Ilmoitukset

Nimimerkki Salama15 pääsee viikon päästä kokeilemaan uudelleen, jos Trumpin ketjuun eksyisi pelkän nimittelyn ja sisällöttömän huutelun sijasta välillä vaikka jotain asiaakin.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

Elämä raiteiltaan – keskustelua junaliikenteestä

Viestiketju osiossa 'Vapaa keskustelu' , aloittajana greatLeo, 09.10.2008 klo 10.35.

  1. greatLeo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Spurs
    "Näin voin mä matkustaa
    kohti paikkaa parempaa
    sillä nyt tiedän että pysyy
    elämä raiteillaan"

    Näin lauloivat VR:n kivimiehet The Monkeesia mukaillen muutama vuosi sitten. Kaunis ajatus ja hauskoja mainoksia, mutta valitettavasti VR:n toiminta jättää aika paljon toivomisen varaa.

    Tänään junat ovat taas myöhästelleet urakalla, ja lisäksi tiedotus on tökkinyt, kuten tavallista. Myöhästyneitä ja vihaisia matkaajia ja työntekijöitä on taas laiturit pullollaan. Ja junaliikenteen jäätyminenhän näkyy välittömästi lisääntyneinä ruuhkina auto- ja bussiliikenteessä. Itselläni kävi tuuri, kun bongasin aamu-uutisista junaongelmat, ja vältyin asemalta värjöttelyltä. Toki pääsin töihin vasta tuntia suunniteltua myöhemmin, mutta liukuvalla työajalla tuo ei nyt niin paha juttu ole.

    Mutta miten helvetissä VR:n liikennöinti tökkii näin pahoin, ja näin usein? Teksti-tv:n aamuinen otsikko "Junat myöhästelevät taas etelässä" kertoi totuuden karulla tavalla. Junat myöhästelevät usein ja paljon, eikä asiasta tiedoteta riittävästi. Asemilla on kaiuttimet, ja joissakin myös näytöt, mutta niitä ei osata käyttää. Talven saapuminen tulee joka vuosi yllätyksenä, ja pk-seudun lähiliikenne menee herkästi tilttiin, jos sellainen ilmastokatastrofi kuin lumisade iskee talven aikana. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa?
     
  2. Ted Raikas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, HIFK
    Jahas, tänään pitäisi lähteä junailemaan kohti Lappeenrantaan. Hyvä tietää, että on aikatauluongelmia. Ei sitten iske ihan pahinkaan vitutus kun huomaa. Osaa jotenkin varautua. Toivotaan, että ongelmat vähenisi illan mittaan.
     
  3. -Mercury- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Kannattaisi varmaan opetella käyttämään yhtiön nettisivuja.
    Sinne ne poikkeukset tulevat ensimmäisenä ja nykyisin sieltä näkee myös toteutuneita saapumis- ja lähtöaikoja asemilta verrattuna aikatauluun.


    edit: Tämä koski toki vain yksittäistä aamua jolloin mikään ei toiminut. Itse en jäisi silloin odottelemaan mitään tiedotuksia vaan ottaisin selvää siitä miksei toimi. Mielestäni tieto viasta oli aika hyvin saatavilla heti tuoreeltaan, joten ei muuta kuin plan-B käyttöön.

    Mutta onhan se aika surkealla tolalla koko raideliikenne. Siihen ei yksin ole VR syyllinen vaan kyllä se lähtee siitä infrasta, eli ratahallintokeskuksen suunnalta. Ja valtio-omistajaanhan se katse lopulta kääntyy.
     
    Viimeksi muokattu: 21.10.2008 klo 17.20
  4. Sam#9 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit RY
    Laatu tippunut

    Duunimatkani taitan pääasiassa junalla ja nyt on tökkinyt pari viikkoa ihan kohtuullisesti.

    - kaksi viikkoa sitten lauantaina oli meno keskustaan 8.30 ja niinhän siinä kävi että junavuoro jäi kokonaan ajamatta ->Taksilla kiireesti keskustaan
    - edellisviikolla junavuoro johon olin menossa jäi ajamatta "junahenkilöstön vajeen takia"
    - tän viikon manantaina junavuoro johon olin menossa jäi ajamatta "kalustovajeen takia"
    - ja tämä aamu oli tietty mainio lisä listaan, kun duunimatka piteni reiluun tuntiin eli tuplaksi normaalista
     
  5. Sam#9 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit RY
    Lainaus:
    Juu joka aamu tulee toki katsottua netistä noi ilmoitukset. Sama toki koskee bussiliikennettä, jota myös joutuu hieman käyttämään. NOT.
     
  6. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Oikeasti VR:n "ongelmat" paikallisliikenteessä eivät ole edes mainitsemisen arvoisia. Niitä on sen verran vähän tai minä en ainakaan ole vuosien päivittäiskäytöllä semmoisia havainnut. Tänään käytin bussia, koska junaa ei tullut, ei vakavaa. Joskus muistan, että taulussa on ollut merkintä seitsemän minuutin myöhästymisestä.

    Kaukoliikennettä ei tule kovin hirveästi käytettyä, mutta tulee kuitenkin jonkun verran.
     
  7. Rapukäsi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    Haha! Mitäs noilla tiedoilla teet, kun kulunvalvonta on kyljellään ja junat seisoo keskellä skuttaa, ei paljon tiedot päivity. Hyvä yritys päteä, mutta vituiks meni. Eikä sekään hirveästi lohduta, että liikennetiedotteissa mainitaan vain, että asiaa tutkitaan.

    Siirretään omat kokemukset tänne vitutusketjusta:

    "Hiphurraa! Jo yhdeksitoista ehdin toimistolle. Perkele ois pitäny jäädä himaan tunniksi elbaamaan ja sitten golfaamaan. Nää tunnit täytyy kuitenkin tehdä vielä takaisin. Mut joo, 60-kilometrin junamatka kesti pikajunalla lähes kolme tuntia. Kaiken hyvän lisäksi sekin oli ns. väärä juna, oikean junan ois pitänyt lähteä seitsemän aikoihin, tämä lähti kahdeksalta. RHK rules!"
     
  8. greatLeo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Spurs
    Lainaus:
    Tuli aamulla tarkistettua. Niinkin tiukkaa informaatiota oli, että kaikki lähijunat ovat myöhässä tai eivät kulje. Eli eivät osanneet sanoa muuta kun että "ei onnistu". No onhan sekin sentään hyvä tietää, että junat eivät ole vaihtoehto matkan taittamiseen.

    Lainaus:
    Tämä kyllä ihmetyttää, luin samanlaista kommenttia Hesarin sivuilta. Ilmeisesti joillain on moukan tuuria, sillä itse olen kulkenu kaksi ja puoli vuotta lähiliikenteessä (lähinnä rantaradalla), ja merkittäviä ongelmia on ollut varmaan lähemmäs kymmenen kertaa. Ja päälle vielä lukuisat pienet ja keskisuuret myöhästymiset.

    Vaikuttaa vahvasti siltä, että VR:llä/RHK:lla ei ole mitään varajärjestelmää. Eli kun liikenteenohjausjärjestelmässä on ongelmia, junaliikenne lamaantuu välittömästi ja täydellisesti. Mielestäni kyseessä on suhteellisen merkittävä ongelma, johon tulisi reagoida tosissaan, eikä vain pyydellä epämääräisiä selvityksiä tms.
     
  9. Johnny Park Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Philadelphia Flyers, West Ham
    Jollain tapaa tällaista odottikin. Naurattaa lähinnä kommentit Ilta-Sanomien keskustelusta, jossa muutamat kertovat pystyvänsä laskemaan kahden käden sormilla yli 3 min myöhästymiset.

    Itse olen nyt reissannut kesän ja syksyn väliä Lappeenranta-Helsinki ja Lappeenranta-Kerava ja voin laskea kahden käden sormilla, monta kertaa juna on ollut aikataulussa. Toisaalta lähiliikenne on sujunut hyvin.

    Myöhästymistapauksissa eniten on vituttanut VR:n henkilökunnan kusipäinen asiakaspalveluasenne silloin kun itse on tiedustellut asiallisesti esimerkiksi lähijunien kulkua, kun vaikkapa omaan lippuun merkittyyn lähijunaan ehtiminen on osoittautunut mahdottomaksi.

    Vikahan ei toisaalta ole tällä kertaa ratatöissä, mutta kuitenkin. VR:n asemassa palvelua olisi vaikka väkisin parannettava ja laitettava kuntoon edes jonkinlainen varajärjestelmä.
     
  10. Ruutuässä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Asuin edellisessä elämässäni melkein kolme vuotta Kilossa ja jouduin käyttämään junaa lähes päivittäin. Ongelmia oli varsinkin talvisin, mutta siihen nähden, kuinka usein junalla matkustin, ongelmia oli vähän. Tottakai mieleen kuitenkin jäävät aina ne ongelmat, kun on kiire kotiin tai kouluun ja ottaa päähän se odottelu.

    Junan hyvä puoli on se, ettei matkustaminen sillä yleensä kestä kauemmin ruuhka-aikana kuin sen ulkopuolella. Jos kaikki pelaa, kuten on suunniteltu, junamatka Leppävaarasta stadiin on 12 minuuttia niin neljän ruuhkassa kuin kahdeksan aikaan illalla. Tässä suhteessa se on paljon miellyttävämpi vaihtoehto kuin bussi.

    Kaukoliikenteessä juna toimii tietylle etäisyydelle asti kätevästi. Bussilla vanhempien luo kesti ennen tunnin verran, nykyisin junalla pääsee 40 minuutissa. Tämä tosin taitaa olla vielä lähiliikennettä. Mutta esimerkiksi Jyväskylään tai Tampereelle pääsee kätevästi junalla. Oulu alkaa olla jo siinä rajalla, viitsiikö junalla matkustaa vai meneekö lentokoneella. Hinnat junissa ilman opiskelija-alennusta ovat aika kovia ja lentoyhtiöiltä saa silloin tällöin hyviä tarjouksia. Rovaniemelle tai Lappiin en nykyään jaksaisi enää junalla matkustaa.

    VR:n ja RHK:n toiminta jättää aina välillä toivomisen varaa. Suomessa raiteet ovat myös monin paikoin niin huonossa kunnossa, ettei junilla voi ajaa niille tarkoitettuja nopeuksia. Jyväskyläänkin taitaa päästä millä tahansa junalla melkein yhtä nopeasti, vaikka Pendolinon pitäisi kulkea aika paljonkin nopeammin kuin muiden junatyyppien. Uudella oikoradalla sentään Pendoliino voi ajaa niin kovaa kuin kulkee, samoin Sm4 vetää ainakin Mäntsälän ja Lahden välillä huippunopeutta. Radan mitoitusnopeus taitaa olla yli 300 km/h.
     
  11. L. Paraske Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Suomi
    Taisin selvitä aamulla vähällä, koska myöhästyin aamulla vain 40 minuuttia töistä (joka liukuman takia ei suurempi ongelma ole). Tiedotus ei totta tosiaan toiminut, sillä yhden kuulutuksen ehdin hädintuskin kuulemaan, jossa mainittiin ettei junat liikkuneet sillä hetkellä ollenkaan. Kokonaisuutena, tämä viikko on ollut ensimmäinen kun olen ollut junan armoilla työmatkat, ja jokaikinen aamu aikataulusta ollaan ainakin 5 minuuttia oltu jäljessä.
     
  12. ervatsalo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
    Se on teidän syy!

    Lainaus:
    Niin, ja kaikillahan meillä on siellä laiturilla netti mukana, josta tarkistella tuleeko sitä junaa.

    Yhtä kaikki, jokainen tuskastunut junallakulkija voi katsoa peiliin, miksi maksaa ja sietää ala-arvoista palvelua.

    Täältä tähän
     
  13. Steegil Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
    Lainaus:
    Todellakin ovat. Minä olen maksava asiakas, joka laittaa puljuun 41.50€, joka kuukausi. Asiakkaana voin valtitaa huonosta ja heikosta palvelusta.
     
  14. Pisin Kääpiö 186cm Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
    Lainaus:
    Et taida käyttää junaa säännölliseen työmatkustukseen? Ei junamatkustajilta voi vaatia VR:n sivuilla vierailua juuri ennen aiotun matkan alkamista, vaikka se joissakin tapauksissa voi olla viisastakin.

    Itselläni oli ajatus mennä aamulla junalla töihin. Näin myös tapahtui, mutta aikaa kului ihan helvetisti. En tiennyt ongelmista mitään kun menin asemalle, enkä vielä junassakaan, sillä ihan oikealta raiteelta lähti oikeaan suuntaan juna, tosin muutaman minuutin myöhässä. Vasta lähdön jälkeen selvisi, että kyseinen juna olikin semmoinen jonka olisi pitänyt lähteä matkaan jo toista tuntia aiemmin.

    Tsekkasin nopeasti kommarilla Ylen sivut, joilla todettiin rautatieliikenteessä olevan isoja ongelmia, ja että kulunvalvonta on alhaalla. Uutisessa myös väitettiin osapuilleen, että vika olisi ollut tuolloin jo korjattu ja liikenne palaisi vähitellen normaaliin järjestykseen. Tämä tieto oli siis tullut VR:ltä Ylelle.

    Koska näin tiedotettiin, en hypännyt väliasemalla pois vaan jatkoin junamatkaa. Jos kerran asiat ovat jo korjaantumaan päin, niin ehkäpä matka sujuu jollain lailla.

    Luulo osoittautui turhaksi. Vähän matkaa juna kulki, pysähtyen asemien väliin keskelle metsää. Siinä seistiin sitten tunti. Loppumatka meni verkkaisesti nykimällä, muutama ylimääräinen seisaus plus Hesan päässä vielä puoli tuntia ylimääräistä venaamista. Siinä matkan varrella luin uutiset toiseen kertaan, va nyt VR kertoi ettei vikaa ollutkaan vielä korjattu - se oli vain paikallistettu. Tuossa uutisessa ilmoitettiin jo sama mitä myöhemminkin päivällä, että liikenteen palaaminen normaaliksi kestää vielä pitkään, ainakin iltapäivään.

    Matkan aikana väsyneen myötätuntoinen junankuljettaja piti lievää mustaa huumoria yllä, ja kertoi sen mitä oli kerrottavissa. Lähinnä sen, millä asemilla juna pysähtyy. "Saapumisajasta en osaa valitettavasti sanoa muuta kuin sen, että kauan siihen voi mennä, ja sitä seuraavalle asemalle menee sitten vähän enemmän"...

    Hyvä -Mercury-, veljeni Jatkoajassa, kuinkahan paljon arvelet joka-aamuisen VR:n sivujen lukemisen auttavan junamatkustajaa ennen työmatkalle lähtöä, kun luet tuon ylläkirjoittamani viestintäsekoilun esimerkkinä VR:n tiedottamisesta?
     
  15. Ted Raikas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, HIFK
    Lainaus:
    Eikä ne sivut aina ajoissa ilmoitakaan siitä, että junaliikenteessä on suurempia ongelmia, tai, että jotkut vuorot myöhästyvät. Joskus oma aikataulu ei vaan riitä siihen, että ehtii ottamaan selvää.
     
  16. SeitsemäsPakki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sydämellä pelaavat
    Eniten harmittaa tämä salamyhkäisyys ja vitkuttelu tiedottamisessa.

    Viime syksynä lähdin helsingistä kohti pohjanmaata pendolla, tai tarkoitus oli. Junaa ei näkynyt missään lähtöaikana. Sitten tauluun tulee 15 min lisää. Jälleen venailua ja kun 15 minuuttia oli kulunut niin tauluun tuli jälleen 15 min lisää.Lopulta juna lähti tunnin myöhässä.Tämäkin juna hyytyi 1,5 tunnin ajelun jälkeen Hämeenlinnaan ja matkustajat siirrettiin takana tulevaan IC:n. Se oli niin täynnä, että jouduin seisomaan seinäjoelle asti ja työhommat jäi tekemättä, jotka oli tarkoitus tietokoneella tehdä matkan aikana.

    Tuloksena oli siis 2,5h myöhästyminen, sekä seisoskelu käytävällä välillä Hämeenlinna- Seinäjoki. Reklamaatioon en saanut edes vastausta.

    Kun kotipaikkakunnalta menen opiskelemaan, kulkee radalla vanhanliiton dieselveturi. Junan ilmoitetaan olevan myöhässä 15 min, mutta juna tuleekin 45 min myöhässä. Tätäkin on sattunut pari kertaa. Miksi ilmoitetaan 15 min,vaikka tiedetään että se ei ehdi siihen millään?

    Hermo on mennyt niin useasti VR:n kanssa, että olen jo alkanut boikotoimaan aina kun voin.
     
  17. Sniper Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Timo Suden kääntölämäri
    Harvoin kuljen junalla, mutta joka reissussa on muutaman vuoden sisällä ollut jotain ongelmaa. Johtunee siitä että matkaan sisältyy poikittaisliikennettä dieselveturilla+vaihto pääradalle, mutta aikatauluista on aina poikettu vähintään viisi minuuttia.

    Olisi mukava saada joku toinen toimija radoille pörräämään, jos vaikka kokisi saavansa hieman vastinetta rahoilleen. Viimeksi koitin rentoutua autottomuudella Maidenin konserttiin Helsinkiin mennessä, mutta oikeasti tuntui että olisi jossain itäblokin maassa matkustanut.
     
  18. Bamsse Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves
    Lainaus:
    Millä tavalla joku toinen toimija tekisi asiat paremmin? Keskimäärin junat kulkee ajallaan ja koko junaliikenteen hoitaminen ei ole niin yksinkertaista.
    Itse kehittäisin informointia, mutta sekään ei aina ole niin yksiselitteistä. Muuten olen tyytyväinen VR:n toimintaan.
     
  19. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Ei ole todellista mikä propagandakuva.

    Jo on melkoinen kaaos asemalla, vähän tolkkua tuohon mustamaalaukseenkin voisi laittaa. VR voisi kustantaa jokaiselle matkustajalle reissun ulkomaille katsomaan millaista se voi olla, niin ihmiset eivät jaksaisi näistä pikku jutuista ottaa niin nokkiinsa.
     
  20. Trenchtown Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Lainaus:
    Samaa mieltä tuosta. Malliesimerkki nykypäivän otsikoinnista.

    Lainaus:
    Kyllä mun mielestä Suomessa saa valittaa, jos homma ei toimi niin kuin sen Suomessa pitäisi toimia. Jossakin päin maailmaa hypitään laiturille liikkuvista junista ja ruuhkat ovat todellakin ruuhkia, joten siihen nähden kaikki on meillä hyvin. Eihän Suomessa tuolla logiikalla ole ollenkaan liikenneruuhkiakaan ja silti niistäkin valitetaan. Ei kaikkea voi eikä pidä suhteuttaa siten, että miten homma maailmalla toimii tai on toimimatta.
     
  21. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Lainaus:
    Minullakin on ja satun tietämään, että monella muullakin on. Aamulla kun kuulutus tuli en kuitenkaan jaksanut internetin saloihin mennä vaan menin suosiolla bussiin.
     
  22. Sniper Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Timo Suden kääntölämäri
    Lainaus:
    Koko yhtiön tekemisen laatu voisi olla parempi ja sitä kautta luottamus välittyä myös matkustajalle. Itselläni on käsitys VR:stä edelleen aika jäykkänä yhtiönä. Tiedän toki että junaliikenteen hoito on monimutkaista, mutta joku "Saksan VR" varmasti osaisi homman. Jos maksan matkasta enemmän kuin että itse ajaisin autolla, niin passaa mun mielestä vaatiakin jotain vastineeksi.

    Ja jos omat (viime vuosilta olevat) kokemukset aikautaulujen pitämisestä lähdössä ja/tai saapumisessa antaa tulokseksi 0%, niin onhan siellä nyt vikaa jossain. Kyselin ystäviltä niin samankaltaisia tuntemuksia oli siellä, eli aina pitää varautua yllätyksiin kun junalla tekee pidemmän matkan. Luonnonvoimat ja vastaavat toki ymmärretään, mutta ei esim. rantaradan ongelmia voinut pistää muuta kuin heikon laadun piikkiin.

    Kymmenisen vuotta sitten PK-seudun lähiliikennettä käyttäneenä voin kyllä sanoa että se toimi käytännössä minuuttiaikataululla.

    EDIT: Tiedän toki että käytännössä kilpailua rautateille tuskin on tulossa, mutta valitettavasti taitaa VR luottaa ihan samaan asiaan.
     
    Viimeksi muokattu: 09.10.2008 klo 18.08
  23. Silvio Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Blackhawks
    Mikähän logiikka noissa junien kuluissa tänään oli iltapäivällä? OK,Hkistä oikorataa tulevat junat olivat kaikki myöhässä, sen ymmärrän. Mutta että aikataulun mukaan tunnin myöhemmin Hkistä lähtevä (ic) saapuu aikataulusta vain 10min myöhässä, kun tuntia aiemmin (pend, S7) lähtenyt oli vielä matkalla. Eli vikaa taas pendolinossa vai mikä mättää...
    Oli asemalla pendolinoa odottavilla varmasti mukavaa kun tuntia myöhemmin asemalle tulleet hyppäävät junaan ennen heitä...

    Aamulla taas Hkiin päin menevät kyselivät junassa konnarilta 10min ennen Lahtea, että mitens Lahden jälkeen käy, niin vr-mäinen vastaus kuuluu tottakai "äläs nyt, vielähän tässä liikutaan".
     
  24. greatLeo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Spurs
    Aika hitaasti palautuu junaliikenne normaaliksi. Luulisi että vuorokaudessa saataisiin hommat kuntoon, mutta hiljaista on. Aamun saldoa:

    -E-junat peruttu
    -muut junat tupaten täynnä, A-juna lähinnä sen takia että aamuruuhkassa käytössä minimikokoinen juna, ns. kaksivaunuinen paska
    -tiedotus niukkaa, lähes olematonta: näytöt pimeinä, Huopalahdessa pari YTV:n liiveillä varustettua äijää seisoskelemassa (ilmeisesti informoimassa matkustajia), Leppävaarassa epäselviä kuulutuksia

    Onneksi liikenneministeri vaatii selvitystä asiasta. Suuria toimenpiteitä odotellessa.
     
  25. greatLeo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Spurs
    Talven merkkejä selkeästi ilmassa, VR:n hommat kusevat. Alla hieman listaa.

    -Vaihderikko Keravalla, pohjoisen junat myöhässä (HS:n uutinen)
    -Lisäksi jotain muita myöhästymisiä, ota noistakin selvää (VR:n tiedote)
    -TRE-JKL -väli kiinni viikonlopun ratatöiden takia. Vitun fiksu ajankohta. Pitänee turvautua autoon. (HS:n uutinen)
    -Kirsikaksi kakkuun näyte VR:n suvaitsevaisuudesta: homopari perheineen ei saanut perhelippua, syynä virkailijan mukaan se, että "kaksi miestä ei kuulu yhteen" (IL:n uutinen).

    Henkilökohtaisestikaan ei ole kovin hyvin toiminut elämä raiteillaan. Työmatkoillani (10min junalla) edellisen junahärdellin jälkeen yksi 10 minuutin myöhästyminen, ja tänään 20 minuutin myöhästyminen. Eli 100% ja 200% pidentynyt matka-aika. Jäätävää jälkeä, ei voi muuta sanoa.