Itsemurha

[godspeed]

En minä tiedä mistä tämä raha kaiken pahan alkuna ja juurena on vedetty, mutta ehkä ymmärrys ei riitä pidemmälle.

 

[WildThing]

Minusta itsemurhat voi jakaa kahteen tyyppiin:

2. Syrjäytymiskierre, velkaa, yksinäisyyttä, työttömyyttä, eikä toivoa työllistymisestä. Tällöin kannattaa tappaa itsensä.

Voin sanoa että ei todellakaan kannata. Tuollaisissa tilanteissa on ajauduttu vahvaan putkinäköön, missä ei nähdä mahdollisuuksia ja hyvää elämässä. Yleensä se johtuu päihteistä ja/tai mielenterveysongelmista, mitkä molemmat ovat tietyissä määrin hoidettavissa. Toki raha-asiat ovat raskaita, mutta raha on vain rahaa. Helppoa toki sanoa, mutta tottahan se on.
Syrjäytymiskierre voidaan katkaista, työllistyminen on täysin mahdollista, velkajärjestelyjä voi tehdä ja kavereita on maailma täynnä, jos ja kun niitä haluaa löytää.

 

[mjr]

Voin sanoa että ei todellakaan kannata. Tuollaisissa tilanteissa on ajauduttu vahvaan putkinäköön, missä ei nähdä mahdollisuuksia ja hyvää elämässä. Yleensä se johtuu päihteistä ja/tai mielenterveysongelmista, mitkä molemmat ovat tietyissä määrin hoidettavissa. Toki raha-asiat ovat raskaita, mutta raha on vain rahaa. Helppoa toki sanoa, mutta tottahan se on.
Syrjäytymiskierre voidaan katkaista, työllistyminen on täysin mahdollista, velkajärjestelyjä voi tehdä ja kavereita on maailma täynnä, jos ja kun niitä haluaa löytää.

Niinpä, väittäisin että itsemurha on harvoin rationaalinen ratkaisu. En syyllistäisi tekijöitä, mutta yleensä he eivät ole enää mielentilassa, jossa asioita voi punnita järkevästi. Tuskan ja toivottomuuden tunne tulee niin vahvaksi, ettei enää vain kykene näkemään mitään toivoa tai ulospääsyä.

 

[godofthunder]

En minä tiedä mistä tämä raha kaiken pahan alkuna ja juurena on vedetty, mutta ehkä ymmärrys ei riitä pidemmälle.

Ei se tarvi muuta, kuin hetkellisen oman elämän hallinnan menettämisen jonkun kriisin (ero, työttömyys, masennus tms). Kun asioita ei saa vaan hoidettua, niin yhtäkkiä sulla on jo tikkua pystyssä ulosottoon. Seuraavaksi huomaat että rahat ei riitä vuokraan, ruokaan ja työssäkäyntiin. Jos oikein menee perseelleen, niin saat häädön kämpästä, ja siinä kaatuu ne viineiseviim dolinopalikat. Eipä se sen enempää vaadi.

 

[Peltinen]

Ei se tarvi muuta, kuin hetkellisen oman elämän hallinnan menettämisen jonkun kriisin (ero, työttömyys, masennus tms). Kun asioita ei saa vaan hoidettua, niin yhtäkkiä sulla on jo tikkua pystyssä ulosottoon. Seuraavaksi huomaat että rahat ei riitä vuokraan, ruokaan ja työssäkäyntiin. Jos oikein menee perseelleen, niin saat häädön kämpästä, ja siinä kaatuu ne viineiseviim dolinopalikat. Eipä se sen enempää vaadi.

Internet-julkkiksista täytyy ihailla tässä suhteessa Pasi Viherahoa. Ulosotossa niin paljon, että yksi elinikä ei riitä niiden maksamiseen, mutta se ei haittaa. Jos ei elämä ole tarjonnut paljon, niin leikitään sitten niillä palikoilla mitä on. Ymmärrän kyllä, että kaikista ei ole samaan, mutta Pasi voisi olla esimerkkinä miten voi elää merkityksellistä elämää ilman rahaakin.

 

[godofthunder]

Internet-julkkiksista täytyy ihailla tässä suhteessa Pasi Viherahoa. Ulosotossa niin paljon, että yksi elinikä ei riitä niiden maksamiseen, mutta se ei haittaa. Jos ei elämä ole tarjonnut paljon, niin leikitään sitten niillä palikoilla mitä on. Ymmärrän kyllä, että kaikista ei ole samaan, mutta Pasi voisi olla esimerkkinä miten voi elää merkityksellistä elämää ilman rahaakin.

Joo, toi on tietty toinen vaihtoehto. Mutta tää nyt oli sillee omakohtainen skenaario. Kun elämä ei mene lähellekään niinkuin sitä on suunnitellut, niin häpeä siitä omasta tilanteesta on vaan niin kova. Oma vaikutuksensa on myös sosiaalisilla paineilla, ja yleisellä epäonnistumisella elämässä.

 

[Byvajet]

Yleensä se johtuu päihteistä ja/tai mielenterveysongelmista, mitkä molemmat ovat tietyissä määrin hoidettavissa.

Mielenterveystyö on ajettu alas. Jos menee päivystykseen, kertoo itsemurha-aikeistaan ja pyytää päästä osastolle, niin ei pääse. Kotiin lähetetään. Terapioihin pääseminen on liki toivotonta, eikä terapioita makseta kuin ihmisille, jotka nähdään tulevaisuuden veronmaksajina. Heikoimmassa asemassa olevat niitä eivät saa.

Työtä ei syrjäytynyt saa, ei edes silloin, kun ei ole päihdeongelmaa. Monet eivät myöskään työtä tahdo, koska syrjäytyneenä on vaikea nähdä työnteon merkitystä ja arvoa.

Tarpeita kartoittava yksilöllinen sosiaalityö on lakkautettu. Toimeentulotuen minimistäkin eli 470 eurosta voidaan vielä leikata 40 %. Kela on myös alkanut ketjuttaa leikkauksia, vaikka sen ei pitäisi lain mukaan olla mahdollista. Jos ei suostu hakemaan töitä tai juoksemaan vittuilutilaisuuksissa, tuo on kohtalo.

Suomalaiset miehet tekevät eniten itsemurhia 41-45-vuotiaina ja naiset 46-50-vuotiaina. Kaipa tuossa iässä ihmisille rupeaa hahmottumaan, että tästä ei enää nousta. Tarjolla on vain lohduton köyhyys ja viranomaisen vittuilu aktiivimalleineen ja leikkauksineen.

Ystävien saaminen aikuisiässä on äärimmäisen harvinaista ja vaikeaa, etenkin, kun ei ole rahaa tehdä mitään eikä mennä mihinkään. Yleensäkin erityisesti suomalaisilla miehillä on olemattoman vähän ystäviä, monilla ei ainuttakaan todellista.

 

[Musta Nuoli]

koko viesti

Tuntuisi jotenkin kornilta painaa "tykkää"-nappia viestiisi sen realistisen mutta valitettavan lohduttoman sisällön takia, joten en paina. Olen kuitenkin pitkälti samaa mieltä.

@mjr arveli, että itsemurha on harvoin rationaalinen ratkaisu, mutta mm. Hesarin taannoisen laajan niukkuuskyselyn tulosten perusteella se voi olla rationaalinen ja pidempään harkittu teko.

"Kysyimme viime keväänä Helsingin Sanomien lukijoilta, kuinka niukkuudessa eläminen, siis vähävaraisuus, köyhyys, pitkäaikainen rahapula, on vaikuttanut heidän elämäänsä, esimerkiksi omaan toimintakykyyn ja luovuuteen.
Vastauksia tuli yli neljätuhatta.
Kuka olisi uskonut, että niiden kuvaama todellisuus olisi näin karmea. Ihminen toisensa perään kertoo, että on köyhyyden nujertamana yrittänyt päättää päivänsä tai harkitsee tekevänsä sen eläkkeelle jäädessään tai kun lapset ovat aikuisia.

Olen vakavasti harkinnut itsemurhaa, ulospääsynä taloudellisesta tilanteesta. Mutta se tuntuu edelleenkin väärältä lapsia kohtaan, sanoo yksi.
Olen suunnitellut tekeväni itsemurhan työni päättyessä. Vain näin en jää kenenkään armoille, sanoo toinen.
Eläkeiän oon ratkaissut niin, että tapan itseni myöhemmin. Ihmisten mielestä se on kamala ajatus, mun mielestä helpottava. Että saisi joskus edes kontrollin tähän kurjuuteen. Ei tarttis eläkeikää olla kuset housussa jossain, missä kukaan ei edelleenkään välitä, sanoo yksineläjä."

Näissä vastauksissa kiteytyy pitkälti se mitä kirjoititkin syrjäytymisestä ja itsemurhasta ratkaisuna elämän mittaiseen ahdinkoon. Toisin kuin @WildThing arveli niin ei näissä vastauksissa taida olla kyse niinkään päihteistä tai mielenterveysongelmista vaan pitkään jatkuneesta syrjäytymisestä, ahdingosta ja tarpeesta saada edes jossain asiassa elämäänsä kontrollia ja omaa päätösvaltaa Kela-byrokratian ja aktiivimallikyykyttäjien keskellä. Vaikka kaikki eivät itsemurhaa tekisikään, niin jo ajatus siitä, että voi sen tehdä ja päästä "Espereitä" karkuun voi olla voimaannuttava.

Suosittelen kaikkia tähänkin ketjuun osallistuvia lukemaan tuon Hesarin jutun ja kyselyn tutkimustulokset, siinä paljastuu pitkälti se arkitodellisuus jossa moni (liian moni) suomalainen tänä päivänä elää.

Mitä itsemurhan tekemiseen tulee, niin ainakin minun lähipiiristäni varsin iso osa on ihan ääneen puhunut sitä, että oman elämän päättäminen on vaihtoehtona köyhälle ja/tai avuttomalle vanhuudelle "hoiva"kodeissa ja siellä kitumiselle. Ja kyse on ihan ns. tavallisista, työssä käyvistä ihmisistä eikä mistään syrjäytyneistä tai moniongelmaisista. Viimeksi eilen eräs terveydenhuoltoalalla hoitajana työskentelevä ja siellä monenlaista nähnyt ystäväni pohti, että sen verran pitää aina olla säästettynä varoja, että voi vanhempana lähteä sellaiseen maahan, jossa saa laillisesti eutanasiapiikin.

Se kertoo toki omaa kieltään yhteiskunnan tilasta, että tavallisille peruskansalaisillekin on edes vaihtoehtona harkita itsemurhaa eläke/vanhuusiässä eikä oikein kukaan luota siihen, että saisi asiallista, riittävää huolenpitoa kun ei enää itse pysty itsestään huolehtimaan.

 

[mjr]

@mjr arveli, että itsemurha on harvoin rationaalinen ratkaisu, mutta mm. Hesarin taannoisen laajan niukkuuskyselyn tulosten perusteella se voi olla rationaalinen ja pidempään harkittu teko.

Tämä liittynee omaan käsitykseeni rationaalisuudesta, mikä on ehkä hieman ankara, tai siis hyvin looginen. On vain niin että empiirinen kokemus on osoittanut, että monet intensiivisetkin epätoivon ja tuskan tilat ovat tilapäisiä, epäilemättä ylivoimaisesti useimmat. Jotkut toki eivät, esim. jos on ilmiselvän kuolettavasti haavoittunut tai ilmiselvästi kuolemassa parantumattomaan ja tuskalliseen sairauteen. Silloin itsemurha on mitä rationaalisin ratkaisu. Mutta ei kannata luottaa voimakkaisiinkaan tunnetiloihin - ellei voi muuta niin tietenkään ei voi, mutta siltikään ei kannata. Eli objektiivisesti ajatellen uskon että suurin osa itsemurhista on irrationaalisia ja turhia ja siis silkkaa tuhlausta. Tämä voi olla hieman kova asenne, se että toivoa on lähes aina, mutta niin se nyt vain on.

 

[Byvajet]

Eli objektiivisesti ajatellen uskon että suurin osa itsemurhista on irrationaalisia ja turhia ja siis silkkaa tuhlausta.

Kerrotko tuon samaistuen pysyvästi köyhän ja syrjäytyneen tilanteeseen vai perustuuko sanomasi tukevasti keskiluokkaisen kokemukseen?

Elämään kuuluvat väliaikaiset vaikeudet ovat eri asia kuin pysyvä syrjäytyminen, jonka kurjuutta viranomainen vielä syventää vaatimuksillaan ja leikkauksillaan. Siinä tilanteessa ei auta myöskään kansan vahva mielipide siitä, että loisiminen on moraalittomuutta.

Minäkin kannustaisin epätoivoon ajautunutta nuorta yrittämään eteenpäin ja pyrkisin tarjoamaan hänelle käytännön apua, mutta kun rehellisesti aikuisen iässä oleva ihminen on korttinsa hävinnyt, niin siinä tilanteessa on varsin turha tsempata.

Tämä on kilpailuyhteiskunta. Siihen kuuluvat häviäjät. Kun keskiluokka vaalii narsistista maailmankuvaansa ja vaatii häviäjiä jatkamaan kärsimystään maailmankuvansa säilyttääkseen, niin ei siinä ole kysymys muusta kuin itsekkyydestä ja kärsivien halventamisesta.

Sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluisi julkisen terveydenhuollon tarjoama pehmeä ja inhimillinen itsemurha. Ei tarvitsisi kiusata junakuskeja ja ajella rekkojen nokkiin.

 

[mjr]

Kerrotko tuon samaistuen pysyvästi köyhän ja syrjäytyneen tilanteeseen vai perustuuko sanomasi tukevasti keskiluokkaisen kokemukseen?

No jaa, materiaalisesti keskiluokkainen kuten lähes kaikki, mutta noin muuten ei ehkä niin keskiluokkainen aina. Pääoma ei ole pelkästään materiaa, eikä tässä yhteiskunnassa, pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, tarvitse elää totaalisessa kärsimyksessä materiaalisesti. Tämäkin voi olla hieman ankara asia sanoa, mutta se on tosiseikka. Toivo paremmasta on reaalinen fakta lähes kaikissa tilanteissa, jolloin ei vain ole järkevää hetkellisessä epätoivossa luopua kaikesta.

 

[Morgoth]

Sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluisi julkisen terveydenhuollon tarjoama pehmeä ja inhimillinen itsemurha. Ei tarvitsisi kiusata junakuskeja ja ajella rekkojen nokkiin.

Kenties joskus tähänkin ollaan valmiita, mutta kunpa ensi alkuun saataisiin edes hoivakotien sijaan mahdollisuus eutanasiaan mikäli kotona ei enää pärjää yksikseen. Itselleni tuo ei ole edes resurssikysymys, vaikka hoitajamitoitus oli 8.5 eikä 0.7 tai mitä tahansa muuta. Piikki mielummin tuossa vaiheessa.

Sinällään aloin miettimään hieman samaa kuin sinäkin. Mikä helvetin pakko muita ihmisiä on pakottaa elämään täällä, jos nämä ovat päätyneet etteivät enää halua elää. Sen keskiluokkaisen ainoa lohtua ja syy elää on että joillakin menee vielä huonommin kuin hänellä tai joku uskonnoista kumpuva ajatus elämän pyhyydestä ja itsemurhan saastaisuudesta?

 

[WildThing]

Näissä vastauksissa kiteytyy pitkälti se mitä kirjoititkin syrjäytymisestä ja itsemurhasta ratkaisuna elämän mittaiseen ahdinkoon. Toisin kuin @WildThing arveli niin ei näissä vastauksissa taida olla kyse niinkään päihteistä tai mielenterveysongelmista vaan pitkään jatkuneesta syrjäytymisestä, ahdingosta ja tarpeesta saada edes jossain asiassa elämäänsä kontrollia.

Allekirjoitan kyllä sen mitä kirjoitit. Tietyllä tavalla kyse on keinojen ja vaihtoehtojen määrästä. Silloin kun ne on oikeasti nollassa niin voi olla aivan järkevääkin kaikessa karmeudessaan poistua tästä elämästä. Liian monesti se vaan tapahtuu siten että niitä keinoja oikeasti vielä on olemassa, mutta niitä ei enää nähdä tai pystytä näkemään.

Syrjäytyminen ei itsessään ole mielen sairaus, mutta aika usein se kyllä niitä aiheuttaa tai ainakin kaventaa juuri niitä mahdollisuuksien näkemisiä elämässä. Syrjätymisen katkaisu voi olla aivan helvetin haasteellista ja joskus miltei mahdotonta. Tästä voisi kirjoittaa joskus enemmänkin näiden asioden kanssa työskennellessä vuosia, mutta pitänee jatkaa katsomista , kun Montreal raiskaa Jetsejä. Komea maali Kotkaniemeltä.

 

[WildThing]

Mielenterveystyö on ajettu alas. Jos menee päivystykseen, kertoo itsemurha-aikeistaan ja pyytää päästä osastolle, niin ei pääse. Kotiin lähetetään. Terapioihin pääseminen on liki toivotonta, eikä terapioita makseta kuin ihmisille, jotka nähdään tulevaisuuden veronmaksajina. Heikoimmassa asemassa olevat niitä eivät saa.

Työtä ei syrjäytynyt saa, ei edes silloin, kun ei ole päihdeongelmaa. Monet eivät myöskään työtä tahdo, koska syrjäytyneenä on vaikea nähdä työnteon merkitystä ja arvoa.

Tarpeita kartoittava yksilöllinen sosiaalityö on lakkautettu. Toimeentulotuen minimistäkin eli 470 eurosta voidaan vielä leikata 40 %. Kela on myös alkanut ketjuttaa leikkauksia, vaikka sen ei pitäisi lain mukaan olla mahdollista. Jos ei suostu hakemaan töitä tai juoksemaan vittuilutilaisuuksissa, tuo on kohtalo.

Suomalaiset miehet tekevät eniten itsemurhia 41-45-vuotiaina ja naiset 46-50-vuotiaina. Kaipa tuossa iässä ihmisille rupeaa hahmottumaan, että tästä ei enää nousta. Tarjolla on vain lohduton köyhyys ja viranomaisen vittuilu aktiivimalleineen ja leikkauksineen.

Ystävien saaminen aikuisiässä on äärimmäisen harvinaista ja vaikeaa, etenkin, kun ei ole rahaa tehdä mitään eikä mennä mihinkään. Yleensäkin erityisesti suomalaisilla miehillä on olemattoman vähän ystäviä, monilla ei ainuttakaan todellista.

Täyttä totta koko viesti valitettavasti.

Kerran yritin auttaa erästä henkilöä hoitoon vuosien päihderiippuvuuden jälkeen ja kun lopulta asiakkaallani oli kova motivaatia ja halu päästä hoitoon ei sitä kaupunki suostunut maksamaan. Ehtona oli että pitää olla ensin 3kk itsenäisesti selvänä ja näyttää olevansa tosissaan ja sitten maksetaan hoito. Mielestäni tämä oli ja on järjetöntä. Ja joo, ei onnistunut olemaan yksin 3kk selvänä vaan jotain vajaa 2kk.

 

[Byvajet]

Allekirjoitan kyllä sen mitä kirjoitit. Tietyllä tavalla kyse on keinojen ja vaihtoehtojen määrästä. Silloin kun ne on oikeasti nollassa niin voi olla aivan järkevääkin kaikessa karmeudessaan poistua tästä elämästä. Liian monesti se vaan tapahtuu siten että niitä keinoja oikeasti vielä on olemassa, mutta niitä ei enää nähdä tai pystytä näkemään.

Jos Kelan nettisivuilla olisi Ottakaa minusta koppi -nappi, uskoisin tuon väitteen. Sitä ei kuitenkaan ole. Kun ihminen on oikeasti uupunut ja väsynyt, hän pystyy parhaimmillaankin ainoastaan kiskaisemaan eject-kahvaa niin kuin hävittäjälentäjät tekevät, kun kaikki muu hallinta on menetetty.

Kelan eject-napin pitäisi johtaa siihen, että ihmiselle ruvetaan välittömästi tarjoamaan konkreettista apua. Konkreettinen apu on esimerkiksi rahaa, nopeasti saatavia lääkkeitä, jotka auttavat ahdistukseen, ja henkilökohtainen kontakti ihmiseen, joka seisoo arjessa tukena ja auttaa käytännön asioissa.

Tämä ei valitettavasti ole todellisuutta, kaikkea muuta. Jos ihminen jää tässä maailmassa yksin pelkästään Kelan varaan, hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ruveta ryyppäämään, jos hän on kykenevä hakemaan edes minimituet, tai vaihtoehtoisesti tappamaan itsensä. Ihmistä ei pitäisi jättää asunnotta, rahatta tai tuetta, kun hänellä menee huonosti. Häntä ei myöskään saisi painostaa eteenpäin, koska valmiiksi väsynyt ei painostusta kestä. Hän kaipaa ennen kaikkea täysin pyyteetöntä hyväksyntää, johon ei sisälly hyötynäkökohtia.

Keskivertojantteri ei tajua, kuinka pitkä matka on pinnalle oikeasti pohjalta. Ei pohjalla oleva pysty välttämättä täyttämään edes hakemuksia. En minäkään pystynyt pahimpina aikoina. Minulla vain sattui olemaan siinä vaiheessa elämässäni ihminen, joka toimi minun puolestani.

Silti en usko, että selviän ilman itsemurhaa luonnolliseen kuolemaan, koska loppujen lopuksi minun hengissä pitämistäni ei katsota siihen vaadittavien resurssien arvoiseksi, enkä usko, että jaksan potkiskella itsenäisesti eteenpäin edes sen vertaa, jonka olen tähän saakka pystynyt.

Valtakunnan politiikassa ihmisen arvo perustuu hyvin olennaisesti hänen tuottavuuteensa ja aikaisempaan arvoonsa. Juhlavat puheet ovat juhlavia puheita, mutta käytännössä ihmisen arvo suomalaisessa(kin) yhteiskunnassa perustuu hänen välineelliseen arvoonsa.

Jos ihminen katsotaan jatkossa potentiaalisesti tuottavaksi tai jos hän ollut aikaisemmin tuottava, häneen saatetaan panostaa. Jos ihminen sen sijaan on yhteiskunnalle tulevaisuudessa todennäköisesti hyödytön rahareikä, hänet hylätään.

Tämä on Kelan linja, jonka huono-osaiset hyvin tietävät, mutta josta ei ole lupa julkisesti puhua, koska silloin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, onko ihmisellä nyky-yhteiskunnassa jokin muu arvo kuin välinearvo. Huono-osaiset tietävät, että ei ole.

Ja koska ei ole, julkisen terveydenhuollon tulisi tarjota helppo itsemurha jokaiselle haluavalle. Se olisi inhimillistä.

 

[Byvajet]

Lisään vielä edelliseen, että ymmärrän vallan mainiosti sen, että veronmaksajat eivät tahdo rahoittaa luusereiden elämää. Ymmärrän, että keskiluokkaa kyllästyttää loputon verotus. Ymmärrän, että sitä sylettää maksaa suurten ikäluokkien eläkkeitä ja hyödyttömien kansalaisten säilömistä.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että keskiluokka ei suostu hyväksymään todellisuutta rehellisesti ja myöntämään, että julkisesti tarjottava itsemurha olisi realistinen vaihtoehto, joka palvelisi sekä syrjäytyneiden etua että rahaa menettävän keskiluokan etua.

Häviäjiä olisi vähän ja hyötyjiä paljon, mutta jostain syystä keskiluokka ajaa itsensä älylliseen umpikujaan, jossa se ei pysty esittämään tilanteeseen realistista ratkaisua.

Jokainen tuottamaton itsensä tappava on keskiluokan etu. Koska syrjäytyneistä pystytään auttamaan vain pientä osaa, kannattaisi keskittyä siihen, että heitä saataisiin hengiltä mahdollisimman paljon.

Peräänkuulutan ennen kaikkea rationaalisuutta. Sitä, että tilanteeseen suhtauduttaisiin realistisesti. Realismia ei ole se, että syrjäytyneet saadaan poistettua, mikä näkyy esimerkiksi USAssa, missä sosiaalituilla ei juhlita. Realismia sen sijaan on se, että edes pieni osa syrjäytyneistä saataisiin kokonaan pois kuormittamasta, kun itsemurhakulttuuria vietäisiin eteenpäin ja itsemurha alettaisiin esittämään todellisena vaihtoehtona, johon tarjottaisiin julkisista varoista apu.

 

[Ostoskassi]

Tarpeita kartoittava yksilöllinen sosiaalityö on lakkautettu. Toimeentulotuen minimistäkin eli 470 eurosta voidaan vielä leikata 40 %. Kela on myös alkanut ketjuttaa leikkauksia, vaikka sen ei pitäisi lain mukaan olla mahdollista. Jos ei suostu hakemaan töitä tai juoksemaan vittuilutilaisuuksissa, tuo on kohtalo.

Kunnassa toki edelleen sosiaalityötä tehdään ja sitä tarjotaan, mutta tiedä sitten onko prosesseissa tapahtunut muutoksia viimeisten vuosien aikana tai olisiko kunnan sosiaalitoimien toiminnoissa kehitettävää tai tehostettavaa. Enkä tiedä mihin lain kohtaan tuo perusosan alentamisten ketjuttamisen laittomuus perustuu? Tämän lisäksi se yksin asuvan perusnormi on jotain 497,00 euroa muistaakseni eikä 470,00 euroa, mutta se ei toki kokonaisuutta muuta.

 

[Domi28]

Nyt tarvitaan ihan käytännön vinkkejä, eli mikä on paras tapa päättää tämä kurjuus?
En omista aseita, enkä riittäviä lääkkeitä. Hirttäytymisessä arveluttaa epäonnistumisen mahdollisuus (jospa jääkin henkiin vihanneksena). Auton tai junan alle en halua kävellä, koska en tahdo traumoja sivullisille. Täällä maaseudulla ei ole edes riittävän korkeita paikkoja hyppäämiseen, mihin pätee muutenkin sama pelko, kuin hirttäytymiseen (eli henkiin jääminen)

 

[Tinke-80]

"Suicide is never the answer. You gotta outlive your enemies."

Mutta asiaan, joskus n. 20 vuotta sitten mietin kovastikin mikä olisi paras tapa päättää päiväni. Tämä ihan siitä syystä että sairastin vakavaa masennusta ja en osannut silloin hakeutua apuun. Nyt jos tulisi tuollaisia ajatuksia, osaisin hakea apua omalta tukipiiriltäni ja varmasti sitä saisin. Toki ei kaikilla sitä ole tänä päivänä. Onneksi on kriisipuhelimia olemassa:

Puhelin- ja verkkoauttajat Suomessa - PuhEet

Kirkon keskusteluapu Suomen ev.lut. kirkon keskusteluapu puhelimessa ja verkossasuomeksi: evl.fi/kirkonkeskusteluapupå svenska: evl.fi/kyrkanssamtalstjanst Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja...

www.puheet.net

 

[Knox]

Kaukainen sukulaiseni tappoi itsensä 17-vuotiaana. Oli tullut jätetyksi tyttöystävän toimesta, eikä nuori umpirakastunut poika osannut asiaa kännissä käsitellä. Isänsä asekaapille, haulikko käteen ja pam. Ainoa lapsi ja äiti oli poikansa löytänyt. Ihan vitun turha ja surullinen juttu.

Sitten yksi entinen pelikaveri hirtti itsensä 15-vuotiaana. Oli muuttanut toiselle paikkakunnalle jokunen vuosi aiemmin, joten ei mitään hajua että miksi. Mutta vaikea keksiä hyvää syytä siihen, miksi tuon ikäinen haluaa päättää päivänsä.

Sitten yhden kaverin isä on veturinkuljettaja, ja on ajanut muistaakseni kolmen kaverin yli vuosikymmenien aikana. Ja joka kerta on tarvittu sairaslomaa, terapiaa ja muuta mukavaa. Tuumasi ettei tuohon totu, eikä edes tarvitse.

 

[Johnny B. Goode]

Sitten yhden kaverin isä on veturinkuljettaja, ja on ajanut muistaakseni kolmen kaverin yli vuosikymmenien aikana. Ja joka kerta on tarvittu sairaslomaa, terapiaa ja muuta mukavaa. Tuumasi ettei tuohon totu, eikä edes tarvitse.

Mulla kans yhden kaverin isä on veturinkuljettaja. Useampikin itsari tullut myös kohdalle. Sanoi tosin että hän on kylmittänyt ittensä siinä asiassa. Sen kuulemma näkee jo kaukaa että nyt on kaveri kiskoilla joka haluaa vaihtaa hiippakuntaa. Ainoo mitä pystyy tekeen on laittaa silmät kiinni. Jarruttaan ei kerkee eikä kaistaa voi vaihtaa. Aika karua.

 

[eriatarka]

Nyt tarvitaan ihan käytännön vinkkejä, eli mikä on paras tapa päättää tämä kurjuus?
En omista aseita, enkä riittäviä lääkkeitä. Hirttäytymisessä arveluttaa epäonnistumisen mahdollisuus (jospa jääkin henkiin vihanneksena). Auton tai junan alle en halua kävellä, koska en tahdo traumoja sivullisille. Täällä maaseudulla ei ole edes riittävän korkeita paikkoja hyppäämiseen, mihin pätee muutenkin sama pelko, kuin hirttäytymiseen (eli henkiin jääminen)

Olen parhaillaan seminaarissa, jossa käsitellään itsemurhaa ja muistui mieleeni tämä viestisi, jonka luin eilen. Voisitko kertoa, miksi harkitset itsemurhaa?

 

[Moderaattorit]

Hyvät käyttäjät!

Haluamme muistuttaa, että ongelmien kanssa ei tarvitse painia yksin. Apua on saatavilla. Kenenkään tilanne ei ole toivoton.

Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, ota yhteyttä Mieli Ry:n Itsemurhien ehkäisykeskukseen:

Itsemurhien ehkäisykeskus

Itsemurhien ehkäisykeskus antaa apua itsemurhayrityksen jälkeen.

mieli.fi

Tässä ketjussa saa keskustella otsikon aiheesta vapaasti. On arvokasta, jos keskustelemalla saa mieltään huojennettua tai täältä löytää tukea jaksamiseen. Luonnollisestikaan minkäänlaiset hassuttelut tai mauttomuudet eivät tähän ketjuun kuulu jatkossakaan.

Voimia ja tsemppiä meille kaikille tähän pimeään vuodenaikaan!

Ystävällisesti
Moderaattorit

 

[Schwein]

@Punamusta, nyt varmasti olisi aika yrittää hakea apua. Kokeile vaikka tuon moderaattorien linkkaaman mieli.fi-sivuston kautta. Soittoajat näyttävät olevan todella lyhyet, mutta jätä vaikka heti soittopyyntö. Huomasin kyllä, että tapaamisia järjestyy vain Helsingissä ja Kuopiossa mutta josko osaisivat ohjata sinut oikeaan paikkaan siellä missä asut.

 

[Fullhazard]

Rumpuäänitysten epäonnistuminen, raskas väsymys, uudet pakkoajatukset ja pari vituttavaa kymmenen maalin änäritappiota suistivat raiteiltaan.

Jos 99/100 tuntee epäonnistuvansa, mutta edes kerran sadasta tuntee onnistuvansa niin silloin on syytä elää. Sinä olet vielä nuori mies ja tulet saamaan paljon onnistumisen tunteita elämässäsi.