Jatkoajan leffakerho

[godspeed]

Minä en niin Queenin historiaa tiedä, mutta olipahan jumalaisen komeasti kuvattu elokuva. Puhun tässä siis lähinnä rauhallisemman mallisesta ja maalailevasta musavideoestetiikasta joka pelasi, joskin taas draamakuvaus oli hyvin riisuttua ja tavallista.

 

[Tjapalala]

Tuli katsottua Bohemian Rhapsody ja oli kyllä todellinen pettymys. Pelkäsin, että homma kaatuu pääosan esittäjään eli Rami Malekiin ja siihenhän se suurimmaksi osaksi kaatui. Mies valittiin Freddien rooliin siksi, että muistuttaa häntä hieman ulkonäöltään. Harmi, ettei näyttelijälahjoja otettu huomioon. Malek on loistava mr.Robot tv-sarjassa, mutta on todellinen puupökkelö vaativissa rooleissa. The Pacificissa oli ihan ok, mutta taas samanlaisessa ilmeettömässä roolissa kuin mr.Robotissa. Nimenomaan ilmeettömässä.

Hauskaa miten eri tavalla voidaan asioita nähdä. Minä taas sanoisin Rami Malekin olevan parasta leffassa. Mielestäni näytteli hyvin. Muutenkin yleisesti ottaen hänen suoritustaan on arvostettu ja puhuttu jopa Oscar - arvoisesta näyttelystä. Joten olen kyllä vahvasti eri mieltä, että elokuva olisi kaatunut Malekkiin. Elokuvan parhaita suorituksia.

 

[Luke]

Tuli katsottua Bohemian Rhapsody ...

Oikeastaan kaikkeen eri. Viime vuoden paras elokuva yhdessä Stalinin kuoleman kanssa. Näyttelijäsuoritukset järjestään onnistuneita.

Makuasioitahan nämä. Itselleni upposi, ja hyvin. Pidän kovasti Queenista, mutta koska en ole erityinen fani, niin nuo historiavirheet eivät häiritse.

 

[Buster]

Eilen katsoin Matti Kassilan Niskavuoren, jossa on pari Hella Wuolijoen näytelmää nivottu yhteen ja kylläpäs maistui todella, todella hyvältä. Mielestäni elokuvassa on teatterimaista voimaa läsnä. Dialogikohtauksia dialogikohtausten perään muutamissa eri sisätiloissa. Sommittelu ja kameratyö on melko perinteistä ja vailla hienouksia, mutta samanaikaisesti äärimmäisen varmaa ja asiansa ajavaa. Dialogi on pitkälti timanttia. Siinä on suurilta osin säilytetty teatterimaisuus, jolloin erityisesti matriarkan sanomiset välittyvät kuin jumalan sanana, jota ukkosmyrskykin eräässä avainkohtauksessa säestää. Yleensäkin hahmojen sanomisiin tulee sellaista voimaa, ajattomuutta ja erehtymättömästi suomalaista tyyliä. "Ei ole tapana Niskavuoressa miesten perään soitella". "Eihän se ole kunnon ihminen kun ei kuulu lottiin, eikä edes kirkkokuoroon". Miesten vieraissa juoksemisesta: "Aina tuli takaisin, katui ja häpesi.... Halasi paremmin". "Onni on kun kaura kasvaa korviin asti". "Avioliitossa avitetaan toisia", "Rovasti tekee parilla sanalla siveettömästä siveän". jne.

Toisaalta kun tuo dialogi on jätetty tuollaiseksi, niin siitä tuli myös mieleen kuin olisi katsonut vanhaa mustavalkoista kotimaista elokuvaa. Ja näkihän tuon jokseenkin teatterimaisen lähestymistavan näyttelijöistäkin. Kamera ei tainnut ainakaan hirveästi lähikuville tulla, korkeintaan jotain reaktiokuvia. Siellä oli näyttelijät melko kivikasvoisia ja usein ilmeen juurikaan värähtämättä painettiin paikoiltaan vuorosanat ilmoille, mutta äänensävyssä ja olemuksessa oli sitten sitä kuvaavuutta sanojen saatteeksi. Jo niistä huomasi samantien, että Satu Silvon opettajatar ei ole samasta puusta veitetty kuin vanhempaan, pian menneisyyttä olevaan yhteiskuntaan kuuluvat Niskavuoren pitäjän ihmiset. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut mitään patsastelun, tai kameralle näyttelemisen tunnetta, minkä voisi kuvitella olevan vaarana. Tai ehkä seurasin vain niin intensiivisen kiinnostuneena tarinaa. Toki tietyt henkilöiden teot ja ajatukset ehkä jää vähän vaikeaselkoisiksi, tai vaille riittävän tukevaa alustusta. Mutta jos tässä nyt kaksi näytelmää on rutistettu yhdeksi, niin se on jossain määrin ymmärrettävääkin ja ovathan nämä avainhahmot myös tietyllä tavalla yleistyksiä ja tunteita kiedottuna ihmishahmon muotoon.

Hieno kuvaelma myös 30-luvun muuttuvasta suomalaisesta yhteiskunnasta ja ihmisistä. Esko Salmisen Aarne on kirjaimellisesti ajan nuoren miehen tavoin täynnä elinvoimaa ja riehakkuutta, mutta perheen velvollisuudet ja perinteet toimivat hänelle kahleina. Elokuvan tähtenä toimii Rauni Luoma Niskavuoren järkähtämättömänä matriarkkana, joka kutoo voiton ja saa tahtonsa läpi säilyttäen suvun maat ja sitä kautta ehkä myös epäsuorasti vallan. Mutta Chamberlainin solmiman Mynkkenin rauhansopimuksen tavoin, joka radiosta ilmoitetaan elokuvan loppukohtauksessa, tuo voitto/ilo on hyvin lyhyt ja sodan puhjetessa isot tilat tulevat kuolemaan, kun valtio pakkolunastaa niitä ja samalla alkaa yhteiskunta muutenkin hiljalleen urbanisoitua ja elinkeino muuttua maanviljelystä kohti teollisuutta. Eli sinänsä onnellinen loppu saakin traagisen kehyksen.

 

[Barcelona]

Mainostetaan nyt täällä että YLE Areenassa on katsottavana Michael Cainen leffa Alfie - naisten viettelijä. On mielestäni yksi parhaista leffoista mitä on 60-luvulla tehty ja hakkaa sen Jude Lawn vuoden 2004 version selkesästi 6-1 lukemin. Eli voi suositella niille joille myös 60-luvun ajan leffat uppoaa.

 

[FASlapsi]

Tuli katsottua Bohemian Rhapsody ja oli kyllä todellinen pettymys

Katsoin muutama tunti sitten leffan lentokoneessa ja oon eri mieltä kaikesta. Leffa oli loistava, eritoten Rami Malek veti minusta aivan huikeasti Freddien roolin. Leffasta innostuneena kattelin heti perään Youtubesta Queenin 1985 Live Aid -vedonkin, ja oikein nauratti miten saman näköiseksi olivat menon leffan kohtaukseen saaneet.

Toki en ole mikään hardcore-Queen fani koskaan ollut, joten ei jäänyt häiritsemään mitkään draaman ja tarinan takia vedetyt oikomiset niinku vaikka tuo We Will Rock You ja vahva vihjailu siihen että Freddie olisi delannut aika nopeasti Live Aidin jälkeen. Eniten iteltäni sai silmät pyörimään kohtaus, missä Geldof tuskailee että ei oo kukaan saatana soittanut meidän Live Aid lahjoitusnumeroon, kunnes sitten Queen esiintyi ja sitten alkoikin puhelimet soimaan niin perkeleesti ja jo olikin se miljoona kerätty tuosta vaan ennen ku oli edes Queenin esitys ohi. En jaksa uskoa että se on ihan noin mennyt..

Mutta kaikkiaan oli kyllä loistoleffa. Jatkiksen vuoden leffa -äänestyksen takia katoin myös Three Boards out of Missouri vai mikä vittu olikaan, sekin oli vitun hyvä. Ikinä en ois tommosta kattonu jos en ois täältä suosituksia saanut

 

[Manazeri]

Vaikka leffan teossa oli kuullemma mukana jonkin verran Queen-bändin jäsen/jäseniä, silti historiallisesti useat asiat heittivät täysin häränpyllyä esim. biisi "We Will Rock You" sävellettiin jo vuonna 1977.

Tämähän ei todellakaan ollut ainoa asia elokuvassa mikä oli historiallisesti täysin väärin. Isoimpana asiana mielestäni tuo että Mercury sai diagnoosin sairaudestaan oikeasti vasta kaksi vuotta Live Aidin jälkeen. Brian May ja Roger Taylor oli niin isosti mukana elokuvan teossa niin on uskomatonta miten he saivat aikaan lähes täysin fiktiivisen Queen-popcorn-elokuvan.

Suurimmalle osalle ihmisiä Queen on yhtä kuin Freddie Mercury. Ja tuosta 80-luvulla Aidsiin sairastumisesta olisi saanut suhteellisen helposti tehtyä yhteiskunnallisesti merkittävän elokuvan. Ja tätähän se Sacha Baron Cohenin versio olisi todennäköisesti ollutkin. Mutta Taylor ja May halusivat kiillotetun elokuvan kertomaan kuinka relevantteja henkilöitä he ovat.

Mutta kummallisintahan tässä kaikessa on että tämä märkä ripulipieru sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta editoinnista. Tässä esimerkki tästä mahtavuudesta. Linkki vie youtubeen.

Bohemian Rhapsody - Nominated for Best Achievement in Film Editing (2019 Oscars)

Hyi ssaaatana. Tuo kunnon Taken 3 vibat.

Bryan Mills jumps a fence

 

[Everton]

BlacKkKlansman tuli viimein nähtyä. Hyvä elokuva ja Jasper Pääkkösen rooli oli justiinsa niin merkittävä kuin oli annettu ymmärtääkin. Melkein heti perään tuli telkkarista katsottua myös The Butler, joka kesti näköjään oikein hyvin kolmannen kerran katsomisenkin. Eli siinähän sitä oli yhdelle sunnuntaille annosta afroamerikkalaisuudesta.

Tuli katsottua myös Joaquim Phoenixin You Were Never Really Here. Olen ennenkin sanonut, että elokuva voi olla ok tai jopa hyvä, vaikka sitä ei ymmärtäisikään. Ei tämäkään huono ollut, mutta en kyllä ymmärtänyt elokuvasta juuri mitään.

 

[Tjapalala]

Bohemian Rhapsodysta sen verran, että kyseessä on tosi tapahtumiin perustava draamallinen elokuva. Jos haluaa kaiken faktana, niin on dokumentit sitä varten kehitettyä. Tämä elokuva ei ole dokumentti. Näin itse olen suhtautatunut näin tosi elämään perustuviin tuototoksiin. Silti mielestäni ohjaajan/käsikirjoittajan tulee tarkasn miettiä mitä muuttaa. Sen täytyy lisätä selkeästi jotain elokuvaan. Tässä ei mielestäni ole aina onnistututtu Bohemian Rhapsodyssa.

 

[sporttipappa]

Mutta kummallisintahan tässä kaikessa on että tämä märkä ripulipieru sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta editoinnista. Tässä esimerkki tästä mahtavuudesta. Linkki vie youtubeen.

Bohemian Rhapsody - Nominated for Best Achievement in Film Editing (2019 Oscars)

En väitä että olisit väärässä. Mielestäni tuossa onnistuttiin hyvin tuomaan leikkauksella esiin tunnelma, jossa esitettiin itsevarmaa, mutta oltiin sisällä äärimmäisen hermostuneita. Poukkoilevat huomiot ympäristöstä, katseet kääntyilevät, miksi Freddie pukeutunut niin räikeästi yli. Jne jne.

Paha sanoa miksi leffan kuuluisi olla totta. Tosiasiat on sitä bonusmateriaalia johon toisaalta fanit tarttuu, ja voivat pahoittaa mielensä sitten siitä. Taisi sekä May että Taylor olla tuottamassa leffaa, enkä pääse millään siihen ajatukseen, että tämä olisi tae siitä, että asiat menevät tositapahtumien kanssa yksi yhteen tai edes sinnepäin. Mutta itse en ole samaan tapaan yhtyeen fani, jotta se häiritsisi.

Mitä tulee itse leffaan, oli se suorastaan mahtava hyvän mielen leffa mielenkiintoisesta bändistä. Ja se keikka oli kuin itse olisi ollut paikalla. Voisikin laittaa alkuperäisen pyörimään kotona, kun pääsen töistä.

 

[Varis]

Mitä tulee itse leffaan, oli se suorastaan mahtava hyvän mielen leffa mielenkiintoisesta bändistä. Ja se keikka oli kuin itse olisi ollut paikalla. Voisikin laittaa alkuperäisen pyörimään kotona, kun pääsen töistä.

Hirveän eri tavalla asian voi nähdä. Minun päällimmäinen mielipiteeni salista poistuessa oli, että olipa lattea ja kritiikitön fanidokkari, joka ei kyennyt käsittelemään teemojaan uskottavasti eikä tuomaan kellekään mitään uutta yhtyeestä. Nautin elokuvasta hetkellisesti viimeisen konsertin kohdalla, sillä se oli ihan hienosti toteutettu. Toisaalta samaan tunnelmaan pääsee alkuperäisellä videolla youtubestakin, joten kokonaisuutena koko viime vuoden suurin pettymys odotuksiin nähden.

Viime viikolla kävin katsomassa kehutun Green Bookin ja minun osaltani siihen pätkään sopii paljon paremmin tuo kuvaus hyvän mielen leffasta mielenkiintoisesta bändistä. Paikoin tuli mieleen yksi suosikeistani Koskemattomat ja se on tässä tapauksessa pelkästään hyvä asia. Suorastaan järkytyin kun leffan jälkeen tarkistin sen imdb-arvosanan ja se oli vain 0,1 pistettä Bohemian Rhapsodya parempi. Mun papereissani ero olisi ainakin kolme pistettä, mutta onneksi nämä ovat mielipidejuttuja ja se on pelkästään hienoa että kaikille leffoille löytyy omat faninsa.

 

[Walrus21]

Mainostetaan nyt täällä että YLE Areenassa on katsottavana Michael Cainen leffa Alfie - naisten viettelijä. On mielestäni yksi parhaista leffoista mitä on 60-luvulla tehty ja hakkaa sen Jude Lawn vuoden 2004 version selkesästi 6-1 lukemin. Eli voi suositella niille joille myös 60-luvun ajan leffat uppoaa.

Hyvä leffa oli, kiitos vinkistä. Uusintaversion taidan suosiolla jättää väliin.

Michael Cainea on mukava nähdä vaihteeksi vähän nuorempana. Elokuvassa oli tavoitettu hyvin 60-luvun Britannian tunnelma, johon Cainen roolisuoritus istuu erinomaisesti.

Ehdin myös vihdoin katsella viime vuoden Oscar-voittajan, The Shape Of Waterin. Aika odotetustihan tuo täytti laatuelokuvan kriteerit, mutta kuten arvosteluissa on tuotu esiin, jotain jäi uupumaan. Mielestäni sosiaalinen kommentääri oli turhan alleviivaavaa, minkä lisäksi leffasta puuttui tietynlainen yllätyksellisyys. Richard Jenkinsin erinomainen sivurooli jäi erityisesti mieleen positiivisessa valossa.

 

[Barcelona]

Michael Cainea on mukava nähdä vaihteeksi vähän nuorempana. Elokuvassa oli tavoitettu hyvin 60-luvun Britannian tunnelma, johon Cainen roolisuoritus istuu erinomaisesti.

Siellä YLE areenassa on myös The Italian Job katsottavana. Kyseistä leffaa on ajan hammas hieman purrut, mutta on ihan viihdyttävä myös. Kyseessä siis 60-luvulla tehty "ryöstetään ensiksi jotain ja sitten kaahataan pakoon" - leffa. Elokuva on kuuluisa just tosta lopputakaajokohtauksesta jossa rosvoilla on mini cooperit alla ja siitä että lefassa on kunnon cliffhanger lopetus. Cain on tossakin leffassa elementissään ja legendaarinen brittikoomikko Benny Hill on sivuosassa.

 

[Walrus21]

The Favourite on kerännyt useita Oscar-ehdokkuuksia ja on yksi suurimmista suosikeista parhaan elokuvan kategoriassa, joten päätin itsekin lompsia teatteriin katsastamaan, mistä on kyse.

Elokuva oli kuitenkin hienoinen pettymys. Päällisin puolin kaikki on mallillaan: henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja, kuvaus ja lavasteet erinomaisia, tarina kiinnostava ja näyttelijätyö lähes virheetöntä. Tällä reseptillä leffa pitää mielenkiintoa yllä reilut puolisentoista tuntia. Sen jälkeen tapahtuu lässähdys, joka laskee elokuvan arvosanan kiitettävästä hyvään.

Tarinana tässä toimii henkilöhahmojen välinen valtakamppailu, joka tuo mieleen 50-luvun klassikkoelokuvan All About Eve. The Favourite vie kuitenkin perinteisen asetelman uuteen ympäristöön, kun katsojalle esitellään 1700-luvun Englannin kuninkaallinen hovi. Kekseliästä leffassa on naishahmojen varaan rakennettu, paikoin ronskikin dialogi; ilmeisesti tässä on lähdetty rohkealla otteella yhdistelemään nyky-yhteiskunnan kerronnallisia elementtejä historialliseen kontekstiin. En tiedä tarkalleen, minkä verran käsikirjoituksessa on otettu taiteellisia vapauksia, mutta nähdäkseni ainakin pahimmilta anakronismeilta vältytään.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on laadukas filmi, jossa päähenkilöiden välinen draama on väkevää ja kerronnalliset ratkaisut tuoreita. Tuotantoarvoiltaan erinomainen teos kärsii kuitenkin loppua kohden viihdearvon laskusta, kun tarina on jo ehditty pistää pakettiin noin puoli tuntia ennen varsinaista loppua. Musiikista on myös pakko antaa pieni miinus; toistuvat korkeat äänet ja painostava äänimaisema alkoivat lähinnä närkästyttämään. Leffasta tuli mieleen viime vuoden Oscar-ehdokas Phantom Thread, joka oli sekin laadukas mutta jossain määrin tylsähkö character study.

 

[olkikuukkeli]

Leffasta tuli mieleen viime vuoden Oscar-ehdokas Phantom Thread, joka oli sekin laadukas mutta jossain määrin tylsähkö character study.

En tiedä viittaatko character studylla vain Phantom Threadiin (olen tästä jokseenkin samaa mieltä), mutta minusta The Favourite oli kyllä enemmän. Vaikka henkilöiden välinen draama oli pääosassa, oli se mielestäni myös hyvä läpiluotaus monarkian ajan aateliston elämän raadollisuuteen ja ihmisen sisimmän tuhoaviin rakenteisiin. Kuvaus oli huikeaa ja hulppeasta ympäristöstä oli taitavalla tavalla saatu painajaismainen ja ahdistava. Loppu kiistatta alleviivasi ehkä turhankin pitkään elokuvan pääteemoja, mutta toisaalta loppukohtaus oli parhaita pitkään aikaan näkemiäni, todella mieleenpainuva.

 

[Walrus21]

En tiedä viittaatko character studylla vain Phantom Threadiin (olen tästä jokseenkin samaa mieltä), mutta minusta The Favourite oli kyllä enemmän. Vaikka henkilöiden välinen draama oli pääosassa, oli se mielestäni myös hyvä läpiluotaus monarkian ajan aateliston elämän raadollisuuteen ja ihmisen sisimmän tuhoaviin rakenteisiin. Kuvaus oli huikeaa ja hulppeasta ympäristöstä oli taitavalla tavalla saatu painajaismainen ja ahdistava. Loppu kiistatta alleviivasi ehkä turhankin pitkään elokuvan pääteemoja, mutta toisaalta loppukohtaus oli parhaita pitkään aikaan näkemiäni, todella mieleenpainuva.

Ehkäpä The Favourite oli luettelemiesi seikkojen takia monipuolisempi. Itsekin nautin pieteetillä toteutetusta ajankuvasta ja sivuhenkilöiden tuomista lisämausteista.

Phantom Threadin tavoin tämäkin leffa lähti ehkä aavistuksen verran liikaa taiteellisten arvojen ilmaisuun tarinankerronnan kustannuksella. Vaikka elokuvia ei pitäisi arvioida ainoastaan kevyenä hupina, niin itse vaadin huippuelokuvilta myös jonkinlaista "universaalia samaistuttavuutta", jota en usko kummankaan mainituista elokuvista saavuttaneen.

Elokuvaharrastelijalle must see, mutta satunnaiskävijälle vaativa ja jossain määrin laahaava filmi. Rachel Weiszin ansiosta kestänee useammankin katselukerran.

 

[Musta Nuoli]

Alita: Battle Angel oli tyypillistä James Cameronia (Cameronin pitkään hautoma kässäri ja tuotanto, vaikka ns. sijaisohjaajana toimiikin Robert Rodriguez), eli ulkoisesti todella koreaa ja efekteiltään uraauurtavan edelläkävijämäistä, mutta juonellisesti kliseisen naiivi ja hahmoiltaan pääosin hyvin yksiulotteinen. Alitassa on vähän potkua, muissa juurikaan ei.

200 miljoonalla dollarilla on saatu todella komeaa jälkeää ja täysin CGI-toteutuksena tehty Alita on hieno yhdistelmä liki täydellistä fotorealistisuutta ja "elävää mangaa" jättisuurine silmineen, joten Wetan digi- ja tehostepajan poikia on kiittäminen.

3D-versio ei tuonut yhtään mitään lisää, 3D-touhuista saisi vähitellen jo luopua koska aniharvat elokuvat ovat hyötyneet kunnolla 3D-kuvauksesta.

Lisäksi elokuva ei ole oma itsenäinen leffansa vaan vain uuden franchisen pohjustus, jonka loppu jättää tarinan kesken ja jossa jätetään muutenkin useita sivujuonia ja -hahmoja avoimeksi. Alkupuoli oli tarinallisesti vielä kiintoisampaa silloin kun siinä vielä maltettiin keskittyä pienempiin detaljeihin ja hahmoihin, loppupuoli meni sitten CGI-ryskeeksi ja rymistelyksi. Parin tähden viihdespektaakkeli, jonka unohtaa nopeasti mutta joka sentään on monin verroin tarinallisesti parempi kuin Cameronin Avatar, joka oli paska tekniikkademo jonka juoni oli typistetty ja yksinkertaistettu, likipitäen ta-vu-tet-tu versio Tanssii susien kanssa -elokuvasta.

Kuten sanottua niin Alita oli tuotannoltaan ja käsikirjoitukseltaan tyypillistä Cameronia. Cameronhan ei ole saanut tarinaa, hahmoja ja efektejä tasapainoon kunnolla sitten 1980-luvun puolivälin ja Aliensin, sen jälkeen hänen teoksiensa painopiste on ollut vain efekteissä ja putkijuoksu-juonissa joissa hahmot ovat yksiulotteisia ja tarina on alistettu tehostepajan saavutuksille. Tämän huomaa esimerkiksi täysin yliarvostetussa T2:ssa, joka on intensiteetiltään ja juoneltaan lattea verrattuna ensimmäiseen The Terminatoriin, joka olisi pitänyt jättää yksittäiseksi teokseksi eikä väkisin tehdä sille perheystävällisiä jatko-osia. T2:n suurin maine perustuu vahvasti silloisiin ykkösluokan efekteihin, jotka olivat hienoja aikoinaan. Nyt kun niistä on aika jättänyt niin huomio kiinnittyy entistä enemmän kömpelöön tarinaan, kuohitun terminaattorin ponnettomuuteen ja niin vastenmieliseen lapsipäähahmoon, että nestemäinen metalliterminaattorikin on parempi vaihtoehto ihmiskunnan tulevaisuudelle kuin kiittämätön pikkunilkki.

 

[Jj]

Tuohon alkuun kyllä eri. Minusta jopa sivuhahmoihin oli saatu sopivasti omaa luonnetta, sen minkä aika salli. Alitan hahmo oli juuri oikeanlainen sekoitus Battlea ja Angelia. Mangat pitää lukea uudestaan (okei, pitkän tauon jälkeen) mutta kyllä mä tämän dollarilla ostan, fiilis oli sellainen kuin pitää. Scifi/cyberpunk -mielessä tässä oli viimein tehty muutamia asioita oikein minun mielestäni. Tämä oli kai pitkän ajan projekti Cameronille, mielummin tätä kuin 7 Avataria. 3D ja iSense sopi tähän ihan hyvin. Viihdyin.

 

[flintstone]

Tuli käytyä viikonloppuna katsomassa Alita Battle Angel ja se oli pitkälle sitä mitä odotinkin ja omasta mielestäni genressään ihan komea tekele, tarina ei ollut mitenkään syvällinen ja juttu jätetään tarinan osalta kesken joten jatkoa on ainakin suunniteltu. Mutta en siis pettynyt, efektien ja teknisen tekemisen osalta kyseessä on a-luokan teos joka on aikalailla aivot narikkaan toimintaa niin hyvässä kuin pahassa. Minuun se iski koska sitä olin tätä leffaa katsomaan mennessä myös hakemassa. Ja mielestäni 3D myös toimi Tennispalatsi/Scape (iSense), ei sillä etteikö 2D myös olisi voinut olla ihan yhtä hyvä.

Spoileri

Tosin en kiellä etteikö Jennifer Connelly alusvaatteissa 3D:nä olisi aika herkku.

Joten omalta osalta annan suosituksen noilla spekseillä, jos haet jotain syvällistä niin kannattaa valita joku toinen leffa jos taas komeaa toimintaa ja hienoja efektejä niin tämä leffa on siihen oiva valinta.

 

[Buster]

Jos itsekin näin useampi päivä katselusta ja yksityiskohtien haalistuttua heittää oman ohuen mielipiteen Alitasta, niin itse kuulun taas pettyneiden joukkoon. Tarina on kliseillä täytetty imelä, varhaista teini-ikäistä kohdeyleisöään kosiskeleva seos, johon on ahdettu liikaa tavaraa. Itse tarina ei oikein missään vaiheessa saa kunnolla ilmaa pyöriensä alle, kun se joutuu niin montaa elementtiä jongleeraamaan samaan aikaan. Toisaalta taas aika moni elokuvan juonikuvio on täysin geneerinen ja hengetön. "Elokuva on kuin Frankensteinin hirviö, joka menee tarinaosuuksissa jatkuvasti oikosulkuun" (tjs.), summaa aika hyvin omat ajatukset. Välillä toimintakohtauksissa sitä alkaa lämmetä elokuvalle paljonkin, mutta kun siirrytään taas takaisin lievistä sävyongelmistakin kärsiviin tarinaosuuksiin, niin se alkaa jälleen kylmetä.

Joidenkin trailereiden perusteella pelkäsin olevan hyvinkin vahvasti teineille tähdättyä yksinkertaista kevytviihdettä jännittävään pakettiin käärittynä ja siltä se pitkälti tuntuikin. Ei siinä sinänsä vikaa ole, mutta yleensä sen seurauksena tulee vähän tuollainen kliseinen, oiottu ja sieluton tarina. Joku arvostelija taisi kuvailla sitä "vanilla dystopian romanceksi", eli ettei siinä ole kunnolla läsnä aikuisia, haastavia ja monimutkaisia ideoita, sekä kysymyksiä, joita yleensä sci-fi:n taustalta löytyy. Oma ongelmansa oli tietysti myös siinä, että tarina oli vielä melko tuttu, kun olen kaksiosaisen Gunnm -animeleffan nähnyt joskus aikoja sitten. Siinä ei muistaakseni tuota Motorballia tainnut vielä olla läsnä, mutta voin muistaa helposti kyllä väärinkin. Mutta olihan tässä Alitassa rytmitysongelmiakin ja olisin kaivannut enemmän aikaa Alitan kanssa ja tuon maailman arjen maalaamista tukevammin, ennen kuin elokuvan juoni olisi varsinaisesti lähtenyt liikkeelle. Montakohan kliimaksia myös elokuvalla oli loppupuolella ja sitten se loppuu niistä epäonnistuneimman jälkeen kuin seinään melko odottamattomasti. Ehdin katsella kelloakin pariin kertaan.

En tiedä, mihin kumman hermoon tuo elokuva oikein osui, kun vähän kärttyisäksi se meikäläisen ehkä heitti. Ehkä kun ennakkoon tiesin, että budjettina on se 200 miljoonaa ja takana kuitenkin Robert Rodriguez, sekä CGI:hin rakastunut James Cameron, niin vähän olisi odottanut jotain muutakin kuin pian täyteen unohdukseen vaipuvan, hajuttoman elokuvan.

 

[Vintsukka]

Kevään genrefestarisesonki lähestyy. Tamperelainen Cinemadrome paljastelee ohjelmistoaan tipoittain, tähän mennessä julkistetut elokuvat ainakin vakuuttavat: William Castle -klassikko The Tingler, Alienin 40-vuotisjuhlanäytös ja Jean-Claude Van Dammen tähdittämä Cannon-kalkkuna Cyborg.

Mykkäelokuvafestari Loud Silents julkaisee ohjelmistonsa ensi viikolla, mutta yksi leffa on jo tiedossa: Laulu tulipunaisesta kukasta esitetään Tampere-talossa Tampere Filharmonian säestyksellä. Pakkohan tuonne oli lippu käydä ostamassa.

 

[nahkis]

Onko Cronenberg-faneja?

Suurena Kärpäsen (1986) ystävänä minulle suositeltiin Videodromea (1983). Potkaisi kyllä aivan kulman takaa. Lähinnä ehkä siksi, että olen pitänyt miehen tuotantoa vähän epätasaisena.

Kyseessähän on Kärpäsen lailla b-luokan scifi-jännäri/trilleri.

Mainion leffasta tekee paitsi painostavan psykedeelinen tunnelma, kuuma Debbie Harry, suhteellisen omaperäinen juoni ja idea, mutta myös kotoisa kämäisyys. Lisäksi tietynlainen outouden tunne siitä, että vaikka leffa on 36v vanha ja perustuu paljolti teknologiaan ja erikoistehosteisiin, niin tämä yhtälö ei haittaa ollenkaan eikä syö elokuvan tehoa.

Aikamoinen underground-klassikko. Suosittelen kaikille "alan miehille" (ja naisille).

 

[Zodiac]

Tuli tuossa katsottua Alien : Covenant leffa. Ei leffana mikään erityinen mutta Michael Fassbender on kyllä loistava näyttelijä. Meikä tykkää.

Michael Fassbender – Wikipedia

 

[hablaa]

Onko Cronenberg-faneja?

Toki, aina. Oikeastaan alkupään tuotanto on ainoa joka itsellä on vähän niin ja näin, mutta sen jälkeen olen tykännyt lähestulkoon jokaisesta elokuvasta. Tai no, eXistenZ ei tippunut oikein lainkaan, mutta yksi huti sallittakoon. Pari viikkoa sitten tuli käytyä katsomassa Naked Lunch elokuva-arkiston (vai "KAVI"ko se nykyään on) näytännössä, oli se helvetin tiukka edelleenkin.

Yksi vähän vähemmälle huomiolle (näin perstuntumana) jäänyt elokuva ohjaajan tuotannosta on Dead Ringers. En sikäli perusta palkinnoista, mutta se ettei Jeremy Irons saanut pääosarooleistaan (näyttelee identtisiä kaksosia, jotka ovat molemmat gynekologeja) Oscaria kertoo ihan kaiken noiden palkintojen järkevyydestä. Mukana on pikkuisen "body horror"-elementtejä, niin kuin Cronenbergin tuotannossa aina, mutta enemmän kyseessä on psykologinen trilleri. Erittäin suositeltava, jos ei ole tuttu ja ohjaajasta pitää. Mutta ei ole mikään paras treffileffa, moni naispuolinen tuttava on sanonut että kyseessä on kovin vastenmielinen tekele. Ehkä, jos olisin gynekologin pöydälle ikinä asettunut, voisin ollakin samaa mieltä, eos.

 

[Walrus21]

If Beale Street Could Talk oli ihan mukiinmenevä draama, joka tosin unohtunee aika nopeasti. Tarinaan oli kirjoitettu pari mielenkiintoista sivuhahmoa, mutta he saivat aika vähän ruutuaikaa ja jäivät tarinan kannalta sivuosaan. Musiikki oli omituisen painostavaa, mikä korostui volyymien ollessa (taas) liian kovalla.

Kokonaisuudessaan kelpo elokuva, jossa ei kuitenkaan ole mitään uutta ja mullistavaa. Samasta teemasta on tehty niin kovalla tahdilla filmatisointeja, että tämä tuskin jää elokuvahistorian suurten tekeleiden joukkoon. Veikkaan Baldwinin kirjan olevan kuitenkin hyvä. Pitää ehkä joskus lukaista.