Jatkoajan leffakerho

[olkikuukkeli]

Ei tarina mennyt todellakaan viuhumalla ohitse. Eihän tuo nyt mikään monitulkinnainen tapaus ollut samassa mielessä jos vertaa vaikkapa johonkin Bunuelin, Jodorowskyn tai Tarkovskin tuotantoon. Hyvinkin suoraviivaista kerrontaa hektisestä rytmityksestä huolimatta. Elokuvien suurkuluttajana ja ehkä vähemmän sinne massaosastolle keskittyneenä sanoisin, että tyylillisesti puhutaan ihan puhtaasti viihde-elokuvasta vaikka kuten totesin, en kiistä etteikö myös syvällisempää ajatusta voisi olla taustalla.

En väitä olevani mikään suurharrastaja, mutta kuitenkin paljon eri aikakausien elokuvia kuluttanut ihminen. Vaikka on olemassa suosittuja Hollywood-elokuviakin, joiden kerronta on vielä monimutkaisempaa (Lynch, Aronofskyn The Fountain, Kubrickin 2001 yms.), on minusta nimenomaan elokuvaharrastajan näkökulmasta outoa viitata ko. pätkään suoraviivaisena popcornviihteenä. Kyseessä on kuitenkin elokuva, jossa esitetään lähinnä (ehkä, tässä on varmaan monitulkintaisuutta) allegorinen sukellus keski-ikäisen maahanmuuttajanaisen pään sisään ja vyöryttämällä hengästyttävä määrä hämäävää ja välillä tosi outoa audiovisuaalista dataa katsojan päälle armoa tuntematta. Lisäksi elokuva ei pelkää kysyä suoraan ns. suuria ikiaikaisia kysymyksiä.

Kyllä tuo minusta aika erikoinen konsepti oli, eikä vielä nytkään tule hirveästi vastaavia mieleen. Ehkä joku Fight Club voisi olla lähimpänä. Tai sitten en ole vain nähnyt tarpeeksi elokuvia.

 

[Dino]

Oli kyllä täysin poikkeuksellinen kotimaiseksi elokuvaksi, toivottavasti lähtee myös kansainvälisesti lentoon.

Ei Sisu miksikään klassikoksi nouse. Silti erinomaisesti tehty epämoderni elokuva, jossa jännitys ja draama haettiin muualta kuin alati vaihtuvista juonenkäänteistä tai dialogeista.

Helander onnistui ainakin omille silmille tuomaan sellaisisia asioita joita en muissa vastaavissa elokuvissa muista nähneeni. Joten myös kekseliäisyydestä voi antaa pisteen lisää.

Tarantinot ja Rambot tuli täälläkin mieleen, jotain kaurismäkeläistä tunnelmaa myös ja väkivallan ja huumorin yhdistämisessä joitain linkkejä sain myös The Expendablesiin.

Lisäksi ainakin itselle tuli mieleen monesta kohtauksesta ja yleisestä tunnelmasta esim. Leonen westernit, joissa jännitystä rakennettiin odottamisella ja hiljaisilla hetkillä. Mutta kuten sanoit, niin ei tämä mitään puhdasta pastissia ollut vaan Helander oli keksinyt myös jotain ihan omaakin sekaan.

 

[-Kantor-]

En väitä olevani mikään suurharrastaja, mutta kuitenkin paljon eri aikakausien elokuvia kuluttanut ihminen. Vaikka on olemassa suosittuja Hollywood-elokuviakin, joiden kerronta on vielä monimutkaisempaa (Lynch, Aronofskyn The Fountain, Kubrickin 2001 yms.), on minusta nimenomaan elokuvaharrastajan näkökulmasta outoa viitata ko. pätkään suoraviivaisena popcornviihteenä. Kyseessä on kuitenkin elokuva, jossa esitetään lähinnä (ehkä, tässä on varmaan monitulkintaisuutta) allegorinen sukellus keski-ikäisen maahanmuuttajanaisen pään sisään ja vyöryttämällä hengästyttävä määrä hämäävää ja välillä tosi outoa audiovisuaalista dataa katsojan päälle armoa tuntematta. Lisäksi elokuva ei pelkää kysyä suoraan ns. suuria ikiaikaisia kysymyksiä.

Kyllä tuo minusta aika erikoinen konsepti oli, eikä vielä nytkään tule hirveästi vastaavia mieleen. Ehkä joku Fight Club voisi olla lähimpänä. Tai sitten en ole vain nähnyt tarpeeksi elokuvia.

Varmaan takerrut nyt tuohon popcorn-sanaan ja huomaan, että se oli ehkä väärä sanavalinta. Tai sitten meillä on yksinkertaisesti vain eriävä näkemys siitä, että mikä on viihde-elokuva.

Esimerkiksi Aronofskyn Mother (joka on muuten paljon velkaa Bunuelin Exterminating Angelille), vyöryttää paljon tapahtumia katsojan silmille, alkaen pienistä elementeistä ja lopulta paisuen massiivisiin mittasuhteisiin, luoden surrealistisen sekä unenomaisen tunnelman, mutta esikuvastaan poiketen ja hektisyydestään huolimatta (tai siitä johtuen) kerronnallinen tyyli on rakennettu hollywoodmaisen helposti pureskeltavaan muotoon, mikä tekee mielestäni siitä enemmän viihde- kuin varsinaisen taide-elokuvan. Tästäkin huolimatta se meni isolta yleisöltä ohi kovaa ja korkealta. Everything All at Oncella ei käsittääkseni myynnillisiä ongelmia ole ollut vaan ainakin siinä mielessä kuin minä massat ymmärrän, on se otettu myös ison yleisön keskuudessa vastaan kehujen saattelemana. En toki tarkoita tällä sitä, että myyntiluvut suoraan korreloisivat helposti pureskeltavuuden kanssa, sillä olihan joku Space Odysseykin aikoinaan myyntimenestys.

Katsoin eilen pitkästä aikaa Zulawskin Possessionin vuodelta -81 ja tätä edeltävänä päivänä Jodorowskyn Holy Mountainin vuodelta -73. Nämä olkoot esimerkkejä siitä mitä en itse miellä viihde-elokuviksi. Mutta sehän elokuvien katsomisessa on hienoa, että tulkintoja on niin paljon kuin katsojiakin. Kai nuo edellä mainitut teoksetkin voivat joillekin olla viihdettä vaikkei niitä yleisesti ottaen viihde-elokuviksi mielletäkään. Itselleni Everything All at Once näyttäytyi kerronnallisesti nykyaikaan tyypillisenä viihde-elokuvana enkä tietenkään ole tulkinnut elokuvaa mitenkään "väärin" vaan kyseessä on puhtaasti oma katselukokemukseni. Voihan se jollekin olla myös elämää suurempi taidepläjäys ja se on minulle ihan fine.

 

[olkikuukkeli]

Katsoin eilen pitkästä aikaa Zulawskin Possessionin vuodelta -81

Tämä tuli katsottua myös viime vuonna ensimmäistä kertaa ja oli kyllä melko ahdistava elokuvakokemus. Yhteistä kiistakapulaelokuvallemme, tässäkin todellisuuden raja hämärtyy ja jättää katsojan pohtimaan mikä on läsnä fyysisessä todellisuudessa ja mikä kuvatun kokijan mielessä. Viihdyttäväksi Possessionia olisi kyllä liiallista kuvailla!

Vähemmän viraaleista leffoista tulikin mieleeni, että ainakin toistaiseksi Viaplaysta löytyy Manbiki kazoku (eli meille Shoplifters), v. 2018 Oscar-ehdokkuudenkin saanut vähän erilainen perhedraama. Tälle ehdoton suositukseni, oli mielestäni parempi elokuva kuin esim. toissa vuoden hehkutettu Drive My Car, joka toki sekin oli hieno elokuva. Saatavuus näille japanilaisille ja korealaisille elokuville on valitettavan kehnoa Suomessa, suoratoistopalveluihin päätyvät lähinnä vain nämä kv-huomiota saaneet tunnustetut teokset, joihin perehtyessä yleensä aina huomaa, että ohjaajalla on laaja ja arvostettu tuotanto.

 

[Tarinankertoja]

Suon Villi laulu

Jätin tän leffassa väliin, kun arvosteluissa kerrottiin, että leffa vaan kuvittaa kirjaa ja pidettiin hömppänä..

Mutta itseasiassa tämähän oli kiva rakkaus, luonto ja itselle yllättäen, oikeusalidraama. Ennalta arvattava toki, mutta ei se tämmöisessä hitaasti ja pää osaa lähellä liikkuvassa tarinassa harkitse.

Ihan mukava kakstuntinen


I’m Thinking of Ending Things

Charlie Kaufman:n kässäri Being John Malkovich leffaan oli loistava, joten odotukset tälle oli aika kovat..

No.. ohjaajana sitten ei ole osattu pitää asioita nättinä ja simppelinä, vaan kulttuurireferenssejä on pakko viljellä vyöryvällä tahdilla ja pyrkiä lopun tanssilla, musikaalilla jne vierannuttamisefektiin joka ei toimi edes vähää alusta.

Mielenkiintonen kehittely heitetään romukoppaan metaforien ja tyylilajin vaihtoihin jotka ei referoi mihinkään… kirjaa on kehuttu ja kaiketi siinä on selkeästi esillä, ettei “Lucy” ole todellinen ja kenties leffaratkasuna tämä hämärämpi rooli toimisi jännitteenä, jos se vietäsiin loppuun asti



näh

 

[Oadie]

Tuli nyt katsottua tuo kehuttu The Menu ja voin sanoa että oli sitten paras elokuva hetkeen. Loistava satiiri joka pitää katsojan kiinni alusta loppuun ja hetkittäin hymyilyttää aika tavalla. Ralph Fiennes on totutusti loistava ja Ann Taylor-Joy elokuvan edetessä myös. Nicholas Hoult yli-innokkaana ruokaintoilijana on myös hauskaa katsottavaa. Hyviä elokuvia on tullut nähtyä, mutta tämä kyllä löi laudalta muut hetkeen. Viisi tähteä ehdottomasti.

E. Mainittakoon vielä pari muuta suositusta jos ei ole nähnyt. Glass Onion oli oikein viihdyttävä mysteeri Daniel Craigin myötä. Christian Balen The Pale Blue Eye piti hitaasta etenemisestä huolimatta otteessaan. Jostain syystä näkemättä jäänyt The Chef oli todellinen hyvän mielen leffa. Green Room taas sangen erikoinen jossa punkbändi todistaa murhan valkoisen ylivallan kannattajien keskuudessa.

 

[Teresa]

Kävin katsomassa korealaisen draamatrillerin nimeltä Decision to Leave. Päähenkilö oli poliisi, jonka tutkimassa tapauksessa vuorikiipeilijä oli pudonnut kalliolta kuolemaansa ja leskeä epäiltiin hänen murhastaan. Tutkinnan kuluessa poliisille ja leskelle alkoi kehittyä tunteita toisiaan kohtaan, tai siltä ainakin vaikutti. Ei juonesta tämän enempää. Aluksi leffa vaikutti hiukan pitkäpiimäiseltäkin, mutta kyllä se siitä lähti nousukiitoon – lopussa jännitettä olisi voinut jo leikata veitsellä. Välillä esiintyi ilahduttavasti huumoriakin, joka oli kiehtovassa kontrastissa haikean yleisfiiliksen kanssa. Tunnelma oli unenomainen ja käytettiin paljon flashbackien tapaisia, niin että hetkellisesti saatoin toisinaan tipahtaa kärryiltä siitä, tapahtuiko jotakin oikeasti vai ainoastaan ajatuksen tasolla. Koin elokuvan muutenkin hieman hankalaksi seurata, koska tarinankulku poukkoili asiasta toiseen ilman kummempia aasinsiltoja – varmasti tuo toki oli ihan tietoinen tyylillinen keino, mutta omasta mielestäni se teki kokonaisuudesta turhankin sekavan. Silti kyseessä oli ihan persoonallinen ja vaikuttava tekele. Kuvakieli oli kaunista ja musiikki komeaa. Jos jotakin olisi voinut toivoa lisää, niin esitetty rakkaustarina jäi mielestäni hiukan pinnalliselle tasolle.

 

[Duke]

Päivää täältä porstuan puolelta. Mahtaisikohan kerhoon mahtua vielä mukaan? Elokuvat kiinnostelevat hyvinkin ja kaikenlainen elokuvien loggailu ja omien katselustatsien pyörittely. Letterboxd on käytössä, IMDB:stä en välitä.

Ensimmäisen kerran aloin loggailla elokuvia ihan vain omaan exceliin kesäkuussa 2003. Sitten loggailin jokusen vuoden Leffatykissä. Työelämä, perheenperustamiset ynnä muut huonot tekosyyt lopahduttivat loggailu- ja arvosteluinnon joiksikin vuosiksi, kunnes löysin Letterboxdin.

Paljonko sitä tulee sitten katsottua? Nyt on lukema 1899 eli seuraavasta paukahtaa satanen ja tänä vuonna pääsee vielä uudelle tuhatluvulle. 2020 katsoin 230 leffaa, -21 231 ja -22 233 eli noususuunnassa. Näissä luvuissa on lyhärit mukana.

Joitain enemmän tai vähemmän vakavia periaatteita (sillä muutenhan ei voisi olla periaatteen mies): Mitään en ole takautuvasti loggaillut noilta vuotta 2003 edeltäviltä ajoilta tahikka mainitsemiltani välivuosilta. Kaikki elokuvat ovat katsomisen arvoisia. Nollan tähden elokuvia ei ole olemassa (puolen tähden elokuvia sitten riittääkin). Mitään ei jätetä kesken. Juurikaan en katso samoja elokuvia uudestaan, koska maailmassa on elokuvia niin paljon.

4 viimeksi nähtyä: Visite à Hans Hartung (1947), Aquaman (2018), Duck pimples (1945) ja Wonder woman 1984 (2020).

 

[Hande75]

Sisu. pika-arvostelu

Spoileri

Oli kyllä hyvä toimintaelokuva. Jorma Tommila näytteli hyvin. Natsit puhuivat englantia, siitä miinus. Äänet ja musiikki olivat mahtavia. Loppua kohden meni hieman överiksi. Neljä tähteä.

 

[Rike.K]

Kävin työpäivän jälkeen kattomassa ton Sisu-leffan. Oli juuri sitä mitä lääkäri määräsi, pari tuntia poikamaista ja kasarihenkistä toimintaviihdettä+Lapin huikeat maisemat ja symppis koira! Eihän tuo mikään maailmanhistorian suurin leffateos ole, mutta mä ainakin sain mitä tilasin. Hymyssä suin lähin pois elokuvateatterista, tän tyylisiä leffoja tehdään nykyään tosi vähän.

 

[Duke]

Tuli katsottua Amundsen 2019 (Cze, Nor, Swe). Alkuun vaikutti geneeriseltä elämänkertakuvaukselta, mutta kun päästiin retkeilemään, niin johan vei maisemat mukanaan. Tästä voisi myös kotimaiset elokuvantekijät ottaa oppia. Vaikka kuinka on kansallissankari kyseessä, niin asioita ei silti tarvitse siloitella ja kaunistella. Jos on ollut mäntti, niin sitten on ollut mäntti.

Kuten sanoin, elokuvan alussa ajattelin, että tällainen perus 2,5 tähteä. Sitten vei arktinen mennessään ja vahva 3/5 alkoi siintää pohjoisnavan tuolla puolen. Lopulta tuli kuitenkin tunne jostain, että pitää nakata se puolikas vielä päälle. Ja minähän vastaan intuitioon ja sydämen ääneen ja annan ilman sen kummempaa järjellistä selitystä 3,5 tähteä.

 

[heavy]

Vaikka kuinka on kansallissankari kyseessä, niin asioita ei silti tarvitse siloitella ja kaunistella. Jos on ollut mäntti, niin sitten on ollut mäntti.

Et sitten oo esimerkiksi Matti elokuvaa katsonut?

 

[Duke]

Et sitten oo esimerkiksi Matti elokuvaa katsonut?

Olen katsonut eikä mielestäni ollut hyvä tapa karnevalisoida Matin mänttiyttä. "Heh heh Matti nyt on Matti..."

 

[heavy]

Olen katsonut eikä mielestäni ollut hyvä tapa karnevalisoida Matin mänttiyttä. "Heh heh Matti nyt on Matti..."

Mutta ei siloiteltu tai kaunisteltu kuitenkaan... Sam Juice leffassa, ei mitään mukavaa kuvaa miehestä yritetty luoda

 

[olkikuukkeli]

Tulipa viikonloppuna katsastettua pitkään odottamani Damien Chazellen uutuus Babylon, jonka aihe on leffafanaatikko-ohjaajalle vaarallinen Hollywoodin kultakausi. Vaarallinen siinäkin mielessä, ettei idea ole kovin tuore, sillä elokuvia elokuvista on aika paljon ja tuoreiden lisäksi esim. Fellinin 8½ ovat jo käsitelleet useimpia elokuvien tekemiseen liittyviä teemoja osuvasti ja taiteellisesti korkealaatuisesti.

Babylon onkin ollut melko täydellinen pannukakku Yhdysvalloissa ja kriitikot ovat lytänneet sitä oikealta ja vasemmalta. Helsingin sanomat otsikoi, että Hollywoodin kolmen tunnin rietastelu on kammottava teos, arviona kaksi tähteä viidestä (eli sama kuin toimittajan arvosana Napapiirin sankarit neloselle). Kartastenpään kritiikissä elokuvaa syytetään tavanomaisuudesta ja latteuksista. Tätä voi kyllä hieman ihmetellä, ovathan elokuvan arviossa mainitut "latteudet" selvästi tarkoituksella juuri niitä, eikä norsun päälle paskominenkaan nyt ainakaan ihan loppuun kulutettu tapahtumakuvio elokuvissa ole...

Elokuvan jälkeen lukemani arvostelut tuntuivat kyllä kohtuuttomilta. Kyseessä on Chazellen toistaiseksi kunnianhimoisin teos, joka ei ole hänen parhaansa, muttei kyllä kammottavakaan. Se on upeasti kuvattua kaaosta, opportunismia ja sääntelemätöntä hulluutta - kunnes ei enää ole. Mitenkään tapahtumia spoilaamatta elokuvan kerronta sekin muuttuu kaaoksesta järjestelmällisempään suuntaan elokuvamaailman kehittyessä "kulta-ajasta" kohti organisoitua elokuvateollisuutta. Tuli ihan mieleeni Cormac McCarthyn briljantti lännenkirja Veren ääriin, jossa käytetään vähän samanlaista kikkaa.

Leffassa on heikkoutensa, eikä sitä voi pitää täydellisenä mestariteoksenakaan. Kaikkia hahmoja ei kehitetä niin hyvin kuin leffan kolmen tunnin pituus tekisi mahdolliseksi ja lopussa leffan hieman kyynistä perusasennetta pehmennetään turhan alleviivaavalla tavalla (joskin jollain eeppisellä tavalla kyllä ihan makeastikin). Koronanjälkeisessä potentiaalisten huippuelokuvien sumassakin tämä on ehdottomasti suositeltavaa käydä teatterissa katsomassa. Vaikka siitä ei pitäisikään, niin se on katsomisen arvoinen. Ja jos jostain elokuvasta näin pitää sanoa, niin tämän arvostuksen veikkaan tulevaisuudessa nousevan nykyisestä floppistatuksesta huolimatta.

 

[Fresh]

Kyllä Matissa mielestäni kiistatta sellainen pieni henki on että Matti oli uhri ja ympäröivien ihmisten vietävissä täysin, varmasti saattoi näin ollakin mutta kyllä se syy pitkälti löytyi peilistä. Muuten koen tuon leffan lähes itse todellisesta Matti Nykäsestä irrallisena komedialeffana joka on täynnä loistavia ja hauskoja kohtauksia. Mäkihyppyhän on hyvin sivuosassa tuossa ja paljon enemmän tuollaisia (oletettavasti) keksittyjä pitkiä kohtauksia jotka ovat toki hauskoja mutta ei niillä mitään tekemistä ole todellisen Nykäsen kanssa. Jotenkin myös huvittavaa että elokuvan onnellinen loppu on se että Matti päätyy Mervin kanssa yhteen..

Asiasta kolmanteen, Better Call Saulin katselun myötä ajattelin katsoa Spinal Tapin pitkästä aikaa vain huomatakseni että sitä ei yksinkertaisesti ole saatavilla mistään Suomessa, edes vuokrattavana. On tämä nykyaikana kummallista kun tottunut että kaikki leffat saa tosiaan vähintään vuokrattua jostain suoratoistopalvelusta. Sama oli itsellä vuosi sitten True Romancen kanssa jota etsin kissojen ja koirien kanssa netin syövereistä kunnes vihdoin löysin striimattavana.

 

[Vintsukka]

Asiasta kolmanteen, Better Call Saulin katselun myötä ajattelin katsoa Spinal Tapin pitkästä aikaa vain huomatakseni että sitä ei yksinkertaisesti ole saatavilla mistään Suomessa, edes vuokrattavana. On tämä nykyaikana kummallista kun tottunut että kaikki leffat saa tosiaan vähintään vuokrattua jostain suoratoistopalvelusta.

Jos asut Tampereen alueella, DVD löytyy Tampereen, Nokian, Kangasalan ja Oriveden kirjastoista. Toki vaatii DVD-soittimen, sitten menee vaikeammaksi jos sitä ei löydy.

Kirjastosta on muutenkin löytynyt monta etsimääni leffaa, joita ei vuokraamoissa näy. Ja mistä tahansa saman kaupungin kirjastosta voi ilmaiseksi varata tavaraa lähikirjaston hyllyyn, ja parilla eurolla sinne saa mitä tahansa mistä tahansa Pirkanmaan kirjastosta.

 

[Tarinankertoja]

Ei toki spinaltappia, mutta aina siis ei tartte mitään DVD soitinta, sillä onhan olemassa myös Kirjastokino

Etusivu - Kirjastokino

www.kirjastokino.fi

 

[heavy]

Mäkihyppyhän on hyvin sivuosassa tuossa ja paljon enemmän tuollaisia (oletettavasti) keksittyjä pitkiä kohtauksia jotka ovat toki hauskoja mutta ei niillä mitään tekemistä ole todellisen Nykäsen kanssa.

En ole leffaa aikoihin nähnyt, mutta muistaisin että suunnilleen kaikki leffan tapahtumat olivat vähintään mukaelmia niistä jutuista, mitä Matista aikoinaan kerrottiin.

 

[Palstalegenda]

Kävin tänään katsomassa Jope Ruonansuusta kertovan dokumenttielokuvan Jope ite. Paikalla olivat myös elokuvan ohjaaja sekä käsikirjoittaja eli Jopet show'sta tuttu näyttelijä Mika Räinä. Elokuvan ensi-iltahan on kolmen päivän päästä, mutta me kutsuvieraat olemme valittu kansa.

Se oli pätevästi tehty, oikeastaan aika paljon sellainen kuin odotinkin. Positiivista oli arkistomateriaalin runsaus. Saattoi siinä lopussa herkimmillä tulla tippa linssiin.

Jos Jope on tuntunut jostakusta meijjän mieheltä, niin kyllä sellaisen olion tuo dokkari kannattaa katsoa.

 

[Tarinankertoja]

Plane

Amazonin amerikan tarjonnassa tuoreehko äction leffa…

Brodie Torrance, entinen RAF-lentäjä, lentää Trailblazer Airlinesin lentoa 119 Singaporesta Tokion kautta Honoluluun, kun kone kärsii vaurioita Etelä-Kiinan meren yllä salamanikusta. Kone joutuu laskeutumaan Jolon saarelle Filippiineillä. Matkustajia on vaan 14, joista yksi on kuljetusvanki ja loput sekalaista joukkoa.

Kone laskeutuu keskelle ”ei mitään” aluksi ilman mitään yhteyksiä ulkomaailmaan. New Yorkissa Trailblazerin hallitus kutsuu kriisinhallintaryhmän kokoon. Löydettyään satellittien ja saariäksönin ansiosta koneen, niin koska Jolon saari on kapinallisten hallussa, lähettää firma yksityisen sotilasryhmän pelastushommiin.

Rynkyt laulaa ja populaa kuolee, lähinnä pahiksia, heh, mutta äction on pääosin vailla typerää machoilua ja jännite saadaan oikeasti pidettyä loppuun asti. Ei mikään omaperiäsin ikinä, mutta toimiva toimintapätkä, joka ei yritä liikaa vaan on toimintaviihdettä ilman suureellisia kytköksiä maailmanpelastamiseen tms.



ihan hyvä pätkä. Kandee kattoo ku Amazon Eurooppaan tuloo

 

[Nahkasohva]

Kävin viikonloppuna katsomassa oikein positiivisia arvosteluita saaneen leffan The Banshees of Inisherin:

Elokuva-arvostelu | Ystävyys muuttuu vihaksi yhdeksän Oscar-ehdokkuuden sysimustassa komediassa

Kolme Golden Globe -palkintoa voittanut ja yhdeksän Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva on vahva draama 1920-luvun irlantilaisen saaren asukkaista.

www.hs.fi

Oli yksi parhaista näkemistäni elokuvista pitkään aikaan. Varsinkin hieman "erilaisten" elokuvien ystäville suosittelen lämpimästi.

 

[Buster]

Oli yksi parhaista näkemistäni elokuvista pitkään aikaan. Varsinkin hieman "erilaisten" elokuvien ystäville suosittelen lämpimästi.

Joo, tuli istuttua lopputekstien läpi ajatuksissa ja kuljettua samassa sumussa kotiin asti. Viime kerrasta on aikaa, kun näin perusteellisesti on järisyttänyt ja saanut mehustella. Ihan järkyttävän hyvä käsikirjoitus, näyttelijäkatras ja tunnelma. Myyttisiin mittasuhteisiin nouseva hauskan kipeä tarina kahden miehen ystävyydestä, sekä syrjäisestä ja jopa ahdistavasta pienestä maalaissaaresta.

Ihan sama minkä hahmon näkökulmasta elokuvan tapahtumia tarkastelee, niin rikasta on ja näkökulmia ymmärtää.

 

[Tinke-80]

Suositelkaas hyviä komedioita? Pieni ja lyhyt lista omista suosituksistani:

Hei me lennetään 1&2 - Varsinkin ensimmäinen on ehkä yksi kaikkien komedioista. Jos et ole katsonut niin katso.
This Is Spinal Tap
Monty Python - Brianin elämä
Päiväni murmelina
Monty Python hullu maailma
Piukat paikat
Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda
South Park: Bigger, Longer & Uncut
Shaun of the Dead
Animal House
Blues Brothers
Wayne's world
Kingpin (täysnuijat suomeksi, onpahan harvinaisen tyhmä suomennos)
Slap Shot aka Lämäri
Old school
Walk Hard
Hot fuzz


Katselulistalla:
Popstar: Never Stop Never Stopping

 

[ChosenTwo]

Suositelkaas hyviä komedioita? Pieni ja lyhyt lista omista suosituksistani:

Tucker and Dale vs Evil (2010) tuli ensimmäisenä mieleen, jahka ei ole tuttu. Arvelisin iskevän noiden listaamiesi perusteella.