Minusta itsemurhat voi jakaa kahteen tyyppiin:
2. Syrjäytymiskierre, velkaa, yksinäisyyttä, työttömyyttä, eikä toivoa työllistymisestä. Tällöin kannattaa tappaa itsensä.
Voin sanoa että ei todellakaan kannata. Tuollaisissa tilanteissa on ajauduttu vahvaan putkinäköön, missä ei nähdä mahdollisuuksia ja hyvää elämässä. Yleensä se johtuu päihteistä ja/tai mielenterveysongelmista, mitkä molemmat ovat tietyissä määrin hoidettavissa. Toki raha-asiat ovat raskaita, mutta raha on vain rahaa. Helppoa toki sanoa, mutta tottahan se on.
Syrjäytymiskierre voidaan katkaista, työllistyminen on täysin mahdollista, velkajärjestelyjä voi tehdä ja kavereita on maailma täynnä, jos ja kun niitä haluaa löytää.
Ei se tarvi muuta, kuin hetkellisen oman elämän hallinnan menettämisen jonkun kriisin (ero, työttömyys, masennus tms). Kun asioita ei saa vaan hoidettua, niin yhtäkkiä sulla on jo tikkua pystyssä ulosottoon. Seuraavaksi huomaat että rahat ei riitä vuokraan, ruokaan ja työssäkäyntiin. Jos oikein menee perseelleen, niin saat häädön kämpästä, ja siinä kaatuu ne viineiseviim dolinopalikat. Eipä se sen enempää vaadi.En minä tiedä mistä tämä raha kaiken pahan alkuna ja juurena on vedetty, mutta ehkä ymmärrys ei riitä pidemmälle.
Ei se tarvi muuta, kuin hetkellisen oman elämän hallinnan menettämisen jonkun kriisin (ero, työttömyys, masennus tms). Kun asioita ei saa vaan hoidettua, niin yhtäkkiä sulla on jo tikkua pystyssä ulosottoon. Seuraavaksi huomaat että rahat ei riitä vuokraan, ruokaan ja työssäkäyntiin. Jos oikein menee perseelleen, niin saat häädön kämpästä, ja siinä kaatuu ne viineiseviim dolinopalikat. Eipä se sen enempää vaadi.
Internet-julkkiksista täytyy ihailla tässä suhteessa Pasi Viherahoa. Ulosotossa niin paljon, että yksi elinikä ei riitä niiden maksamiseen, mutta se ei haittaa. Jos ei elämä ole tarjonnut paljon, niin leikitään sitten niillä palikoilla mitä on. Ymmärrän kyllä, että kaikista ei ole samaan, mutta Pasi voisi olla esimerkkinä miten voi elää merkityksellistä elämää ilman rahaakin.
Yleensä se johtuu päihteistä ja/tai mielenterveysongelmista, mitkä molemmat ovat tietyissä määrin hoidettavissa.
koko viesti
@mjr arveli, että itsemurha on harvoin rationaalinen ratkaisu, mutta mm. Hesarin taannoisen laajan niukkuuskyselyn tulosten perusteella se voi olla rationaalinen ja pidempään harkittu teko.
Eli objektiivisesti ajatellen uskon että suurin osa itsemurhista on irrationaalisia ja turhia ja siis silkkaa tuhlausta.
Kerrotko tuon samaistuen pysyvästi köyhän ja syrjäytyneen tilanteeseen vai perustuuko sanomasi tukevasti keskiluokkaisen kokemukseen?
Sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluisi julkisen terveydenhuollon tarjoama pehmeä ja inhimillinen itsemurha. Ei tarvitsisi kiusata junakuskeja ja ajella rekkojen nokkiin.
Allekirjoitan kyllä sen mitä kirjoitit. Tietyllä tavalla kyse on keinojen ja vaihtoehtojen määrästä. Silloin kun ne on oikeasti nollassa niin voi olla aivan järkevääkin kaikessa karmeudessaan poistua tästä elämästä. Liian monesti se vaan tapahtuu siten että niitä keinoja oikeasti vielä on olemassa, mutta niitä ei enää nähdä tai pystytä näkemään.Näissä vastauksissa kiteytyy pitkälti se mitä kirjoititkin syrjäytymisestä ja itsemurhasta ratkaisuna elämän mittaiseen ahdinkoon. Toisin kuin @WildThing arveli niin ei näissä vastauksissa taida olla kyse niinkään päihteistä tai mielenterveysongelmista vaan pitkään jatkuneesta syrjäytymisestä, ahdingosta ja tarpeesta saada edes jossain asiassa elämäänsä kontrollia.
Täyttä totta koko viesti valitettavasti.Mielenterveystyö on ajettu alas. Jos menee päivystykseen, kertoo itsemurha-aikeistaan ja pyytää päästä osastolle, niin ei pääse. Kotiin lähetetään. Terapioihin pääseminen on liki toivotonta, eikä terapioita makseta kuin ihmisille, jotka nähdään tulevaisuuden veronmaksajina. Heikoimmassa asemassa olevat niitä eivät saa.
Työtä ei syrjäytynyt saa, ei edes silloin, kun ei ole päihdeongelmaa. Monet eivät myöskään työtä tahdo, koska syrjäytyneenä on vaikea nähdä työnteon merkitystä ja arvoa.
Tarpeita kartoittava yksilöllinen sosiaalityö on lakkautettu. Toimeentulotuen minimistäkin eli 470 eurosta voidaan vielä leikata 40 %. Kela on myös alkanut ketjuttaa leikkauksia, vaikka sen ei pitäisi lain mukaan olla mahdollista. Jos ei suostu hakemaan töitä tai juoksemaan vittuilutilaisuuksissa, tuo on kohtalo.
Suomalaiset miehet tekevät eniten itsemurhia 41-45-vuotiaina ja naiset 46-50-vuotiaina. Kaipa tuossa iässä ihmisille rupeaa hahmottumaan, että tästä ei enää nousta. Tarjolla on vain lohduton köyhyys ja viranomaisen vittuilu aktiivimalleineen ja leikkauksineen.
Ystävien saaminen aikuisiässä on äärimmäisen harvinaista ja vaikeaa, etenkin, kun ei ole rahaa tehdä mitään eikä mennä mihinkään. Yleensäkin erityisesti suomalaisilla miehillä on olemattoman vähän ystäviä, monilla ei ainuttakaan todellista.
Allekirjoitan kyllä sen mitä kirjoitit. Tietyllä tavalla kyse on keinojen ja vaihtoehtojen määrästä. Silloin kun ne on oikeasti nollassa niin voi olla aivan järkevääkin kaikessa karmeudessaan poistua tästä elämästä. Liian monesti se vaan tapahtuu siten että niitä keinoja oikeasti vielä on olemassa, mutta niitä ei enää nähdä tai pystytä näkemään.
Tarpeita kartoittava yksilöllinen sosiaalityö on lakkautettu. Toimeentulotuen minimistäkin eli 470 eurosta voidaan vielä leikata 40 %. Kela on myös alkanut ketjuttaa leikkauksia, vaikka sen ei pitäisi lain mukaan olla mahdollista. Jos ei suostu hakemaan töitä tai juoksemaan vittuilutilaisuuksissa, tuo on kohtalo.
Mulla kans yhden kaverin isä on veturinkuljettaja. Useampikin itsari tullut myös kohdalle. Sanoi tosin että hän on kylmittänyt ittensä siinä asiassa. Sen kuulemma näkee jo kaukaa että nyt on kaveri kiskoilla joka haluaa vaihtaa hiippakuntaa. Ainoo mitä pystyy tekeen on laittaa silmät kiinni. Jarruttaan ei kerkee eikä kaistaa voi vaihtaa. Aika karua.Sitten yhden kaverin isä on veturinkuljettaja, ja on ajanut muistaakseni kolmen kaverin yli vuosikymmenien aikana. Ja joka kerta on tarvittu sairaslomaa, terapiaa ja muuta mukavaa. Tuumasi ettei tuohon totu, eikä edes tarvitse.
Nyt tarvitaan ihan käytännön vinkkejä, eli mikä on paras tapa päättää tämä kurjuus?
En omista aseita, enkä riittäviä lääkkeitä. Hirttäytymisessä arveluttaa epäonnistumisen mahdollisuus (jospa jääkin henkiin vihanneksena). Auton tai junan alle en halua kävellä, koska en tahdo traumoja sivullisille. Täällä maaseudulla ei ole edes riittävän korkeita paikkoja hyppäämiseen, mihin pätee muutenkin sama pelko, kuin hirttäytymiseen (eli henkiin jääminen)
Jos 99/100 tuntee epäonnistuvansa, mutta edes kerran sadasta tuntee onnistuvansa niin silloin on syytä elää. Sinä olet vielä nuori mies ja tulet saamaan paljon onnistumisen tunteita elämässäsi.Rumpuäänitysten epäonnistuminen, raskas väsymys, uudet pakkoajatukset ja pari vituttavaa kymmenen maalin änäritappiota suistivat raiteiltaan.