Jatkoajan leffakerho

[Tadu]

50/50 (2011) - IMDb

50/50 elokuva tuli pari päivää sitten katsottua. Kyseessä on erittäin rankasta aiheesta tehty draama komedia joka itselleni upposi todella hyvin. Vaikka toista päähenkilöä esittää Seth Rogen ei tämä kuitenkaan ole mikään normaali Seth Rogenin tyylinen kreisikomedia. Toki pilveä yllättäen tässäkin poltetaan kuten muissakin Seth Rogenin leffoissa. Hyvä ja lämminhenkinen elokuva jota suosittelen varauksetta. 9/10.

-Tinke-80

Itse palauduin juuri elokuvateatterista tätä katsomasta. Oli ihan viihdyttävä, tunteisiin vetoava ja ajoittain erittäin surullinenkin elokuva. Seth Rogen on kyllä huippu. Itse diggaan hänen huumoristaan. Sanoisin 8/10.

 

[-Kantor-]

Tuli katsottua vuonna 1981 valmistunut Possession ja täytyy sanoa, että kyseessä oli yksi vaikuttavimmista elokuvakokemuksista aikoihin.

Juoni kertoo pariskunnasta (Sam Neill & Isabelle Adjani), jonka liitto on ajautunut pahasti karille. Elokuva ei ole kuitenkaan missään tapauksessa mikään perinteinen ihmissuhdedraama, vaan pitkät ja varsin ahdistavalta tuntuvat riitelykohtaukset ovat melkoista inhorealismia. Elokuvan alkupuolisko keskittyy rakentamaan näiden kahden henkilön välistä vihasuhdetta, jotka purkautuvat välillä sellaisina väkivallan ryöppyinä, jotka kyseisillä hetkillä tuntuvat melkeinpä ainoalta poispääsyltä painostavasta tilanteesta. Jossain vaiheessa elokuvaan tulee mukaan myös yliluonnollisia teemoja sekä kauhuelementtejä. Myös symboliikkaa on mukana runsaasti, jotka antavat mahdollisuuden tulkita kertomusta usealla eri tavalla.

Molemmat päänäyttelijät tekevät aivan uskomattoman vahvan roolisuorituksen, varsinkin Adjani, jonka karmiva hulluuteen vajoaminen tuntuu käsittämättömän realistiselta. En itse asiassa muista nähneeni juuri koskaan yhtä vakuuttavaa roolia. Tämä onkin yksi pääseikoista, jotka saavat myös katsojan tuntemaan suurta ahdistusta. Lisäksi elokuvan tunnelma on todella painostava; kiertävä kamera ja autiot kohtauspaikat saavat aikaan melko klaustrofobisen fiiliksen. Lisäksi äänimaailma kilistelyineen ja kolisteluineen sopii tunnelmaan kuin nyrkki silmään.

Suosittelen, paitsi en ehkä herkimmille katsojille!

***** / *****

 

[Hejony]

Voi luoja mitä paskaa tällä hetkellä Nelosella pyörivä Kill Bill vol 1. Tätä Bill-duoa lukuunottamatta kaikki muut Tarantinon kokopitkät on tullut nähtyä, ja kolmikko RD, PF, IB on todella kultaista leffamateriaalia. Tässä filkassa nyt ei vaan näytetä käytettävän mitään Tarantinon vahvuuksista, vaan keskittyy pitkälti kaverin camp- ja jalkafetisseihin.

Tässä on nyt vartin ajan tuo morsian teurastanut pataljoonan verran miehiä yksinään. Miekkä välähtelee, raajat lentävät, ja verta näihin japskeihin mahtuu ilmeisesti enemmän kuin keskiverto sinivalaaseen. IMDB:ssä tämä ensimmäinen osa 8.2, kysyn vaan, että kuka vittu tälläistä jaksaa katsoa? Mikä tässä on se juttu, minkä pitäisi sytyttää?

Kova pettymys, odotin niin paljon parempaa.

 

[Vanha Len]

Miekkä välähtelee, raajat lentävät, ja verta näihin japskeihin mahtuu ilmeisesti enemmän kuin keskiverto sinivalaaseen. IMDB:ssä tämä ensimmäinen osa 8.2, kysyn vaan, että kuka vittu tälläistä jaksaa katsoa? Mikä tässä on se juttu, minkä pitäisi sytyttää?

Ne pitävät jotka katsovat myös paljon Hong Kong- toimintaa ja nimenomaan miekkagenreä. Niissä veri ja raajat lentävät yleensä erittäin liioitellusti. Tarantinohan teki Kill Billit juurikin kunnianosoituksena kyseistä aasialaista tyyliä kohtaan.

 

[Girardi #5]

Hejony, sittenhän sinua kiinnostaa varmasti tieto että Kill Bill: Vol. 3 ilmestyy vuonna 2014! :)

 

[Pula-ajan Tretjak]

kysyn vaan, että kuka vittu tälläistä jaksaa katsoa? Mikä tässä on se juttu, minkä pitäisi sytyttää?

Minulle tuossa toimii rytmitys ja koko elokuvan grotestikisuus (osasinkohan valita oikean sivistyssanan?). Jään melkein hypnotisoituna katsomaan, kun räjähtävän toiminnan jälkeen alkaa elokuvassa erittäin rauhallinen osio, josta alkaa taas toimintaosio. Väkivalta menee liioittelun puolelle vahvasti ja se jopa välillä sitten naurattaa. Kill Billissä toisaalta liioitellaan oikeastaan ihan kaikkea, alusta loppuun.

Elokuvassa on toki puutteensa ja etenkin odotuksiin nähden se ei aivan yllä ylös asti. Itse odotan epätoivoisesti Tarantinolta pelkästään Reservoir dogseja ja Pulpfictioneita, mutta niitä ei ole selvästi tulossa enää. Tarantino on itselleni parhaimmillaan hänen tehdessään nykyajan toimintaleffoja, jotka ovat lähinnä draamoja.. höystettynä väkivallalla ja sijoitettuna rikolliseen ympäristöön.

Ei silti, minusta Kill Billit ovat parempia kuin Inglorious bastards. Siitä en pitänyt oikeastaan ollenkaan. Molemmissa leffoissa on puutteensa ja hyvät puolensa. IB:ssäkin löytyy osioita, joista pidän erittäin paljon.

 

[ms.qvist]

Chan-wook Parkin ohjaama ja Min-sik Choin tähdittämä Oldboy oli mustalla huumorilla ryyditetty väkivaltadraama, jossa paikoitellen väkivalta nousi melkoisiin sfääreihin ja ryyditti menoa mukavalla tavalla. Tarina oli kiehtova mutta samalla loppua kohden edeten entistäkin traagisempi, ja loppu oli traagisuudessaan ja samalla tietynasteisessa tarkoituksenmukaisessa komediallisuudessaan melkoinen "ilmestys". "olen koirasi... wuf wuf".

Puutteensakin elokuvassa oli mutta kokonaisuus jäi selkeästi plussan puolelle. Elokuva oli oivallinen osoitus siitä, että Aasiassa ja Etelä-Koreassa osataan tehdä laadukkaita elokuvia joissa on hyvä draamankaari, eivätkä ne perustu pelkkään yliampuvaan "verijuhlaan". Tiettynä puutteena näkisin paikoitellen ilmenneen "selittelyn" mutta sekin löytää puolensa vaikka itse tarinan keinoin tapahtumat olisi voitu keriä auki, ilman että on painotettava sanallista kerrontaa.

vlad.

 

[Girardi #5]

Hyvä leffavalinta vlad! Itse olen katsonut Oldboyn jo 4x ja jokaisella kerralla olen siitä saanut jotain uutta irti. Leffassa on myös sinun mainitsemien juttujen lisäksi erinomainen soundtrack. Tähän Chan-wook Parkin kostotrilogiaan kuuluu myös Sympathy for Mr. Vengeance ja Lady Vengeance. Hyviä leffoja kaikki ja kannattaa kyllä katsoa!

 

[Hescu]

The Ides of March oli erittäin hyvä. Tämä osoitti minulle, että George Clooney on paitsi hyvä näyttelijä myös taitava ohjaaja. Tarina oli hyvin rakennettu (ja aihepiiri kiinnostava), elokuva oli sopivan mittainen (ei turhaa pitkittämistä tai dramatisointia), ja se piti otteessaan. Näyttelijäkaarti on aika kova: Clooney, Ryan Gosling, Philip Seymour Hoffman, Paul Giamatti, Marisa Tomei ja Jeffrey Wright. Sanalla sanoen laatuleffa.

 

[ms.qvist]

Japanilaisen ohjaaja- ja näyttelijämestari Takeshi Kitanon Outrage alkoi hiukan hiipivästi ollen paikoin jopa puuduttava mutta totaaliseen vauhtiin päästyään se kuvasi yakuza-klaanien sisäistä valtakamppailua ja kamppailua muita klaaneja vastaan todella uskottavalla tavalla. Tuli jotenkin Sonatine mieleen. Ja totaaliseen vauhtiin päästyään se oli kuin juna, joka ei pysähdy mitenkään. Meno oli vääjäämätöntä ja yhden jos toisen elämä päättyi tavalla tai toisella - jopa hyvin karulla tapaa, ja voinen kuvitella, että yakuzojen maailmassa elämä on aivan yhtä arvotonta mitä se elokuvassa oli. Ja kaiken lisäksi, kuten tavallista, Kitanon elokuvassa mustalla huumorilla oli myös osansa.

Kolme viimeksi katsomaani elokuvaa ovat olleet aasialaisia, kaksi Etelä-Koreasta ja yksi Japanista, enkä voi muuta kuin todeta suurella tyytyväisyydellä, että kyllä Aasiassa osataan tehdä katsottavia elokuvia, joissa käsitellään ikäviä teemoja osin hyvinkin armottomalla tavalla. Tuntuu siltä, että kovin harva Hollywood-ohjaaja pystyy samaan. I saw the Devil, Oldboy ja Outrage - kannattaa katsoa!

vlad.

 

[Matsku]

Voi olla, että nyt menee huti ja lujaa, mutta tarvitsen Jatkiksen romantikoilta apua: Tähän hätään tarvittaisiin jokin toimiva ja hyvä romanttinen nyyhkyleffa. Ideoita?!

 

[sampio]

Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua. Fiksuja romanttisia leffoja, ja kivasti jatkumoa kymmenen vuoden jälkeen. Eivät aivan perinteisintä siirappia, mutta tykkäsin itse draamojen ystävänä ja vaimoni myös.

 

[L. Paraske]

Kesytön sydän (Untamed Heart) tai The Notebook tulee ensimmäisenä mieleen näistä perusjenkkinyyhkyistä. Varsinkin Notebook toimii kaikille, jotka pystyvät vähänkin vastaanottamaan tätä lajityyppiä. Pidän itsekin molemmista, en tosin tiedä kuinka helpolla noita kauppojen leffahyllyiltä löytyy tänä päivänä.

Jos klassikko-osastolle mennään niin Cherbourgin sateetnvarjot ja Lyhyt onni (Brief Encounter) ovat suosikkejani tässä genressä.

Linkittäisin jossei se olisi niin vaivalloista puhelimella.

 

[Ted Raikas]

Eikös tuo Clint Eastwoodin Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County) ole sellainen laadukas nyyhkyleffa? Täytyy todeta, että en ole itse ko. elokuvaa nähnyt, mutta moni on kehunut, että on paitsi romanttinen ja nyyhky, niin myös elokuvana loistava.

Pitäisi kyllä itsekin katsella tuo joskus.

Edit. Omasta mielestäni Gilbert Grape putoaa tähän kategoriaan, on ainakin yksi niitä elokuvia joka saa vetistelemään, useammallakin tunnetasolla.

 

[Vemps]

Voi olla, että nyt menee huti ja lujaa, mutta tarvitsen Jatkiksen romantikoilta apua: Tähän hätään tarvittaisiin jokin toimiva ja hyvä romanttinen nyyhkyleffa. Ideoita?!

kattokaa titanic, nyyh.

 

[Swearengen]

Itse odotan epätoivoisesti Tarantinolta pelkästään Reservoir dogseja ja Pulpfictioneita, mutta niitä ei ole selvästi tulossa enää. Tarantino on itselleni parhaimmillaan hänen tehdessään nykyajan toimintaleffoja, jotka ovat lähinnä draamoja.. höystettynä väkivallalla ja sijoitettuna rikolliseen ympäristöön.

Tuossa kiteytyy hyvin monen ajatukset Tarantinosta. Hän tulee kyllä jäämään käsikirjoittajalegendojen joukkoon, mutta ohjaajana hän on tehnyt vain kaksi mestariteosta. Hänen muut leffat ovat lähinnä epätasaisia koosteita kohtauksista, missä osoitetaan kunniaa milloin millekin exploitaatiogenrelle. Toki Reservoir Dogs ja Pulp Fiction olivat myös genrefiilistelyä mitä suuremmassa määrin, mutta ne toimivat ehjimpinä kokonaisuuksina selvästi paremmin kuin Tarantinon muut rainat.

Tarantino on siis jonkinlainen tribuuttijukebox, jolla on lisäksi pelisilmää löytää hahmoihinsa erinomaisesti sopivia näyttelijöitä. Esim. Inglorious Bastards oli muuten väsynyttä genreläppää, mutta Waltzin Hans Landa -hahmo oli niin hillittömän hyvin näytelty ja kirjoitettu, että leffasta jaksoi nauttia pelkästään tuosta syystä.

Kill Billissä helmenä oli tietenkin itse Bill eli David Carradine. Aivan uskomaton kohtaus se, missä Bill selostaa miksi Teris on kovempi kuin Hämis:
http://www.youtube.com/watch?v=PdWF7kd1tNo

Samoin Kill Billin lopun kuolinkohtaus Morriconen "Navajo Joen" rääkyessä taustalla oli parhautta. Mutta kokonaisuutena Kill Bill ei uponnut, koska en ole japsi & hong kong -genreleffojen suurystävä. Spagulänkkärien kylläkin, mutta saa nyt nähdä mitä Tarantinon "Djangosta" tulee.

Tosin aasiagenreen viitaten: Lone Wolf & Cub -sarja, missä läski, mutta vakuuttava Tomisaburô Wakayama yrmyilee miekkamestari Ogami Ittona ovat tyylikkästä samuraitoimintaa. "Shogun Assassin" on noista kahdesta ensimmäisestä osasta tehty kooste ja lännessä varmaan se tunnetumpi versio. Länkkäriversiossa on myös tarttuva soundtrack: http://www.youtube.com/watch?v=4s7pNmhnBTw

 

[SamSpade]

Tuossa kiteytyy hyvin monen ajatukset Tarantinosta. Hän tulee kyllä jäämään käsikirjoittajalegendojen joukkoon, mutta ohjaajana hän on tehnyt vain kaksi mestariteosta. Hänen muut leffat ovat lähinnä epätasaisia koosteita kohtauksista, missä osoitetaan kunniaa milloin millekin exploitaatiogenrelle. Toki Reservoir Dogs ja Pulp Fiction olivat myös genrefiilistelyä mitä suuremmassa määrin, mutta ne toimivat ehjimpinä kokonaisuuksina selvästi paremmin kuin Tarantinon muut rainat.
[/url]

Pakko olla hiukan eri mieltä. Pulp Fiction ja Reservoir dogs olivat toki Tarantiinon kaksi mestarityötä, siitä ei pääse mihinkään, mutta...
Jackie Brown on mielestäni selkeästi aliarvostettu Tarantinon työ. Jackie Brown (1997) - IMDb
Elmore Leonard on loistava kirjailija ja tällä kertaa kirja on kääntynyt mielestäni leffaksi mainiosti. Ei ehkä voi nostaa mestariteos luokkaan, mutta ehdottamasti yksi Tarantinon onnistumisia.

 

[-OO-]

Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua. Fiksuja romanttisia leffoja, ja kivasti jatkumoa kymmenen vuoden jälkeen. Eivät aivan perinteisintä siirappia, mutta tykkäsin itse draamojen ystävänä ja vaimoni myös.

Tuo on kyllä kerta kaikkiaan erinomainen elokuvakaksikko. Pääparin kemia toimii mahtavasti ja kaikki keskustelut tuntuu erittäin luontevalta johtuen juuri tuosta kemiasta sekä myös siitä että elokuvassa on käytetty todella pitkiä ottoja ja näyttelijät ovat itse osallistuneet käsikirjoittamiseen. Ja tuo koko noiden elokuvien idea on minusta loistava. Tällä tarkoitan sitä että elokuvissa kaikki tapahtuu lähes reaaliajassa ja myös 10 vuotta myöhemmin ilmestyneessä jatko-osassa tapahtumat sijoittuvat oikeasti 10 vuoden päähän alkuperäisestä. Tuo kaksikko nousee minun top10:iini jos pitää listata parhaita elokuvia.

 

[LuKi]

Puss In Boots, eli saapasjalkakissa. Tuli katsottua tämä elkuva orginaalina ja vielä 3D- versiona. Ei kauheasti innostanut, mutta luvattu mikä luvattu. Yllätys oli melkoinen. Enemmän aikuistenelokuva kuin lasten. Saapasjalkakissa oli niin hyvin tehty hahmo, jonka syvyyttä lisäsi Antonio Banderaksen tumma ääni. Oli helppo uskoa, kun kehui olevan erittäin taitava rakastaja. Vähän tuli mieleen Kapteeni Jack Sparrowin ja James Bondin sekoitus. Kyllä siinä Mirrejä vietiin. Muutenkin tutun sadun Jaakosta ja pavunvarresta sekoittaminen näihin Meksikon? maisemiin oli onnistunut veto.

Neljä tähteä. Sopii isille ja yli kymmenvuotiaille pojille vaikka yhdessä katsottavaksi.

 

[Swearengen]

Pakko olla hiukan eri mieltä. Pulp Fiction ja Reservoir dogs olivat toki Tarantiinon kaksi mestarityötä, siitä ei pääse mihinkään, mutta...
Jackie Brown on mielestäni selkeästi aliarvostettu Tarantinon työ. Jackie Brown (1997) - IMDb
Elmore Leonard on loistava kirjailija ja tällä kertaa kirja on kääntynyt mielestäni leffaksi mainiosti. Ei ehkä voi nostaa mestariteos luokkaan, mutta ehdottamasti yksi Tarantinon onnistumisia.

En ole lukenut kirjaa, joten en siihen osaa ottaa kantaa. Leffana Jackie Brown olis minusta tylsä yritys Tarantinolta leikkiä Scorsesea ja siihen päälle nämä pakolliset fanipoikajutut, minkä kohteena oli tällä kertaa Pam Grier ja blaxploitaatioleffat. Eniten Jackie Brownissa kuitenkin häiritsi, ettei Tarantino onnistunut siinä tavaramerkissään eli kiinostavien pulp-hahmojen luomisessa. Dialogikaan ei ollut tutun hersyvää.

Jackie Brown on ihan hyvä leffa, mutta parinkaan katsomiskerran jälkeen ei jättänyt missään suhteessa mitään erikoista fiilistä. Mitä nyt nyt Bobby Wormackin "Across 110th Street" on todella hyvä biisi ja samaniminen Barry Shearin leffa kannattaa tsekata, jos pitää tunkkaisen realistisista rikosjännäreistä. Anthony Quinnin yksi parhaista rooleista tuossa.

 

[Vanha Len]

Pitää kyllä olla aivan eri mieltä. Ensinnäkin...mikä sai aikaan fiiliksen, että Tarantino yritti leikkiä Scorsesea? Mulla ei tullut edes mieleen moinen vaikka tekstisi jälkeen asiaa yritin miettiä ja löytää yhdistäviä tekijöitä.

Robert De Niro hieman yksinkertaisena taparikolisena toimi helvetin hyvin. Äijältä tuskin on koskaan ennen nähty moista roolia...eikä varmastikaan tulla näkemään.

Samuel L jackson piti huolen dialogista selkeään Tarantinomaiseen tyyliin ja mielestäni vieläpä hyvin loppuun saakka. Tasapainotti mukavasti muiden roolihahmojen tasaisempaa jutustelua.

Lisäksi Pam Grier, Pridget Fonda, Michael Keaton ja Robert Forster vetivät roolinsa aivan vitun lujaa unohtamatta Chris Tuckerin pientä mutta murheellista roolia.

Loistava konnaleffa hyvällä soundtrackilla.

 

[Ted Raikas]

Omasta mielestäni Jackie Brown on paras näkemäni Tarantino. Pulp Fiction toki hyvä, mutta itselläni se leffan ylenpalttinen hehkutus ja sisältämä suuruus meni vähän ohi. JB kyllä iskee paremmin. Kill Billit taas on mielestäni kaikkeen siihen ylistämiseen nähden reippaasti yliarvostettuja. Pastisseina toki ihan ok, mutta ei niihin useasti tee mieli palata.

Ihan kaikkia Tarantinon elokuvia en ole nähnyt, joten laajemmin en osaa ottaa kantaa.

 

[Swearengen]

Pitää kyllä olla aivan eri mieltä. Ensinnäkin...mikä sai aikaan fiiliksen, että Tarantino yritti leikkiä Scorsesea? Mulla ei tullut edes mieleen moinen vaikka tekstisi jälkeen asiaa yritin miettiä ja löytää yhdistäviä tekijöitä.

Robert De Niro hieman yksinkertaisena taparikolisena toimi helvetin hyvin. Äijältä tuskin on koskaan ennen nähty moista roolia...eikä varmastikaan tulla näkemään.

Lähinnä Scorsese tuli siitä mieleen, että JB oli Tarantinolta yritys luoda vakavampaa draamaa viileiden hahmojen ja viileän dialogin sijaan, eikä se omaan makuuni uponnut. Osittain kyse on varmaan siitäkin, että Reservoir Dogs ja Pulp Fiction asettivat odotukset Tarantinon jatkosta epärealistiselle tasolle. Olisi vaan aikanaan tehnyt sen "Vega Brothersin" Madsenin ja Travoltan kanssa, nyt näyttelijät alkavat olla jo liian vanhoja niihin rooleihin.

De Nirolta taas en ole tehnyt yhtään erityisen hyvää suoritusta sitten 90-luvun alkupuolen. Ilmeisesti häntä ei enää kiinnosta kuin tehdä tiliä tai sitten joku sairaus vaivaa miestä.

 

[ms.qvist]

Pakko olla hiukan eri mieltä. Pulp Fiction ja Reservoir dogs olivat toki Tarantiinon kaksi mestarityötä, siitä ei pääse mihinkään, mutta...
Jackie Brown on mielestäni selkeästi aliarvostettu Tarantinon työ. Jackie Brown (1997) - IMDb
Elmore Leonard on loistava kirjailija ja tällä kertaa kirja on kääntynyt mielestäni leffaksi mainiosti. Ei ehkä voi nostaa mestariteos luokkaan, mutta ehdottamasti yksi Tarantinon onnistumisia.

Pidän todella paljon Jackie Brownista, minuun se tarinana iski jopa paremmin kuin kehuttu Pulp Fiction - mikä sekään ei ole huono leffa missään mielessä. Toiveissa olisi, että Tarantino ohjaisi vielä todellisen mestariteoksen, kuten Reservoir dogs, Jackie Brown ja Pulp Fiction ovat. Ne ovat ehdottomasti kolme parasta Tarantinoa, sitten tulee Inglourious Basterds, Kill Billit ja Death Proof.
Suhtaudun hiukan varauksellisesti Kill Bill III, mutta kyllähän se on sitten aikanaan nähtävä, vaikka arvostelut olisivat millaiset tahansa. Sama pätee Django Unchainediin.

vlad.

 

[ms.qvist]

De Nirolta taas en ole tehnyt yhtään erityisen hyvää suoritusta sitten 90-luvun alkupuolen. Ilmeisesti häntä ei enää kiinnosta kuin tehdä tiliä tai sitten joku sairaus vaivaa miestä.

Hänellä todettiin eturauhassyöpä 2003, mutta ei se kyllä ole hidastanut filmeissä esiintymisestä juurikaan - 16:sta leffassa näyttelijä sen jälkeen. Ja suurin osa niistä on minulle täysin tuntemattomia suuruuksia.

Minusta hän teki suhteellisen hyvän roolityön 2001 ilmestyneessä leffassa 15 minuuttia etsivä Eddie Fleminginä. Eikä Jackie Brownin (Louis Gara) ohella 1996 ilmestynyt elokuva Sleepers - katuvarpuset vallan huono ollut, jossa De Niro oli Isä Bobby.

vlad.