Itsemurha

[Silkkeri]

Itse olen sairastanut masennusta teini-iästä lähtien suunnilleen 15 vuotta ja kyllähän tätäkin ajatusta on tullut aika paljon pyöriteltyä huonoimpien vaiheiden aikaan. Välillä kaikki on tuntunut niin paskalta, että olisi vaan halunnut pois ja taas välillä kaikki on ollut niin yhdentekevää, että yhtä hyvin voisi vaan lähteä. Toistaiseksi allekirjoittanut on pysynyt elävien kirjoissa ihan vaan sillä ajatuksella, että niin paskaa kun elämä on välillä ollutkin, ei sen jälkeisistä tapahtumista ole mitään tietoa ja nykyinen elämä on kuitenkin mahdollisesti se ainoa, joten katsotaan tämä kortti nyt vielä vähän pidemmälle. Haudassa kyllä kerkeää mädäntyä ihan tarpeeksi kauan muutenkin.

Toki ajatuksena itsemurha on ollut mukana jo pitkään. Esimerkiksi joissain elämänvaiheissa olen tarkoituksella antanut välieni viilentyä kaikkiin läheisiini, jotta mahdollinen poislähtö ei ehkä kirpaisisi ihan niin paljon kuin jos oltaisiin todella läheisiä. Oikeastaan sillä tiellä ollaan edelleen, vaikka muutama suhteellisen läheinen ihminen onkin. Tavallaan pidän ovea raollaan molempiin suuntiin. Mikään syyllisyydentunto tai huoli muiden ihmisten kärsimyksestä ei kuitenkaan toimi varsinaisena esteenä, sillä olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisellä tulee olla täysi oikeus päättää omasta elämästään tai sen päättymisestä. Jos itsemurhan tekeminen on itsekästä, yhtä lailla itsemurhan tehneelle suuttuminen on itsekästä. Kuoleman sureminen on muutenkin noin pohjimmiltaan aika itsekästä toimintaa. Ollaan surullisia siitä, että toisella oli merkitystä omassa elämässä ja se vietiin pois. Täysin luonnollista, mutta itsekästähän se on.

Oma suhteeni itsemurhaan on suhteellisen analyyttinen ja vailla suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Tässäkin ketjussa on paljon puhuttu vihan tunteista itsemurhan tehnyttä kohtaan ja siitä, kuinka olisi ollut paljon ihmisiä auttamassa mutta apua ei otettu vastaan. Itse en koe, että muilla ihmisillä olisi mitään sellaista apua tarjottavana tässä asiassa jota erityisesti kaipaisin. Jos joskus päädyn lopulliseen ratkaisuun, tilanne on todennäköisesti sellainen, että olen lopulta punninnut olemattomuuden paremmaksi vaihtoehdoksi kuin olemisen. Mistään hetken mielijohteesta tuo päätös ei tule ja apua tarjoavat henkilöt ovat ainoastaan häiriötekijöitä siinä vaiheessa. Toki tuota ennen on paljon muita vaiheita ja niissä läheisillä on oma tärkeä paikkansa.

Oma suhteeni elämään vaan ei ole sellainen, että sitä pitäisi väkisin jatkaa. Jos elämä tuntuu jatkuvasti ja pitkäkestoisesti sietämättömältä. itsemurha on mielestäni hyvin samankaltainen ratkaisu kuin jatkuvissa kivuissa elävän potilaan armokuolema. Muutama tapaushan maailmalta jo löytyy, jossa vakavista mielenterveyden ongelmista kärsiville on myönnetty eutanasia. Ainakaan noissa tapauksissa eivät sivulliset, kuten rekkojen ja junien kuljettajat, joudu kärsimään.

 

[Prof. Puck]

Tätä nyt ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta sanon kuitenkin. Ymmärrän että itsemurhaa vakavasti suunnitteleva ihmisen on monella tapaa sekaisin eikä kykene tunnetasolla tai loogisesti normaaliin ajatteluun, mutta mikä on se mekanismi, että pitää vaarantaa/riistää toisilta (täysin sivullisilta) ihmishenki myös, esimerkiksi päin toista autoa/rekkaa ajaessa? Jos itsemurhasta voi joskus puhua itsekeskeisen mulkkumaisena ratkaisuna, niin juurikin tällaisissa tilanteessa, sillä onhan niitä tapoja tappaa itsensä muitakin, varmempia ja sivullisia vaarantamatta! Täysin anaalista tuon mulkun selitys, ettei tajunnut kyseessä olevan mopoauto.

Läheinen serkkuni menehtyi juuri kyseisellä tavalla (yli 25 vuotta sitten), kun itsemurharatkaisuun päätynyt oli päättänyt, että vastaanajava serkkuni sai toimia nokkakolarin toisena osapuolena. Eikö se olisi helpompaa ja tuloksellisesti varmempaa ajaa kahtasataa päin kiviseinää ilman turvavyötä jos autolla haluaa välttämättä päivänsä päättää?

Jos joku itsemurhaa hautova sellaiseen ratkaisuun päätyy että täältä on pois päästävä nopeutetulla aikataululla, niin älkää ainakaan täysin syyttömiä sivullisia viekö mukananne!

 

[pettter]

Tosta autolla toista päin -jutusta ja muustakin muiden vahingoittamisesta tuli mieleen että monikohan toteuttaa tai haluaisi toteuttaa ei pelkästään haaveensa esimerkiksi matkustelun muodossa vaan enemmänkin mietin että tekisi vaikkapa jonkun isomman rikoksen. Pankkiryöstössä tai vastaavassa on riski jäädä kiinni, mutta on myös mahdollisuus elää rahojen kanssa. Jos nakki napsahtaisi niin tusauttaisi aivonsa pellolle kuten muutenkin tekisi. Tai sitten toteuttaisi jonkun seksuaalisen fantasiansa vielä kun voi, esimerkiksi raiskailisi muijia kunnes jää kiinni ja sitten kuula kalloon naps. Ehkä ne tietty on sellaisessa tilassa, ettei mieti muuta. Vai pitäiskö sanoa että edes joku pienen pieni järki päässä, heh.

Yst. terv. nimim. Oonko friikki?

 

[Byvajet]

mutta mikä on se mekanismi, että pitää vaarantaa/riistää toisilta (täysin sivullisilta) ihmishenki myös, esimerkiksi päin toista autoa/rekkaa ajaessa?

Se on helppo tapa. Mitä helpompia itsemurhan tekemisen tapoja on tarjolla, sitä enemmän itsemurhia tehdään. Tekotapaan vaikuttaa psykologinen kynnys, jolla seisoessaan itsetuhoinen mittaa sekä itsemurhaan vaadittavan psyykkisen ponnistuksen että tuloksen varmuuden.

Pienen kynnyksen tapoihin kuuluvat tappavat lääkkeet. Lääkärit tekevätkin paljon itsemurhia. Suomalaiset naislääkärit päätyvät kuolemaan oman käden kautta yli neljä kertaa useammin kuin muut ylemmät toimihenkilönaiset. Mieslääkärien itsemurhalukujen taas on raportoitu olevan yli kaksinkertaiset verrattuna muihin ylempiin toimihenkilömiehiin.

Toinen helppo tapa on ase. Muistaakseni pari sataa itsemurhaa vuodessa tehdään aseilla. Aseen käytön kynnys on kuitenkin suurempi kuin lääkkeiden, koska ampumalla väärään kohtaan saattaa jäädä henkiin.

Sen jälkeen alkaa vaikeutua. Mistä tietää, kuoleeko hirttäytyessä varmasti ja kitumatta? Jos hyppää junan alle, osuuko varmasti oikeaan kohtaan? Jos hyppää korkealta, lähteekö henki vai ainoastaan liikuntakyky? Mitenkäs häkä? Jos se ei tapa, siitä saa aivovaurion.

Ilman turvavyötä rekkaa päin ajaessa kuolee varmasti. Tapa on myös helppo. Ei tarvita pitkiä valmistelevia toimia, vaan kevyt ohjausliike sopivalla hetkellä riittää.

Koska yhteiskunnassamme on valittu eriarvoistumisen tie, joka lisää väistämättä pahoinvointia ja katkeruutta, terveydenhuollon tulisi tarjota välineet itsemurhaan. On parempi, että ihminen tappaa itsensä hallitusti ja ajoissa kuin että hän ajautuu syvään epätoivoon ja katkeruuteen ja laajentaa itsetuhoisuutensa tai itsetuhoisuuden motivoiman tuhoavan käytöksen muihin. Kun tuntee syrjäytyvänsä joukosta, keinot voivat olla äärimmäisiä, mikä on nähty mm. kouluampumisten yhteydessä.

Jos ihminen tahtoo kuolla, mutta ei löydä kuolemiseen välineitä, jotka kokee itselleen mahdollisiksi, seurauksena on usein harmia sivullisille. Lääkeannos viinipullon perään olisi mukava ja inhimillinen tapa lähteä tästä maailmasta. Voisi nukahtaa omaan sänkyyn, josta kuoleman kanssa toimivat ammattilaiset kävisivät seuraavana päivänä korjaamassa.

 

[adolf]

Kyllähän sitä tietää jo useammanin ketä on oman käden kautta lähtenyt. Kaikkia yhdistää vaikeat kotiolot lapsuudesta. Näistä kahden kanssa jonkun verran lapsena pyörin samoissa porukoissa, pihalätkää sun muuta. Viinaa ja lääkkeitä kottikärrykaupalla molemmat veti ja sillä selvä.

Yksi oli sitten läheisempi, voisi jopa sanoa että hyvä kaverini. Puhui jo inttiaikoinaan että rynnäkkökivääri olisi houkutteleva vaihtoehto päiviensä päättämiseen. Sai sieltä sitten vapautuksen puhuttua itselleen kun sanoi että ei kestä sitä. En oikein koskaan tajunnut että miten se niin koville sillä otti, samoin kuten opiskelujen kanssa sillä oli hirveitä vaikeuksia. Muutaman vuoden sitä sekoilua sitten vierestä katseltiin, lääkkeitä, peliongelmaa ja kaikkea mahdollista millä saa pään sekaisin. Ihan viimeisinä aikoina olin kerran näkemässä kun veivät häntä tajuttomana ambulanssiin yliannostuksen saaneena. Tuosta ei enää kauaa mennyt, niin oli hirttäytynyt. En oikein koskaan ole päässyt selville että oliko ihan harkittu vai oliko vetänyt pään niin sekaisin niillä kamoillaan että oli sen hulluuden halunnut vaan pysähtymään. Sen verran on omaakin kokemusta että psykedeeleillä tämmöinen kokematon henkilö sai kerran itsensä ihan hulluuden partaalle.

No mutta samapa tuo nyt on. Onhan se niin että kaikenlaiset paskat jutut muokkaavat meitä. Toiset ovat herkempiä kuin toiset ja joillakin käy niin että niistä vaikeista jutuista pystyy toipumaan eikä tarvitse tuhota koko elämäänsä kuten monille käy. Todellisuus on kova rasti semmoiselle ihmiselle joka ei ole sen kohtaamiseen saanut minkäänlaista tervettä tukea koskaan elämässään. Se helposti johtaa sitten kaikenlaiseen. Tokkopa tässä siltikään kukaan toista parempi on yhtään.

 

[Uuhis #97]

Se on helppo tapa. Mitä helpompia itsemurhan tekemisen tapoja on tarjolla, sitä enemmän itsemurhia tehdään. Tekotapaan vaikuttaa psykologinen kynnys, jolla seisoessaan itsetuhoinen mittaa sekä itsemurhaan vaadittavan psyykkisen ponnistuksen että tuloksen varmuuden.

Nämä autonnokkaan päivänsä päättävät ovat kuitenkin aika pieni osa(2015 vain 5% tunnistetuista itsemurhista), mutta ne yleensä ylittävät tiedotuskynnyksen, toisin kuin kotona tai metsässä itsensä jojoon vetämiset.

 

[Varis]

Koska yhteiskunnassamme on valittu eriarvoistumisen tie, joka lisää väistämättä pahoinvointia ja katkeruutta, terveydenhuollon tulisi tarjota välineet itsemurhaan.

Tuleeko tarjota kaikille halukkaille, vai onko jotain täytettäviä vaatimuksia? Jos on, niin mihin raja vedetään? Kyseessä olisi niin käsittämättömän monimutkainen eettinen ja moraalinen prosessi, että kuvailemaasi järjestelmään tuskin koskaan päädytään. Kuolemansairaille tai vaikeasti vammautuneille eutanasia tottakai tulee olemaan mahdollista tulevaisuudessa, mutta masentuneille en ainakaan itse uskaltaisi lähteä mahdollisuutta siihen tarjoamaan.

 

[Byvajet]

Kyseessä olisi niin käsittämättömän monimutkainen eettinen ja moraalinen prosessi, että kuvailemaasi järjestelmään tuskin koskaan päädytään.

Itsemurhassa avustamista ei ole kriminalisoitu Suomessa. Nykyinen lakikin siis kaiketi mahdollistaisi toimivien välineiden tarjoamisen itsemurhan tekemiseen. Pitäisi vain olla taho, joka toimivat välineet tarjoaisi.

Nykytilanteessa heikot ja kärsivät jätetään koko ajan enemmän ja enemmän oman onnensa nojaan. Mutta jos joku heistä tahtoisi tappaa itsensä, silloin hänen elämälleen ilmestyy jostain kummasta arvo, minkä vuoksi hänelle ei voida tarjota inhimillistä tapaa lähtemiseen.

Merkittävä osa ihmisistä kävelee kadulle tuupertuneen juopon ohi tilanteeseen puuttumatta ja juopon terveydentilaa tarkistamatta, mutta moni näistä ihmisistä kavahtaa, kun joku ehdottaa, että syrjäytyneille ja muille heikoille pitäisi suoda inhimillinen tapa itsensä tappamiseen.

Suomalainen kulttuuri on sellainen, että täällä saa kuolla, syrjäytyä ja kärsiä salaa ja se on monien mielestä suotavaakin, mutta jos ihminen tahtoo ottaa tilanteen omiin käsiinsä ja päättää kärsimyksensä, niin sitä ei hyväksytä.

 

[adolf]

Aika paljon on oma ajattelu muuttunut tuon suhteen että minkä verran ihmistä voi auttaa. Täytyy nyt kuitenkin muistaa semmoinenkin asia että jokaisella meistä on myös oma elämä elettävänä. Olin nuorempana varmaan jonkinlaisesta läheisriippuvuudestakin käsin aika kova pelastamaan toisia ihmisiä. Tai ainakin yrittämään. Siinä on vain semmoinen juttu että tälläinen paha olo rupeaa tarttumaan ja ymmärrettävä vetää rajat siihen kohtaan minkä verran toista ihmistä voi auttaa. Muuten on herkästi niin että yhden sairaan ihmisen sijasta kohta on kaksi sairasta. Minä en tämmöisiä rajoja nuorempana osannut vetää.

Muistan kuinka olin ihan raivoissani siitä että muutama ihminen jopa löi vetoa siitä että koska tuo kaverimme tappaa itsensä. Okei, onhan tuo vähän kyseenalaista mutta kuitenkin he olivat kuitenkin tajunneet tuon jutun että oma elämä täytyy laittaa etusijalle, mutta minä en sitä ymmärtänyt koska kärsin omistakin ongelmistani tuohon aikaan. Heillä oli sellaista tervettä itsekkyyttä jota olen sittemmin itsekin saanut opetella. Maailmanparantajamarttyyrina ei onneksi tarvitse enää elää, koska aikuisuuteen kuuluu vastuunotto itsestään.

 

[godspeed]

Ainahan niitä vaihtoehtoja on mutta monet mielenterveydenkin ongelmat ovat kroonisia, parantumattomia tms nykylääketieteen mukaan. Toisin sanoen tämän tiedon valossa on joskus jopa valheellista väittää, että voisi parantua henkisistä ongelmista saamalla apua, jolloin elämä olisi se ainoa mahdollinen tie. .

 

[Byvajet]

Ainahan niitä vaihtoehtoja on mutta monet mielenterveydenkin ongelmat ovat kroonisia, parantumattomia tms nykylääketieteen mukaan.

Taitaa nykymaailman ongelma olla osaksi se, että se tekee heikoista sairaita. Ennen heikot ovat kulkeneet mukana työelämässä, saaneet elämäänsä sitä kautta rytmin ja pystyneet elämään keskiluokkaista elämää muiden joukkoon kuuluen ja heihin identifioituen.

Kilpailuyhteiskunta syrjäyttää tämän poppoon. Ei ole enää pelastavaa työtä, vaan kilpailu- ja tehokkuusvaatimuksia, jotka tiputtavat heikot leikistä. Tippumisen jälkeen seuraava vaihe on sairastuminen tai täydellinen passivoituminen.

Kun yritin Työtä palkatta -ketjussa ehdottaa työn jakamista ja tehokkuuden laskemista, ei ehdotus saanut tuulta purjeisiinsa. Täytynee tulkita niin, että yhä useampi ihminen hyväksyy heikkojen hylkäämisen. Tällä hetkellä heille maksetaan vielä jonkinlaisia tukia, mutta mitä kovemmaksi kilpailu kasvaa, sitä huonommaksi käy heikkojen asema.

Mielenterveystyön tila Suomessa on ymmärtääkseni surkea. Ongelmiin ei ehditä puuttua ajoissa, eikä ole resursseja järjestää ihmisille oikeasti tukevia ratkaisumalleja, vaan tekeminen on näennäistä. Juttelu sairaanhoitajan kanssa kerran kuukaudessa tai kahdessa viikossa harvempaa auttaa.

Jos joku eteenpäin yrittävä heikko tai puoliluuseri menee tarjoamaan työpanostaan työnantajalle, häntä tuskin edes noteerataan. Hänelle saatetaan jopa nauraa. Tämän jälkeen heikolla on jäljellä tuet ja muut keinotekoiset keinot, mutta kun niiden varaan joutuu pysyvästi, niin sen jälkeen alkaa elämä nopeasti tuntua eletyltä.

 

[godspeed]

Vai että ovat kaikki sairastuneet heikkoja... eipä voisi karkeammin yleistää, ellei osin ymmärtämättömyyttään. Muuten hyviäkin pointteja, mutta tuo aina särähtää korvaan.

 

[Styge]

Miksei sitä voi ajaa moottoritiellä 200 jonkun ylimenevän sillan betoniin tai vetää lääkeöverit. Vittuako siihen muita sotkee. Mutta ketään siihen ratkaisuun päätynyttä en tuomitse, elämä on ja välillä ihmisiä ajetaan paskoihin loukkuihin, mistä ne ei vaan itse selviä.

En tiedä olisko masennusketjun kamaa ennemmin, mutta joskus nuoruudessa yks masentunut mimmi koitti itsemurhaa napeilla osittain mun takia. Ei jaksa olla kovin ylpeä siitäkään, enkä jaksa edes puolustautua. Skidinä sitä oli vaan vielä enemmän itsekeskeinen kusipää ja meiningit oli mitä oli. Onneksi se voi hyvin ja kaikkea. Nähtiinkin tossa joskus, ja sai se mut hymyilemään. Hyvä työ, terve pää ja toivottavasti hyvä tulevaisuus.

 

[Silkkeri]

Mielenterveystyön tila Suomessa on ymmärtääkseni surkea. Ongelmiin ei ehditä puuttua ajoissa, eikä ole resursseja järjestää ihmisille oikeasti tukevia ratkaisumalleja, vaan tekeminen on näennäistä. Juttelu sairaanhoitajan kanssa kerran kuukaudessa tai kahdessa viikossa harvempaa auttaa.

Työelämässä pysyminen on yksi merkittävimpiä asioita, mikä meikäläisen on heikoimpina aikoina pitänyt pelissä mukana. Tämä osittain työn tuomien rutiinien takia, mutta ennen kaikkea työterveyshuollon. Kokemusta on Diacorin ja Terveystalon palveluista ja kummastakaan ei ole pahaa sanottavaa. Lääkärin juttusille on päässyt aina tarvittaessa vaikka samana päivänä ja psykologille tai psykiatrille alle viikossa. Lisäksi henkilökunta on pääosin todella osaavaa, tutkimukset on tehty perinpohjaisesti ja usein on heti samalla kertaa varattu myöhempi kontrolliaika lääkärin toimesta. Tulee siis oikeasti fiilis, että välitetään ja että pahimmastakin sillasta voi vielä nousta.

Sitten on tämä julkinen puoli. Todella huonoja kokemuksia sekä itsellä että varsinkin lähipiirillä. Johonkin psykiatrille pääsyä saa odottaa pahimmillaan kuukausia ja kun sinne lopulta pääsee, määrätään pino mielialalääkkeitä ja toivotetaan hyvää jatkoa. Rauhoittavia lääkkeitä ei välttämättä saa ollenkaan, vaikka tarve olisi kuinka ilmeinen, koska niitä voi käyttää väärin. Suurin piirtein ainoa tapa saada nopeasti apua on itsemurhalla uhkailu, jolla pääsee sitten osastohoitoon. Tässähän se oli hyvin tiivistetty:

Suomalainen kulttuuri on sellainen, että täällä saa kuolla, syrjäytyä ja kärsiä salaa ja se on monien mielestä suotavaakin, mutta jos ihminen tahtoo ottaa tilanteen omiin käsiinsä ja päättää kärsimyksensä, niin sitä ei hyväksytä.

Yhteiskunnassamme on jotain niin perustavanlaatuista mätää, että välillä on todella vaikeaa edes haluta olla osana sitä. Itse saan asianmukaista apua sitä tarvitessani, koska olen työelämässä ja täten tuottava yhteiskunnan jäsen, mutta jos nyt lopettaisin työnteon niin turvaverkko romahtaisi lähes kokonaan. Ihmisen arvo siis käytännössä mitataan siinä, onko kykenevä tekemään töitä vai ei. Julkisen puolen mielenterveystyöhön satsaamalla saataisiin aivan varmasti itsemurhaluvutkin laskemaan, mutta jostain syystä tätä ei nähdä tarpeeksi merkittävänä asiana. Itse en kyllä näe mitään parempaa käyttöä verorahoille kuin maamme kansalaisten terveys.

 

[Prof. Puck]

Se on helppo tapa. Mitä helpompia itsemurhan tekemisen tapoja on tarjolla, sitä enemmän itsemurhia tehdään. Tekotapaan vaikuttaa psykologinen kynnys, jolla seisoessaan itsetuhoinen mittaa sekä itsemurhaan vaadittavan psyykkisen ponnistuksen että tuloksen varmuuden...

..Jos ihminen tahtoo kuolla, mutta ei löydä kuolemiseen välineitä, jotka kokee itselleen mahdollisiksi, seurauksena on usein harmia sivullisille...

Jotenkin minusta tuntuu, että nuo rekkaa/autoa päin itsemurhaa yrittävillä on myös jonkinlainen kauna koko yhteiskuntaa/ihmisyyttä kohtaan, jonka tahtovat viimeisenä tekonaan kostaa... en minä tuota muuten voi ymmärtää? Kyllähän niitä vankkoja kiviseiniä tai muita betonimuureja riittää ihan varmasti joka kunnassa ja kaupungissa, johon päivänsä voi päättää paljon helpommin ja varmemmin sivullisia vaarantamatta. Voisi myös kuvitella, että autoa/rekkaa päin ajaminen ei todellakaan ole mikään varma tapa lähteä? Vauhtia tilanteessa molemmilla osapuolilla noin satanen (tai enemmän) mittarissa, vastapuoli varmasti yrittää tehdä jotain väistöliikettä ja kaikki muut muuttujat päälle. Jos viime hetkessä kääntää, niin tulokulma on kaikkea muuta kuin otollinen varmalle lopputulokselle.

En minä silti itsemurhaa tekona tuomitse, kunhan siitä pidetään toiset ihmiset ulkona. Eräs tuttavani sairastui aikanaan skitsofreniaan ja älykkäänä heppuna pystyi hämmästyttävän tarkasti analysomaan tilannettaan hyvinä jaksoina. Hyppäsi sitten korkeasta tornista pää edellä tonttiin. Selitti kirjeessään ratkaisuaan sillä, että pelkäsi satuttavansa vaimoaan ja lapsiaan, kun sellaisia fantasioita sekaisin ollessaan omasi. Ymmärsin ja hyväksyin hänen ratkaisun, enkä pitänyt sitä itsekkäänä. Eikä hänkään luovuttamatta päätynyt ratkaisuun.. takana pitkä jakso hoitoa ja terapiaa, mutta kun sairaus vain paheni, niin lopputulema oli kuvatunkaltainen.

 

[Prof. Puck]

Tosta autolla toista päin -jutusta ja muustakin muiden vahingoittamisesta tuli mieleen että monikohan toteuttaa tai haluaisi toteuttaa ei pelkästään haaveensa esimerkiksi matkustelun muodossa vaan enemmänkin mietin että tekisi vaikkapa jonkun isomman rikoksen... Tai sitten toteuttaisi jonkun seksuaalisen fantasiansa vielä kun voi...

Yst. terv. nimim. Oonko friikki?

Olethan sä perverssi-friikki, mutta sen jo kaiketi tiesitkin... Täälläkin on aika selkeästi kirjoitettu, että tilanne on useimmilla itsemurhaa hautovalla niin synkkä ja toivoton, ettei tuollaisiin fantasia-ajatteluihin ole henkistä kapasiteettia. Ne ovat pikemminkin sen merkki, että vielä on kiinnostusta elämää ja asioita kohtaan... asia joka pitää pinnalla.

Olen miettinyt asiaa pikemminkin siltä kannalta, että jos tiedossa olisi parantumaton sairaus, vaikkapa jokin tietty syöpä (joka kuitenkin havaittaisiin suht. aikaisessa vaiheessa jolloin voimia on vielä jonkin verran jäljellä), että jaksaisiko sitä ryhtyä rankkaan hoitojaksoon lähes teoreettisella paranemisennusteella, vai heittaisikö repun selkään ja ns. katoaisi matkallaan sitten kun kunto alkaisi heiketä oleellisesti? Luultavasti en kuitenkaan niin tekisi, koska omaan jälkikasvua ja kokisin varmaankin velvollisuudekseni viettää viimeiset ajat heidän kanssaan. Mutta jos lapsia ei olisi, niin ajatus tuntuisi perin houkuttelevalta... kadota Himalajan vuoristoon, erämaahan tai jonnekin valtamerelle koskaan sieltä palaamatta. Ymmärrän kyllä myös sen mekanismin, että jos elämänpalo on kova, niin viimeisestä toivon oljenkorjestakin haluaa pitää kiinni ja siitä syystä varmaan useimmat ovat halukkaita käymään rankan hoiti-rumban läpi. Omalla kohdallani en olisi asiasta ollenkaan niin varma, vaikka kuolemanviettiä en omaakaan ja elämänhalukin on vielä varsin voimakas. Eipä näitä varmaankaan voi tietää, ennenkuin tietää?

 

[pernaveikko]

Masennus-ketjussa joku epäili jonkun muka huvikseen kirjoittavan tunteistaan. Tuskin niin on.

Siksi kerron tämän tarinan rakkaasta ystävästäni, kutsutaan häntä vaikka Repeksi. Tästä on jo sen verran aikaa, että ei minulle akuutti tilanne, mutta viimeinen kohtaaminen ei unohdu koskaan.

Repellä oli vaikeaa, todella vaikeaa, mutta ei sinänsä mitään sellaista mitä terapia, missä oli vuosia käyty, ja sosiaalihuolto ei voisi auttaa. Oli asunto, opiskelupaikka ja kaikki. Ja ystäviä.

Se oli rauhallisempi ilta ja olimme vain kahden kesken eräässä lähiöpubissa eikä mitään sekoilua. Repe oli SM-tason urheilija, joskus urheiluruudussakin ollut, mutta jääkiekko ei ollut sillä lailla niin lähellä sydäntä. Kertoilin siinä kuinka ei ole kannua näkynyt ja on tämä Penttikin puikoissa ja muuta.

Repe rauhallisena yliopisto-opiskelijana, akateemikkona, tuumailee:

- Nyt soitetaan Pentti Matikaiselle
- Repe, nyt ei soiteta Pentti Matikaiselle

(Luuri hitaasti esiin)

- Terve, Repe täällä, saisinko Pentti Matikainen, Helsinki
- Odotas, katsotaan, joo täällä olisi HIFK Hockey Oy Ab
- Yhdistä

(Pena vastasi ja nopeasti epäili kuinka onkohan tämä joku pilasoitto. Se riippuu määritelmästä, Repe ei koskaan olisi soittanut pilasoittoa.)
--

Jonkun hetken päästä tämän aivan tavallisen pubi-illan jälkeen hän päätyi lopulliseen ratkaisuun. Emme enää koskaan tavanneet, vaikka piti jossain kohtaa piakkoin.

Pitäkää huolta toisistanne.

 

[godspeed]

@pernaveikko

En minä huvikseni epäile. Tilastani johtuen vain voin tehdä joskus outoja tulkintoja, mutta se on vain se kummallinen olo joka puhuu. Oman tarinani itsemurhan tehneestä kaveristani löydät edelliseltä sivulta, jos kiinnostaa. Viesti 338.

 

[Fullhazard]

No eipä elämässä voisi koskaan olla asiat niin huonosti, että itsemurha olisi parempi vaihtoehto kuin eläminen ja kuolla/joutua kuiseen tyhjyyteen. Vaihteeksi jotain turhia känniviestejä.

 

[godspeed]

No eipä elämässä voisi koskaan olla asiat niin huonosti, että itsemurha olisi parempi vaihtoehto kuin kuolla ja joutua ikuiseen tyhjyyteen. Vaihteeksi jotain turhia känniviestejä.

Kuka on kirjoittanut turhia känniviestejä? Noin muutoin kommentoisin, että itsemurhan tehneelle se on juuri se omasta mielestään paras vaihtoehto. On se sitä itsellekin ollut, joskin jäänyt vain yrityksen tasolle. Sitä paitsi joskushan täällä kuollaan, miksei sitten aikaistaisi sitä, jos elämä ei juuri mitään tarjoa. Tiedän nämä ajatukset kuin taskuni.

 

[Fullhazard]

Kuka on kirjoittanut turhia känniviestejä? Noin muutoin kommentoisin, että itsemurhan tehneelle se on juuri se omasta mielestään paras vaihtoehto. On se sitä itsellekin ollut, joskin jäänyt vain yrityksen tasolle. Sitä paitsi joskushan täällä kuollaan, miksei sitten aikaistaisi sitä, jos elämä ei juuri mitään tarjoa. Tiedän nämä ajatukset kuin taskuni.

Siis minä eikä viestini ollut osoitettu sinulle.

 

[Vuokralainen]

Onhan tuota useinkin tullut mietittyä, mutta ei minusta sen toteuttajaksi ole.

Jos minussa olisi on/off-nappi, niin laittaisin sen kyllä off-asentoon.

 

[A Siente]

No eipä elämässä voisi koskaan olla asiat niin huonosti, että itsemurha olisi parempi vaihtoehto kuin eläminen ja kuolla/joutua kuiseen tyhjyyteen. Vaihteeksi jotain turhia känniviestejä.

Puhutaan vakavasta aiheesta, mutta tähän haluan suomennoksen. Itsemurha ei ole parempi vaihtoehto kuin eläminen ja kuoleminen?

 

[MadSpade]

Tuli eilen katsottua Blacklist sarjan 3. kauden viimeisiä jaksoja ja tämän traagisen ketjun nähtyäni muistui mieleen kyseinen, kohtalaisen mieleenpainuva scene.

The Blacklist — Suicide


There was almost nothing left of the people closest to him.

The closer they were to the bomber, the more horrific the effect.


Eipä voi juuri paremmin analogia osua kohdilleen. Hattu päästä.

Jokainen itsemurha on terroriteko.

 

[Byvajet]

Minusta itsemurhat voi jakaa kahteen tyyppiin:

1. Kaikki on paperilla hyvin. On edes jonkinlaisia ihmissuhteita, työ ja vakaa toimeentulo. Jos tällöin tekee mieli tappaa itensä, kannattaa etsiä ammattiapua. Tällöin on vielä mahdollisuus selvitä.

2. Syrjäytymiskierre, velkaa, yksinäisyyttä, työttömyyttä, eikä toivoa työllistymisestä. Tällöin kannattaa tappaa itsensä.

Oma käsitykseni on, että oikeasti vaikeista elämäntilanteista nousee omin avuin vain harva. Se vaatii käytännöllisesti auttavia ihmisiä ja rahallista tukea. Toinen vaihtoehto näissä tilanteissa itsemurhalle on täydellinen passivoituminen, johon usein liittyy alkoholin väärinkäyttö.

Miettikää omaa suhtautumistanne tilanteessa, jossa ihminen, ehkä joku kaukainen tuttu, kysyy, saisiko rahaa vuokranmaksuun. Hän ei pyydä sitä velaksi, koska tietää itsekin, ettei pysty takaisin maksamaan. Vain harva antaisi. Kun vuokranmaksukyvytön sitten sortuu taakkansa alle, niin ihmiset miettivät, että jopas pitikin.

Kaiketi osassa tapauksista kysymys on sairaudesta, esimerkiksi masennuksesta. Pahoinpa kuitenkin pelkään, että suuren osan seilttää käytäntö. Kaikki ihmiset eivät kykene luomaan ystävyyssuhteita tai hallitsemaan rahankäyttöään.

Omasta lähipiiristäni on mennyt raha-asiansa sotkeneita. Se on monille tekemätön paikka, jossa ammattiapukaan ei auta. Ammattiapu ei muutu rahaksi.

Uskon, että itsemurhan laukaisee yleensä käytäntö. Psykiatrien mukaan syynä voi olla esimerkiksi häpeä. En usko, että minulle läheinen ihminen olisi tappanut itseään ilman peliriippuvuuttaan ja pelivelkojaan. Hänellä oli aktiivinen elämä ja ystäviä, tekemistä, iloa.

Minusta on vähättelevää kehottaa itsemurhaa harkitsevia etsimään apua. Ei apua saa. Ei lääkäristä eikä muilta ihmisiltä. Ei käytännössä umpisolmuun menneessä tilanteessa auta läimäytys olalle. Läimäytyksellä ei saa laskuja maksetuksi.

Itsetuhoisuus ja yksinäisyys yhdistettynä pitkäaikaistyöttömyyteen on usein ajan kanssa lopullinen ratkaisu. Kun ei kykene tai voi käydä töissä ja ajautuu ongelmiin, niin se on sitten siinä.