Apulanta

  • 80 817
  • 310

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Katsos kun ihmisen elämässä on välillä tilanteita, jolloin nyyhkitään ja itketään. Sitten niistä tunteista saatetaan tehdä musiikkikappale. Pihtiote onkin aivan hemmetin hieno tekele jälleen Wirtaselta.

Apulannan tuotannon perusteella Toni Wirtasen elämässä ei muunlaisia tilanteita olekaan.

Sitä se paikallaan polkeminen teettää. Itse en ole jaksanut näitä pateettisia vetoja jaksanut enää tosiaan hetkeen kuunnella, Tonin itkuviisuja on kuultu jo riittämiin.
 

Schadowan

Jäsen
Apulannasta tulee mieleen paljolti Bad Religion. Tekevät omaa juttuaan jo kolmatta vuosikymmenettä ilman kompromisseja. Tuo 21 ykkössinkkua on ihan käsittämätön määrä, vaikka siellä seassa olikin niitä 5markan sinkkuja (nerokas idea sekin kyllä kaikinpuolin). Wirtanen on pirun fiksu kaveri ja loistava biisinikkari. Suurta kunnioitusta tulee ainakin täältä suunnalta bändiä kohtaan, vaikka en bändiä aktiivisesti kuuntelekkaan.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Kaikki kolmesta pahasta

Uusi albumi Heinolan Kingeiltä 2-viikon päästä julkaisussa ja nyt on julkaistu uusi musavideo "Zombeja", suosittelen käymään katsomassa ja kuuntelemassa. Aivan uskomatonta settiä jälleen yhtyeeltä, ei voi kuin syttyä!! Pakko kuunnella taas.
 

Bakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks,TPS
H-hetki lähenee

Uusi levy tulee siis huomenna, ja tähän asti olen onnistunut kuulemaan sinkku biisien lisäksi kappaleet Aggressio ja Paaso. Näistä varsinkin ensinmainittu rokkasi autoni stereoissa niinkuin vain Apulanta voi parhaillaan rokata. Paaso taas oli jotakin kummallista torvi/marssi musiikkia. Ei ehkä ihan meikäläisen musiikkimakua, mutta varsin mielenkiintoinen tapaus. Ei voi ainakaan sanoa että Wirtanen tekee vain yhtä biisiä, vaikka albumeja kuunnelleet sen nyt tietävät jo muutenkin.

Sinkut ovat olleet tasaista lantaa(siis hyvässä mielessä), mutta eivät tosiaan aivan Tuhkan ja veren, Syövän ja Ruhtinaiden tasolle pääsekkään.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Eipä pettänyt Apulanta taaskaan.

Uusi Kaikki kolmesta pahasta -albumi on mielestäni albumina Kiilan ja Hiekan välimalli. Sopii hyvin omaan apis-makuuni.

Aggressio ja Kahdesta pahasta molemmat pomppasivat selkeästi esiin positiivisessä mielessä "uusista" kappaleista ensimmäisellä kuuntelukerralla.
 
Päätinpä tsekata tuon pihtiotteen, kun joskus on kuitenkin tullut Apulantaa kuunneltua ja soiteltua. Biisi on paska. Mitäänsanomatonta suomimelankolista rokki-iskelmää - eli levy myynee triplaplatinaa. Videon fantasiatarina on sinänsä hieno, mutta CGI:n tekninen toteutus näyttää auttamatta useita vuosia jälkeenjääneeltä. Ihan kuin joku opiskelijaporukka olisi sen töräyttänyt halvalla kasaan.

Toivottavasti tätä ei joudu kuulemaan kyllästymiseen asti niin kuin Apulannan biisejä yleensä joutuu. Arvosana: 2/5
 

JKyykka

Jäsen
Loistava lätty kyllä tämä Apiksen uusin. Kokonaisuutena toimii varmaan paremmin kuin mikään albumi heiltä aikaisemmin ja yksittäisiä huippubiisejä löytyy monta joukosta. Olin todella pettynyt Pihtiotteeseen silloin kun se julkaistiin, mutta sekin toimii nyt hemmetin hyvin osana kokonaisuutta. Yksittäisistä biiseistä eniten on ollut soitossa Yksinkertainen.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei kyseessä ole mikään oma henkilökohtainen suosikki, enemmänkin radiotuttu. Kuitenkin osaa biiseistä sietää hyvinkin radion taustameluna. Mutta tämä uusin kolmikko "vääryyttä prkl", "pihtiote" ja "tsombi" on kyllä huonointa mitä olen tältä orkesterilta kuullut, vaihtuu järjestää radiokanava jos sattuu näitä tuotoksia kohdille.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Ei kyseessä ole mikään oma henkilökohtainen suosikki, enemmänkin radiotuttu. Kuitenkin osaa biiseistä sietää hyvinkin radion taustameluna. Mutta tämä uusin kolmikko "vääryyttä prkl", "pihtiote" ja "tsombi" on kyllä huonointa mitä olen tältä orkesterilta kuullut, vaihtuu järjestää radiokanava jos sattuu näitä tuotoksia kohdille.

Vähän samaa reaktiota minullakin. Apulanta alkaa nykyään olemaan ihan kivaa iskelmää. Nämä biisit on jo kuultu eikä pienintäkään yllätystä löydy joukosta.
Toki levylle pitää vielä antaa mahdollisuus ja kuunnella muutama kerta.
Hyvä bändi kuitenkin.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voi hyvä ihminen miten väärässä tuossa pari ylempää kirjoittajaa taas onkaan. Apiksen uusin levy on ehkä paras koko bändiltä, vaikka luulin ettei kukaan tule Aivan Kuin Kaikki Muutkin -pläjäykseltä koskaan tuota arvonimeä riistämään. Mutta onhan kossaus tämä uusin.

Kaikki noista ns. hittibiiseistä eli mitkä on radioon tuupattu on mahtavia, Pihtiote ja Vääryyttä ei vieläkään puuduta vaikka noi on nyt aika monta kertaa jo kuullu, Zombeja on ihan parasta mitä missään on ikinä ollut. Sitten löytyy vielä Aggressiota ja Toinen henki ja Ihme ja Paju.. järjetön levy. Vanhat väsyneet miehet tommosta vielä tekee, en käsitä.
 

Kuoppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Levyä nyt kuunnellut muutamia kertoja läpi. Eipä se juuri säväytä. Zombeja, Aggressio ja Vääryyttä sielä nousee esiin, mutta yksikään näistä ei nyt ihan huippua ole. Muut levyn biisit ei aukee itselle yhtään, sellasta perus puuduttavaa settiä joita ei oikein jaksa kuunnella ku sen muutaman kerran ja eivät itselle toimi edes taustamusiikkina. Alkaa itelle tuntua että Apiksen parhaat vuodet (oman musiikkimaun perusteella) olla jo takanapäin. Eli itse täytyy kompata muutamia edellä kirjottaneita että ei tämä nyt mikään kauhian hyvä setti Apulannalta ollut.

Loppuun vielä täytyy todeta että bändi taitaa olla vaan muuttunut siitä ku itse siihen ihastuin. Hyvää musiikkia varmasti vieläkin joillekin jotka tykkäävät enemmän pop tyylisestä ja rauhallisesta musiikista.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Poltettu karma!!

Aivan tajutonta settiä taas apulannan pojilta. Siis jukoliste, olen lähes sanaton..
Musavideo on todella vaikuttava! Linkki vie siis youtubeen.

Aukeaa joka kuuntelukerran jälkeen vaan enemmän ja enemmän! Hieno Heinola!
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Apulanta on kyllä niin nähty. Tämä uusi ralli ei säväyttänyt kyllä yhtään. Joskus tuli kuunneltua tämän bändin biisejä enemmänkin mutta jotenkin kaikki kipaleet ovat niin samanlaisia, että mielenkiinto hävisi tyystin.

Radio Rockilla tämä on näemmä "Rautaa vai roskaa" äänestyksessä, ei sielläkään ihan huikeita saavuttanut
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Nostanpa tämän jännittämään, mitä Apulanta tiedottaa huomenna...

Tämän vuoden kaikki julkaisut ja tapahtumat herättivät 18 vuotta elelleen Apulanta-fanin jostain kallion uumenista :)
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Nostanpa tämän jännittämään, mitä Apulanta tiedottaa huomenna...

Tämän vuoden kaikki julkaisut ja tapahtumat herättivät 18 vuotta elelleen Apulanta-fanin jostain kallion uumenista :)

Basisti lähtee, vankka veikkaus
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tällaistahan tuo tiedotti. Eli keikkailevat Espoossa.

En juurikaan kuuntele Apulantaa, mutta pakko on vähän kehua. "Tiedotamme huomenna" -tiedotteella koko mediakenttä sekaisin, nimi otsikoihin ja spekulaatiot käyntiin. Tuon uutisen kommenteissa nauratti se "nyt kyllä bändi luulee itsestään liikoja" -läppä. Mun mielestä bändi otti ensiluokkaisesti mediakentän haltuun ja sai nimensä otsikoihin ja varmasti se oli tarkoituskin.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Vuodesta 1998 olen sen verran monet keikat heitä käynyt katselemassa, että kehut tuosta kyllä.

Toki jo tämän vuoden syksyinen kiertue saa innostumaan. Saa kuulla jotain muuta kuin ne festareilla vedetyt suurimmat radiohitit. Minun suosikkilistaltani kun juuri sitä muuta löytyy.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Mä kyllä ymmärsin tuon niin, että samalla laitetaan bändi vähintään telakalle ja keskitytään muuhun, ellei jopa hajota lopullisesti. Mutta lisää infoahan tuo vielä vaatii. Veikkaan Temosenkin nousevan lauteille Baronassa, jos on todella vimeinen keikka.
Uusia tiedotteita odotellessa. Hyvä tapa pitää yllä kiinnostusta, mediapeli hallussa.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Mä kyllä ymmärsin tuon niin, että samalla laitetaan bändi vähintään telakalle ja keskitytään muuhun, ellei jopa hajota lopullisesti. Mutta lisää infoahan tuo vielä vaatii. Veikkaan Temosenkin nousevan lauteille Baronassa, jos on todella vimeinen keikka.

Itse en usko noihin mainitsemiisi spekulaatioihin ollenkaan.

Tämä video on mielestäni suoraa, loogista jatkoa hiljattain julkaistulle Kaikki yhdestä pahasta -kirjalle, jonka loppupuolella kerrotaan, että : "Sitten kun rockmusiikki tulee takaisin, niin Apulanta on valmiimpana kuin koskaan." Juttua edelsivät maininnat mm. Cheek-hypestä ja YleX:n soittolistasta (jolta ei löytynyt yhdessä vaiheessa lainkaan suomirokkia). Ja nythän on aivan loistava sauma nostaa suomalainen rockmusiikki uudestaan henkiin (erityisesti nuorempien keskuudessa) , kun muuan Cheekikin on tauolla.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä hetki nyt herätellä ihmisiä kun Vain elämää sopivasti pyörii televisiossa ja Wirtanen sekä Apulanta on esillä sitä kautta. Juuri nimenomaan kun vielä oli se Wirtasen päivä tuossa männä viikolla.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oisko ihan pikkuisen huomiohuorauksen makua?

Sitä juuri, mutta eilisen medianäkyvyyden kannalta tarkasteltuna oli ihan onnistunut huoraus. Lehtien artikkelien kommenttipalstat ja sosiaalinen media olivat täynnä spekulointia tuon tiedotuksen sisällöstä ja näin voisi olettaa, että epämääräinen "tiedotamme huomenna" osui maaliinsa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oisko ihan pikkuisen huomiohuorauksen makua?

Apulanta/Wirtanenhan on oikeastaan koko musiikkiuransa harrastanut kaikenlaisia mediatempauksia, median uunotusta jne. Että eipä tämä mitään uutta enää ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös