Jatkoajan leffakerho

  • 2 294 136
  • 11 921

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Elokuvien maailmassa tosiaan lohdullisesti pahalla on tunnistettavat kasvot...

Eipä ollut enää Brad Pittin käsittelyn jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
La Llorona. Niin no... nykyään ehkä liian monelle tämän lajin tekijälle vilkkuvat valot, pimeä ja jatkuvat säikyttely ovat go-to-kikkoja, joiden lisäksi ei sitten oikein muuta olekaan tarjota. Ja kuinka usein näissä elokuvissa toistuukaan se kuvio, jossa joku pappipatto ei tiedä plottina olevasta alinormaaliudesta hyvinkään pitkälti juuri mitään, mutta kuitenkin sillä on dilemmaan hihassaan 99 konstia ja yksi vippaskeino.

Mainittakoon erinomaisesti varioivat metafysiikan lait, joissa the örkkimörkki voi toimia ensin jossain tilanteessa jotenkin ja toisella kertaa ei - kolmannella sitten taas jotain ihan muuta. Epäloogisen juonen epäloogisissa juonenkäänteissä ei meinaa kovasti joustamallakaan aina pysyä mukana.

I Am Legend'istä tuttu herra Cgi oli näköjään saanut duunin nätiksi mekkoon puettuna ja meikattuna pahuuden entiteettinä. Good for him.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Toinen uutuus mitä odotan innolla on tämä uusi jokeri-elokuva.



Tästä Jokeri leffasta halusin tulla kertomaan teille kaikille, että kriitikot ovat nähneet elokuvan ennakkoon ja lähes kaikki ovat suorastaan rakastanut elokuvaa. Täyden tai lähes täyden pisteen arvosteluja saanut. Sana ”Oscar-worthy” toistui useasti arvosteluja lukiessani. Eli lämpimästä suosittelen että jokainen elokuvien ystävä käy katsomassa Jokerin, kun se ensi kuun alussa elokuvateattereihin putoaa.

Tuli katsottua Tarantinon 9 elokuva Once Upon In a ... Hollywood. Odotukset olivat suuret elokuvaa kohtaa. Suurten odotusten takia olin hieman pettynyt jopa. Elokuva pitkälti osin raahaa tarinansa tai tarinattomuudensa kanssa. Brad Pitt ja Leo DiCaprio ovat kumpikin fantastisia ja heidän uskomattoman hyvät suoritukset saavat elokuvan hyvälle tasalle. Parempaa Pittillä ja DiCapriolla olisi kyllä voinut saada.

Sitten vielä tuli vihdoin katsottua Star Is Born, kun Espoo-päivän kunniaksi näytettiin ulkoilma esityksenä. Tästä minulla ei ollut juurikaan odotuksia ja yllätyinkin positiivisesti. Koskettava tarina ja hyvin näytelty. Gaga oli vähän meh, mutta ei ollut leffassa näyttelijätaitojensa takia vaan hyvän lauluäänensä takia. Ja se kuului biiseissä. Bradley Cooper sitten taas näytteli uskottavasti ja hyvin. Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus ja suosittelen katsomaan, jos joku ei vielä ole nähnyt.
 
Once Upon Time in Hollywood..

Quentin Tarantinon uusin elokuva, jonka kävin juuri katsomassa. Minulla oli valtavat odotukset elokuvaa kohtaan, sillä olen suuri Tarantinon ihailija ja mitä elokuviin tulee, minulle hän on kaikkien aikojen mestari.

Tämä leffa tarvitsee ilman muuta useamman katselukerran, sillä lopputekstien kohdalla minulle iski "mitä helvettiä minä juuri katsoin" -fiilis. En sano sitä negatiivisessa mielessä, mutta elokuva tarjosi niin paljon pureksittavaa, etten uskalla ensimmäisen katselukerran jälkeen sanoa mitä mieltä olen.

Ei se ole uutta, sillä jo Kunniattomat paskiaiset oli elokuva, jonka hienous avautui minulle vasta pikkuhiljaa kun sen katsoi uudelleen ja uudelleen.

Suositella uskallan silti kaikille jo pelkästään sen takia, että ruudulla operoivat Leonardo DiCaprion, Brad Pittin ja Al Pacinon kaltaiset tekijät ja kameran takana häärii Tarantino.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
High Noon -otti heti startissa otteeseen ja mielenkiinto kasvoi kellon raksuttaessa reaaliajassa.

Tämä tänään Teemalla ja Areenassa 2 viikkoa. Klassikko, tiukka länkkäri, jota ajan hammas ei ole juuri purrut. Jos on näkemättä niin nyt

 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Leffoja viimeviikolta…

MiB International

Huoh… MiB leffan ideanahan oli tehdä kieli poskessa parodia SciFi kliseistä ja se onnistuikin erinomaisesti, kun pääosaesittäjien keskinäinen kemia ja sanailu toimi mainiosti, siis Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin välillä… Eli komediaa, huumoria ja läpänheittoa.

..Mitään näistä ei ole jäljellä enää neljännessä leffassa, joka on ennalta-arvattava, tylsä ja vailla minkäännäköistä SciFi huumoria. Vanhojen vitsein kierrätystä kyllä yritetään, mutta heikolla menestyksellä.
Tulipahan tuhlattua aikaa tähän turhanpäiväsyyteen…

Wonder Woman
Yritän vältellä supersankarileffoja, mutta tämä oli porukassa sitten katsottava, koska tämä on hyvä ja feministinen… Feministinen? kun Wonder Woman on tyhmä kuin saapas. Jos tässä on naissupersankarin prototyyppi, saa jäädä kattomatta nämä jatkossakin.
Visuaalisestihan on toki tehty hienoa jälkeä WWI maastoissa, vaan kun tarinaa ei ole nimeksikään, pääpahiksen arvaa kun se ekan kerran kuviin tulee, ja jumalmahtinen taistelu on lähinnä haukotuttavaa efektimätkettä (kyllä kreikkalaiset jumalat on sitten heikkoja, oikeesti). Plussaa lähinnä Chris Pinen hahmon kohtalosta.

Miten tätä kriitikotkin ylisti? Ei ymmärrä. Jää nää jatkossakin avengerispoppoo kattomatta. Ensimmäisiä Xmaneja (parhaana X-Men Origins: Wolverine) on nämä Marvelin ja DC:n leffat kyllä sellasta huttua olleet, että tulipahan taas muistettua muksi näitä ei katso (ok Logan oli ihan hyvä päätös org cast Xmaneille).

Atomica
SyFy channelin pikkubudjetin SciFi uudentyppisen ydinvoimalan, joka hyödyntää vanhojen jätteitä ja jotka on keskellä autiomaata, ongelmaa selvittämään lähtevästä teknikosta. Mitään yllättävää tai ennenäkemätöntähän tässä ei ole, mutta konsepti on ihan ok, ja toteutus toimii tällaiseksi pienien budjetin jännäriksi ihan ok.
TV leffa on TV leffa, ja totta kyllä, monessa episodiscifisarjassa on parempia episodeja kun tämä, mutta katoin silti ihan sujuvasti
bonusta oli nähdä Dominic Monaghan leffassa isossa roolissa, kun Lost:n jälkeen ei ole paljoa mun silmiin osunut (on kuitenkin tulevassa SW IX:ssä)

3:10 to Yuma
Vuoden 57 leffan remake vuodelta 2007 tuli lauantaina töllöstä ja se tuli katteltua kun YLE esitti (ei mainoskatkoja)
Aika puhdasverinen länkkäri pikkutilallisesta, joka palkataan kuljettamaan kiinnijäänyt lainsuojaton rautatieasemalla odottamaan junan lähtöä Yumaan. Näyttelijäkattaus on kova Russell Crowe, Christian Bale, Peter Fonda jne.
En muista, olenko alkuperäsitä nähnyt, mutta ihan toimiva peruslänkkärihän tämä on, vaikkakin lopun mäiske onkin aika epäuskottava. Mutta lavastus ja miljöö toimii hienoa realismia henkien ja kyllähän tällaisen peruslänkkärin seurassa aina ihan ok viihtyy.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Melanie Martinez K12

Ennekuin arvostelen itse leffaa.. tai musavideota.. tai musikaalin tynkää.. mikä tää nyt lopulta on, niin..

Todella iso hatunnosto Kunnianhimosta. Tän tason juttujen teko puhtaasti artistivetoisena on harvinaista. Teema-albumejahan kyllä tehtailtiin, varsinkin 70 –luvulla ja 80 –luvulla tehtiin kokonaisia albumeita videoksi, mutta vastaavia projekteja on sitten vedetty kovilla hollywoodkoneistoilla. Pink Floydin The Wall tehtiin kovien ammattilaisten voimin, Alan Parker ohjaamassa ja ammattinäyttelijät näyttelemässä, joten se, että yksittäinen artisti puristaa tämmösen kasaan on kunnioitettava suoritus.



Kyse on siis uuden albumin teemaelokuvasta. Teinitytön, Melanien hahmon Cry Babyn, näkökulmasta erikoisessa ja rankalla kädellä johdetussa sisäoppilaitoksessa. Mukana taikuutta, vähän kauhuelementtejä ja erilaisia tapahtumia visuaalisesti hyvin rakennetussa vaaleanpuisessa ja vaaleansinisessä ympäristössä. Kapinaa, räävittömyyksiä ja pienromansseja, teinien maailmaa siis. Parasta antia on yhtenäinen visuaalinen ilme, joka toki näin setämiehelle näyttää aika äklöltä, mutta toisaalta se on kiitettävän yhtenäinen ja harmoninen koko leffan läpi kantavana rakenteena.



Sama koskee musiikkia, se on hyvin yhtenäinen soundimaailmaltaan. Toki voisi sanoa että liian samanlainen, mutta kyse ei ole musikaalista, jossa eri musiikkityylit vaihtelevat, vaan albumista, joilta taas odotetaan tyylillistä yhtenäisyyttä. Itse toki tykkään synavetoisesta musasta, toisaalta lapsinaisen äänellä laulava Melanie ei laulajana kauheasti innosta (näitä lapsinaisäänisiä laulajiahan riittää, meillä suomessakin)



Biisistä toiseen vaihtuminen ei sitten sujukaan ihan niin hyvin. Jotkut tuntuvat hyvin irrallisilta itse tarinaan, ja voisi kutitella että ne onkin tehty ennen kun kokonaisidea leffasta on saatu. Osa musiikista on ikään kuin erillisiä musavideoita, osa on selkeästi osa tarinarakennetta. Kaiken laulaa Cry Baby (Melanie), siis myös tekstit muiden hahmojen suusta. Rakenteellisesti leffa ei oikein muutenkaan rakennu kokonaisuudeksi ja varsinkin loppu on tökerö ja töksähtävä ja ..niin no, lapsellinen. Siis jopa tähän teinimaailmaan ympättynä.



Melanie on ihan ok CryBabyna, onhan hahmo jo artistin aikaisemminkin vetämä. Muut nuoret on aikas kökköjä näyttelijöinä, varsinkin tyylitellyissä videokohtauksissa tulee esiin aika luonnoton oleminen. Aikuiset on pääosin varmaan ammattinäyttelijöitä, mutta sellainen amatöörimäisyys paistaa silti vähän joka paikassa. Johtunee ohjaaja (Martinezin lisäksi Alissa Torvinen?!) ja kuvausaikaresursseista (budjetti miljoona dollaria), tämmöstä jälkeä tulee, kun aikaa harjoittelulle ja hieronnalle ei ole. (leffan loputtua on pieni dokkaripätkä Martinezin tanssiharkoista, ja kyllä, itse artisti kyllä on harjotellu taatusti riittävästi)



Parissa videossa Meanie on hämmentävällä tavalla tissit paljaana.. siis hämmentävällä tavalla siksi, että niin, onhan ne esillä, mutta niissä ei ole nännejä lainkaan. Tissit on kun barbinukella (toisessa kohtauksessa Cry Babyn kaveri Angelita on kutistettuna alasti, sama juttu). Joko tämä on barbikritiikki, tai.. jenkkilän kaksinaismoralistisen rakenteen tuoma ratkaisu, jotta ikäraja on saatu pidettyä alhaalla.



Ymmärrän, että en ole kohderyhmää, tää on nuorten, ja varsinkin tyttöjen juttu. Leffassa oli toki muutama muukin mun ikänen äijä, mutta kohderyhmä on aika selkeä (jaa mitä mää tua tein? Koska tällaisia ei tosiaan ole juuri yritetty viimevuosina/vuosikymmeninä, halusin nähdä ja ilmiönä semiradikaali Martinez kiinnosti myös).



aika erikoinen leffakokemus kuitenkin oli.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Burning

Lee Chang-Dongin ohjaama Burning pärjäsi viime vuonna Cannesissa, mutta jäi muuten huomaamatta ainakin minulta. Katsoin sen nyt vahvasta suosituksesta ja minua myös kiinnosti miten noin 12-sivuisesta japanilaisen Haruki Murakamin novellista saa yli kahden tunnin (2:22) korealaisen elokuvan.
Hyvin näkyi saavan. Luin joskus aiemmin Murakamin Barn Burning -novellin, jota ei ole käännetty suomeksi, mutta joka löytyy englanniksi netistä. Sen lukeminen hieman spoilaa elokuvaa, mutta ei liian pahasti.

Mielenkiintoinen elokuva, joka antaa Etelä-Koreaan uudenlaisen näkökulman, aivan erilaisen kuin ne sarjat, mitä olen nähnyt. Erilaisen myös siihen verrattuna, jonka sain asuessani Etelä-Koreassa.
Minusta katsomisen arvoinen
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Helsinki International Film Festivalin eli Rakkautta & Anarkiaa -festarin tuleva ohjelmisto julkaistiin eilen, ja festari käynnistyy parin viikon päästä. Monta innostavaa leffaa on taas listoilla ja kaikkiin ei millään kerkiä, mutta viideksi päiväksi ajattelin Helsinkiin mennä vierailulle ja 17 leffaan liput ostaa kun ensi viikolla myyntiin tulevat.

Muutama mielenkiintoiselta vaikuttava tärppi:

 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Käväisin aika ex tempore eilen illalla katsomassa tuon It Chapter 2 (imdb) Flamingossa.

Elokuva oli kyllä iso pettymys. Pidin ensimmäisestä osasta, vaikkei sitä(kään) voinut hyvällä omalla tunnolla kauhuksi kutsua. Hahmot veivät mennessään ja jos muistiini on luottamista, niin jump scarea käytettiin säästeliäästi. Ei siinä, jump scaret ovat lähtökohtaisesti sellaista syöpää, että jokaisesta jump scaresta tekisi mieli pudottaa arvosanaa yhdellä pykälällä. Ne ovat niin halpamainen, typerä, mielikuvitukseton ja laiska tapa hakea reaktiota yleisöstä. Ongelmana on, että jump scaren jälkeen kun katsojasta katoaa lataus ja adrenaliini poistuu kehosta, niin mielen valtaa sellainen "ei kiinnosta" -fiilis. Yritä siinä sitten olla huolissasi hahmosta, joka on olevinaan pulassa.

Miksi ranttaan jump scaresta, kun pitäisi puhua elokuvasta? Koska It Chapter 2 on kolme tuntia putkeen pelkkää jump scarea ja tilannehuumoria. Myönnän, nauroin muutaman kerran sellaisessa kohdassa missä oli tarkoitus nauraa. Nauroin liian monta kertaa sellaisessa kohdassa, missä ei ollut tarkoitus nauraa. Kun elokuvan jokainen kohtaus alkaa, tai päättyy jump scareen, katsojalla ei missään vaiheessa pääse kehittymään kunnon huolta päähenkilöistä. Niin sanottu Game of Thrones -efekti, missä plot armor kyllä hoitaa siihen asti, kunnes ennalta-arvattavasti on aika kuolla.

Käsi sydämellä voin sanoa, että kertaakaan en säikähtänyt elokuvan aikana, saati kokenut minkäänlaista ahdistusta tai pelkoa. Ainoa inhottava tunne oli Flamingon penkit: kolmessa tunnissa kerkeää kyllä perse puutua niin tunnottomaksi, että nyt yli 12 tuntia myöhemmin ihmettelen minne perseeni jätin, kun en sitä tunne.

Tästä päästäänkin toiseen suureen ongelmaan: elokuva oli ihan uskomattoman ennalta-arvattava. En pysty käsittämään miten vieressäni istunut henkilö säikähteli jatkuvasti. Jokainen kohtaus oli rakennettu prikulleen samalla sapluunalla: musiikilla ja valaistuksella luodaan painostava tunnelma (huonosti) ja päätetään se siihen, kun pelle hyökkää jossain CGI-muodossa hahmon kimppuun ja katsojana lähinnä haukottelet, kun tiedät ettei hahmolla ole hätää. Toki olen joskus nähnyt tuon tv-sarjan, mikä on ensimmäinen tv-adaptaatio Kingin novellista. Mutta taisin olla ala-asteikäinen siihen aikaan, joten itse juonesta minulla ei ollut mitään muistikuvia.

Ehkä pelle ei missään vaiheessa yrittänyt tappaa hahmoja, vain ja ainoastaan pelotella. Mielestäni tuota teemaa sivuttiin ensimmäisessä osassa. Tätä ei missään vaiheessa enää kunnolla selitetty.
jos pelle halusi pelkoa, en ymmärrä mitä tarkoitusta sitten muutamat kohtaukset, missä pelle tappoi random ihmisiä sitten olivat. Niissä pelle nimenomaan esitti luotettavaa henkilöä houkutellakseen uhrin lähelle ja sitten tappoi nopeasti. Jos se pelko ei olekaan itseisarvo uhrissa, niin koko tuolta päähenkilöiden pelottelulta menee pohja. Eli kumman johtopäätöksen tästä nyt pitäisi vetää? Yrittääkö pelle vain pelotella päähahmoja, vai yrittääkö hän tosissaan tappaa? Jos yrittää pelotella, niin miksi se ei sitten koske kaikkia uhreja?

Elokuvan kaikki toimintakohtaukset on nykypäivään uskollisella tyylillä kyllästetty CGI:llä. Välillä se toimii, toisinaan se on taas aivan vitun vammaisen näköistä. Ja kun 'kauhuleffassa' CGI näyttää tyhmältä, niin sen idea murenee täysin. CGI toimii parhaiten silloin, kun se on vain tukiroolissa. Etenkin kauhuelokuvissa.

Oliko elokuvassa sitten mitään hyvää? Toki. Hahmot ja näyttelijät. Tykkäsin ensimmäisen osan lapsihahmoista ja heidän näyttelijöistään todella paljon. Tässäkin päästään takaumien muodossa heihin käsiksi, eivätkä heidän aikuiset versiot merkittävästi eroa 27-vuoden takaisista. Elokuvan parhaat kohtaukset olivat alkupäässä, kun aikuiset kaverukset tapaavat toisensa vuosien jälkeen ja istuvat iltaa yhdessä. Ainakin minulle tuli sellainen fiilis, että katson hyvien ystävyksien, jotka syystä tai toisesta ovat erkaantuneet toisistaan, jälleen tapaamista. Ja tuo dynamiikka ja kemia osittain kantaa läpi elokuvan, silloinkin kun toiminta on pääosassa. Tosin one-linereita viljellään aivan liikaa ja niiden teho häviää jo ensimmäisten kertojen jälkeen.

Elokuva on muuten sitten täynnä easter eggejä, eli viittauksia toisiin elokuviin. Niiden bongailu oli myös hauskaa, vaikka jossain vaiheessa tuntui, että vähemmän olisi parempi. On siellä yksi onnistunut viittaus kaikkien aikojen lempikauhuelokuvaani The Thingiin.

Loppujen lopuksi elokuva oli iso pettymys. Se oli kolme tuntia täynnä irrallisia kohtauksia, jotka oli kyllästetty halvalla CGI:llä ja halvalla jump scare -paskeella. En tiedä mitä tapahtui elokuvien välissä, mutta tunnelmaltaan ja rakenteeltaan nämä ovat eri universumista.

5/10
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
En tiedä kuinka moni on katsonut vuoden 2016 Ghostbustersia. Olen nyt katsonut 5min televisiosta ja silmäni palavat. Miksi tämä on niin hirveä?
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Rambo 5 ja Terminator 6 tulevat kohta teatteriin. En olisi uskonut ala-asteella kun uusimmat leffat olivat Rocky 5, Rambo 3 ja T2 eikä uusia ollut näköpiirissä. Noista odotan enemmän Ramboa koska Stallone panostaa yleensä lempilapsiinsa eikä päästä julki mitään täyttä kuraa. Arska ei taas taida osallistua luomisprosessiin, joten hänen leffansa eivät ole olleet hirveän hyviä Last Action Heron ja True Liesin jälkeen. T3 on mainettaan parempi, mutta muita ei tarvitse juurikaan mainita.

Puskista tuli kuitenkin jatko-osa joka julkaistaan jo Halloweenin kieppeillä, ja taidan odottaa sitä vielä noita überklassikoita enemmän eli Zombieland 2. Edellisestä on kulunut mukavasti aikaa, joten kyseessä ei välttämättä ole Kick Ass 2 ym tapainen turha rahastus. Vakuuttavaa on ainakin se, että kaikki 4 nimekästä tähteä on saatu mukaan ensimmäisestä osasta. Yleensä ainakin pari joudutaan kirjoittamaan ulos syystä tai toisesta. Woody Harrelson on aina kova lisä leffoihinsa, ja varsinkin Emma Stone on sen verran timanttinen neito tällä hetkellä, että hänen ei tarvitse lähteä mukaan ihan mihin tahansa. Stone on saanut varmasti hyvän prosenttisopimuksen, mutta toivon silti että hän on lukenut palkan ohella myös kässärin kuten tähän asti uran aikana on ollut selvästi tapana.

Rakastan trailerissa sitä, kuinka he korostavat jokaisen päänäyttelijän oscar-statusta. Ihan kuin sillä olisi jotain väliä zombiekomediassa kohderyhmä ja aihe huomioonottaen..




En tiedä kuinka moni on katsonut vuoden 2016 Ghostbustersia. Olen nyt katsonut 5min televisiosta ja silmäni palavat. Miksi tämä on niin hirveä?

Pystyitkö katsomaan loppuun? Olen itse vältellyt näitä naisten versioita eri leffoista. Luulin näitä alunperin Putous-tason vitsiksi, mutta kyllä niitä vain tulee. Se Ocean 11 uusioversiosta tehty naistenversio voi olla aikamoinen. Odotetaanpa vain kun Cliffhanger saapuu teatteriin! Seuraavaksi Hollywood varmaan tekee luokkaa Conan Barbaari, Likainen Harry, Painajainen Elm Streetillä ja Indiana Jones pelkillä naisilla roolitettuna. Muuten tasa-arvo ei toteudu..
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En tiedä kuinka moni on katsonut vuoden 2016 Ghostbustersia. Olen nyt katsonut 5min televisiosta ja silmäni palavat. Miksi tämä on niin hirveä?
Kattelin ton leffan viikko sitten. Eräs kaverini sanoi että leffa olisi OK ja kun on tullu katsottua noita Saturday Night Live sketsejä Youtubesta niin Kristen Wiigiin ja Kate McKinnoniin oli ihan positiivinen suhtatuminen. Tiesin että leffa oli saanut paljon haukkuja, mutta oletin että osa haukkujen syynä oli se että tää oli naispainotteinen reeboot. Ja vaikka traileristäkin tuli aikoinaan fiilis että tää on paska leffaa niin päätin nyt antaa leffalle mahdollisuuden.

Aluksi tuntui että tää leffa saattaisi olla jopa ihan katsottava, mutta kyllä leffa vaan sitten huononi loppua kohden siihen malliin että lopussa oli se "olipa paska" leffa fiilis. Pari kertaa ehkä tuli leffan aikana hymähdettyä ja action kohtausten aikana odootti vaan niiden loppumista. Visuaalisesti ihan jees. Kirsten Wiigiin hahmo tais olla ainoa joka ei ärsyttänyt 100% ajasta ja Chris Hemsworth oli melkeen sidettävä aivottomana blondia. Tuli fiilis että kun leffaa on tehty niin tekijät on hiffanut että tää tulee floppaa joten leffa on tehty puolivaloilla.
 

Buster

Jäsen
Oceans 8 on kelpo viihdettä. Nais-Ghostbustersissa ainoa hyvä asia oli muistaakseni Chris Hemsworth. Tietysti ovat hyvällä asialla, mutta surulliseksi tuo siltikin tavallaan vetää... Ei se voi olla tekemättä myös vahinkoa, kun laiska elokuva ratsastaa suoraan jollain aiemmin tehdyllä, markkinoidaan politiikka edellä ja sitten vielä laadullinen lopputulos on mitä on... Vielä kun tietää, että se elokuvan synnyttänyt Hollywood-studio kyynisesti laskee vain sitä, että paljonko tällainen lähestymistapa ja elokuva tulee tuottamaan ja tarttuu siihen markkinarakoon.

Onneksi näistä ensemble-elokuvista löytyy Girls Trip, mutta sillekin löytyy vastapainoksi Rough Night...

Aiheesta tuli mieleen taannoin katsomani mm. vähemmistö- ja työpaikkatasa-arvoon, sekä toksiseen maskuliinisuuteen keskittynyt Mindy Kalingin käsikirjoittama ja hänen sekä Emma Thompsonin tähdittämä Late Night. Se oli ajan hermolla ja se sanoi kaikki oikeat asiat, vaikkakin tuntui siltä, että se olisi luntannut ne jostain muualta (sillä olen lukenut tasan samoja asioita). Mutta mielestäni sen viesti oli ristiriidassa sisällön kanssa.

Elokuvassa kemikaalitehtaan laadunvalvojana työskentelevä Mindy Kaling, siis intialainen nainen, palkataan täysin nollakokemuksella Late Night -ohjelman käsikirjoittajatiimiin (mikään ei ole maskuliinisempi ympäristö viihdeteollisuudessa kuin tämä). Syynä on se, että hän sattuu tulemaan paikalle tasan oikeaan aikaan, kun ainoastaan miehistä koostuvaan käsikirjoitustiimiin vaaditaan naiskäsikirjoittajaa puhtaasti edustuksen ja kiintiöiden täyttämisen vuoksi. Hänellä ei ole mitään edellytyksiä tuohon työhön paitsi, että hän on fanittanut kyseistä Late Night -ohjelmaa koko ikänsä, hänellä on intoa ja kemikaalilaitoksen työkavereidensa mukaan hän on tosi hauska, sekä hän aikoo aloittaa stand-upin. Kalingin hahmo ohittaa työhaastattelussa nepotismin voimin sisään yrittävän, silti muodollisesti paljon pätevämmän (!), nuoren miehen.

Kun Kaling pahoittaa tunteensa naispomonsa sanoista, joka taisi koskea hänen työtään (!), Kaling pahoittaa mielensä ja itkee hysteerisesti ensin naistenvessassa ja sitten työpöytänsä alla. Ja kaikesta tästä huolimatta Kalingin hahmolla on pokkaa elokuvan aikana sanoa (osoitettuaan olevansa parempi vitsien kirjoittaja kuin miehet), ettei hän ole mikään kiintiöiden vuoksi palkattu hyväntekeväisyystapaus, vaan osaa ja välittää työstään. Vielä kerran elokuva siis kampanjoi vähemmistöjen ja työpaikkatasa-arvon puolesta, sekä haluaa naisille enemmän mahdollisuuksia. Samaan aikaan se silti vahvistaa ihmisten ennakkoluuloja naisten emotionaalisesta herkkyydestä, sekä näyttää kuinka heitä saatetaan palkata vailla mitään konkreettista pätevyyttä vain että saadaan täytettyä jotain nykyajan ilmapiirin kiintiöitä. Teksti on ristiriidassa viestin kanssa ja satuttaa elokuvan viestiä isosti. Se on sääli, sillä kyseessä on ihan hyvä ja erittäin ajankohtainen elokuva, jonka heikko käsikirjoitus lopulta rampauttaa. Ja tietysti mukana on vielä helvetti vieköön päälleliimattua työpaikkaromanssia, joka ei mielestäni myöskään edistä elokuvan viestiä.

Jim Jarmuschin The Dead Don't Diesta myös pari sanaa, johon ilmeisesti sekä yleisö että kriitikot on vähän nuivasti suhtautuneet. Se on kauhukomedia, joka hylkää täysin perinteisen kauhun ja sen huumori on todella kuivaa, eksistentiaalista huumoria, mikä ei aiheuta maha kippurassa lattialla kieriskelyä, vaan lähinnä hymähtelyä. Ja kauhu sekä komedia on genrejä, joiden tuotosten tason arviointi yleensä menee niin (ainakin massoilla) että mitä enemmän pelotti ja mitä enemmän nauratti, sitä parempi elokuva oli ja vice versa. Lähtökohdiltaankin The Dead Don't Die on kuin mikä tahansa zombie-elokuva ikinä: uninen Yhdysvaltoja symboloiva Centervillen pikkukaupunki löytää itsensä hiljalleen leviävän zombie-epidemian kynsistä. Elokuva ei ole järin kekseliäs ja tarjoa uutta, eikä se aina edes tunnu Jim Jarmuschin elokuvalta.

Minulla oli myös hetken aikaa hieman epäselvää, että halveksiiko tämä elokuva kauhua. Mutta ei, se halveksii laiskoja kauhuelokuvia ja kunnioittaa genren merkkiteoksia. Se myös samalla mielestäni iskee jabin kauhuelokuvia vasemmalla aivopuoliskolla seuraavan katsojakunnan poskipäähän, koska elokuvassa on pari toistuvaa logiikkaan liittyvää vitsiä. The Dead Don't Diessa on lukuisia viittauksia eri kauhuelokuviin, niiden yleiseen kuvastoon ja hahmogalleriaan. Tuntui myös siltä, että piittaamattoman tyylin omaava elokuva olisi lähes minä tahansa hetkenä voinut lähteä moneen eri suuntaan, mikä ehkä osaltaan ruokkii monien pettymystä ja tuntui hukatuilta mahdollisuuksilta.

Mutta tuo piittaamaton tyyli on koko elokuvan idea ja viesti. Koko hahmokaarti on vieraantunut kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Kukaan ei suoranaisesti osoita välittävänsä mistään tai kenestäkään, ei edes omasta tuhostaan. Kaikilla on ironisen välinpitämätön, "ihan sama" -asenne. "Totta kai täällä on zombeja ja me kaikki kuolemme", mitä seuraa epäuskon sävyttämä räkäinen naurunpuuska varoituksen päälle. "Eikö sinun pitäisi sanoa kaiken järjestyvän parhain päin?". Johon tyyni ja tunteeton vastaus kuuluu: "Voisin, mutta en usko niin käyvän". Metahuumorin ohella tämä siis liittyy elokuvan pääviestiin (muita on maahanmuutto, valeuutiset, konsumerismi/materialismi ja ihmisten lammasmaisuus)...

Mutta tämä pääviesti toimitetaan elokuvan lopussa katsojan syliin rusettiin käärittynä. Ihmiskunta on myynyt sielunsa vastineeksi Game Boysta ja muista uutuustavaroista, jotka vievät huomiomme pois tärkeistä asioista. Olemme olleet järjettömiä, ohjailtavia zombeja kaiken aikaa. Elokuvan ihmishahmojen tapaan, me emme välitä mitä ympärillä ja maailmassa tapahtuu, koska jostain syystä koemme olevamme omassa kuplassamme erillään todellisuudesta, josta seuraamme tapahtumia välinpitämättömällä ironialla... Aivan kuten metahuumoria ja neljättä seinää useampaan kertaan rikkova elokuva, tapahtumista etäällään olevalla hahmokaartilla suoraan osoittaa. Emme välitä maapallon ja sitä myötä ihmiskunnan tuhoutumisesta. Elokuvan viimeinen repliikki onkin suoranainen vetoomus katsojille: "Emme varmaankaan (enää) onnistu, mutta yritetään tosissamme, vaikka kaikki päättyisikin huonosti."
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kattelin ton leffan viikko sitten. Eräs kaverini sanoi että leffa olisi OK ja kun on tullu katsottua noita Saturday Night Live sketsejä Youtubesta niin Kristen Wiigiin ja Kate McKinnoniin oli ihan positiivinen suhtatuminen. Tiesin että leffa oli saanut paljon haukkuja, mutta oletin että osa haukkujen syynä oli se että tää oli naispainotteinen reeboot. Ja vaikka traileristäkin tuli aikoinaan fiilis että tää on paska leffaa niin päätin nyt antaa leffalle mahdollisuuden.

Aluksi tuntui että tää leffa saattaisi olla jopa ihan katsottava, mutta kyllä leffa vaan sitten huononi loppua kohden siihen malliin että lopussa oli se "olipa paska" leffa fiilis. Pari kertaa ehkä tuli leffan aikana hymähdettyä ja action kohtausten aikana odootti vaan niiden loppumista. Visuaalisesti ihan jees. Kirsten Wiigiin hahmo tais olla ainoa joka ei ärsyttänyt 100% ajasta ja Chris Hemsworth oli melkeen sidettävä aivottomana blondia. Tuli fiilis että kun leffaa on tehty niin tekijät on hiffanut että tää tulee floppaa joten leffa on tehty puolivaloilla.
Ai se vielä huononi loppua kohti? No olipa hyvä, että luovutin ekalla mainoskatkolla. Ei vain pystynyt. Joko castaus tai sitten kässäri kusi huolella. Todennäköisesti molemmat. Harvoin olen komedian luovuttanut noin helpolla. Eilen jaksoin Johnny Englishiäkin pidemmälle, en toki loppuun asti. Sharknadot ovat noihin verrattuna Oscar-kamaa.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Pystyitkö katsomaan loppuun? Olen itse vältellyt näitä naisten versioita eri leffoista. Luulin näitä alunperin Putous-tason vitsiksi, mutta kyllä niitä vain tulee. Se Ocean 11 uusioversiosta tehty naistenversio voi olla aikamoinen. Odotetaanpa vain kun Cliffhanger saapuu teatteriin! Seuraavaksi Hollywood varmaan tekee luokkaa Conan Barbaari, Likainen Harry, Painajainen Elm Streetillä ja Indiana Jones pelkillä naisilla roolitettuna. Muuten tasa-arvo ei toteudu..
En pystynyt. Palasin vielä hetkeksi mutta tein hidasta kuolemaa koko ajan. Olisi varmaan ihan tieteellistä syistä katsoa. Ja en ole nähnyt Oceanin naistenversiota, mutta en kyllä ole kuullut mitään pahaa siitä. Ja omasta mielestä tasa-arvo ei edes toteudu jos naisille annetaan vaan leffoja, jotka on jo tehty ja tehdään uudestaan läpällä. Ei ole siis mitään naispääosia vastaan, vaan miten ne toteutetaan. Eli nyt vähän tsemppiä Hollywood!
 

Buster

Jäsen
Ei ole siis mitään naispääosia vastaan, vaan miten ne toteutetaan. Eli nyt vähän tsemppiä Hollywood!
Paljon on kyllä studioiden uskalluksesta ja halusta kiinni, jota tosin loppukädessä säätelee kassavirta, eli yleisö. Toisaalta suuressa avainasemassa on myös naiskäsikirjoittajien vähyys ja mieskäsikirjoittajien kyvyttömyys kirjoittaa ihmismäisiä naishahmoja (hyvä aloituspiste; kirjoita kuin mikä tahansa muukin ihmishahmo).

Eikös Ellen Ripley (all-time naishahmoja) ollut alunperin joko mieshahmo, tai sitten kirjoitettu sukupuolettomaksi ja samalla tavalla kirjoitettiin muutkin elokuvan hahmot. Mieshahmo on ainakin totta pikaisella googletuksella, mutta muistelisin katsoneeni dokumentin, jonka mukaan nuo hahmot oli tarkoituksella kuitenkin myös käsikirjoituksessa kirjoitettu vailla sukupuolta tai etnisyyttä määrittäviä yksityiskohtia. Samalla tavalla lukemattomien elokuvien hahmot voisivat joko täysin ilman mitään muutoksia, tai muutamalla merkityksettömällä muutoksella olla mitä tahansa sukupuoleltaan ja etniseltä taustaltaan.

Uskon itsekin, että kun kirjoitat hyvän hahmon, niin ei siinä vaiheessa pinttyneinkään katsoja enää huomaa takertua merkityksettömiin pinnallisiin yksityiskohtiin, kuten minkä värinen ja kumpaa sukupuolta hahmo on. Toisaalta totuuden nimissä samaan aikaan maailmasta löytyy esimerkiksi nyt sitten miehiä, jotka eivät naisten tähdittämiä elokuvia katso ja katsovat niitä automaattisesti alaspäin. Maailmasta varmasti myös löytyy naisia, jotka eivät naisia halua katsoa esimerkiksi vaikka toimintaelokuvia tähdittämässä (vaikka Michelle Yeoh oli kova jo 90-luvun taitteessa). Itsellänikin on vielä tällaiseen vähättelevään ajatteluun liittyviä ongelmia, vaikka lopulta katson aina ihan mitä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Aiheesta tuli mieleen taannoin katsomani mm. vähemmistö- ja työpaikkatasa-arvoon, sekä toksiseen maskuliinisuuteen keskittynyt Mindy Kalingin käsikirjoittama ja hänen sekä Emma Thompsonin tähdittämä Late Night. Se oli ajan hermolla ja se sanoi kaikki oikeat asiat, vaikkakin tuntui siltä, että se olisi luntannut ne jostain muualta (sillä olen lukenut tasan samoja asioita). Mutta mielestäni sen viesti oli ristiriidassa sisällön kanssa.

Late nightista puuttuu särmä. Kun yritetään tehdä poliittisesti korrekteja elokuvia, niin tuloksena on "latenighteja". Ilman Emma Thompsonin erinomaista roolisuoritusta elokuva olisi ollut todella mitäänsanomaton. "Lond shot - mahdoton yhtälö" menee samaan kategoriaan, mutta on minusta kaikin puolin onnistuneempi. Seth Rogenkin on siinä normaalia vähemmän ärsyttävä, mutta kuitenkin sen verran ärsyttävä kuin hänen roolihahmonsa pitääkin olla.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Itsestä tuntuu, että tällä hetkellä Hollywood yrittää liikaa naisvoittoisten elokuvien suhteen. Siellä on jo hetken aikaa ollut pienimuotoinen paniikki päällä, kun milleniaalit ym. kaatavat kritiikkiä niskaan siitä, että naispuoleiset toimintasankarit yms. loistavat poissaolollaan.

Kun näitä elokuvia sitten pusketaan ulos, niin alkaa itku kun niitä lytätään järjestäen. Syitä etsitään milloin mistäkin, mutta suurimpana yleensä nähdään naisia vihaavat miehet. Pelätään vahvoja naisia ym. tuubaa. Kun todellisuudessa syy on hyvin yksinkertainen: monet viime vuosina ilmestyneistä naispääosan toimintaleffoista ovat yksinkertaisesti täyttä paskaa ja sankarit pahvisia, seitinohuita ja täysin epäkelpoja minkäänlaiselle samaistuttavuudelle. Ghostbusters esimerkiksi oli jo lähtökohtaisesti täysin järjetön yritys. Tuo universumi ei ole ollut ajankohtainen vuosiin, eikä nuo alkuperäiset elokuvatkaan ole hirveän hyvin aikaa kestäneet.

Ocean's 8? Siis mitä vittua? Jo lähtökohtaisesti tosi unohdettavasta ja keskinkertaisesta, mutta todella kovalla alkuperäisellä castingilla varustetusta toimintakomediasta naisversiota tuskin osasi kukaan kaivata.

Muistaako kukaan esimerkiksi Ellen Ripleyta, Sarah Connoria tai Leia Organaa muutama mainitakseni? Toki Leia oli "vain yksi päähahmoista". Nämä naiset tähdittivät oikeasti hyviä elokuvia, jotka kestävät katselua vielä tänäkin päivänä ja olivat sentään alkuperäisiä hahmoja. Heistä ei väkisin yritetty ajanhengen mukaisesti vääntää mitään epäuskottavia karikatyyrejä. Jokaisesta hahmosta on helppo tykätä eri syistä ja mikä tärkeintä, samaistua heihin sukupuolesta riippumatta. Clarice Starling, Beatrix Kiddo ja jopa Harry Potterien Hermione ovat myös toimivia hahmoja, osana toimivia elokuvia.

Jos halutaan hyviä naispäähahmoja elokuvissa, niin sitten pitäisi ensisijaisesti tehdä hyviä elokuvia. Ei näitä vitun re-maken re-makeja, jotka ovat jo lähtökohtaisesti vitun laiskoja virityksiä. Uskon, että tästä syystä myös The Last Jedi ei ole pelkästään huonoin Star Wars -elokuva mitä on koskaan tehty, vaan yksinkertaisesti yksi paskimmista elokuvista mitä on kuunaan tehty. Toki koko trilogialla on ongelmia monellakin eri tasolla, mutta kun kesken kaiken ohjaajaksi valikoituu kolmannen aallon feministimies, joka ei kestä kritiikkiä ja jonka ainoa tavoite tuntuu olevan lyödä elokuva täyteen typerästi käyttäytyviä naishahmoja, koska "women are strong", mennään niin pahasti perse edellä puuhun kuin olla ja voi. Katsojat eivät vittu ole tyhmiä. Jos logiikka ontuu, niin pahasti kuin edellä mainitussa Last Jedissa, kyllä katsojat sen huomaavat. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että miehet lähtökohtaisesti vihaavat naisia.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ai se vielä huononi loppua kohti? No olipa hyvä, että luovutin ekalla mainoskatkolla. Ei vain pystynyt. Joko castaus tai sitten kässäri kusi huolella. Todennäköisesti molemmat. Harvoin olen komedian luovuttanut noin helpolla. Eilen jaksoin Johnny Englishiäkin pidemmälle, en toki loppuun asti. Sharknadot ovat noihin verrattuna Oscar-kamaa.
Ad-libbaus ja muu sellainen taisi kuulua Paul Feigin ohjaus tyyliin. Eli käynnisti kameran ja antoi naisten keksiä vitsejä. En ole elokuvaa katsonut, mutta Mr. Plinkett teki elokuvasta noin tunnin mittaisen arvostelun. Kannattaa katsoa se.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oceans 8 ei ollut missään nimessä hyvä, mutta oli se nyt kuitenkin ihan eri tasoa kuin tämä Ghostbustersin uusioversio.

Tosin: alkuperäisestä Ghostbusterista ja ehkä kakkososastakin tykkäsin joskus noin 10-vuotiaana. Voi hyvinkin olla, että myöskään nuo eivät enää tuntuisi kovin suurilta elokuvataiteen merkkipaaluilta, jos ei sellainen ollut tämä uusioversiokaan.

Katsoin loppuun, mutta kaduin syvästi jokaista tuhlaamaani sekuntia. Ongelma ei ollut siinä, että näyttelijänä olivat naiset, vaan ihan kaikessa muussa.
 
Hahahhahah

Minäkin katsoin tuon Ghostbusterssin shitmaken kokonaan. Eiku hetkinen, en tainnut ihan loppua nähdä, mutta kuitenkin. Ja siis kun sanon, että katsoin kokonaan niin olin läppärillä ja telkkari oli päällä. Oikeasti yritin katsoa sitä aluksi :)

Haukuissa ei ole kyse ainakaan siitä "jotkut eivät vain kestä vahvoja naisia" tai jostain muusta sellaisesta, vaan itse elokuva oli niin kauheaa paskaa ettei koskaan. Siinä ei ollut niin ei mitään hyvää. En ole varma haukunko tätä jo toiseen kertaan, mutta @Barcelona ja @Tjapalala saitte paatoksen pintaan :)
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kävin kolme päivää sitten katsomassa 13.9.2019 ensi-iltaan tulevan Kari Tapion elämään perustuvan elokuvan Olen suomalainen.

Eihän elokuvalla ns. kuuhun mennä, mutta kyllä se koskettavana viihteenä välttää hyvin. Sikäli kun jaksaa näitä tämänlaisia katsella, niin suosittelen kyllä tätä leffaa.

Loppua kohden pääosanäyttelijä alkaa enemmän muistuttaa sitä loppuajan Kari Tapiota, jonka minä muistan.

Kari Tapion karismaa ei voi matkia, joten tietenkin se oli puuttuva osa, vaikka näyttelijä teki minkä pystyi.

Olen katsonut jo kauan sitten kaikki löytämäni Kari Tapio -aiheiset videot YouTubesta, joten jonkinlaisena HC-fanina katsoin leffan.

Suurin osa yleisöstä oli muuten pappa- ja mummukaisia. Mikäpä siinä, olin siis nuorison edustajana paikalla.

Genre ja kotimaisuus huomioiden, 3,5/5.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös