Ilmastonmuutos

  • 743 375
  • 6 719

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Siinä tutkimustietoa viherhöperöille. Miinuksella ollaan.
Näistä eduskuntavaaleista ei tullut Ilmastonmuutoksen
eikä luontokadon vaalit vaan jotain ihan muuta. Ilmastonmuutos ei ole nyt etusivun juttu. Nyt esillä olevat asiat ovat talous, elinkustannukset, turvallisuus, energia, maahanmuutto ja osaajapulaa käsittelevät asiat.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Siinä tutkimustietoa viherhöperöille. Miinuksella ollaan. Toki tähänkin juttuun oli löydetty jokin ”asiantuntija” kertomaan ettei asia enää ole näin vaan huonosti menee.
Ei mikä tahansa asiantuntija, saati "asiantuntija", vaan professori Timo Vesala. Maailman kärkinimiä tällä alalla.

Siinähän tuo Vesala kertoo, että tämä tulos on vuosilta 2015-2020 ja olisikin ollut yllätys jos Suomi ei olisi tuona aikana ollut lievästi hiilinielun puolella.

Vuosien välillä on kuitenkin luontaistakin vaihtelua, ja ihmisen toiminnasta erityisesti hakkuiden määrä vaikuttaa siihen, ovatko Suomen metsät lähde vai nielu hiilelle.

Joten tämä NASA:n tulos vuosille 2015-2020 ei ole ristiriidassa sen kanssa, että maankäyttösektori nousi vuonna 2021 ensimmäistä kertaa nielusta lähteeksi.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Joten tämä NASA:n tulos vuosille 2015-2020 ei ole ristiriidassa sen kanssa, että maankäyttösektori nousi vuonna 2021 ensimmäistä kertaa nielusta lähteeksi.

Tästähän nyt on ristiriitaista tietoa ja laskelmat ovat enemmän kuin tulkinnanvaraisia. Yhtäkaikki. Ei tämä vuodessa ole päälaelleen mennyt, EU:n uusi laskutusautomaatti voi olla kyseessä ja perusteet tosiaan tulkinnanvaraiset. Eikä siinä, hakkuut tarkasteluun niin olemme vihreällä että heilahtaa, päästöthän ovat koko ajan laskussa.

Tuon kartan mukaan Venäjä on yksi maailman ympäristöystävällisimmistä maista vaikka paskovat kaiken mitä ehtivät. Selittynee Siperian valtavilla hiilinieluilla. Absurdia silti.
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Sekin on huomattava, että tuoreehkon ruotsalaistutkimuksen mukaan aukkohakattu metsä muuttuu meidän leveysasteillamme takaisin hiilinieluksi kymmenessä vuodessa. Aiemminhan tuon katsottiin vievän jopa tuplasti kauemmin. Eli jos lähiaikoina onkin hakattu poikkeuksellisen paljon, ei se pidemmällä aikaperspektiivillä merkitse mitään. Linkki tutkimusta esittelevälle sivustolle.
 
Sehän tässä onkin että osa näistä päästölaskelmista perustuvat hyvin lyhyellä aikavälillä tehtyihin johtopäätöksiin. Sitten luodaan näitä laskutusautomaatteja jotta Brysselin byrokraateille riittäisi tekemistä ja artisti maksaa.

Sitten on näitä poliitikkoja jotka ovat täysin vieraantuneita ihmisten arjesta. Että energiaremonteilla tienaamaan. Voe elämän käsi. Nyt vain odottamaan kuinka hulluja ehdotuksia EU pystyy synnyttämään tulevaisuudessa. Vain mielikuvitus on rajana. Kohta banaanin käyräkertoimet alkavat kuulostamaan järkipuheelta.

Viimeksi muokattu:

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Kerta denialisteja riittää, niin tämähän olisi aika relevantti artikkeli tähän väliin:

Juu, siellä on useammat lähdeviitteet, senkus klikkailee relevantteja sanoja. Nk. hyperlinkkejä.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sekin on huomattava, että tuoreehkon ruotsalaistutkimuksen mukaan aukkohakattu metsä muuttuu meidän leveysasteillamme takaisin hiilinieluksi kymmenessä vuodessa. Aiemminhan tuon katsottiin vievän jopa tuplasti kauemmin. Eli jos lähiaikoina onkin hakattu poikkeuksellisen paljon, ei se pidemmällä aikaperspektiivillä merkitse mitään. Linkki tutkimusta esittelevälle sivustolle.
Tuoreen IPCC-raportin mukaan vuoteen 2030 mennessä pitäisi saada päästöt melkein puolitettua.

Ei varmaan ole tapahtumassa, joten vaihtoehtoisesti olisi hyvä saada hiilinieluja kasvatettua lähivuosina, jotta päästövähennyksiä varten saataisiin ostettua lisää aikaa.
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Tuoreen IPCC-raportin mukaan vuoteen 2030 mennessä pitäisi saada päästöt melkein puolitettua.

Ei varmaan ole tapahtumassa, joten vaihtoehtoisesti olisi hyvä saada hiilinieluja kasvatettua lähivuosina, jotta päästövähennyksiä varten saataisiin ostettua lisää aikaa.
Niin. Vuonna 2020 Suomessa uudistushakattiin 152 000 hehtaaria metsää. Eli noin 0,7 promillea metsissämme. Hyvinhoidetusta osasta niistä siis tulee hiilinieluja vuoteen 2030 mennessä. Siitä eteenpäin ne ovat jatkuvasti tehokkaampia hiilinieluja. Ja aikavälillä 2040‐2100 ne ovat tehokkaampia hiilinieluja kuin uudistushakattu metsä oli aikavälillä 1960-2020.

Ps. Palataan näihin viesteihin vuonna 2030. Veikkaan, että mitään globaalisti merkityksellistä ilmastollista muutosta ei ole siihen mennessä tapahtunut.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ps. Palataan näihin viesteihin vuonna 2030. Veikkaan, että mitään globaalisti merkityksellistä ilmastollista muutosta ei ole siihen mennessä tapahtunut.
Ilmastonmuutos on jatkuva prosessi, ja globaalisti merkitykselliset muutokset ovat jo vauhdissa ja etenevät. Esim. merenpinnan nousu ja arktisen merijään väheneminen ovat olleet pitkään käynnissä, mutta vauhdissa tapahtui selvä kiihtyminen 90-luvulta nykypäivään. Kuivat kaudet lisääntyivät 2000-luvulta alkaen jne.

Eli olet jo hävinnyt tuon vedon.

Toinen asia on sitten, että mahdollisilla päästövähennyksillä välillä 2023-2030 ei niinkään estettäisi muutoksia vuoteen 2030 mennessä, vaan pidemmällä aikavälillä. Systeemissä on erimittaisia viiveitä, joten 2030-luvun ilmasto on jo pitkälti paketissa. Myöhempiin vuosikymmeniin voidaan päätöksillä vielä vaikuttaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ilmastonmuutos on jatkuva prosessi, ja globaalisti merkitykselliset muutokset ovat jo vauhdissa ja etenevät. Esim. merenpinnan nousu ja arktisen merijään väheneminen ovat olleet pitkään käynnissä, mutta vauhdissa tapahtui selvä kiihtyminen 90-luvulta nykypäivään. Kuivat kaudet lisääntyivät 2000-luvulta alkaen jne.

Eli olet jo hävinnyt tuon vedon.
Tulevaisuuden mustavalkoisesti ajattelevat populistit tulevat epäilemättä kiroamaaan meidän aikakautemme alimpaan helvettiin kun suurella ähellyksellä saatiin aikaan minimimaalisia päätöksiä. Mutta noin kollektiivisesti meidän lajillemme on vaikea ajatella edes paria vuotta eteenpäin puhumattakaan sitten vuosisadasta tai kahdesta. Emme vain pysty hahmottamaan oikeasti uhkaa, joka on niin "kaukana" - niinpä tyrmäämme monet näistä pyrkimyksistä "haihatteluna" ja pidämme "realismina" sitä, että ajattelemme lähinnä oman lähitulevaisuutemme välitöntä materiaalista etua. Todellisuudessahan nämä kategoriat ovat tässä ihan väärin päin.
 
Niin, 1970‐luvulta 2020-luvulle puiden runkotilavuus on Suomessa kasvanut 1,5-kertaiseksi, mutta emme ole ratkaisseet ilmastonmuutosta. Jännä juttu.

Suurin erimielisyytemme liittyy ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja siihen, miten ihmiset tulevat niihin reagoimaan. Esimerkiksi pohjoisten alueiden lämpeneminen tekee niistä vain houkuttelevampia.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tulevaisuuden mustavalkoisesti ajattelevat populistit tulevat epäilemättä kiroamaaan meidän aikakautemme alimpaan helvettiin kun suurella ähellyksellä saatiin aikaan minimimaalisia päätöksiä. Mutta noin kollektiivisesti meidän lajillemme on vaikea ajatella edes paria vuotta eteenpäin puhumattakaan sitten vuosisadasta tai kahdesta. Emme vain pysty hahmottamaan oikeasti uhkaa, joka on niin "kaukana" - niinpä tyrmäämme monet näistä pyrkimyksistä "haihatteluna" ja pidämme "realismina" sitä, että ajattelemme lähinnä oman lähitulevaisuutemme välitöntä materiaalista etua. Todellisuudessahan nämä kategoriat ovat tässä ihan väärin päin.

Saattaapi olla että kiroavat mutta kovasti jaksan "edelleen" ihmetellä millä perusteilla planeettamme parhaat tiedemiehet ovat pystyneet tekemään niinkin tarkkoja mallinnuksia lämpötilan muutoksesta jopa vuosisadan loppuun asti kun tähänkin asti suunnilleen kaikki ennusteet ovat menneet pieleen.

Ei siinä voihan näin käydäkin tai sitten olla käymättä. Tosiasia kumminkin on että suuret saastuttajat päätöksillään päästöasian ratkaisevat tai ovat ratkaisematta. Luontokatoon ja muihin paikallisiin vaikutuksiin kannattaa suomalaisten keskittyä.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Saattaapi olla että kiroavat mutta kovasti jaksan "edelleen" ihmetellä millä perusteilla planeettamme parhaat tiedemiehet ovat pystyneet tekemään niinkin tarkkoja mallinnuksia lämpötilan muutoksesta jopa vuosisadan loppuun asti kun tähänkin asti suunnilleen kaikki ennusteet ovat menneet pieleen.

Siis mihin tämä perustuu? Eivätkö mallinnokset ole asian monimutkaisuuden huomioiden ole olleet ennemminkin hämmentävän tarkkoja?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Siis mihin tämä perustuu? Eivätkö mallinnokset ole asian monimutkaisuuden huomioiden ole olleet ennemminkin hämmentävän tarkkoja?

Nyt ollaan lämmetty 1.1 astetta esiteollisesta ajasta josta viimeinen 0.5 astetta tällä vuosituhannella. Kyllä mennään aikamoisen arvailun puolelle kun haarukkaa venytetään eri päästömäärillä tuonne 4 asteen pintaan.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Nyt ollaan lämmetty 1.1 astetta esiteollisesta ajasta josta viimeinen 0.5 astetta tällä vuosituhannella. Kyllä mennään aikamoisen arvailun puolelle kun haarukkaa venytetään eri päästömäärillä tuonne 4 asteen pintaan.

Puolen asteen nousu 20 vuodessa ei ole hälyttävää? Sanot malleista, että "suunnilleen kaikki ovat menneet pieleen", mutta kun katsoo kokooma-artikkeleita aiheesta, piirtyy aivan erilainen kuva.

Mallinnuksessa voi totta kai olla ongelmia, mutta tiedeyhteisö käsittelee niitä, kuten tieteessä on tapana. Uutisointia esim. pilvien muodostumisen mekaniikan simuloimisen ongelmista on ollut ihan avoimesti mm. Sciencessä:

Science | AAAS

Ilmaston kehittymistä matkivat mallit ovat todella tärkeä osa sekä itse tieteenalaa että toivottavasti meidän tekemiä poliittisia päätöksiäkin.
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Nyt ollaan lämmetty 1.1 astetta esiteollisesta ajasta josta viimeinen 0.5 astetta tällä vuosituhannella. Kyllä mennään aikamoisen arvailun puolelle kun haarukkaa venytetään eri päästömäärillä tuonne 4 asteen pintaan.
Jep, ja jos katsot niitä jo toteutuneita käyriä, suunta on aika selvä. Ei siinä matematiikan maisterintutkintoa tai monimutkaista mallinnusta tarvitse näkemään, että lämpeneminen on jo kiihtymässä ja kiihtyy yhä edelleen, ja se nimenomaan tarkoittaa sitä, että hyvinkin nopeasti saatetaan tätä menoa jatkamalla päästä todella katastrofaaliseen lämpenemiseen.

Pelkän keskilämmön tuijottaminen sijaan kannattaa myös tarkastella alueellista lämpenemistä. Arktisilla alueilla vauhti on ollut vielä paljon huimempaa kuin keskimäärin, ja se nimenomaan kontribuoi entistä enemmän lämpenemisen kiihtyvään vauhtiin.

Edit/ Ihan peruskoulumatematiikalla (pelkistän nyt valtavasti enkä tähän yleisesti ottaen monimutkaisissa aiheissa kannusta, mutta esimerkinomaisesti): 0,5 asteen nousu 20 vuodessa tarkoittaisi täysin tasaisella käyrällä 2,5 astetta vuoteen 2100 mennessä. Ja kun muistetaan, että se vauhti on kiihtyvä, ei tuo 4 astetta tunnu edes näin laskettuna mitenkään epärealistiselta haihattelulta. Toimia tarvitaan nimenomaan nyt ja heti.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Toimia tarvitaan nimenomaan nyt ja heti.

Tästä olen samaa mieltä, ongelma on se että suuret saastuttajat eivät oikein aio tehdä mitään ennen vuosisadan puoliväliä. Olemme ns.konkelossa vaikka hoitaisimme oman osuutemme jopa EU:n keskiarvoa nopeammin. Itse ilmiö ei siis hidastu meidän toimillamme. Saisimmeko tuosta omalle tunnolle sitten paremman olon, en tiedä.

En minäkään jyrkästi siihen ota kantaa miten pitäisi toimia mutta riittäisikö tuo EU:n tahti meillekin.
 
Ei se oikein riitä ihan siksi, että Suomi on melkoinen periferia. Tätä kannattaa siis ajatella laajemmin kuin pelkän edelläkävijyyden tuoman omantunnon puhtauden kautta. Vaikka vihreä siirtymä alussa maksaakin paljon, olemme huomattavassa etulyöntiasemassa, jos meille saadaan energia-alan ja vetytalouden investointeja muita ennen ja voimme viedä niitä innovaatioitamme sitten niihin maihin, jotka tulevat perässä. Toisaalta maamme sijainnin takia muiden kanssa saman aikataulun kulkemisesta on se ongelma, että ne tulevat potentiaaliset investoinnit menevät hyvin paljon todennäköisemmin johonkin Keski-Eurooppaan, jos siis aikataulu pidetään samana heidän kanssaan. Samalla valtava vientitalouden boostaamisen mahdollisuus hukataan, kun muuallakin tehdään samoja juttuja samaan aikaan.

Maapallon kannalta olisi tietysti parasta, jos EU ottaisi meidän kunnianhimoisen tavoitteemme omakseen, mutta se nyt ei oikein näytä realistiselta. Tavoitteeseen pääseminen ei näytä Suomenkaan osalta kai tällä hetkellä erityisen todennäköiseltä. Edellä mainituista syistä on kuitenkin hyvä edes tavoitella tuota aktiivisesti.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Puolen asteen nousu 20 vuodessa ei ole hälyttävää?

Lyhyt mittausväli, palataan asiaan vaikka 100v päästä. Jos on noussut pari astetta, niin lupaan nöyrästi ilmoittaa olleeni väärässä.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Vaikka vihreä siirtymä alussa maksaakin paljon, olemme huomattavassa etulyöntiasemassa, jos meille saadaan energia-alan ja vetytalouden investointeja muita ennen ja voimme viedä niitä innovaatioitamme sitten niihin maihin, jotka tulevat perässä.

Tässä se porkkana on isossa kuvassa ja selvää on ettei periferinen maamme mitään bulkkituotteita tekemällä pärjää. Teollisuuden ratkaisut ratkaisevat tavoitteen toteutumisen.

Kansalaisten suhteen olisin sitten hieman kriittisempi. Inflaatio laukkaa ja perustoimeentulokin on tiukassa niin tästä voi sitten miettiä kuinka monella on varaa vaihtaa sähköautoa tai parantaa energiatehokkuuttaan esim.remonteilla. Tässä tulee aika nopeasti taloudelliset rajat vastaan. En usko että valtiollakaan on varaa näitä kovin anteliaasti tukea.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Suomessa on erittäin hyvin toimiva energiaklusteri ja toivottavasti tulevaisuudessa akkuklustereihin perustuva teollisuuden sektori. Paljon on vielä tehtävä työtä, jotta Suomen hiilineutraali tavoite saavutetaan seuraavan vuosikymmenen aikana.

Sähköä osataan valmistaa, mutta sähkön talteenotto / säilytys on tällä hetkellä probleema kaikenkaikkiaan. Suomessa tarvitaan lisää resursseja, koulutusta ja työvoimaa hyvin paljon teollisuuden tarpeisiin, jotta Suomi pärjää yhä kiristyvässä kilpailussa muiden maiden välillä.

Vetytalouteen tulee lisätä runsaasti resursseja ja rahaa. Koulutukseen ja oppimistason nostoon tulee keskittyä enemmän kuin koskaan ennen.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
100 vuoden aikajanalla on aika monta muuttujaa ja siksi ennustus on ennustus mikäli mennään tasaisesti eteenpäin. Eihän tässä tarvita kuin yks Yellowstonen totaalinen pamahtaminen, niin koko homma menee päin persettä. Kyllä toimia tarvitaan ja nopeasti. Suomen etu saattaa olla kiirehtiminen uusien innovaatioiden saralla ja siihen vaan pitää löytyä rahaa, koska sitten kun ollaan kärjessä, niin raha valuu tänne.

Isossa kuvassa lähivuosina ei Suomen tekemät ilmastopäätökset ole millään tavalla merkityksellisiä, mutta 2050 voi olla. Tällä hetkellä Intia ja Kiina esimerkiksi saa lisätä päästöjään helvetisti olikos se nyt vuoteen 2035 asti. Lisäys vuodessa taitaa olla enemmän kuin pohjoismaat tuottavat yhteensä (muisti voi tehdä tepposet, mutta se korjaa joka tietää).

Ilmastonmuutoksen suurin riski meille Suomessa on hallitsematon muuttoliike kohti pohjoista. 30-vuoden päästä Eurooppa saattaa olla aika raaka maanosa sinne yrittäville, koska ei ole mahdollista ottaa muutamaa sataa miljoonaa pakolaista. Raakuus tulee lisääntymään kun kansakunnat taistelevat olemassaolostaan.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Moni miettii mitä voisi itse tehdä ilmastonnmuutoksen torjumiseksi. Kohta on taas se aika, kun jokainen meistä voi tehdä sen kaikista tehokkaimman asian, ja vieläpä harvinaisen vähäisellä vaivannäöllä:

ÄÄNESTÄ!

Äänestä puoluetta ja ehdokasta, joka ottaa ilmastonmuutoksen tosissaan ja on valmis tekemään oikeita päätöksiä. Se on todennäköisesti tehokkain keino, mitä tavallinen pullianen voi ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös