Bafforosso
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK parhaimmillaan
Uhhuh, taisit tehdä ennätyksen!Ei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää identiteettiä. Lainaan tähän nyt suoraan internetistä (www.verneri.net) löytämäni hyvän ja selkeän tiivistelmän. Vaikka ko. nettisivu on verkkopalvelu kehitysvammaisuudesta, itse asia, eli identiteetin käsite on kaikilla sama.
Kun kyse on "instituutiosta" (seura) tai joukosta ihmisiä (joukkue), jotka työskentelevät yhdessä saavuttaakseen jotakin, tässä tapauksessa menestystä, jonkun tietyn identiteetin lyöminen lukkoon ikiajoiksi on täysin typerä ja myös mahdoton ajatus. Mahdotonta siksi, että jokainen yksilö muuttuu ja ihmisetkin vaihtuvat ajan kuluessa. Lisäksi ympäröivä maailma vaikuttaa paitsi yksilöön, myös tähän suurempaan joukkoon ja jokaisen yksilön aiemmat kokemukset muokkaavat identiteettiä. Miten tällaisista lähtökohdista voisi saada aikaa mitään pysyvää?
On olemassa sellainenkin käsite kuin omaksuttu identitetti. Sitä on mielenkiintoista käsitellä erityisesti HIFK:n näkökulmasta, koska HIFK:ssa pelaamiseen pelaajaan kohdistetaan paljon odotuksia. Vaikka pelaaja olisi hankittu meille juuri sellaisena kuin hän on edellisinä kausinaan ollut ja häntä olisi monta kertaa kannustettukin pelaamaan omilla vahvuuksillaan, pelaaja voi silti itse odottaa, että hänen tulee olla tietynlainen saadakseen hyväksyntää yhteisössä. Kaikilla suomalaisilla on tiedossa, että HIFK-fanit ovat vaativia. Toisaalta palkintona on ikuinen rakkaus, jos täällä onnistuu. Mutta siihen palkintoon sisältyy iso "jos". Rakkaus pelaajaa kohtaan ei ole ehdotonta ja se on tietysti ammatinvalintakysymys ja sama joka paikassa. Meillä se vain usein menee "paska, kunnes toisin todistetaan" tai "saat aikaa noin kaksi peliä". Vaikka pelaaja tietää tämän etukäteen ja on valmis haasteen ottamaan vastaan, sen sisäistäminen ilman kokemusta on vaikeaa, varsinkin, jos pelaaja on asian kanssa oikeasti yksin.
Joku pelaaja voi hyvinkin ajatella, että hänen pitäisi nyt yhtäkkiä alkaa pelata aiempaa fyysisemmin, vaikka hänen parhaat ominaisuutensa eivät lainkaan tue sitä pelityyliä, eikä valmennus edes sellaista odota. Ja jos hän ei ole siinä omimmillaan, mutta kokee tarvetta pelata niin tai vaikka haluaa taklata useammin tai kovempaa, se on usein pois sellaisesta pelaamisesta, mistä hänet tunnetaan ja millä hän on aiemmin menestynyt. Ja kun itseluottamuksella on äärimmäisen suuri merkitys, jos pelaaja ei kykenekään suoriutumaan odotusten (myös omien) mukaisesti heti alusta lähtien, hänen itseluottamuksensa kärsii kolauksen ja onnistumisia on usein vieläkin vaikeampi saada. Helposti syntyy kierre, missä pelaaminen ei olekaan rentoa. Valmentaja voi sanoa vaikka miten tiukasti ja usein, että pelaajan pitää pelata omilla vahvuuksillaan, mutta ennen kuin pelaaja itse sisäistää ja suostuu luopumaan jostain olemaan "luovuttaja", muutosta parempaan ei useinkaan tapahdu. Ainakaan siinä aikataulussa kuin on odotettu. Loppuviimein hän voi kyllä kehittyä monipuolisemmaksi ja paremmaksi pelaajaksi, mutta usein pitää sietää se, että prosessi vie aikaa. Ja tämä saattaa olla yksi suurimmista haasteista, miksi niin moni pelaaja ei todellakaan pelaa uransa parasta lätkää HIFK:ssa.
Nämä eivät ole yksinkertaisia asioita, eikä näihin ainakaan ole mitään nopeasti saatavaa yksiselitteistä oikeaa vastausta. Voisin myös kuvitella, että nämä asiat ovat hyvin pitkälle tiedostamattomia asioita. Nimittäin, jos eivät olisi, niihin olisi helppo puuttua ja korjata. Aika usein tällaisia asioita pitää lähteä selvittämään ja tutkimaan melko syvältä, koska ihmisillä on tapana todeta, että eihän tässä mitään ole, enkä ole lainkaan muuttunut. Itse näen suurimpana ongelmana sen, että esim. henkinen valmennus ei vielä täysin ole breikannut, vaikka yhä enenevässä määrin pelaajatkin siihen turvautuvat. Mikä on ehdottoman hyvä asia. En tiedä, onko HIFK:ssa jokaiselle pelaajalle seuran toimesta henkistä valmentajaa tai psykologia tarjolla, mutta pitäisi olla. Varsinkin uusilta pelaajilta pitäisi edellyttää tiettyjen asioiden käsittelemistä heti sopimuksen tekemisen jälkeen, koska tämä on pitkä prosessi.
Brändikiekko on sanana ihan karsea. Pena alkoi puhua brändikiekosta ja viittasi sillä ajanjaksoon, jota ei saada takaisin. Ei saatu edes silloin, vaikka väkisin yritettiinkin. Sinänsä ne asiat, jotka moni brändikiekkoon kuuluvaksi mieltää ovat kyllä saavutettavissa jollakin tasolla nykyisinkin, ei tosin vain samanlaisena kuin ennen.
Itseäni suorastaan vituttaa se, että media ylläpitää HIFK:n brändikiekko-höpinöitä ja ulvovat, että miksei HIFK pelaa niin, vaikka tietävät, että ei sellaisella pelillä vain enää voi menestyä. Jos HIFK hankkisi joukkueen, joka pelaisi kuin wanhoina hyvinä aikoina, kun pelaajat vielä olivat puoliammattilaisia, siitähän se riemu vasta mediassakin repeäisi. Ja kun HIFK ei sillä pelityylillä menestyisi, otsikot huutaisivat, että HIFK on jäänyt kiinni menneeseen ja sen pitäisi uudistua. Omaan nenääni haisee, että HIFK ei tässä voi voittaa, ainakaan ennen kuin sillä on useampi mestaruus lyhyen ajan sisältä. Ja senkin jälkeen otsikoissa muistettaisiin mainita, että viimeisen 50 vuoden aikana HIFK:lla on vasta 10 mestaruutta, vaikka pitäisi olla yli 30, koska resurssit. HIFK kiinnostaa, eikä mediaa kiinnosta, millä jutuilla se ne klikkauksensa saa. Ja omatkin menee tähän halpaan, koska tuska on suuri.
Voin hyvin samaistua lainaamani kirjoittajan käsitykseen brändikiekosta, koska itsekin jaan ne ajatukset. Toisaalta tiedostan, että fyysinen joukkue tarkoittaa tänään aivan eri asiaa kuin 10 v. sitten, puhumattakaan jostain viime vuosituhannen fyysisyydestä. Ei tuolla kentällä kukaan enää pelkää niin kuin joskus oli tapana. Sellaista peliä ei vain pysty enää pelaamaan, ainakaan niin, että sillä menestyisi. Tai ehkä pystyisi, mutta tällöin pelaajien pitäisi olla niin paljon laadukkaampia kuin Liigaan on nyt mahdollista hankkia, joten sellaisen jengin odottaminen tai edellyttäminen on täysin epärealistista. Mulla on ainakin tuoreessa muistissa Penan viritelmät pahimpina brändiuhoaikoina ja niillä jengeillä ei sitten kovin kaksisesti pärjättykään. Sen ajan traumoja moni purkaa vieläkin.
Stadilainen ylimielisyys on yksi parhaista asioista, mitä tiedän. Mutta se vaatii myös sen, että on varaa olla ylimielinen, edes vähän. Siis kentällä. Ja nyt HIFK:lla ei sellaista tilannetta ole. Ei ole edes uusinta hallia, kestomenestyksestä puhumattakaan. Meillä on kyllä täällä Stadissa muita hienoja juttuja, mitä kaikkialla muualla ei ole ja olemme monissa asioissa varmasti keskimääräistä enemmän edelläkävijöitä kuin muualla maassa. Mutta, miten sillä leveilet lätkäkatsomossa? "Hei maalaistollo, meillä on 57 kpl 3D-leffateattereita ja oopperassakin kaksi maailman ensi-iltaa! Mitä vittuu teil on?" ja heilutat HIFK-lipun lisäksi vähän Hank-maisesti setelitukkoa? Stadilainen ylimielisyys olisi juuri nyt lähinnä junttia, siis lätkän osalta. Mutta siihen pitää ehdottomasti pyrkiä, että varaa on taas olla stadilainen ylimielinen kosmopoliitti.
Fyysinen joukkuekin pitää asettaa kontekstiin ja ymmärtää ja hyväksyä myös se, että niitä Brewerin aikoja ei ole enää vuosikymmeniin ollut. Pelitapa on siinä mielessä paha rasti purtavaksi, että tykkään Pikkaraisen ja Peltosen kiekoista parhaimmillaan ja pidin myös Törmäsen kiekosta, kun peli sujui. Voisin kuvitella, että koska P&P on palkattu Salmelaisen aikana, HIFK haluaisi seurana esittää kannattajilleen juuri sellaista peliä, kun se parhaimmillaan on ollut. Valitettavasti tässä nyt on ollut kaikenlaisia kantoja kaskessa eikä se ilo ole ollut pitkäaikaista. Periksiantamattomuushan on kuulemma myös joukkueen arvoissa. Ja kyllä mä sen ainakin olen huomannut. Se on tietysti myös minimivaatimus. Milloin viimeksi olette nähneet kentällä HIFK:n, joka on lopettanut pelaamisen kesken, kun ei vain nappaa? Törmäsen kaudella oli ainakin, ehkä myös Selinin? Mutta sen jälkeen sellaista ei ole tapahtunut. Ja mä kyllä tunnistan, milloin joukkue on luovuttanut, koska sellaista todistettiin joskus monta kertaa kauden aikana. Nyt se on loistanut poissaolollaan, onneksi ja kuten kuuluukin. Joten eikö sitä voida laskea periksiantamattomuudeksi? Ja perinteikkyydessä HIFK on Suomessa ihan omaa luokkaansa. Missä siis on se suuri kusetus? Vai valitaanko vain pelkkiä huonoja juttuja ja jätetään hyvät pois?
Joku viisas (en muista kuka) on joskus sanonut, että brändi on kokemus ja brändin identiteetti on kasvot. Miten brändin identiteetti voisi siis edes pysyä samana vuodesta toiseen? Vaikka Carl Brewer on tavallaan HIFK:n kasvot, HIFK ei ole yhtä kuin CB. Se on paljon enemmän ja siellä on valtava määrä esimerkillisiä pelaajia, joita on voinut ihailla ja kokea omakseen. HIFK:ssa ei muutenkaan ole höpisty brändikiekosta enää vuosikausiin, mutta silti se nousee muiden toimesta jatkuvasti esiin. HIFK tuo toki esiin erilaisia arvoja, mutta itse en näe niissä suurta ristiriitaa todellisuuden kanssa ja koen myös itse ne arvot omikseni. Ei parinkymmenen vuoden takaiset yhden tai muutaman henkilön höpinät jostain brändikiekosta voi määrittää HIFK:ta vuonna 2022. Mutta media jatkaa, koska se kiinnostaa ihmisiä.
Tulipa pitkä teksti ja pahoitteluni siitä taas kerran. Mun pointti ei ole missään vaiheessas ollut siinä, etteikö HIFK:ssa olisi paljon parannettavia asioita niin kentällä kuin toimiston puolellakin. Aivan varmasti on, koska koskaan ei ole valmista eikä varsinkaan täydellistä. Arvostellakin saa, jopa tuomita, jos kokee siihen tarvetta, mutta itse en ymmärrä etukäteen tuomitsemista ollenkaan. Pidän sitä raukkamaisena ja vaikea sellaista on arvostaa. Mun pointti on siinä, että julistaessaan HIFK:n identiteetin suureksi kusetukseksi, Sihvonen ei ymmärrä, mistä puhuu. Tai ehkä oikeasti ymmärtää, mutta provosoi tarkoituksella eikä välitä käyttää edes termejä oikein. Hänhän voisi räntätä HIFK:n paskuudesta ihan muuten vain, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Kyllä sekin kiinnostaisi. Identiteetistä puhuessaan Sihvonen olisi voinut käsitellä vaikka omaksutun identiteetin merkitystä pelaajien menestymiselle HIFK:ssa ja haastatella pelaajia, jotka ovat täällä onnistuneet ja epäonnistuneet. Nyt Sihvonen tyytyi puhumaan "pelkästä" identiteetistä ja se puhe oli bullshittiä ihan termistä lähtien. Ei Sihvonen ainakaan omaa lukijakuntaansa kovin fiksuna pidä. Eikä varmaan pidäkään, jos Sihvosen jutut purematta nielee.
En muista lukeneeni/jaksaneeni lukea noin pitkää viestiä aikaisemmin. Suurimmasta osasta samaa mieltä. Sihvosen jutuista en osaa sanoa, kun en niitä yleensä lue.
