Piti eilen käyttää nuorempaa koiraa lekurissa tarkistuksella korvan kutiamisen takia. Koko homma alkoi jo lievällä paniikilla, kun aamulla varttia yli kahdeksan soittelin aikaa ja sitä tarjottiin heti yhdeklsältä tai sitten johonkin tulevaisuuteen...
Noh, eikaitsiinä, kahvit naamaan juosten, pannat, hihnat ja koirat kyytiin... aivan, monikossa, kun en hennonut jättää toista tyttöä kärvistelemään kotiin, kun toisen kanssa lähtisimme. Siitä sitten reipasta ajoa puolisen tuntia ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa lekuriin. Toinen koira jäi autoon, kun toisen kanssa kävimme näytillä ja hoidatettavana. Nyt pitää huomata, että kyseessä eivät ole mitkään sylikoirat vaan semmoiset 60-kiloiset leikkisät "monsterit", joiden kanssa voi kommelluksia sattua, vaikka ovat opetettuja esim. odottamaan, että saavat luvan nousta autosta/autoon.
Homma hoidossa, toinen koirista hihnassa ulos lekurista ja sähköinen takaluukku auki avaimella, joka oli siinä samassa kädessä kuin talutushihnakin sekä vahtimaan, ettei toinen saa päähänsä hypätä ulos kadulle samalla, kun toista yritän pistää autoon irrottaen samalla hihnaa pannasta. Hihna irti autoon, koirat autoon ja nopeasti takaluukku napista sulkeutumaan ja kun se napsahti ja surahti lukkoon, pieni epäusko heräsi mielessä... Missäs mun avaimeni ovatkaan???
No, voihan VITTU!!! Siellähän ne yhdessä hihnojen ja koirien kanssa samassa kasassa lepäsivät lukkojen takana. Ensimmäinen ajatus oli lähinnä pakokauhu, sitten totaalinen romahdus: Eihän mulle voi käydä näin!!!
Pikkuhiljaa järki alkoi kiskoa miestä jaloilleen ja rationaalisuus voitti eli mikä nyt neuvoksi, mistä apua kysymään?
Soitin ensin paikalliseen merkkiliikkeeseen, jossa kyyti oli kylmaa: ei ole mitään "kikka kuutosta", jolla oven kuin oven saisi auki näppärästi tosta vaan. Ohjeeksi annettiin soittaa paikalliseen lukkoliikkeeseen, jotka yleensä näitä(kin) juttuja hoitavat. Siellä kaveri tyynesti totesi, ettei minun autoni merkkiin ja malliin murtautuminen onnistuisi mitenkään rikkomatta jotakin, esim. lasia, joten halvempi vaihtoehto olisi esim. ottaa taksi alle ja käydä kotoa hakemassa vara-avaimet.
Noh, ONNEKSI on vaimo, onneksi kotona etätöissä, onneksi kakkosauto tallissa "just in case" ja vaimolla mahdollisuus irrottautua n. tunniksi töistä minua poloista auttamaan. Eli - soitto lopulta vaimolle, joka hyppäsi autoon vara-avaimien kanssa ja vajaan kolmen vartin kuluttua hän oli paikalla ja homma kunnossa.
Siinä, kun rankaisin itseäni olemalla kadulla pakkasessa autoni ja koirieni kanssa koko tuon odotusajan, totesin kyllä, ettei kellään ole mitään hätää, mitään pahaa ei ollut tapahtunut, tällaista satuu, mutta vaikeaa se oli hyväksyä omalle kohdalleni:
AIVOT, mitä vittua nyt taas????