enkä ymmärrä taiteen päälle riittävästi.
Ongelma paikallistettu!
Tuo on vähän kuin Louvressa käytyään arvioisi Mona Lisaa, että oli yllättävän pieni, ja sehän on vain kuva jostain naisesta. En ymmärrä mikä siinä on erikoista, mutta varmaan sitten omana aikanaan ollut hyvä...
Tietenkin tyylit on muuttunut ,niin kuin maalaustaiteessakin Da Vincin ajoista. Mutta Hitchcockin Psyko on aika lailla täydellistä tekemistä siinä mitä on lähdetty tekemään. Juonen kehittely, dialogi, näyttelijöiden kehon kieli, tunnelma, kuvakulmat, kaikki. Se ei välttämättä ole sinun kuppisi teetä, mutta voisi silti nostaa hattua tekemisen taidokkuudelle.
Suurin osa ellei kaikki nykypäivän suuren budjetin elokuvista on ala-arvoisesti tehtyjä Psykooon verrattuna. Juonessa on turhaa tyhjäkäyntiä tai ne etenevät epäloogisest, katsojille selitetään asioita kuin idiooteille, kuvaus tyytyy sovinnaisiin kuvakulmiin, dialogissa ei ole yhtään ajatuksia herättävää puheenvuoroa jne.
Ei siis ole ollenkaan helppoa löytää vuoden 2024 elokuvista sitä teosta, joka löisi vuoden 1960 Psykon laudalta.
Tietenkin Psykossa oli aikanaan myös se yllätysefekti, jota nykyään ei juuri ole kun kaikki on kuulleet tarinan jo ennen kuin näkevät elokuvan. Elokuviin ilman ennakkotietoja menneet vuonna 1960 olivat kuulemma shokissa.
Vuonna 1960 tuli myös pari muuta elokuvan historiaa muuttanutta elokuvaa, Antonionin Seikkailu ja Godardin Viimeiseen hengenvetoon. Näitä arvostan ehkä vielä Psykoa korkeammalle,. Ensin mainitussa oli avoimeksi jäävä lopetus, joka ilmeisesti hämmensi jonkin verran aikansa yleisöjä. Ja Godard tavallaan keksi uuden elokuvakielen hyppyleikkauksiensa myötä. Nuorten rakastavaisten kuvauksella ja dialogilla oli myös aika vallankumouksellinen vaikutus elokuviin. Paljon jäljitelty myöhemmin, ei koskaan ylitetty.
Yleensäkin taide ei kehity samalla tavalla aina vain paremmaksi kuten urheilu tai teknologia tekee. Paavo Nurmi ja Pele oli aikanaan kovimpia, mutta aikakoneella tähän päivään siirrettynä ei ehkä niin kummoisia enää olisi. Mutta Da Vincin maalaus tai Mozartin sävellys ovat kovaa valuuttaa edelleen vuosisatojen jälkeenkin. Ja sama pätee näihin vuoden 1960 elokuviin.