Sampion edellinen viesti toi mieleeni päättelyketjun, jonka Jeremy Clarkson esitti aikanaan Top Gearissa. Olen miettinyt sitä paljon, ja vaikka Jezza sen tietyllä läpällä heittikin, on siinä totuuden siemen:
Jos ei ole kiinnostusta johonkin, ei voi olla kovin hyvä siinä. Miksi siis tehdä sitä lainkaan?
Jos autot eivät kiinnosta, ajaminen ei kiinnosta. Jos ajaminen ei kiinnosta, ei voi olla kovin hyvä ajaja. Miksi siis ajaa?
Mitä mieltä palstan ratinpyörittäjät ovat? Onko se (tää argumentti tulee kuitenkin) "pakko", joka pakottaa ajamaan todellakin niin pakottavan pakollinen, että pitää tehdä päivittäin jotain sellaista, josta ei lainkaan ole kiinnostunut, ja jossa on oikeastaan aika huono? Toisaalta: voisiko siitä ajamisesta kiinnostua, voisiko autoista kiinnostua? Edes sen verran, että saattaisi valita auton, jonka sisällä aidosti viihtyy, jos se työmatka ja kaikki kauppareissut on kuitenkin sillä tehtävä?
Itse ajan autolla, josta ei saisi myytynä mitenkään tuhatta euroa enempää. Neliovinen sedan Audi. Vanha kuin taivas. Nautin joka kerrasta sen ratissa aivan uskomattoman paljon. Mahtava peli; saan ajoasentoni täydelliseksi, en jää jalkoihin kaupungissa tai motarilla, rahaa ei kulu liikoja. Luotettavuuteenkin voi vaikuttaa aika paljon pienillä valinnoilla ja satsauksilla. Korjaamolla on tullut käytyä kerran 14:ssa kuukaudessa. Keskihinta neljältä edelliseltä korjaamoreissulta on 156 euroa. Bensaa kuluu n. 7,8 litraa sadalla. Rakastan Audiani. Sen ajaminen, mutta myös kunnossapito on rakasta puuhaa. Kerran kesässä putsaan ja huollan sen pellistä peltiin suurinpiirtein hammasharjan kanssa, muuten perjantaisin TI-pesucenterissä. Mutkatiet on muuten hauskinta hottia, vaikka auto ei varsinaisesti lähdekään kuin hauki Töölöstä.
Ja niin edelleen.
En todellakaan oleta tai tarkoita, että jokaisen tulisi suhtautua autoonsa (autonvalintaan) samanlaisella omistautumisella, kuin vaikkapa minä, mutta mielestäni pieni päivittäisiin asioihin paneutuminen ja niistä kiinnostumaan pakottautuminen voisi tehdä jokaiselle terää. Vähän sama kuin söisi päivittäin ruokaa, jonka maku olisi ihansama ja ostaisi kotiinsa taulun, josta nyt ei oikeastaan juuri tee mieli sanoa mitään.
Valintansa pitäisi pystyä aina perustelemaan itselleen. Ei siis muille, vaan itselleen. Valitettavasti en usko, että kovin monikaan suomalainen pystyisi tätä tekemään sen käskainsa kanssa. Eletäänkö täällä siis laput silmillä kiinnostumattomana? Mun mielestä suomalaisissa on havaittavissa tätä piirrettä.