Mulla ei Barbiessa äly riittänyt havaitsemaan mitään erityisen älyllistä feminismiä tai muuta mistä sitä nyt on kovasti kiitelty. Mun putkiaivoille kaikki miehille nauramiset ja roolien kääntämiset oli niin ilmiselvää ja vähän osoittelevaakin, että ne oli vaan että haahaa, jeejee, just just. Tai ehkä sitten vaan tosiaan ei riitä äly poimimaan niitä todellisia piikkileveleitä niiden obviousien lomasta. Ja vaikka sitä mainostettua DEI-castingia sun muuta oli sen verran, että varmasti oli aktivistien jokaisen kirjaimen kohdalle saatu ruksi, niin ei sekään häirinnyt, ehkä kun on fantasialeffasta kyse. Pyörätuoli-Barbie ehkä oli vähän päälleliimatusti esillä.
Vaikkei mun feminismin vastaisuuteni tuntenutkaan saaneen minkäänlaisia osumia puoleen eikä toiseen, niin ihan hyvä leffa silti. Varsinkin kaikki miesnäyttelijät oli tosi hyviä.
En minä tiedä, mitä muut ihmiset on tarkoittaneet feminismillä tai älykkäällä sellaisella (elokuvan ironinen tyyli, jossa se omaksuu nuo ongelmakohdat samalla kun se selittää ne auki osoittaen kognitiivisen dissonanssin katsojalle, eli joka sitten silmät auki oikeassa maailmassa muuttaa käytöstään ja ajatuksiaan mahdollisesti?). Enkä minä elokuvaa katsoessani niputtanut asioita termien taakse. Elokuvassa on about kolme päätarinaa. Ensin on pinnallisesti varsinaisten Barbie-nukkejen historiallinen tarina ja kulttuurillinen merkitys, mitä elokuva ei hirveästi siloitellut ja piilotellut, mikä oli tuote-elokuvalta harvinaista. Toisaalta taas Barbie-elokuva ei oikeastaan kuitenkaan hylännyt noita kritisoimiaan kauneusihanteita ja Mattel lanseerasi useita uusia Barbeja elokuvan yhteydessä, joten oli se silti vielä kaupallinen tuote-elokuva ainakin siinä mielessä. Mutta hankala on elokuviltakaan vaatia täydellisyyttä.
Leffa alkoi nuorista tyttölapsista leikkimässä tylsillä vauvanukeilla 2001 Avaruusseikkailun avauksen hengessä, mikä on tietysti niiden lasten sukupuoliroolittunutta kouluttamista äitiyteen. Sitten koitti uusi aikakausi Barbien muodossa, josta oli tuotteistettu kaikenlaisia eri naiseuden sekä ammattien versioita (mitä niitä nyt on/oli, poptähti, astronautti, liikenainen ja sitten näitä naurettavampia kuten pyörätuoli, raskaana oleva Barbie etc.). Barbie oli itsenäinen nainen, joka ansaitsi elantonsa itse ja tuli toimeen omillaan asuen omassa unelmatalossaan ilman miestä.
Paitsi Barbie ei ehkä ollutkaan niin progressiivinen. Barbiet loivat ulkonäkö- ja kehopaineita töötäten edelleen eetteriin vakiintuneita ja vanhentuneita sukupuolistereotypioita. Nukkejen kautta nuoret tytöt näkevät itsensä edelleen hymyilevinä ja aina iloisina mannekiineina, pinkkeinä ja seksualisoituina objekteina etc. Lyhyesti hyperseksualisoituina bimboina. Voit olla mitä tahansa, kunhan olet kuuma ja tuotat täten tyydytystä miesten katseille. Kuten tyttö elokuvassa toteaa, että Barbie saa naiset vihaamaan itseään. Barbie kun on alunperin muotoiltu miehille suunnatun saksalaisen nuken mukaan.
Nykyään taas Barbie-nukkeja on viime vuosikymmenien aikana tullut myyntiin monenlaisia, eri kehoilla varustettuja, eri roduilla, ylipäänsä kaikenlaisia. Mikä sitten yhdistyy tuon elokuvan loppuviestiin, että voit olla Barbie ja voit olla Ken, voit olla kuka tahansa - voit olla arvostettu - näyttämättä tai olematta tietynlainen.
Tarina kaksi, mikä on elokuvan pääntarina. Elokuvan Barbiemaa on liioittelevalla, campmaisella tavalla peilikuva oikeasta elämästä, jossa Kenien arvo oli vain seisoskella katseltavana ja Barbiet pyörittivät maailmaa. Kunnes Ken löytää oikeasta maailmasta patriarkaatin. Palaa löytönsä kanssa Barbiemaahan ja muuttaa sen vuorostaan täydeksi miesutopiaksi (tai brotopiaksi), missä taas Barbiet ovat alisteisia palvelijoita ja Kenit kuninkaita.
Lopulta järjestys palautuu. Barbiet pyytävät anteeksi Keneiltä ja myöntävät, että hekin tarvitsevat oikeuksia Barbiemaassa. Tämä humanistinen viesti on elokuvan keskiössä. Eli mikä tahansa voima, valta ja sen käyttö, joka on riippuvainen toisten voimattomuudesta, tai jolla tehdään toiset voimattomiksi, on myrkyllistä. Oli kyse sen vallan käytöstä sitä tajuamatta (Barbiet, eli miehet oikeassa elämässä), tai sitten kostonhimosta (Kenit, eli voisiko sanoa vaikka jotkut hardcore-feministit). Todellinen voimaantuminen ja voima löytyy solidaarisuudesta, eli toisten auttamisesta voimakkaammiksi.
Tarina kolme, Margot Robbien esittämän Barbien tarina, mikä on kinkkisin. Barbie kauhistuu oikeasta maailmasta, joka ei ole "täydellinen" kuten Barbiemailma. Miehet huutelevat sopimattomia, teinit eivät ota häntä vakavasti ja kaikessa on sellainen outo seksuaalinen alavirtaus. Mutta oikean maailman epätäydellisyydessäkin on kauneutta, vanhan iän viisaus ja kuolevaisuus, joka antaa painavan merkityksen ohikiitävälle elämälle. Vaikka oikea maailma saa Barbien tuntemaan olonsa epävarmaksi ja epämukavaksi, niin hän valitsee pysyä siellä. Hän vaihtaa täydellisen muovisen elämän monimutkaiseen, selluliitin täyttämään ihmiselämään.
Tietysti tämän tarinan kohdalla nuo Barbien oikean elämän epävarmuudet ja epämukavuudet eivät ole kovinkaan uskottavia siitä johdosta, koska hän on Barbie (ja Margot Robbie). Kauneusihanteita molemmat. Heidän on hieman helpompi pärjätä yhteiskunnassa, joka "vaatii naisilta täydellisyyttä", kuten elokuva asian sanoo ja sen täydellisyyden mittareita monilta osin ovat he itse. Mutta kuten Helen Mirrenin kertojanääni toteaa, Margot Robbie ei ole paras näyttelijävalinta tämän pointin osalta, mutta tämä on kuitenkin kaupallista Hollywood-elokuvantekoa reaalimaailmassa.
EDIT: Pari nolointa kirjoitusvirhettä pois.
