Ei se nyt ihan noin mennyt. Muistelen, että Toni Wirtanen kertoi kappaleen liittyneen alunperin tulehtuneisiin väleihin bändissä jonkun henkilön kanssa joka ei yhtyeessä enää vaikuta (Temonen?) Sittemmin Wirtanen (tai joku muu) oli bongannut sanomalehdestä, että jonkun kuolleen lapsen muistokirjoituksessa oli siteerattu ko. kappaletta ja muutenkin oli alkanut tulla Wirtaselle eri puolilta palautetta, että kappale merkitsee yhtä jos toista raskasta asiaa elämässä. Näin Wirtanen oli itse huomannut, että kappaleen sanoma on ajan kanssa muuntunut. Loirin samaistuminen tuohon kappaleeseen lisäsi Wirtasen fiilistä entisestään, että kappale on alkanut sanoineen elämään ihan omaa elämäänsä ja se on ok juttu.
Menipäs. Mitä kuuluu kertoi tulehtuneista bändin välisistä fiiliksistä, ja juurikin näin että Toni oli sanat tehnyt vittuunnuttuaan Tuukka Temoseen. Sama paljastus oli myös uusimmassa Apulanta-kirjassa, ja tuon varjolla Tuukkakin pääsi pitkästä aikaa lehtiin kertoilemaan bändiajoistaan ja väleistään Toniin. Ja sanoi vielä Tonin olevan hänen elämänsä tärkein ihminen, koska ilman Tonia ei Tuukka olisi nyt siellä missä on, ei olisi vaimoa tavattu, ei lapsia tehty, eikä varmaan tekisi kuvaus- ym. hommiaan noin korkealla tasolla kuin nyt. Siksi olikin veikeää että Tuukka tuli Areena-keikoilla nimenomaan Mitä kuuluu -biisiä soittamaan.
Armoa tehtäessä lähtökohta oli, että nyt vedetään niin äklöttävä balladi ettei toista ole tehty - taatusti sillä taka-ajatuksella että siitä voisi onnistuessaan tulla taas monille "toi on just niin mua"-fiiliksiä, niinku tulikin, sadat teinitytöt ja Loiri samaistui täysillä.
Jos vielä saan paasata Apulannasta, niin tuo nuoren kuolinilmoitus, johon oli kirjoitettu Armon sanat ja josta Toni Vain elämää -sarjassa kertoi, oli vieläpä semmosen jampan ilmoitus kuin Tero V. Tällä nimimerkillä jamppa oli silloisella Apulanta-foorumilla, hemmetin innokas Apulanta-fani pienestä pojasta saakka, jonka johdosta jampasta kuoriutui teini-iässä kitararunkkari vailla vertaa, tiesi useiden bändien soittajien kamat ja merkit ja ties mitkä mallit paremmin kuin soittajat itse. Terolla oli bändi nimeltä Oranki, joka pääsi pari kertaa Apulantaa lämppäämään, ja viimeisenä kesänään Tero teki vähän niinku työharjoittelijan roolissa roudarin hommia Apulannalla näiden kesäkiertueen ajan, ja pääsi vikan keikkansa aikana soittamaan Apulannan kanssa Anna mulle piiskaa -biisiä kitaralla. Ja soitti ihan vitun hyvin. Tästä on Apulannan Kesäaine-DVD:llä pätkä, ja veti vähän vaikeaksi nähdä miten liekeissä Tero siellä lavalla oli, pienestä pojasta asti ihailemiensa jamppojen kanssa, ja Apulanta-foorumilta tuttujen tyyppien mossatessa eturivissä Teron nimeä huutaen. Kävi nimittäin niin, että tuon kesän jälkeen Tero nukahti ajamansa pakettiauton rattiin, ajautui päin siltarumpua, ja menehtyi. Tuo oli aika iso juttu Apulanta-foorumilla, ja Toni Wirtanen itse kävi siellä silloin kirjoittamassa melko tunteikkaan muistokirjoituksen Terosta. Siksi mua vähän närkästytti, että Toni viittasi Teroon vain jonain kuolleena nuorukaisena.
No, ehkä se ei oo normaalia ihmisten tämmösiä muistaa, tai ehkä vanhuus alkaa jo vetää Tonia alzheimerin suuntaan - sanoihan Toni meinaan ainakin perjantain Areena-keikalla, että he tekivät aikoinaan Odotus-biisistä hienon ja kalliin videon, joka sittemmin bännättiin ja se bändiä aikanaan suututti. Ei sitä bännätty, meinaan, Hallaa-video bännättiin, Odotusta ei.