Ted Raikas
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Katselin tuossa yhtenä yönä Elijah Woodin tähdittämän Maniacin.
Kaverilta nyt hieman olin jo kuullutkin, että Wood tekee itselleen ja yleiseen ulkoiseen habitukseensa nähden varsin erikoisen ja kipeän roolisuorituksen. No, ei puhunut palturia se kaverini, aika vimmainen suoritus "Frodolta." Leffan nimi antaa jo aika paljon osviittaa elokuvasta sinällään, mutta ei silti kerro koko totuutta. Ihan kauheasti tästä ei voi kertoa, että ei spoilaa, mutta sanotaan sen verran, että kuvauksellisesti lähestymistapa on nokkela ja siten toimiva. Tässä päästään päähenkilön pään sisään varsin sujuvasti ja muutenkin tapahtumien keskiöön ja itse tapahtumat on elokuvallisen kerronnan parissa jo varsin makaabereja ja kieroutuneita. Yleensä ei meinaa tulla huono olo, mutta nyt oltiin aika lähellä. Jos ei muuta, niin ainakin erittäin hypnoottisen vangitsevaa visuaalisuutta useissa kohdin. Taidokkaasti kuvattua. Psykologista otettakin on silkan makaaberiuden ohella kiitettävästi ja siinä mielessä tämä nousee peruskauhuelokuvien yläpuolelle kirkkaasti, joskin en tätä nyt ihan kauhuelokuvaksikaan luokittelisi kuitenkaan.
Erityinen kunniamaininta elokuvan soundtrackille. Parhaita mitä olen kuullut toviin. Tätä ennen on viimeeksi Driven soundtrack iskenyt yhtä lailla. Fiilistä musiikkiin on haettu 70- ja 80-lukujen kolkosta ja paasaavasta syntikkamusiikista ja esim. Kellopeliappelsiinin ääniraita tuli vahvasti mieleen aika ajoin, mikä ei ole huono juttu. Musiikki luo ihan oman vinksahtaneen tunnelmansa tähän elokuvaan, kuten äänimailma ylipäätään.
Todella mielenkiintoinen elokuva lajissaan ja kumma, että on jotenkin mennyt aikanaan ohi. Ilmeisen pienilevikkinen ja tuskin on ollut Suomessa edes teattereissa? Ellei sitten Rakkautta & Anarkiaa festivaaleilla, jonne voisin kuvitella tämän sopivan täydellisesti.
Ilmeisesti tämä on muuten remake jostain vanhemmasta kauhuelokuvasta. Alkuperäisestä elokuvasta ei ole mitään hajua. Kenties voisi uteliaisuudesta vilkaista myös sen, vaikka toki yleensä homman pitäisi mennä juuri toisinpäin.
Kaverilta nyt hieman olin jo kuullutkin, että Wood tekee itselleen ja yleiseen ulkoiseen habitukseensa nähden varsin erikoisen ja kipeän roolisuorituksen. No, ei puhunut palturia se kaverini, aika vimmainen suoritus "Frodolta." Leffan nimi antaa jo aika paljon osviittaa elokuvasta sinällään, mutta ei silti kerro koko totuutta. Ihan kauheasti tästä ei voi kertoa, että ei spoilaa, mutta sanotaan sen verran, että kuvauksellisesti lähestymistapa on nokkela ja siten toimiva. Tässä päästään päähenkilön pään sisään varsin sujuvasti ja muutenkin tapahtumien keskiöön ja itse tapahtumat on elokuvallisen kerronnan parissa jo varsin makaabereja ja kieroutuneita. Yleensä ei meinaa tulla huono olo, mutta nyt oltiin aika lähellä. Jos ei muuta, niin ainakin erittäin hypnoottisen vangitsevaa visuaalisuutta useissa kohdin. Taidokkaasti kuvattua. Psykologista otettakin on silkan makaaberiuden ohella kiitettävästi ja siinä mielessä tämä nousee peruskauhuelokuvien yläpuolelle kirkkaasti, joskin en tätä nyt ihan kauhuelokuvaksikaan luokittelisi kuitenkaan.
Erityinen kunniamaininta elokuvan soundtrackille. Parhaita mitä olen kuullut toviin. Tätä ennen on viimeeksi Driven soundtrack iskenyt yhtä lailla. Fiilistä musiikkiin on haettu 70- ja 80-lukujen kolkosta ja paasaavasta syntikkamusiikista ja esim. Kellopeliappelsiinin ääniraita tuli vahvasti mieleen aika ajoin, mikä ei ole huono juttu. Musiikki luo ihan oman vinksahtaneen tunnelmansa tähän elokuvaan, kuten äänimailma ylipäätään.
Todella mielenkiintoinen elokuva lajissaan ja kumma, että on jotenkin mennyt aikanaan ohi. Ilmeisen pienilevikkinen ja tuskin on ollut Suomessa edes teattereissa? Ellei sitten Rakkautta & Anarkiaa festivaaleilla, jonne voisin kuvitella tämän sopivan täydellisesti.
Ilmeisesti tämä on muuten remake jostain vanhemmasta kauhuelokuvasta. Alkuperäisestä elokuvasta ei ole mitään hajua. Kenties voisi uteliaisuudesta vilkaista myös sen, vaikka toki yleensä homman pitäisi mennä juuri toisinpäin.