Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 421 407
  • 12 318

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Mielipiteeni on, että kyseinen ohjaaja ei osaa tehdä hyviä elokuvia. Suurta yleisöä miellyttäviä, kylläkin. Ongelma on epäilemättä ohjaajan tausta, ei ole vaan sopeutunut.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielipiteeni on, että kyseinen ohjaaja ei osaa tehdä hyviä elokuvia. Suurta yleisöä miellyttäviä, kylläkin. Ongelma on epäilemättä ohjaajan tausta, ei ole vaan sopeutunut.

Jaa, ei musta joku Birdman nyt oikein ole "suurelle yleisölle" tarkoitettu leffa ja tavallaan Revenantiin pätevät samat sanat. Revenant oli omasta mielestäni kohtuullisen hyvä elokuva, mutta voin hyvin kuvitella, että mainitsemasi suuri yleisö pitää leffaa hivenen tylsänä.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jaa, ei musta joku Birdman nyt oikein ole "suurelle yleisölle" tarkoitettu leffa ja tavallaan Revenantiin pätevät samat sanat. Revenant oli omasta mielestäni kohtuullisen hyvä elokuva, mutta voin hyvin kuvitella, että mainitsemasi suuri yleisö pitää leffaa hivenen tylsänä.

No joo, tottahan se ettei tuollaiset taidekikkailut yleensä isoille ihmismäärille uppoa. Väitän näkemäni perusteella Inarritua kuitenkin populistiksi, leffat on aika pinnallisia tarjoten lähinnä tunteisiin helposti vetoavaa visuaalisuutta ja Draamaa. Minuakin ne ahdistavat ja ärsyttävät, mutta ei sellaisella tavalla kuten vaikkapa Michael Haneken elokuvat, vaikkakin Amour käy ihan vastaavana esimerkkinä, siinä meni Hanekekin jo tylsän sosiaalipornon puolelle.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Omasta mielestäni Iñárritu on tällä hetkellä kyllä ehdottomasti mielenkiintoisimpia ohjaajia. Täytyy tosin todeta, etten ole Birdmanin ja The Revenantin lisäksi miehen muita elokuvia nähnyt (tai en ainakaan muista). Pitänee tutkia aiempia teoksia, mutta nämä kaksi mainittua on molemmat vakuuttaneet melko tavalla. Taiteellisia tai ei, niin miellyttää minun visuaalista silmääni ja kummassakin elokuvassa on juuri siltä osin todella vangitsevan intensiivinen tunnelma. Pidin myös The Revenantissa vähäpuheisuudesta ja maisemat ja yksityiskohdat pääsivät esille. Kaipaan usein elokuvissa juuri tuollaista tiettyä verkkaisuutta ja pysyhtyneisyyttäkin. Olen vähän tälläinen maisemafriikki (oli ne maisemat sitten aitoja, lavastettuja tai vaikka CGI:lla tehtyjä tai piirrettyjä.)

Tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla mitä mies tekee tulevaisuudessa.

edit. Ei kun Amores Perroksen olenkin nähnyt, se oli aivan upea elokuva. En muistanutkaan, että se oli Iñárritun elokuva.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Spotlightia ei ole tällä taidettu juuri edes mainita, mikä on ensinnäkin sääli ja toisekseen aika ihmeellistäkin, jos huomioidaan leffan menestys ja maine. Toki näytösajat ovat olleet Suomessa aika karmeat ainakin Jyväskylässä ja Tampereella, eipä noihin työssäkäyvät aikuiset oikein ehdi, ja heille leffa on kuitenkin suunnattu. No, alla saattaa olla spoilereita tai sitten ei, en ole vielä päättänyt mitä kirjoitan.

Jokatapauksessa itse ehdin nyt lauantaina tämän katsomaan, ja oli kyllä mahtava pätkä. Eihän tässä toki mitään juonellisesti tai varsinkaan teknisesti mullistavaa ole, ja siksi varmaan ottaakin The Revenantilta päihin eri gaaloissa, mutta kyllä tällainen yhteiskuntaa ravisteleva, tosielämään perustuva ja loistavilla näyttelijöillä ryyditetty filkka toimii omalla kohdalla aina. Erityiskiitosta ensinnäkin juuri tuosta näyttelijäkaartista, se on vuoden ylivoimaisesti paras. Toisekseen suuri plusmaininta ihailtavan rauhallisesta juonenkehityksestä, tarinan kanssa ei kiirehditty vaan sitä rakennettiin leffan aiheen, eli tutkivan journalismin edellyttämällä pieteetillä. Kolmantena isona juttuna pysyminen tiukasti journalistisessa näkökulmassa, tämä on ennenkaikkea leffa tutkivasta journalismista, ei katolisen kirkon pahuudesta. Olisi ollut helppoa sortua raiskaus-flashbackeihin tai näyttää jonkun salaisen kardinaaliklubin juonittelua, mutta tässä vältettiin turhan päällekäyvää saarnaamista niin hyvin, kuin se aiheen sallimissa rajoissa oli mahdollista.

Helppo myöntää rehellisesti, että leffa liikutti muutamassakin kohdassa, ja varsinkin elokuvan päätyttyä sali oli kauttaaltaan hyvin hiljainen. Mitä tässä nyt nopeasti selailen omaa IMDB:tä, niin kyllä tämä on (näkemistäni elokuvista) TOP5-kamaa 2010-luvulta. Sinne Lincolnin, Inceptionin, Wolf of Wall Streetin ja King's Speechin seuraksi. Ja Social Networkin, Gone Girlin, ja Imitation Gamen. No, pirun laadukas elokuva joka tapauksessa, ja erityisesti tämän vuoden seurassa ylivoimainen.

Ps. Tälle varmaan hyvä verrokki tulee olemaan tuo Big Short, mutta siinä vaikutti ainakin trailerin perusteella olevan haettu hiukan teennäistä actionia ja kovempaa vauhtia. No, trailerit ovat trailereita, täytyy tuokin käydä katsomassa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Laitetaans pari sanaa Lockesta. Laitetaan spoilertageihin
Pääsi yllättämään aika puskista ja ihan hyvä niin, en ollut edes traileria katsonut tai sanaakaan leffasta lukenut ja olin luonnollisesti ekasta minuutista lähtien ajatuksissa että tässä siirrytään tuolla BMW X6:lla nopeasti paikasta a paikkaan b. Mutta mitä vielä. Eipä ole tullut katsottua leffaa joka sijoittuu kyseiseen autoon, heh.
Kun alkoi valkenemaan siinä vartin jälkeen että perkele tämä leffahan näytellään tässä ja nyt autossa niin oli hetken skeptisyys mielessä että miten jaksaa kantaa, mutta hienosti veti Hardy sementtiasiantuntijan roolin joka oli vähän liian hyvää kaveria ollut työkaverin kanssa. Ehkä käy myös opetusvideosta Naisasiat-ketjun aprikointiin kuinka hyvä ystävä voi olla naisten kanssa ilman ettei tule seuraamuksia. :)

Lopputulema oli että hemmetin hyvin toimi näinkin erikoiseksi leffaksi ja hyvin katsojaystävälliseksi oli saatu väri ja äänimaailma, sekä hyvin elokuvantarinaa tukeva BMW:n handsfree.
Erikoisuudesta pisteitä ja varsinkin kuin hyvin saa katsojan kiinnitettyä vajaaksi puoleksitoistatunniksi. 4- / 5
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Tuo Spotlight oli kyllä jumalattoman hyvä elokuva! Yhdyn nimimerkkiin @Hejony , mutta en samalla tavalla kuin katoliset papit kuoropoikiin ja-tyttöihin. Okei, ehkä varsinkin elokuvan aiheen jälkeen vähän valjua vitsailla, sillä kyllä tuo ainakin itsessä herätti tunteita, eikä vähiten suuttumusta katolista kirkkoa kohtaan. Oli aika mykistävää katsella ennen lopputekstejä sitä kaupunkien pitkää listaa, joissa on tähän mennessä paljastunut samanlaista pedofiilien suojelua katolisen kirkon toimesta.

Erittäin hieno leffa ja kuten sanottua, ihan hyvä, ettei keskitytty vain helpoimpaan eli kirkon demonisointiin ja pedofilialla mässäilyyn, vaan nimenomaan siihen tutkivaan journalismiin. Helppo olla samaa mieltä, että tämän vuosikymmenen parhaimpien leffojen joukkoon kuuluva teos.

Edit. Ensimmäisessä lauseessa no pun intended.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Itse katsoin The Revenantin ja Sicarion perakkaisina iltoina. Revenant oli toki hyva leffa mutta jai Sicarion varjoon omassa luokituksessani selvasti. Ymmarran tietysti miksi The Revenant voitti/voittaa enemman palkintoja, hype on tehnyt tehtavansa ja onhan leffa palkitsemisen arvoinen.

Sicario on mestariteos, on vaikea keksia siita mitaan vikoja. Elokuvan tunnelma on alusta asti helvetin painostava, musiikilla ja haikaisevalla kuvauksella (Roger Deakins, tietysti) saadaan katsoja jatkuvaan odottavaan ja epatietoiseen tilaan. Joissain kohtauksissa saattaa hengitys unohtua pelkasta odotuksesta, vaikka kaytannossa ruudulla ei tapahdu oikein mitaan.

Ohjaus, kuvaus, musiikki ja nayttelijat ovat kaikki priimaa. Benicio Del Toro tekee ehka parhaan roolityonsa, ja kaoottinen tarina koetaan Emily Bluntin roolihahmon kautta joka heitetaan heti alkuun sellaiseen maailmaan josta han ei ymmarra mitaan. Myos Josh Brolinin hahmo on hyvin naytelty.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Erinomaista @Jupe, Locke on aivan huikea leffa ja yksi ehdottomasti tämän vuosikymmenen ja mikseipä koko 2000-luvun parhaita leffoja. Harvemmin sitä kuitenkaan elokuvaan niin sisälle menee kuin tuossa, että päähenkilön ahdinko alkoi vahvasti itseänikin ahdistaa. Ymmärrän kyllä toisaalta niitäkin, jotka tuon leffan minimalistisuutta vieroksuvat, mutta minulle minun makuuni oikeastaan täydellinen elokuva.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mielipiteeni on, että kyseinen ohjaaja ei osaa tehdä hyviä elokuvia. Suurta yleisöä miellyttäviä, kylläkin. Ongelma on epäilemättä ohjaajan tausta, ei ole vaan sopeutunut.

Minun on vaikea yhdistää Alejandro G.Iñárritua ohjaajana kuvaukseen, jonka mukaan hän ohjaa "suurta yleisöä miellyttäviä" elokuvia. Kun tekee pikaisen katsauksen hänen ohjaamiin elokuviin, kuten Babel, Amores Perros, Biutiful, Birdman - näitä on mielestäni äärimmäisen vaikea kuvata "suurta yleisöä miellyttäviksi" elokuviksi. Joukkoon en nyt laskenut 21 grammaa tai uusinta the Revenant'ia, jotka Iñarritun elokuvista ovat lähinnä sellaisia, jotka voisivat miellyttää "suurta yleisöä", mutta nekään nyt eivät missän nimessä todellisuudessa sellaisia ole. Revenantissa lähinnä DiCaprio on tekijä, joka vetoaa laajempaan joukkoon katsojia, toki tositapahtumaan perustuva tarina sikäli on kiintoisa ja saattaisi selviytymistarinana vedota suuriin joukkoihin, mutta Iñarritu ei yksistään ole tekijä, joka olisi riittävän suuri vetovoimatekijä - tarvittiin myös tähti näyttelemään pääosaa.

Kuka pitää kenestäkin, mutta hiukan mietityttäisi kuvata Iñárritua ohjaajaksi joka ei vaan osaa - sama kun toteasi Dostojevskista, ettei hän osannut kirjoittaa, koska ei itse pidä hänen (erinomaisista) psykologisesti syvällisistä romaaneistaan. Se ei ole kiellettyä, että toteaa "minä en pidä" mutta ammattitaidon kiistäminen on - hmmm - tässä tapauksessa lähellä idiotismia.

vlad
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Minun on vaikea yhdistää Alejandro G.Iñárritua ohjaajana kuvaukseen, jonka mukaan hän ohjaa "suurta yleisöä miellyttäviä" elokuvia. Kun tekee pikaisen katsauksen hänen ohjaamiin elokuviin, kuten Babel, Amores Perros, Biutiful, Birdman - näitä on mielestäni äärimmäisen vaikea kuvata "suurta yleisöä miellyttäviksi" elokuviksi. Joukkoon en nyt laskenut 21 grammaa tai uusinta the Revenant'ia, jotka Iñarritun elokuvista ovat lähinnä sellaisia, jotka voisivat miellyttää "suurta yleisöä", mutta nekään nyt eivät missän nimessä todellisuudessa sellaisia ole. Revenantissa lähinnä DiCaprio on tekijä, joka vetoaa laajempaan joukkoon katsojia, toki tositapahtumaan perustuva tarina sikäli on kiintoisa ja saattaisi selviytymistarinana vedota suuriin joukkoihin, mutta Iñarritu ei yksistään ole tekijä, joka olisi riittävän suuri vetovoimatekijä - tarvittiin myös tähti näyttelemään pääosaa.

Kuka pitää kenestäkin, mutta hiukan mietityttäisi kuvata Iñárritua ohjaajaksi joka ei vaan osaa - sama kun toteasi Dostojevskista, ettei hän osannut kirjoittaa, koska ei itse pidä hänen (erinomaisista) psykologisesti syvällisistä romaaneistaan. Se ei ole kiellettyä, että toteaa "minä en pidä" mutta ammattitaidon kiistäminen on - hmmm - tässä tapauksessa lähellä idiotismia.

vlad

Asia on hyvin yksinkertainen. Sitten kun näen Inarritulta tarpeeksi hyvän elokuvan, totean että osaa hän sittenkin. Toistaiseksi tullut pelkkää roskaa, joten kai tämän nyt voi mielipiteenä vielä todeta?

Pitäisi ilmeisesti kirjoittaa: mielestäni Inarritun elokuvat ovat ihan roskaa, mutta osaahan hän elokuvia tehdä.

Mitä tulee suuren yleisön miellyttämiseen, niin pelkkä Oscareihin vilkaisu riittää.
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ymmärrän kyllä toisaalta niitäkin, jotka tuon leffan minimalistisuutta vieroksuvat
Totta turiset. Tässä tulee esiin nykyelokuvan ongelmat, pääasiallisesti ne kaatuu omaan mahdottumuuteensa missä pitää olla paljon kaikkea, jokaiselle jotakin ja kaiken tämän lisäksi "suuret" elokuvat on pakko venyttää 2-3 tunnin mittaisiksi. Tälläisen elokuvan jälkeen on hyvä palata elokuvan perusasioihin, suuresti arvostamani Kaurismäen Aki on todennut että elokuvan pilasi aikoinaan puhe, dialogi, mitä alkoi tulla loputtomiin mykkäelokuvakauden jälkeen ja paluuta vanhaan ei enää ollut. Tämä nyt ei tarkoita että haluaisin nyt mykkäelokuvia eetteriin mutta Locke kelpaa esimerkiksi siitä ettei hyvän elokuvan tarvitse olla suuri ja sisältää se liki sata kohtausta eri kuvauspaikoissa. Tälläiseenkin tarinaan saisi vaikka minkälaista kuvaa ympättyä ja samalla olisi latistunut tämä tiivis ja intensiivinen tunnelma, joka tapauksessa ainakin normalisoinut elokuvan jonon jatkoksi muiden kanssa.
Teatterissa olen nähnyt paljon erinomaisia näytelmiä jotka tapahtuvat vain yhdessä huoneessa, ovat loistavaa draamaa, vain mielikuvitusrajana mitä voi tapahtua, liian vähän tätä käytetään nykyelokuvassa.
Tällä palstalla suuresti arvostetun Iñárritun elokuva Birdman sentään näistä kassamagneeteista toi hiukan teatteria elokuviin ja esitti vakuuttavasti teatteriproduktion ympärille punottua draamaa. Lisää tälläistä sanoisinko minimalista elokuvaa kaivataan suurtuotantojen sekaan, myös hollywoodilta säilyttääkseen uskottavuutensa.


_
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi ilmeisesti kirjoittaa: mielestäni Inarritun elokuvat ovat ihan roskaa, mutta osaahan hän elokuvia tehdä.

Pitäisi kirjoittaa: En pidä Inarritun elokuvista.

Se, että sinä et pidä Inarritun elokuvista, ei liity mitenkään Inarritun osaamiseen.

Minä en pidä Malickin elokuvista, mutta en ala väittämään, etteikö tämä osaisi tehdä elokuvia. Toiset haluavat katsoa ja jopa nauttivat siitä, että kuvataan puolet elokuvasta verhojen heilumista.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Pitäisi kirjoittaa: En pidä Inarritun elokuvista.

Se, että sinä et pidä Inarritun elokuvista, ei liity mitenkään Inarritun osaamiseen.

Juurihan korjasin, vaan ei taida vieläkään miellyttää.

Minä en pidä Malickin elokuvista, mutta en ala väittämään, etteikö tämä osaisi tehdä elokuvia. Toiset haluavat katsoa ja jopa nauttivat siitä, että kuvataan puolet elokuvasta verhojen heilumista.

Se mistä toiset tykkäävät ei kuulu tähän.

Sovitaanko hetkeksi että Uwe Boll on huono ohjaaja? No niin. Voimme myös sopia, ettemme pidä Bollin elokuvista. Mutta osaahan hän ohjata.
 

Histo

Jäsen
Täälläkin varmaan käy keskustelu kuumana, koska uutinen sanoo niin.

Jostain on keksitty toukokuussa ensi-iltaan tulevan Angry Birds-elokuvan olevan rasistinen ja että siinä on viittauksia maahanmuuttajainvaasioon sekä Kölnin raiskausepisodiin. Juu juu. Ihmeen hyvin ennakoitu kyllä elokuvantekijöiltä. Animointiosuudet kun ovat valmistuneet suunnilleen viime vuoden keväällä Vancouverissa ja tarina lienee laadittu 3-4 vuotta sitten.

Linkki vie MTV3:n sivuille.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Klose16, mainitse muutamia hyvia ohjaajia/elokuvia niin ymmarran ehka paremmin makuasi.

Itse pidan Inarritua hyvana ohjaajana, onhan silla aika kasa hyvia ohjauksia takataskussa ja esim. Birdman oli erittain hyva. Myos The Revenant oli laadukas leffa vaikka jotenkin laihaksi jaikin itselleni...johtui varmaan kovista odotuksista.

Ja sovitaan niin etta Uwe Boll on huono ohjaaja, sen pitaisi olla yleisesti hyvaksytty tosiasia. Kun huonoista ison budjetin ohjaajista tulee puhetta, han on varmasti karkikolmikossa Michael Bayn ja Roland Emmerichin kanssa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja sovitaan niin etta Uwe Boll on huono ohjaaja, sen pitaisi olla yleisesti hyvaksytty tosiasia. Kun huonoista ison budjetin ohjaajista tulee puhetta, han on varmasti karkikolmikossa Michael Bayn ja Roland Emmerichin kanssa.
Onko Uwe Bollilla mukamas ollut isojakin budjetteja elokuvissaan? Olen itse aina elänyt siinä käsityksessä, että ne on jo valmiiksi B-luokkaa, eli budjetit on pieniä ja leffoja tehdään pääasiassa ns. DVD-levitykseen, eli teattereihin ei ole juuri asiaa. Kaipa siellä jokunen elokuva on teatterissakin piipahtanut, mutta kuitenkin. Nuo muut mainitsemasi ohjaajat on oikeasti isoilla budjeteilla pelaavia tapauksia ja leffat päätyy elokuvateatterihin ja molemmilla on kuitenkin menestyneitä, siis oikeasti menestyneitä elokuvia vyöllään.

Laatu on sitten asia erikseen, siinähän ei iso budjetti paljoa auta jos elokuva on jäätävää kukkua. Tosin esim. jotkut Transformersit nyt on myyneet hyvin, että samapa se varmaan mitä kriitikot ja ns. laatuelokuvien ystävät sanoo, kun rahaa tulee.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
No esim. "In the name of the king" oli varmasti helvetin kallis elokuva, ei tietysti mitaan Bay/Emmerich luokkaa (satoja miljoonia)

Miksipa nuo mitaan muuttaisivat, paska myy oikein hyvin. Ei se ole tyhma joka pyytaa vaan se joka maksaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Asia on hyvin yksinkertainen. Sitten kun näen Inarritulta tarpeeksi hyvän elokuvan, totean että osaa hän sittenkin. Toistaiseksi tullut pelkkää roskaa, joten kai tämän nyt voi mielipiteenä vielä todeta?

Pitäisi ilmeisesti kirjoittaa: mielestäni Inarritun elokuvat ovat ihan roskaa, mutta osaahan hän elokuvia tehdä.

Mitä tulee suuren yleisön miellyttämiseen, niin pelkkä Oscareihin vilkaisu riittää.

Millainen elokuva on mielestäsi hyvä, millaisista leffoista pidät (pahoittelut kysymyksistä, en nyt jaksa lukea ketjua reilun vuoden verran, jotta saisin havaintokuvan leffamaustasi)? Millaisten ohjaajien elokuvista pidät erityisen paljon?

Makuja on tietty monia, kaikki eivät voi pitää kaikesta, mutta silti tuntuu hiukan oudoksuttavalta, että kiistät Iñárritun ammattitaidon - se kun on jokaisella mittarilla mitattuna riittävän rautainen, jotta saa ohjattavakseen muutakin kuin "independence dayn" kaltaista paskaa. (Mikä on minun mielipiteeni Independence Daystä ja sen kaltaisista b-luokan filmeistä).

En enää nykyään yhdistäisi suuren yleisön miellyttämistä Oscareiden lukumäärään, koska nykyään varsin usein Oscareiden suhteen uskalletaan olla vähemmän konservatiivisia, taiteelliset kokeilut saavat tilaa, samoin selkeällä tapaa henkilöön kohdistuvat tutkielmat, jotka eivät ole niitä megamyyntiä tuovia leffoja. Minä tarkastelisin ensinnä lippumyyntituloja ja niiden perusteella ryhtyisin rakentamaan kuviota siitä millainen elokuva kiinnostaa suurta yleisöä ja millainen ei.

Esim. Iñárritun Birdman: avaijaisviikonloppu USA:ssa 424 397 taalaa, kaikkiaan USA:ssa 42 335 698 lipunmyyntituloja ja maailman laajuisesti yli 103,2 miljoonaa taalaa vrt James Bond leffoista Spectre: 792,1 miljoonaa taalaa maailman laajuisesti. Toinen näistä miellyttää suurta yleisöä, toinen vähemmän... Oscarit eivät välttämättä indikoi yhtään sen puolesta (joskaan eivät sitä vastaankaan).

vlad
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Onko Uwe Bollilla mukamas ollut isojakin budjetteja elokuvissaan? Olen itse aina elänyt siinä käsityksessä, että ne on jo valmiiksi B-luokkaa, eli budjetit on pieniä ja leffoja tehdään pääasiassa ns. DVD-levitykseen, eli teattereihin ei ole juuri asiaa. Kaipa siellä jokunen elokuva on teatterissakin piipahtanut, mutta kuitenkin. Nuo muut mainitsemasi ohjaajat on oikeasti isoilla budjeteilla pelaavia tapauksia ja leffat päätyy elokuvateatterihin ja molemmilla on kuitenkin menestyneitä, siis oikeasti menestyneitä elokuvia vyöllään.

Piti tarkistaa, näköjään In The Name Of The Kingillä oli peräti 60 miljoonan budjetti. Ei niin iso kuin millään Baylla, mutta kuitenkin melkoisen iso keskitason budjetti, joka on suurempi kuin valtaosan ns. draamaelokuvien budjetit. Paskaa saa toki aikaan vieläkin isommilla rahoilla.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Okei, no on se Boll päässyt sentäs noinkin isoilla budjeteilla leikkimään elokuvaohjaajaa. No, tuskin pääsee enää. Mitään edes etäisesti menestynyttä elokuvaa ei ole ukko tainnut tehdä. Bay ja Emmerich nyt on kuitenkin sillä saralla joskus onnistunut, siinä on se ero. Enpä ole muutenkaan kyllä Bollista aikoihin kuullut mitään, että vieläkö leffojen parissa puuhastelee? Vai onko ne mennyt ihan jonnekin kengännauhatasolle budjettien suhteen. No, eipä toisaalta kiinnosta niin paljoa, että jaksaisi edes googlata.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Morten Tyldumin the Imitation Game eroaa jonkin verran perinteisestä sotaelokuvasta (jos sitä edes voi kutsua sotaelokuvaksi vaikka sodanajan tapahtumat ovatkin merkittävässä roolissa) - tässä ne suurimmat taistelut käydään rintamalinjojen takana ja ihmisen mielessä. Toisaalta takaumien ja kerronnan kautta the Imitation Game kuvaa vuosikymmenten mittaisen aikakauden Alan Turingin elämässä aina opiskeluvuosista alkaen ja päätyen hänen viimeisiin aikoihin 50-luvun alkupuolelle - aikaan ja tekoihin joihin oikeuslaitos tuolloin ryhtyi ja joita tämän päivän Briteissä pidetään eittämättä äärimmäisen hävettävinä ja puistattavina. Tästä olisi helppoa lähteä spekuloimaan, että mihin Alan Turing olisi vielä päässyt jollei hän olisi aikanaan saanut syytettä siveettömyydestä ja kymmenien tuhansien kaltaistensa lailla oikeuden päätöksellä tuomittu homoseksuaalisuudesta - mutta en kuitenkaan lähde spekuloinnintielle vaan lyhyehkö katsaus elokuvaan.

On tietty syytä muistaa, että Tyldumin näkemys ei ole orjallinen kuvaus todellisista tapahtumista, ettei elokuva ole dokumentti vaan se on - sanotaanko sotadraama - jonka avulla kuvataan Alan Turingin ja monilta osin koko Bletchley Parkin työskentelyä. Elokuvassa on paljon hyvää, erityisesti henkilögalleria on varsin onnistunut kattaus ja Benedict Cumberbatch tekee mielestäni onnistuneen roolityön erikoislaatuisena nerona Alan Turingina - mutta toisaalta tässä varsin tiiviissä kattauksessa piilee sitten eräs elokuvan suurimmista ongelmista ja/tai puutteista, se koko koneisto tai organisaatio, joka työskenteli Bletchley Parkissa jää hiukan pimentoon ja katsojalle, joka ei tunne taustoja lainkaan paremmin, voi kuvitella, koko operaation olleen muutaman miehen (ja yhden naisen) puuhailua vajassa ja siinä samalla sitten joutuivat ottamaan henkisellä ja hetkittäin likimain fyysiselläkin tasolla yhteen virkakoneiston kanssa. Tämä on oikeastaan niitä ainoita elokuvan konkreettisia puutteita, mutta tavallaan se oli helppoa työntää kuitenkin syrjään ja nauttia tästä näytelmästä ja sen keskiössä olleista henkilöistä - hyvässä ja pahassa.

Kokonaisuudessaan elokuvaa voi pitää keskivertoa parempana, ei se mikään erinomainen ole mutta hetkittäin kohtaukset ja henkilöt nousevat hipomaan jopa erinomaisuutta, etenkin Cumberbatch mutta yhtälailla Keira Knighleyllä ja Matthew Goodella on omat loistavat hetkensä - jälkimmäinen teki muuten Chan-wook Parkin Stokerissa loistavan roolityön (kannattaa katsoa!) The Imitation Game taitaa olla ensimmäinen Cumberbatch-elokuva omalla listallani, kas en ole aiemmin juurikaan kiinnittänyt huomiota häneen, ennemminkin pitänyt häntä hiukan "toisarvoisena" näyttelijänä. Näkemäni perusteella on syytä korjata arviota hänestä - vaikka en nyt uskokaan, että ryhdyn tiirailemaan mitään Sherlockeja tai vastaavia. On siis tunnustettava, että ennakkoasenteeni on ollut väärä ja olen turhaan suhtautunut häneen negatiivisesti - hiukan epäilin hänen selviytymistä Turingin roolista vaikka kehuja olikin saanut ja päässyt jopa ehdolle miespääosan esittäjän Oscarissa.

IMDb: http://www.imdb.com/title/tt2084970/?ref_=nv_sr_1

Ja laitetaan sitten linkki Alan Turingiin (short biography): Alan Turing - a short biography

vlad
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Nyt on kyllä ollut hyvä leffaviikko kun ensin kävin maanantaina teatterissa katsomassa kovasti kehutun The Revenant ja eilen vuokrattiin toinen Oscar-leffa "Yksin Marsissa". Mielenkiintoinen Oscar-gaala nyt tulossa, muistakaa katsoa 28. helmikuuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös