BonJovi - Forever
3,3 / 5
Levyarvostelu by BaronFIN
Levy kuunneltu neljä kertaa läpi ja nyt viides kerta viskilaskin kanssa. Kokonaisuutena ehein levykokonaisuus siiten vuoden 2005 Have a Nice Dayn. Jos jää uran viimeiseksi levyksi, niin omasta mielestäni komea päätös hienolle uralle. Ei mullista maata ja määrittele genreään uudelleen kuten tekivät toistuvasti 80-luvulla ja vuosituhannen taitteessa, mutta hieman kohtuutonta ehkä moista odottaa eläkeiän kynnyksellä olevilta rokkareilta. Mutta harva bändi tulee rock'n rollin hall of famesta ja täräyttää pöytään levyn joka on aidosti hyvä.
* = yhdentekevä
** = Täytebiisi
*** = Varmaveto
**** = Soittolistalle
***** = Klassikko
1. Legendary (4:05)
Varma veto. Tunnistettavissa heti BonJovin kappaleeksi: kitaraintro, hieman stemmaa ja sen jälkeen tarinointia tutukin tutummalla äänellä, joka luo pitkän linjan fanille kodikkaan tunteen; kuin kotiin tulisi. Biisi kasvaa mukavasti edetessään, Tico Torres on tekee mitä tilataan ja kertsissä ollaan jo takaisin 2000-luvun tunnelmoinnissa. Tuottajahan on John Shanks, joten Have a Nice Dayn -levyn fanit ovat kuin kotonaan tässä. Varma single, jos niitä enää 2020-luvulla julkaistaan.
BaronFIN: ****
2. We Made It Look Easy (3:15)
Tämä lienee tällainen isoisän muistelmia menneisyydestä. Historian tuntien helpoltahan se on näyttänyt, vaikka kovaa työtähän bändin alku oli. Alkaa hieman HMV introlla, mutta kertsissä David Bryanin koskettimet osuvat juuri siihen mihin kuuluukin, joten hyvin tuotettu kappale. Kitarasooloa huutaa osakseen, mutta se ei ole kuulunut enää bändin valikoimaan Richien astuttua takavasemmalle. Hankala arvostella, biisissä on hetkensä, mutta hieman... Täyteveto
BaronFIN: **
3. Living Proof (3:39)
No nyt ollaan asian äärellä. Jokaisella BonJovin levyllä on SE veto ja tämä on tämän levy helmi, joka nousee pidemmäksi aikaa soittolistoille. Tutut kosketinkuviot, mutta istuu kokonaisuuteen stemmoja myöten. Tässä jopa kitaristi päästetään hetkeksi irti soolon (!) muodossa ja siltaosuus on itselleni uudenlainen BonJovi soundi, joka istuu hyvin kokonaisuuteen. John Shanksin kädenjälki kuuluu tässäkin. Toiset tykkää, toiset ei.
BaronFIN: *****
4. Waves (3:53)
Tässähän liikutaan alkuun cowboy-tunnelmissa, jokseenkin tuttua ja väsynyttä, ajattelee kyynikko. No, annetaan mahdollisuus ja annetaan viedä mukanaan. Tide is rising, and I'm riding, Waves.... Hyvän mielen kappale. Flowhan vie mukanaan, tulee jopa sävellajin vaihtoa, kitarariffejä mukaan, kasvaa kasvaa kasvaa ja yhtäkkiä ollaan ihan oikeassa kitarasoolossa (!) Mitä v*ttua!?! Mistä lähtien tämä on ollut sallittua BonJovin uudessa tuotannossa? Antaa mennä vaan! Waves, they take me down! And she waves, then fades away from me. Tämä loppui aivan erilaisissa tunnelmissa missä alkoi. Mitä tässä just tapahtui?
BaronFIN: ****
5. Seeds (5:05)
Hyvin... U2-tyylinen tai hyvin 90-luvun brittipopin tyylinen kappale? En tarkalleen mikä tässä on niin tuttua, mutta tässä on liikutaan hyvin epätyypillisissä BonJovi tunnelmoinnissa ja tarinoinnissa, jonka tunnistaisin jollekin toiselle bändille. Lopun veto oli taasen ehtaa BonJovia kopiona suoraan 90-luvulta (edit. Crush albumi ja Next 100 Years loppurymistely, laimennettuna tosin). Ehkä lämpenen myöhemmin. Ei vaan iske, vielä?
BaronFIN: **
6. Kiss the Bride (3:51)
Tämä pisti kyyneleet virtaamaan. Tämän takia levyjä julkaistaan ja kuunnellaan. Jon Bongijovi on tehnyt täydellisen laulun tyttärelleen mihin voin kahden prinsessan (joista toinen jo lähes aikuinen) isänä samaistua täysin. Aivan kertakaikkisen ihana tarina, joka on kertomus lapsesta, kasvusta, rakkaudesta ja luopumisesta. Tulee niin olemaan minun tyttäreni häiden soittolistoilla. Itse kuulin lopun viimeisen You may kiss the bride muodossa Give me kiss goodbye. Vaikka Jon sanoitti (luen sanoituksia uudelleen ja uudelleen) sen väärin (?), niin sydämeni kuuli sen varmasti oikein.
BaronFIN: *****
7. The People's House (4:37)
Edellisen balladin jälkeen siirrytään toisenlaisiin tunnelmiin. En saa tästä oikein kiinni, toimii omasta mielestä väliinputoajana seuraavaa odotellessa. Jos päätyisi livelistalle, niin tämä on se biisi milloin jengi vetää kaljatiskille. Kuitenkin sisältää harvinaisen kitarasoolon tämäkin (!), siltaosuus on mielenkiintoinen ja petraa loppua kohti kokonaisuutena.
BaronFIN: **
8. Walls of Jericho (3:37)
Jos BonJovi lähtee enää kiertueille, niin tämä on tehty stadioneille missä 50 000 ihmistä saadaan mukaan yhteisiin bileisiin. Hyvänmielen kokonaisuus, simppeli, vetävä. Ei tämän jälkeen voi kukaan olla suu mutrulla.
BaronFIN: ****
9. I Wrote You A Song (3:26)
Edellisen ilotulituksen jälkeen mennään takaisin hieman rauhallisempiin tunnelmiin. Tämä on tarinankertojan laulu. Noudattelee levyn kaavaa: biisit kasvavat tasaisesti alusta loppuun. Ja pieni kitarasoolo tässäkin. Levyn kolmas. Harmillisesti en saa tästä ihan kiinni.
BaronFIN: **
10. Living in Paradise (3:17)
Tässäkin on oma jujunsa. Kasvaa alusta loppuun. Kertosäe muistuttaa jostain joka ei ole BonJovia, ihan kuin joku... Thirty seconds to Mars? Pah, tekijäluettelossa komeilee Ed Sheeran, joten ei ihme ettei kuuostanut tutulta. Lopulta ihan vetävä kokonaisuus petraten loppuaan kohti.
BaronFIN: **
11. My First Guitar (4:56)
Tämähän on lähes progea (hei, puhutaan kuitenkin BonJovin mittapuusta). Alussa oli mies ja akustinen kitara. Sitten oli näppäilyä. Löytyi sointuja. Löytyi riffejä. Löytyi sähkölankaa. Sitten särmää. Ja levyn neljäs (ja viides) soolo(t). Takaraivossa takoo mitä kultaisten vuosien Richie olisi saanut tämän kanssa aikaiseksi.
BaronFIN: ****
12. Hollow Man (4:54)
En ole koskaan ollut täysin ihastunut BonJovin kosiskeluun Countryn suuntaan, mutta tälle on pakko lämmetä. Tämä on Country-musiikkia sellaisena kuin sen itse ymmärrän ja oletan sen olevan, tässä on sen alfa ja omega. Tämä menee varmasti USA:ssa Countryn listaykköseksi niin että helähtää ja kaikille jaetaan Grammyja vuoden päätteeksi.
BaronFIN: ****
