Elämä raiteiltaan – keskustelua junaliikenteestä

  • 86 902
  • 521

Outsider

Jäsen
Olen itse hieman tällainen nainen. Okei, en tee työmatkoja muihin kaupunkeihin, mutta jos tekisin, kuvittelisin suhtautuvani juuri näin. Turussakin bussivuoron nappaan ennemmin ajoissa kuin liian tismalleen. Junia käytän lähinnä viikonloppureissuihin. Nekin usein niin, etten myöhästyisi sovitusta. Näissä toki turkulaisuus on hyvästä, lähtö täältä tapahtuu ajallaan. Paluu tänne on jännittävämpää, varsinkin jos jostain tulee vaihdolla.

Tänä vuonna olen lohduttanut monia sillä, että onhan lentoliikennekin ollut varsin laajalti myöhässä, samoin bussit ja monet tavisautoilijat.

Tämä juttu ehkä sopii tälle palstalle: Tutkija: Monet miehet ajavat autolla tunteakseen itsensä miehiksi

Linkki siis Hesarin juttuun joukkoliikenteestä.

Kyllä itsekin pyrin olemaan varmasti ajoissa, jos jotain olen sopinut, mutta satunnaiset menot vs. joka ikinen työpäivä on hiukan eri asia. Ei se toki minun ajastani ole pois, jos joku niin tekee ja onhan toisaalta monella kestoltaan pidempi työmatka ilman yhtä hukattua tuntiakin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No, tämä talvi on kuivine runsamääräisine pakkaslumineen ollut vaikea sekä raiteiden vaihteille että junakalustolle. Ei se asian ymmärrys silti vitutusta vähennä.
28 junamatkaa tänä vuonna ja 1 ollut ajoissa. Ei siellä ole jokaisena päivänä ollut mitenkään erikoinen talvikeli. Todennäköisestihän siellä on vaan resurssipula, eli kyse on vaan arvotuksesta. Mieluummin annetaan junien olla myöhässä kuin palkataan tarpeeksi ratahenkilöstöä pitämään radat kunnossa. Jotain on kyllä myös pielessä Tikkurilan asemalla tai junien organisoinnissa, koska monet myöhästymisistä johtuu siitä, että odotellaan Tikkurilassa radan vapautumista.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt kun tuota A-paikallisjunaa on tullut käytettyä Helsingin/Espoon alueella työmatkoihin, niin olen huomannut yhden aika raivostuttavankin piirteen ihmisissä.

Joillain on oikeasti kiire juna-stopin jälkeen lähtevään bussiin tai toiseen junaan (monesti aika sekuntipeliäkin) tai mitä ikinä, mutta kuitenkin moni sellainen jolla ei todellakaan ole, niin ottavat tilan haltuun ovien edestä ja jää tukkeeksi pyörittelemään päätä ulos tullessa. Sen verran pitää pelisilmää olla, että jos ei ole kiire pois, niin ei siinä tarvitse ensimmäisenä päivystää ovella.
 
lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Onko muiden mielestä VR:n lipunmyynti syvältä suolesta?

Omasta mielestäni junien lipunmyynnistä on tullu omanlaistansa taideta. Pohjatietona kerrottakoon se, että itselläni työaika vaihtelee kohtuullisen paljon joten juniin ei kannata lippua hommata etukäteen. Edellisestä johtuen ostan lipun ensimmäiseen junaan, joka menee kotiin. Tämä tarkoittaa sitä että juna voi olla kaukojuna tai lähijuna. Kotimatkassa tulee eroa eri junilla noin 10 minuuttia, joten ajallisesti ero ei ole merkittävä. Tälläisessä tilanteessa VR:n lipunmyynti on aivan ala-arvoista.

Lippua kun ostaa netistä ongelmaksi muodostuu se, että lippuja ostetaan kahdesta eri paikasta. On vr.fi ja on beta.vr.fi.. Ja kummastakaan ei tietenkään voi ostaa kaikkia lippuja. Se on joko tai. Vr.fi myy kaukojunien liput ja beta.vr.fi myy lähiliikenteen liput. En voi ymmärtä mikä estää sen, että lippuja ei voi myydä samassa paikassa niin ei tarvitsisi arpoa näiden välillä. Verkkokaupoissa on myös sellainen ongelma varsinkin lähijunien kohdalla, että jos juna on myöhässä ja ehdit siihen et voi ostaa lippua siihen siltä asemalta jolta lähdet, koska lippukaupan mukaan juna on jo lähtenyt. Eikö näissäkin voisi olla joku varoaika, tosin ei ilmeisesti voi.

Toki paras olisi että lipun voisi ostaa junasta, mutta tätä ei voida tehdä koska HSL on linjannut ettei heidän alueella myydä lippuja junissa ja pitää olla yhteiset käytännöt ettei tule sekaannuksia. Tämäkin äärimmäisen huono argumentti ottaen huomioon että harva tuntee jotain HSL:n käytäntöjä Tampere-Keuruu tai Tampere-Hämeenlinna välillä. Jos HSL tekee näin niin on outoa että VR:kin tekee. Varsinkin kun ottaa huomioon, että Helsingin ulkopuolella asemat ovat näitä kylmä-asemia haja-asutusalueilla, joissa ei lippuautomaatitkaan aina toimi. On erikoista ylipäätään että junien liput on lähes pakotettu mobiiliin.

Lippuautomaatit ne vasta surkeita ovatkin. Niissä ei käy käteinen. Eikä kosketusnäyttö toimi läheskään aina, varsinkin Tampereen vanhassa tunnelissa ja Hämeenlinnassa näillä on joku ongelma. On muutaman kerran ollut ''hauskaa'' seurata kun joku vanhempi henkilö koittaa noita käyttää kolikoilla tai ylipäätään saada lippua, harvoin tuntuu onnistuvan. On hämmentävää että muualla maailmassa näissäkin on monipuoliset maksumahdollisuudet ja huomattavasti toimivampi tekniikka, vaikka yleisesti ottaen Suomessa ollaan tekniikassa edellä.

On jännää noin yleisesti ottaen VR:n lipunmyynnin kehitys. Ennen sai lipun ostettua junasta, ennen sai lipun ostettua netistä samasta paikasta, ennen sai lipun ostettua asemalta ihmiseltä. Nykyään pitää olla joku läänintaiteilija että saa ostettua lipun ensimmäisellä yrityksellä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
En löytänyt muuta VR-aiheista ketjua, joten menköön tänne.

On kyllä käsittämätöntä touhua ajaa Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere-väliä ynnä muita vastaavia yhdellä lähijunarungolla, kun Helsinki-Riihimäki menee ensin kahdella moduulilla, jotka pätkäistään Riksussa. Tänäänkin täällä on melkoinen karjavaunumeininki, ja erityisesti hellekelillä matkustus on todella tuskaista.

Toinen asia: VR julkaisi yllätävän hyvän lippuaplikaation. Tästä huolimatta lippujen muutos ei vieläkään onnistu netissä eikä mobiilisti, vaan puhelinpalvelun kautta. Homma kyllä toimii niinkin, mutta on jotenkin kömpelöä. Varsinkin, kun olen taas odottanut vartin, että pääsen läpi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jokos sillä uudella VR appilla voi varata paikan sarjalipulla? Ainakaan julkaisun aikana ei voinut. Enpä siis viitsi sanoa appia hyväksi.

Nyt on kolme eri VR:n appia puhelimessa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jokos sillä uudella VR appilla voi varata paikan sarjalipulla? Ainakaan julkaisun aikana ei voinut. Enpä siis viitsi sanoa appia hyväksi.

Nyt on kolme eri VR:n appia puhelimessa.
Ainakaan paikan valinta vaunukartalta ei onnistu (Huaweilla), vaikka niin luvattiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Onhan tuo VR:n appi kehno. On se kuitenkin parempi kuin HSL:n, missä ei edes maksaminen toimi. Ehkä se on hyvä, että aloittavat siitä, ennen kuin lisäävät muita tarpeellisia ominaisuuksia. Putinin takia liikeenne ei toimi, apit ei toimi ja koko ajan on jotain ongelmia, mutta Putin päivänä laitetaan someen, kuinka toimistolla on iloista sakkia, kun mikään ei nyt toimiston väkeen vaikuta.
 
Janezky84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Argentiina, AC Milan, RiKi
Ton VR-apin kanssa kannattaa olla tarkkana. Kun tulin pari viikonloppua sitten Kauhavalta Tampereelle, olin ostamassa lippua tuota kautta. Ostin sitten tietokoneella lopulta tuon paikkavalintajutun vuoksi ja huomasin siinä samalla että samaan junaan lippu koneen selaimen kautta maksoi 18e, tuolla apilla 24e. Ihan sama lippu, tarkistin vielä useamman kerran sulkemalla selaimet, apit, sun muut ja tein lippuhaut uudelleen. Palautteen laitoin, en tiedä oliko joku hetkellinen bugi vai ihan ominaisuus kyseessä.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ominaisuus. Liput uudessa sovelluksessa ja verkkokaupassa/VR mobiilissa ovat eri hintaisia. Järjestään tuo uusi sovellus ei kuitenkaan kalliimpi ole, eli joskus sieltä saa halvemman lipun.

Eli jos haluaa pihistellä niin kannattaa katsoa aina lippujen hinta molemmissa...
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Ominaisuus. Liput uudessa sovelluksessa ja verkkokaupassa/VR mobiilissa ovat eri hintaisia. Järjestään tuo uusi sovellus ei kuitenkaan kalliimpi ole, eli joskus sieltä saa halvemman lipun.

Eli jos haluaa pihistellä niin kannattaa katsoa aina lippujen hinta molemmissa...

Tää on sitä nykyajan palvelua. Helpoksi on asiat tehty, kun saman firmain sivuiltakin saa joka kertaa tarkistaa, että millähän hinnalla mistäkin myyntikanavasta se lippu olisi saatavilla. Siinä on taas kuluttajaa mietitty.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ton VR-apin kanssa kannattaa olla tarkkana. Kun tulin pari viikonloppua sitten Kauhavalta Tampereelle, olin ostamassa lippua tuota kautta. Ostin sitten tietokoneella lopulta tuon paikkavalintajutun vuoksi ja huomasin siinä samalla että samaan junaan lippu koneen selaimen kautta maksoi 18e, tuolla apilla 24e. Ihan sama lippu, tarkistin vielä useamman kerran sulkemalla selaimet, apit, sun muut ja tein lippuhaut uudelleen. Palautteen laitoin, en tiedä oliko joku hetkellinen bugi vai ihan ominaisuus kyseessä.
Jep, ja välillä on toisin päin; viime viikolla Kuopio-Hämeenlinna-lippu maksoi matkustuspäivän aattona appissa 18,10 euroa, netissä jonkun 50 euroa.

Näitä kannattaa vertailla koko ajan.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep, ja välillä on toisin päin; viime viikolla Kuopio-Hämeenlinna-lippu maksoi matkustuspäivän aattona appissa 18,10 euroa, netissä jonkun 50 euroa.

Näitä kannattaa vertailla koko ajan.
Onko tämä edes laillista? Eihän nyt jumalauta voida olettaa että kuluttaja käy joka kerta katsomassa saman tuotteen hinnan monesta paikasta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko tämä edes laillista? Eihän nyt jumalauta voida olettaa että kuluttaja käy joka kerta katsomassa saman tuotteen hinnan monesta paikasta.
On kait se laillista, mutta on sitten oma kysymyksensä, että pitäisikö VR:n harrastaa tällaista.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
On kait se laillista, mutta on sitten oma kysymyksensä, että pitäisikö VR:n harrastaa tällaista.

Asiakkaan aliarvoimista se on. Tehdään jotain, että asiakkaalle olisivat asiat helppoja ja sitten se kustaan sillä, että asiakas laitetaan tekemään vertailua verkon ja sovelluksen välillä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Asiakkaan aliarvoimista se on. Tehdään jotain, että asiakkaalle olisivat asiat helppoja ja sitten se kustaan sillä, että asiakas laitetaan tekemään vertailua verkon ja sovelluksen välillä.

Jep. Toisaalta mikään ei yllätä kyseisen puljun tietojärjestelmissä. Ovat suuressa viisaudessaan tehneet verkkokauppansa mobiiliversiossa sellaisen, että siellä voi maksaa vain luottokortilla (ja olisiko ollut PayPal?), mutta ei verkkopankkitunnuksilla. No, tietysti mobiililaitteen selaimen voi laittaa tietokone-moodiin, jolloin maksu verkkopankin kautta onnistuu.

Taisivat aikoinaan perustella tuota asiakaspalvelulla. Asiakkaiden ei tarvitse kantaa verkkopankkitunnuksia mukanaan, kun ostavat lippuja reissussa ollessaan.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Jokos sillä uudella VR appilla voi varata paikan sarjalipulla? Ainakaan julkaisun aikana ei voinut. Enpä siis viitsi sanoa appia hyväksi.

Nyt on kolme eri VR:n appia puhelimessa.

Minå käytän vain paikallisjunia. En ole huolinut minkäänlaista appia.
Aiemmin ostin kausilippuni automaatista, mutta nykyisistä, äskettäin uusitusta se ei onnistu.

Miten meni VR tämä? Sitoutuneimpien asiakkaiden palvelutasoa heikennettiin.
No ei hätää. Ostan paperilippuni ärrältä. Saapahan kotikulmilla palveluntuottaja oman siivunsa.

Toista matkustustarvetta varten käytän sarjalippuja. Nekin paperilla. En tiedä onnistuuko digilipulla, mutta paperilipun leimaamista vähän vetkuttelen muutaman minuutin, niin pääsen samalla lipulla kahteen suuntaan.

Siitä pidän kuitenkin huolen, että yhteenlaskettuna VR joutuu odottamaan lippujeni leimaamista vähemmän, kuin mitä itse "kärsin" yhtiön aikatauluviiveistä. Tällä perustelen itselleni toiminnan moraalisen oikeutuksen.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En löytänyt muuta VR-aiheista ketjua, joten menköön tänne.

On kyllä käsittämätöntä touhua ajaa Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere-väliä ynnä muita vastaavia yhdellä lähijunarungolla, kun Helsinki-Riihimäki menee ensin kahdella moduulilla, jotka pätkäistään Riksussa. Tänäänkin täällä on melkoinen karjavaunumeininki, ja erityisesti hellekelillä matkustus on todella tuskaista.

Välillä se karjavaunumeininki on jo Järvenpään kohdalla. Tästä pitävät huolen jopa sähköpyörien kanssa junaan tunkevat ihmiset (eikö vittu voi jättää ainakin sen lastenistuimen kotiin junalla kulkiessa, (naisten)pyörien metallikorit on myös saatanasta) sekä ruuhka-aikaan alimittaiset junat. Jotenkin tuntuu omituiselta, että esim. klo 16.xx Järvenpäästä etelään kulkevat junat sisältävät vain kaksi junayksikköä, kun myöhemmin illalla yksiköitä on jo niin paljon, että saa valita itselleen vaikka oman loossin istuttavaksi. Kai siinä joku logistinen juttu on takana, mutta silti todella ärsyttävää.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kuvaa hyvin tämän firman tilaa.

Oli muuten aamulla taas juna 20 minuuttia myöhässä Lahdesta Helsinkiin. Niiden "tunnin junien" sijaan voisi panostaa nykyisiin yhteyksiin ja kalustoon, niin saataisiin varmaan parempi tulos sijoitetulle pääomalle.
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Nykyään ei ilmeisesti voi ostaa kausilippua kuin jostain Matkalla-sovelluksesta? Ehkä se on sitten kätevää ja nykyaikaa, mutta itsellä nousi vitutuskäyrä samantien. Ei huvittaisi latailla tän asian takia taas yhtä sovellusta lisää luuriin, taidankin hypätä aamulla auton rattiin.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Moneltakohan aikaisin juna esim. Pasilasta menee lentoasemalle tai meneekö niitä yön ympäri? Koitin etsiskellä mutten löytänyt.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Moneltakohan aikaisin juna esim. Pasilasta menee lentoasemalle tai meneekö niitä yön ympäri? Koitin etsiskellä mutten löytänyt.

En aivan ulkoa muista aikataulua mutta lentokentälle ei kulje juna 24h. Muistelisin että siinä on katko n. 01:20-04:45.

edit: tämän löysin
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Moneltakohan aikaisin juna esim. Pasilasta menee lentoasemalle tai meneekö niitä yön ympäri? Koitin etsiskellä mutten löytänyt.
Kun en päivää tiedä, niin suositan
Lippuahan ei saa junasta. Joko appi tai automaatti. Sitä ei kaikilla asemilla enää varmaankaan ole.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös