhojen Universal-elokuvien napaan naiset olivat Hammer Horror-elokuvissa usein pitkälti pelastettavina koristeina ja vesseleinä, joihin nuori pääosa sai rakastua. Muita yhdistäviä tekijöitä olivat vanhoilliset arvot ja moraalit, sekä uskonto. Vaikka naisnäyttelijöiden ulkonäkö, rintavarustus (ja usein) ranskalainen aksentti pursusivat seksiä, niin vaatteet pysyivät päällä. Ainakin siihen asti kun 70-luvulle tultaessa Hammerin vanha creature feature -kauhu, goottityyli, gore ja juonielementtien sekä tunnelman tietty naiivius ei enää toiminutkaan modernin psykologisen kauhun noustua dominoimaan. Silloin kuvattiin häpeilemättä korsetissa olevan pääosanesittäjän avuja (eräässä elokuvassa nainen laitettiin kahdesti niiaamaan peräkkäin vako suoraan kameraan lähes lähikuvassa) ja tissejäkin alkoi vilahdella kyllästymiseen asti. Myös miljöötä koitettiin tuoda 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosista nykyaikaan, eikä esimerkiksi 70-luvulle ja nuorisokulttuuriin tuodun Dracula a.d.:n seuraaminen jazzmaisella soundtrackilla ole ollut varmaan yhtään sen jännittävämpää/siedettävämpää 70-luvulla kuin nykyaikanakaan. Kenellekään ei tullut mieleen elokuvan rakenteen ja kerronnallisen tyylin uudistamista, sillä vaikka näissä elokuvissa oli paljon nautittavaa, niin aivot olivat välillä surkastua, kun on melkein 20 vuotta materiaalia, joka oli enemmän tai vähemmän täysin samasta puusta veistettyä. Matkan varrella näkyi paljon samoja maisemia sekä lavasteitakin, mutta niitä oli todella taitavasti naamioitu ja osattu hyödyntää.

Henkilökohtaisesti mieleen jääneitä elokuvia:

The Legend of the 7 Golden Vampires - Viimeisenä epätoivoisena toivona Hammer teki yhteiselokuvan Hong Kongissa Shaw'n veljesten kanssa, jotka ovat kuuluisia tuottamistaan kung fu -elokuvista. Elokuvallisesti tämä on melko huono, mutta se on vähintäänkin viihdyttävä. Dracula muuttuu kiinalaiseksi mieheksi ja lähtee hallitsemaan siellä olevia seitsemää vampyyriä. Peter Cushing ja pari muuta länsimaista hahmoa liittoutuvat hong kongilaisten maanviljelijäsisarusten kanssa missionaan vapauttaa kotikylänsä, jota nämä vampyyrit terrorisoivat. On vampyyrejä, zombeja ja ihan kelvollista kung fu:ta.

The Devil Rides Out - Ehkäpä ensimmäisen Draculan ohella suosikkini. Christopher Lee on aivan huippuvedossa tässä hieman höpsössä, mutta hyvin kiinnostavassa tarinassa okkultismista, joka tuo mieleen vauhdikkaamman ja toiminnallisemman version Night of the Hunterista.

Dracula Has Risen from the Grave - Veronica Carlson on yksi parhaita Hammer-tyttöjä, minkä lisäksi kyseessä taisi olla ensimmäinen elokuva, jonka Hammer kuvasi uudella studiollaan. Ensin vaikuttaa, ettei elokuvasta tule yhtään mitään. Mutta sitten Christopher Lee ilmestyy ja ohjaaja Freddie Franciskin saa kudottua eri juonilangoista lopulta melko kiinnostavan kokonaisuuden, jossa jopa äidytään käsittelemään ateismia. Se voi kuulostaa itseselvältä, mutta en muista oliko tuo teema varsinaisesti käsittelyn alla missään muussa elokuvassa. Tai no tri. Frankenstein nyt oli ateisti, mutta sillä ei varsinaisesti tainnut olla sen isompaa merkitystä isossa kuvassa.

Rasputin: The Mad Monk - Jälleen Christopher Lee aivan loistavassa roolisuorituksessa. Elokuvaa on kai kritisoitu siitä, ettei se ole historiallisesti järin tarkka, mutta kyllä se minusta suurpiirteisesti on erittäinkin hyvin kohdillaan. Toki itse Rasputin esitetään täysin hulluna ja sikamaisena raiskaajana, sekä sosiaalisena kiipeilijänä ja viitataan hänen salaperäisten voimiensa olleen peräisin saatanalta. Ainoa toki mitä jäin kaipaamaan olisi ollut saunoottelu, koska Rasputin oli kova mies löylyttelemään naisten kanssa alasti. Kuulemma mitään ei koskaan tapahtunut, vaan Rasputin testasi mielenvoimaansa kieltäytyä houkutuksista, mikäli muistan oikein.

Dracula Prince of Darkness - Hyvin tunnelmallinen kauhuelokuva, jossa ohjaaja Terrence Fisherille ominaisesti käytetään paljon aikaa henkilöhahmojen luomiseen ja tällä kertaa se onnistuu täydellisesti tarinan säilyessä propulsiivisena. Kaksi pariskuntaa ajautuu pahaa aavistamatta vierailulle Draculan linnaan ja elokuvasta ei puutu tunnelmaa, sekä kaikki kaikki klassiset Dracula-elementit ovat muistaakseni läsnä. Siihen vielä aika uniikki lopetus ja koska kyse oli tietenkin käytännön stuntista, niin katsoessa ajattelin että varmaan on joku meinannut hukkua jään alle. Ja Christopher Leen stuntillehan siinä oli ollut käydä köpelösti.

Fanatic - Ikoninen Tallulah Bankhead esittää syrjäisessä kartanossa asuvaa vanhaa ja syvästi uskonnollista rouvaa, jonka poika on kuollut. Pojan tyttöystävä tulee vierailulle ja tämä fanaattinen vanha rouva syyttää tätä likaista modernia tyttöä poikansa kuolemasta. Hammerin kauhuelokuvien ohella nautittavia filmejä olivat nämä twistejä sisältävät jännärit (Paranoiac, Maniac jne), jotka elokuvan puolivälissä usein tuppasivat kääntymään aivan päälaelleen. Tässä tavallinen visiitti muuttuu eräänlaiseksi versioksi elokuvasta Misery, jonka kirjakin toki taisi ilmestyä vasta myöhemmin.

Captain Clegg - Loistava ja tunnelmallinen elokuva, jossa brittiarmeijan kapteeni saapuu kieltolain aikana tiiviiseen pikkukylään tutkimaan vihjettä viinan salakuljetuksesta ja valmistuksesta. Tarinaan liittyvät myös piileskelevä merirosvo ja kylän viereisillä soilla yöaikaan rellestävät aaveet. Kyseessä on mielestäni jopa Peter Cushingin paras roolisuoritus näkemissäni Hammer-elokuvissa kylän pastorina. Tästä huolimatta show'n kuitenkin onnistuu varastamaan mielenkiintoisen elämän viettänyt Milton Reid, joka näyttelee eläimellistä Mulattia. Tämä kuului merirosvo Cleggin miehistöön, kunnes hän petti kapteeninsa luottamuksen. Sen jälkeen Clegg leikkasi Mulatin kielen irti ja jätti tämän kuolemaan autiolle saarelle.

Taste of Fear - Susan Strasbergin esittämä pyörätuolissa oleva nainen saapuu isänsä hulppealle asunnolle kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Henkilökunta sanoo hänen isänsä olevan matkoilla, mutta nainen näkee hänen isänsä ruumiin useamman kerran eri puolilla asuntoa. A-luokan trilleri B-luokan budjetilla ja elokuva, joka pelotti 5-vuotiaan Tom Hanksin (puhui siitä juuri toissapäivänä James Cordenissa).

The Man Who Could Cheat Death - Eräänlainen versio Dorian Graysta ja uudelleenfilmatisointi elokuvasta The Man In Half Moon Street. Pariisilainen tiedemies joutuu tietyin väliajoin korvaamaan jonkun rauhasensa toisen ihmisen vastaavalla ja näin hän säilyttää ikuisen nuoruuden. B-elokuvalle ominaisesti paljon höpinää, mutta siitä huolimatta päähenkilön psyyke ja pinnan alainen hulluus on kiehtovaa seurattavaa. Erityisen nätisti lavastettu elokuva myös kyseessä ja jostain syystä Christopher Lee esittää samannimistä tohtorihahmoa kuin yllä olevassa elokuvassakin, vaikkei näillä ole mitään yhteyttä.

Ja sitten tietysti Hammerin oma ensimmäinen Dracula.

 

[nahkis]

Muistaako kukaan Lain ulkopuolella -nimistä suomalaista elokuvaa vuodelta 1987? Näin pienenä televisiosta, mutta ei ole mitään muistikuvia siitä, oliko leffa tasokas vai ei.

Juonen muistan kuitenkin kuin eilisen päivän: Antti Litjan näyttelemä ukkeli raiskaa elokuvan alussa naisen (tien poskessa talvella) ja aviomies sekä veli (Taneli Mäkelä ja Kari Heiskanen) ottavat haulikot käteen ja ryhtyvät kostotoimiin.

Olisi ihan hauska nähdä uusiksi, mutta suomalaisia kasarileffoja (jos eivät ole Uunoja tai Kaurismäkiä) on aika hankala saada mistään. Pikaisella googletuksella YLE näyttänyt tämän ainakin 2002, 2014 ja 2015. Harmi että mennyt ohi joka kerta :(

 

[Everton]

Muistaako kukaan Lain ulkopuolella -nimistä suomalaista elokuvaa vuodelta 1987? Näin pienenä televisiosta, mutta ei ole mitään muistikuvia siitä, oliko leffa tasokas vai ei.

Hyvin hämärät muistikuvat myös itsellä, mutta jos et vaadi kovan tarkkaa kuvaa, niin voit verestää muistiasi Youtuben avulla. Näyttäisi olevan koko leffa nähtävillä: Lain ulkopuolella (1987)

 

[Buster]

Olisi ihan hauska nähdä uusiksi, mutta suomalaisia kasarileffoja (jos eivät ole Uunoja tai Kaurismäkiä) on aika hankala saada mistään.

Youtubesta löytyy tämä Lain ulkopuolella samoin kuin monia muita harvinaisempia kotimaisia elokuvia ja jopa sarjoja. Parempi kuin ei mitään.

Pari kauhuklassikkoa lisää tullut katsottua, joita voisi ohi mennen kehua. Robert Wisen The Haunting ja Terence Youngin jännäriksi enemmän luokiteltava Wait Until Dark. The Haunting on mahtavan tunnelman omaava tarina joukosta toisilleen tuntemattomia ihmisiä, jotka kokoontuvat tutkimaan kummitteleeko eräässä kartanossa. Elokuva on n. 55 vuoden jälkeen edelleen pelottava kiitos jo taitavan ääniefektien hyödyntämisen ja Wise myös luo alusta saakka epämiellyttävän tunnelman käyttämällä kamerassa linssejä, jotka lähes huomaamattomasti vääristävät ympäristön piirteitä vinommiksi. Lisäksi The Haunting on vieläpä erittäin hyvä elokuva mielenkiintoisella henkilöhahmoilla ja kemioilla.

Bondeista valtaosalle tuttu Terence Young taas lienee yksi aliarvostetuimpia ohjaajia elokuvan historiassa. Hän ei ole prameileva ohjaaja, vaan hän on tarinallisen funktion, saumattomuuden/eleganssin ja sävyn/tunnelman mestari. Ohjaaja, joka tuntee materiaalinsa ja osaa siirtää sen onnistuneesti valkokankaalle tehden matkan varrella toistuvasti oikeita luovia päätöksiä. Wait Until Darkissa iki-ihana (<3, <3, <3) Audrey Hepburn esittää sokeaa naista, jota kolme rosvoa alkaa terrorisoida. Nämä rosvot etsivät heroiinilla täytettyä nukkea, jonka he uskovat olevan Hepburnin hahmon asunnossa. Elokuva sisältää aika monimutkaisia tapahtumia, joihin vähempi ohjaaja olisi takuulla kompuroinut. Se sisältää yhden elokuvahistorian jännittävimmistä kliimakseista, johon liittyy olennaisena osana täysi pimeys (vähän kuten Dunkirkissa laivan uppoaminen). Ja Alan Arkin vetäisee myöskin yhden elokuvahistorian limaisimmista ja pelottavimmista pahiksen rooleista. Taas alkaa harmittamaan Don't Breathe, mitä enemmän alkaa ajattella sokean hahmon tarjoamia kuvallisia ja kerronnallisia mahdollisuuksia, sekä niiden tuomaa jännitysmomenttia.

 

[nahkis]

Hyvin hämärät muistikuvat myös itsellä, mutta jos et vaadi kovan tarkkaa kuvaa, niin voit verestää muistiasi Youtuben avulla. Näyttäisi olevan koko leffa nähtävillä: Lain ulkopuolella (1987)

No niinpä olikin lisätty. Aikanaan etsiskelin, mutta silloin ei vielä löytynyt. Kiitoksia tästä!

 

[Tarinankertoja]

Lain ulkopuolella


Wait Until Darkissa .

Kävn leffassa aikanaan katsomassa Lain Ulkopuolella. Silloin tuntui, että suomileffa lähtee nousuun... mutta ei sit lähentykään (ajanjaksoon sopi muitakin ihan laadukkaita suamilehvoja)


Wait Until Dark, eli siis Yksin Pimeässä on aivan hemmetin hyvä jännäri, jossa se hetki, kun Heburnille paljastuu asiain tila on loistavasti ohjattu ja näytelty.

 

[pernaveikko]

Vihdoinkin tuli katsottua First Man. Tykkäsin kovasti, mutta sanoisin, että vaatinee hieman harrastuneisuutta tai kiinnostusta avaruusjuttuihin. Muuten ei ehkä oikein niin nappaa.

Ja jos ei vaikka ole kuullut Apollo 1:n tulipalosta voi ehkä vähän ihmetellä ai tälläinen laitettu tähän.

 

[Tarinankertoja]

Yesterday

Romanttinen komedia, joka perustuu ideaan, että Beatles häviää ihmiskunnan kollektiivisesta kokemusmaailmasta. Sitä ei ole koskaan ollutkaan… (Beatles ei ole ainoa asia joka on kadonnut, ja tästä saadaan muutama hyvä vitsi leivottua).. Vain tusinamuusikko muistaa biisit. Jotka tietysti uppoaa ihmisiin.. ei tosin heti ja helposti, siinä sitä komediaa leivotaan. Samoin kuin siitä romanssista, joka on aika taattua Curtis tasoa. Eihän Yesterday sellaista komediatykitystä ole kuin vaikka Notting Hill, mutta Curtis käsikirjoittajana osaa hommansa kyllä.

Ed Sheeran esittää itseään ja on kyllä ihan hyvä... kun joku noupadi osaakin säveletää paremmin kuin hän

Beatlesdiggarille on biisien lisäksi kivaa pikkubongattavaa ja hyväntahtoista naurua, sekä jotakin lohdullista tarinassa lopulta on.

Hyväntuulen komedia.

 

[HaZekki]

Neloselta juuri tuli katsottua The Hateful Eight.(Quentin Tarantinon) tälle maininta oli omasta mielestä tosi hyvä leffa.

 

[Tarinankertoja]

Neloselta juuri tuli katsottua The Hateful Eight.(Quentin Tarantinon) tälle maininta oli omasta mielestä tosi hyvä leffa.

Kunpa se ois sen pualtuntia lyhyempi. Tarantino oli taas niin ihastunut dialogiinsa, että ei malttanut leikata rönsyjä pois. Muutenhan kaikki on kohdalllaan, se dialogi, näyttelijätyö ja mysteeri, mutta... se on liian pitkä pitääksee otteessaan imo

 

[Tifosi]

Rakastuin Hateful Eightiin välittömästi sen nähtyäni. Morriconen musiikki ja leffan tunnelma kolisi kovaa.

Pulp Fictionin jälkeen paras Tarantino omassa listassani.
Django, Reservoir ja Kill Bill(1) seuraavat perässä.

Elokuussa tulee suomen ensi-iltaan uusin Tarantino Once upon a time in Hollywood.
Brad Pitt, Leo DiCaprio ja Margot Robbie pääosissa=pakko mennä katsomaan.

 

[Tikiti]

Kävin kutsuvieras näytöksessä katsomassa Koirat eivät käytä housuja. Cannesissa porukka oli tykännyt ja osa taas oli kävellyt kesken näytöksen ulos. Omasta mielestäni leffa oli aivan kauhea enkä siitä mitään hyvää saanut irti. Tarina lyhyesti: mies menettää vaimonsa ja lähimmäksi muistoa kuolleesta vaimostaan pääsee kun domina kuristaa sitä että se on ihan tajunnan rajamailla. Elokuva sisältää paljon eroottisia sm kohtauksia, mutta vähän paljasta pintaa. Kaiken kaikkiaan raskas ja tylsä elokuva jonka kauheinta antia oli yli 3min kestävä hampaan irroitus pihdeillä. Yksi katsoja pyörtyi tuossa kohtaa.

 

[Ollakseni]

Kävin kutsuvieras näytöksessä katsomassa Koirat eivät käytä housuja. Cannesissa porukka oli tykännyt ja osa taas oli kävellyt kesken näytöksen ulos. Omasta mielestäni leffa oli aivan kauhea enkä siitä mitään hyvää saanut irti. Tarina lyhyesti: mies menettää vaimonsa ja lähimmäksi muistoa kuolleesta vaimostaan pääsee kun domina kuristaa sitä että se on ihan tajunnan rajamailla. Elokuva sisältää paljon eroottisia sm kohtauksia, mutta vähän paljasta pintaa. Kaiken kaikkiaan raskas ja tylsä elokuva jonka kauheinta antia oli yli 3min kestävä hampaan irroitus pihdeillä. Yksi katsoja pyörtyi tuossa kohtaa.

Kuulostaa lupaavalta. Pitää katsoa jostakin.

 

[Everton]

Nyt on katsottu putkeen niin monta huonoa elokuvaa, että pitänee hyvänä ihmisenä varoittaa muita tuhlaamasta aikaansa.

* The Spy Who Dumped Me - Mila Kunis ja joku toinen muikki alkavat vakoojahommiin Euroopassa, kun Kunisin roolihahmon kuollut poikaystävä on paljastunut agentiksi. Mukana jenkien pakollisia Eurooppa-kliseitä, mutta ei järkevää juonta, hyviä vitsejä tai mitään muutakaan kehuttavaa.
* Murder Mystery - Tässä puolestaan Adam Sandler ja Jennifer Aniston matkustavat Eurooppaan ja päätyvät ratkomaan murhamysteeriä. Voi suositella sellaiselle ihmiselle, joka esim. aivovamman johdosta nauttii Sandlerin naamanvääntelystä ja "hassuista" äänistä, mutta ei kenellekään muulle.
* Shaft - Samuel L. Jackson Shaftina alkaa yhteistyöhön poikansa kanssa, jota ei ole nähnyt 25 vuoteen. Mauton huumori toimii joskus minulle, mutta nyt en kyllä ymmärtänyt, että kenen mielestä oli hyvä idea tehdä tänä päivänä näin misogynistinen, rasistinen ja homofobinen elokuva. Varmaankin silleen hauskan ironisesti, muka. Huono käsikirjoituskin.
* The First Purge - Näinhän on monen muunkin yllätyssuosiota saaneen leffan kanssa käynyt. Eka osa oli piristävän erilainen ja hyvä, toka meni enemmän tai vähemmän camp-huumorina. Kolmosen ja nelosen ilmestymistä en ollut edes huomioinut. Tämä nelonen siis oli tavallaan esiosa, eli sijoittui siihen kun Purge-systeemiä kokeiltiin ekan kerran. Lähtökohta ja USA:n nykyhallintoon viittavat asiat olivat lupaava kehys, mutta toimintana tai jännärinä leffa oli surkea. Erikoisuutena se, että käytännössä kaikki merkittävissä rooleissa olleet näyttelijät olivat tummaihoisia.
* Hereditary - Tämä oli oikeastaan ainoa, mihin oli edes jonkinlaisia ennakko-odotuksia. Olisihan tämä saattanut ollakin ihan ok leffa, mutta kyllästyimme jo puolen tunnin kohdalla. Leffa jäi siis kesken, mikä on arvosteluasteikossamme huonoin mahdollinen arvosana ja hyvin harvinaista: kuten voi päätellä siitäkin, että kaikki nuo muut surkeat leffat tuli katsottua kokonaan.

 

[Buster]

Samaa mieltä kuin yllä Murder Mysterystä, jossa Sandler ja Aniston tuovat sen lukuisista elokuvista tutun persoonansa peliin. Siihen pintakiiltoa ja sivuosaan jäävä epäkiinnostava mysteeri, niin varmaankin vain kyseisen kahden näyttelijän fanit saavat siitä jotain ajantappoa isompaa irti. Netflixin omissa elokuvissa saattaa monesti heijastella, että ehkä kuitenkin eniten tarvitsevat tasaista volyymia.

Samaa mieltä myös The Spy Who Dumped Me:sta, jossa on varmaankin pienoiskuvassa yksi yleisimpiä kompastuskiviä Hollywoodin komediaelokuvia koskien. Heitetään vaan pari pidettävää ja improvisaation kykenevää komediatähteä elokuvaan, jossa ei ole läheskään kunnollista ja valmista käsikirjoitusta. Siitä huolimatta vain odotetaan, että nämä näyttelijät jotenkin vain taianomaisesti improvisoisivat sinne sitä sisältöä ja hauskoja vitsejä. Ei se vaan toimi niin.

Joudun olemaan eri mieltä Shaftista. En pysynyt pysynyt oikein kärryillä tarinasta ja esimerkiksi lopun toiminta oli kehnonlaisesti ohjattu, mutta elokuvan mahtava soundtrack ja sen parodinen tunnelma kantoivat meikäläisen kevyesti alusta loppuun saakka. Vaikka elokuva myös alkoi kehnohkosti nuorennetulla Samuel L. Jacksonilla. Elokuva huokui ihanaa cooliutta, mutta samalla se iski koko ajan silmää, että älä ota minua vakavasti. Machoilulle ja sovinisteille naurettiin, 70-luvun asenteelle ja koville toimintaleffoille naurettiin, 90-luvun koville Tappavan aseen viitoittamille buddy cop -elokuville naurettiin, nykyajan pullamössösukupolvelle naurettiin. Elokuva nauratti sekä syyllistymällä kieli pitkällä nauraen yypillisiin genretropeihin (kliseisiin?), että välttäen ja kommentoiden niitä alleviivaavasti. Lähes rakastuin tähän siistiin ja hauskaan elokuvaan, sekä Samuel L. Jackson keinahtelevan pöyhkeään harlemmaiseen kävelytyyliin. Olkoonkin, että sieltä mustan poolopaidan alta näkyikin hetkittäin 70-vuotiaan miehen pömppömahan ääriviivat.

Ilmeisesti Shaft ilmestyi jonkinlaiselle leffateatterirundille Yhdysvalloissa, mutta Netflix hankki 14 päivää ensi-illan jälkeen kansainväliset levitysoikeudet. Ei siis lähtenyt ihan odotetulla tavalla kai keräämään rahaa ja studio myi pois. Täytyisi kyllä jo pikkuhiljaa tutustua näihin aiempiin Shaft-elokuviin. Tuli tätä leffaa katsoessa myös mieleen, että on aika samanlainen elokuva kuin Ride Along. Oli näköjään sama ohjaaja, mutta eri käsikirjoittajat.

Hereditarylla oli kova hype ja kyllä se minun mielestäni oli myös hyvä elokuva. Hitaasti kypsyvä, tunnelmaan paljolti nojaava kauhujännäri.Ei voinut leffaa katsoessa oikein tietää, että katsooko Rosemaryn painajaista vai Suljettua saarta. Mikäli elokuvasta imettäisiin pois kaikki psykologisen kauhun ainekset, niin jäljelle jäisi silti hyvä perhedraama.

Itsekin jälleen katsonut hyviä elokuvia, jotka voisi samalla mainita. Paulo Genovesen teatterituotantomainen (=sama lokaatio, näyttelytyö ja käsikirjoitus pääosassa) mysteeridraama The Place oli loistava. Kuppilassa istuu keski-ikäinen mies, joka huhujen mukaan pystyy täyttämään ihmisten minkä tahansa toiveen. Jujuna on se, että vaihdossa ihmisten tulee suorittaa miehen antama tehtävä. Eli ihmiset esittävät hänelle toiveensa ja mies katsoo valtavasta raamatunkaltaisesta kirjastaan, että mikä tehtävä heidän tulee suorittaa. Esimerkki elokuvan alusta: vanha rouva haluaa miehensä alzheimerin taudin katoavan ja tehtäväksi hän saa rakentaa pommin, ja räjäyttää sen julkisella paikalla tappaen mahdollisimman monta viatonta ihmistä. Eli tavallaan nuorisoelokuvien kuten Nerve ja 13 Sins jäljillä mennään, mutta ei kuitenkaan.

Elokuva on hienosti tehty ja erityisesti roolituksen suhteen on tehty rautaista työtä. Se pohjautuu erittäin vahvasti televisiosarjaan At The End of the Booth, jonka ensimmäisestä kaudesta on oikeastaan vain viilattu elokuvamaisempi ja mysteeriaspektia on nostettu ylöspäin. En ole ihan täysin varma, mistä tässä elokuvassa The Place on lopulta kysymys. Onko kyseessä metafora kirjailijasta, joka on luonut ihmismäiset hahmot haluineen. Nyt tämä kirjailija asettaa heidän ja heidän halujensa saavuttamisen välille esteen, joka tulee testaamaan hahmojen fyysisiä, henkisiä ja moraalisia rajoja. Sitten kirjailija jättää ikään kuin jättää hahmot oman onnensa nojaan ja seuraa vain säännöllisten tapaamisten muodossa, miten tehtävän suorittaminen etenee ja miten nämä hahmot ja heidän arvonsa muuttuvat tehtävän varrella?

Vai onko kyseessä vain vertauskuva hedonistisesta nyky-yhteiskunnasta, jossa ihmiset ovat valmiita kapuamaan kohti onnellisuutta/menestystä talloen samalla muita ihmisiä mutaan. Pyrkiikö elokuva vain näyttämään, miten kuka tahansa ihminen voi riittävän epätoivoisessa tilanteessa tehdä mitä tahansa, jos hän tietää varmuudella tämän teon ratkaisevan hänen ongelmansa. Viestiikö tämä, miten ihmiset haluavat hallita kohtaloaan, tai etsivät aina oikoteitä onneen? Ehkä tämä vain kertoo meistä ihmisistä arkisen harmaassa oravanpyörässä, jossa luomme itsellemme jatkuvasti tavoitteita ja unelmia, että meillä olisi jokin tarkoitus nousta aamulla sängystä. Nämä tavoitteet/unelmat voivat kuitenkin muuttua saavuttamattomina ansaksi, joka tekeekin meistä onnettomia.

Myös Maggie Gyllenhaalin tähdittämä The Kindergarten Teacher on hieno elokuva. Siinä lastentarhanopettaja alkaa suhtautua pakkomielteisesti 5-vuotiaaseen poikaan, jonka hän uskoo olevan runoilun uusi Mozart. Opettaja on taiteiden ystävä ja alkanut käydä runokurssilla, mutta hänellä ei ole siihen lahjoja. Opella on lapsia, joilla ei ole kunnianhimoa ja joita hän pitää salaa henkisesti köyhinä. Hän ei pidä siitä, miten nyky-yhteiskunta ajaa ihmiset jo lapsena samaan muottiin tuhoten luovuuden ja yksilöllisyyden, sekä väheksyy taiteita. Joten opettaja päättää alkaa suojella ja kehittää tämän tarhapojan lahjakkuutta. Hän on tavallaan isossa kuvassa liikkeellä oikeassa tarkoituksessa, mutta väärin keinoin ja asettaa oman itsekkään motiivinsa lapsen hyvinvoinnin ja halujen yläpuolelle.

Tarina saa todella karmivia muotoja, sillä opettajan ja oppilaan suhde esitetään romanttisen elokuvan raameissa. Opettaja alkaa suhtautua aina vain pakkomielteisimmin tuohon poikaan ja imee oppilaasta, kun tilanteen pitäisi olla toisinpäin ja oppilaan ammentaa opettajastaan. Luottamusta ja valtaa käytetään väärin. Pidin erityisesti, miten kouriin tuntuvasti kohtausten valtadynamiikat tulevat esiin kohtausten esillepanossa (mise-en-scene). Arkisen oloiset kohtaukset saavat todella karmivat raamit kiitos musan, kuvauksen, esillepanon ja Gyllenhaalin loistavan suorituksen, eikä missään vaiheessa voi olla varma, mihin suuntaan tarina tulee lopulta kehittymään. Myös lapsen psyyke ja toiminta näyttäytyvät hyvin realistisina ja elokuvan lopetus on loistava.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Kerran lähdettiin huonojen elokuvien linjalle, niin Kutoselta tulee par aikaa Vertical Limit. Elokuva on niin huono, että se on hypnoottinen ja aionkin katsoa tämän loppuun. Tämä siis on niin kauhean huono leffa, höystettynä hyvilläkin näyttelijöillä, etten oikein tiedä mitä sanoa. Kelle nämä leffat tehdään? Tässä elokuvassa on sitä eniten vihaamaani "täpärää tilannetta".. Eli sitä, kun meinataan tippua alas ja saadaan yhdellä kädellä jostain kiinni.. ja joku vielä roikkuu siinä toisessa kädessä. Tässä leffassa tuo tapaus on tullut kaikilla mahdollisilla tavoilla esiin. Ei jumaliste :)

 

[pernaveikko]

Nyt on katsottu putkeen niin monta huonoa elokuvaa, että pitänee hyvänä ihmisenä varoittaa muita tuhlaamasta aikaansa.

* The Spy Who Dumped Me - Mila Kunis ja joku toinen muikki alkavat vakoojahommiin Euroopassa, kun Kunisin roolihahmon kuollut poikaystävä on paljastunut agentiksi. Mukana jenkien pakollisia Eurooppa-kliseitä, mutta ei järkevää juonta, hyviä vitsejä tai mitään muutakaan kehuttavaa.
* Murder Mystery - Tässä puolestaan Adam Sandler ja Jennifer Aniston matkustavat Eurooppaan ja päätyvät ratkomaan murhamysteeriä. Voi suositella sellaiselle ihmiselle, joka esim. aivovamman johdosta nauttii Sandlerin naamanvääntelystä ja "hassuista" äänistä, mutta ei kenellekään muulle.

En ole kuullutkaan noista, mutta miten voi päätyä katsomaan tuollaisia. Vaikka olen erittäinen spoilerivastainen enkä siitä syystä katso trailereita, niin aina pitää silti vähän selvittää millainen tekele on kyseessä.

Onko tässä nyt joku tyttöystävä päässyt valitsemaan.

The Purge oli tosiaan mielenkiintoinen idea ja parempi kuin IMDb:n 5.7, mutta niitä muita en ole nähnyt. Ehkä tuo uusi ensimmäinen pitäisi nyt silti katsoa suosituksesta välittämättä.

 

[Buster]

Kerran lähdettiin huonojen elokuvien linjalle, niin Kutoselta tulee par aikaa Vertical Limit.

Tämä on siinäkin mielessä mielenkiintoinen mahalasku, että sen on ohjannut yleisen mantran mukaan James Bondin kahdesti pelastanut Martin Campbell. Hän tuli television maailmasta ja ohjasi ekoiksi leffatöikseen jotain keskinkertaisia lakitrillereitä, mitä seurasi Ray Liottan tähdittämä dystooppinen vankilaelokuva. Kaiken tämän jälkeen hän jotenkin pääsi ohjaamaan GoldenEyen, joka on mahtava elokuva ja selkeästi taitavan ja tunnelmaa/sävyä viimeisen päälle ymmärtävän ohjaajan kädenjälkeä. Sitä seurasi vielä yksi lapsuuteni suosikkielokuvia hurmaavan The Mask of Zorron muodossa ja sitten tuli tämä Vertical Limit, jota seurasi Angelina Jolien joku turhamaisuusprojekti. Sitten Zorron jatko-osa, jonka pilasivat tekemättömäksi paikaksi jo kaksi legendaarista puuhapeteä Roberto Orci ja Alex Kurtzman (varmaan parivaljakon jokainen elokuva on täynnä käsikirjoitusongelmia ja silti Hollywood palkkasi parin jatkuvasti uudelleen isoihin projekteihin). Kurtzmanhan on valitettavasti myös pääjehu, joka vastaa Universalin Darkversestä, jossa vanhat monsterielokuvat herätetään henkiin samaan maailmaan ja sehän meni täysin perseelleen jo The Mummyn myötä (jossa myös Orci oli tuottajana). Nyt ovat jälleen taas ilmeisesti valmiita koittamaan uudestaan ja Kurtzman ainakin johtaa edelleen joukkoja.

Mutta Zorron jatko-osaa sitten seurasi taas Campbellin uran ehkä paras elokuva Casino Royalen muodossa.

Vertical Limitin olen joskus mukulana katsonut, joten en voi siitä sen kummemmin puhua. Paitsi muistan, että oli siinä kuitenkin mielenkiintoista tavaraa sinänsä, vaikka se näyttäytyi jo silloin kehnona elokuvana. Deus Ex Machina on siis ilmeisesti kovassa käytössä, jos jostain ilmestyy yhtäkkiä aina jokin yllättävä pelastus joka estää hahmon varman tuhon.

 

[nahkis]

Muistatteko tämän hauskan Spede Pasasen tilityksen elokuvasäätiöstä? Kyseessä on vuosi 1990 ja Seitsemäs Hetki -ohjelma.

Spede kiukuttelee (aivan aiheellisesti) elokuvasäätiöstä, "jonne kommunistit ja tekotaiteilijat pesiytyivät 1960-luvulla, jakoivat rahaa toisilleen ja ohjasivat elokuvia, joita ei käynyt katsomassa kukaan".

Nyt on kuitenkin niin, että olisin nimenomaan kiinnostunut näkemään näitä 60-luvun lopun/70-luvun alun tekotaiteellisia Suomi-leffoja. Se kun ei tarkoita etteivätkö ne voisi olla hyviä!

Kun ohitetaan Jörn Donnerit, Mikko Niskaset ja muut nimekäät tyypit, niin pika-googletuksella tämän aikakauden ohjaajia olivat ainakin:

- Risto Jarva
- Sakari Rimminen
- Tapio Suominen
- Timo Bergholm

Osaatteko suositella lisää elokuvia/ohjaajia?

 

[Naurava Kulkuri]

Onko muuten kaikille MacGruber tuttu leffa? Siinä on kyllä taidetta parhaimmillaan. Kaikki kunnia Leslie Nielsenille, mutta sanoisin tämän olevan paranneltu versio Mies ja Alaston ase elokuvista.

 

[El Gordo]

Muistatteko tämän hauskan Spede Pasasen tilityksen elokuvasäätiöstä? Kyseessä on vuosi 1990 ja Seitsemäs Hetki -ohjelma.

Spede kiukuttelee (aivan aiheellisesti) elokuvasäätiöstä, "jonne kommunistit ja tekotaiteilijat pesiytyivät 1960-luvulla, jakoivat rahaa toisilleen ja ohjasivat elokuvia, joita ei käynyt katsomassa kukaan".

Nyt on kuitenkin niin, että olisin nimenomaan kiinnostunut näkemään näitä 60-luvun lopun/70-luvun alun tekotaiteellisia Suomi-leffoja. Se kun ei tarkoita etteivätkö ne voisi olla hyviä!

Kun ohitetaan Jörn Donnerit, Mikko Niskaset ja muut nimekäät tyypit, niin pika-googletuksella tämän aikakauden ohjaajia olivat ainakin:

- Risto Jarva
- Sakari Rimminen
- Tapio Suominen
- Timo Bergholm

Osaatteko suositella lisää elokuvia/ohjaajia?

En ole kyllä nähnyt noilta ajoilta kuin ne Niskaset ja Jarvat, sekä Mollbergin "Maa on syntinen laulu" (1973), mutta olisiko noita "pesiytyjiä" olleet lisäksi Maunu Kurkvaara, Jaakko Pakkasvirta, Erkko Kivikoski? Elokuvien kuvaukset vihjaa ainakin tuollaiseen modernimpaan otteeseen kuin aiemmalla sukupolvella, ja ei niin kaupalliseen & viihteelliseen suuntaukseen kuin Spedellä.

 

[Tifosi]

Onko muuten kaikille MacGruber tuttu leffa? Siinä on kyllä taidetta parhaimmillaan. Kaikki kunnia Leslie Nielsenille, mutta sanoisin tämän olevan paranneltu versio Mies ja Alaston ase elokuvista.

Olen suuri Will Forten ystävä joten MacGruberit on kaikki tubesta katsottu kuten elokuvakin. Puheli muuten Jimmy Fallon showssa että jatko-osaa yritetään saada kasaan.

Kyllä Leslie silti kovempi on.

 

[Barcelona]

* Murder Mystery - Tässä puolestaan Adam Sandler ja Jennifer Aniston matkustavat Eurooppaan ja päätyvät ratkomaan murhamysteeriä. Voi suositella sellaiselle ihmiselle, joka esim. aivovamman johdosta nauttii Sandlerin naamanvääntelystä ja "hassuista" äänistä, mutta ei kenellekään muulle.

Mulla on hirveä dilemma ton leffan suhteen. Olen vannonut että en katso enään yhtään Adam Sandlerin leffaa, mutta tossa leffassa taas on Gemma Arterton joka nyt on itselle aina hyvä syy katsoa leffa. :D