Jatkoajan leffakerho

  • 2 403 584
  • 12 311

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Tuli vähän jälkijunassa katsottua Mad Max: Fury Road. Aikaisemmat Mad Maxit kaikki katsottua useaan kertaan muksuna sekä aikuisiällä ja aina ovat kyllä kiehtoneet.

Fury Roadissa juoni oli kyllä melkoisen ontto mutta loppujenlopuksi sillä ei niinkään ollut merkitystä. Elokuva oli käytännössä alusta asti kovaa tykitystä ja tapahtumia riitti. Todella upeasti tehty ja näytelty toimintaleffa, jota kyllä uskaltaa suositella kaikille joita vähääkään kiinnostaa tällainen post-apokalyptinen maailma.

Onko Hollywoodissa oikeasti ideat lopussa? Juuri pääsin ihmettelemästä, miksi Point Breakista tehtiin uusi versio, niin nyt huomasin, että Ben Hurista tulee samaten remakea...

Kieltämättä välillä tulee ihmeteltyä näitä remakeja. Ensinnäkin se miksi näitä tehdään uudestaan ja toisekseen kuka näitä halua katsoa? Yleisesti ottaen kaikki remaket ovat alkuperäisiä heikompia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kieltämättä välillä tulee ihmeteltyä näitä remakeja. Ensinnäkin se miksi näitä tehdään uudestaan ja toisekseen kuka näitä halua katsoa? Yleisesti ottaen kaikki remaket ovat alkuperäisiä heikompia.

Niin, katsoin juuri tuon Ben Hurin tietokoneanimaatioita täynnä olleen trailerin... Alkuperäinen näyttää huomattavasti paremmalta, vaikka on kymmeniä vuosia vanha.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko Hollywoodissa oikeasti ideat lopussa?

On, tämä on ollut trendinä jo pitkään, toisaalta remakeja on tehty aina, koska Hollywood on massoille suunnattua teollisuutta ja teollisuudessa usein kierrätetään samoja tuotteita uudestaan. Itse en näe ilmiötä pelkästään negatiivisena, tosin totta on, että remaket ovat usein aika paskoja.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jaha, ollaan jo tuossa pisteessä. Eiköhän vielä Vertigosta ja Godfatheristakin tule omansa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En yleensä katso pissa- ja kakkahuumorin sävyttämiä elokuvia, mutta koskapa Peter Farrellyn (ja uncredited Bobby Farrelly) Dumb and Dumber (Nuija ja tosinuija) on noussut jonkin sortin kulttimaineeseen ja hiljalleen saanut laajemmallakin saralla arvostusta, päätin viimein katsoa sen. No tunnustan, asennoitumiseni oli hiukan skeptinen ja epäilin, että kaikki ansio ja maineen nousu ovat ansaitsemattomia, mutta piruvie, tietyllä tapaa leffa kaikessa päättömyydessään onnistui yllättämään minut positiivisesti.

En ole oikeastaan koskaan pitänyt Jim Carreyn kohelluskomedioista - poikkeuksena Ace Ventura - luontokutsuu - se oli jollain tapaa raikas tuulahdus ja "anarkistinen" isku vasten kasvoja. Mutta muuten nämä "kökkö-komediat" ovat jääneet joko katsomatta tai sitten olen katsonut ne ja todennut tusinatuotteiksi ja tällaisena pidin Dumb and dumber'iakin. Sen sijaan aiemmin olen suuresti viehättynyt Carreyn vakavammista rooleista - osa toki oli komedian sävyttämiä, toisinaan sarkastisen ironiasikin - mutta ehdottoman katsottavia. Tällaisia leffoja ovat esim. Truman Show, Man on the Moon (erinomaisen loistava kuvaus loistavan koomikon Andy Kaufmanin elämästä) ja Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind). Näissä Carrey on ollut ehdottomasti parhaimmillaan - loistavia elokuvia!

Dumb and dumberissa Carreyn aisaparina oli Jeff Daniels - hän on tuttu minulle muutamista elokuvista mutta pääsääntöisesti olen onnistunut ohittamaan hänet panematta sen kummemmin mieleen. No Yksin Marssissa (the Martian) hän jäi mieleeni mutta harvassa ovat ne leffat joissa hän on tähtenä ollut ja jotka olen nähnyt. Katsoin hänen filmografian ja onhan siellä jokunen katsomisen arvoinen leffa, jonkun olen nähnytkin - Speed - kuoleman kyydissä. Steve Jobsin aion katsoa tässä jokupäivä.

Dumb and dumber'ia ei nyt kannata sen syvällisemmin ryhtyä arvioimaan. Se oli omalla tapaa oivaltava, siinä oli hyödynnetty perinteisiä keinoja (joo kyllähän klassinen kusen juonti kohtaus oli huvittava kokonaisuutena). Siinä idiootit olivat rehellisesti idiootteja - nuija ja tosinuija. Repesin kieltämättä komeasti vuoristokohtauksessa Harry Dunen (Daniel) heittäessä lumipallon täysillä Mary Swansonin (Lauren Holly) päähän - tavallaan jotain sellaista päätöntä oli odotettavissa mutta silti se tuli, jotenkin, puuntakaa!

Kaikkiaan katsottava leffa - kiva kokonaisuus!


* * *

Toinen viimepäivinä katsomani leffa on John Carpenterin 80-luvun Prince of Darkness (Pimeyden valtias) - niin yllättävää kuin se onkin, niin tulin katsoneeksi leffan vasta nyt ensimmäisen kerran. Tavallaan hiukan outoa, että kesti liki 30 vuotta kunnes sain katsottua tämän, ainakin jonkin sortin, kulttimaineeseen nousseen kauhuelokuvan.

Prince of Darkness on kyllä katsottava leffa, mutta minusta se ei ollut niin hyvä kuin odotin - se ei vetänyt vertoja Halloweenille, Pako New Yorkista (tai sitten aikuisuuden kynnyksellä ollut vlad pitää leffaa parempana mitä se onkaan), The thing - "Se" jostakin & Christine - jotka ovat niitä mielestäni parhaimpia Carpenterin leffoja.

Tämän päivän kauhuleffojen väliin on mukava katsella vanhempaakin tuotantoa, onhan niissä jotain erilaista ja hetkittäin jotain raikkaampaakin, toisaalta monet tämän päivän teemat ottivat tuolloin ensimmäisiä askeleitaan ja tältä näkökantiltakin leffoja on kiintoisaa katsella. On kuitenkin huomioitava, että tuolloin - joitain poikkeuksia lukuunottamatta - kauhuleffat genrenä laskettiin surutta b-kategoriaan. Tänä päivänä asetelma on jo toinen ja entistä useampi kauhuleffa (kauhuleffojen laajassa genressä) nauttii ansaittuakin arvostusta eikä niitä enää pidetä minään b-luokan tuotantona. Toki niitä b- ja ö-luokan leffojakin mahtuu joukkoon mutta vastapainona on sitten laadukkaita ja arvostusta ansaitsevia leffoja. Toisaalta rajojakin revitään rikki ja se mikä 80-luvulla oli "uskalluksen huippua" on normia tänäpäivänä, tässä suhteessa 80-luvun tai sitä vanhemmat kauhuleffat - poikkeuksiakin toki on - harvoin kykenevät tarjoamaan sellaista mikä nyt ei olisi normi. Mutta silti - onhan näissä vanhemmissa kauhuleffoissa jokin mikä viehättää ja ehkäpä hiukan kauhistuttaakin...

vlad
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Onko Hollywoodissa oikeasti ideat lopussa? Juuri pääsin ihmettelemästä, miksi Point Breakista tehtiin uusi versio, niin nyt huomasin, että Ben Hurista tulee samaten remakea...

En tiedä onko ideat lopussa, mutta tietyllä kauhulla seuraan nykyistä kehitystä jossa remakea pukkaa kohtuullisen tiiviillä tahdilla tuutista ulos. Mietityttää, että mikä järki esim. Ben Hurin remakessa todellisuudessa on, ketä se palvelee?

Kohtalaisen suuri osa niistä remakeista, jotka olen viimeisimpien vuosien kuluessa katsonu ovat olleet korkeintaan keskinkertaisia - sen jollain tapaa ymmärtää, että menestyneistä aasialaisleffoista tehdään myös "hollywood-versio", mutta harvemmin näissäkään tapauksissa jenkki-versio yltää samalle tasolle mihin alkuperäinen leffa ylti. Kovin usein kohtalaisen hyväkin remake menettää tunnelmasta ja sisällöstä merkittäviä teemoja, kun elokuvasta ei välity se aasialainen tunne ja olemus - jo näyttelijävalinnat vaikuttavat suuresti tunteen syntyyn, puhumattakaan sitten paikkakunnista ja maisemista ja kulttuurisesta tunteesta, jonka tämä kokonaisuus muodostaa.

vlad
 
En ole oikeastaan koskaan pitänyt Jim Carreyn kohelluskomedioista - poikkeuksena Ace Ventura - luontokutsuu - se oli jollain tapaa raikas tuulahdus ja "anarkistinen" isku vasten kasvoja. Mutta muuten nämä "kökkö-komediat" ovat jääneet joko katsomatta tai sitten olen katsonut ne ja todennut tusinatuotteiksi ja tällaisena pidin Dumb and dumber'iakin. Sen sijaan aiemmin olen suuresti viehättynyt Carreyn vakavammista rooleista - osa toki oli komedian sävyttämiä, toisinaan sarkastisen ironiasikin - mutta ehdottoman katsottavia.
Kieltämättä Nuija ja Tosinuija on aikalailla komediaelokuvien kärjessä omalla listallani. Ace Venturat ja Sähköputkimies ovat mielestäni myös oikein hyviä, vaikka viimeksi mainittu onkin tituuleerattu miehen yhdeksi flopiksi, mutta mielestäni se on hyvä elokuva. Se ei ehkä ole priimaa tavaraa komediallisesti, mutta jo siinä saa hieman viitteitä Carreyn vakavamman näyttelijyyden potentiaalista. Me kaksi ja Irene on sitten se toinen komediallinen elokuva, jonka nostaisin Nuijan ja Tosinuijan rinnalle, ellen jopa kärkeen hänen tuotannostaan. The Mask (1994) on taas tunnearvoltaan kova juttu ysäriltä. 2000-luvulla nämä hänen komediaelokuvat ovat olleet kehnoja, vaikka Nuija ja Tosinuijan jatko-osa muutaman naurun tarjosikin. "Vakavista" elokuvista pidän Truman Show'sta ehkä eniten.

Mielestäni erittäin hyvä näyttelijä, joka varmasti olisi voinut vetää enemmänkin vakavia rooleja. En tiedä onko osittain tarjonta ollut vähäistä sen takia, että hän lokeroitui jo varhaisessa vaiheessa komediaan ja häneen ei uskottu, vai jostain muusta.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Ilmiöksi noussut Mad Max: Fury Road piti katsoa, kun sitä niin kovasti on hehkutettu. Tiivistettynä: aivan hirveä elokuva. Aivotonta moskaa, joka onnistuu kaikesta toiminnasta huolimatta olemaan myös tylsä. Juoni on olematon, hahmot pinnallisia ja tylsiä ja leffa ei tee oikeastaan mitään muuta kuin toistaa itseään. Tälle tekeleelle jotkut tosissaan halusivat antaa Oscarin? Arvosanaksi 5/10 ja jatko-osat jäävät katsomatta, mikäli niitä tulee.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Muutama leffa tullut katsottua, kolme erilaista elokuvaa - yksi totaalinen pettymys, kaksi olennaisesti parempaa elokuvaa. Aloitetaan pettymyksestä:

James Wan: Insidious eli Riivattu.

Kansikotelossa lukee: "Pelottavin elokuva sitten Manaajan" - Steve O'Brien, WCBS Radio.

Joko Steve on syönyt jotain sieniä tai elänyt liskojen yötä katsoessaan Riivattua tai sitten hän ei ole katsonut kuin kaksi kauhuleffaa - Manaajan ja sitten Riivatun, muuten en voi käsittää, että joku sanoo Riivattua pelottavimmaksi elokuvaksi sitten Manaajan. Manaajan katsomisesta on toki kulunut aikaa useampi vuosi, mutta hataran muistini mukaan se oli kyllä monin verroin pelottavampi (suhteellinen käsite tässä tapauksessa) ja kiinnostavampi ynnä koskettavampi mitä Riivattu, joka ei ollut mitään näistä. Riivattu on mielestäni keskivertoa reilusti surkeampi kauhuelokuva, joka ei pelottanut laisinkaan, joka ei onnistunut tunkeutumaan alitajuntaan ja synnyttämään väristyksiä kautta kehon, eikä siinä ollut riipaisevan vastenmielisiä elementtejä tai mitään todella shokeeravaa, mikä olisi liimannut tuoliin kiinni ja pakottanut pään kääntymään sivuun.

Paskaa paketissa, johon tuli tuhlattua reilut 1½ tuntia.

Seuraava leffa on sitten Tom Hardyn tähdittämä ja Steven Knightin ohjaama Locke.

Jos Riivattu oli täydellistä tusinatavaraa tai jopa jopa sitäkin surkeampi elokuva niin Knightin Locke oli melkoisesti parempi ja kiehtovampi kokonaisuus, siinä kyettiin pitämään yllä jännitettä koko elokuvan (lyhyen) keston verran, mikä oli melkoinen saavutus huomioiden se, että käytännössä elokuva kuvaa yhtä automatkaa kohti Lontoota ja kuinka tämän automatkan aikana Hardyn näyttelemä Ivan Locke menettää kaiken mitä hänellä on ja kaikki tämä yhden ainoan hairahduksen tähden.

Yhden intensiivisen ajomatkan aikana menee vaimo ja sen myötä perhe, sen aikana menee työ, jota hän rakastaa ja joka on hänelle kaikki perheen ohella, eikä Ivan Locken minuuskaan selviä vauriotta ja menetyksittä.

Jatkuvien puheluiden ja keskusteluiden sävyttämä elokuva eteläenglantilaisella moottoritiellä on matka kohti - jotain... Ivan Locke, tie, ohi kiitävät autot, autot jotka ohitetaan, soitetut puhelut, vastaanotetut puhelut - puhelut jotka katkesivat, puhelut joissa luuri lyötiin hänen korvaan. Täydellinen muutos elämässä - tuntematon tulevaisuus. Syntymä ja entisen elämän tuho.

Kolmas elokuva on korealainen Kim Ki-dukin ohjaama Moebius.

Tästä kolmikosta Moebius on kaikella tapaa intensiivisin ja ihmismieltä rajuiten koskettavin elokuva - elokuvan puolitoista tuntia oli todella viiltävä kokemus, hetkittäin elokuva oli jopa ahdistava ja piinaava.

Elokuvan teemana oli perhe, jossa elämän rattaat syöksyvät yksi toisensa jälkeen kadotukseen, jossa ihmisen psyyke riistetään hajalle ja jossa (mainitsemattoman teon) myötä ihmisen seksuaalisuus ja sen kokeminen muuttuu rajulla tavalla. Nuorukaisen, perheen pojan, elämä muuttuu räjähdysmäisellä tapaa äitinsä brutaalin ja julkean teon myötä ja syynä tähän on isän kaksoiselämä, joka suistaa perheen elämän raiteiltaan.

Penis ja sen myötä runkkaaminen tai seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen on elokuvan keskiössä - ihmisen perimmäiset tarpeet, seksuaalisuus ja tarpeiden tyydyttäminen.

Epätoivo, jonka kautta nuorukainen ja sen myötä isänsä löytävät toivon, joka tämäkin lopulta romahtaa ja nyrjähtäneellä tavalla seksuaalisuus suuntautuu aivan väärään kohteeseen - äitiin.

Elokuvan kohtaukset olivat useamman kerran sellaisia, että oli vedettävä henkeä - huokaistava syvään ja hetken (tai pidemmänkin ajan kuin hetken) pääkopassa viivähti ajatus siitä, että mitä seuraavaksi silmien eteen tulee.

Piinaavaa tyydytyksen hakemista, brutaalia tyydytyksen täyttämistä ja nautinnon saamista.Lopulta murha ja itsemurha sekä - kaiken tämän aiheuttajan ja synnyttäjän "tuhoaminen".

Kim Ki-dukin Moebius kuuluu parhaimpiin ohjaajan elokuviin jotka olen nähnyt.

vlad
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
@vlad : se Insidiouksen eka osa oli minustakin todella heikkoa paskaa, sen takia olin suuresti yllättynyt, kun jatko-osa olikin vähän parempi ja vähintäänkin mukiinmenevää kauhua.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuli tsekattua Philippe Petitin twin tower valloituksesta kertova The Walk. Ristiriitaiset fiilikset. Ensinnäkin tarina on mielenkiintoinen ja suurin positiivinen asia elokuvassa on Robert Zemeckiksen satumainen ohjaus, se itse asiassa tekee elokuvasta katsottavan tarinan ohella jonka tietty pystyy katsomaan vaikkapa dokkareistakin. Ehdottomasti ohjaajan näköinen elokuva, mutta näyttelijät suorittavat vain ok tasolla, odotin vähän suurempia onnistumisia siltä saralta mutta jää hiukan etäisiksi ajatellen tarinaa ja ohjausta mitkä olisi mahdollistanut vieläkin paremman kokonaisuuden. Enkä oikein ymmärtänyt sitä useasti toistuvaa vapauden patsas monologia, oli mielestäni kökkö idea, eikö sen olisi voinut tehdä vain kasvottomalla kerrontaäänellä. Arvosanaksi semi-ok

_
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pistetääs vielä toinenkin perään, eli tsekkasin vihdoin NWA:sta kertovan Straight Outta Comptonin ja ylitti vieläpä suuret odotuksetkin. Kerrassaan huikea elokuva missä on musiikki juuri niin isossa roolissa kun kuuluukin ja kuulostaa hyvältä ääniraidalla, vahva ja toimiva tarinan kerronta sekä Paul Giamatti tuomassa a-luokan näyttelijätyötä amatöörien oheen, eikä siinä mitään nämä amatöörit varsinkin O'shean oma skloddi suoriutuu pirun hyvin roolistaan. Tottakai tässä pitää olla intressejä bändiä ja tarinaa kohden että saa kaiken irti, itselle NWA oli iso juttu 90-luvun vaihteessa niin tätä on odotettu ja pirun hyvin toiteuttivat sen. Menee kaikkien aikojen musiikkiaiheisten elokuvien eliittiin. Arvosana muthafuckin' ten points.

_
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Katselin Netflixistä leffan He never died ja pitää myöntää, että olipa hyvä ylläri. Lähtökohta kun oli kertomus syrjäytyneestä kannibaalista, joka on erakoitunut yhteiskunnasta juurikin epänormaalien käytöstensä vuoksi. No mitä tuli vastaan? Sanoisin, että erittäin nautittava kokonaisuus ja päähenkilönä Henry Rollins, joka vaikutti mm Black Flag bändin keulahahmona. Luvassa ERITTÄIN kuivaa huumoria ja nimenomaan tiukassa paketissa. Leffa kesti juurikin sopivan ajan ja jätti kyllä sellaisen wtf- fiiliksen.

Rollins karismaattisena kannibalina teki kyllä sellasta jälkeä, että ei tosikaan. Jos Netflix löytyy kotoa ja pitää ironisesta huumorista niin kandee tsekata. En tiedä onko leffa vuokrahyllyssä mutta jos löytyy niin rohkeasti katsantoon. Tuskin petyt.

Omassa sarjassaan 4/5

Edit. Jotenkin aistin, että nimimerkki @vlad voisi pitää tästä rainasta.
 
Viimeksi muokattu:

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Leffateatterissa kävin katsomassa Metsästäjä ja talvinen taistelu -elokuvan kun nettikilpailusta voitin liput ennakkonäytökseen.

Siis penskana mä katselin Ramboja ja nyt Lumikkia ja seitsemää kääpiötä, heh. Mutta oli se vähän parempi kuin mitä kuvittelin. Niillä laseilla katsottiin.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Poikani Kevin oli hurja. Hän se vastusti kaikkea, maan ja taivaan väliltä.
Itse dokumentti oli kuitenkin aika tylsä, joten jätin keskeen puoleenväliin.
Kuitenkin ihan ok lähellä 3 tähteä, tosin avasi kortit jo ihan alussa. Jaah.
 
Dwayne Johnson vahvisti twitterissä, että hän on mukana Jumanjin rebootissa. Mukana on myös vissiin Kevin Hart... Aina vähän itkettää, kun Hart saa töitä, joten eihän tämä nyt hyvä juttu ole mitenkään.

Ensi kuussa saa muuten ensi-iltansa Angry Birds leffa, jonka trailereilla on kymmeniä miljoonia katsojia, mutta silti elokuvan taloudellinen menestys taitaa olla vähän niin ja näin, sillä Angry Birds alkaa olla unohdettu suuruus. Varmaan ihan hyvä leffa lapsiperheille, mutta ei se ainakaan minussa mitään suuria odotuksia herätä trailerien perusteella.
 

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Dwayne Johnson vahvisti twitterissä, että hän on mukana Jumanjin rebootissa. Mukana on myös vissiin Kevin Hart... Aina vähän itkettää, kun Hart saa töitä, joten eihän tämä nyt hyvä juttu ole mitenkään.

Ensi kuussa saa muuten ensi-iltansa Angry Birds leffa, jonka trailereilla on kymmeniä miljoonia katsojia, mutta silti elokuvan taloudellinen menestys taitaa olla vähän niin ja näin, sillä Angry Birds alkaa olla unohdettu suuruus. Varmaan ihan hyvä leffa lapsiperheille, mutta ei se ainakaan minussa mitään suuria odotuksia herätä trailerien perusteella.

uuuh.. Jumanjin paluu.. Kaikkea sitä keksitäänkin.

Angry Birds sen sijaan kiinnostaa, toki johtuen suomalaisuudesta. Itsekin olen trailerit katsonut ja oma fiilikseni on, että ei elokuva nyt kovin huonokaan voi olla. Ongelmaksi voi koitua vain se, että se ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen aikuisten näkökulmasta. Lapseni (4 ja 6v.) ovat höpöttäneet trailerin nähtyään jo yli puoli vuotta, että koska se tulee elokuviin.
Voisin lyödä pääni pantiksi, että Suomessa elokuvan tulee näkemään 100 000 silmäparia.

Tänään bongasin YouTubesta uuden Jason Bourne-elokuvan trailerin! Leffan pääjuonio voi olla vähän kevyt, koska suuri juonikuvio saatiin jo alkuperäisessä trilogiassa loppuun. Se ei kuitenkaan tee leffasta automaattisesti huonoa. Varsinkin kun Matt Damonin vastavoimaksi on näköjään hommattu Tommy Lee Jones. Ei huono, ei huono.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
että Suomessa elokuvan tulee näkemään 100 000 silmäparia

Puuttuuko tästä nolla perästä. Kyllä nyt 100 000 helposti AB -elokuva kerää, taitaa olla vielä kohtuu laadukas produktiokin ja täysin verrattavissa muihin isoihin piirrosproduktioihin mitä lähivuosina on nähty. Toivottavasti tulee menestystarina, pelin se suurin elinkaari alkaa olla lopussa joten jos teema ottaa uuden nosteen se ottaa sen tämän myötä. Sanotaan nyt että ainakin 300 000 tulee keräämään katsojia, tätä käy katsomassa niin lapset kuin sitten vanhemmatkin ihan mielenkiinnosta. Hyvät arvostelut auttaisivat.

Pari traileria itsekin tsiigasin aamulla, loppuvuosi on hyvä elokuvavuosi. Odotuslistalla ainakin Jason Bourne Paul Greengrassin ohjaamana, Blood Father missä ilkeä ja vakuuttava Mel Gibson, Nice Guys jonka kirjoittanut sama joka rustasi Tappavan Aseen ja Viimeisen Partiopojan, niin ja tuo Michael Keatonin McDonalds elokuvakin vaikutti ihan tyylikkääästi tehdyltä.

_
 
Viimeksi muokattu:

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Puuttuuko tästä nolla perästä. Kyllä nyt 100 000 helposti AB -elokuva kerää, taitaa olla vielä kohtuu laadukas produktiokin ja täysin verrattavissa muihin isoisin piirrosproduktioihin mitä lähivuosina on nähty. Toivottavasti tulee menestystarina, pelin se suurin elinkaari alkaa olla lopussa joten jos teema ottaa uuden nosteen se ottaa sen tämän myötä. Santotaan nyt että ainakin 300 000 tulee keräämään katsojia, tätä käy katsomassa niin lapset kuin sitten vanhemmatkin ihan mielenkiinnosta. Hyvät arvostelut auttaisivat._

Voi olla että menee yli 300t katsojan määriin, mutta otin tuon 100t rajaksi, koska siihen luotan varmasti. Miljoona ei mene rikki. Seuraava joka voi hakea miljoonan katsojan rajaa on uusi Tuntematon.
Wikipedian mukaan vain kolme suomalaista elokuvaa on ylittänyt miljoonan rajan (suomessa)
1 Tuntematon sotilas, 2 800 000, 1955
2 Kulkurin valssi, 1 500 000, 1941
3 Täällä Pohjantähden alla, 1 020 000, 1968
Suomessa on kuitenkin harvassa ne elokuvat, jotka ylittävät edes 100t katsojan määrän. Lastenelokuvista esim. Risto Räppääjä-elokuvat ovat noihin määriin yltäneet. Toivotaan elokuvalle menestystä, mutta enemmän toivon, että elokuva on oikeasti hyvä.
 
Mutta silti - onhan näissä vanhemmissa kauhuleffoissa jokin mikä viehättää ja ehkäpä hiukan kauhistuttaakin...

Itselleni vanhemmissa kauhuelokuvissa on hivenen parempi tunnelma. Niissä on monesti joko tyyntä-myrskyn-edellä-fiilistä (esim. Hellraiserissa Kirsty katselee outoa hoboa rauhassa, pienessä tuulen vireessä) tai niissä kevyt popahtava tunnelma, joka muuttuu jossain välissä vasta painostavaksi. Nykykauhuelokuvissa tuntuu siltä, että tekijät pyrkivät alusta asti painostavaan tunnelmaan ja se ns. köykäinen osuus kestää korkeintaa viisi minuuttia eikä siihen enää palata. Näin ei sitten jotenkin tule sitä tunteiden vuoristorataa. Uudemmissa sitten jotenkin odottaa sitä outoutta kaiken aikaa, vaikka tietysti genre käskee odottamaan aina jotain omituista.

Tietysti, molempien ajanjaksojen tuotannoissa löytyy molempia esimerkkejä riittävästi vaan noin itse sen koen. Saattaa olla, että on tullut katottua väärät leffat tai aika on kullannut muistot :)
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
90-luvun loppupuolella tehtyä Todd Solondzin Happinessiä ei voi muuta kuin suositella, siinä edesmennyt Philip Seymour Hoffman tekee loistavan työn runkkarina ja muutoinkin elokuva on loistelias musta-komedia. Kannattaa katsoa!

Olen nyt nähnyt tämän kahteen kertaan. Kuulunee elokuviin, jotka jokaisen on nähtävä elämänsä aikana. Kaikki eivät varmaan ole valmiita elokuvaa käsittelemään tai ymmärtämään. Sanoman voisi tiivistää: It's OK, everybody else is fucked up too - Kaikki muutkin on perseestä. Kun kaikki ymmärtäisivät tuon, niin maailma olisi aika paljon aidompi ja helpompi paikka elää. Elokuva oli sen verran raaka, että se vaan saattaa aiheuttaa suuressa yleisössä enemmänkin hylkimisreaktion kuin laittaa ajattelemaan. Sen takia pointti olisi luultavasti tavoittanut suuremman yleisön, jos elokuva olisi tehty hieman kevyemmällä otteella. Nyt saattaa käydä niin, että ne, joille elokuvalla olisi eniten annettavaa, eivät sitä ymmärrä.

Huumori oli todella mustaa. Pari omaa suosikkikohtaa, jotka jäivät mieleen:

- well, i guess we all have our plusses and minuses (ja tähänhän tämä elokuva mun mielestä tiivistyy)

- would you fuck me? - no, id jerk off instead.

Hoffman oli loistava ja muutkin roolisuoritukset oli mun mielestä hyviä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kuulunee elokuviin, jotka jokaisen on nähtävä elämänsä aikana.
Vastaaviin voisi lukea myös Hoffmanin tähdittämän ja Charlie Kaufmanin ohjaaman Synecdoche, New York. Vaatii tietynlaista mielialaa että elokuvan pystyy katsomaan, käsittelemään ja nauttimaan siitä. Edesmennyt kriitikkolegenda sanoo osuvasti tästäkin samaa mitä yllä sanottiin tuosta Todd Solondzin elokuvasta:
Chicago Sun-Times Roger Ebert
I think you have to see Charlie Kaufman's Synecdoche, New York twice. I watched it the first time and knew it was a great film and that I had not mastered it. The second time because I needed to. The third time because I will want to.

Muutama kuolematon quote:
Caden Cotard(Hoffman):I will be dying and so will you, and so will everyone here. That's what I want to explore. We're all hurtling towards death, yet here we are for the moment, alive. Each of us knowing we're going to die, each of us secretly believing we won't.

Tai legendaarinen papin puhe, tässä loppuosa:
“So you spend your time in vague regret or vaguer hope that something good will come along, something to make you feel connected, something to make you feel cherished, something to make you feel loved. And the truth is is, I feel so angry! And the truth is, I feel so fucking sad! And the truth is, I’ve felt so fucking hurt for so fucking long and for just as long, I’ve been pretending I’m okay, just to get along!

“I don’t know why. Maybe because…no one wants to hear about my misery…because they have their own.

Fuck everybody. Amen.”

_
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Katselin tuossa kaikki Taken-leffat ja pidän tuota trilogiaa aika vaihtelevana laadultaan.

Ykkönen oli erinomainen toimintaleffa, jossa Liam Neeson teki yhden parhaista suorituksistaan. Kerronta eteni luontevasti, toimintaa löytyi ja päähenkilö oli sopivan ihmisraunio tällaiseen elokuvaan.

Toinen osa jäi mieleen siitä että se ei jäänyt mieleen, koska se oli erittäin vaisu elokuva. Hahmoista ja tarinasta ei saanut juurikaan kiinni ja kliimaksi jäi uupumaan.

Kolmonen oli parannus (intensiivisyys, toiminnan määrä jne.) kakkoseen nähden, muttei se avausosalle pärjännyt. Omat hetkensä sillä silti oli, erityisesti Forest Whitakerin mainio poliisirooli miellytti meikäläistä.

Omissa papereissani Taken on neljän ja puolen tähden elokuva, Taken 2 jää kahteen tähteen ja Taken 3:lle lävähtää kolme tähtöstä. Vaihteluväliä siis on.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Itselleni vanhemmissa kauhuelokuvissa on hivenen parempi tunnelma. Niissä on monesti joko tyyntä-myrskyn-edellä-fiilistä (esim. Hellraiserissa Kirsty katselee outoa hoboa rauhassa, pienessä tuulen vireessä) tai niissä kevyt popahtava tunnelma, joka muuttuu jossain välissä vasta painostavaksi. Nykykauhuelokuvissa tuntuu siltä, että tekijät pyrkivät alusta asti painostavaan tunnelmaan ja se ns. köykäinen osuus kestää korkeintaa viisi minuuttia eikä siihen enää palata. Näin ei sitten jotenkin tule sitä tunteiden vuoristorataa. Uudemmissa sitten jotenkin odottaa sitä outoutta kaiken aikaa, vaikka tietysti genre käskee odottamaan aina jotain omituista.

Tietysti, molempien ajanjaksojen tuotannoissa löytyy molempia esimerkkejä riittävästi vaan noin itse sen koen. Saattaa olla, että on tullut katottua väärät leffat tai aika on kullannut muistot :)

On toki täsmennettävä sen verran, että on suuri joukko vanhempia kauhuleffoja joissa on osattu rakentaa oivallinen tunnelma ja ne ovat edelleen ehdotonta genren kärkeä - lainaamassasi viestissä jätin ajatuksen ehkäpä hiukan liikaa auki ja sen myötä syntyi hiukan vääristynyt kuva omista tuntemuksistani. Lähinnä tarkoitin näitä 80-luvun amerikkalaisia kauhuelokuvia, joissa on jo elokuvallisesti tiettyä kunnianhimoa havaittavissa, tarkoituksena on päästä tietystä kauhuelokuviin liitetystä (todellisesta) "leimasta" eroon, mutta genre ei kuitenkaan vielä kokonaisuutena päässyt eroon tästä leimasta, joka edellisten vuosikymmenten kuluessa siihen oli b-luokan kauhuleffojen myötä isketty.

Edelleen viihdyn todella paljon monien vanhempien kauhuleffojen parissa, Kubrickin Hohto nyt on eräs tällainen leffa, mutta yhtälailla Carpenterin the Thing on kestänyt aikaa todella hyvin - itse asiassa The Thing from Another World (ohj. Hawks & Nyby) vuodelta 1951 oli onnistunut elokuvana . Jos siirrytään 60-luvun puolelle niin Polanskin Rosemaryn painajainen on tunnelmaltaan sellainen, joka on jäänyt mieleeni pysyvästi.

Tietty toisinaan on ihan hyvä, että siirrytään mahdollisimman nopeasti siihen kauhuun kerronnassa, mutta yleisesti ottaen pidän itsekin kauhuelokuvista, joissa tunnelma kehittyy hitaasti mutta vääjäämättömästi - mennään kohti huipeunnusta hyppäämättä siihen suoraan muutaman minuutin kerronnan jälkeen.

vlad
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Täällä nyt toistuu nämä samat kliseet taas. Siis eikö kaikki sen nyt tiedä, että Hohto on kauhuleffojen kingi ja Rosemaryn painajainen on jees, että kauhu tulee rakentaa hiipimällä eikä heti alusta valtavalla tehostemässyllä. Toki se pitää sanoa erikseen, että Hellraiser sucks.

Niin ja kauheimpia leffoja on Jasonit. Kauhua on juuri se, että ei riitä että sen kauhean hirvityksen tappaa, tappaa uudestaan ja vielä, vaan aina se tulee sieltä, pahimmillaan nousee haudasta kuolleista, eksyy jopa Manhattanille teurastamaan (liki) viattomia sydänkäpyläisiä. Kauheaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös