Olihan tuo The Batman erittäin hyvä. Audiovisuaalisesti erityisesti ja pidin, miten elokuva oli aika vahvasti painotettu yhdistelmä klassista film noiria ja westerniä. Jos Batman-puvun kykenee unohtamaan, niin siihen olisi voinut kuvitella tilalle vaikka Robert Mitchumin tai Clint Eastwoodin tepastelemaan korruptoituneeseen ja rikollisuuden täyttämään synnin pesään.
Batmanista ei ole näin vahvasti aiemmin painotettu valkokankaalla tuota etsiväpuolta. Eikä leffa myöskään suostu olemaan mikään iso blockbuster, vaan se vähän jukuripäisestikin pitää väkisin kiinni tuosta noir-estetiikasta ja visualisoi toimintakohtauksissaankin tuota Batmanin sisäistä kamppailua. Autotakaa-ajo on ehkä paras esimerkki, kuinka tuossa tapauksessa noir-estetiikka, kumarrus French Connectionille / 70-luvun etsiväelokuville ja supersankarielokuvien korostettu todellisuus - joka vaatii saada tilaa hengittää - eivät sulaudu yhteen kaikkein nautittavimmalla tavalla. Itsepäisesti tiukkaa lähikuvaa milloin mistäkin ja laajat otokset ynnä muut näppärät rahatuotantojen otokset taitavat loistaa poissaolollaan.
Reevesille on kuitenkin pakko nostaa hattua, sillä olin paskapaussiin saakka tiukasti menneisyyden rikkoman Batmanin pään sisällä likakaivossa nimeltä Gotham. On paljon kiinnostavampaa nähdä jotain tällaista epätavallisempaa viritelmää kuin varman päälle pelaamista. Batman ja Gotham näyttivät, sekä tuntuivat uudelta ja erilaiselta, sekä vanhalta ja tutulta. Täydellinen yhdistelmä. Itse en lähde vertaamaan Nolaniin, kun pelataan vähän eri pelikirjalla ja ei se ole kovin reiluakaan välttämättä. Se oli ja meni. Batmanin on kuitenkin tavallaan jatkuttava. Nolan kuitenkin onnistui omassa pastissivirityksessään, kun hän Yön ritarissa ammensi Michael Mannin Heatistä.
Reevesin Batmanilla oli valtavan hieno sisääntulo pimeydestä, kuin hirviö tai elokuvalle sopivammin kostaja, ja cowboybuutsien ääni vain pyöri nauhalta jokaisella askeleella. Nuori Batman on yksinäinen kostaja kaupungissa, jossa lainvalvojat ja rikolliset molemmat hylkivät häntä - todellinen desperado. Valmis rikkomaan lakia jakaakseen väkivallan kautta sisäistä tuskaansa eteenpäin, mutta elokuvan kuluessa valmis ottamaan kostajan roolin sijaan vastaan sankarillisemman soihdun kantaakseen.
Ensimmäinen vajaa puolitoista tuntia oli silkkaa euforiaa, mutta sitten tuo kaikki ainekset yhteentuova korruptiojuoni ei ihan enää yhtä vakuuttavasti nivoutunut. Viisi vuotta sitten jos olisi sanottu, että jossain supersankarielokuvassa on Robert Pattinson ja indiekultia Paul Danon sekä John Turturron johdolla, niin olisin pyöritellyt silmiä. Hyvin castattu elokuva, Pattinsonilla ja Kravitzillakin oli oikein kemiaa. Kärsivällinen etsivätrilleri. Ei loppuun saakka riittävän tiukka ja ilmatiivis, mutta äärimmäisen kiinnostava keissi. Harvemmin voi supersankarielokuvasta vastaavaa sanoa.
Eihän tuo Pingviini edes kuulostanut Colin Farrellilta. Parit ensimmäiset vuorosanat yritin kuulostella, että onko se siellä maskeerauksen alla, mutta jos en ennakkoon olisi tiennyt, niin Pingviinin näyttelijä olisi jäänyt tuntemattomaksi.
Batmanista ei ole näin vahvasti aiemmin painotettu valkokankaalla tuota etsiväpuolta. Eikä leffa myöskään suostu olemaan mikään iso blockbuster, vaan se vähän jukuripäisestikin pitää väkisin kiinni tuosta noir-estetiikasta ja visualisoi toimintakohtauksissaankin tuota Batmanin sisäistä kamppailua. Autotakaa-ajo on ehkä paras esimerkki, kuinka tuossa tapauksessa noir-estetiikka, kumarrus French Connectionille / 70-luvun etsiväelokuville ja supersankarielokuvien korostettu todellisuus - joka vaatii saada tilaa hengittää - eivät sulaudu yhteen kaikkein nautittavimmalla tavalla. Itsepäisesti tiukkaa lähikuvaa milloin mistäkin ja laajat otokset ynnä muut näppärät rahatuotantojen otokset taitavat loistaa poissaolollaan.
Reevesille on kuitenkin pakko nostaa hattua, sillä olin paskapaussiin saakka tiukasti menneisyyden rikkoman Batmanin pään sisällä likakaivossa nimeltä Gotham. On paljon kiinnostavampaa nähdä jotain tällaista epätavallisempaa viritelmää kuin varman päälle pelaamista. Batman ja Gotham näyttivät, sekä tuntuivat uudelta ja erilaiselta, sekä vanhalta ja tutulta. Täydellinen yhdistelmä. Itse en lähde vertaamaan Nolaniin, kun pelataan vähän eri pelikirjalla ja ei se ole kovin reiluakaan välttämättä. Se oli ja meni. Batmanin on kuitenkin tavallaan jatkuttava. Nolan kuitenkin onnistui omassa pastissivirityksessään, kun hän Yön ritarissa ammensi Michael Mannin Heatistä.
Reevesin Batmanilla oli valtavan hieno sisääntulo pimeydestä, kuin hirviö tai elokuvalle sopivammin kostaja, ja cowboybuutsien ääni vain pyöri nauhalta jokaisella askeleella. Nuori Batman on yksinäinen kostaja kaupungissa, jossa lainvalvojat ja rikolliset molemmat hylkivät häntä - todellinen desperado. Valmis rikkomaan lakia jakaakseen väkivallan kautta sisäistä tuskaansa eteenpäin, mutta elokuvan kuluessa valmis ottamaan kostajan roolin sijaan vastaan sankarillisemman soihdun kantaakseen.
Ensimmäinen vajaa puolitoista tuntia oli silkkaa euforiaa, mutta sitten tuo kaikki ainekset yhteentuova korruptiojuoni ei ihan enää yhtä vakuuttavasti nivoutunut. Viisi vuotta sitten jos olisi sanottu, että jossain supersankarielokuvassa on Robert Pattinson ja indiekultia Paul Danon sekä John Turturron johdolla, niin olisin pyöritellyt silmiä. Hyvin castattu elokuva, Pattinsonilla ja Kravitzillakin oli oikein kemiaa. Kärsivällinen etsivätrilleri. Ei loppuun saakka riittävän tiukka ja ilmatiivis, mutta äärimmäisen kiinnostava keissi. Harvemmin voi supersankarielokuvasta vastaavaa sanoa.
Eihän tuo Pingviini edes kuulostanut Colin Farrellilta. Parit ensimmäiset vuorosanat yritin kuulostella, että onko se siellä maskeerauksen alla, mutta jos en ennakkoon olisi tiennyt, niin Pingviinin näyttelijä olisi jäänyt tuntemattomaksi.
