"Älä töni Penttiä, Pentti on mun kaveri" -klubin virallinen avaus

  • 22 625
  • 341
Tila
Viestiketju on suljettu.

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
Jos ihan vähän vaan...

Laitetaan tämä hakemus vetämään ennen kuin harkintakyky on sumentunut liikaa ja lippalakki valahtanut silmille.

Penan nimittäminen HIFK:n toimitusjohtajaksi (sillon joskus sotien jälkeen) sulki ympyrän myös meikäläisen osalta,koska oma faniuteni alkoi Penan ensimmäisellä visiitillä 80-luvun loppupuolella.Silloin oli miehet yhtä takatukkaa,jäähallin penkit puuta ja syöpätutkijat pelkästään tupakoitsijoita rienaamassa.
Pena on siis ollut ja tulee aina olemaan erottamaton osa sitä kokonaisuutta,josta koko valaistuminen HIFK:n kannattajaksi alkujaan lähti.Ei siellä penkin takana ollut kuka tahansa keskiverto rähjääjä,vaan tähänkin nuoreen kloppiin teki silloin lähtemättömän vaikutuksen aina ylälauteille asti loistanut Penan karisma.Okei,pudotuspelit menivät kaikkina kausina vituiksi,mutta hallilla oli lähes aina hauskaa.Värikkääseen ja tunteita herättävään HIFK:hon kuului tuolloin - ainakin isojen poikien jutuista päätellen - herra Matikainen.Heikompi ukko olisi viimeistään tänä kautena antanut periksi,mutta niin vain Pena porskuttaa.Karski äijä.

Sitä paitsi koskaan en ole Penaa haukkunut tai kritisoinut aiheetta.Minua on vain siteerattu jossain tilanteissa väärin.Oikeesti.Suuhuni on sensaatiohakuisen median toimesta laitettu sanoja,joita en ole sanonut.

Nii et saax mä tulla leikkii teiän kaa?
 

bigZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pääsekö jäseneksi vielä?

Tässä siteeraan itseäni viime perjantailta:

"En ole elämässäni arvostanut vain kahta ihmistä. toinen niistä olen minä itse, ja toinen on Pentti Matikainen"

Hienosti sanottu vai mitä?

Pikausta vastausta odottaen.

-bigZ
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
vlad - lentokoneanomus oli niin hieno, että you´re in! Vaikka et ehkä hakenutkaan.

Samoin bisnesman, pXi ja bigZ, hakemukset hyväksytty.

Koska nyt on lauantai, lähden tästä etsimään Penttiä itsestäni ns. baanalle. Ugh!
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Application

Olen kysellyt itseltäni näinä hikisinä tunteina, että laitanko anomuksen peliin vai en? Mutta pitkäaikaisen pohdinnan jälkeen olen valaistunut Pentti A.K.A "Hillokuningas" Matikaisen suojelushommista, niin, että olen samantien ilmottautunut "seiskan" muuttumisleikkiin tavoitteenani olla Pentin kaksoiolennon, edes yhden päivän, ja siten otan ehkä jotain Pentille tarkoitettua "shittiä", joita nämä saatanalliset ilmalan fanit hänen ylhäisyytensä päälle saattavat syyttää. Täten jätän anomukseni liityä tähän hienoon seuraan, joiden tavoitteena on suojella meidän Penttiä kaikelta pahalta.


Helsingissä 27.04.2002 klo.20.43

Sign. BIGREDS

ps. pyydän pikaista ilmoitusta klubiin pääsemiseen tai sitten anomuksen hylkäämiseen. :D :D :D
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Brewer
Kapa 76 ! Olit laittanut vielä loppukaneetiksi Penan suosikkiartisti Elviksen fraasin. Paljon tervetuloa kerhoon Kapa 76. Kerhonsääntöjä ja fanikama myyntiä yms. pyritään selvittämään ensi viikon aikana. Avajaiskokous pidetään kesäkuun alussa ( jos vaan Olympiastadion on silloin vapaana !)

Ensiksi suunnaton kiitos tästä pääsystä klubien klubiin. Lupaan edustaa ÄTPPOMK-klubia kunniakkaasti. Oletteko aivan varma että Olympiastadion riittää tähän tapahtumaan. Pitäisikö varata joku ulkoilma-areena tai joku muu että aivan varmaan kaikki mahtuu. Löysiin klubiimme liittyvän sivunkin http://www.takatukka.com/

Pena is always in my mind.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Bigreds, hakemus hyväksytty. Olkoon Penttiys kanssasi.
 

Salomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis tätähän ei voi missata mistään hinnasta.
Anonkin nöyrimmästi jäsenyyttä tähän uuteen "hyvä veli"- seurakuntaan.
Perusteluitani ovat:
Olen uskaltautunut juttelemaan Pentin kanssa myös silloin, kun Pentillä on ollut ns. huono päivä.
Jauhan itsekin jenkkiä aina silloin tällöin.
Tiedän nyt, mikä on brändin syvin olemus.
Osaan kovistella tarvittaessa muita ihmisiä, niinkuin Pentti.

Tässä muutama perustelu. Ottakaa mut mukaan, joohan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olen koomassa...

...elämälläni on nyt totisesti tarkoitus tultuani näin yllättäen hyväksytyksi tähän hienoon ÄTPPOMK-klubiin.

Tätä minun uneni tarkoitti, tähän se vihjasi vaikken sitä aiemmin ollut ymmärtänyt mutta nyt kaikki avautuu silmieni edessä kristallinkirkkaana!

Unessani Pentti hiukset häikäisevän upeasti föönattuna lensi purkkaa jauhaen taivaiden halki uljaana jumalallisena olentona ja sitten hän laskeutui eteeni, painoi voimallisen kätensä harteilleni ja lausui minulle, tavalliselle kuolevaiselle hänen rinnallaan: "Vittu, sä koulutat niitä". Vajosin unessani polvilleni hänen eteensä ja lupasin olla hänen "opetuslapsensa".

Lupaan ja vannon seisoa Pentin rinnalla kaikissa mahdollisissa vastoinkäymisissä ja annan henkeni tarvittaessa hänen käsiinsä!

Pentti, sinä joka ohjaat meitä tämän maallisen vaelluksen aikana,

Sinulle kiitollinen

vlad#16


P.S. Eikö olisi viisainta vuokrata avajaiskokousta varten yksi kiitorata tuosta Hki-Vantaan lentokentältä. Kyllähän he näin merkityksellistä tilaisuutta varten yhden kiitoradan sulkevat ja ties vaikka sponsoroivat meitä ja antavat sen ilmaiseksi käyttöömme. Kokouksessamme voisimme sitten ihmismassasta muodostaa sanan "PENTTI" joka näkyy avaruuteen saakka.
 

Jet-Ace

Jäsen
ÄTPPOMK-klubin jäsenyyden hakemus

Pyydän, että minutkin otetaan sudetti-turkulaisena ÄTPPOMK-klubin jäseneksi.

Paitsi, että ihailen rajattomasti Penaa, niin minä en koskaan juo Hartwallin tuotteita, vain KOFF:in. Ellei joku tarjoa. Tai jos KOFF on loppu.

Olen lisäksi helsinkiläisten ravintoloiden valomerkkien tähti. Kysykää vaikka portsareilta.

Klubi voisi tuottaa jäsenilleen meluisia, paristokäyttöisiä hiustenkuivaajia, jotka sitten ujeltaisivat katsomossa sekä koti- että vierasotteluissa HIFK:n maalin tai muun kohokohdan sattuessa. Laiskana yrityselämän edustajana toivoisin vähintään kolmiportaista mallia, koska pikkujutusta en haluaisi kaiuttaa täydellä ujelluksella.



Kunnioittavasti Jet Ace


Edit: Noista hiustenkuivaajista sen verran, että uskoisin Venäjältä löytyvän sopivia malleja, jotka pitävät riittävästi ääntä ilman vaaraa, että naapurin Pena-peruukki lentää kentälle.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lykkäänpä täten anomukseni herrojen käsiteltäväksi. Ai käsitykseni Matikaisesta? Doda-doda...kun olin Matikaisen ja Virmasen kanssa samalla lennolla Saksaan, Matikainen oli pukeutunut paljon Virmasta tyylikkäämmin. Eiks tää jo riitä, hei, en mä voi enempää... :cool:
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
"En töni Penttiä, Pentti on Teidän kaveri." Pentti on myös minun kaveri, ja haluaisin vahvistaa asian liittymällä ÄTPPOMK -klubiin. Kauden aikana en ehkä osoittanut tätä järkevällä tavalla, mutta lupaan parant.. ei, olen jo parantanut tapani, koska Pentti on mun kaveri! Bonuksena puren Jenkkiä lähes evri dei, ja takatukka kasvaa jo hyvää vauhtia. Kuten varmaan huomasitte, lähes koko talven "suosikkijoukkueeni" oli "Pentin kutrit".

Onko muuten fanitavaraa luvassa? Noin niin kuin t-paitoja Pentin kuvalla ja siihen jokin nokkela teksti? Suosio taattu.

No, Tehän meitä koulutatte, onko vaikutusta!?

Ps. Nyt menen föönaamaan hiukseni vastaamaan ÄTPPOMK -klubin brändiä.
 

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisin kiinnostunut liittymään tähän ÄTPPOMK- klubiin. Myönnän että olen haukkunut Penttiä viime kauden aikana, mutta nyt haluan korjata syntini liittymällä tähän clubiin. Lupaan aloittaa purkan jauhamisen sekä takatukan kasvattamisen.

Pentti on kuningas!

" Vittu sä koulutat niitä "


Ystävällisin terveisin: Hai
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jahas, ja taas tullut uusia hakemuksia, jotka leimataan kaikki hyväksytyiksi.

Eli Salomon, Jet Ace, cobol, Pihvi ja Hai, welcome. Olkoon taivaallinen föönituuli ajatustenne ja elämänne ylin siivittäjä.
 

Virumaa

Jäsen
Pentti on ystävä !!

Tänne kanssa jäsenyys jos vaan olen sen arvoinen teidän mielestä, ja olenhan minä.
Koskaan en olen Penttiä morkannut enkä morkkaa ja pidän siitä huolen ettei kukaan muukaan Penttiä hauku.
Kokouksiin osallistuminen jää vähäiseksi, metsässä asumiseni vuoksi, mutta hengessä ollaan mukana. Takatukka on kasvanut uhkaavasti, koffi ja jenkki maistuu niin mikäs tässä on jäsenyyttä anoa.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
No hemmetti. Mä kanssa haluun siihen kerhoon. Takatukka ja fööni on, purkan syönti on vielä melko amatöörimaista. Brändiä juon erittäin sujuvasti. Pääsenkö?

Pena-paidat välittömästi suunnitteille.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Viestin lähetti Tkachuk7
No hemmetti. Mä kanssa haluun siihen kerhoon. Takatukka ja fööni on, purkan syönti on vielä melko amatöörimaista. Brändiä juon erittäin sujuvasti. Pääsenkö?

Pena-paidat välittömästi suunnitteille.

Hyvä Tkachuk7....olet oikeilla jäljillä, mutta hieman paremmat perusteet. Täällä jonossa satoja miehiä, jopa muutama nainen, jolla on takatukka, fööni, viikset ja pikkutakki ja jokainen heistä osaa enemmän tai vähemmän jauhaa purukumia. Yksikin kaveri työnsi 178 palaa Jenkkiä suuhunsa, puhalsi tosi hienon pallon siitä, mutta vahingossa tuo purkkakasa putosi suusta, ja manasi Penaa sitten. Siinä meni kaverin mahdollisuudet. ;)
 

wabbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KiVa
yhteisö avattu

Olen avannut seuraavanlaisen yhteisön communities.msn.fi/ATPPOMK. Siellä voimme sujuvastyi jakaa keskustelun eri aihealueisiin pitää yllä omaa kalenteria sekä liittää kuvia. Toivottavasti en ole astunut kenenkään varpaille tehdessäni yhteisöä.

Hallituslaisille tietenkin tulevat valvojan oikeudet ja he sitten itse saavat päättää muista. Käykää tutustumassa ja katsotaan, jos se vaikka toimisi.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Penakerho

Hakemus Penakerhoon.

Haluaisin liittyä Pentti the Great- kerhoon avohoitopotilaaksi tai hang-around-jäseneksi, tietämättä onko kyse väkivaltajaoksesta vai hoitokodista. Täydellistä jäsenyyttä on vaikea anoa nykyisten suhdanteiden valossa- sekä Brändin että omani. Klubin virallinen tankkausjuoma on Koff ja itse taas olen tehnyt syvän okkultistisen lupauksen vannoa Karhua, tuota eläimistä upeinta. Suurin este täysvaltaisen jäsenyyden anomista vastaan on kuitenkin nykyisen tuotteen - Brändin - koostumus. Tuoteselostetta on viilattava.

Kuinka ollakaan, minulla on paljon yhteistä Pentti the Greatin kanssa. Meistä kumpainenkin yrittää savustaa äänensä vähintäänkin bassoasteelle. Pentti vanhempana on jo onnistunut mutta perässä tullaan. Pentti föönaa takafledansa pesun jälkeen kuivaksi- minä taas föönaan lemmikkikissamme. Pentti jauhaa purkkaa ja puhuu paskaa- minä jauhan purkkaa ja tuotan paskaa. Pentti on look-a-like kopio viiksineen päivineen 70-luvun Horstista, tuosta Saksalaisesta himonussijasta- minä taas tuijotan höylääjien tuotoksia kuolaten ja huutaen ohjeita: "vittu, sä koulutat niitä"- kajahtaa huoneistossamme samalla kun käsi lävähtää rainassa pakaralle.

Kuten huomattua, yhteytemme Pentin kanssa on mykistävä.

Pikaista avopotilas- tai hang-around- hyväksyntää toivoen, laulajaveljekset

matti&teppo, joka päivä töissä ollen.

ps. Täydellistä jäsenyyttä haettaneen myöhemmin, kunhan tähdet ovat oikeassa suhteessa Jupiteriin ja Brändin lopullinen koostumus ilmoitetaan.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Kerhomme kansainvälistyy

Look a like puolelle ovat tänään läpimenneen hakemuksen suorittaneet Jari Litmanen Liverpoolista ja David Seaman Lontoosta. Tervetuloa , Wellcome !
Matti & Teppo on myös hyväksytty The Kerhoon. Hän myös huolehtii yhdessä Korakin , JHagin ja myöhemmin ilmoitettavien naisnäyttelijöiden ja STUNTIEN kanssa kerhon filmituotannosta.
 

TTTTT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Voisin stuntata Ron Jeremya (ilman korvauksia), olenhan yhtä hyvin muodostunut. Näin siis mikäli applikaationi hyväksytään. Pentissä on paljon savonlinnalaista hyvyyttä kuten toisessa suosikkijoukkueessanikin SaPKossa. SaPKon lisäksi sydämeni sykkii punahohtoisissa merkeissä.

Pentin puolesta: sukuselvitysten mukaan Pentti on neljänne polven sudeetti -savolaiskarjalainen peräytyen Kerimäen "MADikaisista". Ja tämän tietäen Frank Pentin pestasi lisäämään henkeä.

Pentti ei notku päätöksissään ja mielipiteissään kuten ei toinenkaan vankka savonlinnalainen Hannu A. Ei vaikka mikä olisi. Ja eikös vaan molemmat harrastakin samaa lajia?

Tuskinpa myöskään sen enempää Pentin kuin minunkaan takatukkani liehuisivat yhtä loistokkaina ilman jatkuvaa salaista voitelua lörtsyperäisillä aineilla. Sitäpaitsi lörtsy ja sen johdannaiset ovat jokaisen saunaillasta palautujan tukijalka.

Ja vielä löytyy perusteita. SaPKon oma "brandi" on hyvää vauhtia kasvamassa kansainvälisiin mittoihin, seuratkaapa kuinka hän on kehittänyt viime vuosina paikallista kiekkoilua. Siinäpä oiva mies jatkossa kun Pentti (toivottavasti ei koskaan) siirtyy Paaviksi. Tulevaisuuttakin on ajateltava!

Ja ajatelkaapa sitä mahdollisuuksien kirjoa kun kaikki maailman katoliset kiekkoilijat saadaan harkitsemaan ykkösvaihtarina HIFKiä. Asennepuoli on (vrt. esim P-Irlanti) heti kohdillaan.

Siis susirajalla kasvaneena, mutta en maailmasta irralaan anon arvoisan ÄTPPOMK -klubin jäsenyyttä, ja lupaan taistella Pentin puolesta viimeiseen hengen vetoon saakka.

TTTTT
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
Stadi on täynnä hienoja hittejä. Toiset kuolevat, toiset väistyvät, mutta parhaat porskuttavat edelleen. Kateellisena turkulaisena odottelen edelleen kaupunkiimme Linnanmäkeä, resiinalla matkaavia patsaita, Kappelia ja.... Penaa.

Lasken kuuluvani niihin yhä vähentyviin Pentti-faneihin, jotka ennen klubin perustamista jo ketjuissanne puolustivat Penan mainetta toimitusjohtajana ja pelaajahankkijana hädän hetkellänne, vaikka olen muunlaiseenkin propangandaan syyllistynyt.

Voisin jopa harkita leasing-vaihtoa Midas - Pena, jotta saisimme osamme tuosta maagisesta leadershipistä ja managementistä myös tänne vanhaan pääkaupunkiin. Ja tämän vaihtoesityksen tulisi pj:lle ja johtokunnalle kertoa Penan arvostuksesta! (Olen jopa tavannut herrat samaan aikaan samassa paikassa viime vuoden MM-kisoissa...tästä kysyttäessä kerron vain johtokunnalle)

Lisäbonuksena mainittakoon, että olen saanut Penaa kuunnella niillä luennoilla, joista valtaosa klubin jäsenistä ei Sir Matikaisesta tiedä yhtään mitään. Mies tietää menestysreseptin...

PS. Ensimmäisessä ajokorttikuvassani olen jo hiuslookillani v. 1988 apinoinut idoliani.
 

ifota

Jäsen
Tahtoo mukaan!
Pentti teki vaikutuksen jo Hämeenlinnan aikoinaan, eikä tyyli ole muuttunut. Myöskin -92, kun fööni ilmoitti Raipelle, että tämä on liian vanha maajoukkueeseen oli superjuttu.
Penttiä ei saa töniä!

ifota
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Uusia klubilaisia: Virumaa, TTTTT, Kossu ja ifota. Vakuuttavia perusteita.

Ugh!
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Hatunnosto teille ÄTPPOMK:laiset! Teitä on hetkessä löytynyt kauhea joukko. Kerhoon on nyt helppo liittyä, kun IFK on myötätuulessa, mutta vaikeiden aikojen koittaessa muistakaa seistä ylväänä vasten tuulta takatukka hulmuten.

Ottaako klubin johtokunta uusia jäseniä vastaan pitkälle kesään, vai pannaanko ovet jossain vaiheessa kiinni ja ilmoitetaan tylysti, että "Näillä mennään"?

Tämä ei ole jäsenhakemus. Minä en voi klubiin liittyä, koska saatan joutua joskus verbaalisesti Penaa tönimään. Nyt se tosin vähän pelottaa, koska sen jälkeen vastassa on kauhea ÄTPPOMK-armeija.

Vappua teille!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös