Ilmoitukset

* Tarvitsetko hyvän syyn kuluttaa aikaasi Jatkoajan keskustelupalstalla vielä nykyistäkin enemmän?
* Haluatko viilata pilkkua tai nipottaa yhdyssanavirheistä?
* Reputitko sinäkin oikeustieteellisen pääsykokeissa?
* Tykkäätkö kurista ja järjestyksestä?

Jos vastauksesi johonkin näistä kysymyksistä on ”kyllä”, niin mikset liittyisi joukkoomme hilpeään?

Haemme lisää moderaattoreita valvomaan Suomen suosituimpiin kuuluvan keskustelupalstan viestejä, opastamaan käyttäjiä ja pitämään muutoinkin yllä palstan hyvää tasoa.

Edellytämme moderaattoreilta yhteistyökykyisyyttä, täysikäisyyttä ja ainakin jonkin asteista täyspäisyyttä. Moderaattorin ei tarvitse päivystää palstalla kellon ympäri, mutta odotamme kaikilta tiettyä aktiivisuutta.

Jatkoajan keskustelupalsta toimii vapaaehtoisvoimin. Moderaattoreille ei makseta palkkaa tai korvauksia, mutta he saavat liittyä Jatkoaika Ry:n jäseniksi ja pääsevät osallistumaan yhdistyksen jäsenilleen järjestämiin tapahtumiin.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 31.1.2019 mennessä joko yksityisviestinä Moderaattoreille tai sähköpostitse osoitteeseen moderaattorit(at)jatkoaika.com. Mainitse hakemuksen yhteydessä keskustelupalstalla käyttämäsi nimimerkki, mitä palstan osioita seuraat aktiivisimmin sekä miksi haluaisit tai sopisit moderaattoriksi.

Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä sopivimpiin ehdokkaisiin seulottuamme kaikki hakemukset läpi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Kaukosäädin on saanut kuukauden pelikiellon syyllistyttyään Kannattajatoiminnan lieveilmiöt -ketjussa asiattomuuksiin ja flametukseen. Kyseisen nimimerkin pitkä historia vastaavista rikkeistä vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki t.m.a.l on saanut viikon pelikiellon kirjoitettuaan täysin turhia viestejä Kärppien osioon. Viestien heikko kieliasu vaikutti myös päätökseen pelikiellosta.

Nimimerkki AaTee on seuraavan viikon ajan pelikiellossa, sillä hän on keskittynyt viime aikoina aivan liian usein aukomaan päätään toiselle käyttäjälle itse asian sijaan.

Sulje ilmoitus

Jatkoajan leffakerho

Viestiketju osiossa 'Vapaa keskustelu' , aloittajana Paitselo, 01.08.2002 klo 18.27.

  1. Buster Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Brian O'Neill
    Leffoja tuli viime vuonna katsottua yhtä paljon kuin sitä edeltävänäkin ja eilen vuosi lopetettiin katsomalla Bob Dylan -dokumentti No Direction Home. Tänä vuonna olisi tarkoitus alkaa hiljalleen purkamaan vanhojen kotimaisten elokuvien vyyhtiä, kun nyt on Suomi Filmin, Suomen Filmiteollisuuden ja Fennadan kokoelmat hyllyssä. Vuodenvaihteen jälkeen piti aloittaa, eli tänään, mutta taidan lykätä vielä hieman edemmäs tulevaisuuteen. Samalla olisi tarkoitus alkaa yli viiden vuoden pallottelun jälkeen pitää fyysistä elokuvapäiväkirjaa, johon voisi katsoessa raapustella, mitä mieleen tulee. Aloitin sen jo joskus jälkikäteen tietokoneelle kirjoitellen, mutta sehän jäi nopeasti kesken. Olisi mukava niitä huomioita jälkikäteen pläräillä ja monella muullakin tavalla tulee olemaan hyödyksi. Toisaalta tuollainen auttaa keskittymään elokuvaan ihan eri tavalla, mutta vastaavasti se myös voi tukahduttaa tunnetta ja immersiota.

    Innostuneena katsoin itsekin, että kuinka monesta eri maasta menneenä vuonna tuli elokuvia tiirailtua:

    Australia: Upgrade
    Belgia: The Racer and the Jailbird
    Bulgaria: Boyka: Undisputed IV
    Chile: Fantastinen nainen
    Espanja: Veronica
    Etelä-Korea: Burning
    Filippiinit: From What Is Before
    Hong Kong: New Police Story (2004)
    Indonesia: The Night Comes for Us
    Irlanti: The Siege of Jadotville
    Islanti: I Remember You
    Iso-Britannia: Journeyman
    Israel: Zero Motivation
    Italia: Paholaisen naamio, Mario Bava (1960)
    Japani: One Cut of the Dead
    Kanada: Goon: Last of the Enforcers
    Kreikka: Suntan
    Libanon: The Insult
    Liettua: Santa
    Kiina: Angels Wear White
    Meksiko: Roma
    Norja: What Will People Say (Mitä meistä puhutaan)
    Puola: Cold War
    Ranska: Cherbourgin sateenvarjot, Jacques Demy (1964)
    Ruotsi: Ajomies, Victor Sjöström (1921)
    Saksa: Viiru ja Pesonen 3 - Viiru muuttaa (Kaikki lasketaan?)
    Suomi: Juice
    Tanska: The Guilty (Den Skyldige)
    Thaimaa: Bad Genius
    Turkki: The Wild Pear Tree
    Unkari: On Body and Soul
    USA: How The Grinch Stole Christmas!, Chuck Jones (1962)
    Uusi-Seelanti: Bad Taste, Peter Jackson (1987)
    Venäjä: Loveless
    Vietnam: The Housemaid
    Viro: Tallinnan pimeys, Ilkka Järvi-Laturi (1993)

    Eli 36 elokuvaa ja yhtä monta maata. Pääosa tietysti kotimaisia, joissa mentiin yli sadan ja erityisesti amerikkalaisia, joita oli vielä enemmän.

    Tänä vuonna tuli imdb:hin ladottua kymppia mainiolle dokumentille Human (2015), Victor Sjöströmin huikealle mykkäklassikolle Ajomies, Jacques Demyn loistavalle musikaalille Cherbourgin sateenvarjot, jota säesti Michel Legrandin ikoninen musiikki. Viimeisenä täydet pisteet tuli Mr. Beanin televisiosarjalle.

    Varmaankin parhaat tänä (siis viime) vuonna näkemäni elokuvat olivat Three Billboards Outside Ebbing, Missouri, unkarilainen On Body and Soul, Luca Guadagninon Call Me By Your Name, Paul Schraederin First Reformed ja Pixar-animaatio Coco. Ehkä kuitenkin sellainen täysosuma jäi tältä vuodelta omalta kohdaltani puuttumaan. Mieleen jää tältä vuodelta myös joukko loistavia nuorisoelokuvia kuten Love, Simon ja erityisesti Eight Grade, joka on sillä saralla yksi kaikkien aikojen parhaimmistoa.

    Ja tietenkin täytyy myös muistaa uudenlaisen tarinankerronnan ja editoinnin taidonnäyte Searching, joka ei ole ihan ensimmäinen lajiaan, mutta onnistuu ylivoimaisesti parhaiten. Mielenkiinnolla myös odottelen, miten Gotham Independent Film Awardin voittanut The Rider menestyy Oscar-kilvassa. Aiemmat kyseisen pystin voittaneet elokuvat ovat Call Me By Your Name, Moonlight, Spotlight, Birdman ja Inside Llewyn Davis. Toisaalta tämä Chloe Zhaon itseään näyttelevillä amatööreillä varustettu The Rider on sen verran epätavanomainen Oscar-elokuva, että se voi hyvinkin kokea Inside Llewyn Davisin kohtalon ja jäädä kokonaan vaille ehdokkuuksia. Zhaohan on jo kiinnitetty ohjaajaksi Marvel-elokuvaan The Eternals.
     
    Viimeksi muokattu: 01.01.2019 klo 11.40
  2. Tarinankertoja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ipa, ipa, ipa, ipaa...
    Lainaus:
    Tämä piti pitkään ykkösijaa omassakin listassani, kunnes Debra Granikin "Leave no trace" meni ohi.
     
  3. Walrus21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Elokuvavuosi oli oikeastaan poikkeuksellisen antoisa. Nautin monista erityylisistä leffoista ja petyin vain harvoihin.

    Poikkeuksellisen hyviä tekeleitä olivat seuraavat:


    Coco
    Call Me By Your Name
    Kosketuksissa
    Hereditary

    Pidin myös paljon seuraavista:

    Love, Simon
    The Post
    Darkest Hour
    Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
    I, Tonya
    Lady Bird
    The Florida Project

    Kohtuullisia olivat seuraavat:


    Game Night
    Colette
    BlacKKKlansman
    A Simple Favor
    Molly's Game
    Phantom Thread
    Oma Maa
    The Greatest Showman
    Wonder

    Muutama huonokin mahtui joukkoon:

    Mamma Mia 2
    Nunna
    Kauhea Nainen

    Eli plussan puolelle kallistui selkeästi. Toki pyrin tietoisesti väistämään pahimmat miinat, ja uskon onnistuneeni. Oscar-voittaja Shape of Water jäi näkemättä, mutta aion paikata puutteen lähiaikoina.
     
  4. Buster Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Brian O'Neill
    Bumblebee kostautui erittäin hyväksi elokuvaksi, jota osasi vähän odottaakin, koska peräsimessä oli Michael Bayn sijaan kiitosta keränneen animaatioelokuvan Kubo ja samuraiseikkailu ohjannut Travis Knight.

    Päällimmäisenä mieleen jäi elokuvan hieno visuaalinen tarinankerronta, jossa tuntui löytyvän tarinan motivoima syy jokaiseen ratkaisuun ja katsojaa ei aliarvioitu. Monia yksityiskohtia ja asioita tuotiin esiin, sekä alleviivattiin hienovaraisesti lähikuvilla, dialogilla ja jo hahmon olemuksella, ja kutakuinkin jokaisesta "asettelusta" sitten tuli ns. payoff tyydyttävällä tavalla myöhemmässä vaiheessa tarinaa. Toki käytännöllisessä mielessä esimerkiksi lopun huipennus tytön osalta oli hieman hämmentävä, mutta tarinankerronnallisesta näkökulmasta se oli silti äärimmäisen tyydyttävä henkilökohtaisten haavojen sulkeutuminen. Myös John Cenan hahmo koki hienon matkan paljolti rivien välissä.

    Mielestäni (mukana olevat) robotit olivat ehkä pienempiä kuin aiemmin. Ei ollut vaikeuksia sovittaa heitä ruudulle, vaikka niitä toki oli melko vähän mukanakin. Jokaista kohtausta ei oltu turboahdettu täyteen tavaraa ja katsoja oli turvallisissa käsissä, sillä seuraavaan otoksen katseen kiintopiste oli aina samoilla haituvilla edellisen otoksen kanssa ja näin kaikkea aivokapasiteettiaan ei tarvinnut käyttää ruudun tapahtumien seuraamiseen, ja täten kaiken katsomansa sai myös sisäistettyä ja ajattelullekin jäi tilaa. Eli siis monipuolisemmin rakennettu ja rytmitetty, eikä jokaisesta kuvasta yritetty tehdä elokuvan näyttävintä.

    Ensimmäinen Bayn Transformers oli tietysti tarkkaan katseltu ja itselläni tuli myös eräänlainen nykysukupolven E.T. mieleen, vaikkei tietysti sellaiseen virtuositeettiin yllettykään. Aikanaan elokuvaharrastusta aloittaneena tykkäsin paljon ekasta Bayn Transformersista, mutta en ole sitä sen jälkeen katsonut. Muut ovat enemmän tai vähemmän jääneet kesken, tai joutunut katsomaan loppuun saakka. Bumblebee on mielestäni paras Transformers-elokuva, jonka ainoa konkreettinen kauneusvirhe lienee se, että tämähän on periaatteessa hieman eri tavalla sävytetty versio juuri siitä ensimmäisestä Transformers-elokuvasta. Vaikka tämä kuitenkin on spin-off elokuva, joka sijoittuu aikaan ennen sitä ekaa Bayn elokuvaa, mikä sitten lopussakin tehdään viimeistään selväksi.

    Ja oli hauska elokuva, joka onnistui aika mukavasti yhdistämään kepeää, sekä vähän vakavampaa ainesta. Vähän enemmän, tai isommin sävyin, olisi ehkä materiaalista vielä emotionaalisesti saatu irti ja sitä jäin rahtusen kaipaamaan. Mutta hyvin piti otteessaan ja Haylee Steinfeld suoriutui hyvin, sekä meni vielä kutakuinkin angstaavasta teinistä. Tietysti kanssa soundtrack oli 80-luvulle sijoittuvana elokuvana nautittava, ja luonnollisesti oli vielä muitakin hauskoja viittauksia suoraan, tai vähän epäsuoremmin. Mistähän esimerkiksi mahtoi perheen pikkuveljen harrastus johtaa juurensa...

    Meni vähän ohi, että oliko tämä Bayn pyörivä -trademark shotti elokuvassa mukana. Ainakin Bad Boysin ja muiden tapaan kamerakuvaan noustiin pystyyn sillain siististi, sekä oli helikopterilentelyä ja sitten joitain tuttuja tarinallisia elementtejä. Voisi sanoa elokuvan imeneen niin vahvasti mukaansa, että unohdin vähän jopa seurata.

    Toki saa taas nähdä mitä tulevissa elokuvissa keksitään ja käy, koska jos robotit nousee tarinassa päähenkilöiksi, niin heihin on kovin vaikea samaistua, vaikka heistä yrittäisi tehdä kuinka ihmismäisiä. Erityinen ongelma se on esimerkiksi toimintakohtauksissa, joissa katsojan pitäisi kyetä eläytymään ja kuvittelemaan, miltä esimerkiksi ne iskut tuntuvat. Mutta aika vähän on kokemusta metallisena robottina olemisesta ja rakennusten läpi paiskautumisesta. Tässä toki vielä rajoittui toiminta melko samaistuttavalle tasolle.
     
    Viimeksi muokattu: 05.01.2019 klo 15.46
    Ramchester tykkää tästä.
  5. Styge Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Pens, änärin suomalaiset
    Tuli katsottua Queen-elokuva. Harvoin nämä muusiikkielokuvat kovin kummoisia ovat ja myös tällä kertaa koko elokuva eli musiikista. Kerronta oli huonoa ja monin paikoin erittäin naivia. Lähinnä sitä elokuvan aikana ajatteli, että miksi tämä on tehty ja mitenköhän ne asiat oikeasti meni. Koko kuorrutetun paskan oikeastaan kruunasi Live aid konsertin aikana näytetyt hetket. En suosittele kenellekään.
     
    Manazeri tykkää tästä.
  6. Numero66 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL, Kärpät
    Porukka on varmasti jo kerennyt koeajaa itiksen IMAX salin, niin miltä riviltä mielestänne ollut paras katsoa leffaa? Joissain saleissa tuntuu, että kannattaa mennä melko eteen ja toisissa taas taakse, kun joissain se paras paikka on siellä keskellä.
     
  7. Vintsukka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Suomi, Panthers
    Lainaus:
    Kerran vain olen käynyt, mutta kasirivi oli ihan toimiva. Bonuksena se, että kasirivin edessä on kaide, jolle voi ripustaa takin ja/tai nostaa jalat jos siltä tuntuu.
     
  8. disco-stu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JK Mylly
    Lainaus:
    IMAXissa mun mielestä korkeutta tärkeämpää on olla mahdollisimman keskellä, vielä korostetummin kuin normiteattereissa. Jos joutuu ihan laidoille niin siitä kuvasta ei oikein saa irti sitä mitä pitää. Itiksessä 5 rivi on liian alhaalla ja 11 ehkä vähän liian ylhäällä, kun ex-tempore kävin kyyläämässä jotain efektikuraa. Eli sanosin optimin olevan 8-10 riveillä, vähän riippuen missä asennossa köllöttelee, kuinka iso on ja mistä tykkää.
     
  9. Numero66 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL, Kärpät
    Kiitti vastauksista. Varasin liput 8 rivin kohtuu keskeltä Bumblebeehen, joten saapi nähä millainen se IMAX elämys oikein onkaan kyseessä.
     
  10. TuleeEnnenaikaisesti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Sergio Leonen Dollari-trilogia tuli just televisiosta. Siitä ei pääse mihinkään, jotta Clint Eastwood on kaikkien lännensankareiden isä, äiti, siskopuoli, perheen auto ja lomasäästötili. Eteisen mattoon pukeutunutta cooliutta.

    Ja muuten... aika vähän Clintin ulkoisella habituksella on vastaavuutta Idris Elban kanssa.
     
    Musta Nuoli ja Aces High tykkäävät tästä.
  11. Tifosi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    People's Front of Judea
    Lainaus:
    Mitään Clintiltä pois ottamatta dollaritrilogia on 45% Leone, 45% Morricone ja 10% Eastwood.

    Edit. Annetaan japanilaisille 2% ja otetaan se Leonen sarakkeesta.

    Ps. Dollaritrilogian äpärälapsi (historian paras elokuvasuomennos) huuliharppukostaja on parempi ja Charles Bronson on lännensankareiden aromipesä.
     
    teppana tykkää tästä.
  12. Länkkäreitä tuli viime vuonna katsottua aika monta. Sekaan mahtui niin hyviä, pahoja kuin rumiakin (kjeh). HBO:lta löytyi muutamia kiinnostavia firman TV-elokuvia, joista osa täyttä shittiä ja osa ihan kohtuullista.

    Mikään ei tietenkään peittoa Dollari-trilogiaa (varsinkaan kahta viimeisintä), tai Huuliharppukostaja.
     
    Viimeksi muokattu: 12.01.2019 klo 22.36
  13. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    Oscar-gaalasta kuuluu kummia, se järjestetään ensimmäistä kertaa 30 vuoteen ilman juontajaa, tästä lisää Iltalehdessä.

    Juontajaksi kaavailtiin Kevin Hartia, mutta sitten joku kaivoi hänen vuosia sitten julkaisemansa ns. epäkorrektit twiitit netin syövereistä joten Hart sai kenkää, eikä uutta juontajaa olla palkkaamassa.

    Nykyäänhän ei kenelläkään siis saa olla mitään epäsuotuisaa internet-historiaa eikä kukaan saa tehdä edes nuorempana yhtään virhettä internet-postauksissaan, koska ne voidaan kaivaa vuosikymmentenkin jälkeen jostain. Sen jälkeen ei auta, vaikka kuinka paljon olisi ihmisenä kasvanut ja katunut nuoruuden typeryyksiään, koska some- ja nettiraivoajat eivät tästä piittaa. Tästä voi kysyä lisää esim. ohjaaja James Gunnilta, joka sai Marvelilta kenkää nuoruuden vitseistään, jotka eivät olisi hätkähdyttäneet ainakaan Jatkoajan vitsipalstalla yhtään ketään.

    Joka tapauksessa Oscar-gaala menee siis vaihtuvien esittelijöiden turvin läpi, ja totuuden nimessä tuskin maailma siihen kaatuu, ettei Hart ole gaalajuontajana. Ainakin kaltaisensa eli ns. sählääjäkoomikko Chris Rock oli muutama vuosi sitten harvinaisen heikko Oscar-gaalajuontaja. Eikä kunnon juontajaa ole tainnut oikein ollakaan sitten Billy Crystalin päivien.

    Saa nähdä uudistuuko gaala mitenkään muuten, siihenhän on ollut paineita sillä viime vuoden gaala oli katsojaluvuiltaan varsin heikko. Vähän voisi mielestäni lyhentää nykyisestä, ja juontojen ohella voisi lisätä puhdasta viihdettä eli pari lyhyttä sketsiä tai ohjelmanumeroa voisi rytmittää palkintojen jakoa. Gaala on kuitenkin sellaisenaankin mainiota tv-viihdettä ja aina katsomisen väärti.

    Gaala tulee su-ma -aamuyöllä 24. helmikuuta 2019.
     
  14. Walrus21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Kävin katsomassa Klaus Härön uusimman elokuvan, Tuntemattoman Mestarin. (linkki. IMDb)

    Härö on aiemmin ohjannut monia laadukkaita kotimaisia leffoja, joista nimekkäimpiä lienevät Äideistä Parhain, Näkymätön Elina ja Postia Pappi Jaakobille. Tämäkin leffa noudattelee ohjaajansa tavaramerkkejä: tunnelma on kaihoisa, roolihahmot rikkinäisiä ja tematiikka suurten kysymysten äärellä.

    Juoni rakentuu aika yksinkertaisen tapahtuman ympärille. Heikki Nousiaisen esittämä päähenkilö, Olavi Launio, on yksinäinen ja jossain määrin katkeroitunut taidekauppias, joka haluaa palauttaa kunniansa (ja osittain taloutensa) yhdellä suurella diilillä. Apuriksi hänelle ilmoittautuu lapsenlapsi, joka luo holtittomuudellaan vastaparin päähenkilön pysähtyneelle maailmankuvalle. Sukupolvien välisestä kuilusta rakennetaan paljon huumoria, mutta lisäksi se toimii juonellisena sytykkeenä päähenkilön kehitykselle.

    Elokuva etenee varsin jouhevasti jonkinlaisena jännärinä, jonka keskiössä on kliimaksiksi muodostuva arvotaulun huutokauppa. Tämän jälkeen tempo laskee ja katsojalle avataan päähenkilön taustatarinaa. Tämä tehdään kuitenkin hätäisesti, minkä vuoksi loppuratkaisu ei täysin tyydytä.

    Tuntematon Mestari on visuaalisesti erinomainen tekele, joka kaappaa katselijan huomion tarkoilla yksityiskohdilla ja sujuvalla tarinankerronnalla. Joitakin käsikirjoituksellisia elementtejä olisi voinut hioa, mutta kokonaisuudessaan tämä on kuitenkin suomalaiseksi leffaksi todella hyvä. Kannattaa käydä katsomassa.
     
  15. Buster Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Brian O'Neill
    Lainaus:
    Kovasti yrittävät saada mahdollisimman monta Avengersia mukaan tuohon gaalaan ja kielsivät heitä jakamasta palkintoja Golden Globeissa, että Oscar-esiintymisellä olisi enemmän painoarvoa. Oscarithan on kamppaillut katsojalukujen kanssa, joten tuosta toivotaan lisää nostetta. Disneyn omistama kanavahan gaalan myös jenkkilässä lähettää ja hehän myös Marvelin omistavat, joten siinä on vielä sekin.

    Viimeisimpänähän Green Book kun voitti Golden Globen, niin pari päivää sen jälkeen käsikirjoittaja Nick Vallelongan (jonka isään elokuva taisi perustua, en ole vielä katsonut) twitter-historiasta oli kaivettu jotain paheksuttavaa, jota sen piti pyytää anteeksi. En viitsinyt katsoa mitä, mutta kyllä tää nykymeininki alkaa varmaan ainakin joltain kantilta katsottuna olla jo hieman lapsellistakin ja ainakin vailla terveitä mittasuhteita.

    Golden Globeissa oli muuten juontajina Andy Samberg ja Sandra Oh. Samberg veti Seth Rogenin roastista tutulla anti-roast tyylillä, eli kehui läsnäolijoita. Harmi vain, että Oh käytännössä upotti aina kaiken hauskuuden ja komedisen rytmin, mitä Samberg sai omalla vuorollaan aikaiseksi.

    Itsekin katsoin Tuntemattoman mestarin. Ihan hyvä ja tunnelmallinen oli, mutta en tiedä toimiko tuo tarina ihan aukottomasti modernissa maailmassa, jossa on pikavipit ja internet kuvahakuineen. Ukko ite ei niistä varmasti mitään tiedä, mutta pojan luulisi tietävän. Äänisuunnittelu oli myös mielenkiintoista, vaikkei mulla ole ekspertiisiä siitä yhtään mitään sanoa, mutta sanonpa kuitenkin. Mutta kun seisoivat keskellä puistossa, niin autojen jarrut ja loska, nastarenkaat kuuluivat niin kuin olisi tien vieressä seisottu, vaikka sieltä puiston keskeltä oli kuitenkin jonkin verran ajotielle matkaa joka suuntaan. Tuuli ja linnut haastoi voimallaan lähes dialogin ääntä ja sitten vielä se lasin läpi pelleily huutamalla kirjastossa parissakin eri kohtauksessa. Vähän turhan tosissaan toki ehkä keskityin näinkin triviaaleihin asioihin. Sama se kuvahomma, kun puhelimella sen ottamiseen olisi mennyt kaksi sekuntia, mutta pitihän se olemassaoleva repiä, koska se symboloi jälleen sitä, miten työ meni perheen edelle.

    Enemmän olisi myös toivonut tuon yksinäisyyden teeman nousemista esiin ja sen vaikuttamista tarinaan.

    Toki tulihan se jo siitä, ettei päähahmo saanut mistään sitä melko naurettavaa kolmea tonnia lainattua, kun ei ollut yhtään niitä kavereita. Ja taisihan se myös alusta alkaen ostaa aina vanhasta tottumuksesta kaksi pullaa, vaikkei ne pullat muuten olleet missään läsnä, ennen kuin pojalle tarjosi ja katseli sydän kurkussa, kun tämä laittaa sokeripalan toisensa jälkeen kahvikuppiin.

    Kuolemakohtaus oli aika nätti, mutta yllätyksetön koska viheltely + kohtaus vaikutti hieman irralliselta + pillereiden popsiminen = sairaskohtaus. Ainoa kysymys on se jääkö henkiin, vai ei. Sitten tietysti tyttö antaa kaiken anteeksi itkua vääntäen, kun jälkeen jää 100 tonnin maalaus ja katuva kirje. Vaikka toki kävihän se jo aiemmin ilmi, miten tytär on ollut aina ajatuksissa mukana sen maalauksen myötä, jota ukko ei ollut raaskinut myydä, kun tyttö oli siitä lapsena pitänyt. Ja toisaalta tytär tietysti tunsi myös sydämen piston, mutta päällimmäisenä (ehkä kyynisellä) katsojalla on tuossa kuitenkin mielessä, että jätti jälkeen 100 tonnia = kaikki on nyt ok. Vähän kehnonlaisena tuo siis ehkä esiintyi, vaikka ukko siinä korjasi asian, minkä suhteen hänen olisi pitänyt tytärtään auttaa jo aikoja sitten.

    Toki kyllä tuo yksinäisyys ja maallisen mammonan haaliminen toisaalta nousi hienosti esiin jo alussa, kun oltiin kuolinpesähuutokaupassa. Sitten se maalaus oli joltain koko elämänsä taiteelle omistaneelta matamilta, jonka elämäntyö kaikkine kirjoineen päätyi lopulta kaatopaikalle, kun ei ollut ketään omaisia missään. Ja sama kohtalo periaatteessa kävi, tai jossain määrin oli käydä, tälle Nousiaisen esittämälle ukollekin. Olen vähän yllättynyt, ettei ukko itse tuntunut hirveästi huolta kantavan yksinäisyydestään, heikosta rahatilanteestaan, terveydestään ja asioistaan, kun hän kuolee.

    Poika oli ihan kiitettävän kävelevä stereotypiä ja jäi vähän auki, minkä takia se piiloutui ikäisiltään nakkikiskan taakse. Tai sen varasteleva menneisyys. Nämä ei oikein tuoneet konkreettista lisäarvoa tarinaan. Vähän jännä homma oli myös, kun yksi elokuvan avainkohtauksista (jopa the kohtaus), eli se puhelu Ruotsin galleriasta, joka oli Nousiaisen hahmon tarinallisen kaaren huipennus ja muutoksen aiheuttava tekijä, oli "vieraalla kielellä" esitetty ja täten joillekin tekstinä luettava. Ja en ihan saanut siitä kiinni, mitä se sanoi siitä jostain ylpeästi kannettavasta taakasta.

    Ja olisi tosiaan sitä perheen uudelleen kohtaamista saanut rakentaa enemmän ennen tätä pöytäkeskustelua, jossa hieman lämmenneet välit menevät uudelleen poikki. Siitä olisi ehkä saanut työstettyä sellaisen, että ukko olisi perheenjäsenten ohella pettänyt myös katsojan.

    Nolanmaisesti oli se huutokauppa ja maalauksen alkuperän etsiminen leikattu ristiin, vaikka tapahtuivat eri aikaan tarinan aikajanalla. Sai jännittää, että uskaltaako pihi ja varaton ukko huutaa riittävän korkealta. Maalauksen arvokkuudelle ei tosin jätetty hirveästikään epäilyksen varaa kun otetaan huomioon nimi, traileri ja tunnelma.
    Sen verran itseäkin toki häiritsi nykymaailman perkeleet puhelimen muodossa, että en mitään kovin eheää ajatuskokonaisuutta saanut kaivettua, vaan täysin yksittäisiä huomioita ja jotain olennaista meni kyllä ohikin. Vaikka nyt lukuisiin pikkuasioihin tuli tartuttua, niin kyllähän tuossa oli silti kovaa ammattitaitoa ja kokemusta Suomen piireissä. Enemmän olisin ehkä silti toivonut, mutta silti ihan jees kokemus.
     
    Viimeksi muokattu: 13.01.2019 klo 11.43
  16. Walrus21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Lainaus:
    Tein samoja huomioita. Tosin ymmärtääkseni pojalle oli rakennettu sukupolvikuilut ylittävää roolia "modernina ongelmanratkojana", joka tuo uusia innovaatioita sammaltuneen äijänkäppyrän metodeihin.

    Lainaus:
    Olen samaa mieltä. Tosin tämä linkittyy aika oleellisesti käsikirjoitukseen, jossa päähenkilön elämäntarina sai aika vähän huomiota. Yleisölle kyllä heiteltiin täkyjä vaimon kuolemasta, työn ensisijaisuudesta ja kyvyttömyydestä ottaa vastuuta läheisistä. Nämä käytiin kuitenkin aika ripeästi läpi, joten loppuratkaisu ei koskettanut aivan halutulla tavalla.

    Loput spoiler-tägien alta;

    Lainaus:
    Pullia tosiaan alleviivattiin. Samoin kollegoiden menestystä ja sosiaalista valtaa tuotiin esille tämän tästä.

    Lainaus:
    Näin itse tuon asian niin, että kuolema oli ainoa tapa lopettaa elokuva uskottavasti. Sen takia aloinkin hyvissä ajoin odotella, milloin ukko kupsahtaa.

    Kuolemaa toki vihjailtiin aiemminkin, kun sivuhahmojen toimesta saatiin kuulla "aikasi olevan vähissä" tms. Kun sosiaalisen hyväksynnän tarve onnistuneilla taulukaupoilla ei toteutunut, oli ainoa ratkaisu syventyä perhesuhteisiin, jotka olivat alun alkaen jääneet liian vähälle huomiolle.

    Minusta nuo "arviointikaavakkeet" toimivat erinomaisesti kuvastamaan päähenkilön tunnemaisemaa. Toki tässä oli vähän sentimentaalisiakin piirteitä, mutta koin sen perustelluksi.

    Lainaus:
    Tulkitsin asian niin, että hän oli jonkinlainen outcast niin perheen sosiaalisen statuksen kuin puuttuvien roolimallienkin seurauksena. Isänhän todettiin olleen peliriippuvainen, joka oli jättänyt äidin ja pojan keskelle velkoja. Isoisä taas saattoi tässä kohtaa näyttäytyä ensimmäisenä miehenmallina, joka asettaa rajoja (joskin vähän epäoikeudenmukaisesti), istuskelee seurallisesti hampurilaisella ja antaa kredittiä ahkeruudesta.

    Lainaus:
    Koko perhekuviota olisi pitänyt avata enemmän. Nyt jäi hieman epäselväksi, miksi "Ola" oli toiminut kuten oli toiminut. Jos asiaa tarkastelee ajallisesti, niin taulun hankkiminen ja sitä seurannut prosessi veivät ehkä tunnin verran. Sitten syvennyttiin perhesuhteisiin, jotka paketoitiin ehkä noin 15-30 minuutissa.

    Päähenkilön "kasvutarina" oli myös hieman erikoinen. Aluksi hän näyttäytyi sympaattisena tyyppinä, jonka puolesta katsoja jännitti. Sitten tulivat kuvaan rahan ruinaamiset, menneisyyden välinpitämättömyydet ja muut negatiiviset ominaisuudet. Erityisen vastenmielisenä näyttäytyi kohtaus, jossa päähenkilö yritti lämmitellä välejä tyttäreensä vain saadakseen pari tonttua luottoa. Tämä kokonaisuus siirsi ainakin minun sympatiani pois päähenkilöstä, joten loppuhetkien emotionaalinen lataus jäi vähän vaisuksi.

    Lisäksi on perusteltua kysyä, että minkä ihmeen takia sitä taulua ei saatu myytyä? Tuntui, että elokuvan kliimaksi oli huutokaupassa, mutta sen jälkeen kesti useita kymmeniä minuutteja, joiden aikana taulu kiersi ympäri Helsingin keskustaa ilman, että kukaan tuntui olevan siitä kiinnostunut. Tarkoituksena tuskin on ollut, että katsojaa pelottaa enemmän taulun kuin päähenkilön puolesta.

    Lainaus:
    Tämä oli ehdottomasti elokuvan onnistunein kohtaus, ja samalla jonkinlainen kliimaksi. Sen jälkeen lasketeltiin alamäkeä.

    Tämä on ehkä vähän spekulatiivinen juttu, mutta ensimmäinen ajatukseni taulun nähtyä oli, että siinähän on Ilja Repinin teos. En tiedä, kuinka uskottavaa on, että nykypäivän taideasiantuntijat eivät tunnista 100 000e:n arvoista taulua, joka on avoimesti esillä. Varmaan olisi googlekin tässä kohtaa auttanut.
     
  17. Buster Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Brian O'Neill
    Lainaus:
    Toisaalta kanssa tuon nettipuolen olisi ehkä pystynyt hyvin sivuuttamaan/unohtamaan, ellei sitä olisi elokuvan itsensä toimesta tuotu esiin heti alussa,

    kun asiakas oli tarkistanut jonkin taulun hinnan juuri (netistä) ja totesi ukon pyytävän ylihintaa. Ja miten junnu näperteli tablettinsa kanssa, sekä äiti työskenteli kotona koneella. Mitään näistä ei olisi välttämättä tuollaisenaan tarvittu.

    Hyviä pointteja ja olihan tämä kyllä hyvin antoisa elokuva.
     
  18. vitozzius Jäsen

    Ei voi kuin ihmetellä, miten tuota Roma (2018) - IMDb pidetään mestariteoksena, ja on jopa suosikki voittamaan parhaan elokuvan pystin. Ei vain uponnut meikäläiselle, ei alkuunkaan. Green Book (2018) - IMDb taas oli aivan kuin toiselta planeetalta, Alilta ja Mortensenilta loistoroolit.
     
  19. Lainaus:
    Minä tykkäsin. Mielestäni ohjaus toimi, äänimaisema toimi ja miljöö oli mielenkiintoinen. Toki tarina itsessään oli hyvä ja koskettava. Vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä kuvaavin sana elokuvalle on "realistisuus". Tuntui kuin olisi seurannut kaksi tuntia näkymättömän ohjaajan kuvaamaa teosta perheestä ja tämän perheen piika-neidistä. En ihmettele kyllä sitäkään, että kaikille kyseinen teos ei maistu. Pitänee tutustua muihinkin Oscar-ehdokkaisiin ennen kuin annan mielipiteeni sen suhteen.
     
  20. Ikävänkantaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
    Juice-elokuvan kävin katsomassa äsken. Erittäin hieno, elämänmakuinen ja koruton, rehellinen, kunnioittava ja ihmisläheinen tarina. Ei mitään liikaa, ei mitään turhaa. Riku Nieminen esiintyi todella tyylikkäästi nimiroolissa, ja muutkin näyttelijät onnistuivat erinomaisella tavalla.

    Kuvastoltaan elokuva oli kerrassaan upea, pehmeän sävyisä ja suomalaisittain poikkeuksellisen maalauksellinen, mikä on erityisen mielenkiintoinen yksityiskohta musiikkiaiheisessa filmissä. Todellinen taidonnäyte ohjaaja Teppo Airaksiselta. Huomionarvoista on, että muun muassa Tampereen maisemat oli saatu muutettua ilmeisen autenttisen ajankuvan mukaisiksi, ja elokuvasta välittyi vahvana sellainen tunnelma, jollaiseksi 1970-luvun voisi kuvitella.

    Mainittakoon vielä erikseen, että elokuvan on käsikirjoittanut Antti Heikki Pesonen, jonka ohjaama Päin seinää (2014) teki taannoin niin ikään syvän vaikutuksen vähäeleisyydellään, koruttomuudellaan, lakonisen oivaltavalla huumorillaan sekä betonikuorien alla piilevällä aidolla sydämellisyydellään ja lämmöllään. Samat koskettavat teemat ovat vahvasti myös tässä leffassa läsnä.

    Jotenkin jopa katarttinen kokemus.
     
    Viimeksi muokattu: 13.01.2019 klo 21.32
  21. Walrus21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Netflixissä julkaistu Bird Box on kerännyt paljon huomiota, joten päätin itsekin ottaa selvää, mistä on kyse. Tästä eteenpäin kevyitä spoilereita.

    ----------​

    Elokuva ei ole susihuono, mutta ei kyllä hyväkään. Kesto (hieman yli kaksi tuntia) on aivan ylimitoitettu ottaen huomioon tarinankaaren. Näyttelijöistä pääosan Sandra Bullock on kohtuullinen. John Malkovic on puolestaan erinomainen, ja hän vastaakin elokuvan ainoasta mielenkiintoisesta henkilöhahmosta.

    Alku lähtee liikkeelle rauhallisesti. Bullock on sisarineen ateljeessaan väittelemässä nurkan takana odottavasta vanhemmuudesta. Bullockin hahmo on depressiivinen ja kyyninen henkilö, jota tuleva äitiys ahdistaa ilmeisen paljon. Leffan ongelmista saadaan maistiaisia jo ensi minuuteilla: sisaruskaksikko kuulee telkkarista, kuinka Venäjällä riehuu selittämätön itsemurha-aalto. Jokainen aivot omaava ihminen lähtisi tässä vaiheessa suunnittelemaan pakoreissua maalle, mutta tämä kaksikko lähteekin huolettoman oloisesti ultraaänitutkimukseen. Huolta ei kuulemma ole, koska sehän tapahtuu Venäjällä ja Venäjä on tosi kaukana.

    Kuten olettaa sopii, things go south. Aika nopeasti päästäänkin seuraaviin juonellisiin epäuskottavuuksiin. Ruumita nimittäin tulee, eikä sen aiheuttamaa järkytystä, epätoivoa ja luonnemuutoksia saada asetettua mittasuhteisiin.

    Itsemurha-aallon osuessa myös Amerikan mantereelle koko Kalifornia on kaaoksen vallassa. Bullock ja muutamat muut onnekkaat onnistuvat linnoittautumaan majesteettiseen villaan, josta saa alkunsa juonen seuraava vaihe: ryhmädynamiikan tarkastelu ja henkilöhahmoihin tutustuminen.

    Ongelma tässä piilee siinä, että hahmot ovat helvetin tyhmiä, epäloogisia ja mielenkiinnottomia. Myös kaikki kliseet löytyy: on öykkäröivä valkoinen keski-ikäinen, joka on totta kai kaikkien vihaama mutta silti oikeassa kerta toisensa jälkeen; on paikallisessa Wal-martissa duunia paiskiva hölmö, joka elelee omissa fantasioissa; on huumeriippuvainen, jota kiinnostaa kuuman poliisinaisen paneminen; on typerä ja naiivi ylipainoinen nainen, joka bondaa Bullockin hahmon kanssa; on lihaksikas ja empaattinen love interest, joka vetelee oikeista naruista ja osoittaa välitöntä kiintymystä. Päähenkilö on luonnollisesti know-it-all -toimintanainen, joka servailee sanallisesti ja ratkaisee ongelmia viileän rationaalisesti.

    Katastrofin ainekset ovat seuraavanlaiset: Kaliforniaa kurittaa tauti, joka tekee auringonvaloa katselevat ihmiset itsetuhoisiksi. Ainoa keino selviytyä on pysytellä sisätiloissa tai kulkea ulkona side silmille - tästä siis myös elokuvan nimi. Juonellisesti tämä meneillään olevan mayhem on aivan liian raskas temppu, sillä se saa kaikki henkilöhahmojen surkuttelut näyttämään mitättömiltä. Annan esimerkin: Bullockin sisko rutistuu groteskilla tavalla rekan alle. Tämän ja tuhansien muiden järkyttävien kuolemien luulisi ajavan ihmisen epätoivoon, masennukseen ja välinpitämättömyyteen. Sen sijaan Bullockin hahmossa tuntuu heräävän jonkinlainen humanismin siemen, joka pakottaa hänet kaikesta muusta rationaalisuudesta huolimatta surkuttelemaan täysin tuntemattomien ihmisten kohtaloille.

    Pidän myös epäuskottavana sitä, että kolarin seurauksena pyörivässä autossa linkoutuminen ei aiheuta pintanaarmujen lisäksi minkäänlaisia toimenpiteitä viimeisillään raskaana olevalle naiselle.

    Elokuvassa käytetään nykypäivän filmiteollisuuden loppuunkuluttamaa juonen aikarakenteen venkslaamista. Tämä ei tuo leffaan oikeastaan mitään, vaan päinvastoin spoilaa ennakkoon, mitä loppuhetkillä on tiedossa. Seurauksena on se, että omakotitaloon linnoittautuneiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa. Lopussa homma vielä kruunataan siten, että katsojalle näytetään alussa kuultuja kohtauksia uudemman kerran; "katsokaa, miten ovelasti me teitä huijattiin". Paitsi että ei mennyt läpi alun perinkään.

    Sitten hyviin puoliin. Ensinnäkin Bullock on roolissaan varsin hyvä. Hän onnistuu ilmentämään tilanteen luomaa kauhua päättäväisyyden ja epätoivon yhdistelmänä. Myös mainitsemani Malkovicin hahmo tuo leffaan mukavia elementtejä, joita olisi suonut nähtävän enemmänkin. Visuaalisesti leffa on hienoa katseltavaa, eikä toimintakohtauksissakaan ole valittamista. Vaikka juoni on paikoittain tylsä, siinä on joitakin mielenkiintoisia sivuhaaroja.

    En muuten välttynyt ajatukselta, että elokuvantekijät olivat yrittäneet ujuttaa omaa sanomaa yhteen kohtaukseen. Talo, johon elokuvan henkilöt linnoittautuvat, toimii aika kätevästi metaforana viime vuosien maahanmuuttokeskustelulle. Malkovicin kyyninen inhorealisti haluaisi ampua ovelle kaikki tulijat, kun taas muu porukka olisi valmis laittamaan jonkinlaisen yleisinhimillisyyden edelle. Malkovic ei kuitenkaan saa viimeistä sanaa, mutta juoni vihjaa hänen olleen ainoa järjen ääni.

    All-in-all, tämä on aika aivotonta viihdettä, jossa on paljon epäloogisuuksia mutta joka tarjoaa ihan mukiinmeneviä toimintakohtauksia. Elokuva on vähän kuin kehno yhdistelmä Children of Meniä, The Cubea ja Walking Deadia. Jos pitää edellämainituista, jaksanee istua tämänkin läpi.
     
  22. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    + The Road. Jo ihan senkin takia, että siinäkin pojan nimi oli Poika. En ole lukenut alkuperäiskirjaa, joten paha mennä sanomaan, onko matkimiseen, kopiontiin ja jopa plagiointiin syyllistynyt kirjailija vai leffan työryhmä, mutta joku on kyllä copypasteillut muiden ideoita aika huolella.

    Alkuasetelma ja idea oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin elokuva itsessään. Kyllähän tuon katsoi, mutta en keksi kyllä (minäkään) yhtään syytä, miksi suosittelisin tuota kenellekään.
     
  23. MR8 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Klubi, Kallion Voima
    Lainaus:
    Tämä, max 2/5. Iso pettymys ennakko-odotuksiin nähden. Vähän jopa ihmetyttää, miten ihmeessä ohjaaja Bier sekä Bullock ja Malkovich on saatu mukaan tämmöseen ripuliin (joo, dollarit).

    Hienosti Netflix on kuitenkin osannut nostaa hypen tämänkin leffan ympärille, aivan ylivoimainen markkinointikoneisto heillä. Harmi, että itse tuotannot ovat laadultaan niin epätasaisia ja usein täysin katsomiskelvottomia.
     
  24. hablaa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    snow mocking team
  25. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Mitä tarkoittaa "virallinen Bond-elokuva". Tai se kenties tarkoittaa mitä se tarkoittaa, mutta tuo antaisi ymmärtää olevan jotain muitakin teoksia. Onkohan sellaisia vai onko tuo vain typerä termi.