Jatkoajan leffakerho

  • 2 403 584
  • 12 311
Lähinnä tarkoitin näitä 80-luvun amerikkalaisia kauhuelokuvia, joissa on jo elokuvallisesti tiettyä kunnianhimoa havaittavissa, tarkoituksena on päästä tietystä kauhuelokuviin liitetystä (todellisesta) "leimasta" eroon, mutta genre ei kuitenkaan vielä kokonaisuutena päässyt eroon tästä leimasta, joka edellisten vuosikymmenten kuluessa siihen oli b-luokan kauhuleffojen myötä isketty.

Varmaan johtuu siitä, että 80-luvulla taitaa olla kirjojen filmatisointi ollut huikean iso juttu ja leffoja pukkasi ulos todella paljon todella nopeasti. Hyviäkin juttuja jäi hiukan puolitiehen ja se korosti sitä b-luokan vaikutelmaa. Tämän vuoksi varmaan hyvinkin kuvauksellisesti kekseliäät, hyvin tuotetut ja näytellyt elokuvat jäivät saman leiman alle. Sitä en tiedä, että kuinka paljon kauhuleffoja suunnattiin aikoinaan valkokankaalle. Jotenkin on kutina, että ei isoja tuottoja tuota kautta edes yritetty hakea vaan sunnattiin elokuvat suoraan videovuokraamoihin ja televisio jakelua varten.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Pari pienimuotoisempaa mutta yllättävän hyvän maun jättänyttä filmiä on tullut katsottua, kyseiset filmit voi kategorisoida draaman ja trillerin välimaastoon - etenkin Michaël R. Roskamin the Drop sisältää enemmän myös selkeitä trillerin elementtejä, mutta yhtälailla samoja elementtejä on löydettävissä parin kolmen vuoden takaisesta David Gordon Greenin ohjaamasta Joe'stakin, jota "tähdittää" Nicolas Cage, joskin Joe taipuu genrenltään enemmän draaman puolelle, sisältäen kuitenkin selkeän loppua kohden kasvavan ja voimistuvan tunnelman, jonka myötä leffan ote muuttuu entistä tiiviimmäksi.

En nyt ryhdy eritellen näitä leffoja arvioimaan vaan näin yhdessä summailen niistä joitain havaintoja. Aloitetaan kuitenkin Joesta ja Nicolas Cagesta, joka soveltui elokuvan Joen rooliin hyvin - ei hän mitään erinomaista suoritusta tehnyt, mutta mielestäni hänen roolityönsä oli varma ja sopivalla tavalla "jäyhä" - eli hän sai olla aikalailla oma itsensä, hänen ei tarvinnut poistua mukavuusalueeltaan juuri laisinkaan. Mutta nyt roolissa ei ollut minkään sortin väkisin yrittämisen tuntua, hetkittäin hänen työskentelyä ja rooliin uppoutumista oli jopa miellyttävä katsoa, tavallaan tuntuu siltä, että tällaiset roolit olisivat hänelle sitä ominta suorittamista, samalla hänen ei tarvitsis kuitenkaan myydä itseään ihan mihin tahansa skeidaan, kuten on tunnetuista syistä johtuen tupannut menneinä vuosina käymään. Pienissä elokuvissa, vähäeleisissä karujen elämänkohtaloiden rooleissa Cage tuntuisi olevan parhaimmillaan, miksi siis tavoitella kuuta taivaalta? Toisaalta jokin tällainen elokuva voi nousta odotettua suurempaan maineeseen ja sen myötä Cagen uralla saattaisi avautua uusi sivu.

The Tree of Lifessä ja Mudissa hyvin näytellyt Tye Sheridan teki myös Joessa ansiokkaan roolityön teini-ikäisenä Garynä, joka tekee parhaansa tuodakseen leipää perheelleen ja saavuttaakseen jotain jota hänen vanhemmilla ei ole... Kokonaisuudessaan leffan roolityöt olivat tasaisia ja varmoja, toki erityismaininta on annettava leffassa Garyn alkoholisoitunutta väkivaltaista isää näytelleelle Gary Poulterille - hän eli leffassa ainakin osin omaa elämäänsä, tai sellaista elämää jonka hän tunsi paremmin kuin hyvin.

Aivan kuten Joe, myös the Drop oli pienimuotoinen ja hyvin inhimillinen kokemus - joskaan tarina kertoi ihmisistä, joista monella, lähes kaikilla, oli pimeä tahi hyvinkin synkeä menneisyytensä. Kerronnaltaan elokuva oli miellyttävä, vähäeleinen jossa ei yritetty tavoitella kuuta taivaalta, samalla leffa oli kuitenkin hyvin koskettava juuri tässä vähäeleisyydessään (Tai ehkäpä elän nyt sellaista vaihetta elämässäni, että tällaiset leffat koskettavat minua). Kummastakin elokuvasta välittyi sydäntä koskettava tunne, merkittävintä niissä oli juuri se tunne, jonka niitä katsoessani koin - ei mikään suunnaton taide.elämys tai vastaava kokemus, jonka valtaan olen joutunut nähdessäni elokuvan jossa tavoitellaan korkeuksia, jossa jo lähtöasetelma on aivan jotain muuta kuin pienenten, usein epäonnisten ja epäonnistuneita valintoja tehneineiden ihmisten elämiä kuvaavissa filmeissa on. Jokin Stanley Kubrickin 2001 - Space Odyssey tai Terrence Malickin Thin Red Line ovat kokemuksina aivan jotain toista luokkaa ettei niitä voi verrata suoraan pienten ihmisten tarinoihin, mutta toisaalta tämä on myäs näiden pienten ihmisten tarinoiden hienous, ne ovat inhimillisesti lähestyttäviä kokemuksia. Ne eivät edes yritä olla elämää suurempia, tosin joskus joku sellainen leffa kasvaa elämää suuremmaksi...

vlad
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Katselin vuoden 1981 saksalaisen elokuvan Christiane F - Wir Kinder vom Bahnhof Zoo (suom. Tyttö metroasemalta / Tyttö huumekadulta painoksesta riippuen). Moni palstalainen varmasti muistaa Christiane F:n tarinan myös hänen 1978 kirjoittamastaan, vastaavasta Huumeasema Zoo -kirjasta.

Wir Kinder vom Bahnhof Zoo on tositapahtumiin perustuva kuvaus 13-vuotiaana heroiniin tutustuvasta Christianesta. Aika paljon elokuva kietoutuu Christianen ensirakkauden ympärille, mutta elokuvan perustunnelma on varsin kaukana lässystä. Tarinassa on siis yhtäläisyyksiä esim. The Panic in Needle Park -elokuvaan, mutta jotenkin tässä tunnelma imaisi paremmin mukaansa.

Elokuvan soundtrack koostuu (ilmeisesti kokonaan) David Bowien kappaleista. Mikäli siis 1970- ja 1980-luvun vaihteen länsi-Berliiniin sijoittuva, David Bowien säestämä huumeleffa kiinnostaa, niin tämä leffa kannattaa katsoa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lomaillessa on aika katsella leffoja:

Parin vuoden takainen puolalainen Oscar-voittaja (paras ulkomainen elokuva) Ida on niitä harvoja puolalaisia uudempia elokuvia jotka olen nähnyt - en ole mitenkään ennakkoluuloisesti suhtautunut puolalaisiin nykyleffoihin, niitä on yksinkertaisesti suhteellisen vähän esillä Suomessa (joissain pk-seudun leffamatineoissa tai juhlissa ne voivat saada enemmän näkyvyyttä, mutta maakunnissa - harvinaisia ovat). Tavallaan on harmi, että puolalainen elokuva saa niin vähän näkyvyyttä Suomessa, tuskin Idakaan olisi dvd:lle Suomessa tullut jollei se olisi Oscar-voittaja.

Elokuvana Ida oli hyvin vähäeleinen ja jopa karu - siinä oli jotain kaurismäkeläistä mielenmaisemaa, tarkoitan juuri tätä vähäeleisyyttä ja melankolisuutta. Tavallaan hassua, että sitä katsoessani juuri Kaurismäki tuli mieleeni vaikka en ole viimeisen vuosikymmenen aikana nähnyt ainoatakaan (uudempaa) Kaurismäen leffaa, muistikuvat niistä ovat jostain 90-luvun puolelta. Tupakka supielessä, muutama murahtaen lausuttu sana, mustavalkoinen atmosfääri ja kuvaus (kuten Idassakin). Se on todettava, että tuskin toimintaa ja kiihkeää menoa kaipaava katsoja jaksaa Idaa katsoa varttia kauemman aikaa, sen sijaan jos haluaa sukelluksen 60-luvun harmaaseen Puolaan, jossa yksi jos toinen etsii menneisyyttään ja yrittää löytää sen - jopa päästä sinuiksi sen kanssa, niin ehkäpä leffa tarjoaa jotain kiinnostavaa ja ajatuksiaherättävää.

Melankolinen kiintoisa - hetkittäin hiukan ahdistavakin - kertomus perheensä kautta itseään etsivästä maalaisluostarissa elävästä Idasta sekä kahden tai useammankin maailman törmäämisestä.

* * *

The Stanford prison experimentiä (ohjaaja Kyle Patrick Alvarez) katsellessa mielessä oli kaiken aikaa epämääräisenä muistikuvana saksalainen Das Experiment 15-vuoden takaa, joten asetelma ei ollut paras mahdollinen katsellessani Alvarezin näkemystä aiheesta. Oliver Hirschbiegelin näkemys oli sen verran tiukka etten edes uskonut, että modernimmassa versiossa saavutetaan sama taso - no on oltava rehellinen, ei Alvarezin versio ollut niin hyvä kuin Hirschbiegelin mutta tämä Alvarezin versio oli kuitenkin parempi mitä ajattelin sen olevan.

Laitetaanpa linkki siihen, mistä kyseisessä kokeessa/testissä oli kyse - Stanfordin vankilakoe: https://fi.wikipedia.org/wiki/Stanfordin_vankilakoe

wikipedian englanninkielinen sivu aiheesta on olennaisesti pidempi, joten linkki myös siihen: https://en.wikipedia.org/wiki/Stanford_prison_experiment

Jos on katsonut Alvarezin näkemyksen aiheesta, suosittelen myös katsomaan Oliver Hirschbiegelin leffan Das Experiment.

* * *

Katsomani kolmikon kaikella tapaa paras ja monella tapaa innostavin leffa on Leonardo DiCaprion tähdittämä ja Scorsesen ohjaama The Wolf of Wall Street, on tavallaan on harmi ettei DiCaprio voittanut miespääosan Oscaria todella loistavan - paikoin häiriintyneen loistavan - suorituksensa päätteeksi. Vaikka mielestäni the Revenant'issa DiCaprio on hyvä (hetkittäin loistelias), kyseisen leffan rooli on kuitenkin kaikella tapaa yksipuolisempi, joten siinä DiCaprion ei tarvinnut näytellä niin laajalla skaalalla, joten ei ihme, että yksi jos toinen on sitä mieltä, että kyseessä oli monellakin tapaa lahja-oscar, jonka DiCapio roolistaan the Revenantissa sai kun taustalla oli todella loistava roolityö the Wolf of Wall Streetissä Jordan Belfortina.

The Wolf of Wall Street on jo muutaman vuoden takaa (v. 2013), joten se on varmaan suurimmalle osalle tuttu, joten en ryhdy sen tarkemmin kelaamaan leffaa auki - ja jollei sitä ole vielä katsonut, on sitten parempi etten avaa sitä liian paljon kertomalla ja kuvailemalla elokuvaa kovinkaan tarkasti.

Yllä kehuin DiCaprion työtä loistavaksi, mutta aivan yhtälailla on kehuttava ohjaaja Scorsesen suoritusta loisteliaaksi. Kyseessä on omasta mielestäni niitä harvoja Scorsesen todella onnistuneita leffoja tämän vuosituhannen puolelta, enkä edellisellä tarkoita, että joukossa olisi suuri joukko hutiosumia - ennemminkin sitä, että rima on niin pirun korkealla. Se mikä Scorseselle on keskitasoinen suoritus olisi jollekin tuntemattomammalle (uudelle kyvylle) aivan toista tasoa - hyvä tai jopa erinomainen. Rimaa ovat nostaneet korkealle ne vuosikymmenten takaiset leffat, kutenTaksikuski, Kuin raivohärkä, Kristuksen viimeinen kiusaus, Mafiaveljet ja Cape Fear.

vlad
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Aikanaan kohtuullista kohuakin nostattanut Clint Eastwoodin American Sniper tuli vihdoin ja viimein katsottua. Muistelen, että kohtuullista kohua nostatti elokuvassa esiintyvä amerikkalainen patriotismi (sikäli kiintoisaa, etten minä sellaista merkittävässä määrin nähnyt), samoin puhetta herätti elokuvan heroismi, jota siinä toki oli nähtävillä mutta tämäkään ei sikäli minua häirinnyt. On huomioitava, että kyseinen tark'ampuja Chris Kyle (Bradley Cooper) oli ja on edelleenkin monelle amerikkalaiselle sankari - kenties eräs niitä harvoja Irakissa palvelleita joita pidetään sankareina - legendoina, tämä seikka tietty johtuu osaltaan siitä, että Irakin sota ei ole mennyt ihan niin kuin strömsössä. Niin Irakin sotaan kuin myös laajemmin terrorismin vastaiseen sotaan liittyy myös ikäviä piirteitä ja tapahtumia, ne varmasti vähentävät halua nähdä sankareita - vielä vähemmän palvottuja sankareita - tässä yhteydessä.

Yllä mainitut tekijät eivät omissa silmissäni olleet millään muotoa negaatioita herättäviä, mutta jos tarkastellaan elokuvaa kokonaisuutena niin ensimmäinen tunne elokuvan päätyttyä oli tunne siitä, että leffasta jäi mieleen hiukan väljähtyneen siman maku. Mielestäni Eastwood ei saanut aiheesta läheskään kaikkea irti, siihen oli yritetty mahduttaa liian paljon tapahtumia suhteutettuna elokuvan kestoon. Yhtälailla Bradley Cooper Chris Kylenä jäi hiukan hahmottomaksi ja paikoin jopa etäiseksi. Hän oli elokuvan keskushenkilö mutta samalla tuli tunne ettei ohjaaja saanut keskushenkilöstä riittävästi irti, jännitteet jäivät liian usein vaillinaisiksi - jännite nousi mutta sitten tapahtui lässähtäminen huipennuksen sijaan. Oikeastaan vain parissa kohtaa Kylen hahmoon saatiin taistelukentällä luotua oikeanlaista jännitettä, jännitettä, jossa katsoja aisti sisäisen kamppailun ja taistelustressin ja nämä kumpikin kohtaus olivat sellaisia joissa kohteena oli tavalla tai toisella lapsi. Näissä kohtauksissa oli selkeämpää jännitteen kasvua ja siinä katsojakin joutui pohtimaan hetken verran valintojen merkitystä, toisaalta etenkin jälkimmäisessä kohtauksessa oli hyvin pitkään tunnelma ettei katsoja voinut aivan ehdottomalla varmuudella päätellä kuinka siinä lopulta tapahtuu. Yrittääkö lapsi ampua RPG-7:lla vaiko ei... ja jos yrittää, kykeneekö Kyle työntämään tunteensta syrjään ja ampumaan lapsen. Muistetaan aiemmat tapahtumat ja se millaisia ajatuksia hänellä isänä on mielessä.

Mikäli lopun yhteenoton Mustafan kanssa piti olla jonkin sortin huipentuma, jossa draaman ja adrenaliinilatauksen tuli saavuttaa huippunsa niin kokolailla fiilis oli lässähtänyt, siihen ei oltu saatu puettua riittävää tunnelmaa ja kiihkeyttä, siinä ei ollut riittävää jännitettä - ei etenkään Chris Kylen taholta. Tekninen suoritus kaikella tapaa, mutta mihin jäi tunnelma - sitä ei riittänyt pelastamaan militanttien mittava hyökkäys Navy SEAL'ien kimppuun. Sitä ei tuonut lähestyvä hiekkamyrsky. Eikä edes se, että Kyle meinasi jäädä joukosta - ei etenkään se, että Kyle meinasi jäädä joukosta, koska kuitenkin tiedän kuinka Kylen elämä päättyi, millaisissa olosuhteissa se tapahtui. Ei taistelussa, ei Irakissa - kotona kaukana taistelukentän painajaisista ja hetkenä jolloin ne omatkin painajaiset alkoivat jäädä taakse ja se entinen Chris oli palannut.

Ei todellakaan parasta Eastwoodia - ei lähellekään. Onko veteraanin kultainen kosketus katoamassa?

Chris Kylestä wikipediassa: https://en.wikipedia.org/wiki/Chris_Kyle

vlad
 

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Angry Birds sen sijaan kiinnostaa, toki johtuen suomalaisuudesta. Itsekin olen trailerit katsonut ja oma fiilikseni on, että ei elokuva nyt kovin huonokaan voi olla. Ongelmaksi voi koitua vain se, että se ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen aikuisten näkökulmasta. Lapseni (4 ja 6v.) ovat höpöttäneet trailerin nähtyään jo yli puoli vuotta, että koska se tulee elokuviin.
Voisin lyödä pääni pantiksi, että Suomessa elokuvan tulee näkemään 100 000 silmäparia.
Itse itseäni lainaten, kävin tänään katsomassa poikieni kanssa elokuvan.
Elokuva oli mielestäni hauska, vauhdikas ja teknisesti pirun hyvin tehty. Värit oli todella kirkkaa (kuin karkkia).
Juonen sisältö sen sijaan jäi aikuisen näkökulmasta vähän ohueksi. Tämä komentti tulee vertailusta Zootropolikseen, jonka olen viimeksi nähnyt ja jossa oli huomattavasti syvällisempi ote. Toisaalta zootropolis ei ehkä sovellukaan alle kouluikäisille kun taas angry birds soveltuu. Elokuvassa on kuitenkin todella paljon aikuisille suunnattuja populaarikulttuuriin viittaavia vitsejä, joten varmasti aikuistakin naurattaa tarpeeksi.
Elokuvan ei mitenkään tarvitse hävetä Disneyn tms. piirretyille, koska leffa oli oikeasti hyvä, niin kuin alunperin toivoinkin. Suosittelen kaikkia menemään lastensa katsomaan elokuvan.
En kuitenkaan suosittele treffileffaksi, koska elokuva on kuitenkin vähän kevyt aikuiseen makuun.
*** 1/2 (aikuisen makuun)
***** (lasten mielestä)
 
Angry Birds-leffa onnistui ensimmäisenä viikonloppunaan erittäin hyvin ja USA:n ensi-ilta on vasta tällä viikolla. Angry Birds Movie Takes Off With $43M; Captain America At $645M Offshore | Deadline

"Rovio Entertainment and Sony Pictures’ feature adaptation of the hugely popular mobile game franchise took flight in 74 markets this weekend — about 63% of the offshore footprint. The film grossed an estimated $43M and was No. 1 in 37 of its launches."

"In the same group of markets at current rates, The Angry Birds Movie outdistanced the launches of such animated titles as The Croods (+9%), SpongeBob SquarePants 2(+11%), The Lego Movie (+20%), Rio (+14%), and How To Train Your Dragon(+45%). It was also roughly on par with Big Hero 6."

Ja taitavat suurimmat markkinat olla vasta edessä "The next release destinations are the U.S., China and Korea this week."

Tästähän voi tulla ihan mieletön hitti..
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Noniin, katsoin vahingossa Netflixistä elokuvan nimeltä San Andreas.

Ensinnäkin täytyy todeta, että kun sokkona tämän Netflixistä valitsin ja 20 minuuttia oli kulunut, täytyi kaivaa IMDB esille ja katsoa ohjaaja. Hämmästys oli suuri, kun se ei ollut Roland Emmerich vaan joku Peyton. No, nimi muistiin, ettei ikinä tule hänen ohjaamiaan elokuvia uudestaan katsottua.

San Andreas on huonoin koskaan kokonaan katsomani elokuva. Se on niin huono, että kun olin lopettamassa sitä kesken, halusin kuitenkin jostain sairaasta syystä katsoa sen loppuun asti. Motivaationa ainoastaan se, että kuinka huono elokuva voi olla. Voi sanoa, että sillä saralla ei tullut mitään pettymyksiä: elokuva ei säästä katsojia miltään kliseeltä. Erikoistehosteet ovat sentään paikoitellen kauniita, mutta vain sitä. Tähän elokuvaan ei ole hirveästi kysytty vahinkomallintamisesta aihepiirin eksperteiltä mitään.

Kliseisyys on yksi juttu, mutta San Andreakseen on onnistuttu valitsemaan kliseevalikoimasta ne kaikkein hirveimmät ja lajissaan epärealistisimpaan kategoriaan kuuluvat. Joka ikinen pelastuminen on hiuksen hieno (kuolema vaani tietenkin sekunnin murto-osan päässä), vaikea tilanne kokee kesken kaiken seuraavan kertaluokan pahennuksen tilanteeseen, jne. Elokuvassa ei ole yhtään toimivaa jännitys-, saati yllätyselementtiä – joka ikinen kohtaus menee juuri niin kuin joskus aiemminkin elokuvan nähnyt ihminen voi olettaa.

Luokattoman surkean käsikirjoituksen lisäksi täytyy antaa oikein erikoisen iso peukku castingille. Ruudussa pidempään viihtyvistä naisista kaikki ovat tissibeibejä ja roolit tyhjyyttään kumuavia kuoria. Näyttelijöistä kaikki eivät ole surkeita, mutta käsikirjoittaja ei ole antanut mitään mahdollisuutta pelastaa mitään. Ottaen huomioon, että elokuvassa ollaan tekemisissä suurten ihmismassojen kanssa, on hahmoja hämmentävän vähän. Ilkeä isäpuoli, brittiveljekset ja avioerofamily muodostavat ydinryhmän muiden ihmisten ollessa (verettömästi tietenkin, tämähän on K12 suuren yleisön houkuttelemiseksi teatteriin) liiskattavaa rekvisiittaa.

Elokuvan jälkeen mielessä olevan suoranaisen suuttumuksen – kuinka paljon katsojia voi oikein aliarvioida!? – ohella pyörii usein mieleen juolahtanut kysymys: onko katastrofielokuvista aina pakko tehdä niin kliseisiä ja huonoja? Tässäkin elokuvassa itse lähtöskenaario on mielenkiintoinen ja kauhistuttava, mutta kaikki sen jälkeen on tehty päin prinkkalaa. Liekö kalliin elokuvan suhteen kiusaus tehdä kaikki niin varman päälle, ettei floppausta varmasti tulisi? Tällä kustaan kyllä varmasti omaan nilkkaan, sillä kyllä suuri yleisökin nyt sentään jonkinlaisen tason haluaisi säilyttää.

Tätä elokuvaa voi suositella ainoastaan B-elokuvien ystäville
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kyseessä ei ole b-elokuva, mutta kysyisin kuitenkin, että mitä vikaa on b-elokuvissa? Ovat usein kiinnostavampia kuin nämä isot tuotannot.

Voivat kai ne toimia, jos sen kaltainen huumori puhuttelee. Siksi tuon suosittelun perään laitoinkin. Ainakin omista B-elokuvia fanittavista ystävistäni suurin osa katsoo juuri sellaista kamaa, joka on tahattomasti hauskaa. Itselleni tuon lajin huumori ei oikein toimi.
 

godspeed

Jäsen
Voivat kai ne toimia, jos sen kaltainen huumori puhuttelee. Siksi tuon suosittelun perään laitoinkin. Ainakin omista B-elokuvia fanittavista ystävistäni suurin osa katsoo juuri sellaista kamaa, joka on tahattomasti hauskaa. Itselleni tuon lajin huumori ei oikein toimi.

Eli siis b-elokuva on joidenkin mukaan automaattisesti tahattomasti hauskaa? Tai humoristista? Herää kysymys millaisen elokuvan miellät b-elokuvaksi tai ylipäätään mikä on sinun käsityksesi elokuvasta taidemuotona? Ei nyt ihan vakuuta.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Eli siis b-elokuva on joidenkin mukaan automaattisesti tahattomasti hauskaa? Tai humoristista? Herää kysymys millaisen elokuvan miellät b-elokuvaksi tai ylipäätään mikä on sinun käsityksesi elokuvasta taidemuotona? Ei nyt ihan vakuuta.

En nyt jaksa koko filosofiaani tähän ruveta kirjoittamaan, mutta B-elokuva tarkoittaa nykyään - kai yleisemminkin - lähinnä pienellä budjetilla tehtyä huonoa elokuvaa. Toki sillä voidaan tarkoittaa myös pelkästään pienen budjetin elokuvaa, mutta se on kyllä ainakin omissa piireissäni harvinaisempaa. Esimerkiksi pienen budjetin taide-elokuvia en ole koskaan nähnyt laitettavan tuon nimikkeen alle. Termin historian toki tiedän, mutta alkuperäisen B-elokuvan määritelmä ei ole relevantti nykyaikana.

En pidä itseäni kuitenkaan elokuvaharrastajana per se, joten termien käyttö voi olla hakusessa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olen Rocky-elokuvien (joskin se vitososa on todella puuduttava elokuva) ystävä, mutta tämä Creed, joka siis on uusin ko. sarjan filkoista, on yhä katsomatta. Kysynkin siis, että kannattaako sitä katsoa? Onko kyseessä erinomaisen kutososan kaltainen kunnianosoitus Rockylle vaiko kenties pelkkä rahastus legendan kasvoilla, mikä on silkkaa ajanhukkaa?
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Olen Rocky-elokuvien (joskin se vitososa on todella puuduttava elokuva) ystävä, mutta tämä Creed, joka siis on uusin ko. sarjan filkoista, on yhä katsomatta. Kysynkin siis, että kannattaako sitä katsoa? Onko kyseessä erinomaisen kutososan kaltainen kunnianosoitus Rockylle vaiko kenties pelkkä rahastus legendan kasvoilla, mikä on silkkaa ajanhukkaa?
Jos Rockyistä tykkäät, ihan varmasti tykkäät Creedistäkin.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tsekattu Angry Birds 2D dubattu ja Chef

Angry Birds tuntuu herättävän paljon tunteita ja ehkä sen kuuluukin, tälläisestä lasten elokuvasta aikuisten palstalla on helppo sanoa että ei ole mun juttu. Mutta mä lähtisin lähestymään tätä toiselta suunnalta, kyseessä täysin tuntematon askel pelimaailmasta elokuvakankaalle ja oli täysi mysteeri toimiiko ollenkaan. Tuohon on helppo todeta että toimii, ei tämä parasta animaatiota ole nyt lähivuosina mutta kyllä se omassa genressään kärkeen menee. Musa score on todella laadukas, siihen mennyt varmaan hyvä siivu budjetista, harvoin kuulee näin paljon originaalihittejä elokuvissa. Monesti juuri piirretyt nykyään satsaavat menevään musiikkiin ja tämä ei ole poikkeus, sen suhteen ihan kärkipäähään sijoittuu kilpailijoihinsa nähden.
Hyvin mielestäni tuotiin pelin teemat kankaalle, ritsa, possut, lintuhahmot ja tietenkin nerokkaasti jo elähtänyt Mahti Kotka. Leppoisaa koko perheen viihdettä, aivot narikkaan, diggasin. 4 / 5
Angry Birds -elokuva (2016) - IMDb

Chef oli erinomainen kulinaristien elokuva, nämä ovat olleet vähissä sitten Sidewaysin. Saa ehdotella jos palstaveljet tietää vastaavia. Erittäin hyvin kuvattu kokkailujutut, jopa niin että jokin resepti ainakin osittain jäi mieleen, eikä missään nimessä pitkästyttävästi. Yllätti todella positiivisesti miten saa aiheesta hyvän elokuvan. Jon Favreau tekee hyvän roolin kokkina joka toteuttaa unelmansa ruokarekasta. Scarlett Johansson on aina yhtä ihana ja Dustin Hoffmankin yllättää sivuroolissa. Hyvän mielen elokuva 4½/ 5
Chef (2014) - IMDb

_
 
Viimeksi muokattu:

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Chef oli erinomainen kulinaristien elokuva, nämä ovat olleet vähissä sitten Sidewaysin. Saa ehdotella jos palstaveljet tietää vastaavia.

En ole nähnyt, mutta tuossa joulun tienoilla leffassa pyöri ainakin Bradley Cooperin tähdittämä Liekeissä.

Chef oli ihan kiva ja huoleton leffa kyllä ja näköjään nyt kun tsekkasin niin heikompia arvioita tuo Liekeissä (Burnt) on saanut, mutta kenties kuitenkin katsastamisen arvoinen tapaus.

Paras näkemäni ravintolamaailmaan sijoittuva elokuva taitaa olla Ang Leen Syö juo mies nainen.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Bradley Cooperin tähdittämä Liekeissä.
Kiitti vinkeistä. Tuo ensimmäinen ainakin onnistuu helposti tsekata kun tuli juuri vuokraamoon mikä löytyy himalaitteilla. Perustavanlaatuinen ero Chefiin ainakin tuo teema joka vetää tuonne michelin hommiin ja kuinka vakavasti monet huippukokit on sen ottaneet ja vetäneet itsensä ihan oikeissa elämässä kiikkuun saakka. Chefin vahvuus on juurikin tuo rento ote mihin liittyikin viittaus lähes kulttistatuksen omaavaan Sidewaysiin.

Ang Leen leffan näistä aiheista olinkin jo unohtanut, eli en ole nähnyt ja täytyy etsiä käsiin.

_
 

godspeed

Jäsen
Olen Rocky-elokuvien (joskin se vitososa on todella puuduttava elokuva) ystävä, mutta tämä Creed, joka siis on uusin ko. sarjan filkoista, on yhä katsomatta. Kysynkin siis, että kannattaako sitä katsoa? Onko kyseessä erinomaisen kutososan kaltainen kunnianosoitus Rockylle vaiko kenties pelkkä rahastus legendan kasvoilla, mikä on silkkaa ajanhukkaa?

Katsoin Creedin lähinnä Stallonen takia, jota ilman elokuvaa tuskin olisi kannattanut tehdäkään. Jos kiinnostaa syltyn tarinointi niin siitä vaan, sillä suoritushan on ihan mainio.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Burntia en ole minäkään nähnyt, eikä jostain lukemani arvio "soulless movie about soulless people making soulless food" ei innostanut katsomaankaan.

Chef taas oli pirun toimiva hyvän mielen elokuva. Metapuoltahan tuossa leffassa on se, että Jon Favreau, jonka edelliset elokuvat olivat tarkoissa raameissa tehtyjä ison budjetin rymistelyjä, toteuttaa itseään tekemällä elokuvan kokista, joka kyllästyy huippuravintolan tiukkoihin raameihin ja haluaa toteuttaa itseään.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
13 hours - The secret soldiers of Benghazi on tositapahtumiin perustuva leffa Libyasta ja vuoden 2012 levottomuuksista.

Täytyy todeta, että olin positiivisesti yllättynyt, leffa oli ihan mukaansatempaavaa viihdettä ja vertautuu aika hyvin siihen Blackhawk down- leffaan vuosien takaa. Ihan virkistävä näkökulma tämä yksityisen turvallisuuspalvelun palkkasotilaiden kuvaaminen.

Kyllä mä tätä suosittelisin tämän tyypin toimintaleffoista kiinnostuineille. Myös budjetti tehosteisiin on ollut tarpeeksi iso, että näyttää hyvältä valkokankaalla.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
13 hours - The secret soldiers of Benghazi on tositapahtumiin perustuva leffa Libyasta ja vuoden 2012 levottomuuksista.

Onko tuossa leffassa käsitelty miten USA:n ulkopoliittisen hallinnon osuus tapahtumiin muuten kuin lähetystössä?
Vai onkohan ihan vaan toiminnallinen kuvaus.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jokunen leffa on tullut katsastettua - tahti ei kuitenkaan kovinkaan kummoinen nykyään ole, 1-2 leffaa viikossa.

