Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Sarjapisteet tasan: TUTO ja Hokki voittivat toinen toisensa peräkkäisissä peleissäLue lisää »
-
Kasper Kulonummi pelaa läpimurtokautta ja voittaa kamppailuja kovalla prosentillaLue lisää »
-
MTV: Miroslav Svobodan loukkaantuminen uhkaa ykkösmaalivahdin koko loppukauttaLue lisää »
-
Taponen nollasi Sportin Liigan juhlapelissäLue lisää »
-
Liiga-kierros: Jukurit yllätti Ilveksen, HPK otti aikalisän reilun minuutin jälkeen ja voittiLue lisää »
-
Maalivahdit loistivat TPS:n ja KalPan kohtaamisessa: Emma Hall vastasi ottelun ainokaisestaLue lisää »
Jatkoajan leffakerho
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 411 425
- 12 326
Kuopionkukko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Selittäkää tyhmälle. Jos elokuvan budjetti on 0,25 miljardia niin miten break even voi olla 2 miljardia? Markkinointiin käytetty 1,75 miljardia vai mihin tuo ilma on mennyt välissä? Näyttelijät ohjaaja tms saa lipputuloista osuuden?
Nyrkkisääntö on, että ison leffan markkinointibudjetti on about saman verran kuin leffan tekoon käytetty budjetti. Ja lipputuloista about puolet jää teattereille ja jakelijoille, eli n. nelinkertaisesti pitäisi budjetti tulla takaisin, että päästään nollatulokseen.
En todellakaan ole alan asiantuntija ja nuo saattaa olla vanhentunuttakin tietoa, mutta jotain tuohon suuntaan kai.
Avatar kakkosen budjetiksi jossain kerrottiin 400 miljoonaa, mutta toisaalta neljän jatko-osan yhteisbudjetti on jonkun lähteen mukaan miljardi. Eli olisiko niin, että tähän kakkoseen kehitettyjä assetteja käytetään sitten muissakin jatko-osissa, jolloin kakkosen hintalappu on sen 400M ja kolmosen, nelosen ja viitosen yhteensä 600M, kun osa pohjista on jo valmiina?
Minä olen alkanut skippailemaan ihan suosiolla näitä ylipitkiä elokuvia, kun en vaan jaksa istua kolmea tuntia katsomassa jotain keskinkertaista elokuvaa. Ennen sitä saattoi ihan kannatuksen vuoksi (pieni yksityinen elokuvateatteri) käydä katsomassa jotain jo etukäteen keskinkertaiseksi oletettuja/tiedettyjä leffoja jos ei sattunut muuta tekemistä olemaan, mutta kun suurin osa elokuvista alkaa olla näitä kolmetuntisia möhköjä, niin teatterissa käynti on vähentynyt huomattavasti.
Kolme tuntia on kyllä melkoinen rypistys teatterissa istuttavaksi. Omalla kohdalla ensimmäinen rupeama jota kauhulla odotin oli tämän vuoden The Batmanin kohdalla. En tiedä oliko ratkaisevahelpotus varsin laadukas IMAX sali, mutta lopulta tuo stintti meni jopa melkoisen leppoisasti. Toki olin varannut sellaiset penkit joista kuselle olisi päässyt tarvittaessa juoksemaan melko vaivattomasti. Avataria en varsinaisesti odota, mutta tuli nyt kuitenkin jo ostettua liput tuonne samaiseen IMAXiin ensi-iltaviikolle. Tässä kun elokuvaa menee katsomaan lähinnä muista kuin juonellisista syistä, niin IMAX tuo kyllä ihan erilaisen elämyksen kuin joku perussali, ja elokuvasta jaksaa nauttia myös vaikka sen kesto pidempi onkin.
Kaipaisin myös itse taukoa näihin tekeleisiin, mutta kuulemma elokuvantekijät ovat näitä vastaan ja ovat "kieltäneet" taukojen pitämisen. Toisaalta tällaisena kusella juoksijana se on aina ihan mukava haaste yrittää olla laskematta alleen. Kaksi limpparipulloa vaan pitää teatterista ostaa, jotta ei vahingossa juo kerralla liikaa.
Kaipaisin myös itse taukoa näihin tekeleisiin, mutta kuulemma elokuvantekijät ovat näitä vastaan ja ovat "kieltäneet" taukojen pitämisen. Toisaalta tällaisena kusella juoksijana se on aina ihan mukava haaste yrittää olla laskematta alleen. Kaksi limpparipulloa vaan pitää teatterista ostaa, jotta ei vahingossa juo kerralla liikaa.
Viimeisin mun muistissa on kolmas LotR joulukuussa 2003. Tampereella Plevna näytti sitä ilman väliaikaa ja Cine Atlas väliajan kanssa. Kävin molemmat kertaalleen.
Lapsena elokuvissa=elokuvateatterissa oli joskus tunnelmaa ihan konkreettisesti, kun sali oli täynnä ja katsomo oikeasti innoissaan, joko komiikan tai jännityksen takia.
Aikuisiällä puolityhjät salit harvoin ovat eläytyneet niinkuin silloin "vanhaan hyvään aikaan".
Mieleen tulee vain naurusta ääneen ulvova täysi sali leffassa "Foul Play" (Tyttö joka tiesi liikaa) ja aikaa on jo siitäkin.
Pitkistä leffoista on jäänyt mieleen kokemus elokuvasta "Kotkat kuuntelevat".
Mun edessä olevalta riviltä lähti kesken pois yksi tyyppi. Paikka oli parempi kuin se millä itse istuin (mun edessä oli iso näkyvyyttä peittävä äijä), ja päätin vaihtaa kesken poistuneen paikalle. Ja se saakelin tyyppi oli kussut alleen, ja se istuin oli ihan märkä... No, siinä penkin reunalla sitten kärvistelin loppuun asti, ja pyykkiin meni omatkin housut sen urpon takia.
Aikuisiällä puolityhjät salit harvoin ovat eläytyneet niinkuin silloin "vanhaan hyvään aikaan".
Mieleen tulee vain naurusta ääneen ulvova täysi sali leffassa "Foul Play" (Tyttö joka tiesi liikaa) ja aikaa on jo siitäkin.
Pitkistä leffoista on jäänyt mieleen kokemus elokuvasta "Kotkat kuuntelevat".
Mun edessä olevalta riviltä lähti kesken pois yksi tyyppi. Paikka oli parempi kuin se millä itse istuin (mun edessä oli iso näkyvyyttä peittävä äijä), ja päätin vaihtaa kesken poistuneen paikalle. Ja se saakelin tyyppi oli kussut alleen, ja se istuin oli ihan märkä... No, siinä penkin reunalla sitten kärvistelin loppuun asti, ja pyykkiin meni omatkin housut sen urpon takia.
Mulla nyt ei ole ikinä ongelmana se että en pystyisi kusematta istumaan tuota kolmea tuntia, se menee kyllä tilanteessa kuin tilanteessa ihan heittämällä, mutta minusta tuo vaan on helvetin pitkä aika istua paikoillaan katsomassa elokuvaa, enkä tiedä auttaako siinä se välillä oleva taukokaan yhtään.
Jos kyseessä on joku oikein todella koukuttava ja mielenkiintoinen elokuva, niin kyllä se kolme tuntiakin voi mennä ihan siivillä ilman että sitä elokuvan pituutta oikein edes noteeraa, mutta loppujen lopuksi tällaiset elokuvat on todella vähissä ja usein minulle tulee ainakin sellainen olo että elokuvaa on ihan tarkoituksella vain venytetty. Että se elokuvan juoni ei oikein edes kanna sitä kolmea tuntia, mutta on vaan pitänyt saada vielä joku uusi käänne tai uusia käänteitä jolla sitä pituutta venytetään. Daniel Craigin ajan Bondit on minusta pahin esimerkki tällaisesta "no eikö se vittu vielä tähänkään loppunut" -elokuvatyypistä, jossa se kantava juoni loppuu jossakin puolentoista tunnin kohdalla ja siitä eteenpäin elokuvat on vaan sellaista loputonta venyttämistä ja uusia päälleliimattuja käänteitä.
Don Johnson, Bond-Olga ja Diamond Dallas Page samassa ysärityylisessä actionissä. Pakko olla kova!
Syystä tai toisesta otin itselleni taannoin pienoisen projektin katsoa kaikki Tom Cruisen leffat läpi. Kolme kuukautta ja 40 elokuvaa myöhemmin kasassa on ranking pienillä kommenteilla miehen filmografiasta.
Tompalla on kaikkineen 43 elokuvaa julkaistuna (+ kaksi mini-cameota, joita en laske mukaan), joista kolme ensimmäistä uupuvat listaltani, sillä en löytänyt niitä mistään katsottavaksi. Pakko kyllä todeta, että ilmeisesti vain miniroolin sisältävä Tompan ensileffa Endless Love (1981) ja ensimmäinen pääroolinsa komediassa Losin' It (1982) eivät ihan hirveästi houkutakaan katseluun kuvauksillaan ja 4.9 IMDb-arvosanoillaan. Sivuroolin sisältävän Tapsin (1981) voisin sen sijaan kyllä mielenkiinnosta katsoa, jos vastaan jossain vaiheessa tulisi.
Cruise on päässyt työskentelemään uransa aikana aikamoisten ohjaajien kanssa; Francis Ford Coppola, Ridley Scott, Tony Scott, Martin Scorsese, Oliver Stone, Ron Howard, Rob Reiner, Brian De Palma, Stanley Kubrick, Paul Thomas Anderson, John Woo, Steven Spielberg, Edward Zwick, Michael Mann, J.J. Abrams... Nämä ovat isoja nimiä ja isoja onnistumisia löytyy jokaiselta. Kaikki eivät tokikaan Cruisen kanssa onnistuneet, mutta nämä nimet selittävät jo aika paljon sitä, että miten Tompan filmografia voi olla niin laadukas. Yleensäkin voin todeta, että vuoden 1988 Rain Manista lähtien Tompalta on tullut 33 leffaa, joista 19 on makuuni selkeästi hyviä ja vain neljä on heikommaksi luokiteltavia. Hankala oikeastaan keksiä, että kuka voisi vastata näin pitkänä jatkuneeseen laadukkaaseen putkeen.
Eli seuraavassa 40 Tom Cruisen leffaa, huonoimmasta parhaimpaan järjestettynä:
40. Legend (1985)
Ridley Scottin neljäs ohjaus. Aiemmista The Duellists ei minulle oikein uponnut, mutta Alien ja Blade Runner ovat syystä klassikoita. Legend menee valitettavasti sinne Scottin huonomman tuotannon puolelle. Elokuva on hyvin 80-lukulaista fantasiaa, josta tulee ainakin alussa mieleen vanhat Disneyn animaatiot (vaikka ei siis animaatio ole, mutta esitetystä maailmasta ja tapahtumista). On kääpiöitä, keijukaisia, yksisarvisia ja goblineja. Niin ja "Darkness", joka on käytännössä Saatana, jota esittää Tim Curry. Tiivistäisin leffan juonen siten, että Tomppa on joku metsähiippari, jolla on romanssi prinsessan kanssa, kunnes seuraa kolmiodraama Saatanan kera. Niin ja seassa pyörii sitten niitä yksisarvisia ja comic relief -kääpiöitä. Leffan paras puoli on maskeeraus ja lavasteet. Trivian mukaan Tomppa ei ole todellakaan pitänyt alkuperäisestä teatteriversiosta (ainakaan jenkeissä julkaistusta) ja suosittelee director's cutin katsomista. Tämä pistää toki miettimään, että millainenhan se ohjaajan versio sitten olisi mahtanut olla. Noh, tuskin se tästä nyt mitenkään tuntia pidempänä huikeasti parempaa olisi tehnyt, kun nytkin jäi vähän fiilis, että olisi voinut karsia esitetystä materiaalista noin 30 minuuttia pois.
39. Risky Business (1983)
Tompan ensimmäisessä hitiksi luokiteltavassa leffassa päähenkilö tekee tyhmiä päätöksiä ja kaivaa itselleen syvempää kuoppaa suurimman osan ajasta. En ole kauhean innoissani leffoista, jotka etenevät tähän tyyliin. Jotenkin liian tuskallista katsottavaa – ehkä sitä jotenkin samaistuu liikaa päähahmoon ja vääntelehtii epämiellyttävässä tunteessa. Soundtrackilta löytyy helmiä ja mukanahan on myös ikoninen alkkareilla tanssiminen Bob Segerin tahdissa. Ei kuitenkaan varsinaisesti osu leffana minun mieltymyksiini.
38. Cocktail (1988)
Elokuva on lähtökohtaisesti parin baarimikon leppoisaa hassuttelua, mutta loppupeleissä he eivät kyllä ole mitenkään kauhean sympaattisia ihmisiä. Tompan esittämä kaveri ei mitenkään hyviä ratkaisuja tee ja Bryan Brownin hahmo se vasta perseestä onkin. Baareissa on tullut sen verran elämän aikana käytyä, että voi tuntea aihealueen mielenkiintoiseksi, mutta ei se tästä valitettavasti kauhean hyvää elokuvaa tee. Romanttisten komedioiden kohderyhmäläisille saattanee toimia paljon paremmin.
37. The Outsiders (1983)
Varhaisin Cruisen leffa, jonka katsottavaksi löysin. Vuotta aiemmin mies oli saanut ensimmäisen pääroolinsa ja tämän elokuvan sivuroolisuorituksen jälkeen niitä sivurooleja ei ole kauheasti enää uralla ollutkaan. Pelkkä sivurooli on tuskin lähtökohtaisesti haitannut ihan hirveästi tässä vaiheessa uraa, kun se on tullut vielä The Godfatherista & Apocalypse Nowsta tutun Francis Ford Coppolan elokuvassa. The Outsiders ei vaan nyt oikein noiden elokuvien tasolle yllä. Mielestäni Ralph "Karate Kid" Macchio on aika pökkelö näyttelijä ja muutenkin nimivahvasta castista huolimatta elokuva sisältää muutamat jotenkin vaivaannuttavat kohtaukset, kun pitäisi olla suuria tunteita pelissä, mutta ei vain säväytä niin näyttelytyö kuin yleinen esitystapakaan. Elokuva olisi kaivannut mielestäni viilausta niin käsikirjoitukseen kuin toteutukseen. Cruisen atleettisuus ja esim. volttien hyppiminen pisti silmään – itsensä peliin pistämistä ja stunttipuolen toimintaa on siis näköjään löytynyt ihan alusta asti.
36. Rock of Ages (2012)
En ole musikaalien ystävä – äkkiseltään tulee mieleen oikeastaan vain South Park: Bigger, Longer & Uncut jonka voi musikaaliksi luokitella ja josta oikeasti pidän. Yritin kuitenkin parhaani mukaan sivuuttaa ennakkoluuloni ja antaa Rock of Agesille mahdollisuuden. Ensinnäkin, jos nyt leffassa kuultavia biisejä ajatellaan, niin tätä paremmaksihan ei oikein voi pistää: Glam metal on yksi rakkaimmista genreistä minulle ja suurin osa esitetystä musiikista löytyy levyhyllystäni ihan fyysisenä julkaisuna (pitänee tähän genrepoliisina mainita, että kaikki leffassa kuultava musiikki ei toki ole puhdasta glam metallia, mutta käytännössä läheltä liippaavaa hard rockia silloinkin). Kesäsoundtrackini kestosuosikkia Poisoniakin, jota Suomessa tuntuu todella harva muu arvostavan, tuli kolme biisiä! Toki ne leffassa kuultavat versiot näistä biiseistä ovat lähinnä vähän sellaisia käden lämpöisiä, särmättömiä Idols / Voice / Vain elämää -versioita, joissa autotune saa korkeimmat nuotit kuulostamaan välillä jo ihan joltain Smurffilevyjen menolta. Mutta onhan tuo arvostettavaa silti, noin niin kuin musiikillisesta näkökulmasta. Tomppa ei ole elokuvan varsinainen pääosan esittäjä, mutta oleellisessa roolissa kuitenkin. Guns N' Roses -fanina hahmonsa yksi pääinspiraatioista oli helppo tunnistaa ja yleensäkin sekä näyttelijän, että elokuvan käsittelemän aiheen fanina yhdistelmä oli mielenkiintoista katsottavaa. En minä edelleenkään musikaalien ystäväksi tämän elokuvan seurauksena ryhtynyt, mutta jos leffassa soi kymmenisen hyllystäni löytyvää eri bändiä / artistia, niin ei kai se nyt sitten ihan paska elokuva voi olla.
35. All the Right Moves (1983)
IMDb arvosana (5.9) ja julkaisuajankohta eivät varsinaisesti ladanneet suuria odotuksia tätä elokuvaa kohtaan, mutta pääsipä sitten yllättämään positiivisesti. Ei tullut hinkua ruveta hankkimaan tätä hyllyyn, mutta ihan toimiva amerikkalaisen jalkapallon ja ränsistyvän pikkukaupungin ympärillä pyörivä high school -draama. Tomppa on ollut kuvausten aikaan 20v ja ensimmäisestä elokuvaesiintymisestään on ollut vasta kaksi vuotta - tähän suhteutettuna kypsää ja laadukasta näyttelytyötä mieheltä. Soundtrack on pakko huomioida; leffan musiikit ovat erittäin kasarit, eli siis kovat.
34. Tropic Thunder (2008)
Harvassa ovat komediat, jotka iskevät kunnolla makuhermooni ja vaikka Tropic Thunderin pitäisi olla kuin tehty minulle, ei sekään ihan uppoa. Monta mieleistäni näyttelijää kyllä löytyy ja aiheena sotaleffan tuotanto / kuvaukset on hyvin toimiva. Tomppa siihen sitten vielä päälle, erikoisimmassa (pikku)roolissaan, mitä häneltä on nähty. Mutta eipä tämä silti aiheuta kauhean suuria kiksejä. Kyllä tämän katsoo, mutta ei tule hinkua hankkia hyllyyn.
33. The Mummy (2017)
En ole nykypäivän remake-touhujen suurin ystävä ja tämänkin kohdalla voisi toki ensisijaisesti kysyä, että onko tämän elokuvan tekeminen ollut tarpeellista? Toki, tässä oli nyt tarkoitus luoda uudenlaista Marvel-hommiin verrattavissa olevaa leffauniversumia, jossa eri leffamonsterit olisivat kytköksissä toisiinsa eri elokuvien kautta, mutta homma jäi sitten tähän ainoaan tekeleseen. Sinällään toki vähän hämmentävää, että box office failure olisi tälle annettu käsittääkseni syyksi ja leffa on kuitenkin tienannut 125 miljoonan budjetillaan 409 miljoonaa dollaria... Tulojen sijaan ymmärrettävämpi syy olisikin se, että leffa ei kuitenkaan ole loppupeleissä niin hirveän hyvä. Mukana on vähän ärsyttävähköjä hahmoja, joista ei vähäisimpänä seikkailuleffoille valitettavan yleinen koheltava sidekick.
32. The Color of Money (1986)
Enpä tiennyt elokuvaa katsoessani, että tässä oli kyseessä jatko-osa vuoden 1961 The Hustlerille, jota en ole nähnyt. Enemmän Paul Newmanin leffahan tämä on kuin Tompan. Vanha biljardihai koulii uutta kykyä sen suhteen, että kuinka saadaan ihmisiltä tehokkaimmin rahat pois. Scorsese on ohjaaja parhaasta päästä, mutta tämä jää kauas parhaista onnistumisistaan. Yleensäkin tosin pidän Scorsesen tuotannosta lähinnä Goodfellasista eteenpäin.
31. Top Gun (1986)
Tony Scottin ohjaama kasariklassikko on julkaisuaikaansa suhteutettuna todella edistyksellisen näköinen. Lentosotakohtaukset ovat myös olleet varmasti poikkeuksellisen komeaa katsottavaa 80-luvulla, mutta nyt kun tuota katselee, niin onhan ne itse taistelut erittäin sekavia. Etenkin lopputaistelu pistää jo ihan puuduttamaan, kun tapahtumista ei ota selvää ja kohtaus tuntuu jatkuvan ja jatkuvan (vähän samankaltaisia fiiliksiä tulee Star Warsista – siis originaalinen episodi 4:n lopputaistelusta). Muuten leffa on kasarimeininkiä niin hyvässä kuin pahassa. Suurimmat draamalliset elementit tuntuvat jäävän vähän piippuun. Musiikit puolestaan ovat täyttä rautaa. Ymmärrän miksi tämä on niin iso klassikko ja selkeästihän kyseessä on Cruisen ensimmäinen kunnon megaluokan rooli, mutta eipä elokuvana kuitenkaan kuulu omiin suosikkeihini.
Tompalla on kaikkineen 43 elokuvaa julkaistuna (+ kaksi mini-cameota, joita en laske mukaan), joista kolme ensimmäistä uupuvat listaltani, sillä en löytänyt niitä mistään katsottavaksi. Pakko kyllä todeta, että ilmeisesti vain miniroolin sisältävä Tompan ensileffa Endless Love (1981) ja ensimmäinen pääroolinsa komediassa Losin' It (1982) eivät ihan hirveästi houkutakaan katseluun kuvauksillaan ja 4.9 IMDb-arvosanoillaan. Sivuroolin sisältävän Tapsin (1981) voisin sen sijaan kyllä mielenkiinnosta katsoa, jos vastaan jossain vaiheessa tulisi.
Cruise on päässyt työskentelemään uransa aikana aikamoisten ohjaajien kanssa; Francis Ford Coppola, Ridley Scott, Tony Scott, Martin Scorsese, Oliver Stone, Ron Howard, Rob Reiner, Brian De Palma, Stanley Kubrick, Paul Thomas Anderson, John Woo, Steven Spielberg, Edward Zwick, Michael Mann, J.J. Abrams... Nämä ovat isoja nimiä ja isoja onnistumisia löytyy jokaiselta. Kaikki eivät tokikaan Cruisen kanssa onnistuneet, mutta nämä nimet selittävät jo aika paljon sitä, että miten Tompan filmografia voi olla niin laadukas. Yleensäkin voin todeta, että vuoden 1988 Rain Manista lähtien Tompalta on tullut 33 leffaa, joista 19 on makuuni selkeästi hyviä ja vain neljä on heikommaksi luokiteltavia. Hankala oikeastaan keksiä, että kuka voisi vastata näin pitkänä jatkuneeseen laadukkaaseen putkeen.
Eli seuraavassa 40 Tom Cruisen leffaa, huonoimmasta parhaimpaan järjestettynä:
40. Legend (1985)
Ridley Scottin neljäs ohjaus. Aiemmista The Duellists ei minulle oikein uponnut, mutta Alien ja Blade Runner ovat syystä klassikoita. Legend menee valitettavasti sinne Scottin huonomman tuotannon puolelle. Elokuva on hyvin 80-lukulaista fantasiaa, josta tulee ainakin alussa mieleen vanhat Disneyn animaatiot (vaikka ei siis animaatio ole, mutta esitetystä maailmasta ja tapahtumista). On kääpiöitä, keijukaisia, yksisarvisia ja goblineja. Niin ja "Darkness", joka on käytännössä Saatana, jota esittää Tim Curry. Tiivistäisin leffan juonen siten, että Tomppa on joku metsähiippari, jolla on romanssi prinsessan kanssa, kunnes seuraa kolmiodraama Saatanan kera. Niin ja seassa pyörii sitten niitä yksisarvisia ja comic relief -kääpiöitä. Leffan paras puoli on maskeeraus ja lavasteet. Trivian mukaan Tomppa ei ole todellakaan pitänyt alkuperäisestä teatteriversiosta (ainakaan jenkeissä julkaistusta) ja suosittelee director's cutin katsomista. Tämä pistää toki miettimään, että millainenhan se ohjaajan versio sitten olisi mahtanut olla. Noh, tuskin se tästä nyt mitenkään tuntia pidempänä huikeasti parempaa olisi tehnyt, kun nytkin jäi vähän fiilis, että olisi voinut karsia esitetystä materiaalista noin 30 minuuttia pois.
39. Risky Business (1983)
Tompan ensimmäisessä hitiksi luokiteltavassa leffassa päähenkilö tekee tyhmiä päätöksiä ja kaivaa itselleen syvempää kuoppaa suurimman osan ajasta. En ole kauhean innoissani leffoista, jotka etenevät tähän tyyliin. Jotenkin liian tuskallista katsottavaa – ehkä sitä jotenkin samaistuu liikaa päähahmoon ja vääntelehtii epämiellyttävässä tunteessa. Soundtrackilta löytyy helmiä ja mukanahan on myös ikoninen alkkareilla tanssiminen Bob Segerin tahdissa. Ei kuitenkaan varsinaisesti osu leffana minun mieltymyksiini.
38. Cocktail (1988)
Elokuva on lähtökohtaisesti parin baarimikon leppoisaa hassuttelua, mutta loppupeleissä he eivät kyllä ole mitenkään kauhean sympaattisia ihmisiä. Tompan esittämä kaveri ei mitenkään hyviä ratkaisuja tee ja Bryan Brownin hahmo se vasta perseestä onkin. Baareissa on tullut sen verran elämän aikana käytyä, että voi tuntea aihealueen mielenkiintoiseksi, mutta ei se tästä valitettavasti kauhean hyvää elokuvaa tee. Romanttisten komedioiden kohderyhmäläisille saattanee toimia paljon paremmin.
37. The Outsiders (1983)
Varhaisin Cruisen leffa, jonka katsottavaksi löysin. Vuotta aiemmin mies oli saanut ensimmäisen pääroolinsa ja tämän elokuvan sivuroolisuorituksen jälkeen niitä sivurooleja ei ole kauheasti enää uralla ollutkaan. Pelkkä sivurooli on tuskin lähtökohtaisesti haitannut ihan hirveästi tässä vaiheessa uraa, kun se on tullut vielä The Godfatherista & Apocalypse Nowsta tutun Francis Ford Coppolan elokuvassa. The Outsiders ei vaan nyt oikein noiden elokuvien tasolle yllä. Mielestäni Ralph "Karate Kid" Macchio on aika pökkelö näyttelijä ja muutenkin nimivahvasta castista huolimatta elokuva sisältää muutamat jotenkin vaivaannuttavat kohtaukset, kun pitäisi olla suuria tunteita pelissä, mutta ei vain säväytä niin näyttelytyö kuin yleinen esitystapakaan. Elokuva olisi kaivannut mielestäni viilausta niin käsikirjoitukseen kuin toteutukseen. Cruisen atleettisuus ja esim. volttien hyppiminen pisti silmään – itsensä peliin pistämistä ja stunttipuolen toimintaa on siis näköjään löytynyt ihan alusta asti.
36. Rock of Ages (2012)
En ole musikaalien ystävä – äkkiseltään tulee mieleen oikeastaan vain South Park: Bigger, Longer & Uncut jonka voi musikaaliksi luokitella ja josta oikeasti pidän. Yritin kuitenkin parhaani mukaan sivuuttaa ennakkoluuloni ja antaa Rock of Agesille mahdollisuuden. Ensinnäkin, jos nyt leffassa kuultavia biisejä ajatellaan, niin tätä paremmaksihan ei oikein voi pistää: Glam metal on yksi rakkaimmista genreistä minulle ja suurin osa esitetystä musiikista löytyy levyhyllystäni ihan fyysisenä julkaisuna (pitänee tähän genrepoliisina mainita, että kaikki leffassa kuultava musiikki ei toki ole puhdasta glam metallia, mutta käytännössä läheltä liippaavaa hard rockia silloinkin). Kesäsoundtrackini kestosuosikkia Poisoniakin, jota Suomessa tuntuu todella harva muu arvostavan, tuli kolme biisiä! Toki ne leffassa kuultavat versiot näistä biiseistä ovat lähinnä vähän sellaisia käden lämpöisiä, särmättömiä Idols / Voice / Vain elämää -versioita, joissa autotune saa korkeimmat nuotit kuulostamaan välillä jo ihan joltain Smurffilevyjen menolta. Mutta onhan tuo arvostettavaa silti, noin niin kuin musiikillisesta näkökulmasta. Tomppa ei ole elokuvan varsinainen pääosan esittäjä, mutta oleellisessa roolissa kuitenkin. Guns N' Roses -fanina hahmonsa yksi pääinspiraatioista oli helppo tunnistaa ja yleensäkin sekä näyttelijän, että elokuvan käsittelemän aiheen fanina yhdistelmä oli mielenkiintoista katsottavaa. En minä edelleenkään musikaalien ystäväksi tämän elokuvan seurauksena ryhtynyt, mutta jos leffassa soi kymmenisen hyllystäni löytyvää eri bändiä / artistia, niin ei kai se nyt sitten ihan paska elokuva voi olla.
35. All the Right Moves (1983)
IMDb arvosana (5.9) ja julkaisuajankohta eivät varsinaisesti ladanneet suuria odotuksia tätä elokuvaa kohtaan, mutta pääsipä sitten yllättämään positiivisesti. Ei tullut hinkua ruveta hankkimaan tätä hyllyyn, mutta ihan toimiva amerikkalaisen jalkapallon ja ränsistyvän pikkukaupungin ympärillä pyörivä high school -draama. Tomppa on ollut kuvausten aikaan 20v ja ensimmäisestä elokuvaesiintymisestään on ollut vasta kaksi vuotta - tähän suhteutettuna kypsää ja laadukasta näyttelytyötä mieheltä. Soundtrack on pakko huomioida; leffan musiikit ovat erittäin kasarit, eli siis kovat.
34. Tropic Thunder (2008)
Harvassa ovat komediat, jotka iskevät kunnolla makuhermooni ja vaikka Tropic Thunderin pitäisi olla kuin tehty minulle, ei sekään ihan uppoa. Monta mieleistäni näyttelijää kyllä löytyy ja aiheena sotaleffan tuotanto / kuvaukset on hyvin toimiva. Tomppa siihen sitten vielä päälle, erikoisimmassa (pikku)roolissaan, mitä häneltä on nähty. Mutta eipä tämä silti aiheuta kauhean suuria kiksejä. Kyllä tämän katsoo, mutta ei tule hinkua hankkia hyllyyn.
33. The Mummy (2017)
En ole nykypäivän remake-touhujen suurin ystävä ja tämänkin kohdalla voisi toki ensisijaisesti kysyä, että onko tämän elokuvan tekeminen ollut tarpeellista? Toki, tässä oli nyt tarkoitus luoda uudenlaista Marvel-hommiin verrattavissa olevaa leffauniversumia, jossa eri leffamonsterit olisivat kytköksissä toisiinsa eri elokuvien kautta, mutta homma jäi sitten tähän ainoaan tekeleseen. Sinällään toki vähän hämmentävää, että box office failure olisi tälle annettu käsittääkseni syyksi ja leffa on kuitenkin tienannut 125 miljoonan budjetillaan 409 miljoonaa dollaria... Tulojen sijaan ymmärrettävämpi syy olisikin se, että leffa ei kuitenkaan ole loppupeleissä niin hirveän hyvä. Mukana on vähän ärsyttävähköjä hahmoja, joista ei vähäisimpänä seikkailuleffoille valitettavan yleinen koheltava sidekick.
32. The Color of Money (1986)
Enpä tiennyt elokuvaa katsoessani, että tässä oli kyseessä jatko-osa vuoden 1961 The Hustlerille, jota en ole nähnyt. Enemmän Paul Newmanin leffahan tämä on kuin Tompan. Vanha biljardihai koulii uutta kykyä sen suhteen, että kuinka saadaan ihmisiltä tehokkaimmin rahat pois. Scorsese on ohjaaja parhaasta päästä, mutta tämä jää kauas parhaista onnistumisistaan. Yleensäkin tosin pidän Scorsesen tuotannosta lähinnä Goodfellasista eteenpäin.
31. Top Gun (1986)
Tony Scottin ohjaama kasariklassikko on julkaisuaikaansa suhteutettuna todella edistyksellisen näköinen. Lentosotakohtaukset ovat myös olleet varmasti poikkeuksellisen komeaa katsottavaa 80-luvulla, mutta nyt kun tuota katselee, niin onhan ne itse taistelut erittäin sekavia. Etenkin lopputaistelu pistää jo ihan puuduttamaan, kun tapahtumista ei ota selvää ja kohtaus tuntuu jatkuvan ja jatkuvan (vähän samankaltaisia fiiliksiä tulee Star Warsista – siis originaalinen episodi 4:n lopputaistelusta). Muuten leffa on kasarimeininkiä niin hyvässä kuin pahassa. Suurimmat draamalliset elementit tuntuvat jäävän vähän piippuun. Musiikit puolestaan ovat täyttä rautaa. Ymmärrän miksi tämä on niin iso klassikko ja selkeästihän kyseessä on Cruisen ensimmäinen kunnon megaluokan rooli, mutta eipä elokuvana kuitenkaan kuulu omiin suosikkeihini.
30. Mission: Impossible II (2000)
Elokuvan ensimmäinen leikkaus on ollut 3,5h pitkä. Juonenkuljetus saattanee kärsiä, jos leikataan kestosta noin puolet pois, joten siltä osin pohdituttaa, että mitähän ne poistetut kohtaukset olisivat sisältäneet? Toimintakohtaukset ja yleishabitus ovat John Woota ja 2000-luvun taitteen "cooliutta" niin hyvässä kuin pahassa. Mukaan mahtuu pari täysin järjetöntä toimintakohtausta, jotka saavat aikaan vaivautuneen fiiliksen ja eivät sovi yleiseen M:I-linjaan; alkupuolen autohippa joka päättyy hämmentävään hidastettuun spinnailuun, sekä myöhemmin nähtävä Jackass-stuntti, jossa hypätään toisiaan päin täyttä vauhtia etenevien moottoripyörien selästä (mitä helvettiä?). Nämä järjettömyydet kun olisi karsittu (vaikka ihan koko moottoripyörätemppushown voisi ottaa pois) ja lisätty hitusen poistettua tarinaa, niin olisi ihan ok leffa, joskin silti sarjan huonoin.
29. Days of Thunder (1990)
Tony Scott ja Tomppa yhdessä jälleen. Tällä kertaa teemana on Nascar ja huomionarvoisesti Cruise on pääroolin esittäjän lisäksi toinen elokuvan käsikirjoittajista – muita kirjoituskrediittejä ei miehelle olekaan kertynyt. Top Guniin verrattuna toimintakohtauksissa pysyy tällä kertaa suhteellisen hyvin kartalla, mitä nyt elokuvassa tehdään aikamoisia aikahyppyjä niin kisojen sisällä kuin ulkopuolellakin. Toki urheiluleffoissa on vähän pakko skippailla muut kuin oleelliset tapahtumat, mutta välillä kaipaisi vaikka vanhaa kunnon montaasia kuvaamaan ajankulua, sillä sen verran vauhdilla tunnutaan välillä etenevän tilanteesta toiseen. Leffa on sinällään "vakava", josta johtuen muutamat poikkeukset esim. vuokra-autojen romuttamisen kohdalla tuntuvat vähän hämmentäviltä. Robert Duvall on aina hyvä ja Nicole Kidman vakuutti ominaisuuksillaan Tompan sen verran, että seuraavat kymmenen vuotta he olivat pari, tehden parit leffat lisää yhdessä.
28. Lions for Lambs (2007)
Robert Redfordin ohjaama (näyttelee myös mukana) leffa kertoo kolme erillistä tarinaa, jotka kietoutuvat toisiinsa. Vähän siis sellainen masentelun sijaan poliittinen Magnolia, jossa eri osat ovat myös enemmän kytköksissä toisiinsa. Tompan roolina on olla senaattori, joka perustelee miksi sotilaallinen läsnäolo on tarpeellista Afganistanissa ja miten homma hoidetaan voitokkaasti kotiin. Toimittajaa esittävä Meryl Streep ei oikein jaa näitä näkemyksiä ja lisäksi näytetään sotilaita, opiskelijoita ja opettajia saman aiheen tiimoilta. Ei tämä mikään mestariteos ole ja Afganistanistanin tapahtumat ovat ehkä vähän halvan oloisesti esitettyjä, mutta ihan kiinnostava tapaus kaikkineen. Pidin siitä, että ei minulle tullut fiilistä kuinka tässä olisi selkeästi pakkosyötetty mitä aiheesta pitäisi ajatella. Ainakin itse koin, että eri näkemyksiä tuotiin esille ja niistä voi löytää sitten järkeviä pointteja sieltä täältä.
27. Knight and Day (2010)
Suurimpia yllätyksiä Cruise-maratonini aikana; tämähän oli nimittäin komediaksi aika viihdyttävä. Tomppa vähän kuin parodioi itseään etenkin M:I rooleistaan. Julkaisuaikanaan mennyt jotenkin täysin ohi. En tiedä tuleeko tätä hyllyyn hankittua, mutta varmasti voisin katsoa uudemman kerrankin joskus.
26. Born on the Fourth of July (1989)
Olen selvästi lämmennyt Oliver Stonen elokuville vanhetessani; aikanaan katselin parit hänen leffansa ja pidin niitä pitkästyttävinä, mutta nykyisellään pidän osasta jo varsin kovasti. Born on the Fourth of July oli muistikuvissani myös tylsähkö ja yleensäkin ei niin mieluisa katselukokemus. Nyt uudelleen katsomisen jälkeen voin todeta, että eihän tämä toki mikään hyvän mielen elokuva ole, mutta ei myöskään tylsä. Ja tositapahtumiin pohjautuvana ehdottomasti kiinnostava tapaus, vaikkakaan ei yhtä hyvä kuin tietyt muut Stonen (tositapahtumiin pohjautuvat) elokuvat. Tomppa on halunnut tehdä tämän elokuvan erottaakseen itseään Top Gun -muotista ja onhan kyseessä selkeästi 80-luvun vahvin roolisuorituksensa – ja yleensäkin yksi parhaista suorituksistaan. Tulipa tästä roolista Cruisen ensimmäinen Oscar-ehdokkuuskin.
25. Jack Reacher: Never Go Back (2016)
Ei pääse ensimmäisen osan tasolle, mutta ihan ok elokuva silti. Harmi, että ei saatu lisää Reacher-leffoja, sillä olisihan niihin materiaalia ollut (tämän leffan tarina perustuu kirjaan numero 18(!)) ja eipä tämäkään mitenkään hirväesti flopannut lippuluukulla; tuotto on melkein 3 x budjetti. Tarina ei ole nyt vain ykkösen veroinen, vaikka mukana on hyviäkin twistejä. Niin ja mukana pyörivä teini osaa olla välillä aika ärsyttävä.
24. Eyes Wide Shut (1999)
Osittain tästä elokuvasta tulee suomileffa-fiilikset siinä mielessä, että aihepiiri pyörii pettämisen ympärillä, asiat ovat hahmoilla enemmän tai vähemmän huonosti ja tunnelma on pääosin ahdistava ja masentava. Täten ajateltuna kyseessä ei ole ihan minun makuuni osuva tuotos. Mutta elokuva menee varsin mielenkiintoiseksi mystisyyden astuessa peliin "naamiaisissa". Rituaalikohtaus on upeasti toteutettu kuvauksen ja musiikin yhdistelmä. Ja onhan elokuva yleensäkin varsin näyttävää katsottavaa esim. valaistuksensa osalta. Vaikka Stanley Kubrickin alaisuudessa ei välttämättä ole ollut kauhean mukavaa näytellä mm. loputtomien uusintaottojen vuoksi, niin kyllähän sillä perfektionismilla saa lopulta ihan nättiä jälkeä aikaan.
23. Vanilla Sky (2001)
Ei ihan suoraviivaisin ja selkeimmästä päästä oleva elokuva. Sinällään kyllä havaitsin erään twistin, mutta myös unohdin sen katselun edetessä + kehittelin päässäni muitakin teorioita tapahtumista, joten en kyllä ollut kärryillä asioista, ennen kuin kaikkea ruvettiin summaamaan. Eyes Wide Shut, Magnolia ja tämä julkaistiin parin vuoden sisällä. Aika synkkiä ja kerronnaltaan poikkeavia elokuvia on siis pukannut tässä vaiheessa, verrattuna Tompan keskimääräiseen filmografiaan. Katsomisen arvoinen elokuva tämäkin kyllä on. Mielenkiintoinen idea.
22. Minority Report (2002)
Suurin ongelmani tämän elokuvan kanssa on sen kuva. Voisi kai olla mahdollista, että hallussani oleva tallenne olisi joku epäonnistunut painos ja olen elänyt valheessa nähdessäni elokuvan vain tässä muodossa. Mutta käsittääkseni elokuva nyt vain näyttää tältä; ihmeellinen värimaailma tappiin asti vedetyn kontrastin kera ja minulla on joskus tullut ihan kirjaimellisesti pää kipeäksi, kun olen katsonut tätä. En oikein voi ymmärtää, että miten Spielbergin kaltainen ohjaaja voi tehdä elokuvalleen tällaista? 2000-luvun alun sumea CGI ei ole myöskään monessa kohtaa kauhean uskottavan näköistä, mutta toki tuota itseäni häiritsevää heikkoa CGItä löytyy ihan uusistakin elokuvista. Ja toisaalta pitänee todeta, että kyllähän jotkut visuaaliset jutut toimivat tässä elokuvassa ikäänsä suhteutettuna hyvin. Joka tapauksessa, häiritsevän ulkokuoren alla on ihan hyvä mysteerileffa kovilla näyttelijöillä. Autotehdas-kohtauksessa on oikein vanhaa kunnon Spielberg-fiilistä, eikä vähiten Williamsin musiikkien ansiosta.
21. Jerry Maguire (1996)
Romanttinen komedia? Lällyjä tyttöjen juttuja, hyi! Noh, normaalisti en siis vastaavia elokuvia ihan hirveästi katsele, mutta kyllähän tämä on varsin kelvollinen elokuva. Muistan pitäneeni jo joskus teiniaikoinakin, kun telkkarissa tämä esitettiin, vaikka silloin olin vielä nykyistäkin enemmän toimintaorientoitunut katselumieltymyksissäni. "Show me the money!" -huudoilla irtosi Cruisen toinen Oscar-ehdokkuus.
Elokuvan ensimmäinen leikkaus on ollut 3,5h pitkä. Juonenkuljetus saattanee kärsiä, jos leikataan kestosta noin puolet pois, joten siltä osin pohdituttaa, että mitähän ne poistetut kohtaukset olisivat sisältäneet? Toimintakohtaukset ja yleishabitus ovat John Woota ja 2000-luvun taitteen "cooliutta" niin hyvässä kuin pahassa. Mukaan mahtuu pari täysin järjetöntä toimintakohtausta, jotka saavat aikaan vaivautuneen fiiliksen ja eivät sovi yleiseen M:I-linjaan; alkupuolen autohippa joka päättyy hämmentävään hidastettuun spinnailuun, sekä myöhemmin nähtävä Jackass-stuntti, jossa hypätään toisiaan päin täyttä vauhtia etenevien moottoripyörien selästä (mitä helvettiä?). Nämä järjettömyydet kun olisi karsittu (vaikka ihan koko moottoripyörätemppushown voisi ottaa pois) ja lisätty hitusen poistettua tarinaa, niin olisi ihan ok leffa, joskin silti sarjan huonoin.
29. Days of Thunder (1990)
Tony Scott ja Tomppa yhdessä jälleen. Tällä kertaa teemana on Nascar ja huomionarvoisesti Cruise on pääroolin esittäjän lisäksi toinen elokuvan käsikirjoittajista – muita kirjoituskrediittejä ei miehelle olekaan kertynyt. Top Guniin verrattuna toimintakohtauksissa pysyy tällä kertaa suhteellisen hyvin kartalla, mitä nyt elokuvassa tehdään aikamoisia aikahyppyjä niin kisojen sisällä kuin ulkopuolellakin. Toki urheiluleffoissa on vähän pakko skippailla muut kuin oleelliset tapahtumat, mutta välillä kaipaisi vaikka vanhaa kunnon montaasia kuvaamaan ajankulua, sillä sen verran vauhdilla tunnutaan välillä etenevän tilanteesta toiseen. Leffa on sinällään "vakava", josta johtuen muutamat poikkeukset esim. vuokra-autojen romuttamisen kohdalla tuntuvat vähän hämmentäviltä. Robert Duvall on aina hyvä ja Nicole Kidman vakuutti ominaisuuksillaan Tompan sen verran, että seuraavat kymmenen vuotta he olivat pari, tehden parit leffat lisää yhdessä.
28. Lions for Lambs (2007)
Robert Redfordin ohjaama (näyttelee myös mukana) leffa kertoo kolme erillistä tarinaa, jotka kietoutuvat toisiinsa. Vähän siis sellainen masentelun sijaan poliittinen Magnolia, jossa eri osat ovat myös enemmän kytköksissä toisiinsa. Tompan roolina on olla senaattori, joka perustelee miksi sotilaallinen läsnäolo on tarpeellista Afganistanissa ja miten homma hoidetaan voitokkaasti kotiin. Toimittajaa esittävä Meryl Streep ei oikein jaa näitä näkemyksiä ja lisäksi näytetään sotilaita, opiskelijoita ja opettajia saman aiheen tiimoilta. Ei tämä mikään mestariteos ole ja Afganistanistanin tapahtumat ovat ehkä vähän halvan oloisesti esitettyjä, mutta ihan kiinnostava tapaus kaikkineen. Pidin siitä, että ei minulle tullut fiilistä kuinka tässä olisi selkeästi pakkosyötetty mitä aiheesta pitäisi ajatella. Ainakin itse koin, että eri näkemyksiä tuotiin esille ja niistä voi löytää sitten järkeviä pointteja sieltä täältä.
27. Knight and Day (2010)
Suurimpia yllätyksiä Cruise-maratonini aikana; tämähän oli nimittäin komediaksi aika viihdyttävä. Tomppa vähän kuin parodioi itseään etenkin M:I rooleistaan. Julkaisuaikanaan mennyt jotenkin täysin ohi. En tiedä tuleeko tätä hyllyyn hankittua, mutta varmasti voisin katsoa uudemman kerrankin joskus.
26. Born on the Fourth of July (1989)
Olen selvästi lämmennyt Oliver Stonen elokuville vanhetessani; aikanaan katselin parit hänen leffansa ja pidin niitä pitkästyttävinä, mutta nykyisellään pidän osasta jo varsin kovasti. Born on the Fourth of July oli muistikuvissani myös tylsähkö ja yleensäkin ei niin mieluisa katselukokemus. Nyt uudelleen katsomisen jälkeen voin todeta, että eihän tämä toki mikään hyvän mielen elokuva ole, mutta ei myöskään tylsä. Ja tositapahtumiin pohjautuvana ehdottomasti kiinnostava tapaus, vaikkakaan ei yhtä hyvä kuin tietyt muut Stonen (tositapahtumiin pohjautuvat) elokuvat. Tomppa on halunnut tehdä tämän elokuvan erottaakseen itseään Top Gun -muotista ja onhan kyseessä selkeästi 80-luvun vahvin roolisuorituksensa – ja yleensäkin yksi parhaista suorituksistaan. Tulipa tästä roolista Cruisen ensimmäinen Oscar-ehdokkuuskin.
25. Jack Reacher: Never Go Back (2016)
Ei pääse ensimmäisen osan tasolle, mutta ihan ok elokuva silti. Harmi, että ei saatu lisää Reacher-leffoja, sillä olisihan niihin materiaalia ollut (tämän leffan tarina perustuu kirjaan numero 18(!)) ja eipä tämäkään mitenkään hirväesti flopannut lippuluukulla; tuotto on melkein 3 x budjetti. Tarina ei ole nyt vain ykkösen veroinen, vaikka mukana on hyviäkin twistejä. Niin ja mukana pyörivä teini osaa olla välillä aika ärsyttävä.
24. Eyes Wide Shut (1999)
Osittain tästä elokuvasta tulee suomileffa-fiilikset siinä mielessä, että aihepiiri pyörii pettämisen ympärillä, asiat ovat hahmoilla enemmän tai vähemmän huonosti ja tunnelma on pääosin ahdistava ja masentava. Täten ajateltuna kyseessä ei ole ihan minun makuuni osuva tuotos. Mutta elokuva menee varsin mielenkiintoiseksi mystisyyden astuessa peliin "naamiaisissa". Rituaalikohtaus on upeasti toteutettu kuvauksen ja musiikin yhdistelmä. Ja onhan elokuva yleensäkin varsin näyttävää katsottavaa esim. valaistuksensa osalta. Vaikka Stanley Kubrickin alaisuudessa ei välttämättä ole ollut kauhean mukavaa näytellä mm. loputtomien uusintaottojen vuoksi, niin kyllähän sillä perfektionismilla saa lopulta ihan nättiä jälkeä aikaan.
23. Vanilla Sky (2001)
Ei ihan suoraviivaisin ja selkeimmästä päästä oleva elokuva. Sinällään kyllä havaitsin erään twistin, mutta myös unohdin sen katselun edetessä + kehittelin päässäni muitakin teorioita tapahtumista, joten en kyllä ollut kärryillä asioista, ennen kuin kaikkea ruvettiin summaamaan. Eyes Wide Shut, Magnolia ja tämä julkaistiin parin vuoden sisällä. Aika synkkiä ja kerronnaltaan poikkeavia elokuvia on siis pukannut tässä vaiheessa, verrattuna Tompan keskimääräiseen filmografiaan. Katsomisen arvoinen elokuva tämäkin kyllä on. Mielenkiintoinen idea.
22. Minority Report (2002)
Suurin ongelmani tämän elokuvan kanssa on sen kuva. Voisi kai olla mahdollista, että hallussani oleva tallenne olisi joku epäonnistunut painos ja olen elänyt valheessa nähdessäni elokuvan vain tässä muodossa. Mutta käsittääkseni elokuva nyt vain näyttää tältä; ihmeellinen värimaailma tappiin asti vedetyn kontrastin kera ja minulla on joskus tullut ihan kirjaimellisesti pää kipeäksi, kun olen katsonut tätä. En oikein voi ymmärtää, että miten Spielbergin kaltainen ohjaaja voi tehdä elokuvalleen tällaista? 2000-luvun alun sumea CGI ei ole myöskään monessa kohtaa kauhean uskottavan näköistä, mutta toki tuota itseäni häiritsevää heikkoa CGItä löytyy ihan uusistakin elokuvista. Ja toisaalta pitänee todeta, että kyllähän jotkut visuaaliset jutut toimivat tässä elokuvassa ikäänsä suhteutettuna hyvin. Joka tapauksessa, häiritsevän ulkokuoren alla on ihan hyvä mysteerileffa kovilla näyttelijöillä. Autotehdas-kohtauksessa on oikein vanhaa kunnon Spielberg-fiilistä, eikä vähiten Williamsin musiikkien ansiosta.
21. Jerry Maguire (1996)
Romanttinen komedia? Lällyjä tyttöjen juttuja, hyi! Noh, normaalisti en siis vastaavia elokuvia ihan hirveästi katsele, mutta kyllähän tämä on varsin kelvollinen elokuva. Muistan pitäneeni jo joskus teiniaikoinakin, kun telkkarissa tämä esitettiin, vaikka silloin olin vielä nykyistäkin enemmän toimintaorientoitunut katselumieltymyksissäni. "Show me the money!" -huudoilla irtosi Cruisen toinen Oscar-ehdokkuus.
20. Far and Away (1992)
1800-luvun lopulle sijoittuva elokuva, josta löytyy muun muassa seikkailua ja eeppisyyttä. Siltä osin osuu suoraan minun makuuni. Cruise irkkuaksentilla on jo katsomisen arvoinen erikoisuudessaan. Ilmeisesti Irlannissa elokuva on kulttiklassikko huonosti suoritettujen aksenttien vuoksi, mutta enpä minä osaa sanoa siitä puolesta mitään. John Williamssin musiikeille varsin iso peukku. Lopun villi länsi -kuvasto eeppisillä seikkailumusiikeilla höystettynä oli parhautta. Kokonaisuus ei pääse ihan sille tasolle mitä toivoisi, mutta hyvää katsottavaa joka tapauksessa.
19. War of the Worlds (2005)
War of the Worlds on aika parjattu leffa sillä otannalla, mitä olen kommentteja lukenut ja kuullut. Mutta minulle tämä toimii ihan hyvin. Muukalaisinvaasiota suurella budjetilla, mutta vähän synkemmällä otteella kuin esim. Independence Day. Spielberg & Cruise kaksikon edelliseen leffaan, Minority Reportiin verrattuna tätä kestää katsellakin, vaikka ei nyt ulkokuoreltaan mitenkään erityisen säväyttävänä jää mieleen. Tim Robbinsilta en ole muuten tainnut nähdä tätä tuoreempaa leffaa. Kadonnut kuvioista ainakin minun katselujeni osalta.
18. Valkyrie (2008)
Tomppa esittämässä tositapahtumiin perustuen natsieverstiä, joka yrittää tappaa Hitlerin? No mikä ettei! Historiaa jos vähänkään tuntee, niin on sinällään vähän outo asetelma lähteä katsomaan elokuvaa, josta jo ennen ensikatseluakin tietää, ettei sankarimme hanke voi tulla onnistumaan. Toki, onhan se hyvä katsella välillä elokuvia, joissa ei ole onnellista loppua, niin pysyy elämän realiteetit hallussa. Otteessaan pitävä elokuva väistämättä lähestyvästä asioiden perseelleen menosta huolimatta. Minua ei myöskään suuremmin haittaa se, että puhutaan englantia eikä saksaa. Sellainen toive minulla olisi kyllä ollut elokuvaa kohtaan, että olisivat saaneet värvätä Der Untergangista tutun mainion Bruno Ganzin esittämään Hitleriä, kun aika olisi ollut vielä otollinen siihen.
17. The Firm (1993)
Yksi suurimmista yllätyksistä Cruise-maratonini aikana; jostain syystä muistelin, että olisin nähnyt tätä elokuvaa ainakin osittain joskus 20v sitten ja en olisi siitä pitänyt. Mutta nyt katsomisen jälkeen pohdin, että sekoitinkohan tämän oikeastaan johonkin toiseen leffaan? Jos en kauheasti pidä siitä, kun päähenkilö kaivaa itselleen kuoppaa, niin tässä on kyllä hieman sitäkin puolta, mutta onneksi vain rajallisesti. Laadukas mysteeritrilleri.
16. Rain Man (1988)
Rupesin pohtimaan uusimman katselun jälkeen, että onkohan autismi ollut kuinka tunnettu käsite ennen tätä elokuvaa ja googletuksen mukaan kyseessä olisikin ensimmäinen elokuva, jossa esiintyy selkeästi autistinen henkilö. Makuuni 80-luvun Tomppa-leffoista se paras ja yleensäkin ensimmäinen oikeasti hyvä elokuva mieheltä. Hoffman on roolistaan johtuen elokuvan tähti, mutta Cruise hoitaa häneltä usein nähdyn "hieman ylimielinen / mulkku tyyppi, joka muuttuu paremmaksi ihmiseksi" -roolin myös varsin laadukkaasti.
15. Magnolia (1999)
Ei mitenkään erityisen hilpeä elokuva. Surullisia ihmiskohtaloita, joita seuraillaan erillään ja jotka jossain vaiheessa risteävät osittain keskenään. Suuria tunteita ja poikkeavia säätiloja. Ei hilpeä, mutta hyvä elokuva. Cruiselle tuli tästä Oscar-sivuosa-ehdokkuus, vaikkakaan kyseessä ei nyt sinällään ole sen enempää sivuosa kuin muidenkaan tarinoiden esittäjien osat – ei kai tässä voi ajatella olevankaan pääosaa kenelläkään. Jos joku ajattelee, että Tomppa on pelkkä kaunis poika, joka ei osaa pahemmin näytellä, niin suosittelen katsomaan joko tämän tai Born on the Fourth of Julyn.
14. Mission: Impossible (1996)
Ensimmäinen M:I elokuva on klassikko ja hyvää agenttiseikkailua. Naamarit, köyden varassa roikkuminen holvissa ja tunnari. Toki idea pohjautuu vanhaan televisiosarjaan, mutta harvassa lienee 90-luvulla leffoja katsoneet ihmiset, jotka eivät näitä asioita tiedä nimenomaan tästä elokuvasta. Ensimmäinen Mission: Impossible ei kuitenkaan ole kirjoissani läheskään sarjan paras osa, vaan jopa sarjan toiseksi heikoin tekele. Tämä ei kuitenkaan kerro kyseisen elokuvan heikkoudesta, vaan jatko-osien vahvuudesta.
13. Mission: Impossible - Rogue Nation (2015)
Viides M:I jatkaa sarjan viihdyttävää ja yleislaadukasta linjaa. Jos tykkäät edellisestä tai seuraavasta osasta, niin tykkäät myös tästä. Minä satun pitämään hitusen enemmän niistä edellisestä ja seuraavasta osasta, mutta se ei tee tästä kyllä mitenkään huonoa elokuvaa. Toimintaa, seikkailua ja jännitystä. Tomppa roikkumassa oikeasti lentokoneen kyljessä, kun se nousee ilmaan. Mitä muuta sitä M:I sarjalta voisi odottaakaan?
12. American Made (2017)
Tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa perus reittilentopilotti päätyy tekemään hommia mitä arveluttavammille ja vaikutusvaltaisimmille tahoille. Varsin viihdyttävä leffa, joka kulkee tukalista tilanteistakin huolimatta pääsääntöisesti kevyesti edeten.
11. Collateral (2004)
Interview with the Vampiressa Tomppa on sinällään leffan pahis (tai oikeammin yksi niistä), mutta Collateralissa hän heittäytyy pahikseksi vielä selkeämmin tunteettomana palkkamurhaajana. Ja mies hoitaa tämän varsin poikkeavan suorituksensa hienosti Michael Mannin tyylikkään ohjauksen alla. Laadukas toimintatrilleri.
1800-luvun lopulle sijoittuva elokuva, josta löytyy muun muassa seikkailua ja eeppisyyttä. Siltä osin osuu suoraan minun makuuni. Cruise irkkuaksentilla on jo katsomisen arvoinen erikoisuudessaan. Ilmeisesti Irlannissa elokuva on kulttiklassikko huonosti suoritettujen aksenttien vuoksi, mutta enpä minä osaa sanoa siitä puolesta mitään. John Williamssin musiikeille varsin iso peukku. Lopun villi länsi -kuvasto eeppisillä seikkailumusiikeilla höystettynä oli parhautta. Kokonaisuus ei pääse ihan sille tasolle mitä toivoisi, mutta hyvää katsottavaa joka tapauksessa.
19. War of the Worlds (2005)
War of the Worlds on aika parjattu leffa sillä otannalla, mitä olen kommentteja lukenut ja kuullut. Mutta minulle tämä toimii ihan hyvin. Muukalaisinvaasiota suurella budjetilla, mutta vähän synkemmällä otteella kuin esim. Independence Day. Spielberg & Cruise kaksikon edelliseen leffaan, Minority Reportiin verrattuna tätä kestää katsellakin, vaikka ei nyt ulkokuoreltaan mitenkään erityisen säväyttävänä jää mieleen. Tim Robbinsilta en ole muuten tainnut nähdä tätä tuoreempaa leffaa. Kadonnut kuvioista ainakin minun katselujeni osalta.
18. Valkyrie (2008)
Tomppa esittämässä tositapahtumiin perustuen natsieverstiä, joka yrittää tappaa Hitlerin? No mikä ettei! Historiaa jos vähänkään tuntee, niin on sinällään vähän outo asetelma lähteä katsomaan elokuvaa, josta jo ennen ensikatseluakin tietää, ettei sankarimme hanke voi tulla onnistumaan. Toki, onhan se hyvä katsella välillä elokuvia, joissa ei ole onnellista loppua, niin pysyy elämän realiteetit hallussa. Otteessaan pitävä elokuva väistämättä lähestyvästä asioiden perseelleen menosta huolimatta. Minua ei myöskään suuremmin haittaa se, että puhutaan englantia eikä saksaa. Sellainen toive minulla olisi kyllä ollut elokuvaa kohtaan, että olisivat saaneet värvätä Der Untergangista tutun mainion Bruno Ganzin esittämään Hitleriä, kun aika olisi ollut vielä otollinen siihen.
17. The Firm (1993)
Yksi suurimmista yllätyksistä Cruise-maratonini aikana; jostain syystä muistelin, että olisin nähnyt tätä elokuvaa ainakin osittain joskus 20v sitten ja en olisi siitä pitänyt. Mutta nyt katsomisen jälkeen pohdin, että sekoitinkohan tämän oikeastaan johonkin toiseen leffaan? Jos en kauheasti pidä siitä, kun päähenkilö kaivaa itselleen kuoppaa, niin tässä on kyllä hieman sitäkin puolta, mutta onneksi vain rajallisesti. Laadukas mysteeritrilleri.
16. Rain Man (1988)
Rupesin pohtimaan uusimman katselun jälkeen, että onkohan autismi ollut kuinka tunnettu käsite ennen tätä elokuvaa ja googletuksen mukaan kyseessä olisikin ensimmäinen elokuva, jossa esiintyy selkeästi autistinen henkilö. Makuuni 80-luvun Tomppa-leffoista se paras ja yleensäkin ensimmäinen oikeasti hyvä elokuva mieheltä. Hoffman on roolistaan johtuen elokuvan tähti, mutta Cruise hoitaa häneltä usein nähdyn "hieman ylimielinen / mulkku tyyppi, joka muuttuu paremmaksi ihmiseksi" -roolin myös varsin laadukkaasti.
15. Magnolia (1999)
Ei mitenkään erityisen hilpeä elokuva. Surullisia ihmiskohtaloita, joita seuraillaan erillään ja jotka jossain vaiheessa risteävät osittain keskenään. Suuria tunteita ja poikkeavia säätiloja. Ei hilpeä, mutta hyvä elokuva. Cruiselle tuli tästä Oscar-sivuosa-ehdokkuus, vaikkakaan kyseessä ei nyt sinällään ole sen enempää sivuosa kuin muidenkaan tarinoiden esittäjien osat – ei kai tässä voi ajatella olevankaan pääosaa kenelläkään. Jos joku ajattelee, että Tomppa on pelkkä kaunis poika, joka ei osaa pahemmin näytellä, niin suosittelen katsomaan joko tämän tai Born on the Fourth of Julyn.
14. Mission: Impossible (1996)
Ensimmäinen M:I elokuva on klassikko ja hyvää agenttiseikkailua. Naamarit, köyden varassa roikkuminen holvissa ja tunnari. Toki idea pohjautuu vanhaan televisiosarjaan, mutta harvassa lienee 90-luvulla leffoja katsoneet ihmiset, jotka eivät näitä asioita tiedä nimenomaan tästä elokuvasta. Ensimmäinen Mission: Impossible ei kuitenkaan ole kirjoissani läheskään sarjan paras osa, vaan jopa sarjan toiseksi heikoin tekele. Tämä ei kuitenkaan kerro kyseisen elokuvan heikkoudesta, vaan jatko-osien vahvuudesta.
13. Mission: Impossible - Rogue Nation (2015)
Viides M:I jatkaa sarjan viihdyttävää ja yleislaadukasta linjaa. Jos tykkäät edellisestä tai seuraavasta osasta, niin tykkäät myös tästä. Minä satun pitämään hitusen enemmän niistä edellisestä ja seuraavasta osasta, mutta se ei tee tästä kyllä mitenkään huonoa elokuvaa. Toimintaa, seikkailua ja jännitystä. Tomppa roikkumassa oikeasti lentokoneen kyljessä, kun se nousee ilmaan. Mitä muuta sitä M:I sarjalta voisi odottaakaan?
12. American Made (2017)
Tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa perus reittilentopilotti päätyy tekemään hommia mitä arveluttavammille ja vaikutusvaltaisimmille tahoille. Varsin viihdyttävä leffa, joka kulkee tukalista tilanteistakin huolimatta pääsääntöisesti kevyesti edeten.
11. Collateral (2004)
Interview with the Vampiressa Tomppa on sinällään leffan pahis (tai oikeammin yksi niistä), mutta Collateralissa hän heittäytyy pahikseksi vielä selkeämmin tunteettomana palkkamurhaajana. Ja mies hoitaa tämän varsin poikkeavan suorituksensa hienosti Michael Mannin tyylikkään ohjauksen alla. Laadukas toimintatrilleri.
10. Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles (1994)
Tom Cruise, Brad Pitt, Antonio Banderas & Christian Slater on aika huikea näyttelijäkokoonpano 90-luvun leffalle, saati sitten 90-luvun vamppyyrileffalle. Eikä toki sovi unohtaa 11-vuotiasta Kirsten Dunstiakaan. Tomppa on hyvä ensimmäistä kertaa urallaan pahiksena ja yleensäkin Lestatina hänen puhetyylinsä ja olemuksensa ovat suuresti normaalista poikkeavat. Laadukas elokuva ja taitaapi olla oma suosikkini vampyyri-aiheen tiimoilta. Plussaa myös päätösbiisinä soivasta Guns n' Rosesin Sympathy for the Devil -koveroinnista – vaikka sitä on kritisoitu liiallisesta alkuperäisen version seuraamisesta, jo pelkästään Axlin huippuaikakauden vokaalit oikeuttavat tekeleen ja tekevät siitä nautinnollisen.
9. Jack Reacher (2012)
En ole lukenut kirjoja, joten minulla ei ole monia häiritsevää Cruisen kanssa ristiriitaista mielikuvaa päähahmosta. Ihan irrallisena leffana arvioiden tämä on varsin laadukas toimintatrilleri, sopivan tylyllä otteella. Ja Tompan suorituksessa en koe mitään ongelmia. Robert Duvall on toista kertaa mukana Cruise-leffassa, jälleen hienosti suorittaen, ja vaikka Days of Thunderista on mennyt yli 20 vuotta, tuntuu että hahmonsa on enemmän tai vähemmän identtinen vanha patu. Tätä toki selventää, että mies on ollu 59v Days of Thunderin aikaan ja Jack Reacherissa 81v.
8. A Few Good Men (1992)
Jos Rain Man on makuuni ensimmäinen oikeasti hyvä elokuva Tompan filmografiassa, niin A Few Good Men on sitten ensimmäinen täysosuma. Yksi parhaista oikeussalidraamoista koskaan huikeilla näyttelijöillä. Jack Nicholson on loistava ja kaikki muutkin ns. toimittavat. Esim. Kiefer Sutherlandista huokuu hienosti roolinsa vaatima vihamielinen kusipäisyys ja J.T. Walsh on(/oli) mielestäni sivunäyttelijöiden aatelia.
7. Mission: Impossible III (2006)
Ensimmäinen M:I oli hyvä agenttijännäri ja kakkonen lässähti aika pahasti. Ei ole olleet ihan valtaisia odotuksia aiheuttaneet lähtökohdat kolmosen tekemiseen kuusi vuotta kakkosen jälkeen, mutta kylläpä kannatti tehdä; tässähän vaiheessa leffasarja lähtee omaan makuuni vasta kunnolla käyntiin. Kolmonen on siis "trilogian" paras. Toiminta on hyvää ja sitä on varsin riittävästi. Philip Seymour Hoffman on todella hyvä pääpahiksena – suosikkini M:I pahiksista. Jos jotain pitäisi kritisoida, niin en pidä siitä tavasta, kun leffa aloitetaan näyttämällä pätkä loppukohtausta. Vaikka olisin nähnyt leffan monta kertaa aiemminkin, niin en pidä muistutuksesta siitä mihin tullaan päätymään, ennen kuin tarina vie sinne reaaliajassa.
6. Top Gun: Maverick (2022)
Viides vuosikymmen Cruise-leffoja starttaa aika komeasti. Paljon on leffaa kehuttu ja ihan ansaitusti. Alkuperäinen Top Gun jää aika kauas taakse kaikessa muussa, paitsi kasarius-mittarissa. Jos ensimmäisessä lentokohtaukset olivat aika tuskallista seurattavaa sekavuudessaan, niin tällä kertaa ne ovat huikeaa seurattavaa. Tottahan se Tomppa nyt vähän hävittäjää lentelee itse, että saadaan hyvää kuvaa. Ja muutkin näyttelijät on pistetty istumaan koneisiin, jotta saadaan ilmassa käydyt tapahtumat kuvattua ilmassa, eikä vain istuta green screenin edessä. Arvostan valtaisasti. Lisäksi arvostettavista asioista täytyy mainita Val Kilmerin käväisy ruudulla. Hienoa nähdä, että 2020-luvullakin voi tulla vielä makuuni osuvia blockbustereita.
5. Edge of Tomorrow (2014)
Groundhog Day, Source Code ja Edge of Tomorrown jälkeen tehty Boss Level. Esimerkkejä saman perusidean leffoista, joissa sankari elää samaa päivää uudestaan ja uudestaan, muiden kokiessa luonnollisesti kaiken aina ensimmäistä kertaa. Tavallaan voisi ajatella, että tämä on helppo tapa kierrättää samaa kuvastoa ja käy nopeasti tylsäksi, mutta kaikki nämä esimerkkinä mainitsemani leffat ovat iskeneet minuun ja niin iskee Edge of Tomorrowkin. Hienoa nähdä Bill Paxton vielä viimeisinä vuosinaan kehissä. Jos toiminta ja sci-fi maistuu, niin ei tätä elokuvaa voi kuin suositella. Peräkkäisinä vuosina Tompalta tuli siis Oblivion ja Edge of Tomorrow; aika huikeaa sci-fi-tykitystä!
4. Mission: Impossible - Fallout (2018)
Tomppa hyppää HALO-hypyn. Tomppa kiipeää helikopteriin köyttä pitkin. Tomppa lentää itse helikopteria ja suorittelee lentostuntteja. Siis ei mitään trikkikuvia saati green screen -touhuja, vaan siellä se saatana menee ja suorittaa ne asiat ihan oikeasti! Sellainen se meidän Tomppa on. Seuraavia M:I elokuvia saa odotella aikamoisella mielenkiinnolla, että miten näitä stuntteja pyritään pistämään vielä paremmaksi? Kunhan nyt ei vaan sattuisi mitään... Pahempaa siis, kuin se murtunut jalka tämän leffan kuvauksissa. Ja niin, uskomattomien stunttien lisäksi elokuva on todella viihdyttävä, otteessaan pitävä ja yleensäkin näyttävä. Kuudes osa leffasarjaa ja tätä voisi ihan hyvin sanoa sarjan parhaaksi – on muuten aika harvinaista tämä.
3. Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011)
En ole täysin varma, mutta voi olla, että näin aikanaan M:I nelosen ennen kolmosta. Sen muistan ainakin varmasti, että nelonen iski todella kovaa ja viimeisimmällä katselukerralla pystyin vain toteamaan, että kova se on edelleenkin. Tompan kiipeily Burj Khalifan kyljessä on mielestäni yksi parhaista toiminta/seikkailukohtauksia koskaan. Minulla on jonkinasteinen korkean paikan kammo ja kiipeilyn katsominen aiheuttaa tuntemuksia, mitä todella harvoin leffoista saan. Näin sitä aiheutetaan katsojille elämyksiä, kun pistetään itseä peliin, eikä vain luoteta CGI:n voimaan! Tästähän se Cruisen stunttitouhu taisikin sitten lähteä lopullisesti käsistä (hyvässä mielessä, niin kauan kun vain pysyy hengissä temppuja tehdessään). Leffa on aikamoista toimintakohtauksien tykitystä ja suomalaisittain on toki hauska nähdä Edelmannikin heilumassa mukana – torille!
2. Oblivion (2013)
Kuten tykkään toistella elokuvia kommentoidessani, niin minä olen practical efektien (vammaista kieltä, mutta “käytännön efektit” kuulostaa vielä typerämmältä) suuri kannattaja ja en niin hirveästi innostu CGI:n käyttämisestä muuhun kuin ulkoasun lisäehostukseen. Oblivion on esimerkki siitä, että voi se runsaampikin CGI kuitenkin näyttää hyvältä; elokuva on todella komeaa katsottavaa. Nautin myös juonesta käänteineen ja tunnelma on hyvä. Onko tämä leffa kakkospaikan arvoinen kaikista kympin sakkiin päässeistä? En ole ihan varma, mutta ainakin tämä on juuri sellaista sci-fiä, joka toimii minulle.
1. The Last Samurai (2003)
Braveheart, Dances with Wolves, The Patriot... Minuun iskevät todella kovasti esim. "old school" toiminnat ja tietyntyyppiset rankemman puolen sci-fit, mutta ehkäpä ihan suosikkigenreksenikin voisi tituleerata seikkailua sisältävät, johonkin historialliseen aikakauteen sijoituvat eeppiset elokuvat. The Last Samurai on malliesimerkki tällaisista elokuvista. Upeaa kuvausta hienoissa maisemissa, huikea soundtrack, sykähdyttävä tarina... Täydellinen elokuva.
Pahoittelut tekstin määrästä!
Tom Cruise, Brad Pitt, Antonio Banderas & Christian Slater on aika huikea näyttelijäkokoonpano 90-luvun leffalle, saati sitten 90-luvun vamppyyrileffalle. Eikä toki sovi unohtaa 11-vuotiasta Kirsten Dunstiakaan. Tomppa on hyvä ensimmäistä kertaa urallaan pahiksena ja yleensäkin Lestatina hänen puhetyylinsä ja olemuksensa ovat suuresti normaalista poikkeavat. Laadukas elokuva ja taitaapi olla oma suosikkini vampyyri-aiheen tiimoilta. Plussaa myös päätösbiisinä soivasta Guns n' Rosesin Sympathy for the Devil -koveroinnista – vaikka sitä on kritisoitu liiallisesta alkuperäisen version seuraamisesta, jo pelkästään Axlin huippuaikakauden vokaalit oikeuttavat tekeleen ja tekevät siitä nautinnollisen.
9. Jack Reacher (2012)
En ole lukenut kirjoja, joten minulla ei ole monia häiritsevää Cruisen kanssa ristiriitaista mielikuvaa päähahmosta. Ihan irrallisena leffana arvioiden tämä on varsin laadukas toimintatrilleri, sopivan tylyllä otteella. Ja Tompan suorituksessa en koe mitään ongelmia. Robert Duvall on toista kertaa mukana Cruise-leffassa, jälleen hienosti suorittaen, ja vaikka Days of Thunderista on mennyt yli 20 vuotta, tuntuu että hahmonsa on enemmän tai vähemmän identtinen vanha patu. Tätä toki selventää, että mies on ollu 59v Days of Thunderin aikaan ja Jack Reacherissa 81v.
8. A Few Good Men (1992)
Jos Rain Man on makuuni ensimmäinen oikeasti hyvä elokuva Tompan filmografiassa, niin A Few Good Men on sitten ensimmäinen täysosuma. Yksi parhaista oikeussalidraamoista koskaan huikeilla näyttelijöillä. Jack Nicholson on loistava ja kaikki muutkin ns. toimittavat. Esim. Kiefer Sutherlandista huokuu hienosti roolinsa vaatima vihamielinen kusipäisyys ja J.T. Walsh on(/oli) mielestäni sivunäyttelijöiden aatelia.
7. Mission: Impossible III (2006)
Ensimmäinen M:I oli hyvä agenttijännäri ja kakkonen lässähti aika pahasti. Ei ole olleet ihan valtaisia odotuksia aiheuttaneet lähtökohdat kolmosen tekemiseen kuusi vuotta kakkosen jälkeen, mutta kylläpä kannatti tehdä; tässähän vaiheessa leffasarja lähtee omaan makuuni vasta kunnolla käyntiin. Kolmonen on siis "trilogian" paras. Toiminta on hyvää ja sitä on varsin riittävästi. Philip Seymour Hoffman on todella hyvä pääpahiksena – suosikkini M:I pahiksista. Jos jotain pitäisi kritisoida, niin en pidä siitä tavasta, kun leffa aloitetaan näyttämällä pätkä loppukohtausta. Vaikka olisin nähnyt leffan monta kertaa aiemminkin, niin en pidä muistutuksesta siitä mihin tullaan päätymään, ennen kuin tarina vie sinne reaaliajassa.
6. Top Gun: Maverick (2022)
Viides vuosikymmen Cruise-leffoja starttaa aika komeasti. Paljon on leffaa kehuttu ja ihan ansaitusti. Alkuperäinen Top Gun jää aika kauas taakse kaikessa muussa, paitsi kasarius-mittarissa. Jos ensimmäisessä lentokohtaukset olivat aika tuskallista seurattavaa sekavuudessaan, niin tällä kertaa ne ovat huikeaa seurattavaa. Tottahan se Tomppa nyt vähän hävittäjää lentelee itse, että saadaan hyvää kuvaa. Ja muutkin näyttelijät on pistetty istumaan koneisiin, jotta saadaan ilmassa käydyt tapahtumat kuvattua ilmassa, eikä vain istuta green screenin edessä. Arvostan valtaisasti. Lisäksi arvostettavista asioista täytyy mainita Val Kilmerin käväisy ruudulla. Hienoa nähdä, että 2020-luvullakin voi tulla vielä makuuni osuvia blockbustereita.
5. Edge of Tomorrow (2014)
Groundhog Day, Source Code ja Edge of Tomorrown jälkeen tehty Boss Level. Esimerkkejä saman perusidean leffoista, joissa sankari elää samaa päivää uudestaan ja uudestaan, muiden kokiessa luonnollisesti kaiken aina ensimmäistä kertaa. Tavallaan voisi ajatella, että tämä on helppo tapa kierrättää samaa kuvastoa ja käy nopeasti tylsäksi, mutta kaikki nämä esimerkkinä mainitsemani leffat ovat iskeneet minuun ja niin iskee Edge of Tomorrowkin. Hienoa nähdä Bill Paxton vielä viimeisinä vuosinaan kehissä. Jos toiminta ja sci-fi maistuu, niin ei tätä elokuvaa voi kuin suositella. Peräkkäisinä vuosina Tompalta tuli siis Oblivion ja Edge of Tomorrow; aika huikeaa sci-fi-tykitystä!
4. Mission: Impossible - Fallout (2018)
Tomppa hyppää HALO-hypyn. Tomppa kiipeää helikopteriin köyttä pitkin. Tomppa lentää itse helikopteria ja suorittelee lentostuntteja. Siis ei mitään trikkikuvia saati green screen -touhuja, vaan siellä se saatana menee ja suorittaa ne asiat ihan oikeasti! Sellainen se meidän Tomppa on. Seuraavia M:I elokuvia saa odotella aikamoisella mielenkiinnolla, että miten näitä stuntteja pyritään pistämään vielä paremmaksi? Kunhan nyt ei vaan sattuisi mitään... Pahempaa siis, kuin se murtunut jalka tämän leffan kuvauksissa. Ja niin, uskomattomien stunttien lisäksi elokuva on todella viihdyttävä, otteessaan pitävä ja yleensäkin näyttävä. Kuudes osa leffasarjaa ja tätä voisi ihan hyvin sanoa sarjan parhaaksi – on muuten aika harvinaista tämä.
3. Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011)
En ole täysin varma, mutta voi olla, että näin aikanaan M:I nelosen ennen kolmosta. Sen muistan ainakin varmasti, että nelonen iski todella kovaa ja viimeisimmällä katselukerralla pystyin vain toteamaan, että kova se on edelleenkin. Tompan kiipeily Burj Khalifan kyljessä on mielestäni yksi parhaista toiminta/seikkailukohtauksia koskaan. Minulla on jonkinasteinen korkean paikan kammo ja kiipeilyn katsominen aiheuttaa tuntemuksia, mitä todella harvoin leffoista saan. Näin sitä aiheutetaan katsojille elämyksiä, kun pistetään itseä peliin, eikä vain luoteta CGI:n voimaan! Tästähän se Cruisen stunttitouhu taisikin sitten lähteä lopullisesti käsistä (hyvässä mielessä, niin kauan kun vain pysyy hengissä temppuja tehdessään). Leffa on aikamoista toimintakohtauksien tykitystä ja suomalaisittain on toki hauska nähdä Edelmannikin heilumassa mukana – torille!
2. Oblivion (2013)
Kuten tykkään toistella elokuvia kommentoidessani, niin minä olen practical efektien (vammaista kieltä, mutta “käytännön efektit” kuulostaa vielä typerämmältä) suuri kannattaja ja en niin hirveästi innostu CGI:n käyttämisestä muuhun kuin ulkoasun lisäehostukseen. Oblivion on esimerkki siitä, että voi se runsaampikin CGI kuitenkin näyttää hyvältä; elokuva on todella komeaa katsottavaa. Nautin myös juonesta käänteineen ja tunnelma on hyvä. Onko tämä leffa kakkospaikan arvoinen kaikista kympin sakkiin päässeistä? En ole ihan varma, mutta ainakin tämä on juuri sellaista sci-fiä, joka toimii minulle.
1. The Last Samurai (2003)
Braveheart, Dances with Wolves, The Patriot... Minuun iskevät todella kovasti esim. "old school" toiminnat ja tietyntyyppiset rankemman puolen sci-fit, mutta ehkäpä ihan suosikkigenreksenikin voisi tituleerata seikkailua sisältävät, johonkin historialliseen aikakauteen sijoituvat eeppiset elokuvat. The Last Samurai on malliesimerkki tällaisista elokuvista. Upeaa kuvausta hienoissa maisemissa, huikea soundtrack, sykähdyttävä tarina... Täydellinen elokuva.
Pahoittelut tekstin määrästä!
Pakko antaa arvostusta kun selkeästi suhtauduttu antaumuksella projektiin vaikken kaikkea jaksanutkaan lukea;) @ChosenTwo
Pakko silti tiedustella mikä sai tarttumaan juuri Cruisen leffoihin?
Ei siis mitään miestä vastaan(paitsi tietenkin skientologia-paskan takia arvostus ei ole ihan tapissaan henkilökohtaisesti) mutta osaan nauttia miehen tuotteista ilman että tuo haittaisi.
Omat suosikit nopeasti ajateltuna järjestyksessä:
1. A Few Good Men
2. Eyes Wide Shut
3. Magnolia
4. Rain Man
5. Jerry Maguire
6. Top Gunit
Lopuista en niin välitä.
Pakko silti tiedustella mikä sai tarttumaan juuri Cruisen leffoihin?
Ei siis mitään miestä vastaan(paitsi tietenkin skientologia-paskan takia arvostus ei ole ihan tapissaan henkilökohtaisesti) mutta osaan nauttia miehen tuotteista ilman että tuo haittaisi.
Omat suosikit nopeasti ajateltuna järjestyksessä:
1. A Few Good Men
2. Eyes Wide Shut
3. Magnolia
4. Rain Man
5. Jerry Maguire
6. Top Gunit
Lopuista en niin välitä.
Ramchester
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS
Hieno lista todellakin @ChosenTwo mutta näyttää olevan aika lailla erilainen maku kuin meikäläisellä.
Oma top10-lista alla. Top3 on aika lailla kiveen hakattu, muiden järjestys riippuu päivästä:
1. Top Gun
2. Eyes Wide Shut
3. Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles
4. A Few Good Men
5. Rain Man
6. Jerry Maguire
7. Top Gun: Maverick
8. Born on the Fourth of July
9. Magnolia
10. The Last Samurai
Oma top10-lista alla. Top3 on aika lailla kiveen hakattu, muiden järjestys riippuu päivästä:
1. Top Gun
2. Eyes Wide Shut
3. Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles
4. A Few Good Men
5. Rain Man
6. Jerry Maguire
7. Top Gun: Maverick
8. Born on the Fourth of July
9. Magnolia
10. The Last Samurai
Olen muutamien muiden näyttelijöiden leffoja rankannut IMDbssä ja kun rupesin Cruisen leffoista tekemään vastaavaa, päädyin tekemään siitä vähän syvällisemmän projektin. Tuo miehen filmografia oli jo niin laadukas aiempien katsomisten perusteella, että oli helppo lähteä käymään läpi niitä loppujakin leffoja, joita en ollut vielä nähnyt. Hittileffoja tosiaan viidellä vuosikymmenellä ja ihan kunnon hudit ovat vähissä. Siinä missä esim. jollain Bruce Willisillä on varsin laadukas kärki tuotannossaan, mutta sitten siellä on niin hirveää kuraa mukana, että puolien katsomista ei edes jaksa harkita.
olkikuukkeli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ei pelkästään Cruise-collectionissa aliarvostettu, mutta 80-luvun kasvukertomuselokuvista ylipäätään. IMDB-arvosteluissa aikansa hitit korostuvat ja jostain syystä ne ei-nähdyt ja elokuvareferensseistä pois pudotetut tuppaavat saamaan osakseen paljon kriittisempiä arvosteluja kuin nostalgiapläjäykset... Oikeastihan tämä on lajityypissään varsin laadukas ja teeskentelemätön elokuva. Sama yllätti Footloosessakin aikanaan kun odotin ihan hirveää leffaa.
Kovin surulliselta näyttää IMDb-arvostelut noissa parin viimeisen vuoden aikana eetteriin tulleissa Bruce Willis -elokuvissa. Koko kattaus vaikuttaisi saaneen jotain 2 ja 4 pisteen väliltä. Voiko joku edes pikkasen suositella jotain, tällaiseksi vihonviimeiseksi uudeksi otannaksi? Edellinen näkemäni taitaa olla vuoden 2017 Once Upon a Time in Venice ja Glass (2019).
Voin suositella, että et edes yritä katsoa noita sellaisenaan, sen sijaan katso kun Mike ja Jay käy läpi Willisin viimeisimmäksi jäänyttä tuotantoa:
Todennäköisimmin viihdyttävämpää kuin yksikään noista "elokuvista". Toim. huom. tuossa vaiheessa Willisin terveydentilasta ei ollut mitään julkista infoa, mutta ihan oikein spekuloivat useassa leffassa näkyvän korvanapin merkitystä.
Ramchester
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS
En katsonut tuota, mutta muutama noista viimeisimmistä Williksen elokuvista on tullut katsottua suoratoistopalveluista. Täyttä kuraahan ne ovat, mutta naureskelu mennyt täysin yli, kun ihmiset kuitenkin käyvät katsomassa samaan aikaan elokuvateattereissa Liam Neesonin Taken-elokuvia ja niiden eri nimisiä kopioita.
Motherless Brooklyn (2019) viimeinen kohtuu hyvä elokuva, jossa Bruce Willis esiintyy. Ei voi sanoa varsinaisesti Willisin elokuvaksi (pääosassa Edward Norton), mutta Willis on kuitenkin merkittävässä osassa elokuvassa.
(Linkki Imdb sivulle elokuvaan Motherless Brooklyn)
Löytyy HBO Max.
Löytyy HBO Max.
Kuopionkukko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Itse tykkään ns huonosta scifistä siinä missä hyvästäkin jotenkin esimerkiksi Breach ja Cosmic sin uppos viikonloppu viihteenä ihan hyvin. Jos tykkää katsoa jotain kultainen palmu ja cannesin palkittuja leffoja niin ymmärtäähän sen silloin ettei mikään näistä oikein uppoa.
@ChosenTwo Hieno lista kokonaisuudessaan ja leffojen järjestys miellytti itseäni kovasti. Äkkiseltään M:I 3 ja Oblivion olisi tippunut omalla listalla alaspäin ja parin muunkin leffan sijoituksia olisin itse rukannut ehkä hieman. Last Samurai on jostain käsittämättömästä syystä vieläkin näkemättä.
Tompan filmografiassa tosissaan on erikoisuutena tuo elokuvien vähyys suhteutettuna hänen uransa pituuteen. Suurin osa leffoista on vieläpä vähintään ok tason ja erinomaisen välillä.
Kenellä näyttelijällä mahtaa olla uran paras imdb keskiarvo leffoissa, missä on ollut suuressa roolissa? Veikkaisin Cruisen olevan aina korkealla tällaisella listauksella.
Tompan filmografiassa tosissaan on erikoisuutena tuo elokuvien vähyys suhteutettuna hänen uransa pituuteen. Suurin osa leffoista on vieläpä vähintään ok tason ja erinomaisen välillä.
Kenellä näyttelijällä mahtaa olla uran paras imdb keskiarvo leffoissa, missä on ollut suuressa roolissa? Veikkaisin Cruisen olevan aina korkealla tällaisella listauksella.
Tämä on mennyt ihan ohi. Ilman muuta pitää ottaa katseluun.Motherless Brooklyn (2019) viimeinen kohtuu hyvä elokuva, jossa Bruce Willis esiintyy. Ei voi sanoa varsinaisesti Willisin elokuvaksi (pääosassa Edward Norton), mutta Willis on kuitenkin merkittävässä osassa elokuvassa.
(Linkki Imdb sivulle elokuvaan Motherless Brooklyn)
Löytyy HBO Max.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy