Ei ollut. Eikä sekään että Sebastian on kanadalainen.Onkos sulle avautunut että Sebastian Bach on NHL:ssäkin kuutena kautena pelanneen maalivahti Zac Bierkin veli?
Ei ollut. Eikä sekään että Sebastian on kanadalainen.Onkos sulle avautunut että Sebastian Bach on NHL:ssäkin kuutena kautena pelanneen maalivahti Zac Bierkin veli?
Neljä itseasiassa. Tony Harnell viihtyi bändissä alle vuoden.Skid Rowssa on ollut kolme laulajaa Sebastian Bachin lähdön jälkeen.
Alkuunhan se järjestettiin Ilosaaressa ihan keskustan vieressä, mutta se nyt on niin pieni kooltaan, että muuttivat sitten Laulurinteelle kasvattaakseen yleisömääriä. Ja olihan silloin Ilosaaren aikaan jotain valituksia metelistäkin ja Laulurinne on sivummalla, toki omakotialuetta vieressä.Joensuussa olen muutamia kertoja käynyt, mutten koskaan Ilosaarirockissa. Olen kuvitellut, että se järjestetään jossain metsässä kaukana keskustasta, mutta Laulurinnehän näkyykin olevan ihan keskustan kupeessa.
Ilosaarta olen joskus käynyt ihmettelemässä, ja käynyt Kerubissa, ja on se tosiaan niin pienen oloinen pläntti, että ihmetyttää että siellä on voitu minkäänlaista festaria järjestää. Ilmeisesti kuitenkin voi, kun nykyäänkin Ilovaarirock jatkaa perinteitä.Alkuunhan se järjestettiin Ilosaaressa ihan keskustan vieressä, mutta se nyt on niin pieni kooltaan, että muuttivat sitten Laulurinteelle kasvattaakseen yleisömääriä. Ja olihan silloin Ilosaaren aikaan jotain valituksia metelistäkin ja Laulurinne on sivummalla, toki omakotialuetta vieressä.
Joo, onhan ne olosuhteet Laulurinteellä "hieman" eri luokkaa. Kyllähän siihen Ilosaareenkin nelinumeroinen määrä yleisöä mahtuu, mutta ennen muuttoa festari oli paljon pienimuotoisempi. Kerubihan oli aikaisemmin siinä keskustan puolella. Toisaalta aloittihan se jo aikaa sitten lopetettu Ankkarockin kuorma-auton lavan toimiessa ainoana stagena ennen kuin kasvoi sitten myöhempiin mittoihinsa.Ilosaarta olen joskus käynyt ihmettelemässä, ja käynyt Kerubissa, ja on se tosiaan niin pienen oloinen pläntti, että ihmetyttää että siellä on voitu minkäänlaista festaria järjestää. Ilmeisesti kuitenkin voi, kun nykyäänkin Ilovaarirock jatkaa perinteitä.
Kun nenä tippuu, niin se on yleensä se merkki. Ei tosin Michael Jacksonin kohdalla ollut näin.Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta. Se sanonta. Niin siis se pitää paikkaansa. En kerro mistä tiedän. Ei kuulu teille!
Mun striimit on nousus, oon korkeel niiku lentokone
Mun hookit ku huumeet, oot koukus ja ne menee nopee
Träppäsin mimmis, se on loukus, sen nimi Penelope
Tein just millii mul Diori housut, en tarvii lopee
Tarvii su lovee, en tarvi paskaakaa
Kultaa ei hopee, tää ei oo raskasta
Sulit nii nopee, ei sust oo vastusta
Sulit nii nopee, ei sust oo vastusta
Enpä ole koskaan tämmöisestä viljamista kuullut. Ja antamasi lyriikkanäytteen perusteella on parempi, etten kuulekkaan.Äsken avautui, että yksi Suomen suosituimmista artisteista on William. Kävin sitten tsekkaamassa, millaiset sanat hänen Penelope-biisissään on, kun se ilmeisesti on hänen tunnetuin biisinsä. Aikamoinen rimanalitus, mitä tulee lyriikkoihin. Joko olen liian vanha tai sitten liian fiksu, koska tuo biisi ei vaan uppoa. Alla lainaus yhdestä säkeestä.
En ollut minäkään, koska en kuuntele nuorten kanavia. Ilmeisesti samanlaisia einoleinoja on vähintään kymmeniä suomalaisessa musiikkimaailmassa ja kaikki he ovat ilmaantuneet viimeisten viiden vuoden aikana.Enpä ole koskaan tämmöisestä viljamista kuullut. Ja antamasi lyriikkanäytteen perusteella on parempi, etten kuulekkaan.
Minullekin on hyvin tuttu tuo suomen ja ruotsin sekoittaminen kun asui sukulaisia tuolla Tornionjokilaaksossa Ruotsin puolella. Olin siellä myös kesätöissä parina kesänä. Aika pihallahan sitä välillä oli kun keskustelua seurasi ja välillä taisi tulla kolmeakin kieltä sekaisin, suomea, ruotsia ja meänkieltä.En ollut minäkään, koska en kuuntele nuorten kanavia. Ilmeisesti samanlaisia einoleinoja on vähintään kymmeniä suomalaisessa musiikkimaailmassa ja kaikki he ovat ilmaantuneet viimeisten viiden vuoden aikana.
Olen pannut myös merkille, että nykynuoret solkkaavat koko ajan enemmän ja enemmän englannin ja suomen sekakieltä, joka on aivan helvetin tyhmän kuuloista. Omassa nuoruudessani kuulin muutamaan otteeseen suomen ja ruotsin sekakieltä, mikä sekään ei kuulostanut fiksulta. Olen ylpeästi vanhus, koska en ymmärrä tuollaista eri kielten sotkemista keskenään.
Voihan vittu, mitä paskaa!Äsken avautui, että yksi Suomen suosituimmista artisteista on William. Kävin sitten tsekkaamassa, millaiset sanat hänen Penelope-biisissään on, kun se ilmeisesti on hänen tunnetuin biisinsä. Aikamoinen rimanalitus, mitä tulee lyriikkoihin. Joko olen liian vanha tai sitten liian fiksu, koska tuo biisi ei vaan uppoa. Alla lainaus yhdestä säkeestä.
Lisäksi se on vierasjoukkueen kapteenin vika, koska sillä on luistimet jalassa. Oulussa pääsarjatason jääkiekko on tietty uusi juttu, mutta silti.Lapissa voi pettää jää ensimmäisenä näin kevät talvesta.
Sama vika mulla, joskin syvennän tietämystäni myös historiallisten dokumenttisarjojen/-elokuvien innoittamana....
Historiaan sijoittuvien fiktiivisten tv-sarjojen katsomisessa on se hyvä puoli, että niitä katseltua tulee luettua lisätietoja aikakauden tapahtumista. Tällä kertaa sytykkeenä oli Taboo-sarja, joka sijoittuu 1800-luvun alun Lontooseen ja liittyy brittiläiseen Itä-Intian kauppakomppaniaan.
Ja luonnehdinnasta kun jätetään paljas pinta ja TV:n korvaa vaikka keskustelupalstalla, niin sopii meille tutumpaan Jatkikseen:Telkkarissa on esitetty "Jatkoaika" nimistä sarjaa vuosina 1967-1969.
Jatkoaika (televisiosarja) – Wikipedia
fi.wikipedia.org