Auttaa ja sitä sillon toisillemme toistetaan.Auttaako silloin ajatus, että siitä on ennenkin päässyt yli ja elämä mennyt paremmaksi?
Melko varmaan tässä on syynä valon määrän lisääntyminen / väheneminen ja se vaikuttaa vuorokausirytmiin ja uneen. Monessa mielenterveyden ongelmassa kuitenkin se säännöllinen elämänrytmi ja hyvä uni pitää oireita kurissa.Kevät ja kesän jälkeen syksyllä on ne yleisimmät ajankohdat oireilulle.
Hyvä sitten. Itse olen nimittäin joskus tuota sanonut ihmisille, joilla samanlaista ongelmaa. Ammattilaisena tietenkin muitakin keinoja ja moniammatillista työryhmää apuna käytän, mutta kun näille asioille ei yleensä sitä pikaratkaisua ole.Auttaa ja sitä sillon toisillemme toistetaan.
Sairaus on vähän niin kuin meidän perheenjäsen. Kulkee aina mukana ja osataan jo nykyään ennustaa, että koska masennus alkaa oirehtia. Kevät ja kesän jälkeen syksyllä on ne yleisimmät ajankohdat oireilulle.
Samalla kun maseentuneelle yrittää vakuutella, että vaikka tänään tuntuu pahalta ja on täysin toivoton olo mutta huomenna asiat voivat olla paremmin, sitä samalla yrittää myös itselleen vakuuttaa että ei tässä ole hätää ja asiat järjestyy. Suojaako siinä sitten omia aivoja samalla, ettei itse romahtaisi, luultavasti tai näin sen olen järkeillyt.Hyvä sitten. Itse olen nimittäin joskus tuota sanonut ihmisille, joilla samanlaista ongelmaa.
Hieno asenne. Jokainen tekee virheitä elämässään, sillä ihmisiä tässä vain ollaan. Joku menettää ystävänsä tai perheensä, joku pelaa rahansa tai ostaa hometalon. Kaikenlaista sattuu, mutta se kuuluu elämään. Aurinko nousee ja laskee kuitenkin tänäänkin. Eteenpäin vaan!Perseilin myös kaiken muun mitä vaan voi perseillä, mutta kyllä tää tästä vielä joskus selviää.
Elossa ollaan ja toivottavasti myös pysytään. Pysykää tekin!
Yrityksiä löytyy "uralta" muutama. Viimeisin ehkä vähän yli kuukauden takaa, vaikka se ei mikään varsinainen yritys ehkä ollutkaan. Aioin sen silloin kuitenkin tehdä, mutta en tehnyt.
Olen useampaan otteeseen tahallisesti satuttanut itseäni. En viiltämällä, mutta muin keinoin.
En tiedä kyllästyttääkö se, mutta ei vielä ainakaan ole tullut sellaista tunnetta. Ne on tullut aina huonommilla hetkillä kun on oikeesti ollut paha olo ja se on silloin vaikuttanut hyvältä idealta ja ainoalta ratkaisulta. Yleensä se on päättynyt siten että tulen järkiini ja lopetan siihen paikkaan, joskus se ei vain ole onnistunut. Enempää en halua juuri nyt mennä yksityiskohtiin.Kysymykseni voi kuulostaa oudolta, mutta mielestäni se on aika relevantti viestiäsi lukiessa: Kyllästyttääkö yrittäminen?
Itselläni kaikenlaiset yritykset, tai yrityksentapaiset, johtivat siihen, että lopulta se yrittäminenkin sitten loppui. Totesin itselleni, että kyllä tässä on parempaakin tekemistä kuin hautoa näitä asioita koko loppuelämää. Onneksi sinullakin näyttäisi olevan parempi vaihe menossa, kun viesti vaikuttaa melko positiiviselta vaikeuksista huolimatta :)
Nyt on hyvä vaihe. Nää voi hyvinkin vaihdella vaikka kuukauden sisällä ja joskus hyvät ja huonot jaksot kestää kauemmin. Tämäkin vaihtelee.
Oletko yrittänyt selvittää asioita kuntoon heidän kanssaan? Tiedän tasan tarkkaan, miten raastavaa on kantaa syyllisyyttä riidasta hyvän/hyvien kavereiden kanssa. Tosin omalla kohdalla ne tapahtuivat jo pääosin ala-asteaikana, mutta sain puhuttua asiat lopulta halki yhden vanhan todella hyvän kaverin kanssa myöhemmin ja nykyään olemme taas ihan hyvissä viestittelyväleissä. Se merkkasi minulle henkilökohtaisesti todella paljon ja tuntui että valtava kivi vierähti pois sydämeltä.Perseilin ystävyyssuhteeni sen verran pahasti että en ole oikeastaan tehnyt ystävien kanssa mitään sitten varmaan 2023 kevään. Kelatkaa. Olen viimeksi tehnyt vapaa-ajallani jonkun toisen ihmisen kanssa jotain viime vuoden keväällä. Onneksi ei tarvitse ystäviä käydäkseen jääkiekkopeleissä, mutta kyllä tää on aika yksinäistä.
Perseilin myös kaiken muun mitä vaan voi perseillä, mutta kyllä tää tästä vielä joskus selviää.
Sovintoa on yritetty, mutta sain siitä vaan enemmän paskaa niskaani. Tosin en tiedä että haluaisinko edes olla heidän kanssa muutenkaan tekemisissä. En halua nyt avata sen enempää että miksi. Ehkä joskus.Oletko yrittänyt selvittää asioita kuntoon heidän kanssaan? Tiedän tasan tarkkaan, miten raastavaa on kantaa syyllisyyttä riidasta hyvän/hyvien kavereiden kanssa. Tosin omalla kohdalla ne tapahtuivat jo pääosin ala-asteaikana, mutta sain puhuttua asiat lopulta halki yhden vanhan todella hyvän kaverin kanssa myöhemmin ja nykyään olemme taas ihan hyvissä viestittelyväleissä. Se merkkasi minulle henkilökohtaisesti todella paljon ja tuntui että valtava kivi vierähti pois sydämeltä.
Haluan sanoa ennenkaikkea sinulle, että älä luovuta, ja että ei tuon tilanteen tarvitse jäädä pysyväksi. Kyllä ne asiat järjestyy, ja harvemmin ne syyt välirikkojen takana kuitenkaan ovat elämää suurempia, etteikö niitä voisi saada ainakin osin korjattua.
Okei, ikävä tilanne. En muuta osaa sanoa tässä tilanteessa kun en keissiä tiedä sen tarkemmin. Toivotan silti paljon tsemppiä jatkoon, kyllä se elämä kummasti kantaa vaikka ei aina siltä ehkä tunnu. Aikakin voi auttaa.Sovintoa on yritetty, mutta sain siitä vaan enemmän paskaa niskaani. Tosin en tiedä että haluaisinko edes olla heidän kanssa muutenkaan tekemisissä. En halua nyt avata sen enempää että miksi. Ehkä joskus.
En luovuta.
Se on oikein ….jatketaan matkaa eikä luovuteta. Itselläni opiskelu oli melkoista takkuamista aikanaan…ilman nykyistä vaimoani tuskin olisin valmistunut. Nyt työ elämää takana jo reilu 25 vuotta valmistumisen jälkeen.Sovintoa on yritetty, mutta sain siitä vaan enemmän paskaa niskaani. Tosin en tiedä että haluaisinko edes olla heidän kanssa muutenkaan tekemisissä. En halua nyt avata sen enempää että miksi. Ehkä joskus.
En luovuta.
