Syystä tai toisesta otin itselleni taannoin pienoisen projektin katsoa kaikki Tom Cruisen leffat läpi. Kolme kuukautta ja 40 elokuvaa myöhemmin kasassa on ranking pienillä kommenteilla miehen filmografiasta.
Tompalla on kaikkineen 43 elokuvaa julkaistuna (+ kaksi mini-cameota, joita en laske mukaan), joista kolme ensimmäistä uupuvat listaltani, sillä en löytänyt niitä mistään katsottavaksi. Pakko kyllä todeta, että ilmeisesti vain miniroolin sisältävä Tompan ensileffa Endless Love (1981) ja ensimmäinen pääroolinsa komediassa Losin' It (1982) eivät ihan hirveästi houkutakaan katseluun kuvauksillaan ja 4.9 IMDb-arvosanoillaan. Sivuroolin sisältävän Tapsin (1981) voisin sen sijaan kyllä mielenkiinnosta katsoa, jos vastaan jossain vaiheessa tulisi.
Cruise on päässyt työskentelemään uransa aikana aikamoisten ohjaajien kanssa; Francis Ford Coppola, Ridley Scott, Tony Scott, Martin Scorsese, Oliver Stone, Ron Howard, Rob Reiner, Brian De Palma, Stanley Kubrick, Paul Thomas Anderson, John Woo, Steven Spielberg, Edward Zwick, Michael Mann, J.J. Abrams... Nämä ovat isoja nimiä ja isoja onnistumisia löytyy jokaiselta. Kaikki eivät tokikaan Cruisen kanssa onnistuneet, mutta nämä nimet selittävät jo aika paljon sitä, että miten Tompan filmografia voi olla niin laadukas. Yleensäkin voin todeta, että vuoden 1988 Rain Manista lähtien Tompalta on tullut 33 leffaa, joista 19 on makuuni selkeästi hyviä ja vain neljä on heikommaksi luokiteltavia. Hankala oikeastaan keksiä, että kuka voisi vastata näin pitkänä jatkuneeseen laadukkaaseen putkeen.
Eli seuraavassa 40 Tom Cruisen leffaa, huonoimmasta parhaimpaan järjestettynä:
40. Legend (1985)
Ridley Scottin neljäs ohjaus. Aiemmista The Duellists ei minulle oikein uponnut, mutta Alien ja Blade Runner ovat syystä klassikoita. Legend menee valitettavasti sinne Scottin huonomman tuotannon puolelle. Elokuva on hyvin 80-lukulaista fantasiaa, josta tulee ainakin alussa mieleen vanhat Disneyn animaatiot (vaikka ei siis animaatio ole, mutta esitetystä maailmasta ja tapahtumista). On kääpiöitä, keijukaisia, yksisarvisia ja goblineja. Niin ja "Darkness", joka on käytännössä Saatana, jota esittää Tim Curry. Tiivistäisin leffan juonen siten, että Tomppa on joku metsähiippari, jolla on romanssi prinsessan kanssa, kunnes seuraa kolmiodraama Saatanan kera. Niin ja seassa pyörii sitten niitä yksisarvisia ja comic relief -kääpiöitä. Leffan paras puoli on maskeeraus ja lavasteet. Trivian mukaan Tomppa ei ole todellakaan pitänyt alkuperäisestä teatteriversiosta (ainakaan jenkeissä julkaistusta) ja suosittelee director's cutin katsomista. Tämä pistää toki miettimään, että millainenhan se ohjaajan versio sitten olisi mahtanut olla. Noh, tuskin se tästä nyt mitenkään tuntia pidempänä huikeasti parempaa olisi tehnyt, kun nytkin jäi vähän fiilis, että olisi voinut karsia esitetystä materiaalista noin 30 minuuttia pois.
39. Risky Business (1983)
Tompan ensimmäisessä hitiksi luokiteltavassa leffassa päähenkilö tekee tyhmiä päätöksiä ja kaivaa itselleen syvempää kuoppaa suurimman osan ajasta. En ole kauhean innoissani leffoista, jotka etenevät tähän tyyliin. Jotenkin liian tuskallista katsottavaa – ehkä sitä jotenkin samaistuu liikaa päähahmoon ja vääntelehtii epämiellyttävässä tunteessa. Soundtrackilta löytyy helmiä ja mukanahan on myös ikoninen alkkareilla tanssiminen Bob Segerin tahdissa. Ei kuitenkaan varsinaisesti osu leffana minun mieltymyksiini.
38. Cocktail (1988)
Elokuva on lähtökohtaisesti parin baarimikon leppoisaa hassuttelua, mutta loppupeleissä he eivät kyllä ole mitenkään kauhean sympaattisia ihmisiä. Tompan esittämä kaveri ei mitenkään hyviä ratkaisuja tee ja Bryan Brownin hahmo se vasta perseestä onkin. Baareissa on tullut sen verran elämän aikana käytyä, että voi tuntea aihealueen mielenkiintoiseksi, mutta ei se tästä valitettavasti kauhean hyvää elokuvaa tee. Romanttisten komedioiden kohderyhmäläisille saattanee toimia paljon paremmin.
37. The Outsiders (1983)
Varhaisin Cruisen leffa, jonka katsottavaksi löysin. Vuotta aiemmin mies oli saanut ensimmäisen pääroolinsa ja tämän elokuvan sivuroolisuorituksen jälkeen niitä sivurooleja ei ole kauheasti enää uralla ollutkaan. Pelkkä sivurooli on tuskin lähtökohtaisesti haitannut ihan hirveästi tässä vaiheessa uraa, kun se on tullut vielä The Godfatherista & Apocalypse Nowsta tutun Francis Ford Coppolan elokuvassa. The Outsiders ei vaan nyt oikein noiden elokuvien tasolle yllä. Mielestäni Ralph "Karate Kid" Macchio on aika pökkelö näyttelijä ja muutenkin nimivahvasta castista huolimatta elokuva sisältää muutamat jotenkin vaivaannuttavat kohtaukset, kun pitäisi olla suuria tunteita pelissä, mutta ei vain säväytä niin näyttelytyö kuin yleinen esitystapakaan. Elokuva olisi kaivannut mielestäni viilausta niin käsikirjoitukseen kuin toteutukseen. Cruisen atleettisuus ja esim. volttien hyppiminen pisti silmään – itsensä peliin pistämistä ja stunttipuolen toimintaa on siis näköjään löytynyt ihan alusta asti.
36. Rock of Ages (2012)
En ole musikaalien ystävä – äkkiseltään tulee mieleen oikeastaan vain South Park: Bigger, Longer & Uncut jonka voi musikaaliksi luokitella ja josta oikeasti pidän. Yritin kuitenkin parhaani mukaan sivuuttaa ennakkoluuloni ja antaa Rock of Agesille mahdollisuuden. Ensinnäkin, jos nyt leffassa kuultavia biisejä ajatellaan, niin tätä paremmaksihan ei oikein voi pistää: Glam metal on yksi rakkaimmista genreistä minulle ja suurin osa esitetystä musiikista löytyy levyhyllystäni ihan fyysisenä julkaisuna (pitänee tähän genrepoliisina mainita, että kaikki leffassa kuultava musiikki ei toki ole puhdasta glam metallia, mutta käytännössä läheltä liippaavaa hard rockia silloinkin). Kesäsoundtrackini kestosuosikkia Poisoniakin, jota Suomessa tuntuu todella harva muu arvostavan, tuli kolme biisiä! Toki ne leffassa kuultavat versiot näistä biiseistä ovat lähinnä vähän sellaisia käden lämpöisiä, särmättömiä Idols / Voice / Vain elämää -versioita, joissa autotune saa korkeimmat nuotit kuulostamaan välillä jo ihan joltain Smurffilevyjen menolta. Mutta onhan tuo arvostettavaa silti, noin niin kuin musiikillisesta näkökulmasta. Tomppa ei ole elokuvan varsinainen pääosan esittäjä, mutta oleellisessa roolissa kuitenkin. Guns N' Roses -fanina hahmonsa yksi pääinspiraatioista oli helppo tunnistaa ja yleensäkin sekä näyttelijän, että elokuvan käsittelemän aiheen fanina yhdistelmä oli mielenkiintoista katsottavaa. En minä edelleenkään musikaalien ystäväksi tämän elokuvan seurauksena ryhtynyt, mutta jos leffassa soi kymmenisen hyllystäni löytyvää eri bändiä / artistia, niin ei kai se nyt sitten ihan paska elokuva voi olla.
35. All the Right Moves (1983)
IMDb arvosana (5.9) ja julkaisuajankohta eivät varsinaisesti ladanneet suuria odotuksia tätä elokuvaa kohtaan, mutta pääsipä sitten yllättämään positiivisesti. Ei tullut hinkua ruveta hankkimaan tätä hyllyyn, mutta ihan toimiva amerikkalaisen jalkapallon ja ränsistyvän pikkukaupungin ympärillä pyörivä high school -draama. Tomppa on ollut kuvausten aikaan 20v ja ensimmäisestä elokuvaesiintymisestään on ollut vasta kaksi vuotta - tähän suhteutettuna kypsää ja laadukasta näyttelytyötä mieheltä. Soundtrack on pakko huomioida; leffan musiikit ovat erittäin kasarit, eli siis kovat.
34. Tropic Thunder (2008)
Harvassa ovat komediat, jotka iskevät kunnolla makuhermooni ja vaikka Tropic Thunderin pitäisi olla kuin tehty minulle, ei sekään ihan uppoa. Monta mieleistäni näyttelijää kyllä löytyy ja aiheena sotaleffan tuotanto / kuvaukset on hyvin toimiva. Tomppa siihen sitten vielä päälle, erikoisimmassa (pikku)roolissaan, mitä häneltä on nähty. Mutta eipä tämä silti aiheuta kauhean suuria kiksejä. Kyllä tämän katsoo, mutta ei tule hinkua hankkia hyllyyn.
33. The Mummy (2017)
En ole nykypäivän remake-touhujen suurin ystävä ja tämänkin kohdalla voisi toki ensisijaisesti kysyä, että onko tämän elokuvan tekeminen ollut tarpeellista? Toki, tässä oli nyt tarkoitus luoda uudenlaista Marvel-hommiin verrattavissa olevaa leffauniversumia, jossa eri leffamonsterit olisivat kytköksissä toisiinsa eri elokuvien kautta, mutta homma jäi sitten tähän ainoaan tekeleseen. Sinällään toki vähän hämmentävää, että box office failure olisi tälle annettu käsittääkseni syyksi ja leffa on kuitenkin tienannut 125 miljoonan budjetillaan 409 miljoonaa dollaria... Tulojen sijaan ymmärrettävämpi syy olisikin se, että leffa ei kuitenkaan ole loppupeleissä niin hirveän hyvä. Mukana on vähän ärsyttävähköjä hahmoja, joista ei vähäisimpänä seikkailuleffoille valitettavan yleinen koheltava sidekick.
32. The Color of Money (1986)
Enpä tiennyt elokuvaa katsoessani, että tässä oli kyseessä jatko-osa vuoden 1961 The Hustlerille, jota en ole nähnyt. Enemmän Paul Newmanin leffahan tämä on kuin Tompan. Vanha biljardihai koulii uutta kykyä sen suhteen, että kuinka saadaan ihmisiltä tehokkaimmin rahat pois. Scorsese on ohjaaja parhaasta päästä, mutta tämä jää kauas parhaista onnistumisistaan. Yleensäkin tosin pidän Scorsesen tuotannosta lähinnä Goodfellasista eteenpäin.
31. Top Gun (1986)
Tony Scottin ohjaama kasariklassikko on julkaisuaikaansa suhteutettuna todella edistyksellisen näköinen. Lentosotakohtaukset ovat myös olleet varmasti poikkeuksellisen komeaa katsottavaa 80-luvulla, mutta nyt kun tuota katselee, niin onhan ne itse taistelut erittäin sekavia. Etenkin lopputaistelu pistää jo ihan puuduttamaan, kun tapahtumista ei ota selvää ja kohtaus tuntuu jatkuvan ja jatkuvan (vähän samankaltaisia fiiliksiä tulee Star Warsista – siis originaalinen episodi 4:n lopputaistelusta). Muuten leffa on kasarimeininkiä niin hyvässä kuin pahassa. Suurimmat draamalliset elementit tuntuvat jäävän vähän piippuun. Musiikit puolestaan ovat täyttä rautaa. Ymmärrän miksi tämä on niin iso klassikko ja selkeästihän kyseessä on Cruisen ensimmäinen kunnon megaluokan rooli, mutta eipä elokuvana kuitenkaan kuulu omiin suosikkeihini.
