Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 504 980
  • 15 665

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Uusi Suomi kirjoittelee uusista lakon uhkista, sillä eri ammattiliitot ovat nostaneet valmiuttaan työtaisteluihin. Näitä ovat muun muassa SuPer sekä PAM, jota kismittää tämä: "Kiinteistötyönantajat on esittänyt työntekijöiden työehtoihin rajuja heikennyksiä. Työnantajaliitto esittää muun muassa kaikista lauantai-, aatto-, sunnuntai- ja pyhäpäiväkorvauksista ja luopumista ja erilaisia päivittäisen työajan pidennyksiä, joihin työnantaja voisi yksipuolisesti määrätä työntekijän. PAMin laskelmien mukaan esitys leikkaisi alan työvoimakuluja 8 prosenttia."

Mielenkiinnolla odotan, nähdäänkö tämäkin vain Rinteen puoluepoliittisena avauksena, jos PAM lyö tuollaisten ehdotuksien myötä työtaistelua päälle. Kokoomuksen äänenkannattajat varmaan yrittävät spinnata tuonkin parhain päin, sillä uhrauksiahan on talouskasvun eteen tehtävä.

Todennäköisesti. Vähintään jonain vasemmistolaisena unelmahöttönä, millä ei ole mitään perustetta. Laitoinkin tuonne ylemmäs jo koko tuon listauksen kaikkine heikennyksineen. Eikä Pam ole toki ainoa. JHL lienee tulossa hyvää vauhtia perässä ominensa kanssa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Onhan nuo kiinteistötyönantajien "tarjoukset" kyllä melkoisia. Ei kauheasti herätä luottamusta hyvähenkiseen ja molempien parasta tavoittelevaan paikalliseen sopimiseen =D Tuo toki vain Pamin näkemys tilanteesta, mutta tuskinpa ihan fuulaa silti, vaikka toki lienee osattu tuo esittää "pahimman mukaan"
 

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Onhan nuo kiinteistötyönantajien "tarjoukset" kyllä melkoisia. Ei kauheasti herätä luottamusta hyvähenkiseen ja molempien parasta tavoittelevaan paikalliseen sopimiseen =D Tuo toki vain Pamin näkemys tilanteesta, mutta tuskinpa ihan fuulaa silti, vaikka toki lienee osattu tuo esittää "pahimman mukaan"

Ei toi fuulaa ole, koska ta-puoli pääsisi vetämään samantein vastapalloon neuvottelupöydässä. Meidän aloilla on puskettu ihan noita samoja.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Ja eivätkä kaikki yrittäjät valita työvoimapulaa, ilman rekrytointikokemuksia. Niitäkin on ketkä ovat koittaneet rekrytä ja vituiksi on mennyt. Eräälle firmalle vinkkasin kaveristani kun kuulin että on työntekijätarvetta ja heillä on käynyt useampia kokeilemassa kortistosta. Osa on pysynyt vuoden ja sitten vaihtanut, osan kanssa työsuhde on lopetettu koeajalla ja osa on lopettanut kesken. Ja heillä on pari vakituista työntekijää, mutta isoin ongelma on kuulemma siinä että jos otetaan kortistosta kaveri töihin ja opetetaan hänet tekemään töitä, niin pahimmassa tapauksessa heti kun hän alkaa olla tuottava, niin hän vaihtaa työpaikkaa. Ja helppo sanoa että maksaisivat enemmän, mutta kun pienelle firmalle lasketaan eka kouluttamisen kulut (eli aika joka henkilölle maksetaan palkkaa kun häntä opetetaan ja sitten resurssit joita kouluttamiseen käytetään) ja sitten katsotaan että kuinka paljon hän on tullut maksamaan, niin aika kova menoerä on tullut tuohon mennessä ja jos palkkaa nostetaan merkittävästi, niin mistä tietää että tuleeko tuo maksamaan itseään koskaan takaisin.

Näinpä. Pienten ja keskisuurten yritysten on suorastaan rikollisen tyhmää rekrytoida yhtään ketään, varsinkin jos puhutaan aloista joille ei vaadita erityistä osaamista/koulutusta. Ihan päätöntä ottaa järjetön riski ja maksella jonkun vätyksen/tumpelon liksaa järjettömillä sivukuluilla, kun samaan tehtävään voit ottaa kaverin vuokrafirmasta ja tiedät täsmälleen paljon maksat. Jos tämä osoittautuu tyhjäksi arvaksi, niin ei muuta kun ilmoittelee kaverille että painuu helvettiin työmaalta ja pyytää toista henkilöä tilalle. Vastaavasti sieltä voi sitten löytyä niitä helmiäkin, joita voi koittaa rekrytoida sitten ihan pysyvämpäänkin pestiin. Riski on olematon vrt. suoraan rekrytointiin.
 

Tuamas

Jäsen
Näinpä. Pienten ja keskisuurten yritysten on suorastaan rikollisen tyhmää rekrytoida yhtään ketään, varsinkin jos puhutaan aloista joille ei vaadita erityistä osaamista/koulutusta. Ihan päätöntä ottaa järjetön riski ja maksella jonkun vätyksen/tumpelon liksaa järjettömillä sivukuluilla, kun samaan tehtävään voit ottaa kaverin vuokrafirmasta ja tiedät täsmälleen paljon maksat. Jos tämä osoittautuu tyhjäksi arvaksi, niin ei muuta kun ilmoittelee kaverille että painuu helvettiin työmaalta ja pyytää toista henkilöä tilalle. Vastaavasti sieltä voi sitten löytyä niitä helmiäkin, joita voi koittaa rekrytoida sitten ihan pysyvämpäänkin pestiin. Riski on olematon vrt. suoraan rekrytointiin.

Niin, lähes kaikki nykyisen järjestelmän puolet kannustavat PK-sektoria käyttämään mahdollisimman paljon vuokratyövoimaa.

Tulevaisuus on molempien osapuolien kannalta vuokratyöntekijöissä, laskutuspalveluissa sekä
mikroyrittäjyydessä.

Toivottavasti julkinen valta pysyy mukana ja saadaan perustili ja tulorekisteri, jotta työelämän pirstoutuminen ei aiheuta ylitsepääsemätöntä byrokratiaa, eikä kannustinloukkuja.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen, työtön voi vaikuttaa omaan tilanteensa, Lisäksi työtön voi hakea toimeentulotukea sen kolmekymppiä, joten edelleenkään hallitus ei ole leikannut mitään.

Olen työtön, olen ansiosidonnaisella ja asun omassa asunnossa enkä ole koskaan saanut mitään tukia. Voin toki hakea, mutta en varmasti tule saamaan sitä.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Palkkaisin tietenkin. Juuri riskin takia yrittäjä on yrittäjä ja samasta riskin syystä yrittäjällä on mahdollisuus tehdä isompi tili kuin työntekijällä. Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Mikä se sellainen yrittäjä on joka ei siedä rekrytointiriskiä. Toinen vaihtoehto yrittäjällä on pyrkiä työntekijän asemaan. Eri asia lähtisinkö ylipäätään yrittäjäksi, jos firman valuudeksi pitäisi laittaa koko omaisuus.
Yleensä ne pelit ja vehkeet maksavat, harvalla alalla pääsee halvalla liikenteeseen. Eli omasta mielestäsi tuo tekstisi on pitkälti perinteistä "jos olisin yrittäjä, niin kyllä minä palkkaisin niin saatanasti". Toki tämä on vain oma mielipiteeni, mutta tuollaisen kuvan tuostakin saa. Jos saat omia tuttujasi aluksi tarpeeksi töihin, niin yhden työntekijän palkkaaminen ei ole enää niin suuri riski, mutta tuohon pisteeseen pääseminen on vaikeata. Ja monta niitä yrittäjiä on Suomessa kenellä ei ole yhtään alaista tai työntekijää, turha rekryriskiä on kantaa ellei ole pakko. Tuollainen asenne (joka mielestäni tuosta välittyy) on yksi syy miksi paikkoja haetaan "hyväveli"-kerhosta ja miksei Suomessa lähdetä niin helposti kasvattamaan firman kokoa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä ne aktivointivaatimukset sinun mielestäsi ovat?

Olen tehnyt töitä 40 vuotta, mutta minut (kuten niin moni muukin ikäiseni) irtisanottiin yt-kierroksen seurauksena. Nyt olen työtön kuusikymppinen löysässä hirressä. En pääse eläkkeelle, mutta en saa työtäkään. Joten maksan hintaa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mitä ne aktivointivaatimukset sinun mielestäsi ovat?

Olen tehnyt töitä 40 vuotta, mutta minut (kuten niin moni muukin ikäiseni) irtisanottiin yt-kierroksen seurauksena. Nyt olen työtön kuusikymppinen löysässä hirressä. En pääse eläkkeelle, mutta en saa työtäkään. Joten maksan hintaa.

No, nyt olet päässyt sen sortin oikeinelämisen/tekemisen mestarin oppiin, että voit jo valmiiksi ottaa köyden pois niskasta ja alkaa tekemään karjalanpiirakoita töihin evääksi. Ja muista pistää myös maitoa kossupulloon! Noilla tulevilla neuvoilla ei voi vetää vituiksi!
 
Viimeksi muokattu:

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
...Tuollainen asenne (joka mielestäni tuosta välittyy) on yksi syy miksi paikkoja haetaan "hyväveli"-kerhosta ja miksei Suomessa lähdetä niin helposti kasvattamaan firman kokoa.
Toki vähän yksinkertaistin mutta tästä juuri suomalaista elinkeinoelämää on syytetty. Ulkomaalaisten firmojen osuus suomessa on kasvanut vuosi vuodelta sen sijaan että suomalaisfirmat itse hakisisivat samaa kasvua ulkomailta. Suomalaisyrittäjillä edelleen tunhuu olevan DNA:ssa riskin karttaminen ja silti pk-yrittäjä äänestää Kokoomusta.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toki vähän yksinkertaistin mutta tästä juuri suomalaista elinkeinoelämää on syytetty. Ulkomaalaisten firmojen osuus suomessa on kasvanut vuosi vuodelta sen sijaan että suomalaisfirmat itse hakisisivat samaa kasvua ulkomailta. Suomalaisyrittäjillä edelleen tunhuu olevan DNA:ssa riskin karttaminen ja silti pk-yrittäjä äänestää Kokoomusta.
Oma kommenttini on nyt vähän tyhmä, kun otoskoko on niin pieni (Suomen mittakaavassa), mutta ne pienyrittäjät joita itse tunnen paremmin ja kenen kanssa näistä jutuista on tullut puhetta, niin äänestivät viime vaaleissa persuja. Ja taloudellisten seikkojen takia.

Sitten riskin karttamiseen, siinä on ihan kulttuurinen seikka mukana, jenkeissäkin moni on yrittäjä on tehnyt konkurssin ja osa useampia, mutta se ei ole sillä tavalla "haitta" kuin täällä. Ja ulkomaalaisten firmojen on helpompi tulla Suomeen, kuin Suomessa pienyrittäjän lähteä kasvattamaan bisnestä. Näin itse ainakin asian näkisin. Tähän (miten pienyrittäjille saadaan työvoiman palkkaaminen kannattavaksi, suhteessa riskeihin) tulisi panostaa paljon enemmän.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä ne aktivointivaatimukset sinun mielestäsi ovat?

Olen tehnyt töitä 40 vuotta, mutta minut (kuten niin moni muukin ikäiseni) irtisanottiin yt-kierroksen seurauksena. Nyt olen työtön kuusikymppinen löysässä hirressä. En pääse eläkkeelle, mutta en saa työtäkään. Joten maksan hintaa.

Minusta työttömyysrekisterit pitäisi puhdistaa sinun kaltaisista asiakkaista, jos kerran työtä ei ole tarjolla.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä vielä muistutuksena muutamille möyhääjille. Luulo siitä että aktiivimallin leikkaus kohdistuisi kaikista pienituloisimpiin, on siis luuloharhaa. (lähde taloussanomat ja heidän lähde ministeriö)

Jos toimeentulotukeen oikeutetun henkilön työttömyyskorvausta leikataan, toimeentulotuen määrä nousee leikkausta vastaavan määrän eikä tulotaso alene.

***

Olen työtön, olen ansiosidonnaisella ja asun omassa asunnossa enkä ole koskaan saanut mitään tukia. Voin toki hakea, mutta en varmasti tule saamaan sitä.

Jos et saa tukia, niin ymmärtänet että siihen on myös hyvät perusteet. Mitä valtion pitäisi mielestäsi tehdä sinun kaltaisille? Maksaa palkkaa siitä huolimatta, että et ole töissä? Ymmärrän ylempänä kuvaillun tilanteesi, yli kuusikymppisten ei varmasti ole helppoa enää päästä töihin, mutta vaikea keksiä mitään akuuttia ratkaisua valtion taholta.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Niin, lähes kaikki nykyisen järjestelmän puolet kannustavat PK-sektoria käyttämään mahdollisimman paljon vuokratyövoimaa.

Tulevaisuus on molempien osapuolien kannalta vuokratyöntekijöissä, laskutuspalveluissa sekä
mikroyrittäjyydessä.

Näin se menee. Tosin nythän on jo jotain laskutuspalvelun kautta pätkähommia tehneitä alettu kohtelemaan yrittäjänä mitä työttömyysturvaan tulee.. Ketähän sekin sitten palvelee.
Kusiset liitot ovat byrokratian ja poskettomien sivukulujen lisäksi pääsyy ettei täällä ole oikein järkeä enää ketään palkata, eikä toisaalta hyvän työntekijän olla duunissakaan vieraalla. Tuottamattomat työntekijät syövät kaikkien muidenkin leipää kun paskapetterivätys saa samaa liksaa kun kaikki muutkin työntekijät tuomatta pöytään mitään. Eroonkaan ei pääse ilman että tämä itse ryssii pahasti (ja ay-opuksensa tunteva vittupäähän ei siihen sorru), tai yt-menettelyn kautta, mutta silloinkin pukkaa rekrykieltoja ja takaisinottovelvollisuuksia. Kyllä tän touhun pitäisi mennä siihen suuntaan, että jokainen neuvottelee itse ehtonsa ja nämä erilaiset alihankintamallit, yrittäjyys/kevytyrittäjyys/vuokratyövoima nousisivat vielä vahvemmin standardiksi. Himassa milloin mistäkin syystä lakkoilevia dösäkuskeja, ja niitä työpaikkojen loiseläjiä lukuunottamatta kukaan ei jäisi kaipaamaan nykyjärjestelmää ay-spedeilyineen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos et saa tukia, niin ymmärtänet että siihen on myös hyvät perusteet. Mitä valtion pitäisi mielestäsi tehdä sinun kaltaisille? Maksaa palkkaa siitä huolimatta, että et ole töissä? Ymmärrän ylempänä kuvaillun tilanteesi, yli kuusikymppisten ei varmasti ole helppoa enää päästä töihin, mutta vaikea keksiä mitään akuuttia ratkaisua valtion taholta.

Mulle olisi toki riittänyt ansiosidonnainen päiväraha siltä ajalta kun haen työtä.
 

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Nyt kun suu vaahdossa meuhkaatte vuokratyön ihanuudesta, muistuttaisin sellaisesta pienestä jutusta, että esimerkiksi pankistahan on ihan turha mennä hakemaan mitään lainaa, kun taskussa on nollatuntisoppari vuokrafirmasta. Kun tuo kulutus tuntuu nykyään perustuvan täysin lainalla elämiseen. Mikä taas takaa sen, että vuokra-asuntojen kysyntä tuskin tulee ainakaan laskemaan.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitä valtion pitäisi mielestäsi tehdä sinun kaltaisille? Maksaa palkkaa siitä huolimatta, että et ole töissä?

Kun on neljäkymmentä vuotta kantanut veronsa valtion kassaan, en keksi mitään rehellistä ja oikeudenmukaista selitystä sen ansaitun ansiosidonnaisen leikkaamiseen. Tant on varmasti maksanut enemmän veroja kun voi koskaan sieltä kuitata takaisin. Ne on nää tämän maan tikut ja takut kun hassaa sitä rahaa taivaantuuliin, kun pääsevät poliitikkojen siivellä massilähteitä tuhlaamaan. Tai nykyregiimillä, yhdessä hassaavat varallisuuden taivaantuuliin ja maksattavat laskun kansalla. Ovat niitä puolisosialisteja voitot on omat ja velat muiden. Kunpa tämä kansa joskus edes viisastuisi, vaan tuntuu turhalta moinen toive, vaikka kaatuihan se koko sosialismikin, eli toivossa on elettävä kun mustalaisen hevonen, se kun kuoli just oppi olemaan syömättä.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun on neljäkymmentä vuotta kantanut veronsa valtion kassaan, en keksi mitään rehellistä ja oikeudenmukaista selitystä sen ansaitun ansiosidonnaisen leikkaamiseen.

Ansiosidonnaisten kohdalla järkeviä perusteitahan ei sinänsä ole. E: Tai no onhan se sinällään jo järkevä peruste, että kun leikkaillaan nyt vähän joka puolelta, niin miksei sitten leikattaisi myös kaikilta. Pääpointti tuossa aktiivimallissa pitäisikin olla niissä ns. vähemmän töissä olleissa, ja niissä jotka edelleen aktiivisesti pyrkivätkin työmarkkinoille, eli ei ns. ''ikäkuopassa'' olevissa. Toki voihan ansiosidonnaistenkin kohdalla sanoa, että he eivät pääosin niihin läheskään pienituloisimpiin kuulu, että heiltäkin on varaa leikata, siinä missä Suomessa on leikattu lähes kaikilta, tavalla tai toisella. Reilua? Ei aina. Onko tämä leikattava prosentti sellainen osuus josta kannattaa tällainen hirveä paskamyrsky hernenenä vittuperse vetää? Ei minusta. Kritiikkiä pitää olla, hallituksen ei olisi tarvinnut tätä aktiivimallia lähteä ihan tämmösenään vetämään, mutta nyt koko myrsky on mielestäni saanut lakkoineen liian suuren mittakaavan. Ja kaikki sataa SDP:n laariin, sen saman SDP:n, joka ei saanut omina hallituskausinaan mitään järkevää aikaan, lukuunottamatta Suomen talouden laskun kiihdyttämistä. Tämä on ensimmäinen hallitus yli kymmeneen vuoteen, joka on saanut taloutta jo hieman elvytettyä, työelämään hieman lisää vauhtia, ja samalla varmaan 2010-luvun vihatuin hallitus(?).

Tant on varmasti maksanut enemmän veroja kun voi koskaan sieltä kuitata takaisin.

Ja Tant kuten me muutkin, olemme myös saaneet paljon valtiolta. Itseasiassa lähes kaiken. Ei ole olemassa sivistynyttä yhteiskuntaa ilman valtiota, tästä ei vaan yksinkertaisesti ole esimerkkejä mistään päin maailmaa. Esimerkiksi anarkistien ''mutku valtiota ei tarvita blööblää'' kaatuu aina tuohon.

Ne on nää tämän maan tikut ja takut kun hassaa sitä rahaa taivaantuuliin, kun pääsevät poliitikkojen siivellä massilähteitä tuhlaamaan. Tai nykyregiimillä, yhdessä hassaavat varallisuuden taivaantuuliin ja maksattavat laskun kansalla.

Kerro mulle valtio, jossa ei ole näitä tikutakuja, ja joka on edes lähellä Suomen kaltaista sivistynyttä demokratiaa. Ymmärrätkö kuinka isoa pyörää rikkaat Suomen valtiontaloudessa pyörittää? Ja kyllä, ihan yhtälailla he tarvii meitä duunareita, siinä missä me duunarit tarvitaan heitä. Ilman työpaikkaa ei ole työtä, ja ilman työntekijää ei ole työpaikkaa.
 
Viimeksi muokattu:

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Jos eduskunta tai hallitus tekee huonoja päätöksiä, niin kansalaisten velvollisuus on nousta näitä päätöksiä vastaan. Suomalaisten heikkous on alistuminen. Hallitus ja eduskunta yrittää toteuttaa kansan tahtoa sekä ajaa maan etua (aina se ei selvästi ole sama asia). Eduskunnan ja hallituksen PITÄISI pyrkiä toteuttamaan äänestäjien tahtoa, mutta ei se siinä voi aina onnistua. Tämä pitää saattaa heidän tiedoksi ja se on vapaiden ja demokraattisten yhteiskuntien yksi parhaita ominaisuuksia.

Tietenkin on tyhmää äänestää vuodesta toiseen samalla tavalla ja luulla, että jokin muuttuisi...

Niin, mikä on huono päätös ja miten se mitataan? Voidaanko todeta heti että päätös on huono vai vasta jonkun ajan jälkeen? Voiko sillä olla joku vaikutus, että tietyt tahot osaa tai saa pitää enemmän meteliä ja tällä estää päätöksiä esim. jos 4/5 ovat hiljaisia ja 1/5 on äänekkäitä kun näiltä leikataan etuuksia niin tekeekö eduskunta huonoja päätöksiä kun 1/5 (iso massa kuitenkin) tekee meteliä?

On selvää, että kansan pitää voida ilmaista tyytymättömyyttä, mutta en näkisi AY-liikettä oikeana kanava masinoimaan tätä ilmausta tai ainakaan näin vahvasti mitä tällä hetkellä tekee. Syy tähän on yksinkertainen: liikaa valtaa on siirtynyt AY-liikkeelle ja AY-liikettä motivoi oman jäsenistön etujen ajaminen, ei yhteishyvä.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kritiikkiä pitää olla, hallituksen ei olisi tarvinnut tätä aktiivimallia lähteä ihan tämmösenään vetämään, mutta nyt koko myrsky on mielestäni saanut lakkoineen liian suuren mittakaavan.

Tämä hallitus on ampunut haulikolla joka suuntaan ihan umpimähkään ja välillä yrittänyt vetää hauleja takaisinkin. Tämäkin malli olisi pitänyt aloittaa siitä päästä, että tehdään työnteko tai yrittäminen mahdolliseksi ilman että se romuttaa työttömän talouden. Jokainen viikon viivästys tuloissa kumuloituu katastrofiksi monella ja joltakin saattaa pamahtaa luottotiedotkin, jos oikein huonosti käy.

Kyllä kansalaisilla on syytä odottaa, että hallitus edes jossain määrin tietää mitä on tekemässä. Nyt ei niin ole, koska aktiivimalli on mallia 'perse edellä puuhun', eivätkä siitä vastuullisetkaan osaa sitä puolustaa. Sipilät ja Mykkäset eivät tiedä, että vapaaehtoistyöt ei riitä, työn hakeminen ei riitä ja ehdottelevat työnantajallekin mahdottomia 'hyväntekeväisyyshommia' kolmeksi päiväksi.
Itse en palkkaisi noin huonosti asiaa tuntevia töihin. Köh.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Sipilät ja Mykkäset eivät tiedä, että vapaaehtoistyöt ei riitä, työn hakeminen ei riitä ja ehdottelevat työnantajallekin mahdottomia 'hyväntekeväisyyshommia' kolmeksi päiväksi.
Itse en palkkaisi noin huonosti asiaa tuntevia töihin. Köh.

Muutama ajatuksen kurajoki on ollut sitä mieltä, että aktiivimallia vastaan ei saa lakkoilla, koska se on eduskunnan päätös. Aivan päin hevonvitun vittuja valmisteltu lakimuutos, joka vieläpä rikko(nee) kiky-paketissa sovittuja asioita. Mutta kun se eduskunnan päätös.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä hallitus on ampunut haulikolla joka suuntaan ihan umpimähkään ja välillä yrittänyt vetää hauleja takaisinkin.

Suomen talous on jo luisunut tilanteeseen, jossa on parempi räiskiä haulikolla kuin hakea harvoja täsmäosumia kiväärillä. Ja edelleen, mitä aikaisemmat hallitukset ovat tehneet kipeiden päätösten suhteen? Ei juuri mitään. Kymmenisen vuotta sitten Urpilaiset ja Kataiset puhuivat, että tarvitaan uudistuksia soteen, eläkemalleihin yms, mutta mitään merkittävää ei tietääkseni tehty. Vihdoin meillä on hallitus joka on valmis ottamaan kaikkien paskat niskoilleen, ja tekemään vaikeitakin päätöksiä. Olkoonkin ettei tämä aktiivimalli nyt ole sieltä läheskään tärkeimmästä päästä, ja hemmetisti työtä on vielä tälläkin hallituksella edessä. Jos tässä Suomenmaassa olisi henkilöt jotka tietävät miten Suomen taloutta käännetään, niin luulisi että he olisivat viime vaaleissa esittäytyneet.

Ei pidä kuitenkaan @tant gredulin unohtaa, että tämän hallituksen aikana Suomen talous on jo lähtenyt merkittävään kasvuun, viime vuosineljänneksellä Suomen talous kasvoi toiseksi eniten kaikista EU-maista. Aktian pääekonomistin arvion mukaan jopa tämän vuoden lopulla olisi mahdollista päästä takaisin samoille luvuille kuin ennen kriisiä oltiin. Voi olla hieman optimistinen arvio, mutta suunta on kuitenkin oikea. Ja toki kaikki ei ole tämän hallituksen ansiota, mutta osa tästä kuuluu heillekkin, ja iso osa tulevastakin. Mitä taas tulee haulien takaisin vetoon, parempi että edes joskus myöntää virheensä ja peruu päätöksiä, kuin vetää huonoilla päätöksillä eteenpäin. Toivon että tämän aktiivimallin suhteen tehdään muutoksia, pelkkä riittävä aktiivisuus pitäisi riittää.

Jokainen viikon viivästys tuloissa kumuloituu katastrofiksi monella ja joltakin saattaa pamahtaa luottotiedotkin, jos oikein huonosti käy.

Luottotietojen menetys tällaisissa lienee äärimmäisen harvinaista. Luottotiedot ei nimittäin helpolla mene, aika monta kuukautta voi vetkutella ja neuvotella, ennen kuin ne menee. Nimimerkillä kokemusta on.

Kyllä kansalaisilla on syytä odottaa, että hallitus edes jossain määrin tietää mitä on tekemässä. Nyt ei niin ole, koska aktiivimalli on mallia 'perse edellä puuhun', eivätkä siitä vastuullisetkaan osaa sitä puolustaa.

Kyllä työministeri Jari Lindström tasantarkkaan tietää mistä tuossa on kyse. Jos kaikki ministerit tai kansanedustajat ei sitä pilkulleen tunne, niin se ei ole mikään ihme. Ei ne kaikki ministeritkään mitään hyperosaajia sentään ole, siksi eri osa-alueilla eri ministeriönsäkkin. Lindström itse myönsi että tuossa aktiivisuusmallissa on ongelmana se, miten todistaa olevansa aktiivinen. Eiköhän tuota vielä muokata paremmaksi. Ei kieltämättä mikään hyvä veto heittää tuollainen keskeneräinen suoraan toimintaan.

Kaikenkaikkiaan tässä nyt koko Suomi takertuu yhteen aktiivisuusmalliin, eikä ketään tietenkään kiinnosta miten Suomen taloudessa menee, ja mitä kaikkea hyvää tämä nykyinen hallitus on tehnyt. Kaikenlaisia rajoitteita ja pakotteita on karsittu tällä hallituskaudella ihan helvetisti. Tunnetuinpana alkoholilainsäädäntö, jonka kivikautiset perustukset purettiin aika hyvin. Joskus tuntuu että tämä Suomen kiittämätön kansa ansaitsisi Kreikan talouden kohtalon, tai ainakin lähes sellaisen. No toivotaan ettei tuonne asti kuitenkaan päädytä. Jos SDP pääsee taas tuleviin hallituksiin sähläämään, niin matka kohti tuhoa voi taas alkaa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Aivan päin hevonvitun vittuja valmisteltu lakimuutos, joka vieläpä rikko(nee) kiky-paketissa sovittuja asioita..
Tämä oli minulle uutta tietoa.

Oliko Kiky-paketissa sovittu ettei ansiosidonnaista leikata tietyn ajan sisällä?

Tämä muuttaa lakon legimiteettiä aika rajusti jos totta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös