Autoiluketju

  • 3 178 717
  • 18 511

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Normaalista kulumasta ilmenevä vika ei ole millään muotoa autoliikkeen vastuulla. Jollekin VAG:lle moottori- tai laatikkovika on normaalia kulumaa.
Ei se kyllä näin mene, Vagien isoista moottorivioista on paljon ollut jopa lehdistössä ja goodwill -diilit aika julkista, vaikka olen siitäkin sitä mieltä että pitäisi enemmän tulla vastaan kuin ne goodwillin prosentit. Taisi olla parhaimmillaan 70% korjauskuluista mutta kun se 30% oli tuossa isossa konerempassa pari kolme tonnia, sain itse tiedon Audi-kauppiaalta kun "olin kiinnostunut" ongelmaisesta kakslitraisesta. Sitäkään ne ei olisi kertonut kysymättä.

Normaalikuluma ei olekaan liikkeen vastuulla, mutta on olemassa paljon vikoja mitkä kuluttajasuoja määrittelee sellaiseksi että ne tulee kertoa myynnin yhteydessä sekä sen lisäksi liikkeet pistää surutta eteenpäin autoja jotka ei mene edes katsastuksesta läpi ja se on liikkeen tyhmyyttä ottaa sellainen vaihdossa vastaan jos ei ole valmis korjaamaan sitä.
Kaikkea ei voi odottaa ostajan ottavan selville kumia potkiessa ja 20min koeajolla, ostajalla oikeus ilmoittaa vioista myös kaupan teon jälkeen kohtuullisessa ajassa, tämä on hyvä tiedostaa. Autoliikkeissä ei ole perävalotakuita vaan ihan laillista bisnestä tekevät, ainakin ne liikkeet mistä itse ostan autot.
Itsellä ollut muun muassa hajonnutta valoumpiota mikä tulee ilmi vasta kunnon sateella, renkaita joiden kantavuus ei riitä, alustasarjaa joka vaatii muutoskatsastuksen, sähköpeiliä joka ei toimi jne. Kaikki on korjattu kun on asiallisesti kerrottu miten asia meillä täällä härmässä on.
 
Viimeksi muokattu:

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitäkö yritän sanoa? Jokainen auto on yksilö, eikä jokaista tyyppivikaa tulee kaikkiin autoihin. Toki ne voivat antaa jonkinlaista osviittaa, mutta loppupeleissä minua ei lohduta, jos merkin X kestävyys on 99/100, jos se 1/100 on minun tallissani.

Itse olisin ihan päinvastaisella kannalla. Omien kokemuksien mukaan nykyajan autot tuppaavat olemaan laadukkaita eli hajoamaan aina samasta paikkaa suunnilleen samassa kohtaa. Näistä aina yllättyy, kun tulee jotain vikaa ja lähtee googlailemaan niin vastaan tulee aina lukematon määrä samoja vikoja suunnilleen samassa kohtaa. Ennemmin tutkisin jonkin mallin tyyppivikoja kun hakkaisin sitä yksilöä tuntikausia Kummelin autonostaja sketsin tyyliin.

Omia real-life kokemuksia. Kävin valittamassa omalla vakiopajalla, että aina liikennevaloihin pysähtyessä tulee kauhea pakokaasun katku sisään. Kaveri ei silmiä räpäyttänyt eikä lopettanut hommiaan tai nostanut päätään paraikaa tekemästään jarrurempasta ja kertoi vian tarkkaan: "siellä on EGR putki syöpynyt puhki siitä haitarimutkan kohdalta, osa ei maksa paljoa mutta pirunmoinen purkaminen ennen kuin mahtuu vaihtamaan".

Toinen oli kun ilmastoinnista sellainen viiteentoista kulmaan taivuteltu erikoinen putkihimmeli, joka ei taatusti mahdu kuin tuohon yhteen malliin, oli kanssa puhki. Menin merkkiliikkeeseen ja odotin, että tilataan ja tulee parin viikon päästä helteiden jälkeen. Mitä vielä, sellainen lyötiin käteen suoraan hyllystä eikä niitä siellä varmasti turhaan seisotettaisi, jos ei olisi säännöllistä menekkiä.
 

Glove

Jäsen
AIka orpo olo kun ei ole autoa käytössä. Kauppa on toki lähellä, että en minä nälkään kuole, sinne pääsee kävelemälläkin. Mutta pari kertaa jo tullut tilanne, että olen huomannut autoa tarvitsevani. Autohan on Seat vm. 2004 ja viaksi paljastui rikkinäinen kampiakselin asentoanturi. Kai sitä tuon ikäisessä autossa saa joku vika joskus ollakin. Hyvin tuo on muuten toiminut, ei ole tarvinnut kuin öljyjä ja suodattimia vaihtaa ja tulppia. Ja on siinä voinut jotain muuta pientä olla mutten muista.
 
Kysytäänpä täältä vinkkejä haastavassa autokeississä, kun tuo kuluttajaneuvontakin tuntuu olevan kiireinen ja tukossa.

Eli ostin kuluvan vuoden tammikuun viimeisellä viikolla auton vuosimallia 2016 ja mittarissa 150tkm, kaksi viikkoa sitten 2500km ajon jälkeen aamulla töihin mennessä auto jätti tien varteen ja hinaajalla merkkiliikkeen pihaan. Saman päivän aikana jo selvisi että jakohihna on katkennut ja moottori rikki, jakohihnan vaihtoväli olisi 6-vuotta tai 210tkm. Auton myynyt myyjä oli jo vaihtanut maisemaa, joten jouduin käymään lyhyen keskustelun liikkeen toimitusjohtajan (omistajan poika) kanssa mahdollisesta tilapäisautosta. Olisin saanut Skoda turvan tjsp. myöntämän auton 3 päiväksi ja sen jälkeen olisi koituneet vuokrat pitänyt maksaa itse, sanoin että pidä vuokra auto kun se kolme päivää nyt ei varsinaisesti mieltä lämmitä, kun liikkuvassa työssä sitä tarvitsee jatkuvasti ja vapun pyhät painaa päälle. Nilkki vastas että "no, kyllä se ainakin minun mieltä lämmittäisi" ja luikki karkuun.

Nyt tässä on pian kaksi viikkoa selvitelleet ensiksi mitä kaikkea mennyt rikki ja osallistuuko maahantuoja kustannuksiin ennenaikaisen rikkoutumisen johdosta. tänään sitten tuli lyhyt puhelu ja ilmoitus että maahantuoja korvaa 75% kustannuksista ja loput 25% jäisi minun ja myyjäliikkeen neuvoteltavaksi. No, samalla sitten myös ilmoitti että tuo 25% menee meidän osalta tasan puoliksi ja minulle tulisi maksettavaa 795€, johon sanoin että kulujen puolitus ei käy, koska myyjällä on kuitenkin virhevastuu ja prosenttien tulisi myyjällä olla isommat. Tarjouduin maksamaan tuosta minulle lankeavasta 795eurosta 1/3 osan, kun uuden jakopäään yhteydessä uusisivat vesipumpun jonka hinta on 126€ ja auto tulisi siltä osin paremmaksi. Sitten tulikin toimarilta ässä hihasta kiristyksen muodossa ja sanoi että jos en huomenna ole maksanut vaadittavaa summaa, hän peruu tehtaalta tilattavat moottorin osat ja pyyhkii kalenterista ensi viikolle varatut päivät asentajilta moottorin kasaukseen ja asiaan palataan sitten kun rahat on tullut. Samalla totesi että, jos haluan kuluttajaviraston kanssa olla tekemisissä niin antaa mennä, mutta käsittelyyn voi mennä vuosikin ja auto on sen aikaa siellä liikkeen pihassa.

Kysynkin, että olisitko sinä suostuvainen tuohon jakoon kustannuksissa ja jos minä nyt tuon maksan niin onko niitä rahoja enää mahdollisuutta saada mitään kautta myöhemmin takaisin? Auton tarviin jokatapauksessa nopeasti töiden ja ylipäätään liikkumisen takia ja tämä ylimääräinen säätö autottomana olemisen takia alkaa jo vituttamaan.

Huomenna pitäisi vielä naamatusten tuon kusipään kanssa neuvotella, mutta tuskinpa sillä mieli muuttuu, kun alusta asti on niin ehdoton ollut.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Jehovan Syyttäjä aika vittumainen tilanne.

Sinällään laittaa miettimään, että kannattaako enempää taistella jos tarvitset auton pian eikä kiinnosta alkaa suuremmin taistelemaan.

Jos taas keksit jonkun vara-auton ja lompakko kestää, niin itse lähtisin taistelemaan. Tässä tapauksessa heittäisin vielä huomenna some/iltapäivälehtikortin pöytään ja kysyisin, että kestääkö sinun liike mahdollisen negatiivisen julkisuuden.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Kysynkin, että olisitko sinä suostuvainen tuohon jakoon kustannuksissa ja jos minä nyt tuon maksan niin onko niitä rahoja enää mahdollisuutta saada mitään kautta myöhemmin takaisin? Auton tarviin jokatapauksessa nopeasti töiden ja ylipäätään liikkumisen takia ja tämä ylimääräinen säätö autottomana olemisen takia alkaa jo vituttamaan.

Jos auton tarviit, ja kuvittelet ko. kaupan pysyvän pystyssä vielä jonkun aikaa, niin maksa pois. Älä kuitenkaan allekirjoita siihen liittyen mitään sopimuksia. Kun saat auton pajalta ja huomaat sen olevan kunnossa, niin tee kirjallinen reklamaatio ja vaadit osaa maksamastasi summasta takaisin. Jos ja kun et saa takaisin, niin sitten teet valituksen kuluttajariitalautakuntaan ja kerrot sinnekin haluavasi hyvitystä x euroa.

Toki huomioitava, että vaikka lautakunta lopulta hyvitystä suosittaisikin, ei kaupan tuohon tarvitse suostua.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jos vaan saat työsi jotenkin järjestettyä, niin missään nimessä en suostuisi tuohon. Myyjällä on virhevastuu ja tuo hänen esitys on huono tarjous.
Laittaisin kovan kovaa vastaan. Voisit tosiaan itsekin vähän pelotella tai sitten vaan pysyä kylmän viileänä noihin myyjän uhkailuihin. Kuluttaja on kyllä noin selvissä tapauksissa varsin vahvoilla.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
@Jehovan Syyttäjä aika vittumainen tilanne.

Jos taas keksit jonkun vara-auton ja lompakko kestää, niin itse lähtisin taistelemaan. Tässä tapauksessa heittäisin vielä huomenna some/iltapäivälehtikortin pöytään ja kysyisin, että kestääkö sinun liike mahdollisen negatiivisen julkisuuden.

Tuo boldattu kohta niin perkeleesti! Yleensä vihaan näitä "tää menee jumalauta Ilta-Sanomiin" mutta vastapuoli kuulostaa niin vittupäältä, että antaa mennä vaan. Nykypäivänä täytyy olla todellinen idiootti, jotta lähtee yrittäjänä näin kusipäisesti toimimaan.

Pokkana valehtelet ja sanot, että sulla on tutun tuttu iltapäivälehdessä töissä, ja tekevät tästä jutun jos ei tule vastaan. Sitten vaan someen vähän leveällä pensselillä kirjoitettu juttu.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Kysynkin, että olisitko sinä suostuvainen tuohon jakoon kustannuksissa ja jos minä nyt tuon maksan niin onko niitä rahoja enää mahdollisuutta saada mitään kautta myöhemmin takaisin? Auton tarviin jokatapauksessa nopeasti töiden ja ylipäätään liikkumisen takia ja tämä ylimääräinen säätö autottomana olemisen takia alkaa jo vituttamaan.

Huomenna pitäisi vielä naamatusten tuon kusipään kanssa neuvotella, mutta tuskinpa sillä mieli muuttuu, kun alusta asti on niin ehdoton ollut.
Tuo remontin hinta kuulostaa vähän siltä että sillä pitäisi saada jo koko moottorin vaihto, tietysti riippuen vähän siitä mistä moottorista on kyse - viestistäsi päätellen Skodan 1.6 tai 2.0 TDI?
Autojerryltä katsottuna esim. vm 2015 Ford Mondeon 2.0 TDCI -koneen vaihdosta on tarjous ollut 5745 euroa sisältäen sekä työt että uuden moottorin.

Mutta minä en suostuisi tuohon. Olettaisin että autoa on huollettu huolto-ohjelman mukaisesti, ja huolto-ohjelmaan on ainakin omissa autoissa merkistä riippumatta kuulunut säännölliset hihnojen kunnon tarkastukset. Tällöin ei sinulla mielestäni pitäisi olla mitään vastuuta asiassa.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Alle 6kk ostamisesta. Silloin voidaan olettaa että autossa ollut vika jo ostohetkellä ja näin ollen voit heittää vastapallolla kaupan purkua.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kysynkin, että olisitko sinä suostuvainen tuohon jakoon kustannuksissa ja jos minä nyt tuon maksan niin onko niitä rahoja enää mahdollisuutta saada mitään kautta myöhemmin takaisin? Auton tarviin jokatapauksessa nopeasti töiden ja ylipäätään liikkumisen takia ja tämä ylimääräinen säätö autottomana olemisen takia alkaa jo vituttamaan.

Hieman sama kävi joskus mulle. Itse maksaisin tilanteessa, jossa kyse on jo tästä päivästä eräpäivänä ja jos olisi autolle suuri tarve. Tekisin sen jälkeen kuluttajaneuvontaan/kuluttajariitalautakuntaan kirjallisen, tarkan ilmoituksen. He ottavat sieltä yhteyttä (ainakin minulle soittivat). Jos ovat sitä mieltä, että kannattaa pyydystää rahat takaisin, siitä sitten eteenpäin. Jos taas rahaa ei just nyt ole noin paljon, sitten harkintaan mitä voi tehdä. Hieman on vaihtoehdot silloin vähissä.
 

hege

Jäsen
Kaupan purkua voi yrittää hakea, mutta siinä todennäköisesti joutuu maksamaan liikkeelle kohtuullisen korvauksen auton kulumisesta sinä aikana kun se on ollut käytössä eli se tuskin on ilmainen keino kun auto kuitenkin ollut jo jonkun aikaa käytössä ja jos tämä ainoa vika autossa saattaa olla kalliimpi vaihtoehto kuin maksaa korjauksesta. Liikkeen kanssa kannattaa sitten keskustella mahdollisimman paljon mailitse ja itse kirjata puhelin yms. keskustelut huolella ylös (mistä keskusteltu, kenen kanssa, milloin jne.) niin on paperit järjestyksessä kuluttajalautakuntaa ajatelle.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tuskinpa se liike purkuun suostuu, kun maahantuojakin on luvannut 75 pinnaa tuosta maksaa. Kun vian voi korjata, ei liikkeen ole mikään pakko purkuun suostua.

Se vielä, ei se myyjäliike voi sitä autoa siellä pihallaan väkisin pitää, jos sen sieltä pois haluaisi hakea. Jos siis haluaisi sen rikkinäisen auton sieltä muualle viedä.

Jos ja kun autolle akuutti tarve on, niin mielestäni kannattaa maksaa ja reklamoida sitten myöhemmin. Kuten tuohon aiemmin kirjoitin. Ja kuten macnevis totesi, jos lompakko kestää ja vara-auto järjestyy ja periaate on tärkeämpi kuin käytäntö, niin jätä seisomaan sinne, riitauta asia etukäteen (siis ennen remontin tekoa) ja nosta someraivo ja iltapäivälehtihetki asiasta. Tässä kohtaa kuitenkin kannattaa huomioida, että esim. ne vara-autosta aiheutuvat kulut jäävät suurella todennäköisyydellä itsellesi, autokaupan ei niistä tarvitse maksaa kuitenkaan kuin pieni osa.
 
Autohan on octavia rs 2.0 tdi ja itseäkin hieman noin iso korjaus summa mietityttää, kun ei voida kovin kaukana olla hinnan puolesta kokonaan uudesta moottorista. Rahaa minulla kyllä tuohon maksamiseen riittää, vaan nyt on minun puolelta kyse ihan periaatteista ja myyjällä minun oikeuskäsityksen mukaan tulisi olla itseäni korkeampi korvaus vastuu eikä mikään 50/50 jako. Tästä kun on minulle myös töiden osalta koitunut jonkun verran tulonmenetyksiä kun ei pääse liikkumaan ja kuljettamaan työvermeitä mukana. Kaupanpurkukaan ei tule kysymykseen kun vika on luvattu korjata.

Kyllä minä ajattelin vedota myös sosiaalisenmedian aikakauteen ja kysyä jos aikoo olla tuommoinen joustamaton kusipää, että mitä sinun bisneksille mahtaa käydä jos teen asiasta julkaisun vaikka facebookiin kuopion puskaradioon, jossa on 52 000 ihmistä. Muutenkin kyseessä on autoliike joka takonut miljoona merkkistä plus tulosta niin, ihmetyttää asenne reilun 500€ takia, se kun olisi vain pisara meressä ja kun ei oteta minulle aiheutuneita haittoja millään tavalla huomioon ja edes pahoitella tapahtunutta.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olisiko Kuluttajaneuvonnalla esimerkkitapauksia? Ymmärtääkseni asiat menee sitä kautta aika nopeastikin jos vastaava tapaus löytyy.
Kysyminen sieltä ei maksa mitään, itsekin olen muutamassa autokaupan jälkeisessä keississä kysynyt heidän neuvoaan, kertaakaan ei ole tarvinnut lähteä sitä kautta asiaa viemään eteenpäin, pelkkä sanominen autoliikkeelle on riittänyt. Tässä sinun tapauksessa arvokkaampi remontti joten autoliikkeellä voisi olla motiiveja taistella.

Onko tässä tapauksessa saletti että myyntihetkellä autossa on ollut vika?
Lähinna ajattelen että miten tuossa se tulkitaan, eihän jakohihnan vaihtoväliä ole laiminlyöty ja auto ollut myytäessä huollettu kuten pitääkin.

Veikkaisin että näitä kalliita hihnan/ketjun katkeamisia on tapahtunut sen verran useita että Kuluttajaneuvonnalla on näistä tietoa.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Autohan on octavia rs 2.0 tdi ja itseäkin hieman noin iso korjaus summa mietityttää, kun ei voida kovin kaukana olla hinnan puolesta kokonaan uudesta moottorista. Rahaa minulla kyllä tuohon maksamiseen riittää, vaan nyt on minun puolelta kyse ihan periaatteista ja myyjällä minun oikeuskäsityksen mukaan tulisi olla itseäni korkeampi korvaus vastuu eikä mikään 50/50 jako.

Itse ostin kansivikaisen auton joka ei ilmennyt ostohetkellä, mutta viikkoa myöhemmin huomattiin ja koin niin että kyllä liike on tiennyt viasta minun ostohetkellä, joten olin yhteydessä kuluttaja-asiamieheen. Joudun itse maksamaan työt (onneksi pystyin teettämään tutulla) ja liike maksoi ainoastaan osat. Ei itselläkään mennyt oikeuskäsitykseen että minkä takia itse jouduin maksajaksi tapauksessa jossa auto on ollut viallinen kun olen sen ostanut, niin kuluttaja-asiamiehen käsityksen mukaan auto on "paremmassa kunnossa kuin ostettaessa". Kysyin että millä tavalla se on paremmassa kunnossa, kun nyt se on korjattuna ylipäätään kunnossa ja sillä voi edes ajaa? Niin se on yleinen käytäntö että moottoria on uusittu erinäisillä osilla ja se ei ole enään "kulunut" kuten se oli aiemmin. Ihan paskaa...

Tämä siis varoituksen sanana että miten kuluttaja-asiamies voi suhtautua asiaan. Varmasti riippuu tapauksesta ja sulla on hyvä kun myös maahantuoja on kuvioissa vastaamassa kuluista.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei itselläkään mennyt oikeuskäsitykseen että minkä takia itse jouduin maksajaksi tapauksessa jossa auto on ollut viallinen kun olen sen ostanut, niin kuluttaja-asiamiehen käsityksen mukaan auto on "paremmassa kunnossa kuin ostettaessa"
Tätä juuri yllä tarkoitin itsekin.
Eikö tuo yllä mainittu Octavia ole paremmassa kunnossa remontin jälkeen kuin ostohetkellä? Voidaanko odottaa remontin jälkeen että hihna katkeaa 2500km ajon jälkeen?
Tällöinhän se olisi korjattu samanlaiseksi.
Eikös tarkoitus ole korjata auto sellaiseksi että se kestää kymmeniä tuhansia ajokilometrejä, eikös se silloin tule "paremmaksi".

Jos itse tulkitsen että auto tulee paremmaksi ja siten on mahdollinen tyyppivikakin /heikko kohta korjattu niin olisin siitä valmis muutaman satasen maksamaan.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta minä en suostuisi tuohon. Olettaisin että autoa on huollettu huolto-ohjelman mukaisesti, ja huolto-ohjelmaan on ainakin omissa autoissa merkistä riippumatta kuulunut säännölliset hihnojen kunnon tarkastukset. Tällöin ei sinulla mielestäni pitäisi olla mitään vastuuta asiassa.

Toisaalta vikahetkellä autossa oli hihna joka olisi pitänyt vaihtaa kahden vuoden sisällä eli sen käyttöiästä oli 2/3 käytetty. Siinä mielessä 2/3 normaalista hihnanvaihdon hinnasta olisi kohtuullista.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Autohan on octavia rs 2.0 tdi ja itseäkin hieman noin iso korjaus summa mietityttää, kun ei voida kovin kaukana olla hinnan puolesta kokonaan uudesta moottorista.

Kai se summa ihan kohdillaan. Omasta autosta (vm 2009) edellisellä omistajalla oli jakoketju venynyt, jako hypännyt ja moottori vaurioutunut seurauksena. Kaikenlaista paperia tuli auton mukana ja niistä näkee sähköpostivaihdosta, että kustannusarvio korjaukselle uudella tehdaskorjatulla moottorilla oli 13 000e. Lopulta toki meni maahantuojan goodwillinä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Hienoa toimintaa Autoliike Miettinen. Ei taida olla ensimmäinen kerta, kun kyseinen liike vetää niin sanotusti pisteet kotiin. Ja yleensä aina kyseessä summa, jolla ei todellisuudessa ole kyseiselle yritykselle minkäänlaista merkitystä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Autoliikkeillä, kiinteistövälittäjillä jne. ei ole mitään väliä millaista asiakaspalvelua he antavat myynnin jälkeen, koska todennäköisesti asiakas ei uudestaan heidän palveluitaan käytä kuitenkaan.

Kai niitä hyviäkin autokauppiaita ja kiinteistönvälittäjiä on, mutta ainakin omissa silmissä ennakkoluulot ovat korkealla ja odotukset matalalla.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Autoliikkeillä, kiinteistövälittäjillä jne. ei ole mitään väliä millaista asiakaspalvelua he antavat myynnin jälkeen, koska todennäköisesti asiakas ei uudestaan heidän palveluitaan käytä kuitenkaan.

Sepä se.

Sitten, kun joku viitsii nostaa paskamyrskyn somessa, niin autoliike vastaa, ettei kommentoi yksittäistapauksia, MUTTA näin ei ole kyllä toimittu ja pahoitellaan väärinkäsitystä asiakkaan puolelta.

Harmi, että 99% autokauppiaista pilaa kaikkien maineen.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Harmi, että 99% autokauppiaista pilaa kaikkien maineen.
Tuossa useampi vuosi takaperin olin vaihtamassa autoa, löytyi yksi hieman sporttisempi avo-auto ja hintakin oli muistaakseni 7500e (oli silloin yhden toisen tapauksen vuoksi hetkellisesti hieman tuota enemmän tilillä). Lähdin kaverin kanssa sitä katsomaan, en tiedä johtuiko sitten nuorekkaasta ulkonäöstämme vai mistä*, mutta oli se saatana kokemus. Ensin myyjä melkein juoksee meitä pakoon liikkeen sisällä, sitten kun saadaan hänet kiinni, kaveri kysäisee että onkos kauhea kiire. Vastaukseksi tulee että pientä kiirettä on aina. Kerroin sitten että olisin kiinnostunut autosta pihalla ja kyselin heti huoltokirjat yms, mentiin ulos ja hän avasi auton ja otti itse huoltokirjan, löi oven kiinni ja lukkoon. Noh huoltokirja oli riittävän hyvä ja kyselin koeajosta. Ei kuulemma tarvitse koeajaa, mutta jos haluan nähdä auton pohjan, niin hän voi ajaa sen sisälle ja nostetaan se ylös.

Ihmettelin hieman tuota ettei tarvitse koeajaa ja siitä kysyinkin, kuulemma autolle saa kahden kuukauden takuun, niin ei tarvitse jännittää. Sisätiloja sai kuulemma katsella ulkopuolelta, sisälle ei saanut mennä. Kysäisin vielä että kuinka paljon hyvitystä nykyisestä autostani saisi, ei kuulemma mitään häneltä, kuulemma satasen tai kaksi voisi saada joltain jobbarilta, muttei häntä kiinnosta. Rupesi äijä jo vituttamaan, mutta auto kuitenkin kiinnosti, niin kysäisin vielä että onnistuuko koeajo, jos näytän että tällä hetkellä löytyy rahat tililtä. Sanoi että katsotaan sitten tiliä, jolloin näytin verkkopankista saldon ja kysyin uudestaan koeajoa, ei vieläkään onnistunut. Kuulemma saan ajaa autoa sitten kun olen sen maksanut.

En vieläkään ole keksinyt että mikä helvetti tuossa oli ongelmana, toista samankaltaista vaihtoehtoa käytiin katsomassa eri liikkeessä, myyjä tuli heti paikalle ja sitten sanoin että mitä autoa tultiin katsomaan, niin hän huikkasi että hakee avaimet että pääsette koeajolle, keskustellaan sen jälkeen lisää. Ei tuo kyseinen auto sitten ostoon päätynyt, mutta samasta liikkeestä hommattiin auto kuitenkin.

* Pienessä humalassa joku likinäköinen saattaisi kehua että näytimme alle kolmekymppisiltä, mutta todennäköisesti suurin osa veikkaisi kuitenkin ikää olevan enemmän
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Lähdin kaverin kanssa sitä katsomaan, en tiedä johtuiko sitten nuorekkaasta ulkonäöstämme vai mistä*, mutta oli se saatana kokemus.

Menee offtopiciksi mutta itse olen kohdannut tätä ongelmaa lähes joka paikassa, missä olen asioinut. Olen siis aidosti ikäistäni nuoremman näköinen (ei, se ei ole pelkästään hyvästä) ja ihan selkeästi se vaikuttaa palvelun laatuun. Oiva esimerkki on juurikin nämä autokaupat, joskus tuli ihan mielenkiinnolla seurattua miten sama myyjä palveli enemmän kuin hyvin vanhempaa herrasmiestä ja omalla kohdallani kaveri halusi päästä lähinnä eroon minusta niin pian kuin mahdollista.

Olin kuitenkin ostamassa noin 10ke autoa käteisellä mutta raha ei selkeästi kelvannut. Ja sama on toistunut useampaankin kertaan, myös asuntoa etsiessä kiinteistönvälittäjä ei selkeästi uskonut että olisin oikeasti asuntokauppoja tekemässä - sitä nyt en sentään tullut käteisellä ostaneeksi mutta anyway...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös