Jatkoajan leffakerho

  • 2 403 591
  • 12 311

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Oli kyllä hirveä traileri, ja koko konsepti on lähinnä sairas. Rahastetaan vanhalla brändillä vaihtamalla neljä öykkäävää ja toisiaan läpsivää eukkoa neljän alkuperäishahmon tilalle. Kas kun eivät ole vaihtaneet vanhaa pokerinaamaista komiikkaa suoraan pissa- ja pieruhuumoriin...

Itse asiassa trailerin perusteella sanoisin, että huumorin suuntaa on muutettu. Ei toki välttämättä kakkahuumoriin (tai mistä sitä tietää..), mutta tuollaiseen saippuaoopperamaiseen suuntaan kuitenkin.

Alkuperäisten leffojen huumorihan oli täynnä kuivakkaa sarkasmia, ei sinällään ihme, kun Murray oli mukana.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Ghostbusters-jatkumossa Winston hankkii P.hD:n egyptologiasta, ilmeisesti ekan leffan jälkeen. Mainitaan muistaakseni joko pelissä tai sarjakuvissa.

Kohtuu dumausta muutaman minuutin trailerin perusteella, taisi tyttöbasillit tarttua.

muaddib
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
TV:stä tuli vähän aikaa sitten muutama Renny Harlinin elokuva, ja onhan mies kerennyt esiintyä myös Suomen SNL:ssä. Minun täytyy ihan suoraan sanottuna ihmetellä, miksi Harliniin suhtaudutaan niin perhanan negatiivisesti ja vähättelevästi. Rennylta kuitenkin löytyy omat osumansa:

Die Hard 2 on toimintaelokuvien klassikko, joka peittoaa kaikki muut Die Hardit lukuunottamatta avausosaa. Cliffhanger taas pelasti Stallonen uran Hollywoodissa, ja on elokuvanakin luokkaa "ihan katsottava". Jopa paljon haukutussa Drivenissä on omat puolensa, sillä kaltaiselleni kilpa-autoilun ystävälle ko. produktio on camp-huumoria parhaimmillaan.

Long Kiss Goodnight on ikisuosikkini. Kaksikko Davis-Jackson pelaa komeasti yhteen, ja tarinankerronta on nousujohteista eli elokuva paranee minuutti minuutilta.

Toki Rennyn nykyelokuvat ovat heikkoja, muttei kaikesta ohjaajaa voi syyttää vaan myös rahoituksessa, käsikirjoituksissa ja näyttelijöissä on omat tekijänsä.
 

nikozwan

Jäsen
Itseäni ei nuo naiset tuossa Ghostbusterissa häirinny, varsinkin Wiigistä pidän paljonkin, mutta pakko myöntää, että into lopahti tuon trailerin jälkeen. Ekat 20 sekkaa näyttii lupaavalta, sitten alko tulla ihan hirveetä tuubaa ulos tuubista. Ehkä Netflixistä sitten joskus.
 

gasp

Jäsen
The Revenant - arvosana 8½

Yllätyin positiivisesti. Inarritun leffoja ei ole tullut katseltua, mutta näköjään mies osaa hommansa. Tunnelma oli realistinen. Jotkut kohtaukset olivat hieman tarantinomaisesti pitkiä, ilman leikkauksia, joka toimi hyvin ja korosti realistisuutta. Maisemat olivat sellaisia, että välillä tuntui kuin olisi katsellut Planet Earth -dokumenttisarjaa. DiCapriolta erinomainen suoritus jälleen kerran, kuten myös Tom Hardy oli ihan hyvä. Negatiivinen puoli oli ehkä hieman kliseinen loppukohtaus ja tarina. Elokuva oli myöskin ehkä hieman pitkä ja välillä vähän pitkästyttävä, mutta kokonaisuus näyttelijäsuorituksineen, maisemineen ja tunnelmaltaan oli erittäin hyvä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
TV:stä tuli vähän aikaa sitten muutama Renny Harlinin elokuva, ja onhan mies kerennyt esiintyä myös Suomen SNL:ssä. Minun täytyy ihan suoraan sanottuna ihmetellä, miksi Harliniin suhtaudutaan niin perhanan negatiivisesti ja vähättelevästi. Rennylta kuitenkin löytyy omat osumansa:

Die Hard 2 on toimintaelokuvien klassikko, joka peittoaa kaikki muut Die Hardit lukuunottamatta avausosaa. Cliffhanger taas pelasti Stallonen uran Hollywoodissa, ja on elokuvanakin luokkaa "ihan katsottava". Jopa paljon haukutussa Drivenissä on omat puolensa, sillä kaltaiselleni kilpa-autoilun ystävälle ko. produktio on camp-huumoria parhaimmillaan.

Long Kiss Goodnight on ikisuosikkini. Kaksikko Davis-Jackson pelaa komeasti yhteen, ja tarinankerronta on nousujohteista eli elokuva paranee minuutti minuutilta.

Toki Rennyn nykyelokuvat ovat heikkoja, muttei kaikesta ohjaajaa voi syyttää vaan myös rahoituksessa, käsikirjoituksissa ja näyttelijöissä on omat tekijänsä.

Lisäisin myös, että Renny oli oikeilla jäljillä piraattiteeman kanssa. Oli vaan liian ajoissa liikkeellä ja okei, olihan se leffana aika paska. Väärät näyttelijävalinnat jne.

Itse suhtaudun Rennyyn ristiriitaisesti, yhdyn sinun näkemyksiisi suurelta osin, mutta samalla tulee myös mieleen, että hän on välillä saanut aika hyviäkin budjetteja käytettäväkseen ja noh...
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Mielestäni jopa hieman taloudellisesti arveluttava päätös ottaa naisnäyttelijät. Nykypäivänä toki naisnäkökulma on muodissa, mutta miettii Haamujengin kohdeyleisöä, niin melkeinpä väittäisin, että enemmän katsojia olisi tullut miesköörillä, oli juoni sitten mitä tahansa.

Jatko-osaa kyseiseen eeppiseen sagaan on hierottu kuin pyhää lehmää (ihan aiheesta) jo periaatteessa 90-luvulta asti. 2010-luvulle tullessa projekti oli nytkähtänyt kunnolla eteenpäin ja Ivan Reitman oli messissä. Bill Murrayn lausunnoista paistoi epävarmuus ja haluttiin olla 100% varmoja että käsis on todella hyvä. Kaikki muuttui kun Harold Ramis nukkui pois. Reitman vetäytyi ja lupasi etsiä projektille jatkajan.

Jatkaja löytyi ja kaiketi on ollut jo pitkään selvää että Haamujengi tehdään naisvoimin. Annetaan uudelle elokuvalle mahdollisuus itsenäisenä sellaisena, minään jatko-osana alkuperäisille sitä ei tietenkään enää voi pitää.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Siitäpä uusi Ghostbusters-traileri: GHOSTBUSTERS - Official Trailer (HD) - YouTube

Harva traileri saa samaan aikaan voimaan pahoin ja tuijottamaan sanattomana tyhjää. Tuo onnistui molemmissa.

Naiset ei vaan oo hauskoja, neekerinainen lopussa alleviivasi tätä. Tuohan pilkkaa alkuperäistä leffaa.
Mutta mitäs muutakaan tästä oli odotettavissa kun casting kerrottiin. Ei tuosta saa edes kalkkunaa..
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Naiset ei vaan oo hauskoja--
Kristen Wiig ja Kate McKinnon ovat tämän hetken hauskimpia naiskoomikkoja. Valitettavasti tuohon Ghostbustersiin on otettu mukaan myös pakollinen läsk... lihav... rehevä nais"koomikko", joka tällä kertaa on rasittava Melissa McCarthy, tosin ei Rebel Wilson sen parempi olisi ollut. Lisäksi mukana on pakollinen tummaihoinen nais"koomikko" Leslie Jones, joka voisi mennä läpi Terry Crewsin bodydoublena (tosin ei yhtä hauskana kuin Crews).

Wiig ja McKinnon voisivat tehdä jonkun toisen yhteisprojektin. Siitä voisi tulla jopa katsottava elokuva.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Muistaako joku sellaisen vakooja elokuvan nimeä missä teini-ikäiset lapset myivät Neuvostoliitolle "sotasalaisuuksia" eli koottavien kokoamisohjeitten perusteella tehtyjä sotavehkeitten räjäytyskuvia?

-Tinke
Tarkoittaisitkohan Haukkaa ja lumimiestä (The Falcon And The Snowman, 1985)
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Wiig ja McKinnon voisivat tehdä jonkun toisen yhteisprojektin. Siitä voisi tulla jopa katsottava elokuva.
Kyllä ehdottomasti. Maksaisin sen katsomisesta. Uuteen Ghostbustersiin en laita senttiäkään. Trailerin perusteella aivan kamala CGI roska. Jopa parjattu RIPD näytti paremmalta.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Jane Lynch on minusta myös niitä harvoja hauskoja komedienneja. Tai ainakin Role Models -elokuvassa teki ihan hervottoman roolin. Kristen Wiig on juu ihan hauska täti hänkin toisinaan.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Ensi-illassa (tai no puoliltapäivin) katsastin Son of Saulin, Kyllä nämä Natsi-Saksan julmuuksista tehdyt elokuvat ovat aina yhtä pysäyttäviä. Suosittelen, vaikka K16 merkintä on syystä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Guillermo del Toron 'kauhu'elokuva Crimson Peak sai Imdb:ssä näköjään 6,7 pongoa kympistä. Herää vain kysymys "Millä vitulla?". Silkointa paskaa mies- ja naismuistiin. Aaveet säälittävää kökköseegeeiitä, joka herättää lähinnä myötähäpeää. Tätä elokuvaa ei suositella alle eikä ylle 18-vuotiaille.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kävin eilen katsomassa toissa päivänä Suomessa ensi-iltaan tulleen Coenin veljesten elokuvan Hail, Caesar!

Komediaksi siinä on varsin vähän naurua aiheuttavia kohtia. Elokuva on varsin erikoinen. En yllättynyt, kun elokuvan jälkeen takana ollut noin parikymppinen neito sanoi kaverilleen, että olipa outo, meinasin lähteä viiden minuutin jälkeen pois salista, mikä tän idea oli.

Alussa havaitsin, että tätä elokuvaa katsoessa täytyy olla normaalia enemmän skarppina, muuten tipahtaa kärryiltä. Hienoa oli se, että usein sai yllättyä. Ei todellakaan mikään peruskaavan elokuva. Lopussa varsinkin oli aikamoinen mitä ihmettä -kohtaus. Siellä merellä. Mahtavaa parodiaa moneen suuntaan pitkin leffaa. Tämä oli jotain erilaista ja nimenomaan elokuvataidetta. Piristävä poikkeus.

Kuitenkin kun komediana mainostetaan, eikä se niin usein naurattanut, niin siitä pieni miinus, joten annan 4/5 tähteä. Moni varmaan anta tälle yhden tähden, mutta kokeneemmat - ja suoraan sanottuna fiksummat - saavat tästä enemmän irti. Parikymppisten neitojen kannattaa mennä katsomaan jotain ihan muuta.
 

Histo

Jäsen
Coenit taitavat omasta mielestäni rikosdraaman (Blood Simple, Millers Crossing, Fargo, Menetetty maa) todella hyvin, mutta komediaviritelmänsä ovat hieman nihkeämmin sulavia: Arizona Baby, Hudsucker Proxy, Burn After Reading katsomistani ovat melko kökköjä, Big Lebowski on alkanut uusintakatseluilla maistumaan paremmin, Voi veljet missä lienet pitäisi katsoa uudestaan ja Sietämätöntä julmuutta on näkemättä. Lisäksi veljeksillä on myös näistä kahdesta lajista irroittautuvia leffoja, kuten loistava Barton Fink, etäiseksi jäänyt A Serious Man sekä pari loistavaa kohtausta sisältävä Inside Llewyn Davis.

Pidän kuitenkin veljesten elokuvista ja Hail, Caesar! oli odotuslistalla korkealla. Klassisella Hollywoodillä makustellaan surutta ja elokuva on episodimainen; Josh Brolinin Jeesus-hahmo yhdistää näitä. Pari varsin mehukasta kohtausta ja upeita pastisseja. Voin kuvitella, että elokuva jää helposti etäiseksi, varsinkin jos veljekset eivät ole entuudestaan tuttuja. Katsojatilastoissa tämä tuskin juhlii, mutta tekisi mieli katsoa uudestaan, josko tuosta saisi lisää irti.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Katsoin Spotlightin ja oli hyvä. Hyvin näytelty, rauhallinen ja "järkevä" leffa. Eniten häiritsi kuitenkin Mark Ruffalo, tulee koko ajan puheesta mieleen Mike Babcock, joten jos Leafsin tulevasta dynastiasta tehdään leffaa niin Ruffs pääosaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ensi-illassa (tai no puoliltapäivin) katsastin Son of Saulin, Kyllä nämä Natsi-Saksan julmuuksista tehdyt elokuvat ovat aina yhtä pysäyttäviä. Suosittelen, vaikka K16 merkintä on syystä.
Tätä oli odotettu, mutta mulle oli lievä pettymys, vaikka kyllähän tuo hyvä oli. Perustelut spoilerissa, kun moni varmaan ei ole vielä katsonut:

Isoin miinus se, että leirillä jatkuvasti läsnä ollut kuoleman mahdollisuus ei kauheuksista huolimatta oikein välittynyt, kun päähenkilöllä oli aikaa harrastella tuntemattoman pojan hautaamisen parissa. Vartijat saattoivat leireillä ottaa sonderkommandojakin hengiltä mitä pienimmistä rikkeistä ja virheistä, eikä elokuvassa nähdyn kaltainen häröily olisi ollut mitenkään mahdollista eikä yhdelläkään vangilla sellaiseen haluakaan. Päinvastoin, vangithan jopa tappoivat toisiaan esimerkiksi ruuan takia, joskaan kommandoilla ei ollut tätä tarvetta, kun saivat isommat ruoka- annokset ja kaasukammioon tuotujen tavaroista saivat vielä lisää.

Sinällään leirin arki oli kyllä ihan hyvin kuvattua, ja kyllä mä nyt sen leffan idean tajusin, että Saul haki yksittäisen juutalaisen pientä voittoa natsivainoajista, mutta henkilökohtaisesti ei siis uponnut tuo pääjuoni. Toisessa viime vuosien keskitysleirielokuvassa The grey zone oli vähän sama vika, kun kaasutuksesta selvinnyttä tyttöä piiloteltiin. Oikeastihan vain muutama tuollainen tapaus oli, jos esimerkiksi pikkuvauvat olivat äidin rintaa vasten säästyneet. Vangit veivät nämä aina heti vartijoille, jotka tappoivat lapset heti. The grey zone teki minuun suuremman vaikutuksen kuin tämä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
1944 – veli veljeä vastaan

IMDb: 1944 (2015) - IMDb

Leo Kunnaksen käsikirjoittama 1944 on Elomo Nüganen ohjaama toisen maailmansodan loppuvaiheisiin ajoittuva kuvaus Viron vapauden viimehetkistä ennen neuvostomiehitystä ja sitä seurannutta neuvostoaikaa. Elokuva alkaa taistelukuvauksella Sinimäkien taistelusta (tunnetaan myös Tannenbergin linjan taisteluna), keskiössä on tuolloin Waffen-SS:n riveissä taistelleet virolaiset nuorukaiset sekä heitä johtanut upseeri. Nämä nuorukaiset puolustavat omalla lohkollaan Sinimäkien kukkuloita hyökkäävää puna-armeijaa vastaan, toisessa maailmansodassa nämä taistelut olivat hyvin ratkaisevassa roolissa ja ne olivat kiihkeimpiä ja rajuimpia Viron maaperällä käytyjä taisteluita toisen maailmansodan aikana. Taistelua voidaan kutsu aivan oikeutetusti akselivaltojen torjuntavoitoksi, koska sen ansiosta saksalaiset liittolaisineen onnistuivat vetäytymään järjestyksessä Viron alueelta eikä Baltian puolustus romahtanut kaaoksenomaisesti, jolloin puna-armeija olisi saavuttanut merkittävän edun, mikä olisi voinut heijastella myös Suomeen, koska samanaikaisesti käytiin merkittäviä taisteluita Suomen ja hyökkäävän puna-armeijan välillä ja suomalaisten onnistui saavuttaa oma torjuntavoittonsa.

Elokuvan ongelmana näen sen, että nämä merkittävät ja todella laajat taistelut näyttäytyvät varsin pienimuotoisena kahakkana muutamalla kukkulalla, vaikka todellisuudessa Sinimäkien taistelut koituivat noin 150 000 puna-armeijan sotilaan kohtaloksi (kuolleet ja haavoittuneet), eikä torjuntavoittokaan ilmaiseksi tullut vaan akselivallat menettivät kaikkiaan näissä rajuissa taisteluissa parikymmentä tuhatta sotilasta. Tämä taisteluiden pienimuotoisuus johtunee elokuvan suhteellisen pienestä budjetista, josta johtuen ei ollut mahdollista luoda kuvaa todella mittavista taisteluista, joihin osallistui divisioonittain sotilaita puna-armeijan riveissä, jonkin sortin kuvan taisteluiden laajuudesta saa seuraavan lainauksen myötä:

29.7. aamulla alkoi puna-armeijan hyökkäys kohti Krenatöörin mäkeä ja Tornimäkeä painopisteen ollessa Krenatöörin mäessä. Hyökkäävää jalkaväkeä oli yhdeksän divisioonaa, jotka tosin olivat raskaista tappioista johtuen taisteluvahvuudeltaan enää noin 3000- 4000 miestä kukin. Hyökkäystä tuettiin kuitenkin lähes 1700 tykillä tai heittimellä ja 150 panssarivaunulla sekä voimakkaalla ilma-aseella. Pelkästään tuona päivänä saksalaiset arvioivat venäläisten ampuneen Sinimäkien noin 200 hehtaarin alueelle 25 000 tykistön kranaattia.” (lainaus:http://www.rgjsco.com/fi/artikkelit/5-sinimaet-suurtaistelu-pysaytti-puna-armeijan)

Mikäli elokuva olisi kuvannut vain tätä merkittävää taistelua Sinimäellä, elokuva olisi jäänyt ansioiltaan varsin vaatimattomaksi, mutta elokuvan merkittävintä antia on omissa silmissäni se kuvaus, jossa kuvataan tapahtumia taisteluiden jälkeen, näiden urheiden virolaisten nuorukaisten vetäytyessä kohti länttä (ja Tallinnaa eli saksalaisittain Revalia) ja sieltä sitten Saaremaalle, jonka alueella käytyihin taisteluihin elokuva päättyy. Tämä elokuvan eräällä tapaa toinen jakso, on selkeällä tapaa merkittävämpi ja se kuvaa virolaisnuorukaisten sotaa todella oivallisella tapaa kahdesta näkökulmasta. Ensinnä näiden urheiden Waffen-SS-joukkojen riveissä taistelleiden nuorukaisten kautta, ja tätä kautta – käydyn taistelun ja puna-armeijan riveissä taistelleiden virolaisnuorukaisten saavuttaman alueellisen menestyksen myötä kuvakulma siirtyy todella hienosti – ja koskettavasti – puna-armeijan riveissä taistelleiden nuorukaisten ja hiukan vanhempienkin virolaisten miesten sodankäynnin kuvaamiseen.

Tämä elokuvan toinen puolisko on kaikella tapaa kouraisevampi, sitä katsoessani en voinut olla miettimättä sitä, että tämä sama olisi voinut koskettaa suomalaisiakin, mikäli Tali-Ihantalassa ei olisi saavutettu torjuntavoittoa ja mikäli Sinimäkien kukkuloilla – Tannenbergin linjalla – saksalaiset ja virolaiset nuorukaiset eivät olisi onnistuneet saavuttamaan merkittävää torjuntavoittoa ja hidastamaan puna-armeijan etenemistä ratkaisevan verran. Ne viikot saattoivat auttaa Suomea merkittävässä määrin: ilman niitä viikkoja, tiedä olisimmeko Suomessa nähneet saman, mikä Leo Kunnaksen elokuvan toisella puoliskolla nähtiin, kuinka virolaiset taistelivat toinen toisiaan vastaan ja joutuivat painimaan omantunnon kanssa ja elokuvassa moni puna-armeijan riveissä taistellut mies tässä painissa ei pettänyt kansaansa neuvostoyhteiskunnan hyväksi. Toisaalta Kunnas todella oivallisella tavalla kuvasi sen häikäilemättömyyden mikä puna-armeijassa vallitsi, sen pelonilmapiirin ja tavan uhrata nuoria miehiä – puolesta riippumatta. Kunnas on onnistunut laatimaan käsikirjoituksen näiltä osin todella oivalliseksi, vaikka elokuvan lopussa inhimillisyys voitti – häikäilemätön vertaimevä puna-armeijan upseeri koki (oikeutetusti) kohtalonsa – elokuva oli samalla monella tapaa surumielinen, koska jokainen joutui maksamaan äärimmäisen kovan hinnan. Sota päättyi miehitykseen, neuvostovaltaan ja yritykseen nujertaa kansallinen identiteetti – mutta onneksi tässä neuvostoyhteiskunta ei onnistunut, kaiken tukahduttavan neuvostovallan sisällä kyti kaiken aikaa vapauden liekki, joka roihahti aikanaan täyteen paloon ja sen myötä veljenkansamme itsenäistyi uudelleen vuosikymmenten neuvostovallan jälkeen.

En anna elokuvalle tähtiä – en arvostele sitä numeraalisesti – se on puutteistaan huolimatta ehdottomasti parhaimpia viimevuosien sotakuvauksia. Ehkäpä jopa tuotantotiimin onni, ettei miljoonia ollut loputtomasti tuhlattua, näin elokuvan alkupuoli pysytteli minimaalisissa mitoissa eikä täten vienyt tilaa elokuvan (minulle) henkisesti merkittävämmältä osalta.

vlad

Taustaa SINIMÄET – SUURTAISTELU PYSÄYTTI PUNA-ARMEIJAN: http://www.rgjsco.com/fi/artikkelit/5-sinimaet-suurtaistelu-pysaytti-puna-armeijan
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Robert Redfordin tähdittämän The Naturalin katselin tuossa pari päivää sitten, sitä kun jonkinasteisena urheiluleffojen klassikkona kai pidetään. En tosin tiedä miksi, sillä aika tuskallinen kokemus tuo oli. Melkein viisikymppinen Redford näyttelee 36-vuotiasta baseballistia, jolla on kaksi vaihdetta, jumalmoodi ja julmettu slumppi. Sama pätee koko elokuvaan, kaikki on todella mustavalkoista. Hyvikset ovat hyviä ja pahikset kovin pahoja, joukkueella on menossa joko ennennäkemätön voittoputki tai täyssukellus. Yhteenkään hahmoon elokuvassa ei pysty samaistumaan, ihmisyys kun loistaa näistä karikatyyreistä poissaolollaan, ja juoni poukkoilee sinne tänne keskittymättä mihinkään tai löytämättä minkäänlaista punaista lankaa. Yhden hahmon naurettavasti käsikirjoitettu kuolema tosin nauratti ääneen, eli siitä yksi pluspiste.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Onko Hollywoodissa oikeasti ideat lopussa? Juuri pääsin ihmettelemästä, miksi Point Breakista tehtiin uusi versio, niin nyt huomasin, että Ben Hurista tulee samaten remakea...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös