Mainos

Brasilia jalkapallon MM-kisoissa 2006

  • 23 230
  • 237

pelikielto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kristian kirjoitti:
Kannattaa jättää nuo henkilökohtaisuudet pois vaikka ei väännössä pärjääkään. Varjo esitti pointin miksi Brasilia saa helpompia joukkueita, miksi et puuttunut siihen?
 
Kaivanto

Jäsen
kristian kirjoitti:
Italialla oli 1994 lohkossaan Meksiko, Irlanti ja Norja. Noista maista Meksiko voidaan laskea kovaksi jalkapallomaaksi. Meriittilistalla mm. Copa American voittoja. Näissä kisoissa Italian lohkossa pelaa Tshekki, joka oli joskus jopa FIFA-rankingin kärjessä. Argentiinalla oli viime kisoissa Englanti, ja näissä kisoissa Hollanti. Kaksi kertaa peräkkäin ns. "kuoleman lohkossa", samaan aikaan kun Brasilia taistelee jatkopaikastaan mm. Kiinaa, Costa Ricaa, Australiaa ja Japania vastaan.

Ensinnäkin on läpinäkyvää älyllistä epärehellisyyttä tehdä tällaista 'esimerkki'-vertailua, jossa valitset parinkymmenen vuoden jaksolta Brasilian helpoimmat ja Italian ja Argentiinan vaikeimmat vastustajat ja asetat ne vastakkain.

Toisekseen, jos väität, että Brasilian lohko 1994 (Ruotsi, Venäjä ja Kamerun) oli mainittavasti heikompi kuin Italian (Meksiko, Irlanti ja Norja), et ymmärrä kansainvälisestä jalkapallosta mitään.

Kolmanneksi, Meksiko ei ole koskaan voittanut Copa Américaa. Mainittakoon lisäksi, että Meksikon, ja myös USAn, Fifa-ranking on tunnetusti täyttä paskaa, koska maat ryöpyttävät Concacafissa banaanisaaria. Esimerkiksi Ruotsi on kovempi jalkapallomaa kuin Meksiko, sekä historiallisessa katsannossa että tällä hetkellä.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
LÄSKI NOUSEE ILMAAN!
Mahtavalla 10 sentin pompulla pullukka vetää tilanteen tasoihin "when it matters the most".

Muuten jo peli näyttää hyvältä, mutta kun eivät vain osaa viimeistellä niin ei.
Japanin peli on vastenmielistä Wimbledon-palloa, ilman pitkää target-pelaajaa, mutta onneksi pelillä ei ole niin väliä. Jos Japani jatkaa keskustan sumputtamista ja Brassit häviävät jokaikisen pääpallon hyökkäysalueella (pl. Ronnyn maali ja sitä edeltävä syöttö...ei tosin ollut sitä 150 senttistä nipponin miestä siinä haastamassa Cicinhoa) niin edessä on tylsä peli.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllähän Putte on jo ennen tuota maaliaankin tänään näyttänyt että hänessä on paljon taitoa ja peliälyä vielä jäljellä. Jos parantaa loppuun asti samaan tahtiin, nousee vielä joukkueen parhaimmistoon.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Missä on Roberto Carlos? Valaiskaa, en ole ehtinyt seurata tilanteita ennen peliä.

EDIT

Siellähän se veti elbaa maassa vaihtopenkin edessä.
 
Viimeksi muokattu:

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
varjo kirjoitti:
LÄSKI NOUSEE ILMAAN!

Eiköhän Ronaldo käy ennätyksen tyhjiin tuikkimassa; jos taas ei, Pommittaja pitää tittelin tällaisen ruokkimisen jäljiltä aivan ansaitusti. Näinköhän haetaan mies vaikka pyörätuolilla ampumaan tarvittavat rankkarit?

Eipä silti, todennäköisesti kaikkien aikojen parhaasta kärjestä lienee Ronaldon kohdalla kysymys joka tapauksessa.

Ranger
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Ronaldo & nr. 14!

Sieltähän se tuli. Vieläpä ihan hieno maali, ei mikään räkäinen. Nyt on ollut jo sitä odotettua sambaa, toki Ronaldinhon ja Kakan poisvaihdon jälkeen ollut sekaista, mutta toisen puoliajan ensimmäiset 20min olivat loistavaa peliä. Ronaldinholtakin jo kaksi mahtavaa maalisyöttöä.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Saku #11 kirjoitti:

Tämä on Brasilia, jonka peliä rakastan. Aivan uskomatonta oli pyöritys taikurin penkitykseen asti. Ja mitä maaleja....
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
ranger kirjoitti:
Eiköhän Ronaldo käy ennätyksen tyhjiin tuikkimassa; jos taas ei, Pommittaja pitää tittelin tällaisen ruokkimisen jäljiltä aivan ansaitusti. Näinköhän haetaan mies vaikka pyörätuolilla ampumaan tarvittavat rankkarit?

Joo, eipä sinänsä itseänikään sinänsä innosta tätä ennätyksen hakeminen, mutta toisaalta, enpä usko että Mullerikaan kaikkia maalejaan teki kovissa peleissä. '70 kisoissa Muller teki kymmenestä maalistaan 7 alkusarjassa, että näemmä sieltä Klosenkin eväät on hankittu.

Sitten vain jännäämään miten käy Ghanaa vastaan, eipä tämä peli sinänsä paljoa kerro, ehkä toisaalta lisää paineita tai sitten päinvastoin.
 
Chilango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpat, Les Habs
ranger kirjoitti:
Eiköhän Ronaldo käy ennätyksen tyhjiin tuikkimassa; jos taas ei, Pommittaja pitää tittelin tällaisen ruokkimisen jäljiltä aivan ansaitusti. Näinköhän haetaan mies vaikka pyörätuolilla ampumaan tarvittavat rankkarit?

Ja helppohan se Litmasenkin oli niita maaleja Ajaxissa tehda kun muut pelasivat pallon sille tyhjaan paikkaan.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
peruspata kirjoitti:
Tämä on Brasilia, jonka peliä rakastan. Aivan uskomatonta oli pyöritys taikurin penkitykseen asti. Ja mitä maaleja....

Jo vain, samba soi nyt kentällä ensimmäistä kertaa. 4-1 nätistä seinästä ja se 2-1:tä edeltänyt tuplaseinä... sääli ettei mennyt sisään, oli taivasosastoa. Keltapaidoista saa aivan sairaat kiksit näköjään edelleen.
 
ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Jostain syystä se edellisen viestini oleellisin osa tuntui jäävän eräiltäkin nimimerkeiltä lainaamatta.

Pakko onnitella fantastisen joukkueen fantastista pelaajaa. On vain yksi Ronaldo.

Ranger
 
Japania vastaan nähtiin vihdoin sellaista Brasiliaa, jota minä olen kaivannut. Hienoa jalkapalloa varsinkin toisella puoliajalla. Puolustus ei edelleenkään vakuuta, mutta jos neljä börsää tekee, niin ei sen kai tarvitsekaan.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Eräs pieni yksityiskohta jäi mieleen. Kun katseli Arthur Aintunes Coimbraa Japanin vaihtopenkillä, mietin, että mitä ihmettä mies tekee siellä. Varmaan aika kivaa kaikkien mielestä, että maan yksi legenda onkin vastustajan valmentaja.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kaivanto kirjoitti:
Esimerkiksi Ruotsi on kovempi jalkapallomaa kuin Meksiko, sekä historiallisessa katsannossa että tällä hetkellä.

Noh en nyt sanoisi. Siis että tällä hetkellä Ruotsi on parempi maa. Meksikolla on selvästi laadultaan tasaisempi joukkue ja sen sarjan taso on selvästi Ruotsin vastaavaa kovempi.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Teinpähän pienen kulttuuriteon ja upin, nyt yhtenä kokonaisuutena, Ronaldon FC Barcelona-kauden maalikoosteen megauploadiin.
Eihän nykyronny enää tuolta näytä, mutta kertoo silti jotain miehen tasosta, kun maaleja syntyy yhä.

http://www.megaupload.com/?d=IBXQ4YQA
Uuh, jäädyin täysin ja pistin vuosiluvun täysin väärin 96/97 piti laittamani prkl.

Koko videolla on n. 220 Megaa. Ne, jotka eivät tahdo harrastaa megauploadia, voivat kokeilla rapidsharea, jonne upin videon kauan sitten...ilmeisesti liian kauan sitten, koska video on poistettu sieltä. Noh, aina ei voi voittaa.
 
Viimeksi muokattu:

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Kaivanto kirjoitti:
et ymmärrä kansainvälisestä jalkapallosta mitään.

Esimerkiksi Ruotsi on kovempi jalkapallomaa kuin Meksiko, sekä historiallisessa katsannossa että tällä hetkellä.

Sen todella tämä päivä osoittikin. Onneksi meillä on näitä asiantuntijoita. ;-)
 
Kaivanto

Jäsen
eagle kirjoitti:
Noh en nyt sanoisi. Siis että tällä hetkellä Ruotsi on parempi maa. Meksikolla on selvästi laadultaan tasaisempi joukkue ja sen sarjan taso on selvästi Ruotsin vastaavaa kovempi.

Siis en viitannut yksittäisiin miehistöihin. Kristianhan perusteli Meksikon "kovuutta jalkapallomaana" yleisellä jalkapallohistorialla (=olemattomat Copa América -voitot). Tällaisena 'raskaana' käsitteenä, joka muuttuu hitaasti ja kuvaa pikemminkin maan jalkapallon yleistä tilaa kuin yksittäisen joukkueen miehistöä, käsitteen itsekin ymmärrän. Kova jalkapallomaa säilyy kovana jalkapallomaana, vaikka sillä olisi tuskaisa sukupolvenvaihdos tai vaikka se pelaisi yhden tai parikin heikkoa turnausta, mutta jos näyttää siltä, että maan tuottamien pelaajien taso ja näin ollen sen asema jalkapallokartalla muuttuu pitkällä tähtäimellä, pitää tätä kovuuttakin sitten tarkistaa (vrt. esim. Unkari tai Uruguay muinoin vs. tänään).

Kolminkertaisella MM-mitalisti Ruotsilla on sekä kivikaudelta että lähihistoriasta MM-tasolla kovemmat saavutukset kuin Meksikolla, lisäksi se on tuottanut Nordahlista alkaen säännöllisesti pelaajia Euroopan huippujoukkueisiin (toki tässä on maantieteelläkin merkityksensä), Meksiko vain satunnaisesti. Huomiosi kansallisten sarjojen tasosta pitää epäilemättä paikkansa ja se on vertailussa krediitti Meksikolle, ja jos otetaan mukaan sellainen näkökulma, että mikä on jalkapallon asema yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa, Meksiko on varmasti Ruotsia kovempi jalkapallomaa. Itse ajattelin huipun tasoa pitkällä tähtäimellä.

Jos Meksiko oli näissä kisoissa tasaisempi, oli Ruotsilla taas enemmän tähtiä, mutta yksittäisistä miehistöistähän tässä väittelyssä olisi relevantti lähinnä vuoden 94 miehistöt.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Uh, Robinholla reisi hajalla, ei pelaa tänään.

AR siis aloittanee, valitettavasti ja toivottavasti nyt yhteispeli kulkisi myös Ronaldon suuntaan, mutta se lienee liikaa vaadittu.
Ghanalta puuttuu Essien, eli luultavasti taktiikkana on 10 miehen sumppu ja kärkkymiset, koska sillä tavoin Brassien puolustukseen saa iskettyä.
Zzzzzz....
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kaivanto kirjoitti:
Siis en viitannut yksittäisiin miehistöihin. Kristianhan perusteli Meksikon "kovuutta jalkapallomaana" yleisellä jalkapallohistorialla (=olemattomat Copa América -voitot). Tällaisena 'raskaana' käsitteenä, joka muuttuu hitaasti ja kuvaa pikemminkin maan jalkapallon yleistä tilaa kuin yksittäisen joukkueen miehistöä, käsitteen itsekin ymmärrän. Kova jalkapallomaa säilyy kovana jalkapallomaana, vaikka sillä olisi tuskaisa sukupolvenvaihdos tai vaikka se pelaisi yhden tai parikin heikkoa turnausta, mutta jos näyttää siltä, että maan tuottamien pelaajien taso ja näin ollen sen asema jalkapallokartalla muuttuu pitkällä tähtäimellä, pitää tätä kovuuttakin sitten tarkistaa (vrt. esim. Unkari tai Uruguay muinoin vs. tänään).

Kolminkertaisella MM-mitalisti Ruotsilla on sekä kivikaudelta että lähihistoriasta MM-tasolla kovemmat saavutukset kuin Meksikolla, lisäksi se on tuottanut Nordahlista alkaen säännöllisesti pelaajia Euroopan huippujoukkueisiin (toki tässä on maantieteelläkin merkityksensä), Meksiko vain satunnaisesti. Huomiosi kansallisten sarjojen tasosta pitää epäilemättä paikkansa ja se on vertailussa krediitti Meksikolle, ja jos otetaan mukaan sellainen näkökulma, että mikä on jalkapallon asema yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa, Meksiko on varmasti Ruotsia kovempi jalkapallomaa. Itse ajattelin huipun tasoa pitkällä tähtäimellä.

Jos Meksiko oli näissä kisoissa tasaisempi, oli Ruotsilla taas enemmän tähtiä, mutta yksittäisistä miehistöistähän tässä väittelyssä olisi relevantti lähinnä vuoden 94 miehistöt.

Meksiko on viime vuosina(~10vuotta) ollut myös junioreissa huomattavasti parempi kuin Ruotsi. Meksikon taso on myös huomattavasti laajempi. Ongelmahan on se että sarja on tarpeeksi kova ja rahaa tulee tarpeeksi paljon, niin ei ole syytä siirtyä parempiin sarjoihin. Olisi Meksikossa muitakin potentiaalisia tähtiä, mutta kotona on kivempaa.

Meksikon paikka Fifan rankingeissa on toki vääristynyt, mutta ei se niin korostetusti ole kuitenkaan kuin esim. USA'n tai joidenkin Aasian maiden.

Se mikä korostaa mielestäni Meksikon asemaa, niin esim. Argentiinaa vastaan se lähti pelaamalla, hyökkäämällä Argentiinaa vastaan, kuinka moni maa tekisi samoin? Aika harva. Ainakaan tuloksellisesti(ja tässä tuloksellisuus oli hyvin lähellä).
 
Cube

Jäsen
eagle kirjoitti:
Meksikon paikka Fifan rankingeissa on toki vääristynyt, mutta ei se niin korostetusti ole kuitenkaan kuin esim. USA'n tai joidenkin Aasian maiden.
Olet tätä mieltä, vaikka USA on aivan selvästi ottanut viime aikoina Meksikosta yliotteen pelikentillä?
 
Bay

Jäsen
Eiköhän Brasilia tänään Ghanan tiputa kun saivat hanat aukeamaan jo Japania vastaan. Kun Tsekkikin jo tippui niin olisi jatkossa edes yksi joukkue jota seurata tarkemmin.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
eagle kirjoitti:
Meksikon paikka Fifan rankingeissa on toki vääristynyt, mutta ei se niin korostetusti ole kuitenkaan kuin esim. USA'n tai joidenkin Aasian maiden.

FIFA rankingista voi olla montaa mieltä, mutta kyllä se suhteellisen hyvin mittaa saman liiton jäseniä. Meksikohan on Yhdysvallat viime vuosina pystynyt voittamaan vain Atztecalla, jossa se onkin todella kova.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
steepler kirjoitti:
FIFA rankingista voi olla montaa mieltä, mutta kyllä se suhteellisen hyvin mittaa saman liiton jäseniä. Meksikohan on Yhdysvallat viime vuosina pystynyt voittamaan vain Atztecalla, jossa se onkin todella kova.

Niin no kyllä Meksiko kuitenkin on huomattavasti laadukkaampi jalkapallo maa. Huomasihan sen kisoissakin jo. Ei USA huono ole, mutta huomasihan sen näissäkin kisoissa että kantavat voimat ovat ne jotka ovat joko pelanneet Euroopassa tai pelaavat Euroopassa. USA'n oma liiga ei ole tarpeeksi tasokas(ainakaan toistaiseksi). Ensi kisoissahan voi USA'lla tosin olla sitten yksi supertähti, mutta en tiedä miten on pojan kehitys mennyt eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös