E kirjoitti:Ja tuo, mitä sanoin massairtisanomisista ja siitä, että ne eivät hyödytä ketään suomalaista. Ei korkeampi työttömyys ja ylisuuret luokkaerot hyödytä edes niitä rikkaita. Yhteiskunnan kustannukset jäävät kuitenkin aina niiden rikkaiden maksettavaksi. Samoin työttömyyden ja eriarvoisuuden lisääntyessä rikollisuus nousee, oman omaisuuden suojelemiseen (esim. yksityiset vartiointiliikkeet) menee pian Westendissäkin paljon enemmän rahaa, mikäli mennään liian amerikkalaiseksi. Vaikka lyhyellä ja jossain tapauksissa jopa pitkälläkin tähtäimellä nämä päätökset lisäävät osakkeenomistajan voittoa, erittäin pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan huonompi kehitys tulee maksamaan huomattavasti enemmän.
Olen miettinyt tätä samaa itsekkin. Ajaudutaanko jossain vaiheessa Suomessakin siihen, että rikkaat linnoittavat itsensä muurien taakse suojaan rahvaalta? Saattaa kuullostaa naurettavalta ajatukselta, mutta ei välttämättä niin kauhean kaukana todellisuudesta. Tällainen kehitys on pitkässä juoksussa jo yhteiskuntarauhankin takia melkoisen epäsuotavaa.
E kirjoitti:Itse olen jotenkin yrittänyt ottaa sellaisen filosofian, että tyytyväinen työntekijä on yritykselle vahvin mahdollinen voimavara. Tyytyväinen työntekijä on ahkerampi, sitoutuneempi ja joustavampi kuin tyytymätön. Tyytyväiselle ja joustavalle työntekijälle on esimiesten kautta myös yrityksen helppo joustaa. Hyvä työilmapiiri sekä esimiesten että työntekijöiden välillä koko yrityksen hierarkian läpi takaisi huomattavasti paremmat edellytykset kehittävään keskusteluun kuin jatkuva omissa asemissa kyttääminen ja kyräileminen.
Tästäkin asiasta samaa mieltä. Tiedän joitain työpaikkoja, jotka eivät maksa kovinkaan hyviä palkkoja, mutta työilmapiiri on silti hyvä, koska työntekemiseen liittyvät asiat on hoidettu hyvin. Tiedän myös työpaikkoja, joissa maksetaan hyvin, mutta työilmapiiri on todella heikko. Rahalla voi kompensoida työn ikävyyttä, mutta vain tiettyyn rajaan asti.
E kirjoitti:Olen huomannut aikaisemmassa työelämässäni (esimerkiksi kesätöissä varastolla sekä aikaisemmissa yötöissäni) sellaisia vaikutteita, että ammattiliitot ovat niitä instansseja, jotka luovat tyytymättömyyttä työntekoon. Liian tiukkojen säädösten vuoksi työntekijä ei voi aina joustaa, vaikka omaa halua olisikin (tästä on itselläni myös omaa kokemusta, vaikka en liiton jäden ollutkaan). Liitosta toitotetaan duunareille sitä, että pitäisi saada hei nyt vielä enemmän, taistelkaa sen puolesta, vaikka kaikki (työntekijä ja työnantaja) olisivat todennäköisesti tyytyväisempiä, mikäli mentäisiin vaan ihan normaalin palkankorotustahdin mukaan jatkossakin. Tietyt asiat olisivat paljon tehokkaampia molempien osapuolien kannalta hoitaa paikallisesti. Tästä ehkä kumpuaa negatiivinen asenteeni ammattiliittoja kohtaan.
En ole koskaan täysin ymmärtänyt tällaisia liittokohtaisia palkankorotuksia. Heikosti kannattavissa yrityksissä monet työntekijät olisivat valmiita joustamaan työajassa ja palkassa, ettei irtisanomisiin jouduttaisi. Näissäkin tilanteissa liitto ajaa palkankorotusmallia, jolloin todennäköisesti yhä useampi saa kenkää.
Olen nähnyt työmailla tyyppejä, joiden hanskat putoavat kädestä samantien, kuin työaika tulee täyteen. Joustamisesta puhuttaessa he ottavat yhteyden liittoon. Olen myös nähnyt työnantajia, jotka teettävät työntekijöillään jatkuvasti palkattomia ylitöitä. Irtisanomisten pelossa työntekijät sitten hammasta purren näitä tekevät.