José Padilhan Tropa de Elite on mitä suurimmalla todennäköisyydellä ensimmäinen katsomani brasialaiselokuva, oikeastaan Etelä-Amerikan leffa tuotannossa on kohdallani suuren suuri musta aukko ja elämäni aikana olen nähnyt korkeintaan muutamia etelä-amerikkalaisia elokuvia ja niistäkin suurin osa taitaa olla lyhytelokuvia tai harrastelijoiden tekemiä "pätkiä". Tietenkään yhden elokuvan perusteella ei pidä tehdä liianpitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta Padilhan leffan perusteella mielenkiintoa brasialaista leffatuotantoa kohtaan kasvoi huomattavasti ja tulevaisuuden hankintalistalla on niin City of God kuin myös Tropa de Elite 2.
Tropa de Elite on hyvin intensiivinen ja samalla raadollinen kuvaus poliisien, korruption ja rikollisten toisiinsa kietoutuneesta symbioosista jossa on suoranainen ihme, jos joku normaaleihin poliisivoimiin kuuluva poliisi kykenee pitämään itsensä korruptoitumattomana ja kykenee säilyttämään uskonsa työhönsä jasiihen, että he taistelevat rikollisuutta vastaan. Voisin kuvitella, että elokuvassa onnistuttiin kuvaamaan suhteellisen hyvin sitä arkea jonka parissa Brasiliassa poliisivoimat painivat - korruptio on levinnyt jokaiselle portaalle ja sitä vastaan taisteleminen on kuin tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Rehellinen poliisi (jos sellaisia on) tuntee itsensä epäilemättä Don Quioteksi taistellessaan niin rikollisuutta kuin myös korruptoituneita työtovereitaan vastaan ja epäilemättä kovin moni nostaa kätensä ylös ja vähintäänkin sulkee silmänsä väärinkäytöksiltä jollei sitten sorru niihin itsekin - mikä on hyvin ymmärrettävää toimintaa, joskaan ei hyväksyttävää.
Elokuva nivoo yhteensä useampia tarinoita, on kokelaiden Neton ja Matiaksen tarina, on erikoisjoukkoihin kuuluvan kapteeni Nascimenton tarina ja sitten on slummeissa asuvien ja vataapitävien rikollisten tarina ja näihin tarinoihin limittyy myös muiden ihmisten lyhyitä tai vähän pidempiä tarinoita luoden lopulta hyvin todentuntuisen ja uskottavan kokonaisuuden siitä millaista elämä voi olla - tai millaista se on faveloissa, opiskelijoiden maailmassa - joista moni käyttää huumeita osan toimiessa välittäjiä, kuinka rikkaat opiskelijat elävät aivan toisessa maailmassa verrattuna faveloiden köyhiin ja alistettuihin asukkaisiin. Rikollisten maailma on hyvin raju ja armoton, petturia ei todellakaan kohdella silkkihansikkain, kutenei ihmistä joka on epäonnistunut tai joka katsotaan pettäneen luottamuksen tai joka yksinkertaisesti on tehnyt teon jota voidaan pitää anteeksiantamattomana.
Toisaalta elokuvassa kuvattujen Tropa de Elite joukkojen toiminta on myös hyvin raakaa ja julmaa. Sitä voidaan pitää hyvin epäinhimillisenä ja ihmisarvoja polkevana - viholliselle ei anneta armoa, elokuvaa katsoessa tuli voimakas tunne siitä, että tarkoitus pyhittää keinot. Operaatioissa jokainen aseistettu ihminen faveloissa on potentiaalinen vihollinen ja niinpä häntä kohdellaan siten - usein ampumalla ensin ennen kuin jengiläinen ehtii avata tulen. Vaikka kyse on fiktiosta, voisin kuvitella, että elokuvan erikoisjoukkojen toiminta vastaa hyvin pitkälle sitä mikä tilanne on faveloissa silloin kun poliisin ja asevoimien erikoisjoukot puhdistavat niitä huumediilereistä ja rikollisjengeistä - kyse on sodasta jossa kuolee lukematon joukko ihmisiä. Tropa de Elite ei pyrkinyt glorifioimaan joukkojen toimintaa vaan kuvasi sen brutaalina ja armottomana.
Elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Joidenkin mielestä elokuvan alkupuolisko voi tuntua liian pitkältä ja liian tarkalta pohjatyötä elokuvan loppu huomioiden mutta minusta tarinan perusteellinen kerronta ja siihen kuinka päädyttiin vallitsevaan tilanteeseen on perusteltu - kuinka Neto ja Matias tulivat hakeutuneeksi Tropa de Eliteen, tämän puolen kertominen tarinassa hyvin tarkkaan on perusteltu päätös.
vlad.