Christopher Morrisin Four Lions on mustakomedia, jossa pistetään halvalla brittiläisiä jihadisteja - tai sellaiseksi aikovia. Katsoin leffan vasta nyt ensimmäistä kertaa vaikka se on jo puolen vuosikymmentä vanha (ja lojunut minullakin hyllyssä jo useamman vuoden).

Leffan jihadistigalleria on tietyllä tapaa perinteinen, yksi on muslimiksi kääntynyt ja taistelun nimeen vannova pottunenäbritti, hänen ohella joukkoon kuuluu enemmän tai vähemmän yksinkertaisia ulkomaaneläviä joita täydentää yksi jotakuinkin skarppi paki. Ydinryhmän ollessa tämän, on odotettavissa epämääräistä sekoilua ja kommelluksia - ja eriasteisia väärintulkintoja ja hämmentyneitä ihmismieliä. Vaikka ilmassa on kohtalaista parodiointia, tietyt teemat varmasti ovat sellaisia joita oikeassakin elämässä esiintyy ja kuinka näitä epävarmoja oikean ja väärän välillä kamppailevia yritetään sanojen voimalla kääntää sinne jihadismin ja tappamisen puolelle.

Elokuva on ihan katsottava kategoriassaan, siinä on sopivasti draaman aineksia matkassa - sen ohella, että huumorin keinoin lyödään jihadisteja, saa yhteiskunta kokonaisuudessaan ihmisten ohella iskuja vasten kasvoja. Oikeastaan kumpikin kulttuuri - jihadismin nimeen vannovat heistä leffassa muovatun kuvan muodossa kuin myös sitten länsimainen "mcdonalds-kulttuuri".

Mietin vaan, jos Suomessa moinen elokuva tehtäisi, kuinka sankoin joukoin löytyisikään mielensäpahoittajia loukkaantumaan jihadistien puolesta. Huumori on kuitenkin oivallinen ase kaikenmaailman despootteja, jihadisteja ja muita ääri-ilmiöitä vastaan. Ja siksi tavattoman usein nämä em. tahot suhtautuvat hyvin kriittisesti huumoriin, jossa ivataan heille tärkeitä arvoja - ja tämä erottaa meidät heistä. (Olemme parempia!)

*

David O. Russelin Joy on pienimuotoinen - paikoin herskyvä - draamakomedia, jonka keskiössä on Joy (Jennifer Lawrence) ja jota tukee että täydentää kohtalainen joukko näyttelijöitä, joista epäilemättä suurin tähti on Robert De Niro - jonka viimeaikojen leffat ovat olleet kokolailla epätasaisia, josta johtuen hänen tähtensä on ollut jonkinsortin laskussa. (No joidenkin mielestä lasku on ollut jyrkkä jos verrataan hänen parhaiden aikojen suorituksiin - ja allekirjoitan kyllä tämän arvion).

Itse asiassa tämä oli filmografian mukaan ensimmäinen Jennifer Lawrencen tähdittämä leffa jonka katson, olen onnistunut kiertämään aiemmin kaukaa niin Nälkäpelit kuin myös supersankarielokuvat ja kaiken muunkin tuotannon. Minulla ei sen kummempia odotuksia ollut hänen suhteen - mitään en odottanut, joten siihen verrattuna hänen roolisuorituksensa oli paikoin hyvä. Pirteä, kiehtova ja hetkittäin todella kyvykäs suoritus - tarinan alku, keskivaihe pitkälle loppuun oli kiehtovaa ja miellyttävällä tapaa odotuksia nostattavaa, vaikka sitä samalla kuitenkin ennakoi ja tiesi sen millainen loppu näissä elokuvissa - tavallisesti - on. Loppu oli odotettu ja tavanomainen, mutta muutamia hetkiä lukuunottamatta ne viimeiset minuutit eivät kerronnaltaan olleet erityinen huipennus elokuvalle. Dallasin tapahtumiin sitä sisältyi, mutta sen jälkeen "tulevaisuuteen kurkottava" kurkistus oli - hmmm - lattea.

Kokonaisuudessaan katsottava, paikoin pirteä ja raikas ja herskyvä draamakomedia - ei kuitenkaan millään muotoa erityislaatuinen tai sellainen, jonka ehdottomasti haluaisi katsoa uudelleen.

*

Lorraine ja Ed Warrenin tarinoihin perustuva the Conjuring - ohjaajanaan James Wan - oli tästä kolmikosta ehdottomasti paras. Se onnistui olemaan sitä vaikka siihen kohdistuivat ennakkoon kovimmat odotuksetkin, Wanin leffa onnistui täyttämään nämä odotukset - paikoin jopa ylittämään ne.

Conjuringin kohdalla oli olemassa oleva vaara, että leffa lankeaa lajityyppinsä kliseisiin ja sen myötä tiedossa on mahalasku - leffassa Wan kuitenkin onnistui käsitellä Warrenin tarinoihin pohjautuen tapahtumia siten, että lajityypin kliseet eivät nousseet hallitseviksi tai vieneet roolia itse leffalta. Tai näyttelijöiltä.

Olin hiukan tutustunut leffaan ennalta, tiedossa oli se, että moni piti siitä ja sitä oli kehuttukin - leffalle lastattiin odotuksia kohtuullisesti ja kuten alussa viittasin, nämä odotukset leffa täytti - paikoin se jopa ylitti ne. Kirkkaasti!

En nyt ryhdy ruotimaan tätäkään elokuvaan kovinkaan tarkasti. Leffan näyttelijätyöstä todettakoon sen verran, että etenkin Lili Taylor Carolyn Perronina ja Vera Farmiga Lorraine Warrenina tekivät mielestäni leffan ehdottomasti parhaimmat suoritukset. Toisaalta samanmoisen arvon voi antaa elokuvan miljöölle - talo ja pihapiiri, etenkin puu pinen järven rannalla. Nämä kaikki luovat kombinaation, joka antaa voimaa elokuvalle ja kiihdyttää sen paikoin voimakkaan-rytmikkääseen menoon. Tällaisia kauhuelementeillä varustettuja leffoja katsoo mielellään - niissä on syvyyttä ja kerronnan moninaisuutta kiitettävällä tapaa. Samalla henkilöhahmoissa on persoonallisuutta, ne eivät ole pelkkiä "kuvia" yksiulotteisine olemuksineen. Tavallaan onkin yllättävää, että Wan onnistuessaan tässä leffassa näinkin hyvin, mielestäni epäonnistui melkoisesti 2010 ohjaamassaan Riivatussa (Insidious), jossa ei ollut oikein mitään mikä olisi inspiroinut minua tai antanut minulle kauhukokemuksen - ihmettelen edelleen sitä, että mistä se K18-leima on tullut.

vlad
 

godspeed

Jäsen
Tavallaan onkin yllättävää, että Wan onnistuessaan tässä leffassa näinkin hyvin, mielestäni epäonnistui melkoisesti 2010 ohjaamassaan Riivatussa (Insidious), jossa ei ollut oikein mitään mikä olisi inspiroinut minua tai antanut minulle kauhukokemuksen - ihmettelen edelleen sitä, että mistä se K18-leima on tullut.

Conjuring on Manaajan henkinen jatko-osa, mutta tematiikaltaan toimiva, eikä vain mikään ryöstöviljely. K-18 riippuu ihan siitä onko leffa kulkenut tarkastamon kautta. Yleensä neliskanttinen K-18-lätkä kertoo siitä, ettei ole mennyt, sellainen tulee aina jos tarkastusmaksuja ei haluta maksaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Poliittinen satiiri on erittäin vaikea laji, mutta tämä saksalainen elokuva ansaitsee lähes täydet pisteet: Täällä taas (2015) - IMDb

Adolf Hitler herää yllättäen henkiin bunkkeristaan 70 vuotta kuolemansa jälkeen ja jalkautuu saksalaisten pariin sekä mediaan. Lopputulos on pirullisen ja jopa pelottavan osuvaa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jatkiksen kirjoittajat ovat monet juuri tätä 30+ ikäluokkaa, joten veikkaan että varmasti moni on kenties suunnitellut ihan nostalgiatrippinä menevänsä katsomaan uuden Independence Day -elokuvan, kun alkuperäinen oli silloin yläasteikäisenä kova juttu. Uhrasin kuitenkin vapaailtani teidän eteenne, kun kävin katsomassa sen puolestanne, ja kokonaistuomiona sanoisin että odottakaa DVD-julkaisua..

Ilmeisesti tuotannon suunnitelmissa oli alunperin tehdä jatko-osasta kaksiosainen, mutta nyt sitten kuitenkin käsis ympättiin yhdeksi kahden tunnin elokuvaksi. Todellakin leffa kestää "vain" kaksi tuntia (joka on tämän päivän suurelokuvaksi lyhyt kesto, ja olihan jo alkuperäinenkin puoli tuntia pidempi), ja kyllä leffassa jotenkin sellainen läpijuoksun maku olikin. Osa hahmoista, etenkin edellisestä leffasta kierrätetyistä vanhoista hahmoista, jäivät ehkä tämän takia aivan turhiksi koko elokuvan kannalta, ja myöskin uudet keskeiset hahmot jäivät aivan paperinohuiksi. Edellisen leffan lapset ovat kasvaneet noin 25-vuotiaiksi ja vanhempi väki saanut lisää harmaita hiuksia, mutta hahmoja ei ilmeisesti rajallisen ajan takia selitellä yhtään sen enempää, koska oletuksena on että ensimmäinen elokuva on katsottu. Kiireisen kerronnan lisäksi mukana oli vielä isompi ongelma, eli se että leffa meni aivan liiaksi tähtiensota meet aliens tyyppiseksi, jotenkin tämä vain poikkesi jo liikaa alkuperäisen tunnelmasta. Mutta sitä se on, kun alienteknologialla taistellaan vielä kovempaa alienteknologiaa vastaan, ja se vain jotenkin vaikuttaa leffan jännitteeseen..

Jos nyt jotain hyvääkin, niin miellyttävä Jeff Goldblum on aina mies paikallaan, johtuu ehkä siitä että häntä näkyy elokuvissa kuitenkin kohtuu harvoin. Ja toiseksi, onhan tämä näyttävä, eli täysin älyvapaata räimettä kaipaava ei pety. Ja kolmanneksi, ensimmäistä osaa leimannut oksettava jenkkipropaganda oli jätetty nyt lähes kokonaan pois.. vaikkakin epäsuorasti toki jälleen annettiin ymmärtää, että juuri ketkään muut kuin amerikkalaiset eivät korvaansa lotkauta nytkään kun alienit vyöryvät kotiovelle..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös