Mainos

Ilmastonmuutos

  • 734 748
  • 6 699

Joukkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, ja muu pohjoinen Suomi
Ilmasto varmasti muuttuu ja on aina muuttunut. Ennen oli jääkausi ja sekin suli pois ilman sen kummempia päästöjä kun ei ollut autojakaan silloin ja eikä kyllä ihmisiäkään näin paljoa. Ei silloin sammutettu nuotioita että ei jäät sulaisi. Nykyinen otanta vaan niin lyhyt pitkässä juoksussa.

Edessä varmasti vielä jääkausia ja kuivuutta mutta harvapa niitä on näkemässä, mutta varmasti sillä vielä rahastetaan silloinkin.

Jospa se vain muuttuu ja ihmisten elettävä sen kanssa, kuoli ne dinosauruksetkin.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Haluatko täsmentää?

Ja kertoa vaikka samalla, miksi tämä kysymys heräsi sinulle tämän artikkelin myötä?

Kun eihän siinä ollut yhtään mitään uutta.
Haluan täsmentää ja kertoa miksi tämä kysymys heräsi tämän artikkelin myötä.

IPCC:n puheenjohtajan vaihduttua, hänen lausuntonsa ovat selvästi maltillisempia kuin edeltäjänsä, vaikka asia sinänsä ei ole muuttunut. Aiemmin huudettiin sutta, nyt asia tuodaan esille maltillisemmin, mikä on helpommin hyväksyttävissä.

Toisekseen, olen elänyt näitä luontokatastrofeja ennenkin (öljy loppuu, otsonikato jne.) - molemmista luotiin kuva maailmanlopusta.

Kolmanneksi, on myös toisenlaisia mielipiteitä kuin IPCC:llä, mihin liittyy suuresti

Neljäs seikka eli minä en ole ilmastoasiantuntija kuten ei ole suurin osa muistakaan kansalaisista, joten siksi kysyn mihin meidän tavan talliaisten tulisi uskoa?
 
Tuamas

Tai sitten otsikointi on vähemmän raflaavaa, koska ydinsanoma ei ole muuttunut mihinkään. 1,5 astetta on kriittinen raja, jonka yli kun mennään (yli, ei sille tasolle) alkavat globaalit vaikutukset olla taloudellisesti ja inhimillisesti suuria.

Toisekseen, olen elänyt näitä luontokatastrofeja ennenkin (öljy loppuu, otsonikato jne.) - molemmista luotiin kuva maailmanlopusta.

Jos elit jo otsonikadon aikaan, muistat varmasti mitä silloin tapahtui.

Ongelma ei maagisesti kadonnut mihinkään, vaan ihmiskunta muutti toimintaansa ja ongelma lieveni, kun ongelmaan reagointiin (kiellettiin CFC-yhdisteet).

Aivan kuten nyt olisi syytä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä.

Kolmanneksi, on myös toisenlaisia mielipiteitä kuin IPCC:llä, mihin liittyy suuresti

Pääsääntöisesti näitä mielipiteitä on kaikenlaisilla huru-ukoilla, joiden uskottavuus on siellä Jouko Pihon, Maria Nordinin ja Ossi Tiihosen haminoilla.

Alan tutkijoiden konsensus on käytännössä yhtenevä IPCC:n kanssa.

Neljäs seikka eli minä en ole ilmastoasiantuntija kuten ei ole suurin osa muistakaan kansalaisista, joten siksi kysyn mihin meidän tavan talliaisten tulisi uskoa?

Alan johtavia asiantuntijoita, tutkijoita, eli ihmisiä jotka tutkivat näitä työkseen.

Aivan samoin kuin kaikissa muissakin asioissa, se youtuben katsominen tai intterwebin selaaminen ei tee kenestäkään asiantuntijaa kompleksisemmissa asioissa, vaikka nykymaailmassa näitä ”tein omaa tutkimusta”-jannuja pääsee valitettavasti ääneen ja näille löytyy seuraajia.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Mihin meidän tulisi uskoa?

IPCC:n puheenjohtaja vaihtuu eikä 1,5C -asteen lämpeneminen olekaan enää niin suuri ongelma - ongelma, mutta ei niin suuri.

Ilmastopaneelin johtaja saksalaislehdelle: ”Maailma ei lopu 1,5 celsiusasteen lämpenemiseen”

Hänen pointtinsa on se, että maailma ei lopu 1,5 asteen lämpenemiseen. Se ei lopu edes 5 asteen lämpenemiseen. Maapallo on ollut viimeisien satojen miljoonien vuosien aikana jossain vaiheissa yli 15 astettakin lämpimämpi kuin mitä se on nyt.

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tai sitten otsikointi on vähemmän raflaavaa, koska ydinsanoma ei ole muuttunut mihinkään. 1,5 astetta on kriittinen raja, jonka yli kun mennään (yli, ei sille tasolle) alkavat globaalit vaikutukset olla taloudellisesti ja inhimillisesti suuria.

Jos elit jo otsonikadon aikaan, muistat varmasti mitä silloin tapahtui.

Ongelma ei maagisesti kadonnut mihinkään, vaan ihmiskunta muutti toimintaansa ja ongelma lieveni, kun ongelmaan reagointiin (kiellettiin CFC-yhdisteet).

Aivan kuten nyt olisi syytä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä.

Pääsääntöisesti näitä mielipiteitä on kaikenlaisilla huru-ukoilla, joiden uskottavuus on siellä Jouko Pihon, Maria Nordinin ja Ossi Tiihosen haminoilla.

Alan tutkijoiden konsensus on käytännössä yhtenevä IPCC:n kanssa.

Alan johtavia asiantuntijoita, tutkijoita, eli ihmisiä jotka tutkivat näitä työkseen.

Aivan samoin kuin kaikissa muissakin asioissa, se youtuben katsominen tai intterwebin selaaminen ei tee kenestäkään asiantuntijaa kompleksisemmissa asioissa, vaikka nykymaailmassa näitä ”tein omaa tutkimusta”-jannuja pääsee valitettavasti ääneen ja näille löytyy seuraajia.
Minä kiitän suurta alentuvaa asiantuntijaa vastauksista.

Merkittävin vastaus on: "alan johtavia asiantuntijoita, tutkijoita".
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tai sitten otsikointi on vähemmän raflaavaa, koska ydinsanoma ei ole muuttunut mihinkään. 1,5 astetta on kriittinen raja, jonka yli kun mennään (yli, ei sille tasolle) alkavat globaalit vaikutukset olla taloudellisesti ja inhimillisesti suuria.

Nyt ollaan lämmetty se vajaa 1.1 astetta ja mediaa seuraamalla voisi päätellä että maailma on parin viime viikon aikana todellakin loppumassa.

Minkäänlaista logiikkaa ei ole yhtään missään ilmastouutisoinnissa. Pelottelua ja syyllistämistä.

Kanarian matkat myyvät ainakin kuin häkä. Koskaan ei ole suosikkihotellini ollut tähän aikaan loppukesästä hiihtolomalla noin täynnä kuin nyt.
 
Hilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kohtuulliset
Hänen pointtinsa on se, että maailma ei lopu 1,5 asteen lämpenemiseen. Se ei lopu edes 5 asteen lämpenemiseen. Maapallo on ollut viimeisien satojen miljoonien vuosien aikana jossain vaiheissa yli 15 astettakin lämpimämpi kuin mitä se on nyt.

Ei lopu toki maailma. Mutta sivilisaatiot ml. oma länsimainenkin alkavat romahdella jossain kohtaa kun ne eivät kykene sopeutumaan muutoksen vauhtiin. Olisi varmaan syytä tehdä kaikki voitava jarruttaaksemme, jottei tarvitsisi nähdä missä se raja menee. Ei varmasti 2 % vuotuinen talouskasvu kompensoi sitä kokemusta riittävästi.
 
Tuamas

Jäsen
Minä kiitän suurta alentuvaa asiantuntijaa vastauksista.

Merkittävin vastaus on: "alan johtavia asiantuntijoita, tutkijoita".

Ole hyvä.

Joskin olisi reilumpaa, jos vaikkapa ihan esimerkiksi rehdisti toisit esiin ne uskottavat tahot, jotka ovat eri linjoilla kuin IPCC.

Mutta kivempi heittää noin ympäripyöreästi, niin ei tarvitse ottaa mitään vastuuta sanomisistaan.
 
Tuamas

Jäsen
Nyt ollaan lämmetty se vajaa 1.1 astetta ja mediaa seuraamalla voisi päätellä että maailma on parin viime viikon aikana todellakin loppumassa.

Minkäänlaista logiikkaa ei ole yhtään missään ilmastouutisoinnissa. Pelottelua ja syyllistämistä.

Tämä on hauska kulma.

Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät sekä niiden vaikutukset pahentuvat, aivan kuten on jo pitkään varoitettu.

Sitten kun näistä uutisoidaan, se on pelottelua.

Tämä on vähän sama kuin jos sanoisin sinulle, kuinka jos nyt paskannat housuun, pian sinulla on epämukava olo alavartalossa ja haiset.

Sitten kun jatkat sitä tortun vääntämistä housuun ja huomautan että pian olisi syytä ryhtyä toimenpiteisiin, vaikka pestä housut, naapuritkin jo haistavat tai kun Seiska uutisoi aiheesta, kommentti on, että ”ei tässä huomauttamisessa ole mitään järkeä, pelkkää pelottelua ja syyllistämistä”.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät sekä niiden vaikutukset pahentuvat, aivan kuten on jo pitkään varoitettu.

Sitten kun näistä uutisoidaan, se on pelottelua.

Eli 1.1 astetta on jo kriittinen raja? Etkö pysy perässä?

Mitenkään vähättelemättä niitä joille on osuneet ikävät kelit kohdalleen, ei noita äärisäitä nyt ole ollut kovinkaan kun ottaa huomioon internetin ja nykyisen tiedonvälityksen nopeuden. Mikään ei mene ohi mitä 20 vuotta sitten ja siitä takaperin vielä laajalti meni. Vääristää mielikuvia.

Sitten vielä pari asiaa jotka jaksavat vaivata. Merten lämpötilan nousun pitäisi lisätä hurrikaaneja/taifuuneja mutta kuinkas on käynytkään. Toinen on vuosikymmeniä jauhettu merenpinnan nousu kymmenillä senteillä tai metreillä, ei mitään merkkejä.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Hänen pointtinsa on se, että maailma ei lopu 1,5 asteen lämpenemiseen. Se ei lopu edes 5 asteen lämpenemiseen. Maapallo on ollut viimeisien satojen miljoonien vuosien aikana jossain vaiheissa yli 15 astettakin lämpimämpi kuin mitä se on nyt.

Kannattaisi miettiä myös semmoista seikkaa, että tällä ilmastonmuutoksella ei paasata maaimanloppumista... ihmiskunnalle tämä on katastrofi, maapallo jatkaa kellumistaan ihan tuosta noin vaan vielä miljardeja vuosia.

Se, että maapallon ilmasto on muuttunut kautta historian ei ole oleellista, vaan se, kuinka paljon muutosta ihmiskunta kestää.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ole hyvä.

Joskin olisi reilumpaa, jos vaikkapa ihan esimerkiksi rehdisti toisit esiin ne uskottavat tahot, jotka ovat eri linjoilla kuin IPCC.

Mutta kivempi heittää noin ympäripyöreästi, niin ei tarvitse ottaa mitään vastuuta sanomisistaan.
Olet oikeassa reiluuden suhteen.

Minulla ei ole tuoda esille muita tutkimuksia, koska IPCC:n tutkimustulokset ovat läpileikanneet yhteiskuntamme median kautta. Toki IPCC:tä kritisoidaan - aiheesta vai aiheetta?

Esimerkiksi https://www.thegwpf.org/images/stories/gwpf-reports/mckitrick-ipcc_reforms.pdf

En ole salaliittoteoreetikko tms. vaikka Pihoihin ja Nordineihin viittasitkin alentuvasti. En myöskään aina usko aivan kaikkea mitä minulle kerrotaan vaan yritän myös selvittää sitä, mihin uskoa ja mihin en. Tästä lähti kysymykseni.

Ymmärrätkö sillain kivasti?
 
Tuamas

Jäsen
Eli 1.1 astetta on jo kriittinen raja? Etkö pysy perässä?

Missä näin sanottiin?

Muutos ei ole tässäkään on/off, vaan sitä myötä kun keskilämpötila nousee, sitä myötä todennäköisesti sään ääri-ilmiöt lisääntyvät (ja toiset saattavat vähentyä).

Nyt kun näitä on, kuten mittaushistorian lämpimimmät päivät ja viikot taas viime kuussa, on niistä syytä uutisoida, että niiden hitaimpienkin kaaliin uppoaa se, että ilmastonmuutos on todellinen ilmiö joka on jo käynnissä.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Se, että maapallon ilmasto on muuttunut kautta historian ei ole oleellista, vaan se, kuinka paljon muutosta ihmiskunta kestää.

No tässähän saadaan ihan mitä ansaitaan jos/kun maalaamme itseämme nurkkaan. Todellinen linkolalainen ei pidä relevainteimpana asiana yhden lajin säilymistä. Maapallo säilyy ja voinee ilman ihmistä paremmin sitten joskus..
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minä taas en ymmärrä, miksi meidän pitää hoitaa yhtään mitään? Suomen päästöt on 1,4 promillea maailman päästöistä, joka on kyllä ihan kärpäsen kakka tässä touhussa. Vaikka lopetettaisiin liikkuminen, tuotettaisiin enrgia ydinvoimalla ja alettaisiin kaikki kasvissyöjiksi niin sillä ei ole yhtään mitään merkitystä.

Todettakoon, että kyllä Suomi on hoitanut. Harva tietää määrää.

Vuonna 2008 EU asetti tavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 20 % verrattuna vuoden 1990 tasoon. Kehitys on ollut oikeansuuntaista, ja vuonna 2019 kasvihuonekaasupäästöjen määrä EU:ssa oli 24 % pienempi kuin vuonna 1990. Vuonna 2020 päästöt olivat 31 % alle vuoden 1990 tason, johtuen osittain koronaviruspandemiasta.

Entäs Suomi?

Energian tuotantoon ja kulutukseen liittyvät fossiilisten polttoaineiden ja turpeenkäytön hiilidioksidipäästöt olivat Suomessa 33,0 miljoonaa tonnia vuonna 2022. Energian tuotantoon ja kulutukseen liittyvät hiilidioksidipäästöt ovat noin 72 % kaikista Kioton pöytäkirjassa seurattavista päästöistä.

Tilastokeskuksen pikaennakon mukaan vuoden 2022 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ovat 45,8 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä (CO2-ekv.). Päästöt ovat laskeneet 36 prosenttia vertailuvuodesta 1990.

Ollaan siis keskivertoa parempi, mikä on saavutus. Meillä ei ole vesivoimaa (kuten vaikkapa Ruotsilla) ja Suomi on hyvin riippuvainen pyöristä kuljetuksissa. Toki parempaan voi aina pyrkiä, mutta mitään syytä ei ole tuntea itseään surkeaksi kun emme tee tarpeeksi. Kyllä teemme suhteessa EU:n asettamaan tavoitteeseen.

Mutta. Koska edellinen hallitus ei viitsinyt/halunnut reagoida ajoissa, Suomessa joudutaan mahdollisesti korvaamaan arviolta 50-80 miljoonan hiilidioksiditonnin edestä päästöjä, jotka aiheutuvat nielujen pienenemisestä. Kyse voi olla miljardeista. "Tämä on Marinin hallituksen perintöä. Se ei reagoinut uuteen tietoon. Ei ole mitään muuta keinoa kuin käyttää kansalaisten verorahoja", Ollikainen toteaa.

Lähteet:

Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Olet oikeassa reiluuden suhteen.

Minulla ei ole tuoda esille muita tutkimuksia, koska IPCC:n tutkimustulokset ovat läpileikanneet yhteiskuntamme median kautta. Toki IPCC:tä kritisoidaan - aiheesta vai aiheetta?

Esimerkiksi https://www.thegwpf.org/images/stories/gwpf-reports/mckitrick-ipcc_reforms.pdf

En ole salaliittoteoreetikko tms. vaikka Pihoihin ja Nordineihin viittasitkin alentuvasti. En myöskään aina usko aivan kaikkea mitä minulle kerrotaan vaan yritän myös selvittää sitä, mihin uskoa ja mihin en. Tästä lähti kysymykseni.

Ymmärrätkö sillain kivasti?

Otan nyt sillai ilkeästi kiinni tähän linkkaamaasi artikkeliin, että kirjoittajahan on ekonomisti, ei varsinainen alan asiantuntija.

Paperi on vuodelta 2011, jonka jälkeen tietoa sekä empiiristä aineistoa on kertynyt valtavasti lisää sekä IPCC:n toiminta on kehittynyt.

Lisäksi paperin on rahoittanut ja julkaissut ”The Global Warming Policy Foundation” (GWPF), jonka rahoittajina toimivat välillisesti mm. Kochin veljekset sekä Scaife Foundations (nämä kaksi ovat isoja ilmastonmuutosdenialismin rahoittajia, koska fossiilisiin polttoaineisiin kohdistuvat rajoitustoimet maksavat heille pahimmillaan kymmeniä miljardeja) eli paperin julkaisija/rahoittaja on öljy-yhtiöiden rahoittama ilmastonmuutoksen kieltämiseen/vähättelyyn keskittynyt lobbausjärjestö.

Joka on saanut briteissä huomiotakin ”In 2014 the Charity Commission ruled that the GWPF had breached rules on impartiality in its climate change coverage, blurred fact and comment and demonstrated a clear bias.”

Uskottavuutta toki kirjoittajalla on ina enemmän kuin Piholla, mutta julkaisijan/rahoittajan vuoksi siellä on jokaisen kriittisen lukijan mielestä hyvin todennäköisesti melkoista ketunhäntää kainalossa.
 
Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kannattaisi miettiä myös semmoista seikkaa, että tällä ilmastonmuutoksella ei paasata maaimanloppumista... ihmiskunnalle tämä on katastrofi, maapallo jatkaa kellumistaan ihan tuosta noin vaan vielä miljardeja vuosia.

Se, että maapallon ilmasto on muuttunut kautta historian ei ole oleellista, vaan se, kuinka paljon muutosta ihmiskunta kestää.

Ihminen asuu maapallon vihamielisimmillä alueilla, kuten kuivilla ja kuumilla aavikoilla, joissa kärvistellään kesällä +50 asteen lämpötiloissa, aina Siperiaan asti jossa talvella hytistään -50 asteen pakkasissa. Ihmiskunnasta en ole huolissani, sillä ihmiset ovat sopeutuneet kaikkialle maapallolla. Parin asteen lämpeneminen ei muuta tätä asetelmaa. Enemmän huolissani olen esimerkiksi koralleista.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Itse olen varautunut ilmaston muuttuviin ilmiöihin uusimalla sadevesi- ja salaojaputkistot. Ilmalämpöpumppu hoitakoon hellepäivät. Rintamamiestaloon on tehty käytännössä kaikki, mitä EU:ssa energiaremontteihin liittyen huudeltiin jokin aika sitten. Ovet ja ikkunat on uusittu. Lisäeristyksiä on tehty yläpohjaan. Kaksi ilmalämpöpumppua hoitaa takkojen kanssa lämmitystä ja aurinkopaneelit tuottavat sähköä. Sähköauton saatan vielä joskus hommata, mutta muuten täältä ei apuja ole tulossa.

Kuinkahan paljon nämä eniten asian perään huutavat ovat itse tehneet asian eteen. Kokemukseni mukaan hyvin vähän.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihminen asuu maapallon vihamielisimmillä alueilla, kuten kuivilla ja kuumilla aavikoilla, joissa kärvistellään kesällä +50 asteen lämpötiloissa, aina Siperiaan asti jossa talvella hytistään -50 asteen pakkasissa. Ihmiskunnasta en ole huolissani, sillä ihmiset ovat sopeutuneet kaikkialle maapallolla. Parin asteen lämpeneminen ei muuta tätä asetelmaa. Enemmän huolissani olen esimerkiksi koralleista.
Väestötiheys on aika alhainen aavikolla ja Siperiassa.

Tietty melkein mistä tahansa katastrofista voi olettaa joidenkin ihmisten selviävän hengissä, ja elää kitkuttelevan primitiivisissä oloissa muinaisten sivilisaatioiden raunioilla, kuten se Aragornin näyttelijä yhdessä toisessa elokuvassa. Siinä mielessä ihmiskunnasta ei tarvitse olla huolissaan,.

Eli vaikka taannuttaisiin kivikaudelle ja nykyisestä ihmismäärästä jäisi vain promille jäljelle, niin huolissaan ei välttämättä tarvitsisi olla (jos millään määrällä inhimillistä kärsimystä ei ole mitään väliä, vaan ihmissuvun jäännöksen säilyminen on ainoa asia jolla on merkitystä).
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sitten vielä pari asiaa jotka jaksavat vaivata. Merten lämpötilan nousun pitäisi lisätä hurrikaaneja/taifuuneja mutta kuinkas on käynytkään. Toinen on vuosikymmeniä jauhettu merenpinnan nousu kymmenillä senteillä tai metreillä, ei mitään merkkejä.
Et ole seurannut opetusta tarkkaavaisesti. Lämpötilan nousun ei pitäisi välttämättä lisätä hurrikaanien/taifuunien määrää. Trooppisten myrskyjen muodostuminen on monimutkainen prosessi johon vaikuttaa muutkin tekijät kuin meren pintalämpötila.

Lämpötilan nousun pitäisi kylläkin poikia keskimäärin voimakkaampia trooppisia myrskyjä, mikä trendi jo voidaan havaitakim.

Vuosikymmeniä jauhettu merenpinnan nousu on edistynyt siten kuin on vuosikymmeniä jauhettukin. Eli vauhti on kiihtynyt. Toistaiseksi havaittu nousu on joitakin kymmeniä senttejä, eikä sen enempää pitänyt ollakaan tässä vaiheessa. Kymmenien metrien nousut on mahdollisia mannerjäätiköiden sulaessa, mutta se prosessi vie satoja vuosia aikaa. Eikä muuta ole väitettykään.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Väestötiheys on aika alhainen aavikolla ja Siperiassa.

Tietty melkein mistä tahansa katastrofista voi olettaa joidenkin ihmisten selviävän hengissä, ja elää kitkuttelevan primitiivisissä oloissa muinaisten sivilisaatioiden raunioilla, kuten se Aragornin näyttelijä yhdessä toisessa elokuvassa. Siinä mielessä ihmiskunnasta ei tarvitse olla huolissaan,.

Eli vaikka taannuttaisiin kivikaudelle ja nykyisestä ihmismäärästä jäisi vain promille jäljelle, niin huolissaan ei välttämättä tarvitsisi olla (jos millään määrällä inhimillistä kärsimystä ei ole mitään väliä, vaan ihmissuvun jäännöksen säilyminen on ainoa asia jolla on merkitystä).

Niin, ei ole vain mitään näyttöä, että taannuttaisiin johonkin kivikaudelle, ja maailma olisi kohta joku Mad Max dystopia. Tuollaiset visiot ovat sitä pelottelua. Ilmastonmuutoksesta ja sen todellisista vaikutuksista kertominen ei tietenkään sitä ole. Valitettavasti valheellista tietoa on mediassa nykyään jatkuvasti näistä vaikutuksista, kun jokainen metsäpalo ja myrsky on ilmastonmuutoksen aiheuttama. ”Maailma palaa” lause on ollut useamman kerran eri medioiden pääotsikoita. Tuonkin lauseen tarkoituksena ei voi olla mikään muu kuin pelottelu. Minulle ei vain tule mieleen mitään tilannetta, milloin pelottelu olisi hyvä strategia saada pitkäjänteisesti tuloksia aikaan.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Vuosikymmeniä jauhettu merenpinnan nousu on edistynyt siten kuin on vuosikymmeniä jauhettukin. Eli vauhti on kiihtynyt. Toistaiseksi havaittu nousu on joitakin kymmeniä senttejä, eikä sen enempää pitänyt ollakaan tässä vaiheessa. Kymmenien metrien nousut on mahdollisia mannerjäätiköiden sulaessa, mutta se prosessi vie satoja vuosia aikaa. Eikä muuta ole väitettykään.

Nyt kyllä vedellään mutkia suoraksi. Missä merenpinta on noussut kymmeniä senttejä teollisella aikakaudella?

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Keskimäärin nousu on ollut yli 20 cm vuodesta 1900.

Maanpinnan nousu kompensoi tuota laajalti ympäri maailman. Sitten voikin kysyä onko se merenpinta noussut ja/tai veden määrä muuttunut miksikään.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Maanpinnan nousu kompensoi tuota laajalti ympäri maailman. Sitten voikin kysyä onko se merenpinta noussut ja/tai veden määrä muuttunut miksikään.

Eiköhän se veden määrä ole lisääntynyt, jos ja kun jäätiköt ovat sulaneet. Maankohoaminen sen sijaan vaikuttaa lähinnä alueellisesti. Monin paikoin tuo ylittää merenpinnan nousun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös