Mainos

HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 1 013 060
  • 4 187

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Nyt kun se Ilmalan porukka on pois sponssikisasta/yleisöskabasta, olisi meillä ymmärtääkseni vielä iso mahdollisuus kunnostaa taloutta. Toki seurauskollisuutta on, mutta myös kiertelevää tapahtumaporukkaa. Ollaan kiistatta Pk-seudun ykköjengi 22-23, joten luulisi tämän avaavan myös taloudellisia mahdollisuuksia. Valitettavasti näyttää ihan joltain muulta. Tässä olisi myös ainutlaatuinen tilaisuus houkutella nuoria kingien piiriin.

Eikös siellä uusi omistajapohja tee ahkerasti työtä myös tuon osalta joten tuskin on mitenkään ulkona sponssikisasta. Yleisöä voi kyllä valua sieltä Nordikselle.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Eikös siellä uusi omistajapohja tee ahkerasti työtä myös tuon osalta joten tuskin on mitenkään ulkona sponssikisasta. Yleisöä voi kyllä valua sieltä Nordikselle.
Uudesta omistajapohjasta olisi todella mielenkiintoista kuulla lisää, eli mikä on tämä uusi omistajapohja? Mennyt minulta täysin ohi ja seuraan hyvinkin tiiviisti. Omalta osaltani voin myös sanoa että omien työkanavien ja muutamien tuttujen kautta kuultuna IFK ei ole ollut missään yhteydessä koskien ensi kautta. Enkä tarkoita kausikorttimyyntiä, sehän on se myynnin helpoin osio johon voi rekrytoida "osaajia" vaan ennemmin yritysyhteisöt, tapahtumat, isommat sponsori-sopimukset jne jne.

Kyllä on uusi toimitusjohtaja onnistunut uskomattoman hyvin pysymään taustalla ja olemaan täysin näyttäytymättä.
 
En nyt narrien yleisesti viitsi täällä alkaa keskustelemaan, mutta niinhän tässä varmaan kaikki odottaa mikä se omistajapohja on. Jos Selänne on omalla naamallaan tullut asiasta kertomaan niin eiköhän siellä ole taustalla työ käynnissä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jos Selänne on omalla naamallaan tullut asiasta kertomaan niin eiköhän siellä ole taustalla työ käynnissä.
Se nyt päästelee suustaan muutenkin mitä sattuu, joten siellä voi olla asiat raiteillaan tai vaihtoehtoisesti ei ole saatu mitään merkittävää aikaan. Onhan niillä se bulvaani-Kurrikin potkimatta pihalle. Ja Selänteen tietäen siellä saattaa kohta olla Valavuorikin jossain roolissa. Joo, menee OT:ksi.

Ollaan me nyt kuitenkin tyytyväisiä ettei olla sekaannuttu samoihin paheisiin kuin Ilmalan puolella.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Sellanen on myös käynyt mielessä tässä väkisinkin, että jos nyt jättää tällä kertaa meuhkaamisen sivubisneksistä ja logoon pohjautuvasta lisäideonnista, ja puhuu pelkäästään katsojamääristä, niin onkohan pidetty (itseni mukaanlukien tietysti) Nordiksen epäsopivuutta ottelutapahtuman kasvulle jo liiankin isona tekosyynä näiden vuosien aikana. Jos miettii että Nordikselle mahtuu se 8200 ihmistä ja yleisökeskiarvo on pyörinyt siinä 6500-7000 paikkeilla ennen koronaa, niin ei siinä nyt tarvitse mikään huippumatemaatikko olla, että pystyy päättelemään kuinka suuri merkitys olisi selvällä lisäkasvulla ja vaikka 1000 katsojan lisällä keskiarvoon. Tuohon päälle jos saisi paremmat diilit oheismyynnistä, ja johan sillä 8000 ka. ja lisämyynnit rahaa tekee ihan eri tavalla. Kaikki on nähnyt oheismyynnin kiinnostavuuden erätauoilla.

Eli ihmettelen suuresti myös sitä, kuinka tällä vuosituhannella ei ole pystytty kehittämään ihan ottelutapahtumaakin jo itsessään. Onneksi nyt vihdoin herätty siihen, ja joku pro-tason markkinamies sieltä on suuresta maailmasta palkattu ottelutapahtumia parantamaan ja kiinnostavuutta lisäämään. BOL tuossa kertookin alempana, että Ilkka Kortesluoma kyseessä.

Gardenia tässä kaipaa tottakai, ja suolaa haavoihin kun näkee Tampereen buustin uuden hallin myötä. Silti näillä työkaluilla (Nordis) on mentävä ja ei sitä nyt voi tuleen makaamaan jäädä siksi aikaa kun se pyhättö valmistuu. Jos aloitetaan rakentaminen 2023-24 niin siihen päälle sitten varmaan 2-3 vuotta rakennuksiin. Siltä alueelta menee kaikki uusiks. Jotain pitää keksiä sitä ennen, tai sitten vaan katsotaan kun Oulu ja Tampere painelee selvästi edellä. Tuskin sitä kukaan röda haluaa.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omalta osaltani voin myös sanoa että omien työkanavien ja muutamien tuttujen kautta kuultuna IFK ei ole ollut missään yhteydessä koskien ensi kautta. Enkä tarkoita kausikorttimyyntiä, sehän on se myynnin helpoin osio johon voi rekrytoida "osaajia" vaan ennemmin yritysyhteisöt, tapahtumat, isommat sponsori-sopimukset jne jne.

Ovatko nämä tuttujesi yritykset tehneet siis jo aiemmin yhteistyötä HIFK:n kanssa vai ovatko he duunissa vain joissain "random-yrityksissä" ja odottavat, että HIFK:sta otetaan yhteyttä? Ovatko he itse asiasta päättäviä tahoja ja heidän yrityksellään olisi oikeasti mielenkiintoa ryhtyä HIFK:n kumppaniksi ja järjestää tapahtumia yms.? Ja näillä yrityksillä markkinointipinkka kunnossa?

Korostan nyt, että minulla ei ole mitään faktaa, mitä HIFK on tehnyt tai jättänyt tekemättä myynnin puolella, joten puolustele tässä nyt ketään tai mitään. Mutta on melkoisen tärkeää, ettei "keskustelu" ole pelkästään sellaista, että listataan ylimalkaisesti asioita, mitä seurassa ei ole jonkun kertoman perusteella tehty ja sitten kaikille jää elämään käsitys, että mitään ei tosiaan ole tehty, koska ei huvita tai ei osata. Oikeasti taustalla voi olla vaikka mitä syitä, kuten vaikkapa kannattavampi kumppanuus kilpailiijan kanssa, jolloin yhteistyötä ei vain enää voi jatkaa. Tai joku muu ihan oikea peruste. Ymmärrän hyvin, ettei mitään tietoja voi paljastaa kovin yksityiskohtaisesti paljastamatta yrityksiä, mutta jonkinlaista taustaa olisi kuitenkin hyvä tietää. Ja pidän ihan mahdollisena sitäkin, että jotain on vain jäänyt tekemättä. Mutta "jotain kättä pidempää" ehkä kuitenkin tarvittaisi kuin pelkkä HIFK:sta ei ole kuulunut mitään.

Ilkka Kortesluoma aloittaa duuninsa elokuussa ja hänen vastuulleen tulee varmasti kuulumaan myyntiin ja myös markkinointiin liittyviä asioita. Kortesluoma on oikeasti todella kova värväys toimistolle, eikä tällaisia ihan hirveän usein Suomessa vastaan tule. Ehkä toimistolla odotetaan, että yhden johtaja-tason aukko täydennetään ja hän saa itse suunnitella vastuulleen kuuluvat työt ja niiden organisoinnin ja tuoda uusia tuulia? Hyvä asia on se, että esim. myyntiä ja lisämyyntiä voi oikeasti tehdä mihin aikaan vuodesta hyvänsä, vaikka pääyhteistyökumppanuudet usein lyödäänkin jo hyvissä ajoin lukkoon, erityisesti jatkajien toimesta. Suurin arvo kumppaneillekin on kauden aikana, ei kausien välissä.

Alla vielä Hesarin juttu Kortesluomasta, jos joku ei tiedä hänestä yhtään mitään.

Sen verran pitkä oli taas kerran BOL:n viesti, että pidän jo siitäkin syystä omani lyhyenä.

Kyse ei ole todellakaan ole "random-yrityksistä", kyseiset yritykset ovat 2010- ja 2020-luvulla pumpanneet aika reippaasti "tukirahaa" (sponsoroinniksi jotkut kutsuvat vaikka sponsorointi ihka oikeassa urheilubisneksessä on astetta kovemmalla tasolla) IFK:n jääkiekkoon. Markkinointipinkka kunnossa ja ovat järjestäneet paljon tapahtumia ja yhteistyökuvioita aiemmin. Nämä mainitsemani tuttavat ovat näiden yritysten johtoryhmässä. Siinä lyhyesti. Niin, ja siis lisäyksenä vielä se tärkein että IFK:n suunnalta ollaan oltu kuin uusi toimitusjohtaja tällä hetkellä onkin: täydellinen hiljaisuus.

Kortesluoma. Ensimmäinen ajatus itselläni heti: Jos kaveri aloittaa elokuussa uuden työn, jos kaveri on maineensa tasoinen kova tekijä niin kertokaa yksikin syyy miksi IFK ei esim. tästäkään asiasta PUHU YHTÄÄN MITÄÄN?

Koko organisaatio täysin lamaantuneessa tilassa (joukkueenrakennus, johto, Garden, Kortesluoma, uusi toimitusjohtaja, ensi kausi jne).
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Jos nämäkin asiat sitten tulee esille kun toimisto palaa 30.7. Tämän palstan yleisö on varmasti kovaäänisin, mutta kumminkin hyvin pieni osa seuraavaa yleisöä niin jos asiat ajoitetaan isolle kuulija/katsoja kunnalle.

En tästä(kään) osaa mieltäni pahoittaa. Viimeistään tuloksen julkistuksen yhteydessä varmasti kuuluu myös Lindströmistä.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Niin, eiköhän Lindström tule julkisuuteen, kun julkistaa viime kauden +tuloksen.
Tai vaihtoehtoisesti on tulematta julkisuuteen, koska viime kauden ennätysruma tulos vaatii ammattimiehen rohkeutta ja tervettä avoimuutta.
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Tai vaihtoehtoisesti on tulematta julkisuuteen, koska viime kauden ennätysruma tulos vaatii ammattimiehen rohkeutta ja tervettä avoimuutta.
Itselleni tämä valinta on ollut alun alkaenkin heikolla tasolla. Valtanen oli viimeisen päälle huipputyyppi. Yritysmaailmassa missä itselläkin tuttuja paljon ovat sanoneet, että näin hienoa henkilöä harvoin tapaa missään. Eikä tämä myöskään yllätä itseäni mitenkään. Sen takia alunperinkin ihmettelin, että eikö tähänkin pestiin olisi voitu etsiä henkilöä jostain muualta kuin oman seuran sisältä. Ei näköjään. Varsinkin, kun tiedetään miten tärkeässä roolissa Valtanen on ollut viimeiset reilu 10 v. meidän seuralle. Pahoin pelkään, että tämä valinta ei pääty hyvin. Voin olla myös väärässä Lindströmin suhteen. Hiljaista on todellakin ollut myös hänen suunnaltaan viime aikoina
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara

Minusta lätkässä yliarvotetaan sitä että on ollut joskus jääkiekkoseurassa töissä. Ihan kuin se auttaisi vähääkään kun lisätulojen luomiseen tarvitaan helvetin hyvää verkostoa ja vahvaa kykyä osata ajatella boksin ulkopuolelta. Lienee sanomattakin selvää mitä mieltä olen Valtasen seuraajasta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Lindström on entinen autokauppias eli tässä meillä on oma Virmasen Masa. Entisenä autokauppiaana pitäisi olla taitoa myydä vaikka hiekkaa Saharassa, joten siinä mielessä positiiviset odotukset. Vakavasti otettuna palkkaus on samaa osastoa Salmelaisen kanssa vaikka julkaisun yhteydessä puuttui tärkeä kommentti "valitsimme Lindströmin kymmenien hakijoiden joukosta sekä lopulta valinta tehtiin Lindströmin ja Kiva-Harrin välillä" alleviivaamassa prosessin ammattimaisuutta. Tämä sisäsiittoisuus kyllä noudattelee IFKn valitsemaa linjaa, jossa näytöt eivät ole ykkösprioriteetti valintaa tehdessä. No, annetaan Lindströmin näyttää osaamisensa. Ei ole missään tapauksessa helpossa paikassa, kun välikaudella ei lippuja myydä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tässä vähän faktaa. Olin yrityksessä, jonka liikevaihto oli luokkaa 50 M€ tai enemmän ja voitto yli 5 M€. Henkilöstö noin 2,5-kertainen HIFK:hon.
Sähköpostistani ilmeni missä olin töissä, mutta kertaakaan ei HIFK:n markkinointivastaavat olleet yhteydessä.
Hyvä niin, sillä minulla ei ollut tarkoitus sponsoroida.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Omalta osaltani voin myös sanoa että omien työkanavien ja muutamien tuttujen kautta kuultuna IFK ei ole ollut missään yhteydessä koskien ensi kautta. Enkä tarkoita kausikorttimyyntiä, sehän on se myynnin helpoin osio johon voi rekrytoida "osaajia" vaan ennemmin yritysyhteisöt, tapahtumat, isommat sponsori-sopimukset jne jne.
Kyllä ainakin esimerkiksi Club 1897:n tiimoilta otettiin yhteyttä keväällä ihan samoin kuin aina ennenkin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Sen verran pitkä oli taas kerran BOL:n viesti, että pidän jo siitäkin syystä omani lyhyenä.

Kyse ei ole todellakaan ole "random-yrityksistä", kyseiset yritykset ovat 2010- ja 2020-luvulla pumpanneet aika reippaasti "tukirahaa" (sponsoroinniksi jotkut kutsuvat vaikka sponsorointi ihka oikeassa urheilubisneksessä on astetta kovemmalla tasolla) IFK:n jääkiekkoon. Markkinointipinkka kunnossa ja ovat järjestäneet paljon tapahtumia ja yhteistyökuvioita aiemmin. Nämä mainitsemani tuttavat ovat näiden yritysten johtoryhmässä. Siinä lyhyesti. Niin, ja siis lisäyksenä vielä se tärkein että IFK:n suunnalta ollaan oltu kuin uusi toimitusjohtaja tällä hetkellä onkin: täydellinen hiljaisuus.

Kortesluoma. Ensimmäinen ajatus itselläni heti: Jos kaveri aloittaa elokuussa uuden työn, jos kaveri on maineensa tasoinen kova tekijä niin kertokaa yksikin syyy miksi IFK ei esim. tästäkään asiasta PUHU YHTÄÄN MITÄÄN?

Koko organisaatio täysin lamaantuneessa tilassa (joukkueenrakennus, johto, Garden, Kortesluoma, uusi toimitusjohtaja, ensi kausi jne).
Ei luulisi olevan varaa odottaa, esim. mainospaikkojen myynnin suhteen, elokuulle. Tosin taisi niitä olla syksyjä Penankin aikaan, kun hallin mainospaikat loistivat pitkään valkoisina.
Minua on myös jo aikaisemmin huolestuttanut se, että vaikka katsojamäärän ilmoitetaan olevan n. 7000, on silti monet penkit punaisina.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ja niin, kyllä minulle on aikaisempina vuosina soitettu ja kysytty, olenko ajatellut jatkaa kausikorttilaisena, vaan eipä enää.
 
jjhockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Pääkkäri, HIFK
Tai vaihtoehtoisesti on tulematta julkisuuteen, koska viime kauden ennätysruma tulos vaatii ammattimiehen rohkeutta ja tervettä avoimuutta.
Plussalla on, mutta ei lähelläkään tamperelaisten joukkueiden tulosta. Ei taida olla pitkä pesti, jos ei ole tervettä avoimuutta.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
HIFK ei voinut vaikuttaa omalla tekemisellään koronarajoituksiin, mutta edelleen korostan seuran toimivan Suomen ylivoimaisesti suurimmalla talousalueella ja tällä hetkellä käytännössä ilman kilpailua joukkuelajien osalta. Silti ennen koronaakaan liikevaihto ei ole kasvanut tavalla, jota voisi olettaa, vaan huomattavasti pienemmillä markkinoilla toimivat seurat kykenevät operoimaan samantasoisilla ja jopa suuremmilla budjeteilla meihin verrattuna.

Lisätään tänne omalle osastolleen. Täällä pyörii joku väite, että HIFK olisi ollut ilman kilpailua täällä Suomen suurimmalla talousalueella ja budjetit ihan eri luokkaa. Samalla perusteella HJKn budjetti pitäisi olla moninkertainen.

Kyllä kilpailu on kovaa pääkaupunkiseudullakin.

Ensinnäkin jääkiekon puolella oli Jokerit, joka vei sponsoreita, businesslippuja/aitioita ja yleisöä. Toisekseen täällä on pääsarjaedustus melkein kaikissa lajeissa ja myöskin asuu iso osa näitä muuten sponssattavia urheiilijoita. Sen verran tiedän yritysmaailmasta, ettei HIFK ole todellakaan ole yksin näillä apajilla.

Valtanen teki erinomaista työtä lisäten sponssien ja yritysyhteistyön määrää pikkuhiljaa ja sitten iski Covid. Se iski lujaa HIFK:n. En tiedä miten se on muihin iskenyt. Ilmeisesti koronatuet nostaa tulosta, mutta ei missään nimessä voida puhua hyvästä tilanteesta.

Se ei poista sitä tosiasiaa, että viimeisen 30 vuoden aikana meillä pitäisi olla paljon enemmän mestaruuksia ja ihan tälläkin budjetilla. HJKlla niitä näkyy tulevan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen verran pitkä oli taas kerran BOL:n viesti, että pidän jo siitäkin syystä omani lyhyenä.

Kyse ei ole todellakaan ole "random-yrityksistä", kyseiset yritykset ovat 2010- ja 2020-luvulla pumpanneet aika reippaasti "tukirahaa" (sponsoroinniksi jotkut kutsuvat vaikka sponsorointi ihka oikeassa urheilubisneksessä on astetta kovemmalla tasolla) IFK:n jääkiekkoon. Markkinointipinkka kunnossa ja ovat järjestäneet paljon tapahtumia ja yhteistyökuvioita aiemmin. Nämä mainitsemani tuttavat ovat näiden yritysten johtoryhmässä. Siinä lyhyesti. Niin, ja siis lisäyksenä vielä se tärkein että IFK:n suunnalta ollaan oltu kuin uusi toimitusjohtaja tällä hetkellä onkin: täydellinen hiljaisuus.

Kortesluoma. Ensimmäinen ajatus itselläni heti: Jos kaveri aloittaa elokuussa uuden työn, jos kaveri on maineensa tasoinen kova tekijä niin kertokaa yksikin syyy miksi IFK ei esim. tästäkään asiasta PUHU YHTÄÄN MITÄÄN?

Kiitos vastauksestasi. Ilmeisesti kysymyksessä eivät ole sellaiset yritykset, joiden kanssa ei HIFK ei voisi muiden kumppanuuksien takia yhteistyötä tehdä ja tämä on varma tieto? Jos näin on, on tietysti erikoista, että tällainen yhteistyö on lakannut, jos seura on vieläpä ollut kirkkaasti saamapuolella, kuten viestistäsi voisi olettaa. Ja yrityksiä on vähintään kaksi, koska kirjoitit monikossa? Vaikea ottaa mitään kantaa mihinkään suuntaan, kun ei tiedä yhtään mitään taustoista, mutta kuulostaisi erikoiselta, jos seura olisi yksipuolisesti vain päättänyt, ettei raha enää kelpaa ilman mitään syytä. Ja tämän erään tietyn valtiollisen lentoyhtiön kohdalla pidän erinomaisena asiana, ettei yhteistyötä jatkettu, vaikka rahaa olisi sisään tullutkin ja paljon. Voihan sellainenkin olla mahdollista, että kun HIFK:sta on lähtenyt Valtasen ja Linnavallin lisäksi myös Suortti pois, näiden kyseisten yritysten kohdalla on tapahtunut inhimillinen unohdus olla yhteydessä, kun töitä on uudelleenorganisoitu? Ei se tietenkään järin hyvää kuvaa HIFK:sta anna, mutta joskus sellaisia kömmähdyksiä vain sattuu.

Pidän ihan mahdollisena, että kun Kortesluoma on aloittanut duunissaan, tulee jotain muutoksia, eikä HIFK ole halunnut lähteä säätämään ennen kuin herra on itse paikalla johtamassa sitä toimintaa. Voisi myös olettaa, ettei Kortesluomasta ole pidetty suurempaa meteliä siitä syystä, että hän on ollut edellisessä pestissään kiinni ja mahdollisesti sovittu, että asiasta tiedotetaan enemmän, kun hän on fyysisesti Suomessa ja työsuhde HIFK:n kanssa oikeasti alkaa, eli vasta elokuussa. HIFK:han ei itse ole vielä virallisesti tiedottanut mitään, eikä esim. yhteystiedoista Kortesluoman nimeä vielä edes löydy. Että ehkä tästä asiasta ei kannata määräänsä enempää flipata, ainakaan vielä.

Mitä tulee HIFK:n hiljaisuuteen, en ole lainkaan eri mieltä. Toiminnan luonne kun on sellaista, että siinä vaaditaan "good vibes", jotta kansa innostuu. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, kuten meillä tapana on. Ihan hirveästi ei ole muiltakaan seuroilta tullut kesällä sisältöä, vaan lähinnä uusia sopimuksia, joita HIFK:lla ei ole ollut odottamassakaan ja hypeä on pidetty yllä fanien puolelta, varsinkin täällä palstalla. Että ehkä tilanne ei todellisuudessa ole niin epätoivoinen suhteessa muihin kuin voisi täältä lukemalla kuvitella. Mutta samaa mieltä siitä, että valmiiksi tehtyä sisältöä voisi tuupata eetteriin meille heavy usereille myös kesän aikana.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Onkos ollut mitään puheita tämän kauden budjetista? Toi jengi ei voi mitenkään olla tällä hetkellä edes kahta miltsiä. Ainakaan toivottavasti. Toki siellä esim. Åsten ja Karvinen nostaa varmaan ihan kivaa siivua, suhteessa siihen että jos pelaavat alle 20 peliä mieheen kun junnut pärjäävät paremmin..
 
hege

Jäsen
Ketjua selatessa, tuli omalta kohdalta mieleen että kannatusperinteen siirtoa omille lapsille en kyllä ole saanut tehtyä oikein millään tasolla. Itse tuli peleissä käytyä ensimmäisiä kertoja jokus 80-luvun alussa faijan viemänä ja sitten aktiiviisemmin 80-luvun lopun 90-luvun alun synkkinä aikoina joko faijan tai kaverien kanssa. Omien lapsien kanssa ei ole tässä käyty kuin joku random kerta (ovat kuitenkin jo 12 ja 15) ja perusongelma ollut lippujen heikko saatavuus hyviin peleihin (tai oikeammin ehkä se, että hyviin peleihin joutuu liput varaamaan todella aikaisin) ja lippujen hinta sekä tietenkin nyt tämä korona-aika. Itse olin varmaan nähnyt 12-vuoden ikään mennessä sen 30-40 peliä livenä ja nyt oma saman ikäinen kundi nähnyt maksimissa 10 peliä.
 
Mulla on vanhempi pojista nyt 11 ja varovaisen arvion mukaan on nähnyt Nordiksella 130-140 peliä. Jos irtolippujen varassa olisi niin varmaan tuo 10 olisi myös täällä lähellä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: hege

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver

263 000€ voittoa.
Ohhoh. Tämä oli yllätys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös