Itsemurha

[Andji]

Jos sinulla on lääkitys, niin todennäköisesti sinulla on myös jonkunlainen terapia ollut tai ehkä tulossa? Suosittelen puhumaan tästä siellä, koska ei ole hyvä jättää näitä negatiivisia ehdollistumia aktiivisiksi omassa kodissaan. Varsinkin kun sohvan nurkassa on tärkeää välillä levätäkin.

Viikoittain olen käynyt psykiatrisella polilla, jossa on lähinnä keskusteltu lääkityksen muutoksista ja mikä voisi tilannetta auttaa ja yritetty saada akuuttia tilannetta raukeamaan. Nyt minusta tuntuu, että on ~viikon verran ollut seesteisempää ja voisin aloittaa terapian.

Suurin syksyisen masennusjaksoni laukaiseva tekijä oli parisuhteeni silloinen tila. Vaimoni on monesti sanonut, että minun pitäisi mennä hoitoon, koska olen selkeästi apaattinen ja väsynyt ja hermostun herkästi. Otinkin silloin työterveyden kautta kontaktin lääkäriin ja sieltä sain lähetteen tuonne polille.

Kävimme vaimoni kanssa Mieli ry:n järjestämässä pariterapiassa pari kertaa, kun olin juuri aloittanut tuon oman hoitokontaktini. Silloin ajattelin lähes jatkuvasti itsemurhaa ja sanoin sen ääneen pariterapiassa (olin kotonakin siitä puhunut). Päätettiin, ettei pariterapiasta ole apua, koska minä en pystynyt puhumaan parisuhteen kipupisteistä, vaan olin melko vahvasti päättänyt, että jossain vaiheessa menen hirteen.

Nyt voisin psykiatrian polilla ottaa puheeksi sen, että saisinko lääkärin lausunnon Kelan tukemaan psykoterapiaan, jotta voisin alkaa työstää elämäni kipukohtia. Syksyllä se ei olisi tullut kuuloonkaan, olin aivan liian väsynyt kaikkeen. Pelottaa oikein ajatellakin miten, suoraan sanottuna, PASKAA se kaikki silloin oli. Eikä minulla tosiaan ollut mikään varsinaisesti hätänä, pari elämäntilannetta vain meni yhtäkkiä samalla aikaa solmuun ja mieli sanoi stop, otetaanpa aikalisä.

Sinänsä se Julma-Henrin levy, jota täällä minulle suositeltiin kuunneltavaksi, on kyllä osuva kuvaus sairastumisesta ja toipumisesta. Minä olen tosiaan siinä toipumisessa vasta alkupäässä, mutta varovaisen optimistinen asioiden sutviutumisesta.

Ja vielä isona nostona tuo sinun kertomus pojastasi. Parasta mitä voit pojallesi antaa on olla hänelle isä. Sellainen kun olet. Se riittää!

Kiitos kauniista sanoistasi!

 

[McJul]

Vihdoinkin viikonlopun aikana löysin tämän ketjun. Tuli luettua paljon
Olen n.30v nuori, elämä edessä. Niinhän sitä luulisi
Isä kuoli pari vuotta sitten, tuli itselle paha onnettomuus, ero, valuuttaongelma ja muiden ongelmien kautta on ollut todella huono olla, siis todella huono olla. Monta unetota yötä, enkä keksi oikein mitään.
Työt auttaa mutta oikein vituttaa kun työt loppuu kesken. Tällä hetkellä ei 'itsari' oo mielessä mutta aattelin että tämä väylä ois paras hakea sielunkumppaneita.
En tiedä miksi laitoin tänne viestin.

 

[alwahla]

@McJul Hyvä, että laitoit viestin, sillä tässä ketjussa jos missä osataan auttaa ja olla tukena. Elämä potkii meitä kaikkia toisinaan oikein kunnolla päin näköä eikä silloin ole mikään häpeä pyytää apua.
Jos soitto noihin kriisipuhelimiin ei sinua nappaa, voi tätä ketjua käyttää vapaasti omien tuntemuksiensa läpikäymiseen. Me emme kritisoi, me emme osoittele, me emme naura, me emme vähättele.

 

[madeOFspade]

Vihdoinkin viikonlopun aikana löysin tämän ketjun. Tuli luettua paljon
Olen n.30v nuori, elämä edessä. Niinhän sitä luulisi
Isä kuoli pari vuotta sitten, tuli itselle paha onnettomuus, ero, valuuttaongelma ja muiden ongelmien kautta on ollut todella huono olla, siis todella huono olla. Monta unetota yötä, enkä keksi oikein mitään.
Työt auttaa mutta oikein vituttaa kun työt loppuu kesken. Tällä hetkellä ei 'itsari' oo mielessä mutta aattelin että tämä väylä ois paras hakea sielunkumppaneita.
En tiedä miksi laitoin tänne viestin.

Ei elämä ole edessä, elämä on tässä ja nyt.

Laitoit tänne viestin, koska halusit kertoa ääneen, että on paha olla. Se on iso asia kun uskaltaa sanoa asioita ääneen. Olen iloinen, että löysit tämän ryhmän ja kirjoitit pahaa oloa ulos mielestäsi. Jos tänne kirjoittaminen auttaa vähänkin, niin aina uutta viestiä tulille kun sellainen olo.

Olisiko mahdollista, että hakisit keskusteluapua? Jos kriisipuhelin ja chat palvelu eivät vaikuta houkuttavalta, niin miten olisi työterveys? Oletan, että sinulla on työpaikka kun työt auttaa huonoon oloon. Ota yhteys työterveyteen ja yritä kertoa rohkeasti että haluaisit apua, voit huonosti ja kärsit unettomista öistä.

Häpeä ei ole pyytää apua, vaan häpeä on olla auttamatta apua tarvitsevaa.

 

[Lämpö]

Tää on vähän raskas topic, kun aina välillä ylös nousee.
Ajatukset aihetta kohtaan ollut läsnä yläasteelta asti, reilut 15-vuotta.
Lähes päivittäin tulee mietittyä asiaa, mutta ikinä ei ole tullut mitään yritettyä.
Monta vuotta meni niin, että illan viimeinen ajatus oli, että missä tekisin. Aina kun juna menee lähistöltä, tulee katsottua kellosta aikataulu, kerrostalon vieressä näkyykö tikkaita…
Ehkä tästä on vain tullut tapa, ilman todellista riskiä, mutta ehkä vähän raskas tapa.

Periaatteessa elämässä kyllä kaikki on ihan hyvin, paitsi pään kanssa.

@godspeed

Ei oo mitään todettuna. Eikä kyllä ole apuakaan juuri haettua. 1,5vuotta sitten olin vähän normaalia syvemmällä, niin silloin olin työterveydessä 3 (psykologi) + 10 (psykoterapeutti) kertaa höpöttelees. Ja ihan avoimesti puhuin, mut ei ehkä nähnyt sitä kauhean vakavana. Pakko-oire ja muissa testeis mitä sillon tein, niin muistaakseni aika korkeat pisteet tuli

Tää keskustelu on viime aikoina aika usein noussut ylös ja tossa aina näkyy, että kaksi viestiä tullut ketjuun kirjoitettua. Piti etsiä mitä sitä on kirjoittanut. Nuo kaksi viestiä on aikalailla tasan vuoden takaa.

Viime syyskuussa osin työt vei taas vähän tavallista synkemmille vesille ja tuli hakeuduttua toisen kerran työterveyden pariin asiaan liittyen. Tällä kertaa tuli syksyn aikana käytyä viisi kertaa keskustelemassa työterveyspsykolgin kanssa, masennuslääkitys alkoi ja kuukauden olin sairauslomalla ja nyt tässä kuukauden sisään tuli käytyä työterveyden kautta psykiatrin luona joka suositteli psykoterapiaa (jo aiemmin lääkäri ja psykologi tehnyt saman) ja nyt pitäisi tehdä Kelaan hakemus asiaan liittyen. Sitä ennen pitäisi vaan löytää se psykiatri.
Osittainen työaika myös alkanut töissä. Ja myönnettiin kun vuosi vaihtui, niin kolme lisäkäyntiä psykologilla.

No, mikä fiilis muuten. Lääkkeellä en oo huomannu vaikutusta (mut perinteinen, millainen olo olisi jos sitä ei käyttäisi jne), alkuvuosi mieli ollut matalalla, töissä käynyt, mutta vapaa-ajalla ei oikein saa mitään aikaiseksi. Keskustelut syksyn aikana työterveydessä tuntui hyvältä, mutta toki asiat oli vielä enemmän pinnalla, kun niistä puhuit. Parin vuoden aikana työterveys ollut ainoa paikka, missä olen puhunut avoimesti itsetuhoisista ajatuksista ja varsinkin tämä syksy oli tärkeää, että kuunneltiin. Kiitos sinne.

Vähän pessimistinen ajatus toipumisesta on, kun lähes 20 vuotta itsemurha ollut ajatuksissa (vaikka mitään en ole yrittänytkään tehdä) ja passiiviset ajat tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta. Mutta ainakin on yritystä, että saisi mielen solmuja avattua.