Mainos

Bon Jovi

  • 52 538
  • 212
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uusi kiertue alkoi Omahasta aprillipäivänä. Kolme keikkaa takana, settilistassa pitkästä aikaa muutama ylläribiisi diehardeille, bändi soittaa edelleen hienosti (Shanksia lukuun ottamatta), yleisö on pähkinöinä, mutta Jon... nyt vittu oikeesti.



















Bon Jovi - Living On A Prayer - FISERV Forum - Milwaukee, WI - April 5, 2022
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos tämä pitää paikkansa, aikalailla itse aiheutettua tuo äänen menetys, ja voi osaltaan olla syynä siihen että Richie jätti bändin omasta aloitteesta 2013, toki muitakin syitä oli kuten rockenroll lifestylen aiheuttamat ongelmat

Jon Bon Jovi blew up his voice in the mid-eighties by booking more shows than his voice could handle and playing too many songs unsuitable for his voice. In the early nineties he'd hired a vocal couch and learned how to sing properly and had started to change vocal melodies when singing the big hits live but then again booked more shows than his voice could handle and refused to adjust the set. In the mid nineties he'd picked up smoking and with every subsequent tour he essentially repeated the same recipe. Record an album in a certain key, go on tour and not being able to do it live, damaging his vocal chords and by the time the tour ends his voice has worsened yet again. By the time the band had done 3 world tours after the release of It's My Life his voice had given in again but instead of cancelling shows when his voice was showing serious wear and tear he constantly did shows anyway further damaging his vocals. 25 years in his career he had to relearn how to sing again but also picked up a drinking habit by downing a few glasses of wine after every show, which also doesn't do your voice any favours. Rumour has it he's had surgery on his vocals in 2016 which went wrong thus resulting in whatever is left now but instead of adjusting the set and make it managable they're still doing the same shows with the same kind of setlists in the same tempo like he did 20 years ago.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos tämä pitää paikkansa, aikalailla itse aiheutettua tuo äänen menetys, ja voi osaltaan olla syynä siihen että Richie jätti bändin omasta aloitteesta 2013, toki muitakin syitä oli kuten rockenroll lifestylen aiheuttamat ongelmat

Jon Bon Jovi blew up his voice in the mid-eighties by booking more shows than his voice could handle and playing too many songs unsuitable for his voice. In the early nineties he'd hired a vocal couch and learned how to sing properly and had started to change vocal melodies when singing the big hits live but then again booked more shows than his voice could handle and refused to adjust the set. In the mid nineties he'd picked up smoking and with every subsequent tour he essentially repeated the same recipe. Record an album in a certain key, go on tour and not being able to do it live, damaging his vocal chords and by the time the tour ends his voice has worsened yet again. By the time the band had done 3 world tours after the release of It's My Life his voice had given in again but instead of cancelling shows when his voice was showing serious wear and tear he constantly did shows anyway further damaging his vocals. 25 years in his career he had to relearn how to sing again but also picked up a drinking habit by downing a few glasses of wine after every show, which also doesn't do your voice any favours. Rumour has it he's had surgery on his vocals in 2016 which went wrong thus resulting in whatever is left now but instead of adjusting the set and make it managable they're still doing the same shows with the same kind of setlists in the same tempo like he did 20 years ago.
Eihän Jonilla ollut mitään isompia ääniongelmia vielä alkuvuodesta 2013, jolloin Richie jäi pois...









 
Viimeksi muokattu:

Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän olis jätkillä aika pistää pillit pussiin ja nauttia ansaituista eläkepäivistä. 40 vuotta hittejä on jo kiitettävä määrä yhdelle bändille. Bon jovi on tuonut aivan valtavasti iloa ja musiikki on ollut läsnä tärkeissä hetkissä ihmisille ympäri maailman, mutta nyt alkaa olemaan jo aika
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Eiköhän olis jätkillä aika pistää pillit pussiin ja nauttia ansaituista eläkepäivistä. 40 vuotta hittejä on jo kiitettävä määrä yhdelle bändille. Bon jovi on tuonut aivan valtavasti iloa ja musiikki on ollut läsnä tärkeissä hetkissä ihmisille ympäri maailman, mutta nyt alkaa olemaan jo aika

Alamäki alkoi kun Sambora jäi pois. Jotenkin tuntuu ja kuulostaa siltä että sielu puuttuu, osa karismasta ja jotain muutakin puuttuu. Vähän kun Gunnarit ilman Slashiä tai Duffia. Taitavia ukkoja on nämä soittajat tässä nyt mutta se ei silti riitä. Levytetty matsku on kanssa ihan kuraa mutta oli se sitä osittain jo Samboran loppuaikoinakin.

Sambora alkoi pöhöttyä ja pönöttyä reilusti sen jälkeen kun hän lähti bändistä pois. Usein esiintyi kännissä omilla keikoillaan. Uusin levy Oriathin kanssa aika kökkö sekin.

Jon taas kunnolla harmaantunut ja ääni riekaleina. Toki nuo olisivat voineet tapahtua vaikka Sambora olisi edelleen bändissä.

Tuntuu vaan että kumpikin tarvii toisiaan ja ovat veriveljiä vastakohdista ja eripurista huolimatta.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks




The Darknessin laulaja Justin Hawkins Jonin tämän hetkisestä äänestä. Epäilee, että Jonin ääni on väsynyt ja tarvitsisi lepoa.

"But there must be a huge machine around Bon Jovi that stops him from being able to pull the plug on it, really, which is what needs to happen, I think. I mean, I'm not talking about pull the plug forever."

"It sounds like he needs some kind of therapy"

"It doesn't sound to me like there's damage in there. I'm not a doctor but I've experienced voice problems before. And to hold a note with it being off key suggests some pitching issues that might be to do with hearing as well."
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tässä voisi toki ihmetellä, miten moni muu on sitten kyennyt pitämään äänensä freessinä. Siksi suhtaudun itse vähän kriittisesti Jon Bon Jovin ratkaisuihin.

Tulee mieleeni myös terveys yleisemmin. Olet mitä syöt -ohjelmassahan piipahti loistava naisartistimme Noora Louhimo, jolla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Tuohan sijaitsee niin, että varmasti vaikuttaa ääneen, jos ei huolta pidä noista arvoista. Noorankin tapauksessa totta kai toivoo äänen riittävän pitkään. Samoin Jarkko Ahola taisi aivan lähiaikoina puhua, kuinka suojelee itseään esim. koronalta, ettei äänihuulet kärsisi.

Itselle Bon Jovi varsin tärkeä bändi. Oli junnuNukkujan ensimmäisiä rokimpia suosikkeja ja Cross Roadia tuli renkutettua aika paljon. Livenä nämä olisi ollut hieno nähdä, mutta eihän tuota nykyistä oikein halua kuulla.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK




We Don't Run akustisena Ukrainan puolesta. Vähän tulee This Left Feels Right mieleen.


Tämä oli hyvä veto. Jonin ääni soi, kiipparit vaihtunut hanuriin, Tico Torressilla "matkalaukkurytmit" ja hieno kombo kerätty ympärille.
Sopii myös esimerkkinä tähän isompaan keskusteluun Jonin äänestä. Olen pitkään ihmetellyt miksi useimmat rock-tähdet eivät osaa ikääntyä arvokkaasti ja jammailla iän tuomalla karismalla hautaan asti.

Ymmärrän täysin että tuosta oravan pyörästä ei ole helppoa lähteä pois, se on rakkaudesta lajiin ja sitä tehdään loppuun asti, realiteetit on hyvä huomioida, ei sitä tehdä kuten parikymppisenä.

Olen juuri tätä sukupolvea, kasarilla soi Metallica, Scorpparit, Bon Jovi, Mötley Crue jne. En jaksa lähteä enää yhdellekään keikalle jossa nämä yrittävät olla samoja nuoria rock-staroja kuin ennen.

Tuollaisen videon kaltaisen akustisen keikan katsoisin saman tien. Haastaisi bändejäkin tekemään enemmän uusia sovituksia vanhoista klassikoista.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ei saatana, aivan Vince Neil/Paul Stanley-osastoa tuo Jonin kähinä. Ikävähän se on myöntää tosiasiat kun kyseessä on yksi kaikkien aikojen keulakuvista ja kukonpojista, mutta onhan tuo ihan järkyttävän kuuloista ulvontaa, melkein kännikaraoke-osastolle menee.

Näillä suhteellisuudentajunsa menettäneillä ulvojilla taitaa olla yhteistä se, että lähipiirissä on liikaa ihmisiä kenen palkka riippuu siitä nousetko jatkossakin lavalle, ja eiväthän ne tyypit tule ikinä sanomaan että hei oikeasti, meidän työnjälki on tällä hetkellä ihan järkyttävää sontaa ja olisiko ehkä aika lyödä pensselit santaan. Niin kauan kun jengi maksaa lipuista tuollaisiin huumorivetoihin, niin kauan niitä tehdään. Surullista mutta totta.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Eihän Jonilla ollut mitään isompia ääniongelmia vielä alkuvuodesta 2013, jolloin Richie jäi pois...

On kyllä todella väkinäisen kuuloista laulu näissäkin pätkissä. Tuntuu siis, että äijä vetää ihan äärirajoilla koko ajan. Jos vertaa joihinkin vanhoihin tallenteisiin, niin niissä laulu tulee vaivatta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jumalauta. Tää on aivan vitun kova keikka. Sambora liekeissä (tsekatkaa varsinkin I'll Be There For You), Jon aivan käsittämättömässä iskussa raspeineen sun muine kirkumisineen, yleisö totaalisen pähkinöinä ja settilista pakattu täyteen herkkuja Wild In The Streetsistä Blood On Bloodin ja Saturday Nightin kautta I Believeen. Namskis.

 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Such olikin muuten yli kymmenen vuotta vanhempi kuin esimerkiksi herra Bongiovi itse.. tosin nykymaailmassa 70-vuotiasta ei millään voi minään ikäloppuna pitää

Nähtävästi mies ja bändi olivat nykyään ainakin hyvissä väleissä, kun noin vuolaasti puhutaan rakkaasta ystävästä jne. Such sai kuitenkin potkut bändistä melkein 20 vuotta sitten käsittääkseni ihan siksi, että häntä yksinkertaisesti vain pidettiin liian huonona soittajana, etenkin live-tilanteissa. Eli ainakaan enää ei kellään tainnut olla hampaankolossa mitään noista ajoista
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei jumalauta.

Mitä tapahtui tälle rentoudelle, hauskanpidolle ja aidolle rock-henkisyydelle niin Jonin kuin muunkin bändin esiintymisen osalta noin vuoden 2011 jälkeen? Tämänkin keikan aikoihin Riku oli katkolla ja Phil tuuraamassa, mutta Bon Jovi oli silti Bon Jovi eikä mikään perkeleen humppaorkesteri vierailevalla karaokelaulajalla höystettynä...



 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks

Ritchie on omien sanojen mukaan puheissa tulossa takaisin bändiin.

"We're talking about it. I don't think there's any reason not to at this point."

"Jon was having a hard time with his voice a little bit there and he needed to take a little bit of a breather.

"I don't know when Jon's going to get his voice together and [when the BON JOVI reunion is] going to happen, but we have to get out there and do it for the fans, really. I feel a second obligation."


Richie ollut myös Brittien Masked Singerissä.













 
Viimeksi muokattu:

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire

Ritchie on omien sanojen mukaan puheissa tulossa takaisin bändiin.

"We're talking about it. I don't think there's any reason not to at this point."

"Jon was having a hard time with his voice a little bit there and he needed to take a little bit of a breather.

"I don't know when Jon's going to get his voice together and [when the BON JOVI reunion is] going to happen, but we have to get out there and do it for the fans, really. I feel a second obligation."


Richie ollut myös Brittien Masked Singerissä.














Kun hoitaisi homman sitten kunnolla. 2000-luvulla kun oli useaan kertaan sitä että mies retkahteli alkon kanssa ja jäi keikoiltakin sivuun monella kiertueella. Välillä taisi myös olla kännissä tai ainakin krapulassa keikoilla. En tiedä vituttiko Samboraa Jon tai oliko motivaatio ylipäätään kateissa vai vituttiko se musa mitä tekivät. Vai oliko syyt dokailuun ja sinne päin esiintymisiin nuo kaikki yhdessä. Se mahdollisuus on että alkaa taas vituttaa tai iskee motivaation puute ja alkaa kännäily. Ei se sooloura kovin hohdokkaasti mennyt sen eroamisen jälkeen vaikka oli vapaat kädet koota mieluisensa bändi, tehdä sellaista musaa mitä haluaa ja siinä aikataulussa missä haluaa edetä. Kännäilyksi sekin meni ja tuli paskoja levyjä tosin vissiin yhden levyn verran. Veti kuitenkin keikoilla pääasiassa Bon Jovin biisejä. Onko muka skarpannut nyt niin että ei enää ryyppää.

Niin ja miten laulajamaestron ääni. Aivan romuna... Millä se muka ennalleen palaa eli siihen mitä se oli vielä 2011-2013.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olettaisi Jovin ottavan piakkoin käyttöönsä taustanauhat vokaaliensa tueksi. (Livenä toki edelleen vetäisi spiikit ja soittaisi kitaraa.) Paul Stanley luottanut tähän toimintamalliin jo useamman vuoden, eikä suuri yleisö ole juuri asiaa harmitellut, tai edes tiedostanut.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Olettaisi Jovin ottavan piakkoin käyttöönsä taustanauhat vokaaliensa tueksi. (Livenä toki edelleen vetäisi spiikit ja soittaisi kitaraa.) Paul Stanley luottanut tähän toimintamalliin jo useamman vuoden, eikä suuri yleisö ole juuri asiaa harmitellut, tai edes tiedostanut.
Jep mutta kuinka paljon siitäkin on livelaulua edelleen. Mun kuuleman perusteella suurin osa koska kuulostaa aika paskalta määkimiseltä ja pihinältä. Tuskin ne taustanauhat niin paskat on.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Olettaisi Jovin ottavan piakkoin käyttöönsä taustanauhat vokaaliensa tueksi. (Livenä toki edelleen vetäisi spiikit ja soittaisi kitaraa.) Paul Stanley luottanut tähän toimintamalliin jo useamman vuoden, eikä suuri yleisö ole juuri asiaa harmitellut, tai edes tiedostanut.
Kyllähän tästä taisi viime vuonna olla jo videoita, kuinka Livin' on a Prayerin aikaan mies oli lavalla selkä yleisöön päin (häpeästä?), samalla kun laulu kuulosti yhtäkkiä selkeästi paremmalta mitä muuten keikan aikana...

Minulla on hyllyssä 23 Bon Jovin julkaisua, mukaan lukien kaikki albumit debyytistä This House Is Not for Saleen asti. What About Now oli vielä sellainen levy josta oikeasti pidin, mutta Burning Bridges oli aikamoinen jämäkokoelma, jota ei ole kiinnostanut montaa kertaa kuunnella. This House Is Not for Salea sitten taasen en ole tainnut edelleenkään jaksaa soitattaa koskaan edes kokonaan läpi, vaikka se hyllyssä onkin (ostin, kun tuli hyvä tarjous vastaan). Ja 2020 on jäänyt tämän myötä hankkimatta ja oikeastaan en tiedä olenko kuullut edes mitään sinkkuakaan siltä.

Vaikka Bon Jovi on saanut toki paljon naureskelua osakseen ns. "tyttöjen bändinä", on glam metal aikakautensa huikeaa kamaa kaikille genrestä pitäville ja 90-luvun hard rock -vaiheessa bändin voisi väittää olleensa parhaimmillaan, kun Jonin & Richien lauluäänet olivat ihan huikeassa kunnossa ja musiikkiinsa tuli vielä vähän lisää sävyjä. Crush --> What About Now on sitten askel kevyempään pop rockiin, mutta tuo aikakausi toimii itselleni edelleen, kun sieltä löytyy niin paljon kovia biisejä (ja etenkin Crush on ihan levynäkin todella hyvä). Sitten lähti Richie ja Jonin jo pahasti nasaaliutunut ääni lähti aikamoiseen syöksykierteeseen.

2000-luvun alussa bändi oli vielä kunnon rock-bändi kahdella huikealla rock-vokalistilla. Nykyisellään se "rock" on aika hukassa, vaikka toki ikääntyminen tekee luonnollisesti tehtävänsä. Phil X:t ja Bobby Bandierat* eivät oikein vakuuta, kun vertailukohtana on Richie, vaikka toki Richiekään ei ole enää se Richie joka hän oli 20v sitten. Enpä siis tiedä kuinka paljon Samboran mahdollinen paluu lopulta hommaa enää tässä vaiheessa voisi piristää. Kai se mahdollisuus ainakin olisi, että studiotaikuutta käyttäen saataisiin vielä jotain hyviä biisejä aikaiseksi.

*Kertoo aika paljon miten aktiivisesti on tullut bändiä seurattua What About Nown jälkeen, kun muistin taas nyt Wikipediaa katsoessa, että Bandierahan ei ole ollut bändin kiertuekokoonpanossa 2015 vuoden jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän tästä taisi viime vuonna olla jo videoita, kuinka Livin' on a Prayerin aikaan mies oli lavalla selkä yleisöön päin (häpeästä?), samalla kun laulu kuulosti yhtäkkiä selkeästi paremmalta mitä muuten keikan aikana...

Minulla on hyllyssä 23 Bon Jovin julkaisua, mukaan lukien kaikki albumit debyytistä This House Is Not for Saleen asti. What About Now oli vielä sellainen levy josta oikeasti pidin, mutta Burning Bridges oli aikamoinen jämäkokoelma, jota ei ole kiinnostanut montaa kertaa kuunnella. This House Is Not for Salea sitten taasen en ole tainnut edelleenkään jaksaa soitattaa koskaan edes kokonaan läpi, vaikka se hyllyssä onkin (ostin, kun tuli hyvä tarjous vastaan). Ja 2020 on jäänyt tämän myötä hankkimatta ja oikeastaan en tiedä olenko kuullut edes mitään sinkkuakaan siltä.

Vaikka Bon Jovi on saanut toki paljon naureskelua osakseen ns. "tyttöjen bändinä", on glam metal aikakautensa huikeaa kamaa kaikille genrestä pitäville ja 90-luvun hard rock -vaiheessa bändin voisi väittää olleensa parhaimmillaan, kun Jonin & Richien lauluäänet olivat ihan huikeassa kunnossa ja musiikkiinsa tuli vielä vähän lisää sävyjä. Crush --> What About Now on sitten askel kevyempään pop rockiin, mutta tuo aikakausi toimii itselleni edelleen, kun sieltä löytyy niin paljon kovia biisejä (ja etenkin Crush on ihan levynäkin todella hyvä). Sitten lähti Richie ja Jonin jo pahasti nasaaliutunut ääni lähti aikamoiseen syöksykierteeseen.

2000-luvun alussa bändi oli vielä kunnon rock-bändi kahdella huikealla rock-vokalistilla. Nykyisellään se "rock" on aika hukassa, vaikka toki ikääntyminen tekee luonnollisesti tehtävänsä. Phil X:t ja Bobby Bandierat* eivät oikein vakuuta, kun vertailukohtana on Richie, vaikka toki Richiekään ei ole enää se Richie joka hän oli 20v sitten. Enpä siis tiedä kuinka paljon Samboran mahdollinen paluu lopulta hommaa enää tässä vaiheessa voisi piristää. Kai se mahdollisuus ainakin olisi, että studiotaikuutta käyttäen saataisiin vielä jotain hyviä biisejä aikaiseksi.

*Kertoo aika paljon miten aktiivisesti on tullut bändiä seurattua What About Nown jälkeen, kun muistin taas nyt Wikipediaa katsoessa, että Bandierahan ei ole ollut bändin kiertuekokoonpanossa 2015 vuoden jälkeen.
Bandiera oli kyllä Bon Joviin aivan väärä mies alun perinkin. Southside Johnnyn bändissä ukko oli aikoinaan saatanan kova perusrock-rappaaja, jonka soittotyyliin Chuck Berry -henkiset yksinkertaisemmat soolot istuivat kuin viiden metrin halko vanhaan mummoon, mutta Jovissa ne muutaman nuotin bendaukset överillä tremolo-efektillä höystettynä aiheuttivat lähes poikkeuksetta järkyttävää myötähäpeää.

Ja tottahan se tosiaan on, että Jonin ääni on nykyään siinä kunnossa, ettei puheensakaan kuulosta enää normaalilta, ja "laulaessa" ulos tulee lähinnä onnetonta pihinää ja hönkimistä vailla minkäänlaista vireen tai rytmin häivääkään. Viime kesänä äijän huhuttiin käyneen äänihuulileikkauksessa, mutta ainakin loppuvuodesta someen ilmestyneiden muutaman videotervehdyksen perusteella JBJ kuulostaa nyt vielä epäterveemmältä kuin viime keväänä, kun kunnollista puheääntäkään ei meinaa enää irrota.

Tässä asiassa syitä ja seurauksia pitää kuitenkin lähteä tutkimaan jo viime vuosituhannen puolelta. Jonhan aloitti julkisesti tupakoinnin vuonna 1994 Moonlight and Valentino -leffan kuvaustauoilla, koska tunsi olonsa pitkästyneeksi. These Days -kiertueella minkäänlaisia ääniongelmia ei vielä ollut, mutta Destination Anywhere -levyn ilmestymisen aikoihin äijän ääneen alkoi tulla ihmeellinen aiempaa "tukkoisempi" sävy, joka ei sinällään vaikuttanut äänialaan, mutta muutti perussoundia huomattavasti ohuemmaksi ja nasaalimmaksi - ikään kuin Jonilla olisi ollut koko ajan lievä flunssa päällä.

Crush-levyllä Jonin ääni on yleisesti ottaen edelleen kunnossa, mutta miehen ylärekisteri on ohentunut entisestään, ja ysärilevyjen puhtaiden korkeiden äänien sijaan suurin osa levyn ylä-äänistä on vedetty raspilla, kenties heikentyneen perussoundin peittämiseksi (Save The World -biisin lopussa kuullaan viimeistä kertaa studio-olosuhteissa Jonin tavaramerkiksi noussut pitkä korkea nuotti, joka kuitenkin kuulostaa huomattavasti vaivalloisemmalta kuin ysärin parhaina päivinä). Levyn julkaisua seuranneella kiertueella Jon alkoi järjestelmällisesti laulaa nenäänsä myös keskirekisterissä, ylä-äänet muuttuivat kesän 2001 viimeisiin stadikkakeikkoihin mennessä entistä enemmän huutamiseksi kuin laulamiseksi, ja Bounce-levyllä biisitkin muuttuivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aiempaa helpommin laulettaviksi.

Bounce-kiertueen alettua keväällä 2003 Jon alkoi käytännössä heti kärsiä ylärekisterinsä etenevästä heikkenemisestä ja joutui harventamaan mm. Alwaysin esittämistä noin yhteen keikkaan kuukaudessa. Kesän Euroopan-kiertueella ääni sitten räjähtikin tuon ajan mittapuulla varsin pahasti ja loppuvuodesta -03 ilmestynyt This Left Feels Right baritoni-asteikolle viritettyine vanhojen hittien versiointeineen olikin selkeä indikaattori siitä, että Jon itse tiedosti menettäneensä merkittävän osan äänialastaan.

Vuosina 2005-06 (lähes yksinomaan helppoja biisejä sisältäneen) Have A Nice Day -levyn ja sitä seuranneen kiertueen aikana Jonin ääniala jatkoi edelliskiertueen mukaista temppuilua; välillä mies pystyi vetämään Keep The Faithin tai These Daysin ilman isompia ongelmia, mutta yleensä ei. Kyseisellä rundilla bändi myös veti Bed Of Rosesista ja Alwaysistä ainoastaan noita em. This Left Feels Right -levyn versioita Jonin säästellessä ääntään setin muihin korkealta laulettavaksi tarkoitettuihin täkyihin.

Vuonna 2007 tapahtui jotain ihmeellistä. Yhtäkkiä Jon tuntui saaneen helvetinmoisen itsevarmuusbuustin ja ylsi jälleen suurimpaan osaan vanhojen hittien ylimmistäkin nuoteista, jopa Livin' On A Prayerin sooloa edeltävää korkeaa "liiviin' oon a praaayyyeeer" -kohtaa myöten. Itseluottamuksen kasvaessa settiin alettiin vuoden 2008 puolella palauttaa pikkuhiljaa vanhoja vaikeita biisejä, kuten Damned, Hey God, This Ain't A Love Song, I Believe ja lopulta myös alkuperäiset versiot Alwaysistä ja Bed Of Rosesista. Sama linja jatkui vuosina 2010-11 The Circle/Greatest Hits -kiertueella, jolla rotaatioon palautettiin Get Readyä (soitettu edellisen kerran 1989), Let It Rockia (soitettu edellisen kerran 1991) ja Something To Believe Iniä (soitettu edellisen kerran 2003) myöten likipitäen kaikki loputkin vanhat livesuosikit, joiden esittämisestä Jon oli aikoinaan luopunut erinäisistä mm. äänellisistä syistä.

Vuonna 2013 Jon tuntui aloittaneen Because We Can -kiertueen ilman sen suurempia äänenavauksia ja korkeat äänet tuottivat jälleen pitkästä aikaa hankaluuksia. Richien lähdön jälkeen kiertueen settilistoihin ilmestyi jälleen suuri osa edelliskiertueiden äänellisesti vaativista herkuista, mutta tällä kertaa ne eivät enää sopineetkaan Jonin äänelle. Tämä väkisin yrittäminen ilta toisensa jälkeen kostautui lopulta siten, että äijä räjäytti jälleen äänensä tuhannen paskaksi eikä ole sen koommin toipunut, vaikkakin vuosina 2017-18 muutamilla This House Is Not For Sale -rundin keikoilla koettiin rohkaisevia hetkiä miehen yltäessä ajoittain jälleen korkeampiin nuotteihin (toki lähinnä huutamalla kuin henkensä hädässä). Vuoden 2021 lopulla sairastettu, lievänä mainostettu korona keuhko-oireineen lienee ollut pitkäaikaiselle ketjupolttajalle viimeinen niitti, ainakin viime vuoden kiertueen videoista päätellen - en usko, että mies toipuu minkäänlaiseen siedettävään laulukuntoon enää koskaan, edes studiotekniikan avustuksella.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös