Ilmastonmuutos

  • 742 929
  • 6 719

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei auta ilmastonmuutoksen ehkäisyssä uhriutuminen tai syyllistäminen (tai tekoihin johtamaton tuskailu/ahdistus) ja kaikesta kulutuksesta luopuminenkin (jopa siitä kulutuksesta mitä itse katson täysin turhaksi) on mahdotonta, joten käytännössä ainoat vaihtoehdot tulevaisuudelle ovat (lähes)100% kiertotalous tai järjestelmän kaatuminen sen ilmastokatastrofin seurauksena. Tai vaikkei tulisi ilmastokatastrofia, kuten skeptikot kovaan ääneen julistavat ja mikä olisi myös omasta mielestäni todella upeaa, vähän samaan tapaan kuin lottovoitto olisi mukavaa sattua omalle kohdalle vaikken edes lottoa, niin jossain vaiheessa kaivannaiset on kaivettu loppuun ja kulutusjuhlien jatkamiseksi kiertotalous on silti ihan oikeasti pakko käynnistää. Selkeillä poliittisilla päätöksillä (jotka @pernaveikko edellisen sivun lopussa mainitsi) ja teoilla tuota siirtymää olisi mahdollista loiventaa tapahtuvaksi asteittain ennen täydellistä pakkoa, mutta toki muutokset (tai edes niiden "uhka") aiheuttavat epävarmuuden tunnetta, mitä opportunistit pääsevät hyödyntämään valtaan päästäkseen.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäs nämä poliittiset päätökset (teot) olisivat joita kaivataan. Eikös Suomi jo nyt ole aika hyvällä mallilla taistelussa ilmastonmuutosta vastaan toisin kuin vaikka Saksassa ( "En uskoisi, jos en olisi itse osa tätä tarinaa" – Ilmasto lämpenee, mutta Saksa jyrää yhä kyliä hiilikaivosten tieltä )tai Intiassa ( Muualla halutaan eroon hiilestä - Intia rakentaa yhden 1 600 MW:n Olkiluoto 3:n verran lisää hiilivoimaa ) Kuinka paljon pitää vielä kiristää eri paikoista, vaikka sillä ei globaalisesti ole oikeastaan mitään merkitystä. Ja vaikka meidän onkin hyvä näyttää muille esimerkkiä niin eiköhän jo tälläkin hetkellä näytetä.

Mä en oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun lukee katastrofilööppejä missä todetaan että esim. Bangladeshissa veden pinta nousee ja elintila loppuu (koska ilmastonmuutos) tai Intiassa sää muuttuu kuumemmmaksi ja elintila loppuu (koska ilmastonmuutos) ja sitten patistetaan suomalaisia pitämään kasvisruokapäiviä (koska ilmastonmuutos). Samaan aikaan siellä "katastrofialueella" meininki on eri:

Linkistä:
"Hiilen osuus Bangladeshin sähkötuotannossa on nyt vain kolme prosenttia. Maan hallitus on kertonut tavoitteekseen nostaa hiilen osuus sähkön tuotannossa 50 prosenttiin vuoteen 2030 "mennessä.

Edelleen muistutan että vuosituhannen alussa työnnettiin eduskuntatalon portailla lastenvaunuja ja protestoitiin ydinvoimaa vastaan. Panderolleissa luki että lapsien tulevaisuus on turvattava. Nyt sitten nuo vaunuissa istuneet lapset ovat jälleen mieltä osoittamassa, ilmastonmuutosta vastaan. Ehkä lainanneet vanhemmiltaan samat kyltit? 20v päästä sitten taas eri jutut?
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

No ei oikeastaan olla niin mallikelpoisia, hiilidioksidipäästöt on samaa tasoa Bangladeshin kanssa (vaikka jälkimmäisessä on joku 30-kertainen populaatio). Eli jos Suomen päästöt ei vaikuta mihinkään niin ei kai Bangladeshinkaan sitten.

Toki kehityskäyrät on eri suuntiin, Suomessa lievästi laskeva ja Bangladeshissa jyrkästi nouseva. Joten kehityssuunnassa kelvataan malliksi, mutta ei henkeä kohti lasketussa tai kumulatiivisessa saastutuksessa, joissa Bangladesh on edelleen meitä paljon puhtoisempi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eiköhän Bangladeshin krikettiä-palstalla tälläkin hetkellä paikalliset denialisti-juntit kirjoittele, että olisi hölmöläisten hommaa että köyhä Bangladesh tekisi mitään. Rikkaat länsimaat ovat ongelman luoneet ja heidän vastuullaan on sen korjaaminenkin. Toistakymmentätonnia per capita päästävät päästöjä ilmaan.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa

No ei kyllä ole Bangladeshin co2 päästöt toistakymmentätonnia per capita. Esim. Kiina on lienee keskimääräisen bangladeshilaisen mielestä todennäköisesti rikas ja vielä länsimaakin.

Onkohan ko. maan krikettiforumeilla myös perinneruokaa nautiskelevia, hassuttelevia sekä kevyehkösti ylimielisiä taatelintallaajia kirjoittelemassa? Todennäköisesti.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No ei kyllä ole Bangladeshin co2 päästöt toistakymmentätonnia per capita. Esim. Kiina on lienee keskimääräisen bangladeshilaisen mielestä todennäköisesti rikas ja vielä länsimaakin.

Onkohan ko. maan krikettiforumeilla myös perinneruokaa nautiskelevia, hassuttelevia sekä kevyehkösti ylimielisiä taatelintallaajia kirjoittelemassa?
Eiköhän toisellakymmenellä tonnilla viitattu edellisessä lauseessa mainittuihin rikkaisiin länsimaihin.

Liekköhän siellä myös nitpickereitä, jotka Juha watt Tolvasen hengessä keskittyvät etsimään virheitä kirjoituksista, joista ovat eri mieltä:
https://youtu.be/hm1P5O1WMPc
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eiköhän Bangladeshin krikettiä-palstalla tälläkin hetkellä paikalliset denialisti-juntit kirjoittele, että olisi hölmöläisten hommaa että köyhä Bangladesh tekisi mitään. Rikkaat länsimaat ovat ongelman luoneet ja heidän vastuullaan on sen korjaaminenkin. Toistakymmentätonnia per capita päästävät päästöjä ilmaan.

Näin se varmasti menee. Meidän länsimaalaisten syytä varmasti sekin että ovat kolminkertaistaneet väestönsä ~50 vuodessa.

Ehkä ovat kuitenkin aidosti iloisia että osa meistä finskeistä taistelee heidänkin tulevaisuuden puolesta. Ehkä joku jopa saanut paremmin elämänlangasta kiinni, kun uskoo siihen että kansa kaukaisessa Pohjolassa pysäyttää veden nousun?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näin se varmasti menee. Meidän länsimaalaisten syytä varmasti sekin että ovat kolminkertaistaneet väestönsä ~50 vuodessa.
Varmaan Bangladeshilaisten vika, että me olemme satakertaistaneet päästömme ~50 vuodessa. Noin suunnilleen. Ihan riippumatta että lasketaanko se per capita tai absoluuttisesti.

Ja js nyt pointti pitää vääntää ratakiskosta, niin selitysten ja tekosyiden keksiminen miksi itse ei tarvitse tehdä mitään on maailman helpointa on sitten kotoisin Suomesta tai Bangladeshistä. Kuitenkin ainoa tapa saada muutosta aikaan on toimia itse. Niin yksilö kuin ennenkaikkea valtio ja EU-tasolla. Sillä tavalla on mahdollista saada Bangladeshiläisetkin toimimaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos ajatellaankin asiaa päästökiintiöinä. Suomalaiset on käyttänyt kiintiönsä loppuun, joten huomisesta alkaen pitäisi olla nollalinjalla. Bangladeshilaiset on käyttänyt kiintiöstään 1 % joten heillä ei ole vielä huolen häivää (luvut tarkistamattomia ja suuntaa antavia).

Paitsi jos kaukainen pohjolan maa ei alakaan huomisesta nollalinjalle, vaan röyhkeästi alkavat rohmuta köyhempien maiden kiintiöstä kuin omastaan.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Pakko on kyllä ihmetellä nykynuorisoa. Tuntuvat uskovan kaiken, mitä heille sanotaan. Ja olevan todella helposti jymäytettävissä, hyvänä esimerkkinä koululaisten ilmastolakko. Pelkkää haittaa moisesta pelleilystä.
Taivas ei ole putoamassa niskaamme, eikä pallomme räjähdä. Pettymyshän se on, mutta tosiasia.
Nykynuoret ovat nynnyjä mätisäkkejä, joita joku virkattuun kolttuun pukeutunut bilsanmaikka itkettää fantasioillaan maailmanlopusta. Miten nämä edes erottaa Jehovista?
Nyt kaljaa koneeseen, sätkä huuleen ja raitille tappelemaan! Nyhveröt!
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen elänyt elämästäni reilut 10 vuotta ilman autoa, syönyt lihaa keskivertoa vähemmän ja joskus yrittänyt muistaa kierrättää. Lisäksi kulutan aika vähän mitään krääsää. Matkoillakaan en ole käynyt aikoihin, ellei kotimaata lasketa. Pääsääntöisesti kävelen tai pyöräilen kaupungin sisällä. Tämä Ei liity ilmastonmuutokseen tai ole tietoinen valinta, vaan olen vain jotenkin ajautunut tälläiseen meininkiin.

Ainut suurempi syntini lienee tietokoneen ja sähkösaunan ahkera käyttäminen. Oma näkemykseni on se, että asioille ei kauheasti ole enää tehtävissä. Maailmassa on niin älytön määrä ihmisiä, jotka eivät ole edes kuulleet koko jutusta.

Itsellänikin on oman elämän Kanssa sen verran kiirettä, että aina ei pysty ja jaksa miettiä koko maailmaa. Niin se vaan on monesti.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
On sairasta pelotella lapsia puuhun kiipeämisen vaaroista. Vahingollista on sen sijaan kaikki kiihkoilu milloin minkäkin aatteen takia, kuten tuossa linkatussa jutussa avataan.
On totta että on vahingollista kiihkoilla milloin minkäkin aatteen takia. Esim islamisaation takia ei kenenkään kannata yöuniaan menettää. Ilmaston lämpeneminen sitä vastoin on tieteellisen konsensuksen mukaan ihmiskunnan uhkaavin ongelma. Jos sen takia ei ole perusteltua kiihkoilla, niin minkä sitten?

Jotenkin paranoidia tämä suhtautuminen koko aiheeseen denialisteilla. Välillä perustelu on, ettei kannata tehdä mitään kun peli on hävitty ja välillä ei kannata tehdä mitään kun koko uhka ei ole todellinen.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tiede on aina ollut toissijainen asia näissä populistien visioissa.

Tunteet edellä mennään. Laskin bingoon monta osumaa: Stalin, Mao, Hitler, Pol Pot, Jeanne d’Arc (tämä oli uutta).

Loppuun vielä standardi hihhulin pseudotiedelinkit ja paketti on valmis. Tarjouiluehdotus: asetu historian oikealle puolelle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
tiedoksi, että linkatussa jutussa on erittäin hyviä pointteja näistä hysterioista.
Jos sää niin sanot. Mutta jos nyt noin niin kuin suurelle yleisölle pitäisi poimia esimerkiksi joku 'erittäin hyvä pointti', niin mikä se olisi?

Eiköhän tuo juttu kuitenkin ole vaan ihan vasiten huumoritarkoituksella ööveriksi vedettyä "won't someone please think of the children"-läppää kaikemmaailman kommari- ja natsiaasinsiltoineen. En ehkä suosittelisi siteeraamaan sitä A-studion ilmastopaneelissa.
 
Marlboro

Jäsen
@Walrus21 tiedoksi, että linkatussa jutussa on erittäin hyviä pointteja näistä hysterioista. Kaikki ei ole yksi yhteen, mutta kuvaa someyhteiskunnan tapaa olla joukolla tukemassa jotain ajan henkeen sopivaa, vaikkei lopputuloksesta ole mitään tietoa.
Ilmastonmuutoksen faktuaalisista seurauksista ei varmaan ole niistäkään yksimielisyyttä, sen verran eriäviä on olleet nuo vaikutusarviot. Ja tämä ei tarkoita sitä, että näkisin nuo seuraukset millään muotoa positiivisina koko palloa ajatellen.
Ilmastonmuutos tulee ja aiheuttaa jo nyt suurta tuhoa ympäri maapalloa, ajaa hyvin todennäköisesti satoja miljoonia ihmisiä pois kodeistaan ja johtaa merkittävään määrään sukupuuttoja. Ilmastonmuutos on merkittävä uhka nykymuotoiselle sivilisaatiolle. Oletko samaa mieltä?

Mikä on syy suhtautua noin vammaisella tavalla siihen, että ihmiset hätääntyvät ja pitävät mekkalaa asiasta? Mikä idea on huudella jostain faktuaalisista seurauksista, eikö ilmastonmuutos mielestäsi tule uhkaamaan ihmiskuntaa ja aiheuttamaan tuhoa ja kärsimystä?
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Eikö kiihkoilijoille olisi myös hyvä muistuttaa siitä että ilmasto on aina muuttunut, nyt vain ihmisellä on tässä jonkinlainen rooli. Täysin hatusta on vedetty kaikki nuo vaikutusarviotkin. Hyvä esimerkki oli muutama vuosi sitten pelottelu kahvin loppumisesta ja hinnan nousemisesta pilviin juuri ilmastonmuutoksen takia. Nyt on ennätyssadot ja hinta historiallisen alhaalla. Eikö yhtään käy mielessä mikä noissa apokalyptisissä visioissa voisi olla taustalla.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eikö kiihkoilijoille olisi myös hyvä muistuttaa siitä että ilmasto on aina muuttunut, nyt vain ihmisellä on tässä jonkinlainen rooli.
Eli nyt meillä on yhteisymmärrys, että ihmisellä on ollut rooli ilmastonmuutoksen suhteen. Seuraava kysymys on sitten, että onko ihminen muuttanut toimintaansa samalla tavalla kn vaikka otsonikerrosta aikoinaan tuhonneiden freonien kanssa vai jatkuuko sama toiminta yhä ja jopa kiihtyvällä tahdilla? Denialisteille on aina välillä hyvä muistuttaa, että muutos ei olisi ongelma jos se olisi niin hidasta, että evoluutio ehtisi sellaiseen mukautumaan. Nyt näin ei ole. Ja kyllä, massasukupuuttoja ja valtavia ympäristökatastrofeja on maapallolla ollut ilmastonmuutosten takia ennenkin, mutta ei ne silloinkaan ole niin mukavia olleet silloisille asukkaille, että niitä ihan turhamaisuuttaan kannattaisi aiheuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
Ne löytyy kyllä lukemalla, meinaan mihin niillä on päästy historiassa.
Mainitut historialliset tapahtumat ovat ainoastaan jutun luettelemia historiallisia tapahtumia, eivät jutun tekemiä pointteja.

- "Nuoriso on aivopesty ala-asteikäisestä saakka tälle asialle omistautuneeksi kaaderiksi valtamedian, poliitikkojen, opettajien, yliopistojen, tuhansien ja tuhansien nuorisoon vaikuttavien tahojen uutteralla toiminnalla". Nice... toivottavasti ne samalla aivopesevät nuorison syömään salaattia, olemaan polttamatta tupakkaa ja vaihtamaan puhtaat kalsarit.

"Mitä he [lapset] ajattelevat kun tajuavat, että heiltä vietiin onnellinen lapsuus ja nuoruus kylmän kyynisesti valtaa pitävien pelottelukampanjan avulla?", aprikoi blogi.

Kyyneleet silmissä tässä mietin (kuka kykenee niin raakaan julmuuteen, että kertoo lapsille hiilidioksidin olevan kasvihuonekaasu?), että oikeusjuttuja ja ryhmäkanteita on varmaan ripakopalla odotettavissa, kun nämä äitiensä lämpimistä syleistä ilmastonatsien riistämät sukupolvet alkavat periä ilmastonmuutosvalistuksen takia menetettyjä lapsuuden onnellisuuksiaan takaisin.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No nyt ollaan jo päästy tilanteeseen, jossa tieteellisen konsensuksen kertominen maailman tilasta rinnastuu keskitysleirikuvastolla mässäilyyn.

Kuka ajattelisi lapsia!
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei se multa pois ole, jos pelottelet alakouluikäisiä lapsia ilmastonmuutoksella ja siitä seuraavilla katastrofeilla. Mutta pelottele omia tai sukulaisten lapsia, älä muiden.
En ole pelotellut eikä tarkoitukseni ollut lähteä pelottelemaan kenenkään alakouluikäisiä lapsia. Jos annoin jotenkin sellaisen vaikutelman, voin vakuuttaa, ettei se ollut aikomukseni nyt eikä tulevaisuudessa. Joten jos mahdollisesti harkitsisit ilmiantamistani poliisille tai lastensuojeluviranomaisille asian tiimoilta, kokisin sen ehkä lieväksi ylireagoinniksi.

Kommentoin ainoastaan tuota blogia. Ilmastohysterioihin ja -pelotteluihin en ota kantaa, kun en niihin ole törmännyt muualla kuin teidän [ilmastohysteriasta ja -pelotteluista höpisijöiden] höpinöissä.

Näytät varmaan natsien kauhuista dokkarit oletetulle 5 v. Jesse-Joonakselle, että tietää pysyä kaukana nykypäivän kuunatseista.
Huomasit varmaan lukiessasi, jotta tuo oli periaatteessa sen blogijutun kantava idea - kuunatsien tilalla vaan oli ilmastotiede.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
No nyt ollaan jo päästy tilanteeseen, jossa tieteellisen konsensuksen kertominen maailman tilasta rinnastuu keskitysleirikuvastolla mässäilyyn.

Kuka ajattelisi lapsia!

Käsittääkseni tieteellisen konsensuksen verholla on opetettu- sekä peloteltu, jopa tapettu ihmisiä aika paljon maailman historiassa ja nuo on sitten kumottu tieteellisesti myöhemmin. Todennäköisesti nykyinen tieteellinen konsensus monissa asioissa kuopataan 100 vuoden päästä tieteellisellä konsensuksella.

Ehkä ilmastonmuutos konsensus kuuluu myös tähän joukkoon ainakin joltain osin tai sitten ei.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Käsittääkseni tieteellisen konsensuksen verholla on opetettu- sekä peloteltu, jopa tapettu ihmisiä aika paljon maailman historiassa ja nuo on sitten kumottu tieteellisesti myöhemmin. Todennäköisesti nykyinen tieteellinen konsensus monissa asioissa kuopataan 100 vuoden päästä tieteellisellä konsensuksella.
voit varmaan tällaisista tieteellisen konsensuksen perusteella tapahtuneista tappamisista tarjota muutamia esimerkkiä, kun meillä jättivät nämä lukion historian tunneilla läpikäymättä.

Jos myös pystyt jotain esimerkkejä tarjoamaan asioista, joissa tieteellinen konsensus on esim sadassa vuodessa muuttunut radikaalisti niin niistäkin olisi kiva kuulla (varsinkin kun muuttuminen on peräti todennäköistä). Ne antaisivat kivasti perspektiiviä näkemyksillesi ja visioillesi. Kiitos jo etukäteen, odotan innolla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös