Tässä kun ensin tuskastui tähän tämän vuoden järjettömään Disneyn animaatioista tehtävien live-action versioiden tulvaan ja kun Dumbon katsominen oli omiaan vain lietsomaan tätä negatiivisuutta, niin vanhoja kauhuelokuvia tässä katsoessani toivoisin Notre Damen kellonsoittajaa jälleen valkokankaalle. Se Disney-animaatio kun oli kunnianhimoinen, yksityiskohtainen, synkkätunnelmainen ja kypsähkö "kuuma sotku", joka sitten esimerkiksi kärsi aika vakavista sävyongelmista, kun sinne oli pitänyt mm. päälleliimata Disneyn menestysreseptin mukaan hauskoja, koomisia sivuhahmoja niiden gargoilien muodossa, joilla ei muistaakseni ollut yhtään mitään käytännön merkitystä tarinassa.
Onhan toki näitä Kellonsoittajan filmatisointeja tehty vuosikymmenien saatossa ja juuri katsoin tämän 1939 version, jossa 19 kesäinen Maureen O'Hara näyttelee Esmeraldaa ja Quasimodona loistavan maskeerauksen takana Charles Laughton, sekä Frolloksi on heittää Cedric Hardwicke. Huikeat lavasteet ja Notre Damen katedraali, joka on viimeisen päälle mallinnettu, maksoi jo pelkästään nykyrahassa 4,5 miljoonaa dollaria. Ylipäänsä loistava lähdemateriaali, josta saa painavan ja sydänalusia puristavan tarinan, ja joka on kyllä sen verran pyöritettävissä, että yleisön voisi pystyä edelleen yllättämään. Krediiteistä pisti silmään, että leikkaajanakin oli vielä Robert Wise, joka tulisi ohjaamaan elokuvia kuten West Side Story ja Sound of Music.
Täytyisi Lon Chaneyn mykkäversio katsella myös joskus, kun saa vähän hajurakoa tähän edelliseen. Oletettavasti vapaata riistaa, mitä tulee tekijänoikeuksiin, mutta sitten on aina printtien laatu. Oopperan kummituksen olenkin jo katsellut ja olihan se maineensa arvoinen, karvat nousi pystyyn kuin parhaimmassakin modernissa kauhuelokuvissa kun kummituksen kasvot näkyivät. Oikeastaan samat sanat kuin tähän kellonsoittajaan, miksi ei nykypäivänä tehtäisi uutta versiota. Tosin Joel Schumacherhan teki jonkunlaisen elokuvaversion tarinasta 2000-luvulla ja on ollut elämäni varrella lukuisia tilaisuuksia tuo katsoa, mutta en ole vielä koskaan sitä saanut tehdyksi, vaikka Netflixissäkin tullut vastaan.
Jonkin verran elokuvasivistystä paikkailtu, kun Draculaa, Frankensteinia, Tohtori Jekyll & Mr. Hydea ja muita monsterikuvia viimein katseltu. Ei nyt aina kovin kauniisti monet ole ikääntyneet, mutta aikaansa nähden todella hienoja elokuvia, mukavaa historian havinaa ja on hienoa nähdä, millä osin nuo elokuvat ovat vaikuttaneet nykyihmisten käsitykseen noista hirviöistä sekä niiden maailmasta. Esimerkiksi Frankensteinissakin Ygor on vasta kolmannessa elokuvassa, vaikka hänet liitetään nykyään erottamattomasti yhteen Frankensteinin kanssa. Ja on ikonisia hetkiä, trikkejä ja muuta. Jekyll & Hyden kuuluisa maskeeraus, jossa hahmo muuttuu kameran edessä taitavan maskeerauksen sekä valotustrikkien avulla tavallisesta ihmisestä hirviöksi jne. On ne maineensa arvoisia ja voi vaan arvailla millainen fiilis siellä aikalaisyleisössä on jotain näkymätöntä miestäkin seuratessa ollut.
