Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Mestis-viikko: Kärkijoukkueet hyödynsivät Jokereiden takkuilun – pääkaupunkiseudulle lisää FilppuloitaLue lisää »
-
Tyttöjen MM-kultasankarien yhteinen tarina jatkui naisten maajoukkueessa − "Se oli upea ryhmä ja rakastamme kaikki toisiamme"Lue lisää »
-
Sveitsi jätti Leijonat nollille EHT:n päätösottelussaLue lisää »
-
Ruotsin naisten maajoukkue on nostanut päätään viime vuosina – Kehitettävää on kuitenkin yhäLue lisää »
-
Juuso Toivola listasi vaikean kotiturnauksen antia − monessa perusasiassa riittää työsarkaaLue lisää »
-
Naisleijonien ainoan maalin tehnyt Sanni Vanhanen kehui Ruotsin oloja − "Pelityyli on mieluisampi kuin Suomessa"Lue lisää »
Bon Jovi
- Viestiketjun aloittaja Wilsson
- Alkaa
- 52 679
- 212
MiracleFromEast
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Eipä se sitä pitkään tehnytkään, muutaman kuukauden Slippery-rundilla kun ei ääni muuten kestänyt (eikä oikein meinannut kestää steroidien kanssakaan). Nämä äijän myöhemmät ääniongelmat johtuvat ihan eri syistä.
MiracleFromEast
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Saa-TANA miten hyvä veto. Olisipa Jonin ääni edelleen tässä kunnossa, niin ei olisi mitään hätää.
Onhan tuo nykykuntoon verrattuna loistavaa suorittamista, mutta jotenkin tuostakin mielestäni näkyy jo se, että aikalailla saa töitä painaa, että saa tuon suorituksen ulos itsestään. Ei oo mitenkään nautiskelevaisen näköistä laulaminen tuolloinkaan ollut.
Toki täytyy myöntää, että sen verran vähän on Jovin livejä tullut seurattua, että onko aina ollut esim. kyseisessä kappaleessa esiintyminen samanoloista biisin haasteellisuuden takia?
MiracleFromEast
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Aika lailla, ainakin vuoden 1996 jälkeen. Jonin laulaminen on itse asiassa ollut monen biisin kohdalla käytännössä aina niin vaativan näköistä, että täytyy aivan ihmetellä, mistä helvetin ihmeaineesta äijän äänihuulet oikein oli tehty, kun kestivät tuollaista rääkkiä niin kauan.
Ei tällaisiin vetoihin normaali ihminen pysty, varsinkaan jo tuolloin about 30 vuotta kestäneen aktiiviuran jälkeen.
The_Trooper
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jokerit
Uusimmassa Kasarinlapset- podcastissa käydään Samboran tyyliä läpi niin soitannan, säveltämisen kuin esiintymisenkin osalta. Ihan lennokasta ja hauskaa kuunneltavaa kuten kyseisen podcastin jaksot yleensäkin.
Kylläpäs tämä ketju nosti nostalgiafiilikset pintaan: levysoittimeen These Days, nupit kaakkoon ja Hey Godin toimesta ikkunat irti karmeista. Voi jeesus että oli tiukka bändi tuolloin kyseessä.
Itselleni These Days on SE albumi. Itse olin 15 vuotias kun levy tuli ulos ja tuohon levyyn tiivistyy paljon muistoja. Levy ei tainnut olla mikään arvostelumenestys tuolloin, mutta omiin korviin se on kestänyt aikaa erittäin hyvin ja seisoo puhtaasti omilla jaloillaan siinä missä aikaisemmat tuotokset Fahrenheit, Slippery, New Jersey tai Keep the Faith kuulostavat aikakautensa levyiltä. Tosin kyseiset levyt myös määrittelivät oman aikakautensa, joten ei tuota oikein voi negatiivisestikaan sanoa.
Itselleni These Days on SE albumi. Itse olin 15 vuotias kun levy tuli ulos ja tuohon levyyn tiivistyy paljon muistoja. Levy ei tainnut olla mikään arvostelumenestys tuolloin, mutta omiin korviin se on kestänyt aikaa erittäin hyvin ja seisoo puhtaasti omilla jaloillaan siinä missä aikaisemmat tuotokset Fahrenheit, Slippery, New Jersey tai Keep the Faith kuulostavat aikakautensa levyiltä. Tosin kyseiset levyt myös määrittelivät oman aikakautensa, joten ei tuota oikein voi negatiivisestikaan sanoa.
MiracleFromEast
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Jumalauta mikä veto. On/oli se Sambora vaan kurko - ja Jonkin vetää tässä helvetin hyvin.
Tavallaan joo mutta en tykkää kyseisen herran tyylistä olla aina hemmetin ehdoton omissa mielipiteissään ja välillä myös julistaa niitä jonain totuutena. Auta armias jos joku vieras on myös jostain eri mieltä niin tuo yrittää vähän jyrätä omilla asenteillaan sen tyypin yli. Tavallaan hyviä ohjelmia mutta jotenkin ärsyttävä tyyppi.
Samoin jotkut bändit on hänelle todella pyhiä eli esimerkiksi Van Halen ajalta David Lee Roth muka pelkkiä täydellisiä keikkoja ja täydellisiä levyjä ilman yhtäkään huonoa biisiä.
Vähän samat fiilikset on. Yleensä nuo monologijaksot jätän suosiolla väliin, vieraiden kanssa Winnbergin jaksaa sulattaa. Tosin uusimmassa Deep Purple-jaksossa se Huovelinin päälle puhuminen oli rasittavaa.
Mutta aiheeseen liittyen.. Jostain syystä Spotify on alkanut tarjoilemaan Daily Mixeissä Samboran soolotuotantoa viime viikoina. Stranger in this Town on muutamaa pirteämpää esitystä lukuunottamatta pikkaisen ankeaa kalpeanaamabluesia ja löytyyhän sieltä näitä elämä on rankkaa Aku Ankka mutta yritetään kestää-lyriikoita, jotka ovat noloudessaan ihan Richien ex-pomon tasolla.
Kaiken keskinkertaisuuden seasta löytyi kuitenkin sitten tälläinen timanttti, jota on muutama päivä tullut ahkerasti kuunneltua, tajuttoman hieno biisi:
Viimeksi muokattu:
Pakko sanoa, että olin jotain 10-11 vuotias kun Keep The Faith ilmestyi, ja tämä biisi mahtuu edelleen kymmenen parhaan koskaan eläissäni kuulemani kappaleen listalle (mahtuu kenties jopa viiden parhaan). Tässä puhutaan sellaisesta kymmenen minuutin korvaorgasmista, että henki salpautuu ja ylistävät sanat loppuvat kesken..
Kyllähän Sambora on vaan se the axeman tohon bändiin. Se kikkarapää on ehkä teknisesti helvetin etevä ja hyvä kikkelihevitilupetteri myös mutta Samboran soitossa on munaa, tiukkuutta, sielukkuutta ja sitä bluesia. Soolot niihin biiseihin oli usein tarkkaan mietittyjä. Ukko soittaa koko kropallaan ja ilmeilee biisien sooloissa. Niin ja jotenkin se olemus eli vähän renttu äijä, mutta komea ja vaatteet yleensä vimpan päälle niin siinä on heteromiehenkin mielestä sitä jotain. Lisäksi äänessä on kiva raspi. Hallitsee myös akkarin soiton hyvin.
Niin ne ajat muuttuu. Joskus 80-luvulla ei Bon Jovi kiinnostanut yhtään, oli ihan tylsä tyttöjen poppibändi. Ei se varsinaisesti kiinnosta nykyisinkään, en ole koskaan yhtään niiden levyä ostanut ja tuskin ostankaan. Mutta joskus autossa kanavapujotellessa sattuu radiosta Bon Jovia, ja kyllähän se sieltä uudesta musiikkitarjonnasta pomppaa esille ihan nerokkaana kamana. Vähän sama juttu Def Leppardin kanssa. Sillekin tuli lähinnä naureskeltua 35 vuotta sitten, nynnyä uikutusta. Vaan voittaa sekin nämä nyky-yrittäjät kuus-nolla. Onneksi sentään Mötley Crue kuulostaa edelleen ihan yhtä paskalta kuin aina.
Varmaan tänne joskus kirjoittanutkin, mutta 5.8.2000 tuli reissattua Turkuun, sen aikaisen tuoreen tyttöystävän ja ystäväpariskunnan kanssa. Kovia Bon Jovi - faneja kaikki 3. Olin vähän niinkuin näytillä.
Poskiontelotulehduksessa ja kuumeessa tuli homma hoidettua, "koeajalla" kun tuoreessa, huhtikuussa alkaneessa, suhteessa oltiin. Ei viitsinyt antaa periksi. Hirvensalossa oli joku majoitus, sinne keikan jälkeen.
2006 uuden Wembleyn 1.keikka (siis Milton Keynesin reissu, kun eivät saaneet latoa valmiiksi), oli sitten astetta parempi, muksutkin oli saatu hoitoon reissun ajaksi. Sen jälkeen Lontoossa käynytkään. Olisiko jo aika?
2023 hyvä musiikki toimii aina. Väliä sillä vaikka ihmiset vanhenevat. Toki ikä täytyy tunnistaa, noita paskoja videoklippejä 2020-luvun keikoilta en ole viitsinyt edes kuunnella/katsella.
Täällä vedetään samalla rosterilla kuin aikaisemmin, mitä nyt junnupuolella väki rupeaa vähenemään. Mutta ei kai siinä mitään. Taidan vetästä jonkun albumin taas arkena siivotessa Spotifyhyn. Onhan se hyvää musiikkia lisättynä hyvillä muistoilla. Kuten niin monet 80-90-luvun artistit/kappaleet.
Poskiontelotulehduksessa ja kuumeessa tuli homma hoidettua, "koeajalla" kun tuoreessa, huhtikuussa alkaneessa, suhteessa oltiin. Ei viitsinyt antaa periksi. Hirvensalossa oli joku majoitus, sinne keikan jälkeen.
2006 uuden Wembleyn 1.keikka (siis Milton Keynesin reissu, kun eivät saaneet latoa valmiiksi), oli sitten astetta parempi, muksutkin oli saatu hoitoon reissun ajaksi. Sen jälkeen Lontoossa käynytkään. Olisiko jo aika?
2023 hyvä musiikki toimii aina. Väliä sillä vaikka ihmiset vanhenevat. Toki ikä täytyy tunnistaa, noita paskoja videoklippejä 2020-luvun keikoilta en ole viitsinyt edes kuunnella/katsella.
Täällä vedetään samalla rosterilla kuin aikaisemmin, mitä nyt junnupuolella väki rupeaa vähenemään. Mutta ei kai siinä mitään. Taidan vetästä jonkun albumin taas arkena siivotessa Spotifyhyn. Onhan se hyvää musiikkia lisättynä hyvillä muistoilla. Kuten niin monet 80-90-luvun artistit/kappaleet.
R
Rightin Maila
Yksi kovimmista bändeistä. Ikinä. Milloinkaan.
Elettiin alkuvuotta 1995, kun olin isosiskoni kanssa kotikaupungin Anttilan Top Tenissä tarkoituksena ostaa ensimmäinen oma levy. Pyörin hyllyjen välissä toivottamana, kun oikein mitään siihen hetkeen oikeaa levyä ei tuntunut löytyvän. Sisko antoi lopulta levyn käteeni ja sanoi, että tämä bändi on melko kova juttu. Harmaassa miljöössä istuvat viisi miestä ja kannen teksti kertoi levyn nimeksi Bon Jovi -Cross Road. Kotiin ja levy soimaan. Tico Torres lyö Livin' On A Prayer-kappaleen käyntiin ja se oli menoa. Rakkautta ensikuulemmalla. Tuo levy on yksi eniten kuunnelluita levyjä elämässäni. Yksi lapsuuden ystäväni oli vähintään yhtä kova Bon Jovi-fani. Taidettiin olla ainoita kotipaikkakunnallamme.
Bon Jovin ja rumpali Tico Torresin innoittamana samoihin alkoihin alkoi oma rumpujen soitto. Samainen lapsuuden ystäväni oli jo aikaisemmin aloittanut pianon ja kitaran soiton. Ja Bon Jovin biisejä veivattiin tietysti kaikki välitunnit, jotka saatiin luvalla mennä soittamaan musaluokkaan ja koulun jälkeen.
Ensimmäisen kerran livenä näin Bon Jovin vasta vuonna 2011 Helsingin Olympiastadionilla, mutta olihan kova keikka. Tuolloinhan elettiin jo sitä aikaa, että Ritchie Sambora oli mennyt aikaisemmin katkolle ja oli epävarmaa, olisiko Sambora mukana Helsingissä. Oli ja tuo keikka oli itselleni täydellistä. Toisen kerran sitten kaksi vuotta myöhemmin Tampereen Ratinassa ilman Samboraa. Jotain puuttui, mutta Bon Jovi on silti Bon Jovi.
Jonin ääni nyt on aivan kuollut ollut jo useamman vuoden ja tuosta syystä olisi kannattanut laittaa pillit pussiin jo vuosia sitten. Lisäksi Sambora kuuluu Jonin oikealle puolelle ja sen vain kuuluu olla niin. Samanlainen liima, joka John Frusciante on RHCP:lle stemmoineen ja hienoine kitaroineen.
Mitä tuolle äänelle on sitten tapahtunitkin, niin siitä johtuen vanhemmat biisit on jouduttu sovittamaan tempoltaan niin alas ja muutenkin omituisiksi rallatteluiksi, jotta Jon pystyisi millään tasolla niitä esittämään. Lisäksi bändiin on tuotu useampi taustalaulaja tukemaan laulua Phil X:n lisäksi, jotta Jon pärjäisi keikat läpi.
Bon Jovin uran voi karkeasti jakaa kolmeen osaan: 80-luvun Glam Rock-aikaan, 90-luvun stadionrockbändiin ja sitten 2000-luvun (tai oikeastaan Crush-levyn jälkeen) kädenlämpöiseen poprock-soitteluun. Kahden ensimmäisen mainitseman aikakauden levyt ovat järjestäen todella kovaa tavaraa mukaan lukien Crush. Sen jälkeen tehdyistä levyistä löytyy hittejä, mutta niistä saisi aikaan yhden hyvä levyn, näin karrikoidusti.
Jos studioalbumeista puhutaan, itselleni kolme kovinta albumia ovat ehdottomasti New Jersey, Keep the Faith ja These Days. Noita en sitten osaa laittaa mitenkään järjestykseen.
Vaikka nykytilanne on mikä on, niin musiikki ja muistot eivät häviä mihinkään. Edelleen viikottaisessa soitossa.
Darlin', You give love a bad name..
Elettiin alkuvuotta 1995, kun olin isosiskoni kanssa kotikaupungin Anttilan Top Tenissä tarkoituksena ostaa ensimmäinen oma levy. Pyörin hyllyjen välissä toivottamana, kun oikein mitään siihen hetkeen oikeaa levyä ei tuntunut löytyvän. Sisko antoi lopulta levyn käteeni ja sanoi, että tämä bändi on melko kova juttu. Harmaassa miljöössä istuvat viisi miestä ja kannen teksti kertoi levyn nimeksi Bon Jovi -Cross Road. Kotiin ja levy soimaan. Tico Torres lyö Livin' On A Prayer-kappaleen käyntiin ja se oli menoa. Rakkautta ensikuulemmalla. Tuo levy on yksi eniten kuunnelluita levyjä elämässäni. Yksi lapsuuden ystäväni oli vähintään yhtä kova Bon Jovi-fani. Taidettiin olla ainoita kotipaikkakunnallamme.
Bon Jovin ja rumpali Tico Torresin innoittamana samoihin alkoihin alkoi oma rumpujen soitto. Samainen lapsuuden ystäväni oli jo aikaisemmin aloittanut pianon ja kitaran soiton. Ja Bon Jovin biisejä veivattiin tietysti kaikki välitunnit, jotka saatiin luvalla mennä soittamaan musaluokkaan ja koulun jälkeen.
Ensimmäisen kerran livenä näin Bon Jovin vasta vuonna 2011 Helsingin Olympiastadionilla, mutta olihan kova keikka. Tuolloinhan elettiin jo sitä aikaa, että Ritchie Sambora oli mennyt aikaisemmin katkolle ja oli epävarmaa, olisiko Sambora mukana Helsingissä. Oli ja tuo keikka oli itselleni täydellistä. Toisen kerran sitten kaksi vuotta myöhemmin Tampereen Ratinassa ilman Samboraa. Jotain puuttui, mutta Bon Jovi on silti Bon Jovi.
Jonin ääni nyt on aivan kuollut ollut jo useamman vuoden ja tuosta syystä olisi kannattanut laittaa pillit pussiin jo vuosia sitten. Lisäksi Sambora kuuluu Jonin oikealle puolelle ja sen vain kuuluu olla niin. Samanlainen liima, joka John Frusciante on RHCP:lle stemmoineen ja hienoine kitaroineen.
Mitä tuolle äänelle on sitten tapahtunitkin, niin siitä johtuen vanhemmat biisit on jouduttu sovittamaan tempoltaan niin alas ja muutenkin omituisiksi rallatteluiksi, jotta Jon pystyisi millään tasolla niitä esittämään. Lisäksi bändiin on tuotu useampi taustalaulaja tukemaan laulua Phil X:n lisäksi, jotta Jon pärjäisi keikat läpi.
Bon Jovin uran voi karkeasti jakaa kolmeen osaan: 80-luvun Glam Rock-aikaan, 90-luvun stadionrockbändiin ja sitten 2000-luvun (tai oikeastaan Crush-levyn jälkeen) kädenlämpöiseen poprock-soitteluun. Kahden ensimmäisen mainitseman aikakauden levyt ovat järjestäen todella kovaa tavaraa mukaan lukien Crush. Sen jälkeen tehdyistä levyistä löytyy hittejä, mutta niistä saisi aikaan yhden hyvä levyn, näin karrikoidusti.
Jos studioalbumeista puhutaan, itselleni kolme kovinta albumia ovat ehdottomasti New Jersey, Keep the Faith ja These Days. Noita en sitten osaa laittaa mitenkään järjestykseen.
Vaikka nykytilanne on mikä on, niin musiikki ja muistot eivät häviä mihinkään. Edelleen viikottaisessa soitossa.
Darlin', You give love a bad name..
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Luulen niin että tämän bändin taru on taputeltu. Jon ei saa ääntä kuntoon kun on sen jo pilannut ja Sambora taas ei saa juomistaan hillittyä joten eiköhän se ole homma jo paketissa.
Toki sama homma Deep Purple ja Whitesnake että laulajien osalta homma jo niin heikkoa että eivät kyllä taida enää kierrellä. KISS sama homma jos ei tietyt heput vaihdu. Saas nähdä miten Aerosmithin käy kun Tylerillä äänihuulten kanssa ongelmia.
Toki sama homma Deep Purple ja Whitesnake että laulajien osalta homma jo niin heikkoa että eivät kyllä taida enää kierrellä. KISS sama homma jos ei tietyt heput vaihdu. Saas nähdä miten Aerosmithin käy kun Tylerillä äänihuulten kanssa ongelmia.
Viimeksi muokattu:
Paul Stanley on jo vuosikaudet vedellyt playbackina, joten kaiketihan vastaavat kikkailut onnistuvat myös Jon Bon Jovilta, mikäli siihen haluaa ryhtyä. Purple tuli tsiigattua viimeksi 2022 Keravalla, eikä Gillanin nykykunto pahemmin häirinnyt, tietäen ettei vuosikymmenten takaisiin vetoihin kannata verratakaan.
Tässäpä uutta mukavaa joulubiisiä. Vähän on kylläkin samaa vikaa kuin Rollareiden uudella levyllä, että laulussa hieman robottimainen soundi.
MiracleFromEast
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Jon on kärsinyt äänihuulten atrofiasta eli kroonisesta ohenemissairaudesta viimeiset 10 vuotta. Leikkaus tehty pari vuotta sitten, miehellä on nykyään toispuoleinen äänihuuliproteesi (ilmeisesti jonkinlainen muovinen jatkopala helpottamassa äänihuulten liikkuvuutta). Sanoo olevansa hyvinkin paranemaan päin, mutta mikäli ääni ei palaudu riittävän hyvälle tasolle, uutta kiertuetta ei enää tule.
Vihdoinkin - äijä olisi kyllä voinut a) tulla tämän tautinsa kanssa ulos jo vuosia sitten ja b) alentaa roimasti keikkalippujen hintoja, jos nyt välttämättä piti tien päälle lähteä etenevän äänisairauden kourissa. Vaan minkäs se vanha bisneshai ja työnarkomaani luonnolleen voi...
Huhtikuussa muuten julkaistaan Hulussa (USA) ja Disney+:ssa (muu maailma) neliosainen dokumenttisarja "Thank You, Goodnight: The Bon Jovi Story". Taitaa ukkojen tarina olla ihan oikeasti pikkuhiljaa päättymässä, mutta olipahan ura - hattua päästä ja kättä lippaan papoille, ja Jonin toipumiseen kaikesta huolimatta kaikkea hyvää.
Tässä eilinen haastattelu, jossa Jon avautui asiasta:
Vihdoinkin - äijä olisi kyllä voinut a) tulla tämän tautinsa kanssa ulos jo vuosia sitten ja b) alentaa roimasti keikkalippujen hintoja, jos nyt välttämättä piti tien päälle lähteä etenevän äänisairauden kourissa. Vaan minkäs se vanha bisneshai ja työnarkomaani luonnolleen voi...
Huhtikuussa muuten julkaistaan Hulussa (USA) ja Disney+:ssa (muu maailma) neliosainen dokumenttisarja "Thank You, Goodnight: The Bon Jovi Story". Taitaa ukkojen tarina olla ihan oikeasti pikkuhiljaa päättymässä, mutta olipahan ura - hattua päästä ja kättä lippaan papoille, ja Jonin toipumiseen kaikesta huolimatta kaikkea hyvää.
Tässä eilinen haastattelu, jossa Jon avautui asiasta:
Bon Jovi työstää uutta levyä ja ainakin Phil X on kovasti kehunut uuden levyn biisejä. Kuulemma melko kitaravetoista kamaa tulossa. Toivotaan näin. Ensimmäinen single julkaistaan maaliskuussa.
therockrevival.com
Report: New Bon Jovi Song Coming in March
As they celebrate the 40th anniversary of their debut album, rock icons Bon Jovi are reportedly releasing the first taste of their forthcoming studio LP in March
therockrevival.com
Varmaan autotunettu ja kunnolla korjailtu jompan laulut levylle. Tuskin on mitään vingutusta tai muutakaan kunnon kitaroita hyvillä sooloilla ryyditettynä. Puheet voi olla isoja mutta tuskin sieltä mitään kummoista on tulossa.Bon Jovi työstää uutta levyä ja ainakin Phil X on kovasti kehunut uuden levyn biisejä. Kuulemma melko kitaravetoista kamaa tulossa. Toivotaan näin. Ensimmäinen single julkaistaan maaliskuussa.
Report: New Bon Jovi Song Coming in March
As they celebrate the 40th anniversary of their debut album, rock icons Bon Jovi are reportedly releasing the first taste of their forthcoming studio LP in March
Uutta musiikkia tulevalta Bon Jovi Forever albumilta.
Viimeksi muokattu:
Biisilista tulevalle levylle. Legendary ei nyt legenda kamaa ole, mutta ihan kuunneltava biisi.
No sehän oli juuri sellaista hyväntuulista aikuisrockia mitä odottaa sopikin, ja mihin herra Bongiovin ääniala nykyään riittää. Ihan jees..
Mutta jotenkin mietin: levyn nimi on siis Forever (vai onko se peräti muodossa Bon Jovi Forever?), ja ensimmäinen sinkkulohkaisu nimeltään Legendary.. noinkohan tämä kaikkein ensimmäinen bändi johon olen silloin kauan sitten joskus 7-8 vuotiaana lapsena kunnolla ihastunut on lopettelemassa, ja uuden levyn on tarkoitus jäädä bändin viimeiseksi, sisältyykö nimiin jotain "vihjailua"? Nimimies itse on kuitenkin 62-vuotias, samoin David Bryan. Tico Torres on jo 70-vuotias, ja Hugh MacDonald jopa vielä vähän vanhempi.. että onhan sitä siinä tietysti jo
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy