Itsemurha

[nummenkallio]

Ihan ensimmäisenä kannattaisi varmaan mennä lääkärin juttusille. Lääkäri voisi määrätä jotain, joka hieman tasoittaisi mieltä. Tiedän, etteivät lääkkeet ole ainoa ratkaisu, ja ne taitavat olla usein turhan helppo ratkaisu, mutta niillä pääsisi ainakin alkuun. Jokapäiväinen elämä voisi alkaa tuntua vähän mielekkäämmältä. Mutta harvoin tosiaan pelkät lääkkeet riittävät, pitää olla muitakin hoitomuotoja.

Sinulla on @Punamusta paljon syitä elää. Olet nuori, ehdit tehdä ja kokea vielä valtavasti asioita. Vaikka juuri nyt tuntuu tympeältä, niin seuraavat parikymmentä vuotta voivat olla todella hyvää aikaa. Yritä uskoa siihen. Itsekin mietin joskus lukioikäisenä, että mitähän paskaa siitä elämästä tulee, mutta esimerkiksi opiskeluajat olivatkin todella mukavaa ja onnellista aikaa. Tällainen voi sinullakin olla ihan kulman takana. Eli jatketaan siis taistelua, eikös niin?

 

[Kiekkokatsoja]

Hyvä kun ootte heränneet kirjoittamaan @Punamusta lle asiallisia viestejä.
Ite oon yrittänyt tälle mukavalle nuorelle miehelle kirjoittaa YVnä tsemppiviestejä, ja toimintaohjetta. Sen mitä etänä voinkaan.
Sen totean, että kyllä nyt on tosi kyseessä.
Toivottavasti hänen vanhemmat tiedostavat tilanteen, ja ovat valmiita tarvittaessa tekemään jyrkkiäkin toimenpiteitä.
Punamusta, kyllä me palstalaiset välitetään susta.

 

[Uleåborgir]

Mielenterveys on ollut jo pitkään enemmän ja vähemmän koetuksella. Minulla puhkesi viime vuonna akuutti pakko-oirehäiriö ja lisäksi olen mieleltäni aika monimutkainen, joten suutun helposti, ajattelen liikaa, stressaan turhia ja pahoitan mieleni nopeasti.

Olen jo useita kertoja kokenut halua kuolemaan. Viime yönä se oli lähempänä kuin kuitenkaan kertaakaan aiemmin.


Kaikessa yksinäisyydessäni pitelin suurta leipäveistä ja hieroin sitä kehoa sekä rintaa vasten. Oli enää askeleen päässä että olisin iskenyt sen päähän tai rintaan. Askeleen päässä. Nytkin enempi vituttaa että koko teko jäi tekemättä. Ärsyttää, rasittaa ja on tyhjä olo vatsassa, niin kirjaimellisesti kuin henkisesti. Olen jaksanut vielä tähän mennessä hyvin, mutta nyt alan olla loppu tähän. En saa rauhaa. En onnistu kokemaan sitä. Olen varmaankin hullu.

- -

Kyösti Pöystiä lyhyesti lainatakseni:

Vittu.

Hulluuttakin on moneen eri lähtöön, ja niin monta on kokijaa kuin on tekijää. Psykoosista tai harhoista et vaikuta kärsivän, voimakkaasta ahdistuksesta ja depressiosta kyllä. Klassisessa psykologisessa katsannossa et ole hullu.

19-20 -vuotiaana minulla olivat aika lailla samat fiilikset kuin Punamustalla. Ahdistus oli pakahduttavaa, luulin tulevani hulluksi minäkin. Sain vuoden kärvistelyn jälkeen avauduttua äidilleni tuskastani. Itkun kanssa. Äitee otti ja roudasi minut siltä istumalta Peltolaan nuorisopsykiatriseen klinikkaan, jossa pääsin tunnin istunnolla jo selvemmille vesille.

Pari kolme lääkärikäyntiä saivat minut vakuuttumaan, että en ole klassisesti hullu. Enkä ole tulossakaan sellaiseksi. Juuri hulluutta pelkäsin. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö oli diagnoosi. Kuudestoistaosahullu.

Siitä on 22 vuotta nyt. Myöhemmin on kertynyt vyölle 1-tyypin bipolaarihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja kymmenisen osastohoitopotilassuhdetta vaikeissa masennuksissa ja tarkistelujaksoilla. Säähkölläkin (sic) on hätistelty sielun syvää lamaa, jota masennukseksi kutsutaan.

Olisinko sitten varttihullu? Harhoja ei ole ollut koskaan, mutta kutsun itseäni mielelläni hulluksi. Olen jo konkari näissä hommissa. Se minusta.

Avaudu eläville ihmisille @Punamusta. Läheisillesi, lääkärille, terveydenhoitajalle, sairaanhoitajalle. Soita vaikka heti paikkakuntasi sairaanhoidon päivystykseen tai mene käymään. Älä makaa tulessa. Usko vanhaa varttihullua.

 

[Kiekkokatsoja]

Hulluuttakin on moneen eri lähtöön, ja niin monta on kokijaa kuin on tekijää. Psykoosista tai harhoista et vaikuta kärsivän, voimakkaasta ahdistuksesta ja depressiosta kyllä. Klassisessa psykologisessa katsannossa et ole hullu.

19-20 -vuotiaana minulla olivat aika lailla samat fiilikset kuin Punamustalla. Ahdistus oli pakahduttavaa, luulin tulevani hulluksi minäkin. Sain vuoden kärvistelyn jälkeen avauduttua äidilleni tuskastani. Itkun kanssa. Äitee otti ja roudasi minut siltä istumalta Peltolaan nuorisopsykiatriseen klinikkaan, jossa pääsin tunnin istunnolla jo selvemmille vesille.

Pari kolme lääkärikäyntiä saivat minut vakuuttumaan, että en ole klassisesti hullu. Enkä ole tulossakaan sellaiseksi. Juuri hulluutta pelkäsin. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö oli diagnoosi. Kuudestoistaosahullu.

Siitä on 22 vuotta nyt. Myöhemmin on kertynyt vyölle 1-tyypin bipolaarihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja kymmenisen osastohoitopotilassuhdetta vaikeissa masennuksissa ja tarkistelujaksoilla. Säähkölläkin (sic) on hätistelty sielun syvää lamaa, jota masennukseksi kutsutaan.

Olisinko sitten varttihullu? Harhoja ei ole ollut koskaan, mutta kutsun itseäni mielelläni hulluksi. Olen jo konkari näissä hommissa. Se minusta.

Avaudu eläville ihmisille @Punamusta. Läheisillesi, lääkärille, terveydenhoitajalle, sairaanhoitajalle. Soita vaikka heti paikkakuntasi sairaanhoidon päivystykseen tai mene käymään. Älä makaa tulessa. Usko vanhaa varttihullua.

Hyvä kirjoitus.
Kyllä meitä on monia, jotka ovat joko itse, omat lapset, muut läheiset tai tuttavat olleet samantapaisessa tilanteessa.
Mietin että miten asiaan voisi vaikuttaa, muutenkin kuin etänä?
@Czescku olikos sulla Punamustan puhelinnumero? Mielikuva on, että saattas ollakin w appiyhteys tai jotain.

 

[peksa]

Avaudu eläville ihmisille @Punamusta. Läheisillesi, lääkärille, terveydenhoitajalle, sairaanhoitajalle. Soita vaikka heti paikkakuntasi sairaanhoidon päivystykseen tai mene käymään. Älä makaa tulessa. Usko vanhaa varttihullua.

Osittain samaa mieltä ja osittain eri mieltä. Perheenjäsenet on huono vaihtoehto koska silloin saattaa tulla vääränlaista holhousta. Puoskarit määrää mielialalääkettä eikä nekään ihan parhaimmasta päästä.

Sellainen henkilö on paras johonka luotat joka myös kuuntelee kaikki mitä sulla on mielessä.

<3 Jäätelötuutti poikittain

 

[Kiekkokatsoja]

Osittain samaa mieltä ja osittain eri mieltä. Perheenjäsenet on huono vaihtoehto koska silloin saattaa tulla vääränlaista holhousta. Puoskarit määrää mielialalääkettä eikä nekään ihan parhaimmasta päästä.

Sellainen henkilö on paras johonka luotat joka myös kuuntelee kaikki mitä sulla on mielessä.

<3

Tuota tuota. Luulen että nyt on akuutti hätä kyseessä.
Nyt pitää toimia, oli se kanava mikä hyvänsä.

 

[Rekka Pinne]

@Punamusta

Se on todella raskasta ja hirveää, kun tuntuu että se tuska ja ahdistus ei lopu millään ja että sitä rauhaa ei saa millään. Muista kuitenkin, että voit täällä tulla vaikka mulle juttelemaan aina kun haluat ja mistä asiasta tahansa. En välttämättä osaa mitään muuta sanoa, kuin että tsemppiä, mutta minä välitän sinusta ja niin moni muukin, niin täällä kuin "oikeassa elämässä". Etkä todellakaan ole yksin tämän kanssa. Jutteleminen helpottaa oloasi, kun ei tarvi kaikkea yksin kantaa sisällään.

Nyt todellakin kannattaa toimia.

Mutta muista. Minä kuuntelen aina mitä asiaa sulla vain on ja milloin tahansa.

 

[peksa]

Tuota tuota. Luulen että nyt on akuutti hätä kyseessä.
Nyt pitää toimia, oli se kanava mikä hyvänsä.

Toki noinkin. Mä laitoin jäbälle jo muuta kautta viestin. No toivotaan että nuori mies ei päädy k.o ratkaisuun

 

[Vellihousu]

@Punamusta, täällä Porin alueella palvelee myös 24/7 toimiva Satakunnan mielenterveysseuran kriisipuhelin jos tuntuu että kynnys lääkärille tai sairaanhoitajalle on liian korkea. Sieltä osataan varmasti antaa myös kättä pidempää siihen mihin kannattaa ottaa ensin yhteyttä jos/kun tarvitsee lisäapua. Linkki palvelun sivuille.

Kuten tässä ovat useat jo todenneet, parasta mitä voit nyt tehdä, on puhua noista asioista jollekin, kenelle tahansa. Vaihtoehtoja riittää. Et häviä mitään jos otat luurin käteen, mutta jos et ota ja teet jotain itsellesi, on häviön määrä mittaamaton.

 

[Pottakameli]

@Punamusta
Itse olen onnistunut kusemaan 15-25 vuotiaana niin monta juttuja, että meinasi olla hankalaa itellänikin. Siihen päälle sitten myöhemmin parisuhteen ongelmat, jotka äityivät varsin hankaliksi. Lopulta myös talous kusahti hetkellisesti erojen ja muiden juttujen takia.

Lukio meni ihan reisille, kun motivaatio vain loppui. Petin omat ja muiden mahdolliset odotukset, sekä vanhempien rahallisen tuen koulukirjoihin yms.

En edes muista miten monta asiaa on mennyt elämäni aikana päin vittua, mutta jotekin ihmeen kaupalla sieltä aina selvitty.

Suurin kynnys on pyytää apua tai puhua ongelmistaan, on ne sitten millaisia tahansa. Lähestulkoon kukaan ei tiedä miten vaikeaa minulla oli ajoittain noiden vuosien sisällä, koska en ole niistä vaiheista puhunut juuri ikinä.

Varsinkin taloudelliset ongelmat ja parisuhde/lapset/ero olivat henkisesti myrkkyä. Taloudelliset vaikeudet johtuivat unohduksesta joka sinäänsä ei ollut ihme siinä riitaisassa erotilanteessa. Ilman lapsia olisi elämä varmasti ollut valmis lopetettavaksi monta kertaa. Loppujen lopuksi sain tehtyä sovinnon itseni kanssa ilman ulkopuolista apua.

Mutta kuten sanoin asioista voi selvitä. Nyt kulkee mukavasti ja elämä on pääsääntöisesti mukavaa. On töitä ja mielekästä vapaa-aikaa. Lisäksi ei enää stressaa pienistä asioista, eikä aina niistä isommistakaan.

Toivottavasti pääset eteenpäin. Sinulla on varmasti hienoja vuosia edessä, kun selviät näistä huonoista.

 

[Jerry100]

@Punamusta

Olen ollut ihan samassa tilanteessa sinun kanssa ja voin vain sanoa että et ole tulevaisuudessa se sama ihminen samoilla ajatuksilla joka nyt.
Tämä on vaikea, todella pitkä ja ehkä maailman raskain tie. Täynnä selittämätöntä mustaa.

Muista. Aina. Joka ikinen kerta hyvät ja pahat pilvet siirtyy pois. Mikään hyvä eikä mikään paha ole ikuista.

Sun on tarkoitus selvitä tästä ja sun on tarkoitus olla tämän jälkeen erittäin vahva ihminen.

 

[Turha Kaukalo]

@Punamusta, täällä Porin alueella palvelee myös 24/7 toimiva Satakunnan mielenterveysseuran kriisipuhelin jos tuntuu että kynnys lääkärille tai sairaanhoitajalle on liian korkea. Sieltä osataan varmasti antaa myös kättä pidempää siihen mihin kannattaa ottaa ensin yhteyttä jos/kun tarvitsee lisäapua. Linkki palvelun sivuille.

Ja täältä Satasairaalan päivystyksen numero: Päivystysapu 116 117 | Satasairaala

Jos tarvitset hoitoa, jota ei voi siirtää seuraavaan päivään, soita Päivystysapuun. Puhelinnumero on 116 117. Puhelu on ilmainen.

 

[Gostisbehere]

Voimia @Punamusta

itse myös käynyt lähes samanlaisen tilanteen kuin sinäkin. Oli takana pahoja taloudellisia ongelmia jotka menivät aivan liian pitkälle. Ne myös vaikuttivat henkisesti todella paljon. Pinnaa ei löytynyt yhtään. Sitten kun kotona oli vielä vuoden ikäinen taapero joka piti huolen että yöllä ei ehtinyt nukkumaan. 22.10.19 päätin että kun lähden töihin niin sen jälkeen loppuu tämä matka. Reppuun kävin varastosta hakemassa tarvittavat välineet. Työpäivän jälkeen suuntasin oman kyläni rannalle istumaan jo odottamaan että pimeys vain laskeutuisi. Siinä tupakkaa polttaessa ja itkua vääntäessä päätin että soitan vielä 112. Hetken kuluttua sitten pääsin ambulanssin kyytiin ja suoraan sairaalaan. Lääkärille siellä ilmoitin että haluan suoraan osastolle lepäämään ja keräämään voimia. Jos tämä ei onnistu niin kiitos ja näkemiin. Sain heti huoneen osastolta. 2viikkoa siellä meni. Luojan kiitos puolisoni oli ymmärtäväinen ja on ollut tukenani. Ilman sitä tämä olisi jo loppunut. Nyt olen käynyt 6kk eräässä ryhmässä juttelemassa omista ongelmistani. Siitä ollut todella suuri apu. Itselläni ei ole elämässä yhtään muita ihmisiä jotka olisivat kiinnostuneita voinnistani taikka haluaisivat viettää vapaa-aikaa kanssani. Suoraan sanottuna elämäni on todella yksinäistä. Viimeiseen 6kk ei ole yksikään ihminen soittanut edes mun puhelimeen. Mutta siihen olen jo omalla tavallani tottunut. Soolona mennään onneksi vierelläni on todella hieno kumppani. Jos ikinä @Punamusta kaipaat juttukaveria niin sellainen löytyy aina täältä.

myös haluan kiittää koko jatkoaikaa. Tänne on helvetin mukava kirjoitella vähän sitä sun tätä. Mieltä lämmittää aina jos joku tykkää siitä mitä kirjoittaa. Se tarkoittaa että joku mahdollisesti myös näkee asiat kuin minäkin. Pitäkää huolta toisistanne

 

[Czescku]

@Czescku olikos sulla Punamustan puhelinnumero? Mielikuva on, että saattas ollakin w appiyhteys tai jotain.

On toki ja vastasi sentään viestiin. Eipä täältä 250km päästä voi oikein mitään tehdä varsinkaan kun en ole alan ammattilainen. Onneksi punis ei sentään tyhmä ole, joten toivon että tajuaa hakea apua, kun on ennenkin niin älynnyt tehdä.

 

[maken veivi jr.]

On hienoa nähdä miten paljon ihmiset välittää. Se on jo itsessään hyvä syy elää.

 

[peksa]

On toki ja vastasi sentään viestiin. Eipä täältä 250km päästä voi oikein mitään tehdä varsinkaan kun en ole alan ammattilainen. Onneksi punis ei sentään tyhmä ole, joten toivon että tajuaa hakea apua, kun on ennenkin niin älynnyt tehdä.

Olet siinä mielessä alan ammattilainen mitä itse ajoin takaa. Sä olet juuri sellainen luotettava henkilö jolle pystyy tällaiset asiat kertomaan juurikin esim tässä tapauksessa.

 

[Kiekkokatsoja]

On toki ja vastasi sentään viestiin. Eipä täältä 250km päästä voi oikein mitään tehdä varsinkaan kun en ole alan ammattilainen. Onneksi punis ei sentään tyhmä ole, joten toivon että tajuaa hakea apua, kun on ennenkin niin älynnyt tehdä.

Kiitos vastauksesta.
Kyllä siellä nyt oli tosi kyseessä. Ei omissa käsissä.
Toivottavasti läheiset osaavat reagoida,

 

[Fironic]

Olet @Punamusta tärkeä ja mieleen jäävä henkilö täällä palstalla ja varmasti myös "siviilissäkin". Itselläni oli myös aallonpohja sinun ikäisenäsi ja tunnistin itseni tuosta veitsijutustasi. Oli useamman kerran aivan hilkulla, ettei elämä jatkunut. Silti, jos se sinua yhtään lohduttaa niin mistä tahansa kuopasta on mahdollista nousta. Sitä et välttämättä juuri nyt itse näe, mutta paremmat ajat odottelevat sinua. Voimia!

 

[hiitti]

Itse 8 vuotta kärsin alakulosta ja vakavista masennuksen oireista. Nyt tämän vuoden alussa päätin mennä lääkärille kun tuli liian todelliset ajatukset itsemurhan suhteen. Tätä ennen olin säännöllisesti nähnyt unia missä teen tahallani jotain itselleni. Viime vuosien aikana oli hieno suoritus jos sain 3-4 tuntia unta yössä ja herään niin että en ole panikiissa nähdyistä unista. Tähän oheen keskittymisvaikeudet, ahdistus, sosiaalisten tilanteiden panikointi yms yms.

Oli aivan helvetin vaikea saada kunnon apua (epäiltiin ja lääkärit jopa vähätteli) ja vaihtuvia lääkityksiä kokoajan kunnes pääsin 2-3kk kuluessa psykiatrille jonka kanssa saatiin järkeä hommaan. Vieläkin on vaikeaa mutta jollakin tapaa tasaisempaa. Pitkä projekti edessä mutta olen valmis siihen.

Tsemppiä kaikille! Ja sanotaanko näin että KUKAAN ei tiennyt näistä ongelmistani. Puoliso toki mutta esim duunikaverit yms pitivät täysin iloisena jamppana. Sehän tästä tekeekin hankalaa läheisille kun ei sitä vaan voi tietää ellei toinen puhu.

 

[magnum37]

@Punamusta Olet jäänyt mieleen täällä sellaisena hyvänä tyyppinä. Fiksuna, hauskana kaverina, jolla on erinomainen ulosanti viesteissä. En väitä sinua tuntevani, mutta olen käsittänyt sinut kirjoitustesi perusteella hauskaksi ja ajattelevaiseksi nuoreksi mieheksi. Olet ehkä vähän sellainen haaveellinen taivaanrannan maalari, kuten itsekin olin nuorempana - olen kyllä vieläkin, vaikka elämä on välillä näyttänyt todellakin epäoikeudenmukaisen ja karun puolensa.

Sen tiedän, ettei idealistina ja asioiden funtsimisesta pitävälle visionäärille elämä ole helppoa. Laulun sanoin, siinä tahtoo haaveet kaatua ja varjot saapua. Mä olin jotain 25+ kun vaikeudet romahdutti mun elämän. Tuntui etten ollut saavuttanut paskaakaan siitä mitä olin tavoitellut ja koko maailma tuntui olevan mua vastaan. Toki objektiivisesti tarkasteltuna asia ei ollut aivan näin synkkä, mutta siltä se todellakin "taivaanrannan maalarille" tuntui. Jossain vaiheessa vain pettymykset oli liikaa ja paukut loppui.. Mä vetoan suhun, että haet ammattiapua. Ne on sua varten, vaikkei siltä ehkä nyt tunnu. En väitä ettäkö kaikki ongelmat ratkeaa, mutta jonkinlaisen resetin se antaa. En ole vieläkään toipunut kaikista elämän pettymyksistä, mutta vielä ollaan mukana taistelemassa. Elämä on välillä kyllä melko vitsi ja yhtä tappioputkea, mutta mahdollisuuksia onnistumiseenkin on aina sille, joka jaksaa yrittää.

Joskus sitä onnistuukin jossain. Vaikka aihe onkin vakava, niin mä omaa outoa ajattelutapaani mukaillen näen sarkastisesti toivoa tuossa, että tästäkin vakavasti tilanteesta avautuessasi kykenet kertomaan asiasta ironisesti. Siinä mä näen pelastuksen sauman.

Ps. Mäkin muuten aikoinaan sain pahasti turpaan NHL-pelissä. Vitutti, kun kiekosta kovasti pitävänä edes sekään ei menannun onnistua. Melkein hajotin koko tietokoneen suutuspäissäni, kun hävisin jumbofinaalin Ottawaa vastaan. Toi koko pelin eka versio oli mua vastaan. Mutta hankin kuitenkin seuraavankin version. Voitin ekalla kaudella mestaruuden ja myöhemmin vielä monta muuta.

Kyllä "narrikin" joskus juhlii.

 

[Gostisbehere]

Itse 8 vuotta kärsin alakulosta ja vakavista masennuksen oireista. Nyt tämän vuoden alussa päätin mennä lääkärille kun tuli liian todelliset ajatukset itsemurhan suhteen. Tätä ennen olin säännöllisesti nähnyt unia missä teen tahallani jotain itselleni. Viime vuosien aikana oli hieno suoritus jos sain 3-4 tuntia unta yössä ja herään niin että ole panikiissa nähdyistä unista. Tähän oheen keskittymisvaikeudet, ahdistus, sosiaalisten tilanteiden panikointi yms yms.

Oli aivan helvetin vaikea saada kunnon apua (epäiltiin ja lääkärit jopa vähätteli) ja vaihtuvia lääkityksiä kokoajan kunnes pääsin 2-3kk kuluessa psykiatrille jonka kanssa saatiin järkeä hommaan. Vieläkin on vaikeaa mutta jollakin tapaa tasaisempaa. Pitkä projekti edessä mutta olen valmis siihen.

Tsemppiä kaikille! Ja sanotaanko näin että KUKAAN ei tiennyt näistä ongelmistani. Puoliso toki mutta esim duunikaverit yms pitivät täysin iloisena jamppana. Sehän tästä tekeekin hankalaa läheisille kun ei sitä vaan voi tietää ellei toinen puhu.

Me ”sairaat” ollaan vaan niin helvetin hyviä salaamaan asiat. Niin olen myös itse tehnyt. Kukaan töissä ei tiedä minun salaisuuksia. Vaikka hyvää se tekisi myös olla rehellinen siihen suuntaan. Onneksi löysin oman kanavan mihin pääsen purkamaan tuntojani. Etsikää ihmiset se joku kenelle voi jutella. Aivan liian raskasta on kokeilla kantaa koko taakka yksin

 

[Jara76]

@Punamusta Kaikella on kyllä tapana järjestyä paremmaksi. Niin käytetty sanonta, mutta näin se vaan tuntuu lopulta menevän. En osaa muuta oikein sanoa.

Toivon sydämeni pohjalta, ettet satuttaisi itseäsi ja löydät itsellesi sopivaa apua.

 

[septi]

Siinä parinkympin hujakoilla oli itselläkin ne elämän synkimmät hetket kun oli vaikea nähdä tulevaisuutta, tai ainakaan mitään hyvää siinä. Myöskään en uskaltanut puhua kenellekään ja synkkiä ajatuksia kävi mielessä. Toteutukseen eivät menneet lähinnä siksi etten halunnut tehdä sitä perheelleni, vaikken mitään muuta syytä kokenutkaan jatkaa synkimpinä hetkinä. En uskonut koskaan toipuvani niin että kykenisin elämään "normaalia" elämää.

Pikkuhiljaa, mutta toisaalta yllättävänkin nopeasti elämään tuli uutta mielekkyyttä ja synkät ajatukset väistyivät. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin nuo hetket tuntuvat todella kaukaisilta ja olen onnellisempi kuin olisin koskaan kuvitellutkaan.

Vaikka en sinua tunnekaan ja tietäen kuinka vaikeaa näitä viestejä on uskoa, olen @Punamusta täysin varma että parempi päivä ja valoisampi tulevaisuus on sinullakin kulman takana, kun vaan taistelet nämä synkimmät hetket läpi. Voimia sinulle, haluaisin osata sanoa jotain järkevämpää juuri nyt.

 

[SOF1969]

Saatoin @Punamusta jossain yksityiskeskustelussamme mainita että reilu vuosi sitten ystäväni poika yritti itsemurhaa, ja vain äärimmäisen hyvä tuuri satunnaisen ohikulkijan muodossa jätti pojan henkiin.

On ollut hyvin raastavaa seurata vanhempien pelkoa ja huolta tapahtuman jälkeen. Joka kerta kun lähtevät kotoa, miettivät että "eihän vaan tänään". On tärkeää muistaa että henkilökohtaiset ratkaisut vaikuttavat pysyvästi myös läheisten elämään.

Voimia ja tsemppiä.

 

[Perusjäbä]

Itsemurha toisi niin paljon surua läheisissä, että ei ole vaihtoehto, mielummin kuolee saappaat jalassa.